Talviseurat/Alustus Rovaniemen RY:llä 10.01.2015 18.03

Rakkaat talviseurojen vieraat. Tuolta valkokankaalta näkyy tämän iltahetken aihe, mitä opimme Nomin ja Ruutin kokemuksista. Raamattu on uskon ja pelastuksen kirja. Myös ihmisten elämänvaiheista kertoessaan Raamattu on uskon ja pelastuksen kirja. Raamattu sisältää monia yksittäisten ihmisten elämäntarinoita.

Aabrahamin, Joosefin, Daavidin, Danielin, Paavalin, Pietarin, Itämaan tietäjien. Näissä eri ihmisten vaiheissa tulee näkyviin monet ajallisen elämän käytännön elämän asiat. Asiat, jotka myös meille tänään ovat tuttuja, elävää todellisuutta. Samalla näissä kertomuksissa on aina punaisena lankana uskon kysymys. Eli se, että Jumala johtaa vaiheitamme ja erityisesti Jumala avaa tietä vaiheissamme, mitkä ne sitten lieelevätkin kohti taivaan kotia.

Yksi Raamatun erityispiirre on se, että kertomusten sisältö on aina elävä, elämän makuinen ja ajankohtainen. Toisinaan jokin kertomus on erityisen ajankohtainen. Vuodenvaihteen päivämiehessä oli puhujien kokouksessa pidetty alustus anteeksiantamuksesta avautuvasta keskinäisestä rakkaudesta. Siinä oli kaksi vanhaa tapausta, mutta nykyaikaan hyvin sopiva käytännöllinen opetus sekä uskonnonnäköalan. Siinä kuvattiin Joosefin ja hänen veljensä sovinnon teko sekä Abrahamin ja Lotin sopuratkaisu.

Minä lyhyesti nostan esille taustaksi joitakin tämän vuodenvaihteen puhujankokouksen alustuksen sisällöstä. Ne ovat hyvä tausta meille. Huomaamme tämänkin pohjalta, miten vanhat tapaukset ovat ajankohtaisia ja verrattoman opettavaisia, eläviä, joissa on uskonnonnäköala. Liittyvät tiettyjen ihmisten elämänvaiheisiin niin kuin myös tänä iltana sitten keskitymme vielä tarkemmin Ruutin ja Nomin elämänvaiheisiin ja niistä löytyviin opetuksiin. Joosefin ja hänen veljensä sovinnon teosta ihan lyhyesti.

Veljesten välille oli vuosien saatossa syntynyt ristiriitoja, jotka kohdistuivat erityisesti Joosefia kohtaan. Epäsolvun syitä oli kertynyt niin paljon, että epäuskoon ajautuneet veljet kateuden ja vihan tähden olivat lopulta myyneet tämän uskovaisen veljensä orjaksi Egyptiin. Vuosien kuluttua he sitten yllättäen kohtasivat korkeaan asemaan nousseen Joosefin viljan ostomatkallaan Egyptissä. Vaikka Joosef oli kokenut veljensä taholta paljon vääryyttä ja hänellä oli kaikki mahdollisuus kostaa heille, hän ei kuitenkaan sitä tehnyt.

Joosef oli päässyt ikävien kokemustensa yli eikä ollut jäänyt muistelemaan kärsimäänsä pahaa. Inhimillisesti ajatellen veljien vääryyksien anteeksiantaminen olisi voinut olla Joosefille vaikeaa. Jumala oli kuitenkin antanut hänelle anteeksiantavan mielen. Sitten toiseksi tausta-ainekseksi Abrahamin ja Lootin sopuratkaisusta. Päähenkilönä ovat Abraham ja tämän veljenpoika, Lot.

Heidän ja heidän karjapaimentensa välille oli syntynyt kiistaa lampaiden, vuohien ja nautakarjan laidunmaiden riittävyydestä koko suvulle. Kiistansovittelun aloitti Abraham. "Ei sovi, että meidän ja meidän karjapaimentemme välillä on riitaa, sillä me olemme sukulaisia ja veljiä keskenämme. Keroa siis minusta: jos sinä menet vasemmalle, niin minä menen oikealle. Jos sinä menet oikealle, niin minä menen vasemmalle."

