Seurapuhe Oulun RY:llä 26.01.2020 18.41

Me vielä jatkamme seuroja ja taivaan Isältä viisautta pyytäen hiljennymme kuulemaan Jumalan sanaa Siirakin kirjan 17. luvusta sen alkujakeista Jeesuksen nimeen.

Jumala loi ihmisen maasta ja teki hänet jälleen maaksi ja määräsi heille heidän elinaikansa ja loi heidät molemmat ja antoi luontonsa kummallekin ja teki heidät omaksi kuvakseen. Hän antoi kaiken lihan heitä peljätä ja että heidän piti hallita kaikkia eläimiä ja lintuja. Hän antoi heille järjen puhdistuksia, heidän silmät, korvat, ymmärryksen ja tunnon. Ja hän osoitti heille sekä pahan että hyvän. Hän katsoi heidän puolensa erinomaisesti muiden eläinten suhteen osoittaaksensa heille suuren majesteettinsa. Ja opetti heitä ja antoi heille elämän lain. Hän teki heidän kanssansa iankaikkisen liiton ja ilmoitti oikeutensa. Ja he näkivät silmillään hänen majesteettinsa. Ja kuulivat hänen julkisen äänensä korvillaan. Ja hän sanoi heille: karttakaa kaikkea vääryyttä ja myös jokaiselle käskyn lähimmäisestänsä. Aamen.

Tämä oli siis niin sanottuihin apokryfin kirjoihin kuuluvasta Siirakin kirjasta. Ja nythän Siirakin kirjasta aina joskus luetaan sanat. Sanalaskujen kirjasta ja apokryfin kirjasta luetaan sanalaskujen kirjasta ja tästäkin Siirakin kirjasta olette joskus kuulleet luettavan. Ja tämän apokryfin kirjojen merkitystä myöskin Luther tarkasteli ja kertoi, että minkälainen kirja tuo Siirakin kirja on. Hän totesi siitä, että se on viisaan miehen kirjoittama oivallinen teos.

Ja tämän oivallisen teoksen keskeinen sisältö on oikea suhtautuminen Jumalan sanaan, opettavaa muihin ihmisiin sekä ruumiin tarpeisiin ja omaisuuteen suhtautumista opettavaa. Eli eikö ole hyvin keskeisiä aiheita nämä, mitä Siirakin kirja pitää sisällään. Miten me suhtaudumme Jumalan sanaan.

Ja tuossa kun aloittelimme näitä seuroja niin kyllä se kovin hyvältä tuntui, kun minä katselin tänne saapuvaa seura väkeä. Kun täällä oli paljon nuoria ja kun se näyttää siltä, että nuoret pystyvät vähän tarkemmin tuon ajoituksen tekemään kuin me vanhemmat. Niin kun kello oli tuossa muutamaa minuuttia vailla, niin nuoria pitkin pitkässä jonossa asteli tänne seurasaliin. Ja pani vielä merkille semmoisenkin asian, että etupenkit eivät olleet yhtään huonompia penkkejä kuin nuo taimmat penkit. Ihan etupenkkiin mentiin, vaikka takanakin olisi ollut tilaa. Minusta se tuntui kovin hyvältä ja nyt kun tässä katselen, niin nyt etupenkissä olisi enemmän tilaa. En kyllä sano, että teidän tarvitsee siltä lähteä siirtymään eteenpäin. Että kyllä tämä ääni kaiket sinne perällekin kuuluu.

Mutta se, että tullaan seuroihin ja halutaan tulla Jumalan sanan kuuloon, on semmoinen äärimmäisen hyvä ja kallis asia. Ja niin minäkin omassa palvelusvuorossani toivon sitä, että kun te, jotka olette täällä seuroissa ja sitten lähdette täältä seuroista, niin te saisitte, teillä olisi semmoinen mieli, että olipa hyvä, että jäin seuroihin ja sain olla Jumalan sanan kuulossa. Ja ne, jotka ovat nyt lähteneet, en minä, heillekään muiden, anna, jokaisella on varmasti hyvä syy siihen, että lähdetään.

