Nettiseurojen valitsema mainos:
Hyvää itsenäisyyspäivää! - Veteraanin iltahuuto 3-vuotiaan Luukaksen laulamana .
← Takaisin

Seurapuhe Jyväskylän RY:llä 06.10.2019 18.00

Puhuja: Antti Koivisto

Paikka: Rauhanyhdistys Jyväskylä

Vuosi: 2019

Kirja: Luukkaan evankeliumi

Raamatunkohta: Luke 7:11-16

Avainsana: usko armo anteeksiantamus toivo ylösnousemus pelastus rukous Jeesus Kristus kuolema Jumalan valtakunta lohdutus ihmeet


Kuuntele
Tämä saarna on litteroitu automaattisesti tekoälyn avulla. Voit korjata selviä virheitä muokkaamalla tekstiä lause kerrallaan.
Aloitan seurat kolme yhteisen Jumalan isän ja pojan ja pyhän hengen nimeen. Aamen.

Liittyen siihen, että tässä tämän sunnuntain teksteissä muistellaan niitä raamatun kohtia ja pysähdytään niiden raamatun kohtien ääreen, jotka puhuvat siitä, kuinka Jeesus antaa elämän. Tuossa kuulin, että tänään täällä... En itse päässyt tuohon ensimmäiseen. Sille puheelle olin töissä, mutta kuulin, että täällä ei ole puhuttu vielä tuosta päivän evankeliumin tekstistä, joka on Luukkaan evankeliumin seitsemännestä luvusta. Ja ajattelin, että lukisin sen sillä rukouksella, että Jumala avaisi siitä meille osan ja sanansa.

Jeesus lähti Nainen kaupunkiin ja hänen kanssaan kulkivat opetuslapset ja suuri joukko ihmisiä. Kun hän jo oli lähellä kaupungin porttia, sieltä kannettiin kuollutta. Peskiäidin ainoa poikaa ja äidin mukana oli runsaasti kaupungin väkeä. Naisen nähdessään Herran kävi häntä sääliksi. Ja hän sanoi, älä itke. Hän meni paarien viereen ja kosketti niitä ja kantajat pysähtyivät. Hän sanoi, nuorukainen, minä sanon sinulle nouse. Silloin kuollut nousi istumaan ja alkoi puhua. Jeesus antoi hänet takaisin äidille. Kaikki joutuivat pelon valtaan ja ylistivät Jumalaa sanoen: Meidän keskuuteemme on ilmaantunut suuri profeetta. Jumala on tullut kansansa avuksi.

Tämä raamatun kohta on siis Luukkaan evankelmin seitsemännestä luvusta, sieltä Luukkaan evankelmin alkupuolelta. Ennen tätä kohtaa Jeesus on... Luukas on kertonut muun muassa Jeesuksen sikiämisestä ja syntymästä, tutut joulu-evankelmin sanat, ja siitä kuinka Jeesus kasvaa ja aloittaa julkisen toimintansa. Jeesus on tehnyt jo joitakin ihmetekoja.

Tämä kohta on sellainen Luukkaan evankelmissa, että sitä ei löydy muista evankelmeista. Luukkaan evankelmissa ja Matteuksen evankelmissa, ja oikeastaan Markuksenkin evankelmissa on paljon samoja kohtia, mutta siellä on myös sellaisia kertomuksia, joita ei välttämättä toisilta löydy. Ja tämä kohta on juuri yksi sellainen kohta, joka on ainoastaan Luukkaan evankelmissa.

Tässä kohdassa kerrotaan, että Jeesus lähti Nainen kaupunkiin. Se oli ilmeisesti kaupunki, jota nykyään kutsutaan Nein nimellä. Ja Jeesus kulki tuolla kotiseudullaan laajasti. Hän julisti Jumalan valtakuntaa ja syntien anteeksi antamusta. Se oli hänen julistuksensa ytimessä, mutta hän myös opetti.

