Viikkomessu/saarna Kuusamon kirkossa 01.03.2020 17.58

Nouskaamme kuulemaan, Hyvää evankeliumin Matteuksen evankeliumin kuusitoista. Luvusta jakeesta kaksikymmentäyksi jakeeseen kaksikymmentäkolme.

Tästä lähtien Jeesus alkoi puhua opetuslapsilleen, että hänen oli mentävä Jerusalemiin ja kärsittävä paljon kansanvanhempien, ylipappien ja lainopettajien käsissä. Hänet surmattaisiin, mutta kolmantena päivänä hän nousisi kuolleista.

Pietari vei hänet erilleen ja alkoi nuhdella häntä: Jumala varjelkoon, sitä ei saa tapahtua sinulle, herra!

Mutta hän kääntyi pois ja sanoi: Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta vaan ihmisestä päin.

Pietari, Jeesuksen Kristuksen opetuslapsi, oli sekä rohkea mutta myöskin erehtyväinen. Pietari oli niin kuin yksi meistä. Välillä rohkea, välillä innokas, välillä oikeassa ja välillä perin juurin väärässä.

Pietarin todistus Jeesuksesta Kristuksesta hiukan aikaisemmin oli osunut oikeaan. Jeesuksen Kristuksen toiminnan keskellä näkyy jatkuva kiista. Kuka tämä Jeesus Nasaretilainen oikeastaan on? Mielipiteet ja ihmiset hänen ympärillään jakaantuivat jyrkästi kahtia. Voimakkaat mielipiteet saivat aikaan voimakkaita tekoja.

Jeesushan oli Nasaretin synagogassa pidetyn jumalanpalveluksen jälkeen saanut sekä ihailevaa todistusta siitä, että tämä mies puhuu eri tavalla kuin on totuttu kuulemaan. Hänen puheessaan on kuultavissa armon ja lohdutuksen sanoja.

Mutta kun Jeesus kääntää puheensa sitten siihen, että miksi kaikki eivät kuitenkaan usko, niin ihmiset tulivat vihaisiksi. Nuo äsken hyvän todistuksen antaneet olivat valmiit syöksymään hänet vuorelta alas, mutta hän kävi pois heidän keskeltään.

Kuka Jeesus Kristus on? Kuka on ihmisen poika? Mitä ihmiset hänestä sanovat? Toisten mielestä hän on Johannes Kastaja, toisten mielestä Elia, joidenkin mielestä Jeremia tai joku muu profeetta.

Näyttää siltä, että Jeesuksen toiminta herätti sillä tavalla huomiota, että tässä ei ole kuka mies tahansa. Hän kuuluu profeettojen joukkoon.

Niihin, jotka olivat vanhan liiton aikana todistaneet Jumalan lupauksesta, siitä, joka kerran on toteutuva.

Kun Jeesus sitten kysyy opetuslapsiltaan, kenen te sanotte minun olevan, Pietari vastaa: Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika.

Me elämme elämässämme hetkiä, jolloin tunnemme onnistumisen tunnetta. Oikeassa oleminen herättää meissä mielihyvän tunnetta siitä, että onnistuinpa löytämään oikean vastauksen.

Pietarilla ei ollut kuitenkaan aihetta ylpeilyyn, sillä Jeesus sanoo, että sinä et tätä ymmärtänyt omasta järjestäsi etkä ymmärryksestäsi, vaan Jumala on tämän sinulle ilmoittanut minun Isääni, joka on taivaissa.

Joka tapauksessa meille helposti saattaa jäädä asumaan mielihyvä siitä, että me olemme jossakin vaiheessa elämässä kokeneet onnistumisen tunnetta tai oikeassa olemista. Se saattaa tehdä meidät rohkeiksi ajattelemaan, että kun minä tässä asiassa löysin oikean vastauksen, minä voin löytää sitä toisessakin.

Helposti me ihmisinä keräämme kunniaa itsellemme. Helposti me ajattelemme itsestämme liikoja.

Joku meistä saattaa ajatella jopa niin, että olisiko tässä jonkinlaista opettajan ainesta.

Jeesus opettaa kuitenkin opetuslapsiaan: Älkää antako kutsua itseänne oppimestariksi, sillä teillä on vain yksi mestari, Kristus, joka teistä on suurin. Se olkoon toisten palvelija.

Silloinkin, kun elämässämme koemme hetkiä, esimerkiksi sellaista, että Jumala on meitä auttanut, niin muistakaamme, että Jumala on meitä auttanut. Se niin helposti kääntyy niin päin, että olen osannut, olen ymmärtänyt.

Kun Jeesus alkaa puhumaan opetuslapsilleen, hänellä on jotakin järisyttävää sanottavaa. Hänen on mentävä Jerusalemiin ja kärsittävä paljon kansan vanhempien, ylipappien ja lainopettajien käsissä. Hänet surmattaisiin, mutta kolmantena päivänä hän nousisi ylös.

Mahtoiko hän käydä niin, että tuo Jeesuksen puheen alkuosa oli niin järkyttävää, niin kauhistuttavaa, että tämä viimeinen virke jäi oikeastaan tajuamatta, ehkä lähes kuulematta: kuolema, kärsimys ja kuolema.

Kukapa ihmisestä, meistä ihmisistä, ei kavahtaisi näitä kahta asiaa: kärsimys ja kuolema. Usein tuo kärsimys koetaan niin ihmiselämän vastaiseksi, että sitä kaikin tavoin väistellään, eikä se mikään helppo asia olekaan.

Eikä se ole helppo asia kohdata kuolemaa ja kuoleman varjoa, joka meitä jokaista jo nyt tällä hetkellä varjottaa. Me elämme tässä maailmassa vain hetken, parhaimmillaankin pisimmätkin elinvuodet kerran kuuluvat loppuun, ja meidät kohtaa kuolema: vihollisista viimeinen.

Siksi on ihmismielen kannalta niin kovin ymmärrettävää, että Pietari, tuo Jeesuksen Kristuksen opetuslapsi, joka hetki sitten oli sanonut, että sinä olet Messias, sinä olet siis Jumalan luvattu apu ihmiskunnalle pelastaja, että sinäkö kuolet. Pietari vetää hänet erilleen ja alkaa nuhtella häntä, Jumala varjelkoon. Sitä ei saa tapahtua sinulle, Helka. Pietarilla oli määrätynlaista rohkeutta. Kun hän kertoi, oli ymmärtänyt, että hän on tekemisissä Jumalan pojan kanssa, niin hänellä oli rohkeutta neuvoa Jumalaa.

Näitä Jumalan neuvojia taitaa olla yhä liikkeellä. Mahtaako olla ketään, joka ei ole neuvonut niin paljon kuin Jumalaa, milloin mistäkin asiasta. Eikä vähäisintä neuvoa ole annettu siitä, miten kaikkivaltiaan Jumalan tulee pelastaa ihminen ja minut. Se, mitä minä omasta elämässäni ja uskon harrastuksessani teen ja toimin, eikö se riitä? Eikö riitä se, että minä olen hyvä ihminen, minä olen pyrkinyt olemaan hyvissä väleissä ystävieni ja toistenkin ihmisten kanssa.

Olen täyttänyt velvollisuuteni. Eikö se riitä? Mutta Pietarin neuvo oli jotakin vielä kauheampaa: Herra, älköön se sinulle tapahtuko! Tässä toimi muu kuin Pietari. Kaiken takana oli Jumalan vastustaja, joka koko ajan etsi reittiä saada viestinsä perille.

Ja hän ajatteli ja toimi niin, että kun hän panee viestinviejäksi yhden Jeesuksen opetuslapsista, niin viesti tulee perille: Herra, älköön se sinulle tapahtuiko. Ei lopulta ollut Pietarin vaan Jumalan vastustajan tahto. Toki siinä oli Pietarin kauhistusta kuoleman edessä, mutta lopullisesti takana oli Jumalan vastustaja saatana. Jeesus sanoi: Hän kääntyi pois ja sanoi Väistyieltäni, saatana! Jeesus!

Oli lähdössä tielle, jota me nimitämme kärsimystieksi. Se johtaa kohti Jerusalemia. Sen matkan varrella Jeesus kohtaa viimeisinä henkilöinä sokean, joka huutaa Jeesus Daavidin poika, armahda minua. Hän kohtaa kansanjoukot. Hän tulee kohtaamaan Hoosiannaa, veisaavan kansanjoukonkin, mutta hän kohtaa ihmiset, jotka kääntyvät niin kuin tuulesta hetkestä toiseen suuntaan.

Ihmisen ymmärryksestä ei olekaan siis apua, ellei Jumala saa avata kirkasta kasvojansa, niin kuin me pyydämme. Parhainkaan ihmismieli ei tavoita Jumalan rakkauden uhritietä, sitä, miksi kaiken piti näin tapahtua. Se on tämänkin ajan ihmiselle pahennus. Eikö Jumalalla, siis kaikkivaltialla Jumalalla, ollut muuta tietä kuin oma voimansa antaa kärsimykseen kuolemaan? Kenen mieli sen tavoittaa ja ymmärtää?

Sellaisen, joka Jumalan valaisemana on ymmärtänyt, ja Raamatun sanan mukaan, että muuta tietä ei ollut. Ihmisen oma hyvittäminen synneistä ei onnistu. Me emme voi pestä puhtaaksi tuntoamme itse, ellei Jumala sitä puhdista. Me emme voi sovittaa syntejämme, eikä meillä ole tietä taivaaseen, ellei Jumalan Poika olisi sitä avannut. Jumalan Poika jäi lopulta tuntemattomaksi.

Hänen ristinsä ylle kyllä nostetaan kyltti. Tämä on juutalaisten kuningas, mutta se oli pilkkakyltti. Katsokaa, tässä on teidän kuninkaallenne. Katsokaa tässä ristillä. Viimeiseen hetkeen saakka oli niitä, ristin ryövärit viimeisenä tai toinen heistä, joka sanoi, että jos kerran olet Jumalan poika, niin vapahda itsesi ja meidät.

Sielläkin oli asialla Jumalan vastustaja, viimeiset kiusaukset Jeesus kärsi ristillä. Kun herra Jeesus oli tuntemattomana ihmisten keskellä, niin on myöskin hänen seuraajansa. Apostoli kirjoittaa Johanneksen kirjessään: Katsokaa, minkä kaltaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi, joita me olemmekin sen tähden. Ei maailma tunne meitä. Sillä ei se tunne häntä.

Jos siis ja kun herra Jeesus Kristus, Messias, Jumalan Poika jäi tuntemattomaksi tälle maailmalle, niin kuinka paljon enemmän me syntiset ihmiset. Meissä on Pietarin ominaisuudet. Välillä me sydänpalaen, niin kuin Emmauksentien kulkijat, ilmoitamme siitä suuresta riemusta, että Jeesus Kristus on noussut ylös. Hän on ilmestynyt meille. Hän on jakanut meille leipää, murtanut leipää.

Me olemme riemumielin todistaneet tästä, mitä me olemme kuulleet ja nähneet, ja välillä ja usein me olemme, ja koko ajan, vain syntiset. Syntiset ja vanhurskaat, tuo niin vaikea yhdistelmä itsellenikin. Tänä iltana tässä kauniissa Kuusamon kirkossa on syntisiä ihmisiä, erehtyviä ja erehtyneitä, mutta myöskin armahdettuja. Joilla on viekevänä sana herrasta Jeesuksesta: hän kuoli meidän tähdemme, koko maailman tähden. Mikä onni ja mikä autuus, että Pietarin toive ei toteutunut.

Jeesus menee ja kulkee ristin pienensä loppuun saakka sen tähden, että rakas kuulija, sinulla ja minulla olisi tie raivattu uskon kautta. Tämä sana uskosta tavoittaa sinut tällä hetkellä. Se on lopulta yksinkertainen. Sinulla, juuri sinulla, on oikeus uskoa syntisi anteeksi meidän Vapahtajamme, Jeesuksen nimessä ja veressä. Jeesuksen nimessä.

Jeesuksen nimessä ja veressä. Jeesuksen nimessä ja veressä. Jeesuksen nimessä. Ei ole muuta tietä. Ei ole muuta tietoa.

Vain tämä ristin tieto, jonka Vapahtajamme kulki meidän puolestamme, meidän tähtemme, että meillä olisi Jumalan rauha. Siitä huolimatta, vaikka me olemme niin inhimillisiä, niin usein erehtyviä. Tämä sana voi tavoittaa myöskin nettikirkon äärellä olevat sanankuulijat. Tämän sanan voima ja teho ei rajoitu näihin seiniin, vaan se kuuluu jokaiselle, joka sen ottaa vastaan ja kätkee uskolla sydämeensä. Sinullakin, rakas sanankuulija, on lupa uskoa syntisi anteeksi.

Meidän Vapahtajamme, Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja sovintoveressä, ja olla turvallisella mielellä. Amen. Seuraavan veisattavan virren aikana kannetaan kolehti Kuusamon rauhanyhdistyksen yhdistyksellä tehtävää Jumalan valtakunnan työtä varten. Olehtivirtti on neljäsataa viisi.