Seurapuhe Jyväskylän RY:llä 23.06.2019 18.10

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta meidän isältämme ja vapahtajaltamme Jeesukselta Kristukselta, joka oli, joka on ja joka kerran myös tuleva on. Rukoilemme. Opetus läsnäkoulu sinun sanasikuuloon. Pyydän suomulle tosi hartaus Marian, anna sydän. Et hyvään osaan valitsen ja istun jalkaisjuureen, ja harjoitukseen panen sen, minne sinun suustasi kuullen.

Aamen. Tulevana lauantaina Jumalan vaeltava kansa polvistuu siellä Muhoksella ehtoolliskirkkoon. Tuo Oskari-Heikki-Jussilan ihana rakastettu virsi käy armoalttarillesi kaikuu silloin koskettavasti seura-alueella, teltassa ja kentällä. Siksi valitsin tämän virren näidenkin seurojen alkuun, että se ikään kuin jo johdattaa meitä tuohon Suviin seurojen tunnelmaan ja odotukseen. Tämä virsi on ollut alun perin Oskari Heikki-Jussilan Siijoen laulut ja virret -kokoelmassa, ja se oli siinä peräti kuusikymmentä vuotta.

Siitä otettiinkin parikymmentä painosta. Tämä puhutteleva virsi tuli meidän virsikirviimme, johon vuonna 1938. Tämän virren historiasta muutama sana. Tämä Oskari Heikki-Jussila oli Helsingissä papin koulussa. Hän oli saanut parannuksen armon vuonna 1920.

Hänelle kävi niin kuin ehkä meille monillekin. Saattaa käydä, että uskomisen asiassa tulee väsymys, uupuminen ja päämäärä aivan kuin hämärtyy. Oskari Heikki Jussila on itse kertonut, että kun hän keväällä 1913 Helsingissä meni seuroihin. Hän kertoi, että olin huonoissa tuntemisissa. Istuin aivan viimeiseen eli niin sanottuun jätkien penkkiin.

Jätkät tulivat usein seuroihin lämmittelemään kovilla pakkasilla ja jäivät istumaan viimeiseen penkkiin. Siinä syttyi uskon liekki jälleen palaamaan hänen sydämessään Paavalin sana: "Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Jeesuksessa Kristuksessa ovat." Ihmeellinen ilo täytti nuoren miehen. Hänen isänsä oli muuten siellä palveluvuorossa juuri silloin, kun hänen poikansa siellä takapenkinsä istui.

Sitten seuraavana kesänä hän siellä kesämökillään Leppävirralla kalastusmatkalla, tuo ihana kokemus tuli hänen mieleensä, ja kun hän palasi rantaan, hän meni ja kirjoitti muistiin tämän käyn armoalttarillesi.

Tämä virsi on meidän kristillisyytemme näitä ydinvirsiä rakastettu. Tästä muun muassa Pentti Liukkonen on sanonut näin, että tässä virressä soi iankaikkisen elämän toivo ja uudenmaan koti-ikävä.

Meillä on tänään kirkkovuodessa sunnuntai, jonka aiheena on katoavat ja katoamattomat aarteet. Toisen vuosikerran pyhä evankeliumiteksti Luukkaan evankeliumin 12. luvusta kuuluu näin: Muuan mies kansan joukossa sanoi hänelle: "Opettaja, sano minun veljelleni, että hän jakaisi kanssani perinnön."

Mutta hän vastasi hänelle: "Ihminen, kuka on minut asettanut teille tuomariksi tai jakomieheksi?" Ja hän sanoi heille: "Katsokaa eteenne ja kavahkaa kaikkea ahneutta, sillä ei ihmisen elämä riipu hänen omaisuudestaan, vaikka sitä ylenpalttisesti olisi."

Hän puhui heille vertauksen sanoin: Rikkaan miehen maakas voi hyvin. Niin hän mietti mielessään ja sanoi: "Mitä minä teen, kun ei minulla ole mihin viljani kokoaisin?" Ja hän sanoi: "Tämän minä teen.

