Talviseurat/Puheenvuoro Rovaniemen RY:llä 12.01.2019 18.06

Tämän puheenvuoron aiheeksi on annettu luomiskertomuksen kohta, jossa sanotaan, että Herra Jumala asetti ihmisen Edenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä. Kun tätä annettua aihetta käsitellään, niin ollaan alusta loppuun ennen kaikkea luomisuskon äärellä.

Teitä on täällä paljon nuoria, ja Ranuan opistoltakin tosiaan on joukko nuoria. Ja sitten teitä vanhempia. Minäpä kysyn sinulta henkilökohtaisen kysymyksen.

Uskotko sinä Jumalaan, kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan luojaan? Näinhän me uskontunnustuksessa luetaan, mutta uskotko sen? Katekismuksesta me muistetaan ensimmäisen uskon kappaleen selitys. Minä uskon, että Jumala on luonut minut ja kaikki olennot, antanut minulle ruumiin ja sielun, silmät, korvat ja kaikki jäsenet, järjen ja kaikki aistit, ja että hän ne vielä voimassa pitää. Hän lahjoittaa minulle runsaasti joka päivä ravinnon ja kaikki tämän elämän välttämättömät tarpeet, suojelee minua kaikissa vaaroissa, varjelee ja pelastaa kaikesta pahasta.

Tämähän tekee pelkästä isällisestä jumalallisesta hyvyydestään ja laupeudestaan ilman mitään minun ansioitani tai arvollisuuttani. Myös Blaise Pascal pysähtyi aikanaan luomisen töiden äärelle. Onko maailma syntynyt minuutissa tai sata nolla vuodessa? Ei merkitse itse asiassa mitään. Itse ihme on kuitenkin aina jäljellä, ja se on ihmisen matalalta näkökannalta aivan käsittämätöntä.

Meidän on uskottava, että maailma on luotu tyhjästä, mutta kuinka se pysyy salaisuutena? Syvällisimmätkään ajattelijat eivät voi käsittää vähintäkään tästä ihmeestä. Tuo oli lainaus Lars-Bertil Lestarinuksen Hulluinhuonetlainen kirjasta. Lestarinus oli luonnontieteilijä ja teologi. Tuossa kirjassa hän yhdistää ihmisen olemassaolon ja jumalasuhteen eri puolet yhtenäiseksi järjestelmäksi, painottaen kuitenkin Jumalan kaikkivaltiutta.

Hän ankkuroi pohdiskelunsa voimakkaasti Raamatun sanaan. Ei voi olettaa, että terveellä järjellä varustettu ihminen yhtyisi niiden mielipiteeseen, jotka väittävät, että luonto olisi syntynyt umpimähkäin puhtaasti sattumasta, ikään kuin Jumalaa ei olisi. Luomiseen liittyy myös luomakuntaa ylläpitävä voima. Tunnistamme Jumalan pitävän huolta luomisteoistaan luomakunnassa sillä tavoin, että hän on pannut materiaan sellaisia voimia, jotka vaikuttavat tiettyjen lakien mukaan. Näin siis Lestarinus avaa ajatuksiaan Jumalan luomistyöstä ja sen jatkumisesta edelleen tässä ajassa.

Nyt meillä on kuitenkin erityisenä tarkastelun aiheena luomiseen liittyen, että mikä on meidän ihmisten osa, ihmisten tehtävä, sinun ja minun tehtävä ja vastuu tässä Jumalan luomakunnassa. Uskaltaisin ajatella, että aika moni teistä, meistä, on tätä asiaa viime aikoina pohtinut, vai pitääkö paikkansa.

Minun aikuinen poikani, joka on kiinnostunut erityisesti viime vuosina näistä ympäristöasioista, on halunnut tehdä ensi kesän kesäseura radioon ympäristöteemaan liittyviä ohjelmia. Niinpä hän haastatteli oululaista ympäristötekniikan emeritusprofessori Erkki Alasaarelaa tästä samasta aiheesta, mikä meillä tässä on. Erkki on tuollainen pitkän linjan luontoharrastaja ja myös luontoammattilainen.