Vaikkapa ensimmäisen puheen jälkeen. Täällä oli lapsia paljon ja itsekin on pikkusen siihen puoleen päässyt tutustumaan, että minkälaista olla lapsen kanssa seuroissa. Niin minä kuulun aika monesti kysymyksiä, että milloin tämä puhe päättyy. Ja sitten minun on pitänyt ennakoida sitä asiaa ja sanoa, että no 30 minuuttia tai jotakin riippuen missä vaiheessa tuo kysymys tulee. Näin on hyvä siis olla täällä sanan kuulossa.

Ja nyt me äsken tuossa kirjassa veisasimme siitä kallista aarteesta, mikä meillä on. Täällä omaanamme se on Jumalan sana. Ja nyt me vielä tutkimme tätä kallista aarretta sitten vielä jonkin aikaa vähän tarkemmin. Mutta ennen sitä niin haluaisin kertoa tuommoisen omakohtaisen kokemuksen tilanteesta, jossa tuo Siirakin kirjan sanoma tuli hyvin lähelle ja kosketti minua.

Edettiin vuotta 2013 ja oli Pudasjärven suviseurojen aika. Ja meillä se suviseura aika sitten sai uudenlaista ohjelmaa siinä, että tuli. Ja sitten puhelinsoitto minulle ja siinä kerrottiin, että nyt on semmoinen tilanne, että jos haluat vielä äitisi nähdä elävänä, niin pitäisi kiireesti tulla sitten Kempeleeseen sinne hoitolaitokseen, missä äiti on. Ja tottahan toki silloin nopeasti lähdettiin niin pian kuin mahdollista sinne äidin sairausvuoteen ja sitten kuolinvuoteen äärelle.

Ja siinä mennyt kun sitten suviseura sunnuntai-aamuna, äiti nukkui pois ja kun sitten kaikki tarpeelliset toimenpiteet siinä tilanteessa oli tehty, niin sitten päätin lähteä suviseuroihin luonnollisestikin. Ja jäi hyvin mieleen, kun ensimmäinen ihminen, tuttu ihminen, joka siellä suviseurakentällä tuli vastaan, niin oli vuosikymmenten takaa tuttu sananpalvelija veli. Ja tämä, no jos minä nyt kokonimeen sanon vai etunimeen, Heikki nimi, sananpalvelijaveli tuli ja kysyi niin kuin ruukataan kysyä, että no mitä sitä kuuluu. Niin monestihan sitä sanotaan, että no kiitos hyvää. Ja sitten jotakin tämmöistä aika tavanomaista.

No hyvää hän toki kuuluu, kun vanha sairas, väsynyt matkamies käyden lepoon, mutta minä en ottanut siihen kantaa. Mä voin sanoa, että minkälaisesta tilanteesta minä olen tullut tähän suviseurakentälle. Niin tuo Raamattu ja tunteva Heikki veli kai hän osauttonsa ilmaisi, mutta heti perään hän rupesi lukemaan tätä Siirakin kirjaa ulkomuistista ja hän luki sieltä 41. luvun alkujakeista. Ei ihan siitä alusta vaan sitten pikkusen siitä eteenpäin, jossa sanotaan näin, että:

Sille, joka vanha ja sairas on, jolla elämässä ei ole mitään odotettavaa.

Niin minä siinä havahduin ja sanoin, että no tuo on niin kohdalleen sanottu tässä tilanteessa, että eipä sitä voi juuri paremmin sanoa, että nyt on kuolema ollut palvelijan tehtävässä ja vapauttanut kärsivän matkamiehen maan vaivoista. Tämmöinen vahva muisto minulla tästäkin kirjasta jäi ja olen minä sitä aina lueskellut ja sitten sattui tämä 17. luku tuossa taannoin silmiin ja sitä sitten olen lueskellut ja muutaman kerran puhellutkin eri yhteyksissä seuroissa tästä ja nyt jos Jumala suon meille pikkusen aikaa tätä yhdessä tutkittelemme.