Sitä kohtaa ennen on kerrottu myös, kuinka Jeesus pitää opetuspuheen ja opettaa monia asioita. Mutta kun Jeesus on menossa tuonne Nainiin, hänen seurassaan ovat opetuslapset ja paljon kansaa. Ehkä sana on jo kiiri nyt. Tiedetään, että Jeesus on sellainen opettaja, joka opettaa niin kuin se, jolla on valta. Ei niin kuin ihmiset, vaan niin kuin se, jolla on valta.

Ja kun Jeesus oli myös noita tunnustekoja tehnyt, ihmetekoja, niin monet olivat uteliaita näkemään ja seuraamaan Jeesusta. Jeesus oli myös kutsunut jo opetuslapset tuossa vaiheessa ja hekin seurasivat Jeesusta. Mutta nyt tosiaan tultiin tuonne kaupunkiin.

Ja siinä kaupungin ulkopuolella kohdataan hautajais- saatto. Nykyisin, varsinkin täällä kaupungissa, tuolla hautausmaalla on kappelit ja harvemmin hautajais- saattoja. Jyväskylän keskustassakaan näkee. Korpilahdella, jossa on virkapaikkani ja toimin pappina, niin siellä silloin tällöin siunauksia toimitetaan kirkossa ja silloin tuo hautajais- saatto kulkee siitä kylään läpi hautausmaalle.

Siinä kärjestetään. Hautajais- saatossa on nykyisin yleensä hautausmaan musta ruumisauto, jossa on ehkä liput siinä edessä ja sen jälkeen perässä ajavat omaiset ja saattoväki ja pappi kuljetaan rauhallisesti. Ja se on yleensä sellainen, että ihmiset vähintäänkin hiljentävät siinä kohdalla ja se edelleenkin pysäyttää, kun näkee tuon hautajais- saaton. Se muistuttaa siitä, että myös kuolema on meidän osamme. Ja se on myös kuolema liittyy elämään.

Tuolla Nainen kaupungissa hautajais- saatossa saatettiin leskiäidin ainoaa poikaa. On monenlaisia hautajaisia. Silloin kun on iäkäs ihminen, joka on ehkä jo kaivannut pois tästä ajasta. Kun tällainen ihminen nukkuu pois, on jotenkin inhimillisesti helppo hyväksyä se asia. Ehkä on nähnyt, kuinka majaa on vähitellen riisuttu, joka sinänsä on puhuttelevaa. Kuinka vähitellen terveys on huonontunut. Ja on ehkä jo todella tullut puheisiinkin kaipuun siitä, että pääsisipä täältä jo pois. Silloin on helppo hyväksyä. Matka tuli täyteen ja määränpää oli siinä. Ja tuo kuolema on jotenkin luonnollinen.

Sitten taas tilanteessa, jossa elämä loppuu ikään kuin kesken. Inhimillisesti ajatellen, kuoleman hyväksyminen, Jumalan tahdon hyväksyminen on monesti kipeämpää ja vaikeampaa. Silloin nousevat helposti kysymykset, että miksi tuon ihmisen aika oli nyt. Eikö joku olisi ollut valmiimpi lähtemään. Ehkä sellainen, joka on jo kaivannut täältä pois. Miksi nuori ihminen otettiin pois.

Noissa tilanteissa myös meitä erityisellä tavalla pysäytetään elämän haurauden edessä. Me muistamme, että tämä elämä on ikään kuin ohkaisen langan varassa. Emme kukaan voi tietää päiväämme, emmekä hetkeämme. Ja tuo tilanne sillä tavalla meitä erityisesti puhuttelee.

Täällä saattaa olla paikalla joitakin, jotka ovat joutuneet saattamaan oman lapsensa haudan lepoon. Se on ehkä yksi vaikeimpia tilanteita ja eronhetkiä, kun joutuu elämän, joka inhimillisesti pitäisi alkaa tai olla pahasti kesken, saattelemaan Jumalan haltuun. Nuo tilanteet ovat raskaita. Niissä on haikeuksia ja tuskaa ja eron ikävää.