Minä revin maahan aittani ja rakennan suuremmat ja kokoan niihin kaiken, eloni ja hyvyteni. Sanon sielulleni: Sielu, sinulla on paljon hyvää tallessa moneksi vuodeksi. Nauti lepoa, syö, juo ja iloitse."

Mutta Jumala sanoi hänelle: "Sinä mieletön. Tämä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois.

Kenelle sitten joutuu se, minkä sinä olet hankkinut?" Näin käy sen, joka kokoaa aarteita itselleen mutta jolla ei ole rikkautta Jumalan tykönä.

Aamen. Tämä Luukkaan evankeliumin 12. luku, josta tekstimme on, sisältää neljä Jeesuksen antamaa varoitusta tai opastusta.

Ensiksikin hän varoittaa tekopyhyydestä. Toiseksi Vapahtaja rohkaisee tunnustautumaan hänen omakseen. Sitten kolmas on tämä periköbe, minkä luin. Elämää ei voi rakentaa omaisuuden varaan. Edelleen luvun lopussa on lupaus Jumalan huolenpidosta.

Tämä luettu teksti varoittaa meitä, sinua ja minua, rikkauden vaaroista. Tämän luetun tekstin johdantona oli tämä kiistely perinnönjaosta. Teksti alkoi, että sieltä eräs mies menee Jeesuksen luo ja pyytää hänen apuaan: "Opettaja, sano minun veljelleni, että hän jakaisi kanssani perinnön." Tämä teksti on äärettömän niukka, mutta me voimme aivan kuin tämän takaa nähdä sen, että tuota miestä kiinnosti hyvin voimakkaasti edessä oleva perinnön jako ja hän halusi siihen Jeesuksen apua.

Voimme kenties aavistella, että tuota miestä vaivasi myöskin, niin kuin sanonta kuuluu, ahneuden rietas. Nämä perintöasiat, rakkaat sanan kuulijat, nehän ovat sellaisia, joista meidän ajassammekin paljon käräjöidään. Paljon tulee ihmissuhderistiriitoja ja välirikkoja. Paljon tarvitaan myös tuomareiden apua. Me ihmiset, me olemme kiinnostuneita ajallisesta omaisuudesta.

Tuskin meitä on montakaan, joita tämä asia ei jollakin tavalla koske. Me olemme ihmisiä ja tämä asia meitä kiinnostaa. Nyt kun tuo mies pyytää parasta opettajan apua, siellä oli takana joku ehkä sellainen, rohkenisiko sanoa, vähän tällainen epärehellinen pyrkimys, että jos tuo pyytäjä saisi vähän enemmän kuin hänen veljensä. Tämä on hyvin selkeä ja toisaalta yllättävä tämä Jeesuksen vastaus, kun hän sanoi jopa tylysti, närkästyneesti, paheksuen: "Ihminen, kuka on minut asettanut teille tuomariksi tai jakomieheksi?"

Tämä myös selkeästi tuo meidän nähtäväksiksemme sen, että Jeesus ei puuttunut tällaisten maallisten viranomaisten toimiin. Hänen kutsumuksensa oli toinen: irrottaa ihminen ajallisista sidonnaisuuksista rakkauden ja palveluksen työhön. Elämän Herra kantoi huolta siitä, että tässäkin tilanteessa tuo katoava omaisuus oli aiheuttamassa kiistaa noiden perinnönjakoon valmistautuvien veljesten välillä. Tämä asia on aina ajankohtainen.