Minulla on ääni vähän matalana. Se varmaan johtuu siitä, että kun se iso sijo niin täällä kuuntelemassa, niin se minulla kurkussa tuntuu. Rupi jää jännittämään, mutta minulla on vesilasi tuossa, niin minä voin tätä asiaa sitten sillä vähän kompensoida.

Tässä sanottiin ensin semmoinen asia, että Jumala loi ihmisen maasta ja teki hänet jälleen maaksi. Ja jos ihminen suhtautuu niin kuin sanotaan skeptisesti Jumalan sanaan, epäilee Jumalan sanaa, niin kukaan ihminen ei voi tyhjäksi tehdä, mitä tämä sana sanoo. Sitä, että ihminen on maasta ja hän tulee jälleen maaksi. Se on asia, joka on vuosituhansia aikana ollut nähtävissä ja edelleenkin on nähtävissä. Ihminen kun hänet haudataan, niin en tiedä tarkkaan, mutta kovin monta kymmentä vuotta siinä ei mene, kun tämä asia on toteutunut sitten tämän vainajan kohdalla. Ja näin tuo sana on totinen ja vahva.

Sitten toinen asia, mikä tässä on, niin sanottiin näin, että Jumala määräsi heille, siis meille ihmisille, elinaikamme, heidän elinaikansa. Mitä tuo sanoma saattaisi minkälaisia tuntoja se saattaa meille tuoda? No ihan varma on se, että Jumalan tiedossa on siis meidän syntymämme, mutta myöskin se päivämäärä, joka sitten joskus ennemmin tai myöhemmin lukee meidän kuolinilmoituksessa. Jumala tietää sen päivän ja se on juuri oikealla kohdalla, kun se on Jumalan säätämä päivämäärä.

No se, että me emme sitä päivämäärää tiedä, niin se on meille salaisuus ja ajattelee näitä. Toisaalta se on kyllä hyväkin asia, kun me tällä uskossa kilvoittelemme, niin mielellämme me elämme ne päivät, mitkä Jumala on meille antanut. Ja jos me tietäisimme sen päivän, niin saattaisi se vanha osa, luontomme, sen kokea hyvinkin vaikeana asiana. Jumala on tämä asia hyvin ratkaissut. Hän yksin tietää sen ja sitten kun meidän vuoromme tulee, niin se sitten toteutuu meidän kohdallamme.

Sitten tässä puhuttiin tuosta Jumalan luomistyöstä. Se ajatus, että Jumala on tehnyt meidät omaksi kuvakseen, niin kuin Mooseksen kirjassa ensimmäisessä Mooseksen kirjassa se on sanottu. Ja sitten sanottiin näin, että hän loi heidät molemmat ja antoi luontonsa kummallekin. Siis mieheksi ja vaimoksi, mieheksi ja naisiksi hän loi heidät. Ja tämä asia on niin ikään Jumalan suuri suunnitelma. Ja sekin, että meillä on erilainen luonto, niin se on semmoinen aika moni ilmeinen asia. Ja me, jotka olemme olleet avioliitossa, niin me olemme saaneet sitä oppikoulua käydä, että opetella sitä erilaista luontoa, mikä puolisolla on.

Oletteko ehkä... Minä olen kyllä täytyy tunnustaa vihjennellyt joskus sitä, että voiko asioista ajatella tuollakin. Tämä on se... Tämä on se... Tämä on se... Tämä on se... Tämä on se... Tämä on se... Tämä on se... Tämä on se... Tämä on se... Tämä on se... Tämä on se... Tämä on se... Tämä on se... Tämä on se... Tämä on se... Tämä on se... Tämä on se... Temppeläterapeutti. Tämä on se. Tämä on se. Tämä on se. Ja kohta kaikki on ihan sama. Sitä on syytä valvoa ja varoa, ettei näin pääsisi käymään.