Ja näin hän avasi ajatuksia ihmisen tehtävästä ja vastuusta Raamatun ilmoituksen pohjalta. Raamatun ilmoitus ihmisen tehtävästä ja vastuusta luomakunnassa painottuu Vanhaan testamenttiin, ja selkein toimeksianto on Raamatun ensimmäisillä lehdillä: Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa, ja ottakaa se valtaanne. Tämän ohella ihmisille annettiin tehtäväksi viljely ja varjelu, joihin liittyy Jumalan töiden tutkiminen. Ihmiselle osoitettiin luomakunnassa erityisasema, johon liittyy suuri vastuu.

Psalmeissa kuvataan Jumalan ihmiselle osoittamaan erityisasemaa. Sinä teit hänestä lähes kaltaisesti olennon. Sinä panit hänet hallitsemaan luotujasi ja asetit kaiken hänen valtaansa. Hallitsemisella ei tarkoiteta mielivaltaista luonnon hyödyntämistä ja hallitsemista, vaan se tarkoittaa Jumalan kuvana toimimista oikeudenmukaisesti ja suojellen. Ihminen on vastuussa Jumalalle koko luomakunnasta ja samalla toisista ihmisistä.

Viljelijänä ja varjeljana ihmisen tehtävä on vaalia ja lisätä elämän edellytyksiä. Ihmisen tulee pitää huolta luonnosta ja käyttää sitä kestävällä tavalla. Mutta syntiinlankeemuksen seurauksena ihminen ei ole kuitenkaan onnistunut tässä tehtävässä sillä tavalla kuin Jumala on tarkoittanut. Ihminen on ahneudessaan rikkonut sitä, mikä alun perin oli ehjää ja hyvää. Monet profeetat puhuvat näistä asioista.

Profeetta HCa paheksui israelilaisille sitä, että maasta ei ole rehellisyyttä eikä uskollisuutta. Sen tähden maa muuttuu aavikoksi, kaikki sen asukkaat nääntyvät, villieläimet ja taivaan linnut kuolevat, meren kalat katoavat. Elonkehä tuhoutuu, koska ihmisen suhde itseensä ja toiseen ihmiseen ja luontoon on vääristynyt. Jeremia kirjoittaa: Linnutkin katoavat ihmisen pahuuden tähden. Job taas kirjoittaa: Ihminen käy käsiksi kovaan kallioon ja kääntää nurin vuodet perustuksiaan myöten.

Hän louhi tunneleita kallion ja niin tulevat maan aarteet ihmiselämän iloksi. Virtojen lähteetkin ihminen patoaa, tuo päivän valoon sen, mitä silmä ei ole nähnyt. Mutta viisaus. Missä se on, missä asuu ymmärrys. Ja tuolloin Vanhan testamentin aikaan ihminen louhi kalliota ja patosi virtoja, yritti hyödyntää kaikkea aivan kuin tänäkin aikana.

Kaikki tämä on muuttanut ja muuttaa luontoa. Luonnonvarojen liikakäyttö on kääntynyt ihmistä itseään vastaan. Edelleen etsitään viisautta ja etsitään ymmärrystä, miten osaisimme toimia niin, että emme tuhoaisi meille lahjaksi annettuja luonnon aarteita ja antimia. Ei meistä kukaan näinä ilmastonmuutoksen aikoina välty näiden asioiden pohtimiselta. Tuuli Vaimo kertoi juuri viikolla, että opiston henkilökunnan kahvipöytäkeskusteluihinkin nämä ympäristöongelmat ovat viime aikoina tunkeutuneet.

Mutta kyllä ihmisen vastuusta luonnon ongelmista on puhuttu aiemminkin omasta nuoruudestani. Muistan esim. Koijärvi-liikkeen, joka pyrki estämään Koijärven kuivatuksen. Noina aikoina ympäristöasiat tulivat monesti esille ympäristöaktivismin kautta. Kivijärven kirkkoherra Esa Tuomaala kirjoitti tuolloin 80-luvulla Lapuan hiippakunnan pappeinkokoukselle laatimassaan tutkielmassa ihmisen vastuusta luomakunnassa.