Mutta ajattelen, että niissä tilanteissa myös usko erityisellä tavalla kirkastuu. Niissä tilanteissa näytetään, mikä elämässä on olennaista ja tärkeää ja mikä on lopulta katoavaa. Niissä tilanteissa, kun olemme avuttomana kaikkivaltiaan Jumalan edessä ja joudumme levittämään kätemme kuoleman mahtia edessä, niin silloin, jos voimme turvautua siihen, että tämä kaikki on kuitenkin Jumalan kädessä, Jumalan, joka on kaikkivaltiassa hyvä, jos silloin voimme luottavaisesti turvata Jumalaa ja hänen johdatukseensa, niin se antaa muissakin tilanteissa tuskan ja lohduttomuuden keskellä toivon.

Ja todella se myös on tärkeää. Se myös kirkastaa sitä meidän jälkeen jäävien päämäärää, kun huomaamme, mikä lopulta on merkitsevää.

Tässä raamatun kohdassa juuri tällaista nuorta ihmistä, jolla inhimillisesti elämä on vielä kesken. Hänen oma äitinsä joutuu saattelemaan. Tästä tekstistä voimme päätellä, että tuo äiti on koeteltu jo aiemminkin. Hän on nimittäin leskiäiti. Hän on menettänyt jo miehensä kuolemalle. Hänellä on varmasti tuska ja suru, mutta varmasti myöskin inhimillinen pelko siitä, mitä hänen elämässään seuraa tämän jälkeen.

Nimittäin tuohon aikaan ei ollut samanlaista sosiaaliturvaa, mitä nykypäivänä. Ja käytännössä puoliso, mies, oli perheen elättäjä, ja lapset olivat sitten vanhuuden tuki ja turva. Ja tuo nainen oli menettänyt sekä miehensä että lapsensa. Hänellä ei ollut ajallista turvaakaan enää.

Siinä ehkä hän joutuu sitä miettimään ja pelkäämään, että saako hän apua enää muilta oman yhteisönsä asukkailta. Joutuuko hän ehkä kerjäämään, kuinka hän elää. Kuoleeko hänkin lopulta nälkään. Nämä inhimilliset pelot ovat varmasti mukana vielä tuon surun lisäksi.

Nämä inhimilliset ja ajalliset pelot voivat liittyä myös, kun hän on jäänyt läpi. Tänä päivänä niihin tilanteisiin, kun menettää läheisen ihmisen. Joskus voi jäädä suuren perheen kanssa, kuinka selviän yksin. Joskus inhimillisyys voi näkyä myös niin, että on ehkä jo pidempään kulkenut sairaan ihmisen rinnalla ja on huomannut, kuinka tuo ihminen on vähitellen riutunut ja tuntee myös itse uupumusta siinä sairauden edessä.

Ja sairaan ihmisen rinnalla on huomannut, kuinka tuo ihminen on vähitellen riutunut. Saattaa sitten tuntea myös helpotusta, että nyt tuo sairaus on ohi ja omanikin elämä siinä helpottuu. Mutta samalla saattaa tuntea syyllisyyttä siitä, että miksi minä tunnen näin, kun olen menettänyt rakkaan ihmisen. Tällaisia tunteita tämä on monesti. Näihin tilanteisiin voi liittyä ja joutuu käymään läpi. Ne ovat inhimillisiä tunteita.

Ja myöskin menettämisen hetkellä nuo tunteet Jumalaa kohtaan voivat olla hyvin monenlaisia. Toisaalta voi olla helpotus ja luottamus Jumalan johdatukseen. Voi myös kapinoida Jumalan tahtoa vastaan. Nuoren ihmisen kuolema monesti puhuttelee. Ja niin se oli tuolla Nainen kaupungissakin puhuttanut ja pysäyttänyt ihmisiä.

Ja kerrotaan, että joukko kaupunkilaisia oli saattamassa lesken kanssa tuota nuorta poikaa. Silloin siellä kaupungin portilla. Hautausmaa oli kaupungin ulkopuolella. Ja siellä kaupungin portilla Jeesus kohtaa tuon hautajaisaaton. Ja sitten Luukas kertoo, että naisen nähdessään Herran kävi häntä sääliksi.