Niin tehtiin. Abrahamin ja Lootin sopuratkaisu on ollut hyvä malliesimerkki monille ajallisten elämän eturistiriitoihin joutuneille ihmisille. Sopuratkaisuun pyrkiminen on tunnetusti osoittautunut lopulta parhaaksi ratkaisuksi jatkuvien ristiriitojen välttämiseksi vielä. Tämän yleisen johdannon jälkeen sitten avausnäkökulma tausta Ruutin kirjaan. Ruutin kirjan tapahtumat ovat peräisin vanhasta Israelista tuomarien ajalta 1000-luvulta.

Melkein yhtä kaukaa historiallisesti kuin äsken mainitut Abrahamin, Lootin ja Joosefin elämänvaiheet. Ruutin kirjassa on kuvaus yhden pikkuperheen elämäntarinasta. Siinä kuvataan muutto ulkomaille ja sieltä takaisin kotimaahan. Muutto suuntautui Betlehemistä Moabin maalle. Moabilaiset asuivat Kuolleenmeren itäpuolella nykyisen Jordanian alueella ja he olivat edellä mainitun Lootin jälkipolvia.

Betlehemissä asui pikku perhe, isä Elimelek, äiti Noomi ja kaksi poikaa, Mahlon ja Giljon. Betlehemiin tuli heidän aikoinaan nälänhätä, ja silloin piti miettiä, miten selviydytään. Tuo pikku perhe teki semmoisen ratkaisun, minkä on moni muukin perhe ja yksittäinen perheenjäsen tehnyt, kun on ollut pula leivästä ja työstä ja toimeentulosta. He tekivät ison ratkaisun, he päättivät lähteä ulkomaille Moapin maalle. Ilmeisesti heillä oli jonkunlaista tietoa, että siellä on parempia satoja ja parempia toimeentulon mahdollisuuksia kuin Israelissa ja Betlehemissä.

Kyllä siinä varmaan piti paljon luottaa ja uskoa Taivaan Isään, että tuon ison askeleen uskalsi ottaa muuttaa ulkomaille vieraaseen kulttuuriin. Kyllä siinä piti varmaan monenlaisia kynnyksiä ylittää ennen kuin tuon päätöksen pystyi tekemään. Mutta tuo heidän päätöksensä on varmaan myös myöhemmin ollut rohkaisun antajana monille myöhempien aikojen uskovaisille, jotka ovat myös vaihtaneet maata ja lähteneet ulkomaille leivän perään. Toki ulkomaille muutto on usein myös muuta kuin leivän perään lähtemistä. Näyttää tänä päivänä siltä, että hyvin tuttua on se, että myöskin uskovaiset eläkeläiset aika paljon muuttavat talvisotämeksi lämpimiin maihin. Tämänkin vuodenvaihteessa minä olen huomannut sen, kun olen eläkeläisiä jututtanut, eläkeläisiä, jotka ovat kertoneet olevansa lähdössä taas sinne ja sinne.

Muuankin veli sanoi, että yhdentoista kerran hän nyt lähtee talvikämesi ulkomaille. Kun Elimelekin perhe oli lähtenyt, se alkoi totutella uudessa maassa elämiseen, ja siellä tuli kohta iso muutos, nimittäin Elimelekin mies kuoli. Voimme kuvitella hyvin, että Noomi oli yksinäinen ihminen nyt. Toki hänellä oli pojat, kaksi poikaa ja myöskin kaksi miniää. Pojat olivat menneet siellä naimisiin kuudessa kotimaassa.

Mutta voisi kuvitella, että on se varmaan aika iso kysymys, kun asuu vieraalla maalla ja jää siellä leskeksi. Leskeksi jääminen täälläkin on varmaan teitä, jotka tiedätte kokemusta. Se on iso kysymys. Mutta! Ei tässä ollut Noomille ainoa koetus, että hän jäi leskeksi.

Nimittäin kerrotaan, että kun he olivat asuneet Moabissa noin kymmenen vuotta, niin molemmat pojat kuolivat. Kymmenen vuotta on varmaan melko pitkä kausi elää uudessa maassa, luultavasti siihen aika paljon jo ehtinyt tottua, mutta kun jää näin yksin, että puoliso on kuollut ja omat lapset ovat kuolleet, niin kyllä me voimme kuvitella, että ei se vieraassa kulttuurissa ja varmaan myös vieraitten epäjumalanpalvelusten keskellä, ei se mikään helppo elämänosa ollut. Joskus sanotaan, mulla onneksi ei ole sitä kokemusta, mutta olen kuullut sanottavan, että lasten kuolema koetaan jopa isompana asiana kuin puolison kuolema. Kun kolmekymmentäkuusi vuotta sitten minä lähdin täältä Rovaniemeltä pois papin töistä ja menin tuonne Keski-Pohjanmaalle papiksi. Sieltä mulla jäi mieleen yksi lapsen kuolema, nuoren kuolema.