Teoksen nimi oli aika voimakas: Ihminen, uhka luomakunnalle. Tuomaala pohti näin: Käsillä olevan ekologisen kriisin aiheuttaa se tapa, millä ihminen on tehtäväänsä, luomakunnan viljelijöinä ja varjeljana hoitanut. Kriisin syynä voidaan nähdä toisaalta ahneus, halu saada tuottaa, hankkia ja kuluttaa yhä enemmän. Ja toisaalta ylpeys: kuvitelma ihmisen itse riittävyydestä ja täydellisestä valta-asemasta. Ekologisen kriisin tosiasiat osoittavat osaltaan ihmisen syyllisyyden syvemmäksi ja laajemmaksi kuin on osattu kuvitella.

Sen lisäksi, että ihmisen ahneus, ylpeys ja kateus aiheuttavat määrättömästi kärsimystä ja kansojen välisissä suhteissa, nähdään nyt, että myös luonto kärsii ihmisen vuoksi ja on osaltaan tuhoutumassa. Näin siis Tuomaala jo 80-luvulla. Tuomaala kiteyttää ihmisen ja luonnon suhteessa vielä näin: Luomiskertomuksen perusteella ihmisellä on valta hallita elollista ja elotonta luontoa, mutta se ei saa johtaa mielivaltaan, vaan sitä on tehtävä kuuliaisuudessa Jumalalle. Lankeemuksen ja syyllisyyden vuoksi tämä ei voi täydessä puhtaudessaan toteutua. Ihmisellä on velvollisuus viljellä ja varjella luontoa.

Erityisesti on korostettava varjelun tehtävää. Suojella monimuotoisuutta, huolehtia luonnonvarojen riittävyydestä sekä viljelysmaan säilymisestä. Tänä päivänä lisäisimme vielä tuohon velvollisuuden taistella ilmaston lämpenemistä vastaan. Ja vielä Tuomoi huomauttaa, että ihminen on täysin luonnon antimien varassa ja luonnon kokonaisuudesta riippuvainen.

Onko teitä nuoria, koululaisia, opistolaisia ja muita opiskelijoita, teitä aikuisia? Onko teitä huolestunut se, että minkälaiseksi tämä luomakunnan tila vielä meneekään? Joululomalla meillä oli vanhin tytär käymässä, ja ruokapöydässä tuli puhetta, että onko häntä nämä asiat huolettaneet. Mutta hän vastasi napakasti, että hänellä on omissa ja ystävien asioissa ihan tarpeeksi huolehtimista. Mutta kun siinä sitten juttua jatkettiin, niin kyllähän ne uutiset luonnontilassa ja ainakin taustalla vaikuttavat koko ajan meidän ajatteluun ja valintoihin. Tästäkin voisi ottaa väliin tuoreita uutisia.

Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n uusin raportti kertoo karua kieltä. Ilmastopaneelin käsityksen mukaan ilmaston keskilämpötilan nousu pitäisi rajata yksi pilkku viiteen asteeseen. Muuten uhkana on maailmanlaajuinen vedenpuute, köyhyys ja merenpinnan nousu. Sen vuoksi kasvihuonekaasujen nettopäästöt pitäisi pudottaa nollaan vuoteen kaksituhatta viisikymmentä mennessä ja vauraiden teollisuusmaiden jo ennen sitä. Tämä uutinen ja monet muut samansuuntaiset uutiset, jotka kertovat karua kieltä ympäristön tilasta, ne huolestuttavat monia.

Ympäristöhuoli on ilmastonmuutoksen myötä oikein ryöpsähtänyt viime aikoina meidän tietoisuuteen. Heikki Honkala kirjoitti Päivämiehen verkkolehden blogissa kaksitoista. Kuusi. Viime vuonna: Ennen nykyaikaista joukkoviestintää ja tieteen saavutuksia ei maapallon kantokyvystä osattu murehtia. Nyt on toisin.

Vain luoja tietää, muuttuuko ilmasto ihmiselämää vaarantavalla tavalla, mutta käsittääkseni asiantuntevien tiedemiesten enemmistö pitää ihmisen vaikutusta ilmastonmuutokseen tosiasiana. Asia on siten syytä ottaa vakavasti. Yhteiskuntamme on järjestänyt niin, että tavanomainen elämä tuottaa liikaa ympäristöhaittoja. Joissakin asioissa on toki saavutettu edistystä. Lajittelemme jätteitä.

