Seurapuhe Utajärven kirkossa 30.11.2014 18.00

Isän ja Pojan Pyhän Hengen nimeen, hiljennymme vielä hetkeksi sen Jumalan sanan äärelle, mitä on kirjoitettu ensimmäisessä Mooseksen kirjassa luvussa kaksi. Luen tästä luvusta muutamia jakeita. Sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen.

Ja Jumala oli päättänyt seitsemänteen päivään työnsä, kun hän tehnyt oli, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikista teoistansa, kun hän tehnyt oli. Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, että hän lepäsi hänessä kaikista teoistansa, jotka Jumala loi ja teki. Ja näin on taivas ja maa tullut, koska ne luotiin. Sillä ajalla, jolla Herra Jumala teki taivaan ja maan.

Ja kaikki naiset pensaat kedolla, jotka eivät ennen olleet maan päällä. Ja kaikki naiset ruohot kedolla, jotka eivät ennen kasvaneet. Sillä ei Herra Jumala antanut vielä sataa maan päällä, eikä ollut ihmistä, joka maata viljeli. Vaan sumu nousi maasta ja kasti kaiken maan. Ja Herra Jumala teki ihmisen tomun maasta ja puhalsi hänen sieraimiinsa elävän hengen. Ja tuli ihminen niin eläväksi sieluksi.

Ja Herra Jumala istutti paratiisiin, itäänpäin. Ja pani siihen ihmisen, jonka hän tehnyt oli. Ja Herra Jumala kasvatti maasta kaikki naiset puut, ihanat nähdä ja hyvät syödä ja elämän puun keskelle paratiisia. Niin myös hyvän ja pahan tiedon puu. Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani Eedenissä paratiisiin, viljelemään ja varjelemaan sitä.

Ja Herra Jumala käski ihmistä ja sanoi: syö vapaasti kaikista puista paratiisissa. Mutta hyvän ja pahan tiedon puusta älä syö. Sillä jonapäivänä sinä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman. Aamen.

Vaikka tämä luettu teksti ei ole adventiajan tekstejä, eikä tule oikein lähellekään tätä joulun, eikä joulun odotusta, eikä adventin aikaa, ja kuitenkin tässä on kaksi yhtymäkohtaa tähän tämän ajan teksteihin. Ensinnäkin tämä teksti puhuu siitä ihmisestä, joka on aikojen alussa luotu tänne maan päälle. Aivan alussa, silloin kun Jumala aloitti tämän luomistyön.

Tämä kirkkovuosihan alkaa tästä ensimmäisestä adventista. Tämä ensimmäinen adventin sunnuntai on kirkkovuoden ensimmäinen päivä. Ja tämä teksti puhuu aivan tämän maailman alkuhetkistä, tästä, mitä me ihmiset ymmärrämme, mitä me näemme, puhuu siitä, kuinka Jumala alussa loi tämän maailmamme.

Sitten tämä toinen yhtymäkohta tähän adventin aikaan, odotuksen aikaan, on siinä ihmisessä, joka on tänne maan päälle luotu. Ihminenhan elää täällä maan päällä hyvin paljon odottaen jotakin. Minä muistan jo pienenä lapsena, kun elin siellä isän ja äidin hoidossa kotona, niin tätä vuosirytmiä oli hyvin paljon odotusta.

Ensin odotettiin vuoden alussa suviseuroja, kun suviseurat menivät ohi, odotettiin joulua. Ja näin se vuosi vuodelta vieri eteenpäin. Sitten, kun sai aloittaa koulun, ja se koulunkäynti tuli jostakin vaiheessa raskaaksi, sitä odotti aikaa, kun saisi koulun käytyä, pääsi tekemään oikeita valintoja ja oikeita töitä.

Kun peruskoulu tuli käytyä nuorena ihmisinä, sitä odotti, että tulisi aikuiseksi ja saisi sitten ajokortin ja pääsisi kiertämään vähän laajempia ympyröitä ja niin edelleen. Ja nyt jo tässä iässä monesti odottaa, että pääsisi tästä oravanpyörästä ajallisen elämän kiireestä jo välillä helpompaankin elämään. Eläkeikäkin kohta jo siintää näköpiirissä.

Onko se ihmiselämä tällaista odotuksen aikaa? Kaikilla vai onko se vain minulla ollut, että aina odotetaan jotakin tapahtumaa, parempaa aikaa, eikä välttämättä ihmispolo osaa elää tässä päivässä. Tämä adventin aika, sehän on meille opettamassa sitä kaikkein tärkeintä odottamista. Se on puhuttelemassa meitä siitä odotuksesta, iankaikkisen elämän odotuksesta, jonka Jeesus Kristus valmistui.