Me joudumme näiden asioiden kanssa itse kukin tekemisiin ja silloin on tarpeen siinäkin pyytää Jumalan hengen viisautta, oikeata asennoitumista ja myös oikeata nöyryyttä näiden ajallisten asioiden hoitamiseen. Tämä Jeesuksen kieltäytyminen tästä jakomiehen osasta ohjasi myös Paavalia. Siellä Korinttolaiskirjeessä on eräs Paavalin maininta, jossa hän selkeästi opastaa myöskin kristittyjä, etteivät he käräjöisi keskenään ajallisista asioista. Paavali ilmaisee tämän selkeästi. Sitten tämä meidän tekstimme antaa tämän aina ajankohtaisen varoituksen, kun tässä puhutaan ahneuden vaarasta.

Mitä se on tämä ahneus? Onko se sitä, että me ihmiset haluaisimme aina vähän enemmän? Te varmaan tunnette tämän tunnetun sanonnan, kun eräältä rikkaalta mieheltä kysyttiin, että kuinka paljon sinulla pitäisi olla rahaa ja omaisuutta, että sinä olisit tyytyväinen. Kerrotaan tuon miehen vastanneen, että vähän enemmän. Tämä ahneuden rietas vaanii meitä kaikkia.

Siksi Paavali Kolossalaiskirjeessään myöskin näin opastaa: "Huolettakaa siis maalliset jäsenenne, haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalan palvelusta." Ja edelleen Timoteuskirjeessä Paavali vielä selkeästi tämän ilmaisee, kuinka rahan himo on kaiken pahan alkujuuri. "Raha havitellessaan monet ovat eksyneet pois uskosta ja tuottaneet itselleen monenlaista kärsimystä." Tällä tavalla apostoli meitä opastaa Jumalan Hengen kautta. Sitten kun me veljet ja sisaret tänä iltana tässä, eri ikäiset, eri elämäntehtävissä olevat nuoret opiskelijat ja me vanhemmat, me mietimme tätä ajallisen elämän omaisuutta.

Puhutaan tällaisesta yhteisestä kakusta, joka jaetaan ihmisten kesken. Kyllä me sen tänä päivänä ja tänä aikana erityisen selvästi näemme ja koemme, että tämä ajallinen omaisuus jakautuu hyvin epätasaisesti. Siihen on monia syitä, en niistä sen enempi tässä yritäkään puhua, mutta vain toteamme sen, että maailman kansojen joukossa on pieni osa heitä, jotka ovat tämän rikkaan miehen osaveljiä. Heillä on paljon omaisuutta, ja aivan liian paljon on heitä, jotka esimerkiksi tässä kaupungissa ovat tuolla Kauppakadun kulmilla polvillaan astia edessä, tekshattu pahvilappu edessä. He kerjäävät ruokaan rahaa.

Tämä ilmiö on jollakin tavalla hyvin pysähdyttävä. Senkin taustalla on monia asioita. Mutta miten on, veljeni ja sisareni? Sanon tämän itselleni, kun kävelemme tällaisen ohi: millä mielellä kävelemme, annammeko me siihen lanttimme vai ei. Näitä kysymyksiä me kaikki joudumme pohtimaan.

Tämä ajallisen omaisuuden epätasainen jakautuminen on tässä maailmassa näin. Tätä asiaa me emme omalta osaltamme voi sillä tavalla muuksi muuttaa, vaikka ahkeroimme niin toimia, että hyvinvointia kuitenkin olisi mahdollisimman monelle. Tätä asiaa on myös Raamatussa tämä vanha saarnaaja pohtinut Saarnaajan kirjan viidennessä luvussa näin. Niinpä olenkin havainnut, että on oikein ja paikallaan syödä ja juoda ja nauttia elämästä kaiken sen vaivan keskellä, jota ihminen näkee vähinä Jumalan antamina elinpäivinään auringon alla.

Ja sitten Saarnaaja sanoo: Sellainen on hänen osaansa. Jumalan lahja on sekin, että hän antaa rikkautta ja omaisuutta ja sallii ihmisen käyttää sitä ja saada siitä osansa ja iloita kaiken vaivannäön keskellä. Sanaa kuulijat, meidän on tärkeä erottaa tässä omaisuuden kysymyksessä nämä hajalliset ja taivaalliset rikkaudet. Niissä puhutaan eri asioista. Nyt kun me tulemme tähän tekstiin, niin tämän vertauksen mies.