Uudet autot tuottavat vähemmän päästöjä kuin vanhat. On tehty kansainvälisiä sopimuksia. Silti maallikkokin epäilee, että toimenpiteet eivät riitä. Järkeni sanoo, että ilmastonmuutos ei varsinaisesti uhkaa minua. Jos pysyn uskomassa, olen taivaassa silloin, kun täällä alkaa tapahtua.

Voinko siis ohittaa asian olankohautuksella? Lapseni, lapsenlapseni, heidän jälkeläisensä ja muiden ihmisten jälkeläiset jäävät tänne. Voinko osaltani jättää maailman heille huonompana kuin sen sain? Näin siis Heikki Honkala pohtii. Samasta ympäristöhuolesta kirjoitti Esa Tuomaalakin.

Tehokkaan informaation tuloksena meillä on vahva tietoisuus kaukaisesta lähimmäisestä eli maailmanlaajuisesti erilaisten kriisien keskellä elävistä, joista kriiseistä monet ovat ihmisen toiminnan seurausta. Ekologian tiedon pohjalta on noussut tietoisuuteen myös vastuu vielä syntymättömän uuden sukupolven elinolosuhteista. Molempien haasteiden edessä tunnetaan syyllisyyttä ja neuvottomuutta. Huoli on siis yhteinen. Yhdessä on hyvä nähdä myös, ja pitää esillä, muutoksen mahdollisuus.

Yhdysvaltojen edellinen presidentti Barack Obama on tiivistänyt osuvasti: Olemme ensimmäinen sukupolvi, joka tunnistaa ilmastonmuutoksen ongelman, ja viimeinen sukupolvi, joka pystyy sen ratkaisemaan. Oletko miettinyt, mitä voisit omassa elämässäsi muuttaa? Mitä voisit tehdä jotenkin eri tavalla, että aiheuttaisit vähemmän ympäristöhaittoja? Onko teistä kukaan tehnyt hiilijalanjälkitestiä?

Ainakin Sitra eli Suomen itsenäisyyden juhlavuoden rahasto on julkaissut semmoisen aikoinaan. Ja nyt sitten tuo Sitra vielä julkaisi tämmöisen Sitoumus2050-palvelun, jossa voi tehdä itselleen henkilökohtaisen suunnitelman ilmastonmuutoksen torjuntaan. Käykäähän tutustumassa ja tekemässä suunnitelman.

Esa Tuomaala analysoi aikoinaan muutoksen mahdollisuuksia näin: Tietyt elämäntavan muutokset voivat yksilöiden ja perheiden elämässä toteutua melko kivuttomasti, vaikkapa ruokavalion muuttaminen tai henkilöautosta luopuminen. Syvemmät muutokset vaativat koko ympäröivän yhteiskunnan muutosta.

Elämäntapojen osalta nousee kristillisestä etiikasta kaksi periaatetta. Toisaalta kaikilla ihmisillä tulisi olla mahdollisuus perustarpeiden tyydyttämiseen, ja toisaalta ihmisen tuhlaukselle olisi asetettava katto. Jumalan sanan mukaisesti meidän olisi hyvä tyytyä siihen, että meillä on ruoka ja vaatteet. Elämäntapojen muutosvauhti on kuitenkin toivottoman hidas verrattuna muutostarpeen kiireellisyyteen. Niinpä meidän on myös varauduttava ekologiseen kriisiin.

Mahdollisen kriisin ei tarvitse merkitä toivon kadottamista. Länsimaisen korkean elintason menetystä se voi tarkoittaa, mutta siinä voi poistua myös paljon sellaista, mikä tässä ajassa on esteenä aidolle ihmiselämälle ja oikealle jumalasuhteelle. Näin siis Esa Tuomaala.

Kiinnitetty muuten huomiota tasavallan presidentin Sauli Niinistön uudenvuoden puheeseen, kun hän puhui tästä samasta asiasta. Väkemme vanhenee, ja luonnon kantokyky on tulossa tiensä päähän.