Ja kun synti tarttuu ja omatunto tulee kipeäksi, niin on se kallis asia, että omatunto nuhtelee. Ja on se hyvä asia, että evankeliumi on meillä täällä käytössä voimana. Ja evankeliumin voimalla me saamme aina panna pois syntiä, mikä meihin tarttuu. Sitäkin nimellistä syntiä, joka tuntuu, että se yhä vain siellä tunnolla kolkuttaa, vaikka olemme evankeliumin uskoneet. Mutta kun saa aivan nimeltään kuulla, että tuokin synti kaikkien syntien ohella on anteeksi annettu, niin se on se, että se on se, että se on se. Sieluvihollisen ääni rakkaa ja omatunto rauhoittuu ja ääni vaikenee.

Sitten tässä puhuttiin siitä, että ihmisellä on aivan erinomainen asema kaikkien muiden luomakunnan kappaleiden suhteen. Ja se erinomainen asema on siinä, että Jumalan puhetta me voimme kuulla. Mikään muu luomakunnan luomus ei sitä. Sitä voi kuulla, mutta Jumala puhuu meille omaan henkensä kautta ja sanatussa ja puhutussa sanassa.

Sitten tässä puhuttiin vielä elämänlaista. Mietin, että mikähän se elämänlaki on, mistä tämä Siirakin kirja tässä puhuu. Mutta tässä ei ole edes alaviitteitä näihin muihin Raamatun. Mutta tässä ei ole edes alaviitteitä näihin muihin Raamatun. En sillä tavalla löytänyt tukea tähän, mutta nyt täällä on teitä veljet ja sisaret, jotka ehkä ymmärrätte tämän asian paremmin kuin minä. Siinä on hyvä keskusteluaihe, että mistähän elämänlaista tässä on kyse. Varmasti siitä, että Jumala haluaa, että varjelemme Jumalan luomaa elämää. Mutta ehkä myöskin siitä, että ihan kaikki se elämän laki on ihmisen sydämessä. Ja semmoinen kaipuu Jumalan puoleen, että vaikka ihminen olisi kauaksikin eksynyt, niin hän silti saattaa joskus kuulla, kuinka Jumala kutsuu eksynyttä. Ja silloin ihmisellä on etsikon aika ja etsikon päivä. Ja se on niin kallis asia, kun Jumala kutsuu, että sitä kutsua ei kannata katsoa ylös.

Jumala siis tekee ihmisen kanssa ihan kaikki sen liiton. Hän on sanonut, että kun minä olen sinut käteeni ottanut, niin sinä olet minuun. Vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, sanoo Herra, sinun armahtajasi. Jumalan liitot ovat näin lujaat ja näin hyvässä turvassa me saamme olla.

Sitten tässä vielä puhuttiin siitä, että he, siis ihmiset, näkivät silmillään hänen majesteettinsa ja kuulivat hänen julkisen äänen korvillaan. Jumalan majesteetti oli nähtävissä Siinain vuorilla, jossa Jumala ilmoitti pyhän tahtonsa. Ihminen ei kasvoista kasvoihin Jumalaa nähnyt, mutta sieltä savun seasta Jumala ilmoitti itsensä ja puhui niin, että ihmiset saattavat kuulla Jumalan mahtavan majesteettillisen äänen. Jumala ilmoitti, että ihmiset saattavat kuulla hänen mahtavaansa.

Ja viimeinen ajatus, mikä tässä meidän tekstissämme oli, että tekstin kirjoittaja sanoo Jumalan sanoina, hän sanoi heille: karttakaa kaikkea vääryyttä ja antoi myös jokaiselle käskyn lähimmäisestänsä. Olisiko tässä meidän näiden seurojen muistolause sydämen painettavaksi oikeastaan kaksi muistolausetta. Ensimmäinen se, että kartetaan kaikkia vääryyttä. Ollaan kuuliaisia Jumalan sanalle, ollaan kuuliaisia omaan tunnon ääneen. Ja sitten se toinen asia.

