Nettiseurojen valitsema mainos:
Hyvää itsenäisyyspäivää! - Veteraanin iltahuuto 3-vuotiaan Luukaksen laulamana .
← Takaisin

Seurapuhe Tampereen RY:llä 18.06.2017 19.21

Puhuja: Tuomo Parhiala

Paikka: Rauhanyhdistys Tampere

Vuosi: 2017

Raamatunkohta: 1 Corinthians 13:13

Avainsana: usko armo rakkaus anteeksiantamus toivo Pyhä Henki pelastus parannus kristillinen elämä raamattutunti kristillinen yhteisö


Kuuntele
Tämä saarna on litteroitu automaattisesti tekoälyn avulla. Voit korjata selviä virheitä muokkaamalla tekstiä lause kerrallaan.
Isän ja pojan ja pyhän hengen nimeen. Hiljenemme vielä hetkeksi Jumalan sanan äärelle, joka on kirjoitettuna täällä Paavalin epistolasta, ensimmäisessä epistolassa Korintolaisille. Sen luvussa 13 ja jakeen 13. Sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen: Mutta nyt pysyvät usko, toivo ja rakkaus, nämä kolme, vaan rakkaus on niistä suurin. Aamen.

Tämä luettu Jumalan sanan kohta oli teille kaikille varmasti hyvin tuttu. Ja tämän Jumalan sanan me olemme kuulleet, ainakin minä jokaisessa tilaisuudessa, on luettu tämä Korintolaiskirjeen 13. luku. Tässä apostoli Paavali. Paavalihan oli ollut siellä Korintossa, ja sinne oli syntynyt Jumalan seurakunta. Ja Paavali kirjoitti sinne ainakin nämä kaksi kirjettä, jotka on raamattuun tallentunut. On kerrottu, että siitä olisi kolmaskin. Jumalan sana, jota me jo rakkaan veljen kautta kuulimme.

Tämä Jumalan sana on sellaista, että me sitä mielellämme kuuntelemme ja tulemme sanan kuuloon. Emme kuuntele puhujia, niiden persoonia, niin kuin edellä me kuulimme, vaan niin kuin Paavali sanoo, kun hän tuli Korintoon: "Minä en tullut teidän tykönne korkeilla sanoilla, enkä syvällä ihmisviisaudella, vaan Jumalan hengen voimassa ja sen osoituksessa."

Nytkin kun me tätä tekstiä käymme, niin me pyydämme, että Jumala olisi antamassa juuri sen määräosan, jota me kaipaamme ja tarvitsemme. Tässä Paavali puhuu kolmesta tärkeästä asiasta, jotka meille ovat tärkeitä: uskosta, toivosta ja rakkaudesta.

Raamattua on sanottu, että se on uskon oppikirja, ja myöskin tämä Jumalan sana nimenomaan meille uskovaisille. Se on valkeus teillämme ja se on jalkaimme kynttilä. Kun me siellä arkielämän keskellä teemme valintoja, niin eikö ole niin, että me juuri haluamme tehdä sellaisia Jumalan mielen mukaisia ja Jumalan sanan mukaisia valintoja.

Kun Paavali puhuu tässä uskosta, niin me muistamme, miten hebrealaiskirjeen kirjoittaja määrittelee tämän uskon, mitä se on: että se on vahva uskallus niihin, joita toivotaan, eikä näkymättömistä epäile. Siinä hebrealaiskirjeen kirjoittaja tuo esille, että tämä usko ei ole sellaista, että me voisimme aivan kuin käsin kosketella ja savisilmillä nähdä, mutta heti me sanomme, että tämä usko on sellaista, kuitenkin, että se näkyy uskovaisen ihmisen elämässä.

Kun elämänherra Jeesus sanoi tästä niille omille opetuslapsille, kun oli uskomassa, että te olette tämän maailman valkeus ja te olette maan suola. Ja jos tämä suola tulee mauttomaksi, niin millä sitten suolataan.