Enää ei voi olla varma siitä, että lapsilla on edessään parempaa kuin vanhemmillaan. Ilmastonmuutoksen torjuminen tuo meille kaikille eteen luopumisen vaadetta. Aineellisen yltäkylläisyyden ja jatkuvan kasvun aika on muuttumassa. Hyvinvoinnin loppua sen ei tarvitse tarkoittaa. Tasavertaisten mahdollisuuksien loppua se ei saa tarkoittaa.

Meidän on kyettävä uudestaan määrittelemään, mistä koostuu se hyvä, jota tavoittelemme. Ihminen on soveltuva ja kekseliäs. Uusi hyvä voi siten olla entistä parempi. Näihin ajatuksiin on helppo yhtyä. Ihminen on tosiaan soveltuva ja kekseliäs, ja Jumalan sanakin muka, että me teemme työtä ja rakennamme elämää yhdessä toisten kanssa siinä ympäristössä, mihin Jumala on johdattanut meidät asumaan.

Aivan vapaasti voimme myös laajentaa tämän niin, että teemme työtä omilla lahjoillamme myös koko maailman mittakaavassa. Kuitenkin se, mitä ei saa unohtaa, on, että Jumala vaikuttaa edelleen, myös tässä ajassa, tässä ekologisen ongelmankin ajassa. Myös tänä aikana jatkuu Jumalan luomistyö, ja edelleen saamme pyytää Jumalalta siunausta omaan elämään ja myös luomakunnan elämään.

Samalla kun puhutaan ihmisen vastuusta ja ihmisen mahdollisuuksista, on puhuttava myös tuon vastuun rajoista ja Jumalan mahdollisuuksista. Esa Tuomaala veti ihmisen vastuun rajoja näin: Jumala ei jätä luomaansa ihmistä yksin.

On asioita, jotka viime kädessä ovat yksin Jumalan varassa. Kun ihminen käyttää vastuullisesti aikansa, voimansa ja mahdollisuutensa, hänen tulisi samanaikaisesti päästä lepäämään siinä tietoisuudessa, että Jumala ohjaa kaikkea. Jumalan kaikki valtuuuteen kuuluu myös tulevaisuuden hallitseminen. Maailmanhistorian päätös on hänen vallassaan. Tämän maailman ajan päättää Kristuksen näkyvä tuleminen ja viimeinen tuomio, ja sen jälkeen alkaa uusi maailmanaika, jonka puhtaudessa on ihmisen ja Jumalan lisäksi kärsimyksistä vapautettu luomakunta.

Näin roomalaiskirjeessä. Tässä nykyisessä maailmanajassa ihmisen kutsumuksena on rakentava työ kaikessa laajuudessaan, myös ekologisen kriisin torjumiseen eteen tehtävä työ. Joskus luonnon varjelemisesta saattaa tulla jonkun ihmisen kohdalla elämän tärkein asia. Luonnosta saattaa tulla epäjumala. Tuossa aiemmin oli puhetta luontoaktivismista, jossa otetaan oikeudet omiin käsiin.

Tästä asiasta kirjoitti Aapo Mäenpää muutama vuosi sitten SRK:n vuosikirjassa. Luonnonsuojelukin voi saada ihmisen mielessä aseman, joka ei ole enää Jumalan sanan mukainen. Kehottaahan Jumalan Sana meitä tehtävissämme kohtuullisuuteen. Kiihkoilu hyvänkään asian puolesta ei ole Jumalasta lähtöisin. Jumalan Sana opettaa toimimaan kaikissa asioissa sävyisyyden hengessä.

Paavali kirjoittaa tyhmiksi tulleista ihmisistä, jotka alkoivat palvella elävän Jumalan sijasta hänen luomistöitään. Jumala on tarkoittanut, että luontoa kunnioitetaan, mutta mikään ei saa mennä hänen kunnioittamisensa edelle. Jos valintojen perusteena on pelkkä ekologisuus Jumalan sanan sijasta, olemme Paavalin tarkoittamia tyhmiä ihmisiä. Toki nämä kaksi asiaa, siis ekologisuus ja Jumalan Sana, ovat yleensä sopusoinnussa keskenään. Moni on kuunnellut ääniä, jotka väittävät ruoan loppuvan tältä planeetalta.

Tästä väittämästä on monille tullut veruke perhesuunnittelulle. He ovat unohtaneet, kuka on elämän ja kuoleman herra, keneltä ruoka ja vaatteet tulevat. Saamme kantaa vastuuta kaikkien elinoloista ja kuitenkin jättää maapallon väkimäärän ja kantokyvyn taivaallisen isän huoleksi. Paavali opasti kristittyjä keskinäiseen kunnioitukseen puolin ja toisin. Omissa elintavoissaan Paavali ei hyljeksinyt kasvisravintoa, mutta ei myöskään kieltänyt lihan syömistä.

Tästä samasta kohtuullisuudesta näissä asioissa kirjoitti myös Olavi Vallivaara Päivämiehen verkkolehden blogissa viime vuonna tuhat seitsemänsataayksitoista. Ihmisenä olemme samanarvoisia, riippumatta siitä, syömmekö lihaa tai vaikkapa pelkästään kasviksia. Arvostan myös kasvissyöjiä. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, jos ruuasta tehdään Jumala, tai ihmisiä erotteleva asia niin, että muita arvostellaan ja tuomitaan syömisen perusteella. Ei pitäisi tehdä siitä epäpyhää, minkä Jumala on pyhittänyt ja antanut meille ruuaksi.

Jumala opetti juutalaista Pietariakin juuri tästä, sillä juutalaiset pitivät sikaa saastaisena eläimenä eivätkä syöneet sitä. Myös apostoli Paavali muistutti, että ruoka ei ole tärkein asia, vaan että se on tähän ajalliseen elämään kuuluva asia. Ilmastonmuutos on merkittävä asia. On hyvä, että omilla ratkaisuillamme pyrkisimme edistämään sitä, että luonto säilyisi puhtaana, kerskakulutus ja mammonan palvonta vähenisivät, köyhyys ja nälänhätä lieventyisivät. Ehkä pieneltä osaltamme voimme näin osallistua myös ilmastonmuutoksen hillitsemiseen.

Tärkein asia kuitenkin on se, millainen on suhde luojaamme ja lähimmäisimme. Jumala kutsuu yhteytensä meitä kaikkia. Tärkein muutos, jonka ihminen voi tehdä, ja jota Jumala toivoo, on ottaa vastaan evankeliumi ja uskon lahja. Silloin pääsee omistamaan Jumalan valtakuntaa, hengellistä todellisuutta, jota Paavali kuvailee. Jumalan valtakunta ei ole ruoka eikä juoma, vaan se on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.

Näin siis Olavi Vallivaara. Jos vielä palataan tuohon perhesuunnitteluun, josta jo aiemmin oli maininta, niin Esa Tuomaala avasi aikoinaan ajatuksiaan siitä näin. Ekologisen kriisin yhteydessä esitetään usein vaatimus maailmanlaajuisesta väestönrajoituksesta. Teollisuusmaissa, myös Suomessa, perhesuunnittelu oli edennyt pitkälle ja muodostunut yleiseksi tavaksi kauan ennen kuin maapallon väestön kokonaiskasvusta tunnettiin yleistä huolta. Motiiveina ovat yleensä olleet mukavuuden halu, taloudellinen laskelmointi ja terveydelliset perusteet.

Väestöräjähdys on tullut myöhemmin lisäperustelluksi. Lutherin kanta asiaan oli selkeä. Hän näki, että syntyvyyden rajoittaminen oli lähtöisin sielunvihollisesta, joka ei siedä uutta elämää ja vihaa lapsia. Luomiskertomuksen kohta on kautta aikojen ollut vahva peruste, jolla vastustetaan syntyvyyden säännöstelyä. Lisääntyminen on nähty niin läheisesti luomiseen kuuluvaksi suorastaan Jumalan aktiiviseksi toiminnaksi, että ihmisen kajoaminen siihen sitä estäen on katsottu vääräksi.