Hän oli työteliäs maanviljelijä. Hän oli uurastuksellaan saavuttanut runsaan sadon ja sitä myötä suuren rikkauden, mikä tuli tämän miehen ongelmaksi. Sitä viljaa ja muuta tavaraa oli niin paljon, että hänellä oli pulma sen varastoinnissa. Siksi hän päätti rakentaa suuremmat aitat ja sitten vetäytyä hyvin ansaittuun lepoon. Mikä oli tämän miehen elämän ohje itselleen?

Syö, juo ja iloitse. Hän oli kiintynyt tähän ajalliseen omaisuuteensa ja oli myös nautinnonhaluinen. Jumalan kiittäminen ei ollut tarpeen. Lähimmäiset kenties jäivät unohduksiin, köyhät auttamatta. Hänen ratkaisunsa oli itsekeskeinen, oma-ajallinen elämä.

Hänen päätelmänsä olikin, että suuri elämä turvaa hänen elämänsä moniksi vuosiksi. Näin hän tuomies sanoi itselleen: Nyt sinulla on kaikkea moneksi vuodeksi. Tämä Jeesuksen opetus saa vavahduttavan ratkaisun, kun tuolle rikkaalle miehelle tulee tämä Jumalan viesti. Sinä mieletön, tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois. Tässä on sellainen elämän kulminaatiokohta, jossa punnitaan ajalliset ja iankaikkiset aarteet ja niiden arvo.

Tuo rikas mies kuolemansa hetkellä osoittautuu yksinäiseksi, kenties köyhääkin köyhemmäksi. Hänellä, joka oli itselleen pidättänyt kaiken, ei hänellä ollutkaan mitään turvaa. Kun tätä tekstiä kotona mietiskelin, niin ajattelin sitä tilannetta, josta me olemme tänäkin iltana täällä kuulleet. Kun me ihmiset olemme rajalla, me kerran olemme kaikki ajan ja iäisyyden rajalla. Minä tiedän, että tässä Seurasalissa on minun kanssa niin monta teitä, jotka olette olleet lähti kuolinvuoteen vierellä.

Lähtiä voi olla ikääntynyt. Lähtiä voi olla myöskin nuori. Silloin, kun lähtö on edessä ja on Jumalan lapsen osassa oleva, ei hän kanna enää huolta perinnöstä, ei ajallista rikkauksista, vaan mistä hän kantaa huolta. Siitä, että hän saa siirtyä täältä ajasta Jumalan omana, hänen tuttuaan ja armahtamanaan. Kun itsekin olen tällaista kokenut hyvinkin väkevästi, niin tuolla lähtillä on ollut vain yksi kysymys.

Saanko minä vielä uskoa, synnit anteeksi. Ja kun evankeliumissa on saarnattu kaikki synnit anteeksi Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa Sovintovereessä, tuon lähti sielu ja sydän ja koko olemus huokuu rauhaa, Jumalan rauhaa ja tietoisuutta siitä, että edessäpäin on parempaa.

Virvessä lauletaan ajan aarteet kulta, jääkö kaikki minulta, Jeesus aarteen. Tämä kysymys on ihmisen elämän peruskysymys. Mikä on tärkeintä kun ollaan lähtöportilla?

Tämän maakunnan tunnettu saarnamies Toivo Leppänen aikanaan sanoi, että kun ihminen on viimeisellä veräjällä niin vain yksi kysymys on silloin tärkeä. Onko synnit anteeksi ja rauha Jumalan kanssa? Ja kun näin saa olla Jumalan suuresta armosta, silloin kaikki on hyvin, elämä on silloin saanut ja saa ihanan päätöksen, kun väsynyt kulkija pääsee lepoon.