Tämä on iso sijoni ja täällä on paljon ihmisiä, mutta onko täällä sellaisia läheisiä, jotka ovat yksinäisiä, lähimmäisiä. Pidetään huolta toinen toisistamme. Otetaan sellaisiakin, kutsutaan mukaan, jotka näyttävät, että he ovat syystä tai toisesta joutuneet vähän erilleen joukosta. Ettei yksikään jäisi väliin eikä eksyisi tästä laumasta. Siinä on sekä nuoremmille että vanhemmille varmasti sellainen kallis Jumala, joka on palvelustehtävä, kun me vähimpiä matkaystäviä holhoamme ja otamme heitä matkaa ja pidämme heistä huolta. Tätä Jumalan sanaa meitä kehottaa tekemään. Ja näinhän te toki haluatte tehdäkin, mutta tässäkin varmaan on hyvä, että teidän ja meidän mieliämme herätellään katselemaan ympärille.

Ja nyt kun tänä iltana täältä lähdemme kohta seuroista, niin saattaa olla, että täältä teitä kahvihammasta vielä pakottaa ja lähdette sinne ystävien luo kylään. Katselkaapa sinä ympärille, että oliko tässä nyt joku, joka on vähän jäämässä yksin. Ja käykää sanomassa, että hei haluaisitko lähteä mukaan. Me mennään nyt sinne ja meillä on siellä kylää. Tällaisia ajatuksia tuo lähimmäisen käsittelyyn. Ja joskus saattaa sitten tänä iltana konkreettisesti sitten meille merkitä.

Mutta sitten vielä semmoinen kysymys, että kun tässä kehotettiin, että karttakaa kaikkea vääryyttä, niin onko täällä joku semmoinen seuravieras, joka sanoo, että tuo on hyvä sana, jonka minä olen onnistunut viimeisen päälle toteuttamaan. Vääryyttä minä olen karttanut. Ja hyvin on mennyt. Kyllä minä ajattelen, että jokainen minun kanssani ajattelet, että se on sydämeni halu. Enhän minä halua vääryyttä tehdä. En minä halua tehdä syntiä. On sydämeni halu karttaa kaikkia vääryyttä ja syntiä.

Mutta se todellisuus on toisenlainen. Sitä hyvää, mitä minä haluan, en minä tee. Ja sitä pahaa, mitä minä en halua, en halua sitä enää teen. En kuitenkaan minä, vaan synti, joka minussa asuu. Me tunnemme synnin väkevät viettelykset. Ja kun itsekin olen joskus ollut nuori, siitä kyllä taitaa olla jo aika pitkästi aikaa, mutta ei niin pitkästi, ettenkö muista, että oli niitä nuoruuden kiusauksia. Niitä oli ihan omasta takaa. Ja esimerkiksi omasta lihasta nousi monenlaisia väkeviä viettelyksiä. Sellaisia, että... Sen tunsi, että tarvitsee paljon Jumalan voimaa, että näiden kanssa pääsee eroon evankeliumin voimalla.

Ja sitten toisaalta tunsi sen, että ne on sellaisia asioita, että ei niistä oikein tahdo kehdata puhua, kun lieneekö se, että tämä on minun kiusauksia, joita ei muilla ole. Mutta muistan senkin, kun kerran näitä nuoruuden kiusauksia mietin kovasti, että kenellähän näistä voisi oikein puhua. Ja olin sitten seuroissa silloisen kotipaikkakunnan, oliko ne kesäseurat, ja siellä oli yksi vanha veli, jonka minä nuorena miehenä arvioin, että ei se kaukana sata vuotta ollut saarnaajassa puhumassa siellä.