Adventin aikana me odotamme sitä ensimmäisen joulun tapahtumia, kun Jeesus Kristus syntyi tänne maailmaan ja aloitti tämän syntisen ihmisen pelastustyön. Ja sitten pääsiäisen aikana kuoli kaikkien ihmisten syntien edestä siellä Golgatan keskimmäisellä ristillä.

Tämä luettu teksti, niin kuin te varmasti tarkasti sen kuuntelitte, muodostuu ikään kuin kolmesta kappaleesta. Ensin tässä puhuttiin siitä, kuinka Jumala oli päättänyt luomistyönsä seitsemänteen päivään ja kuinka Jumala pyhitti lepopäivän.

Sitten tässä toisessa osassa tämä luettu teksti puhuu tästä Jumalan luomistyöstä, siitä, kuinka Jumala loi ihmisen tänne maan päälle. Sitten tässä kolmannessa osassa tämä teksti puhuu meille, kuinka Jumala asetti ihmisen asumaan sinne paratiisiin, kuinka siellä paratiisissa oli se hyvän ja pahan tiedon puu, josta Jumala varoitti ihmislasta syömästä.

Saattaa tulla mieleen tämän tekstin alla tämä aikajärjestys, että ensin oli tämä Jumala päätti tämän luomistyön, pyhitti lepopäivän, mutta tässä pyhässä raamatussa ensimmäisessä luvussa kerrotaan tästä luomistyöstä, kuinka Jumala loi tämän maailman päivä kerrallaan.

Toisaalta olen ajatellut tätä tekstiä myös siltä kannalta, että näkyykö tässä myös se, että Jumalan edessä ei ole aikaa. Ei ole aikaa sillä tavalla, mitä me ihmiset ajan kulun ymmärrämme. Raamatussahan opetetaan meille useammassa kohdassa, kuinka Jumalan edessä tuhat yksi päivää on niin kuin tuhannen vuotta aikaa, ja tuhannen vuotta aikaa on Jumalan edessä niin kuin yksi päivä.

Me saamme katsella tätä luomiskertomusta Jumalan ajanlaskun alla. Ei meidän tarvitse tutkia, eikä tarvitse ymmärtää tämän Jumalan luomistyön, luomiskertomuksen ajanlaskua tällä meidän vähäisellä ymmärryksellä, mitä me ihmispoloiset ajasta ymmärrämme.

Tämän ajattelin ensin ottaa, nostaa esille muutamia ajatuksia tästä Jumalan luomistyöstä tekstin keskivaiheilta. Ja jos taivaan Isä niin suo, sitten lopuksi palata tähän tekstin alkusanoihin, missä puhuttiin tästä Jumalan luomistyön päättymisestä ja lepopäivän siunauksesta.

Jumala jne. Niin tässä kerrotaan, kuinka Herra Jumala teki taivaan ja maan. Kaikki naiset pensaat kedolla, jotka eivät ennen olleet maan päällä. Kaikki naiset ruohot kedolla, jotka eivät ennen kasvaneet. Sillä ei Herra Jumala antanut vielä sataa maan päällä, eikä ollut ihmistä, joka maata viljeli, vaan sumu nousi maasta ja kasti kaiken maan, ja Herra Jumala teki ihmisen maan tomusta, ja sitten puhalsi hänen sieraimiinsa elävän hengen.

Jumala loi ihmisen maan tomusta. Jumala valmisti, loi ihmisen omaksi kuvakseen. Ja sen jälkeen, kun Jumala puhalsi ihmisen sieraimiin elävän hengen, tämä ihminen, myös sinä ja minä, oli valmis Jumalan kuvaa, valmis taivasta varten.

Sillä Jumala valmisti ihmisen täydelliseksi omaksi kuvakseen. Ja niin kuin tässä tämän jälkeen kerrottiin, se ihmisen elämän tarkoitus. Se oli siellä paratiisissa Jumala asetti ihmisen elämään. Ei siellä paratiisissa ollut niitä vaivoja ja kiusauksia, mitä me monesti saamme täällä maan päällä kokea.

Se Jumalan kuva, eli kaikessa hyvyydessä siellä Jumalan käden alla paratiisissa. Viime sunnuntaina monet teistä saivat olla meidän kanssa seuroissa tuolla Usaajärven rauhanyhdistyksellä. Veljen kautta kuulimme ikään kuin pieniä kuvia siitä, mitä se saattaisi olla, mitä se saattoi olla, ihmisen elämä siellä paratiisissa.