Ja mekin, kun tuolla arkielämän keskellä olemme ja kuljemme, niin se uskovaisen ihmisen elämä näkyy. Se näkyy siellä oman kodin keskellä, siellä vapaa-aikana ja työssä, ja missä me kuljemme ja liikumme. Vaikka me varmasti jokainen tunnemme ja sanomme, että se minun uskon lamppu ei niin heikosti pala, että liekkö se näkyy, mutta se Jumalan sana opettaa, että se näkyy.

Hebrealaiskirje sanoo myöskin siitä, että kaikkina aikoina on tämän uskon kautta vanhat todistuksen saaneet. Ja se puhuu siellä myöskin uskovaisesta veljestä Eenokista, että ennen kuin Eenok otettiin pois, niin hänestä jäi todistus. Ja tämä Eenokki oli uskovainen mies.

Siksi veljet ja sisaret, ei ole tärkeää aivan nuoremmasta saakka, että kun meillekin tulee täältä ajasta lähtö, että meistäkin jää tänne Jumalan seurakuntaan todistus. Eli veli ja sisar halusi aina tulla seuroihin. Sen seurapenkki ei ollut tyhjä, ja se halusi uskoa niin kuin entiset pyhät.

Tämä hebrealaiskirje kertoo siitä, että Jumalan tykö tulla joka tahtooni ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin sen pitää uskomaan. Ja siitä myöskin sitten roomalaiskirje opettaa ja sanoo, että niin tulee usko kuulosta, mutta kuulo Jumalan sanan kautta.

Siksi me näitä seuroja aina kerta toisensa jälkeen pidämme, että me saamme kuuluttaa tätä hyvän paimenen ääntä. Ja sitten meillä on sellainen rukouksen mieli, teilläkin täällä Tampereella, veljet ja sisaret, että näihin seuroihin tulisi mahdollisimman moni sellainen ihminen, joka on kadottanut kalliin uskonlahjan.

Että me rukoilemme jopa vihaamiestenkin puolesta, ne jotka meitä paneettelevat, että ne saisivat tämän uskonlahjan sydämeensä ja pääsisivät uskomaan. Niin kuin se elämänherra Jeesus sanoi, että jos meillä on sellaisiakin, jotka lyövät meitä poskellen ikään kuin toinen, me emme purista aivan kuin nyrkkiä taskussa, vaan rukoilemme, että kun Jumala herättäisi tällaisenkin ihmisen tunnon ja pääsisi sisälle Jumalan valtakuntaan.

Ja siksi me tulemme myöskin uskovaisina Jumalan sanan äärelle. Ja me tulemme, sillä tämä Jumalan sana on meille rakas ja tärkeä ja kallis. Se on sellainen, joka myöskin meitä opettaa tällä taivastiellä.

Sitten siellä roomalaiskirjeessä puhutaan tästä uskosta, että sillä sydämen uskolla me vanhurskaiksi tulemme ja suun tunnustuksella me hautoaaksi tulemme. Tämä on myöskin toisaalta sellainen henkilökohtainen asia. Jokainen me henkilökohtaisesti olemme kilvoittelemassa Jumalan valtakunnassa, taivastiellä.

Ja me tiedämme sen, että jos siellä oman kodin keskellä on niitä, jotka ovat menettäneet kalliin uskon lahjan, niin kyllä isä ja äiti kyllä ne uskoisivat lasten puolesta, jos olisi mahdollista. Niissä tilanteissa, kun joku omista lapsista kadottaa tämän kalliin uskon lahjan, niin varmasti isä ja äiti ja sisaruksetkin miettivät ja ajattelevat, olenko ollut esimerkkinä tai olenko ollut niin huono kasvattaja, että minun lapseni ei ole säilynyt uskomassa. Olenko jaksanut aina viedä niitä Jumalan sanan kuuloon, josta Paavali puhuu.

Mutta kyllähän me haluamme niitä kasvattaa taivasta varten, eikä meidän tarvitse lastata itseämme. Me muistamme ensimmäisen ihmisparin, kuinka he lankesivat pois tästä uskosta, eikä ollut kasvattajassa vikaa, sillä kasvattajana oli kaikki tietävä ja kaikki näkevä Jumala.