No, veli on jo taivaassa, ja ei se haittaa, vaikka minä sen kalliin veljen nimeen sanon Gabriel Hoikkala. Minusta tuntuu, että se... Gabriel oli lähes sata vuotias. No, ei se ihan ehkä sata vuotta ollut, mutta olisiko 80 ollut sitä luokkaa. Se Kaapo-veli siinä saarnassa puheli niin rakkaasti ja lämpimästi, ja miten sitä sanoisi, kutsuvasti ja rakentavasti ja nostavasti, että minä ajattelin, että tuolle setälle minä haluan puhua, mitä minun tunnolla liikkuu.

Minähän sitten keskustelin vanhan veljen kanssa, ja voi miten rakkaasti se sanoo, että näin se on, sielun vihollinen kiusannut ennenkin. Samat ovat kiusaukset, ja sitten hän saarnasi kallista evankeliumia, ja kyllä se tuntui hyvälle, että ei ole maailma muuttunut tässä mielessä, mutta ennen kaikkea, että ei ole evankeliumin voima vähentynyt.

Ja kyllä se, että näin tänään on tämä tilanne, se on ihan samanlainen. Se synnin väkevät viettelykset on ihan yhtä lailla tänä päivänä totta kuin ne on ollut vuosikymmeniä sitten, ehkä vielä väkevämpiä. Mutta evankeliumin voima on ihan yhtä väkevä, ihan yhtä voimakas kuin se on silloin ollut, ja se on kantanut tähän päivään asti, ja niin se kantaa tästä eteenkin päin.

Ja siksi meidän on turvallista päättää nämä seurat, kun jokainen täällä seuroissa oleva kuulija saa turvallisesti ylentää sydämensä uskomaan: kaikki synnit anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kallissa sovintoveressä, aivan rauhaa ja vapautta ja iloa vasta Jeesuksen nimessä ja veressä. Jeesuksen nimessä ja veressä, Jeesuksen nimessä ja veressä saatte uskoa. Synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja kallissa sovintoveressä on lupa uskoa, synnit anteeksi.

Ja tätäkin monta kertaa muistellut, mutta kun se on niin hyvä sana, minkä tuossa joskus kuulin kauan sitten tuolla entisessä kotisijoissa Kempeleessä, siellä oli Mika Poika ja hän seuraterveisiä kertoi kotiin tullessa ja tultua, ja sitten hän sanoi, että siellä oli kunniaa pääsyveljemme Eino Kimppimäki saarnaamassa, ja Mika kertoi, että se Eino saarnasi minullekin synnit anteeksi päin naamaa.

Ja sitten toiset seuraterveisiä, jotka tuli jostakin toisista seuroista, niin siellä oli lapset tai tämmöiset nuoret tuonut terveisiä kotiseuroista ja kertoivat sitten näin, että niin siellä seuroissa vanhemmat pyysivät siunausta, ja me nuoret uskottiin, että me nurkkiin penkissä, niin eikö se ole hyvä jää uskomaan, vaikka ihan siihen penkkiin, ja onhan teillä saattomiehiä siinä vierestä, veljiä ja sisaria, joilla on tuo kallis evankeliumi, ja jotka voivat teitä siunata, ja jos puhuttavaakin on, niin saattomiehet on sitä varten, että ne keventää teidän matkaanne taivastiellä ja antavat anteeksi.

Jäämme turvallisesti uskomaan synnit ja kiusaukset, matkaviat anteeksi Herran Jeesuksen yhdessä nimessä ja kallissa sovintovereissä. Ja saanhan minäkin jäädä uskomaan syntini ja kiusaukseni anteeksi. Mä en halua uskoa Jeesuksen nimeen. Aamen.

Herra, siunaa meitä ja varjele meitä. Herra, valaise kasvosi meille ja ole meille armollinen. Herra, käännä kasvosi meidän puoleemme ja anna meille sinun rauhasi. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.