Tämän Jeesuksen vertauksen johtopäätös ja opetus on lyhyt, mutta se käy meidän sisintä aivan kohti ajallisiin aarteisiin kiintynyttä, ja niitä kokoava on mieletön. Tulevaisuuden näköala on silloin toivoton, jos ei ole rikas Jumalan luona.

Nyt kun tätä puhetta kuulee ja kuuntelee paljon teitä rakkaita, sijoihdin nuoria, me hyvin ymmärrämme sen, että teitä toki ymmärrettävästi ja aivan luonnollisesti kiinnostavat myös kaikki nämä ajalliseen elämään liittyvät asiat, myös omaisuuteen liittyvät. Toki te haaveilette omasta työpaikasta, omasta kodista ja niin edelleen. Kaikista niistä välineistä, jotka tätä ajallista aikaa ja sen harrastuksia auttavat. Nämä ovat ihan oikeita, terveitä, haaveita ja unelmia. Mutta tämä teksti haluaa tuoda meidän eteemme sen syvällisen näkökulman siihen, että ne kuitenkaan eivät ole kaikista tärkeimmät asiat.

Vaan tärkein on se, että meillä on tämä aarre Jumalan luona taivas. Kun me puhumme näistä taivaallisista aarteista ja ajallisista, silloin me tulemme sellaiseen näköalaan, että nämä ajalliset ovat konkreettisia. Se on omakotitalo, se voi olla auto, vene, mitkä se lieneekään. Me olemme niihin kiintyneitä ja ne ovat meille tärkeitä meidän palvelukseen annettuja. Mitä ovat sitten nämä taivaalliset aarteet?

Jeesushan kehottaa siihen, että älkää etsikö niitä aarteita, jotka koi syö ja ruoste, raiskaa ja varkaat varastavat, vaan etsikää iankaikkisia aarteita taivaassa. Tässä on kysymys meidän uskon lahjasta. Siitä, että meillä on elävän uskon kautta rauha Jumalan kanssa ja tietoisuus siitä, että me tämän ajan pää perästä saamme omistaa sen iankaikkisen aarteen Jumalan luona taivaassa.

Tämä taivaaden aarre, veljen ja sisar, se on elävä usko sinun sydämessäsi. Se on elävä usko siihen, että Kristuksen tähden hänen ansionsa kautta sinulla on synnit anteeksi ja sinulla on rauha Jumalan kanssa.

Tämä päämäärä näkyy uskon silmille ja se antaa myös tähän elämään sen tulevaisuuden ja toivon. Hyvin kauniisti tästä sanoo Raamattu: Arpa lankesi minulle kauniimmissa ja minä olen jalon perimisen perinyt. Eli me uskon kautta katselemme sitä taivaallista perintöosaa ja kun meidän aikamme täällä kerran päättyy, silloin sitä pääsemme omistamaan.

Näiden seurojen alussa olemme kuulleet rakkaan veljemme muistosanat. Kaikki ajallinen on jäänyt taakse.

Sillä ei ole enää mitään merkitystä. Mutta sillä on merkitystä, että lähteä sai tästä ajasta siirtyä Jumalan rauhatunnollaan kantaen.

Tämä Jumalan varallisuus on myös ilmaistu näin eräässä psalmissa. Autuas on se mies, joka pelkää ja rakastaa Herran käskyjä. Varallisuus ja rikkaus on hänen huoneessansa, ja hänen vanhurskautensa pysyy iankaikkisesti.

Tässä on siis viittaus Jumalan huoneeseen siihen, että Jumalan seurakunnassa me olemme tämän ajallisen rikkauden omistajia. Ja sinä, veljeni ja sisareni, joka itsessäsi, niin kuin minäkin, tunnemme monella tavalla köyhyyttä. Mutta me olemme myöskin monia rikkaiksi tekevät silloin, kun me saamme tätä Jumalan evankeliumia saarnata etsivälle, kysyvälle, kaipaavalle. Tämä Jumalan rikkaus on kätketty evankeliumin siunaukseen. Niin kuin sananlaskuissa siitä sanotaan näin, että minun tykönäni on rikkaus ja kunnia, ikivanha varallisuus ja vanhurskaus. Kyllä Jumala siunaa myös omaa perhekuntansa täällä ajallisen työn ja sen siunauksen kautta.

Me tiedämme, että se varallisuus joillakin on suurempi, joillakin vähäisempi. Tässä me tulemme sitten sellaiseen kysymykseen, johon me pyydämme myös Jumalalta oikeaa mieltä. Miten lähellä on meissä se, että kun me näemme, että jonkun elämä on aivan kuin Jumalan ylenpalttisen siunauksen siunaamaa myöskin ajallisten asioiden suhteen, ettei meidän sydämemme silloin hiitsisi tuollainen kateuden tai jopa katkeruuden kyllyä. Tässä tulemme siihen kohtaan, että jokaisella meillä on täällä oma elämän osamme. Se on Jumalan sallima, hänen antamansa, ja meidän osamme on tyytyä siihen.

Miten opettavainen on tämän vanhan liiton kärsijän Jobin sana: Kun hän, vauras mies, menetti käytännössä kaiken, myös lapsensa. Mitä tuo Job sanoi? Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi. Voi miten paljon. Tässä on uskolle sijaa ja oppimista ja myöskin itsensä nöyryttämistä, että me näin jaksaisimme nähdä.

Herra on antanut. Hän myös ottaa pois. Se on aivan sama niin kuin tässä elämänlahjassa, jonka olen jo saanut, Jumala kerran ottaa, niin kuin sanotaan, lainansa takaisin. Me elämme nyt Suomen suven keskikesää. Tällaista voisimme sanoa kesän juhla-aikaa.

Tässä meidän kesässämme näkyy monenlainen juhlinta, ilon etsiminen ja valitettavasti myös synnin voima. Ihmiset ovat aivan kuin eksyksissä kaiken sen materian, tavaran viiteen ympärillä, jota tässä maassa ja meidänkin maakunnassamme niin näkyvästi vietetään. En malta olla mainitsematta, kun rakkaan vaimoni kanssa katsoimme jotakin tämän alueen uutista tuossa juhannusaaton aattona. Oli aika murheellista nähdä sitä nuorten haastattelua jollakin juhlapaikalla, jossa näkyy juuri tämä, että elämältä etsitään tällaista pinnallista viiden menoa, päihtymystä ja moraalitonta elämää. Se on surullista nähtävää ja kuultavaa.

Synti on kansakunnan häpeä. Jos otetaan puhetta, kuulee ihmisen, joka mittailee näitä elämäsi aarteita. Saatat nähdä ja iloita siitä, että sinulla on hyvä toimeentulo ja kaikki elämän varusteet käytössäsi. Oletko sinä pysähtynyt miettimään sitä, että sinullekin kuuluu kerran tämä sana, että sinun sielusi vaaditaan sinulta pois? Mihin silloin joutuvat ne, minkä olet hankkinut?

On ihmisen perimmäisestä asiasta kysymys. Eli miten minulle käy kuolemassa? Sinä tiedät sen niin kuin me kaikki, että siihen viimeiseen makuusiaan me emme voi ottaa mitään mukaan. Kaikki jää tänne. Miten tärkeää on silloin, että meillä on tämä sielunautuus tallella ja omana.

Jos sinä ihminen, joka näitä asioita vertailet ja mietit ja tunnet epävarmuutta ja hätää, kenties pelkoa siitä, että miten minun kohdalla ovat nämä katoamattomat aarteet. Sinua lähestyy tänään Jumalan sana. Sinua lähestyy tänään myöskin Jumalan valtakunnan kutsu. On muuten veljet ja siskot hyvin johdonmukaista, että meidän kirkko vuodessa, juuri kun on tämä katoavat ja katoamattomat aarteet, niin tulevana sunnuntaina on teemana kutsu Jumalan valtakuntaa. Suvi, seurasunnuntain aihe on kutsu Jumalan valtakuntaa.

Jos tätä puhetta kuulee yksikin, joka etsii tätä taivaallista, vielä näkymätöntä aarretta. Se ei näy meidän pankkitileillä. Se ei näy meidän tavaroissa. Se on näkymätön, mutta se on taivaallinen, ja se aarre on se, että sinulla, kuulijani, olisi sovinto Jumalan kanssa. Siksi tämä kutsu Jumalan valtakuntaan, miten rakkaasti me haluaisimme sen sinulle välittää.

Kuule ystävä, sinulla on mahdollisuus kääntyä, tehdä parannus. Mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että sinä olet hädissäsi omasta itsestäsi, oman sielusi tilastasi. Sinua lähestyy armahtava isä, Taivaan Isä, köyhän palvelijansa kautta. Jos tunnet elämäsi, epäuskon sinua vaivaavan.

Tunnet elämäsi monet rikkomukset ja synnit. Vielä lähestyy sinua harmahtava Isä. Jumalan valtakunnan kutsu on rakkauden kutsu. Sinulla on lupa uskoa kaikki sinun elämäsi synnit, epäusko ja monet virheet, aivan kaikki, anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Silloin sinulle avautuu tämä Taivaan aarre.

Sinun sydämeesi laskeutuu Jumalan ihmeellinen rauha. Sinulla on tämä sydämentunto siitä, että tämän ohikiitävän elämänmatkan jälkeen sinä pääset isän kotiin. Kun virsikirjan kirjoittaja laulaa näin: Pois maalliset surusi suistamme, heräsi hoitava on yksi vain yli kaikensa muista, sinun sielusi kuolematon. Siis käy valtakunta Herran, niin muutkin hän lahjansa kerran myös sinulle antava on.

Tämän evankeliumin turvin saat jäädä myös, rakas matkaystäväni, veljeni, sisareni. Jos sinua on vaivannut nämä elämän monet vaivat ja kenties näiden ajallistenkin aarteiden kiusat, houkutukset ja tunnet uskossasi väsymystä, niin ylennä nytkin sydämesi uskomaan kaikki synnit ja matkan viat anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä.

Kun kerroin aluksi tästä Oskari-Heikki Jussilasta ja hänen virrestään, minua puhutteli siinä se yksi kohta, kun Oskari-Heikki tuli sinne Helsingin seuroihin ja meni sinne takapenkkiin, kun oli niin huonoissa tuntemisissa, sinne jätkien penkkiin. Minä ajattelin, että kyllä minä en meidän seuroihin, niin varmasti tullaan monenlaisissa tuntemisissa, myös puhujana. Ei ole aina tuntemiset niin korkeat ja hyvät kuin savimaja ja syntiturmeluspaidan.

Siksi tuo Oskari-Heikin kokema sana: Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Jeesuksessa Kristuksessa ovat. Jaa, sinäkin uskossasi ehkä väsymystä ja uupumusta tunteva, kiusattu, synninkin vaivaama matkaystäväni, jää turvallisesti evankeliumin uskojana matkaa tekemään. Synnit ovat anteeksi, Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Ja tämä evankeliumi ajattelee sinut Jumalan lasten rauhaan, ihmeelliseen vapauteen ja hiljaiseen iloon asti. Jeesuksen nimeen, Aamen.

Omakohtaisetkin tunnen tämän Heikki-Jussilan tunnin, että ei ole aina niin korkeat tuntemiset puhujallakaan. Saanko minäkin uskoa sitä? Haluan uskoa yhdessä teidän kanssanne. Herra siunaa nyt meitä ja varjele meitä. Herra kirkasta kasvosi meille ja ole meille armollinen.

Herra käännä kasvosi meidän puoleemme ja anna meille sinun iät kestävää rauhasi nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen. Aamen.