Jeesus tunsi sääliä tuota leskeä kohtaan. Jeesus oli Jumalan poika, mutta hänellä oli ne tunteet, jotka meillä ihmisillä on. Hän tunsi nälkää. Hän tunsi kipua. Hän tunsi iloa. Hän tunsi surua. Hän tunsi sääliä. Tässä kohdassa puhutaan säälistä.

Johanneksen evankelmissä kerrotaan siitä, kuinka Jeesus herättää hyvän ystävänsä Lasaruksen kuolleista. Ja kerrotaan, että kun Jeesus menee Martan ja Marian Lasaruksen siskojen luokse, jotka ovat suremassa veljensä kuolemaan, niin syvä liikutus valtaa hänet. Ja kerrotaan myös, että Jeesus itkee.

No jotenkin lohdullista. Se, että Jeesus oli Jumalan poika, mutta myös hauras ihminen. Ihminen, joka ei kestänyt surun edessä, vaan itki, näytti tunteensa. Vielä nykyäänkin moni pelkää sitä, että kuinka selviän vaikkapa hautajaispäivästä, jos itken. Ja sitten suruun kuuluu kuitenkin tunteiden näyttäminen. Ja on tärkeää, että olisi tilaa itkulle, jos itkettää. Olisi tilaa kaikille tunteille, jotka tuo suru tuo.

Ja sitten Jeesus kokee sääliä. Ja hän myös lohduttaa tuota naista, leskiäitiä. Hän lohduttaa hyvin yksinkertaisilla sanoilla: Älä itke. Älä itke.

Monesti tai ainakin silloin tällöin joudumme kohtaamaan ihmisiä, jotka ovat menettäneet jonkun läheisensä. Tilanteesta riippuen. Joskus voi olla vaikea löytää oikeita sanoja siinä tilanteessa. Joku on kokenut, että hänen menetyksensä on ollut muille niin järkyttävää, että hän ei ole itse voinut oikein tehdä heti surutyötä, kun on joutunut olemaan vähän toisten tukena, kun on kohdannut heitä.

Monelle voi olla vaikea kohdata toisia ihmisiä, vaikka moni varmasti myös on saanut kokea sen ja on saanut ihmeellisen tuen ja voiman, jonka voi saada niiltä ihmisiltä, jotka kulkevat surussa ja kaipauksessa rinnalla. Mutta monesti mietimme sitä, että löydämmekö oikeita sanoja.

Ajattelen, että noissa tilanteissa ei tarvitse paljon sanoja. Ei ole suuria viisauksia, vaan silloin tarvitaan sitä, että joku on lähellä. Joku, joka osoittaa, että hän voi olla tässä ja hän kestää, vaikka sinulla on suru ja kaipaus.

Ehkä niissä tilanteissa saa lohdutusta ja rohkaisua etenkin silloin, jos tietää, että tuolle ihmiselle, että hän omisti Jumalan rauhan kuollessaan. Silloin voi olla toivo ja lohtu siinä, että kerran vielä kohdataan ja tuo rakas ihminen on odottamassa jo perillä. Häneltä ovat ne vaivat lopussa, joita me vielä joudumme kohtaamaan.

Mutta silloin, jos tällaista lohtua ja toivoa ei ole, silloin se tilanne voi olla hyvin lohduton ja ahdistunut.

Jeesus ei ainoastaan lohduta. Hänellä on myös... Hän myös toimii. Hän menee paarien viereen. Hän koskettaa niitä. Hän sanoo, että nuorukainen, minä sanon sinulle, nouse. Silloin tuo kuollut nuori mies nousee istumaan ja alkaa puhua. Ja Jeesus antaa hänet takaisin äidilleen.

Jeesus tekee käsittämättömän ihmeen. Hän herättää tuon nuorukaisen kuolleista takaisin elämään. Tuo nainen ei jääkään leskeksi, tai leskihän edelleen on, mutta hän ei menetäkään poikaansa vaan saa tuon pojan takaisin. Se on ihme, jonka vain Jumalan poika voi tehdä.