Eihän niitä kovin paljoa yleensä papeille jää, mutta jäi yksi tapaus. Perheenisä oli lähtenyt leivän perään, oisko ollut Saudi-Arabiassa vai missä, jossakin siellä Lähi-idässä tai Keski-idässä. Tuonne isälle tuli kova uutinen, nimittäin siellä kävi niin, että Keski-Pohjanmaalla nuoret kaahasivat autolla, ja senhän tietää, että eihän sitä useinkaan hyvää seuraa. Ja ne ajavat sitten metsään, ja en muista kuinka monta siinä kuoli, mutta sen muistan, että minä yhden tytön siunasin siinä hautaan, yhden nuorista. Kun niitä hautajaisia valmisteltiin, niin minä sitten tapasin sen isän myöskin, hänet oli hälytetty sieltä Lähi-idästä kotiin surun äärelle. Se isä kuvasi sitä, miten rankka on kokemus.

Kun hän sai sinne Lähi-itään sen viestin, niin hän jotenkin malttinsa menetti, hän lähti vain juoksemaan Avi-polle. Ja sitten yksi asia, mitä minua kosketti, mä monesti olen miettinyt jälkeenpäin, onko lapsen kuolema noin valtaansa asia. Se Isää sanoi, että se on nyt sillä tavalla, että kun heidän tyttäreiset tänne haudataan tähän paikkakunnalle ja sen kirkkomaahan, niin heidän perheensä ei pysty muuttamaan täältä enää muualle. Se on jotenkin semmoinen kiinnekohta nyt sitten siinä heidän elämässään. No niin, Noomi oli menettänyt miehensä ja molemmat poikansa.

Onneksi hänellä oli miniät, Ruut ja Orpo, ja varmaan heistä hän sai paljon turvaa yksinäisyyden keskelle ja olihan heillä yhteensä surua jaettavana, kun he kaikki olivat nyt leskinäisiä. Ruut rupeaa nyt miettimään omaa elämänkohtaaansa, mitäköhän sitä tekisi. Hän oli kuullut, että entisessä kotimaassa olisi parempia mahdollisuuksia nyt toimeentuloon verrattuna siihen, mitä siellä oli kymmenen vuotta sitten. Ja Noomi päättää, että hän lähtee takaisin kotimaahansa Israeliin. Ja miniät päättävät, että he lähtevät myös.

Ja kun he olivat nyt matkalla, niin Noomi pysäyttää heidät, minusta siinä on semmosta viisasta pysäyttämistä, hän pysäyttää nämä miniät, että onkohan se teille viisasta. Ajatellaanpa nyt, että he lähtevät nyt vieraaseen maahan sinne Israeliin. Onkohan se viisas ratkaisu, se on aika iso juttu ja Noomilla oli sitä oma kokemus. Ja Noomi opastaa, että palatkaa takaisin. Mitä syytä teillä on tulla minun mukaani?

Toinen miniöistä, Orpo, tekee ratkaisun, hän jää omaan maahansa, Moaviin, mutta Ruut tekee erilaisen ratkaisun. Hän sanoo semmoiset sanat, jotka ovat minusta tämän Ruutin kirjan helmi ja jotka ovat myös uskovaisen elämässä aina hyvä muistaa ja pysäyttävät sanat. Ruut sanoi: Älä pakota minua eroamaan sinusta ja lähtemään luotasi, minne sinä menet, sinne minäkin menen ja minne sinä jäät, sinne minäkin jään, ja sitten se itse helmi: Sinun kansasi on minun kanssani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani. Anopilla ja miniöillä näyttää olleen hyvät ihmissuhteet. No Ruutin kirjan kaunis kuvaus taitavista ihmissuhteista näissäkin sanoissa tämä asia korostuu.