Mutta se oli täydellistä. Ilman näitä vaivoja, vastuksia, ilman sitä työn tuskaa, ilman sitä ihmiskehon sairauksia, mitä me täällä maan päällä saamme kokea. Usein kokea, mitkä vaivat ja vastukset saattavat meitä niin usein painaa ja niin usein asettaa meidän vähäiseen ymmärrykseen niitä kysymyksiä.

Miten Jumala sallii täällä maan päällä tämmöistä tapahtua? Miksi Jumala, rakastava Jumala, sallii vähäisille ihmisille tämänkaltaisia vaivoja ja vastuksia? Onko Jumala hyljännyt minut näiden raskaiden koettelemusten alle? Näinhän me voimme täällä ajallisessa elämässä joskus väsyneinä tuntea.

Sitten kun Jumala asetti ihmisen sinne paratiisiin asumaan. Paratiisin keskellä oli se hyvän ja pahan tiedon puu. Jumala varoitti siitä puusta ensimmäisiä ihmisiä, että sinä päivänä kun te tästä puusta syötte, niin te saatte, minä luen sen tästä tekstistä, niin en muistele tätä kohtaa väärin.

Ja Herra Jumala käski ihmistä ja sanoi: syö vapaasti kaikista puista paratiisissa. Mutta hyvän ja pahan tiedon puusta älä syö, sillä jonapäivänä sinä syöt siitä. Sinun pitää kuolemalla kuolema. Kuolemalla kuoleman. Hengellinen kuolema, ero Jumalasta.

Kun me nyt muistelemme niitä paratiisin tapahtumia. Kuinka se viettelys, kuinka se käärme sai houkuteltua ihmistä. Kuinka se käärme alkoi puheella ensimmäiselle ihmisparille. Kuinka se käärme asetti nämä Jumalan sanat kyseenalaisiksi.

Onko tänä päivänä samanlaisia tuntemuksia sinulla, rakas matkaystävä? Onko tänä päivänä sieluvihollinen asettanut Jumalan sanan totuuden tämän ajan viisauden ja tiedon valossa kyseenalaiseksi? Onko sieluvihollinen tehnyt kysymyksiä siellä sydämessä? Onko sieluvihollinen tehnyt kysymyksiä, ehdotuksia siitä: jätä pois tämä usko, sillä sinä jää tässä elämässä paljosta vaille?

Tämän elävän uskon neuvon alla, tämän Jumalan sanan neuvon alla saat kokea elämässäsi vaivaa ja kärsimystä. Kyllä se ainakin minun kohdallani monesti sieluvihollinen saarnaa tätä samaa saarnaa, mitä se saarnasi siellä paratiisissa.

Ja voi miten usein saa omalla kohdalla kokea, että se sieluvihollinen saa niitä voittoja. Saa niitä haavoja siihen heikkoon sydämeen. Synti tahtoo tarttua ja tekee matkan hitaaksi.

Näin se on tämä sielunvihollinen, tämä käärme, joka oli siellä paratiisissa. Se edelleen tekee työtä samalla tavalla täällä ihmisten keskellä.

Tämän Aatamin ja Eevan syntiinlankeemuksen kautta, tämän eri synnin kautta ihminen heidettiin pois sieltä paratiisista tänne maan päälle. Ja tämän syntiinlankeemuksen seurauksena Raamattu kertoo, kuinka ihminen sai päälleen tämän syntiinlankeemuksen seurauksena kaikki naiset vaivat ja vastukset.

Ja näillä vaivoilla ja vastuksilla sieluvihollinen meitä tänäkin päivänä kiusaa. Ja tässä kohti tulee mieleen se Raamatun suurin kärsijä, josta oikein yksi kokonainen kirja on tänne pyhään Raamattuun kirjoitettu.

Muistatte kaikki varmasti tämän Jobin. Kuinka Job oli täällä maan päällä. Oli hyvin rikas ja arvostettu mies. Niin arvostettu mies, että kun Job puhui, niin muut vaikenivat.

Kerrotaan kuinka hän oli niin suurella rikkaudella siunattu, että ei maan päällä tainnut toista olla. Sitten kerrotaan niistä tapahtumista, kuinka entiset pyhät olivat silloin Jobin aikana yhdelle kolle tulleet. Ja sielläkin kokouksessa oli läsnä sieluvihollinen Saatana.

Tämä sieluvihollinen on niin lähellä ihmispoloista tänäkin päivänä, että se osaa tulla tänne Jumalan valtakunnan sisälle. Se osaa tulla Jumalan valtakunnan tilaisuuksiin sulkemaan meidän korvamme siltä Jumalan sanalta, siltä pyhän Raamatun opetuksilta.