Mutta miksi ensimmäinen ihmispari sitten lankesi pois tästä elävästä uskosta? Synnin tähden. Jumalan sana opettaa, että mikään muu ei ihmistä eroita Jumalasta kuin synti.

Synti on niin voimakas ja väkevä, että se myöskin saattaa jopa eroittaa toisista ihmisistä. Siksi on tärkeätä, että kun meille Jumalan lapsina tarttuu synti, niin me käymme aina omista synneistä parannuksen askelille. Ja jos on tullut myöskin nimeellisiä asioita, jotka painavat tuntoa, aivan kuin himmentäen uskomisen iloa ja vapautta.

Jumalan valtakunnassa on avoimet lähteet. Täällä on pitäviä astioita. Ei tarvitse kulkea tunnon taakkojen alla, vaan saa käydä puhumaan niitä asioita, jotka tuntoa ja mieltä painavat.

Oletteko panneet merkille, että kun täältä Jumalan valtakunnasta on tätä valtakunnan evankeliumia, joka ei ole meidän evankeliumi vaan se on Jumalan valtakunnan evankeliumi, kun olemme saaneet sen kuulla omalle kohdalle, niin on aina tullut sellainen iloinen ja vapaa mieli.

Ja siitä myöskin tästä uskosta Paavali sille Timoteukselle sanoi, ja se ihasteli sitä Timoteuksen uskoa. Tämä Timoteus halusi olla uskomassa vilpittömästi, kun se sanoi, että se vilpitön usko, joka sinussa on. Jumala tietää ja näkee jokaisen ihmisen ja tietää heidän tekonsa ja tekemättä jättämisensä.

Ja siksi se meille Jumalan lapsille ei ole sellainen pelon paikka, vaan se on rakas isä. Me tiedämme joka aamu kun me nousemme uuteen päivään, että taivaan isä tietää sinun ja minun tarpeet. Meidän ei tarvitse pelätä, vaan se on appa rakas isämme.

Mutta sitten kun me ajattelemme tätä uskoa, jota me sydämissämme saamme omistaa, niin kyllä me sanomme, että kyllä sitä uskoa on vähän. Elämänherra Jeesus sanoi opetuslapsille, että jos teillä olisi uskoa sinaapin siemenen verran. Te tiedätte, että sinaapin siemen on kaikista siemenistä pienin, ja jos sen verran olisi uskoa, niin te sanoisitte vuorelle, että siirry, ja se siirtyisi.

Mutta ei sen verran ole. Mutta se on tärkeätä, että se usko, jota me sydämellä tallennamme, se on oikeata uskoa.

Sitten me saatamme tänä aikana ajatella, ja minä uskotaan, että nuorillakin käy joskus mielessä, kun kuuntelee paljon mediaa ja koulussa opetetaan, että on valtavan paljon uskontoja, eri uskoja, ja tämä meidän joukko on pieni, että mistä tietää, että tämä usko on oikea.

Jumalan sana opettaa tässä meidän tekstissä, että uskoa seuraa myöskin rakkaus, ja missään muualla ei ole tämä rakkaus kuin Jumalan valtakunnassa.

Ja nyt kun apostoli Paavali puhuu tässä rakkaudesta, niin panitteko merkille, että kun meille on uskominen, se on aivan ensimmäinen ja tärkein asia, niin Paavali sanoo, että rakkaus on uskoa suurempi.

Kun se puhuu, että nämä pysyvät: usko, toivo ja rakkaus, nämä kolme, mutta rakkaus on suurin niistä. Mitähän se Paavali tällä sitten tarkoittaa, kun se puhuu näin, että rakkaus on uskoa suurempi?

Ja me sanomme, että usko on meille ensimmäinen ja tärkein asia.

Minä tuota mietin ja ajattelin omassa kodissa, ja luin raamattua niin, luin sen kohdan, missä Jeesus käy keskustelua Nikodemuksen kanssa. Jeesus sanoo Nikodemukselle niissä keskusteluissa, että sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan poikansa, että jokainen, joka uskoo hänen päällensä, ei huku, mutta saa iankaikkisen elämän.

Siksi me voimme uskoa, ja siksi meille usko on tärkeätä. Me emme tänä päivänä voisi uskoa, jos ei Jumala olisi antanut omaa rakasta poikaansa lunnaaksi meidän syntiemme edestä.

Ja kun me olemme saaneet tämän uskon, ja kun me olemme saaneet tämän uskon lahjan, niin meidän sydämiimme on vuoratettu taivaasta lähetetty rakkaus, joka näkyy uskovaisten ihmisten elämässä.

Ja kun minä tätä ajattelen, niin missä se sitten näkyy? Minun kohdalla täällä Jumalan valtakunnan taistelussa tai talostelussa, sinun ja minun kohdalla.

Eikö se näy siinä, että tässä Jumalan valtakunnassa meitä on hoidettu ja kärsitty, ja on tätä evankeliumilla meitä hoidettu tällä taivastiellä.

Ja minä ajattelisinkin niin, että tämänkin ajan keskellä kyllä se on, veljet ja sisaret, tärkeää, että me emme tässä uskontiellä ole aivan kuin yksityisyrittäjänä tekemässä matkaa, vaan kun me näemme, että joku matkaystävä on siellä monien vaikeuksien keskellä ja olemme nähneet, että syntikin on tullut, että me jaksaisimme käydä neuvomaan ja opastamaan tällä taivastiellä.

Ja sitten siellä, kun sanotaan, että tämä Jumalan valtakunta alkaa sieltä kotoa, se on pienoiskoossa, niin myöskin siellä.

Ja sitten siellä, kun me näemme, että jollakin on vaikeata, niin ei se ole ylihengellisesti ajateltu, että siellä isä menee lapsille tai lapset menevät isälle tai äidille saarnaamaan synnit anteeksi.

Tai sellainen murrosikäinen nuori, kun te tiedätte, että pienelle lapselle on helppo antaa anteeksi, lukea iltasiunaus, mutta tällainen murrosiässä oleva nuori tuntee, että monesti on synti tarttunut, niin se on hyvä asia, että isä ja äiti tai joku käy siellä ilta-yövuoteella siunaamassa kaikki synnit anteeksi.

Minä muistan sieltä nuoruusvuosilta, aivan kouluvuosilta, kun minä olin matkalla ammattikouluun ja olin viikonloppuna, niin se oli sellainen, että kun minä olin matkalla ammattikouluun ja olin viikonloppuna, niin se oli sellainen, että det var jag ofhhh mol min att komma Comment zoo, ja tarviU.. Tätterring av t alltså dat bitterness jhö oldu Kysyn, että saako uskoa.

Mutta sielun vihollinen petti nuoren miehen niin tiukalla, että ei jaksanut pyytää, ei kehdannut, hävetti.

Ja minä muistan vieläkin sen, isäni on saanut jo matkasauvan laskea, ja kun hän minua siinä sitten maanantai aamuna vei siihen linja-autoasemalle, ja minä hätäni, minä tiesin, että kohta tulee auto ja pitää nousta sinne ja lähteä uuteen kouluviikkoon.

Niin minä en vieläkään unohda sitä. Ennen kuin minä nousin, niin oma isä nosti käden olkapäälle ja sanoi minulle, että sinä saat uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja väreissä.

Ja ajatelkaapa ilman pyhytämättä. Siinä koin, että kyllä Jumala kuulee meidän uskovaisten rukoukset. Niitä saattaa siellä oman kodin keskellä olla väsyneitä tai täällä Sionin keskellä, kun me tiedämme, ei se tarvitse olla, että joku tulee pyytämään.

Se rohkaisee uskomaan sanoa, että sinä saat uskoa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Tämä on suurta Jumalan rakkautta meitä kohtaan.

Ja me saamme tällä tavalla myöskin osoittaa sitä veljellistä ja yhteistä rakkautta. Ja siitä roomalaiskirje puhuu, että olkoon tämä rakkaus vilpitön täällä meidän keskellämme ja vihaatkaa pahaa ja pitäkää kiinni hyvässä.

Ja sitten myöskin siitä muistaakseni Efesolaiskirje sanoo, että ennättäkää toinen toistanne rakkaudessa. Ja tämä rakkaus on niin tärkeä asia, kun se on uskon ensimmäinen hedelmä.

Ja siitä... Sitä myöskin Johannes sanoo. Se muuten sanoo sen meille kaikille, pienemmistä vanhimpaan saakka, että siitä teidät tämän maailman keskellä tunnetaan, että te keskinäisen rakkauden pidätte. Ei ole mitään muuta tuntomerkkiä kuin tämä rakkaus.

Kun apostoli Paavali sanoo korintolaisille tästä uskosta, että miksi tämä rakkaus on niin tärkeä, niin se sanoo tästä uskosta, että jos minä ihmisten ja enkelin kielillä puhuisin, eikä minulla olisi rakkautta, niin minä olisin kuin helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.

Ja jos minä profetoin taitaisin, ja minä kaikki salaisuudet tietäisin ja kaiken tiedon, ja minulla olisi kaikki usko, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.

Ei ole, veljet ja sisaret, tärkeä asia tässä, että me Jumalan valtakunnassa olemme tekemässä matkaa yhteisessä ja veljellisessä rakkaudessa.

Ja tänäkin päivänä me saamme olla tätä rakkautta omistamassa.

Ja kun se Paavali myöskin tässä puhuu toivosta, että tämä toivo ei anna häpeään tulla, niin tämä vanhurskaan toivo on ilo.

Ja sitten sananlaskussa sanotaan näin, että mutta jumalattoman toivo katoaa, että meillä varsivällisyyden ja raamattuin lohdutuksen kautta toivo olisi.

Ja sitten se sanoo näin, että meillä on siis sen kaltainen toivo, niin me puhumme rohkeasti.

Oletko sinä siellä vartiopaikalla tuntenut, että sinä olet rohkea Jumalan valtakunnan työmies?

Siitä muistaakseen Paavali sanoi Timoteukselle, että puhua tätä Jumalan sanaa sopivalla ja sopimattomalla ajalla.

Itsellä on sellainen kokemus, että voi kun ei koskaan oikein olisi sopiva aika, mutta kyllä me haluamme tätä Jumalan sanaa pitää esillä.

Ja sen takia, että me haluamme tätä kutsun sanaa esittää.

Ja myöskin tuolla jo Sahalahdessa sitä muistelimme, että tätä Jumalan sanaa voi kuinka se on tärkeätä, että siellä oman kodin keskellä sitä luettaisiin ja tutkittaisiin.

Minä ajattelisin teitä nuoriakin, niin siellä on paljon sellaisia Jumalan sanan kohtia, jossa kerrotaan nuorten uskovaisten elämästä, kuinka Jumala on siunannut ja varjellut sellaiset lapset, jotka ovat kuuliaisena olleet tekemässä.

Yksi sellainen nousee mieleen sieltä, kun Nebukadnessari piiritti Jerusalemin. Sinne jäi niitä uskovaisia nuoria, ja se kuningas asetti sen kuvan, että pitäisi sitä kumartaa, ja joka ei kumarra, niin se heitetään tuliseen pätsiin.

Jumala oli luvannut näille, että kyllä se Jumala kuuliaiset lapset hyvähti siunaa.

Ja kun kuningas antoi soitinäänet alkaa kuulua, ja kuninkaan miehet löysivät, että eivät ne uskovaiset olleet kumartaneet tämän maailman kuvaa, niin otettiin kiinni ja vietiin sinne pätsiin.

Ja se pätsikin oli seitsemän kertaa kuumemmaksi kuumennettu. Se kuningas ajatteli, että kyllä varmasti nuo Jumalan pojat kuolevat sinne ja palaavat.

Niin miten kävi? Oli pätsi niin kuuma, että ne heittäjätkin paloivat siihen pätsin suulle, mutta ne pojat olivat siellä alalla.

Ja kun kuningas menee katsomaan, niin se näkee siellä näyn. Siellä on kolme uskovaista poikaa, ja heidän keskellään käy ihmisen pojan muoto.

Siinä on meillekin sellainen kuva, että meidänkin tulee luottaa siihen, että oman elämäntilanteitten keskellä ei sellaista tule, kun me kuuliaisena teemme matkaa.