Silloin kun minä olin nuori, niin mä en tiedä oliko se vitsi ja puoliksi vai oliko siinä jotakin perääkin. Hyvin usein puhuttiin, että anopilla ja miniällä on huonot välit. Täällä on teitä, jotka osaisitte varmaan tuosta kertoa enemmänkin, miten se on täällä Suomessa ja meidän kulttuurissamme. Mutta kyllä tämä Ruutin kirja on kaunis kuvaus siitä, miten anopilla ja miniöillä oli lämpimät rakastavat suhteet keskenään. Noomi ja Ruut sitten palaavat Betlehemiin ja siellä alkaa tapahtua isoja asioita.

Siellä ruvetaan tarttumaan työhön ja touhuun, myös Ruut alkaa siellä etsiä töitä, hyvin luonnollinen, käytännöllinen asua. Hän sanoo anopilleen: Tahtoisin mennä pellolle poimimaan maahanpudonneita tähkiä, jos joku siellä sen minulle sallii. Ja Noomi vastasi, menen vain. Ja löytyihän sieltä Ruutille töitä ja kävi niin erikoisella tavalla, että hänen työmansa osui Noomin sukulaisperheen tiluksille, oli Boas-niminen eli Melikin sukulainen siellä, rikas mies, ja hänen tiluksillaan sitten Ruut teki töitä. Boas kiinnitti huomiota tähän Ruutiin ja kysyikin sitten palvelijalta, että kuka hän oikein täällä on.

Palvelija antoi hyvän tunnustuksen. Hän on se moabilainen, joka tuli tänne Noomin mukana Moabin maasta. Hän pyysi minulta lupaa poimia maahan pudonneita tähkiä viljankorjaajien jäljissä. Ja nythän on ollut työtä yhtä mittaa aamuvarhaisesta tähän saakka.

Hän ei ole levännyt juuri lainkaan. Silloin Boas sanoi Ruutille: Kuulehan tyttäreni, älä mene muiden pelloille poimimaan, jää tänne ja kysy minun palvelijattarieni mukana. Pidä silmällä, millä pellolla minun mieheni leikkaavat ja kulje heidän jäljessään. Minä olen kieltänyt väkeäni koskemasta sinuun. Jos sinua janottaa, niin mene noiden astioiden luo ja ota sieltä vettä niin kuin muukin väki.

Silloin Ruut vaipui polvilleen, kumarsi maahan saakka, ja sanoi hänelle: Miten sinä voit olla minulle näin hyvä? Kohtelet minua kuin tuttavaa, vaikka olen vierasmaalainen.

Näyttää siltä, että Ruutkin jo varautui siihen, että kyllähän se vieras maassa voi olla muuttajan osa semmoinen kakkosluokan kansalainen, ettei sillä ehkä häädisti kohdella, mutta hän saikin kokea pojan osalta näin hyvää kohtelua. Mitäs Poas sitten siellä vastaa, kun tuo Ruut ihmettelee? Poas sanoo, että minulle on moneen kertaan kerrottu kuinka hyvää sinä olet ollut anopillesi, miehesi kuoltua, ja miten jätit isäsi ja äitisi ja synnyinmaasi, ja lähdit ventovieraan kansan pariin.

Herra, palkitkoon sinun tekosi niin, että saat täyden hyvityksen häneltä Israelin Jumalalta, jonka siipien alta tulit etsimään suojaa.

Tilanne eteni sitten sillä tavalla, että Noomi vielä huolehti, että saisi tuo Ruut jotenkin vielä paremman elämän, ja hän sanoikin, että tyttäreni, minä tahtoisin hankkia sinulle oman kodin, jotta elämäsi olisi turvattua.

Ja tilanne eteni sitten sillä tavalla, että Ruut on siellä edelleen Poasin puimatantereella töissä, ja siellä tulee sitten eteen semmoinenkin mahdollisuus, että tuo pohjois-sukulaisnainen voisi ostaa Eli Melekiltä jääneen pellon, ja sen mukana näyttäisi, että tuohon kulttuuriin kuului tämmöinenkin piirre, että myöskin tämä leskiruut tulisi sen omaisuuden siirron mukana sille uudelle omistajalle.

Siellä kävi sitten semmoinen tilanne, että Poas joutuu tätä asiaa harkitsemaan, ja hän sanoo, että kyllä tämä mahdollista on. Tämmöiset ratkaisut voidaan tehdä, mutta on joku, joka on etusijalla, lähempi sukulainen kuin minä.

Ja kysyttekö häneltä ensin? Ja sitä kysyttiin, ja tuo läheisempi sukulainen ei sitten hyväksynytkään sitä ratkaisua, että hän ostaisi sen peltopalan ja sen myötä myös ottaisi vastuun tästä Ruudista.