Niinpä luomiskertomuksesta ja luomisuskosta nouseva ohje on asetettava yhteiskunnallisten tai ekologisten perusteiden edelle. Minkälaisena te nuoret näette tulevaisuuden? Riittääkö sinulla uskoa ja luottamusta Jumalan huolenpitoon? Haluatko ja uskallatko viljellä omassa elämässäsi, tehdä suunnitelmia eteenpäin? Uskallatko tässä ajassa perustaa perheen? Uskallatko ottaa lapset vastaan Jumalan lahjana?

Oletko jutellut näistä asioista kaverin kanssa, seurustelukumppanin kanssa? Onko teillä näistä asioista puhuttu kotona? Näiden puheena olleiden suurten ihmisen tehtävään ja Jumalan luomistyön jatkumiseen liittyvien kysymysten äärellä kysytään nöyryyttä ja uskoa, että kaikki on Luojan kädessä. Erkki Alasaarella summaa näin: Luoja toimii edelleen ja ylläpitää maailmaa. Ihminen on saanut, ja saa edelleen, nauttia luonnosta ja sen antimista.

Toisinaan ihminen joutuu tunnustamaan oman voimattomuutensa ja pienuutensa luonnonvoimien edessä. Lisääntyvä tieto luonnosta opettaa meitä nöyryyteen Luojan edessä. Kaikki on tehty viisaammin kuin mihin ihmisjärki yltää. Ja Alasaarella vielä kehottaa vapautumaan turhasta ahdistuksesta. Ihmisen tehtävää maailmassa on verrattu vastuullisen viranhaltijan tehtävään.

Tätä tehtävää saamme toteuttaa iloisella ja hyvällä mielellä. Tämän tehtävän toteuttaminen luomakunnassa ei ole vain meidän luonnollisen ymmärryksen varassa, vaikka elämme haastavien ennusteiden keskellä, me saamme luottaa Jumalan varjelukseen. Jokaisen ihmisen ja koko luomakunnan tulevaisuus on lopulta Jumalan kädessä. Paavali kirjoittaa tuosta kaiken lopusta. Koko luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä.

Luomakunnalla on kuitenkin toivo, että myös se pääsee kerran pois katoavaisuuden orjuudesta Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen. Sinäkin saat katsella turvallisella mielellä omaa ja läheistesi tulevaisuutta. Saat rohkeasti elää uskovaisena, uskovaisen tavalla tässä ajassa. Saat viljellä hyviä asioita elämässäsi. Saat pyytää viisautta luonnon varjelemisessa.

Monissa asioissa usko ohjaa meitä tekemään elämässä myös ympäristön kannalta hyviä valintoja. Usko opettaa kohtuullisuuteen ja lähimmäisen rakkauteen. Jos koet, että olet joutunut näiden asioiden kanssa hankaluuksiin, jos sinun puheisiisi tai tekoihisi on loukkaannuttu, tai jos olet pahoittanut mielesi jonkun toisen toiminnasta, käy puhumaan asioista. Älä anna ympäristöasioidenkaan tulla uskon ja yhteisen rakkauden esteeksi. Evankeliumilla hoidettuna voit vapaalla mielellä rakentaa elämääsi Jumalan luonnon ja Jumalan valtakunnan keskellä.

Ja tuo elävä evankeliumi kuuluu nytkin teille jokaiselle. Omalle kohdalle on lupa uskoa kaikki synnit, kaikki virheet, erehdykset, laiminlyönnit ja kaikki anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa Sovintoveressä. Tulevaisuuden näkevien ei tarvitse rajoittua tähän luomakuntaan, jonka nyt näemme ympärillämme. Saamme nostaa kasteemme luopumisuskon lopulliseen näkymään. Esa Tuomaalakin rohkaisi: Vaikka ekologisista ennusteista kaikkein synkimmät toteutuisivat, ja joutuisimme elämään ennustettujen kauhujen keskellä, voi taivaalliseen isään ankkuroitunut jumalausko tuoda sittenkin turvallisuuden. Vaikka ihminen toiminnallaan kykenisi täysin turmelemaan ja saastuttamaan maan, on Kristuksen ansion varassa elävällä kerran edessään puhdas luomakunta, kirkkaat vedet ja seesteinen taivas.