Jumala meitä olisi muistamassa ja siunaamassa ja varjelemassa. Se Jumala tietää ja Jumala tahtoo olla meidän kanssamme, niin kuin se elämänherra Jeesus sanoi, että opetuslapsillekin, jotka hätäilivät, että minä olen teidän kanssanne maailman loppuun saakka.

Siksi meidän kannattaa uskoa, että me kerran pääsemme taivaaseen.

Ja jos näihin seuroihin olisi tullut yksikin sen kaltainen ystävä, niin se Jumala tahtoo kutsua aivan samalla tavalla kuin silloin kun Noa sai Jumalan edessä armon.

Niin kyllä sielläkin varmasti, kun Noalla oli aikaa 120 vuotta evankeliumin työtä tehdä, Noa saarnasi ja rakensi arkkia.

Monet kävivät siinä varmasti aivan kuin nauroin ja vitsiä tehden, että maa kuivuudesta pölisee, ja uskovainen mies saarnaa, että tulee kaikille lihalle loppuun.

Minä uskon, että moni ihminen kävi siinä ja mietti ja ajatteli, että tuon uskovaisen vanhurskaan miehen puheen saattaa olla totta, mutta mitäs jos ei tule? Tulekkaan niin, naapurit nauravat.

Minä menetän ystävät, jos minä menen tuohon.

Mutta muistatte miten kävi, kun tuli armon aika päättyi ja tämä saarna, Noan saarna, meni Noa ja hänen vaimonsa, kolme poikaa ja heidän vaimonsa arkin sisälle, ja Jumala sulki arkin oveen.

40 päivää tuli vettä yötä päivää, ja tuli niin paljon, että arkki nousi ilmaan.

Niin kyllä me voimme aivan kuin kuvitella, ei raamatussa niin kerrota, mutta että kun alkoi vyötä sille tulla vettä, ne jotka olivat kuunnelleet tuon Noan saarnaa, niin moni kolkutti arkin ovelle, että avaamme uskomme, mutta se oli myöhäistä.

Siksi jos on joku sellainen, joka ei ole tässä Jumalan valtakunnan sisäpuolella, siinä laivassa, jossa elämän Herra Jeesus on parhaana perämiehenä, eikä tarvitse meidän opetuslasten pelätä, niin kuule se elämän Herra Jeesus tänäkin päivänä henkensä kautta kutsuu sisälle.

Älä siirrä parannuksen tekoa. Usko evankeliumia tällä hetkellä, saat uskoa epäuskon, ja kaikki synnit anteeksi.

Ja kun sinä tämän uskot, niin kerralla siirtyy sisälle Jumalan valtakuntaan, ei vähitellen, vaan samassa kun tämän evankeliumin uskoo.

Ja sinä, rakas matkaystävä, veljeni ja sisareni, sinä saat jäädä myöskin uskomaan sieltä.

Taivaan isän sydämeltä kuuluu hyviä terveisiä vähävoimaisille. Tämä on köyhien evankeliumi. Kuuluu tämä hyvä sanoma, että saa jäädä uskomaan synnit ja kiusaukset Jeesuksen nimessä ja väreissä.

Jeesuksen nimessä ja väreissä. Jeesuksen nimessä ja väreissä. Jeesuksen nimessä ja väreissä. On synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja väreissä.

Jeesuksen nimessä ja väreissä on lupa uskoa. Ja tee pienet lastensa, ja tekin saatte uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Sinä, joka istut seurapenkissä ja ajattelet, että minäkin kaipaan tuota, mutta en jaksa pyytää, niin sinä saat sinne aivan omalle istuimelle uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Ja itsekin kaipaan.

Ja tämä evankeliumi, että saanko minäkin jäädä uskomaan. Minä haluan uskoa yhdessä teidän kanssa. Jeesuksen nimeen, aamen.

Rukoilemme. Herra siunaa meitä ja varjele meitä. Herra valista kasvosi meille ja ole meille armollinen. Herra käännä kasvosi meidän puoleemme ja anna meille rauha.

Isän ja pojan ja pyhän hengen nimellä. Amen. Amen. Amen.