Ja näin sitten tuo Bas tuli kuvioihin seuraavana henkilönä mukaan, ja tilanne eteni niin, että Bas myös meni sitten tämän Ruutin kanssa naimisiin. Ruutin elämä näin myös ajallisessa merkityksessä ja mielessä eteni hyvin. Jumala antoi mahdollisuuden Ruudulle päästä uuteen avioliittoon.

Tästä avioliitosta syntyi sitten myöskin poika, Opez nimeltä, ja pojan syntymä oli suuri asia, se oli eri sukupolville suuri asia.

Ruutin kirja kiinnittää huomion siihen, miten naapurit tulivat puhumaan Noomille eli tälle ensimmäiselle anopille ja sanovat, että kiitetty olkoon Herra, joka antoi sinulle sukulunastajan. Tulkoon poika kuuluisaksi Israelissa. Antakoon hän sinulle uutta voimaa ja olkoon hän vanhuutesi turvana.

Naapuritkin ilahtuivat ja myös Noomi sai iloita yhdessä heidän kanssaan.

Noomista oli tullut mummo. Täällä on varmaan mummoja, monet taitavat olla hyvinkin nuorekkaita mummoja ja pappoja. Eikö se ole aika iso juttu päästä mummoksi ja papaksi? Silloin kun minusta tuli pappa, pappa pitäiskö sanoa papparainen, niin kyllä se oli iso muutos. Kyllä kun lapsenlapsia alkaa olla, niin siis kyllä sitä ihminen jotenkin muuttuu ja tulee sitä myös vähän höperöksi, kun alkaa leikkiä lastenlasten kanssa.

Se on suuri rikkaus päästä mummoksi, ja Papasenoomille tuli tämäkin asia mahdolliseksi, ja hän sai hoitaa lapsenlasta. Sekin on valtavan iso juttu saada lapsenlasta hoitaa.

Ja kun on vielä semmoiset suhteet sinne lapsen perheeseen, että ollaan samassa veneessä ja koetaan yhdessä iloa ja yhdessä puuhataan eri sukupolvet, niin onhan se valtavan iso rikkaus.

Tästä opeellisesta lähti polvutumaan uudet sukupolvet, aikanaan myöskin Joosef, joka oli siis Jeesuksen häiden Marian puolison esi-isä.

Suuri Jumalan salaisuus on sekin, että Jeesuksen sukujuuret etenevät tällä tavalla, ja yhden pienen perheen matkasta sinne ulkomaille lähti vyörymään tämmöiset tapahtumat, että Jeesuksen kasvattiesikin sitten sieltä polveutuu.

Suuriarvoinen asia minusta Ruutin kirjan pohjalta on se, että ulkomaille muuttaminen voi merkitä myös sitä, että Jumalan evankeliumi menee maasta toiseen.

Näin minä ymmärrän, että Ruutkin sai kosketuksen elävään Jumalaan ja hänen Sanaansa ja Jumalan kansaan siellä Mouavimaalla ja sai siitä syystä, että tämä Noomi ja Elimelecin perhe sinne muutti toimeentulon perässä. Ruuthan sanoi: Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani.

Jumalan valtakunnan ja Jumalan kansan keskellä sanomaevankeliumi kulkee myöskin maasta toiseen ja etsii sieltä niitä, jotka saavat parannuksen pyhän armon. Annetko, Markus, näkyviin sitten niitä kysymyksiä? Minä ajattelen, että jos mahdollista, niin voisimme joidenkin kysymysten pohjalta eläytyä tänä iltana Ruutin kirjan sanomaan ja löytää sieltä yhä syvemmin, oppia meille nykyaikaan, mitä kotiseutu ja kotimaa merkitsevät sinulle?

Oletko mielelläsi suomalainen vai maailman kansalainen? Voisitko joskus muuttaa ulkomaille asumaan kuten Noomi ja Ruut? Mitkä kysymykset askarruttavat muutossa? Mitä haasteita ja jännitteitä on nykyaikana suhteessa ulkomaalaisiin? Avioituminen ulkomaalaisen kanssa, se on vähintään samalla tavalla tuttua kuin se oli ennen, vaikkapa Ruutin aikana, avioituminen ulkomaalaisen kanssa.