Kuinka noin Jeesuksen seuraajat siihen reagoivat? Sanotaan, että kaikki joutuivat pelon valtaan ja ylistivät Jumalaa sanoen: Meidän keskuuteemme on ilmaantunut suuri profeetta. Jumala on tullut kansansa avuksi.

Oliko Jeesus suuri profeetta? Noin. Itse asiassa vanhasta testamentista löytyy kertomus, joka on aika lailla vastaava tämän kertomuksen kanssa. Siellä kerrotaan profeetta Eliasta, joka asuu lesken luona. Ja tuo leski... Tuolla leskellä on poika, joka sairastuu ja kuolee. Ja Elia saa tuon pojan virkoamaan takaisin henkiin. Leski, äiti, jonka poika kuolee ja profeetta saa hänet takaisin henkiin.

Oliko Jeesus profeetta? Jeesus oli enemmän kuin profeetta. Kun Elia saa tuon pojan virkoamaan, hän heittäytyy kolme kertaa pojan päälle ja rukoilee Jumalaa: Herra minun Jumalani, tahdotko tuottaa onnettomuuden tälle leskelle, jonka luona asun ja surmataan hänen poikansa? Ja hän sanoi vielä, että Herra minun Jumalani, anna hengen palata tähän poikaan. Tällä tavalla Elia rukoilee.

Mutta Jeesus, Jumalan poika, hänelle on annettu valta. Hän ei rukoile niin kuin profeetat, vaan Jeesus sanoo, että nuorukainen, minä sanon sinulle, nouse. Jumalan pojalla on valta herättää ihmisiä kuolleista omilla sanoillaan, sanansa kautta. Jumala luo uutta sanansa kautta. Jumala antaa elämää.

Me elämme syksyn aikaa, jolloin kaikki tuntuu kuolevan, mutta koko ajan Jumala myös luo uutta. Hän luo sitä syksyllä, talvella, keväällä ja kesällä. Ja hän tekee sen sanallaan. Ja Jeesus oli sana, joka tuli lihaksi. Jumalan poika. Ja myös hänellä on valta antaa elämä.

Jeesus sanoo Martalle, kun Martta sanoo, että Lasarus on kuollut juuri siellä Johanneksen evankeliumissa, että minä olen ylösnousemus ja elämä, joka uskoo minuun, saa elää vaikka kuoleekin. Siinä on oikeastaan Jeesuksen sanoman ydin. Hän on kuoleman voittaja. Ja hän on ylösnousemus ja elämä.

Tuo lesken poika virkosi takaisin eloon. Hän sai lisää elämänpäiviä. Mutta ei kuoleman mahti hänenkään inhimillistä elämäänsä säästänyt. Kuoleman mahti edessä meistä on jokainen.

Tuolla kuolemalla on valta myös surmata meidän sydämiämme, kovettaa niitä ja paaduttaa niin, että niistä häviää elämä. Erottaa meitä Jumalasta. Erottaa niin, että emme enää tunne Jumalaa omaksemme. Menemme pois. Jumalan sana ei tunnu miltään, tai se korkeintaan väsyttää ja ärsyttää.

Silloin sieluvihollinen, kuolema, on saanut tehdä sydämissämme työtä. Ja se kuolema, jota sydämissä tehdään, on se on pahempaa kuin tuo fyysinen kuolema. Se on nimittäin kuolemaa, joka voi johtaa iankaikkiseen eroon Jumalasta.

Mutta juuri siksi, että me ihmiset olemme epätäydellisiä, langenneita ja syntisiä, ja juuri siksi, että me elämme täällä vajavaisessa maailmassa, joka kerran loppuu, ja juuri siksi, että myöskin me olemme tämän ajan kahleissa, juuri siksi Jumala on lähettänyt poikansa Jeesuksen Kristuksen, joka on voittanut kuoleman vallan ja valmistanut iankaikkisen elämän ja avannut ikuisuuden meille ajan kahleissa oleville ihmisille.

Minä olen ylösnousemus ja elämä, joka uskoo minuun, saa elää, vaikka olisikin kuollut.

Älkää kerätkö aarteita maan päälle, jossa koi syö ja ruoste tuhoaa. Kertokaa aarteita taivaaseen, missä on aarteesi, aarteesi, siellä on myös sydämesi, opettaa Jeesus.

Siinä opetuksessa on kaiken ydin. Mitään emme saa täältä mukaamme, vaan niin paljaana kun kerran olemme tänne syntyneet, niin paljaana meidän kerran täytyy lähteä.

Mutta silloin, kun lähtöhetki koittaa, jos meillä on rauha Jumalan kanssa ja synnit anteeksi, niin silloin me omistamme sellaista rauhaa, jota maailma ei voi antaa. Silloin me omistamme jotain sellaista, joka puhuttelee siinä hetkessä erityisen voimakkaasti.

Ehkä jos olet ollut lähden hetkellä tuollaisen rauhaa omistavan ihmisen, koskettavan ihmisen kuolivuoteen äärellä, niin tiedät sen, kuinka puhuttelevaa on huomata, että tuolla ihmisellä on rauha. Voi olla inhimillisiä pelkoja, voi olla kipuja, voi olla ahdistusta, voi olla loputon jano vielä tähän elämään, mutta sydämessä on rauha.

Ja se on se, joka pysäyttää ja puhuttelee. Sitä rauhaa me saamme tänäänkin omistaa. Saa uskoa, että Kristus on sovittanut sinun syntisi. Hän on tehnyt sovinnon sinun ja kaikkivaltiaan Jumalan välille. Hän on myös voittanut kuoleman vallan ylösnousemuksessa. Hän on ylösnousemus ja elämä.

Usko tänäänkin synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Ei tarvitse ahdistua syksyn synkkyydestä, vaan saa rauhassa iloita sen kaikista värisävyistä ja siitä kauneudesta ja hiljaisesta mahdista, jonka syksy kaikessa kuolevaisuudessaan meille osoittaa ja näyttää.

Tai ehkä kuulolla on joku, joka on kysellyt ja etsinyt, joka on miettinyt, että mikä tuon kaiken merkitys oikein on. Olet ehkä miettinyt koko ihmiselämää ja ihmisen tarkoitusta ja merkitystä. Sitä, että miksi me elämme täällä aikamme ja miksi kerran täytyy lähteä. Mitä meistä jää tänne jäljelle. Mitä on tuon rajan takana, jonne koskaan emme voi nähdä.

Olet tuntenut, että sinulta puuttuu perusta. Olet tuntenut tyhjyyttä, ehkä hapuilevaa pelkoakin sen mahdin edessä. Sinuakin Jumala lähestyy. Sinä saat tuon nuoren pojan tavoin kuulla nuo Jeesuksen sanat: Nouse. Usko synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä ja turvaa iankaikkisen Jumalan ja hänen sanaansa.

Siinä on vahva turva tässä elämässä ja ikuisuudessa. Jumalan valtakunnasta. Sitä sinulle julistetaan ja tarjotaan. Jumala ei halua, että yksikään ihminen kadotetaan, vaan että kaikki pelastuisivat ja saisivat iankaikkisen elämän.

Jeesuksen nimeen. Aamen.

Yritetään lopuksi vielä rukoukseen.

Jeesus Kristus lunastajamme, kiitos uudesta elämästä, jota saamme elää kuolemasi ja ylösnousemuksesi tähden jo tänään. Varjele meitä toivottomuudelta kaiken katoavaisuuden keskellä. Anna kestävyyttä odottaa sitä päivää, jolloin koko luomakunta on vapaa kuoleman orjuudesta.

Herra siunaa meitä ja varjele meitä. Herra kirkasta kasvosi meille ja ole meille armollinen. Herra käännä kasvosi meidän puoleemme ja anna meille sinun rauhasi. Isän ja pojan ja pyhän hengen nimeen. Aamen.