Niin siellä kerrotaan Jobin kirjassa, kuinka Saatana ja Jumala keskustelivat ja Jumala salli saatanan koetella Jobin. Tällä näillä koettelemuksilla, mitä me saamme kokeilla, voi olla Jumalan suuri siunaus.

Taivaan Isä pitää meitä pienen armokerjäläisen paikalla, pienen lapsen paikalla, ette me kasvaisi, äätä pidemmäksi toisia Jumalan lapsia, vain kysyisimme pienen lapsen paikalla, kerjäämässä niitä armon muruja, niitä sitä Jumalan siunausta omalle sydämelle, joka kantaa perille taivaan kunnia.

Sitten tässä alussa puhuttiin tästä, kun Jumala sai tämän luomistyön valmiiksi. Jumala oli päättänyt seitsemänteen päivään työnsä, kun hän tehnyt oli ja lepääsi seitsemäntenä päivänä kaikista teoistansa, kun hän tehnyt oli.

Tänä päivänä täällä maailmassa Jumalan luomistyö jatkuu edelleen. Tänäkin päivänä Jumala luo pieniä ihmistaimia taivasta varten. Kun pieni lapsi saa alkuhetket siellä äidin kohdussa, pieni lapsi on valmis taivasta varten Jeesuksen Kristuksen ensimmäisen joulun lapsen sovitustyön kautta.

Tässä viikonlopun aikana saimme olla Reiskärvellä kurssilla. Siellä tarttui ohimennen korvaan tämän rakkaan luterilaisen kirkon jonkun tilaisuuden seminaarin päätöslause, jossa sanottiin, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia syntymästä kuolemaan asti.

Minulle tuli mieleen sen päätöslauselman alla, onko tässä poikettu Raamatun opetuksesta. Kun Raamattu opettaa esimerkiksi Jeremian profeetan kohdalla: Herra sanoi Jeremialle, minä tunsin sinut äitisi kohdussa pyhästä sikiämisestä lähtien Jumalan edessä.

Pienet lapset ovat, kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia pyhästä sikiämisestä lähtien elämän loppuun asti. Ei ihminen voi koskettaa tähän Jumalan luomistyöhön.

Jumalan luomistyö se jatkuu vielä täällä maan päällä. Me elämme lauantai-illan ehtoota. Aurinko on jo laskemassa. Näin me saamme katsella aikain merkitseitä.

Me emme tiedä sitä hetkeä, milloin tämä maailma loppuu. Me emme tiedä sitä hetkeä, milloin me saamme itse kukin ummistaa silmämme tälle maailmalle. Mutta sen me tiedämme Raamatun lupausten jälkeen.

Kun me tämän siunauksen kantajina teemme tätä matkaa, kilvoittelemme tässä elävässä uskossa. Meille on kerran luvattu se ikirauha ja sunnuntai Jumalan luona taivaassa. Sinne me olemme matkalla.

Ja tänäkin päivänä näissä kirkkoseuroissa kaikuu tämä pyhän Jumalan lupaus, lupauksen evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta. Sinä, rakas veljeni ja sisareni näissä seuroissa, sinne mihin tämä ääni kuuluu, niin sinä saat jäädä uskomaan.

Synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Tämän siunauksen kantajana, kun me saamme ummistaa sydämemme tälle maalle, me saamme ummistaa sydämemme turvallisesti, mennä sinne, mihin Herra Jeesus Kristus on valmistanut tien.

Mutta tämä ihmisluonto, tämä liha ja veri ei ole parannista tehnyt. Ja se taistelee tätä Jumalan tahtoa vastaan. Sieluvihollinen käy niin kuin kiljuva jalopeura meitä jokaista kohti ja tahtoo sen elävän uskon tappaa.

Tämän kiusauksen alla olen minäkin tullut tänne, näiden kiusauksen saattelemaan ja kysyn teitä: saanko minä uskoa vielä omalle itselleni anteeksi? En minä tahdo, teidän kanssa uskoa. Jääkää tekin tämän saman siunauksen alueelle Jeesuksen nimessä ja veressä.

Kaikki synnit anteeksi. Aivan rauhaan ja vapauteen ja iloon asti. Ja tämän siunauksen saa uskoa jokainen, joka tämän omalle sydämelleen kuulee. Jeesuksen nimeen. Aamen.

Hiljennymme lopuksi Herran siunaukseen. Herra, siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä. Herra, kirkastakoon kasvonsa meille ja olkoon meille armollinen. Herra, kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille iankaikkisen rauhan.

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.

Kiitos. Kiitos. Kiitos.