Minä olin kansanopiston matkalla Amerikassa ja minä tapasin tietysti siellä myöskin niin, että ne ovat avioituneet suomalaiset ja amerikkalaiset keskenään. Yksi eläkeläismies sanoi omia kokemuksiaan, jotka liittyivät vähän tähänkin, ja hyvin käytännöllisellä tavalla hän sanoi, että kun hän Suomessa oli aikoinaan, niin hän ajatteli, että englannin kieli on semmoinen asia, jota hän ei tarvitse. Ja sitten Jumala johdatti asiat sillä tavalla, että hän sai amerikkalaisen puolison ja he muuttivat ja siellä he ovat Amerikassa nyt sitten eläneet ja nyt olivat jo eläkepäivillä. Ja hän muisteli kokemuksiaan myöskin sieltä alkutaipaleilta ja sanoi, että kun hän meni seuroihin, niin hän ei ymmärtänyt yhtään mitään, ennen kuin seurojen lopussa sanottiin, että aamen. Nyt minä panin merkille, että osasipa hän hyvin englantia, elämä oli kouluttanut siihen malliin.

Ottakaapa nuoret tämäkin asia huomioon, kieliä kannattaa opiskella. Meillä miehillä taitaa monilla olla semmoinen vaiva, että me emme aina kuule, mitä vaimo sanoo, mutta kyllä se olisi hyvä kuulla ja jopa ymmärtää, mitä puolisot sanovat.

Sitten Ruutin kirje sopuisan elämäntaidon opettajana. Tässä korostui nämä sopusuhtaiset tavat käyttäytyä, miten Ruut ja Orpo ja Noomi keskenään käyttäytyivät ja miten se ymmärrettiin ja tiedettiin siellä Betlehemissäkin, ja se oli ihmisten tiedossa, se oli kaunis kuvaus. Kyllä tämä minusta on iso juttu, tämä sopuisan elämäntaidon osaaminen.

Minusta näyttää siltä, että se ei tänä päivänäkään mitään helppo asia kaikkien ihmissuhteissa ole. Ei perheessä, ei naapureiden kesken, ei työpaikalla. Ruutin kirjalla olisi kyllä tässäkin asiassa meille opetettavaa.

Sitten isovanhemman rooli suhteessa lapsiin ja lastenlapsiin. Entä toisinpäin, eli lastenlasta ja lapsen suhde sinne isovanhempiin päin? Äsken muistelemme, miten Noomista tuli isoäiti ja hän pääsi hoitamaan lasta ja se oli iso juttu ja naapurit tulivat ihastelemaan ja olemaan kiitollisia.

Nämä ovat suuria kysymyksiä, mutta ei nämäkään taida aina niin yksinkertaisia olla, etteikö niissä olisi myös jännitteitä. Viikko sitten oli Helsingin Sanomissa iso juttu isovanhemmuudesta. Se oli hyvin monelta kantilta käsitelty, mitä se asia on, mitä se merkitsee olla isovanhempana ja mitä kaikkia tilanteita tulee eteen ja sitten sieltä lasten puolelta ja lastenlasten puolelta suunnassa isovanhempiin päin, lasten hoidosta pitäen ja tasapuolisuudesta ja niin pois päin. Siinä sanottiin, että on riskialtista antaa neuvoja, miten tämä pitäisi elää, mutta he päättivät kuitenkin siinä toimituksessa antaa ja olivat sitten kirjoittaneet kymmenen käskyä isovanhemmuudesta.

Täällä on paljon varmaan isovanhempia ja lapsia ja lastenlapsia, joilla voisi olla tästä kokemuksia ja sanottavaa ja opittavaa meille kaikille.

Minä tällä viikolla kuulin muistelon entisestä rovaniemeläisestä edesmennestä Pauli Korteniemestä. Minä en tiedä, kuinka paljon jutut muuttavat sisältöä, kun ne vaihtavat paikkakunnan rajaa ja ylittävät, mutta se juttu oli pääpiirteissään semmoinen, että Pauli oli joskus puhunut tästä isovanhemmuudesta ja lastenlapsista ja olisi sanonut, että on iso asia, kun lapset ja lapsenlapset tulevat kylään, ja on iso asia, kun he lähtevät pois, ja on iso asia, kun he ymmärtävät lähteä ajoissa pois.

Sitten tämä aivan kuin ydinasia Ruutin kirjasta: Ajaton helmi: Sinun kansasi on minun kanssani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani.