Seurapuhe Tampereen RY:llä 18.08.2019 16.00

Isän ja pojan ja pyhän hengen nimeen, aamen. Laitetaanpa seuraajan aluksi sormet ristiin ja käydään alkurukoukseen. Pyhä ja armollinen Jumala, kiitos, että näet meidät täällä. Kiitos, kun olet kääntänyt kasvosi meidän puoleemme ja kuten olet luvannut valaiset kasvoillasi meitä.

Tänään pyydämme erityisesti seurasiunausta. Sitä siunausta, että kun täältä lähdemme, jokaisella meillä olisi jotain kotiin viemistä. Pyydämme, että toivottaisit itse henkilökohtaisesti sanallasi ja tervetullevalla mielelläsi kaikki uudet opiskelijat ja ihmiset tänne kotisiin on nime tervetulleeksi. Anna hyvää mieltä ja reippautta kaikkiin arjen askareisiin, että kaikki menisi parhain päin.

Jumala, taivaallinen Isämme, sinä olet varustanut meidät hyvillä lahjoillasi. Tee meidät taitaviksi ja uskollisiksi tehtävissä, joihin kutsut meidät. Lahjoita meille myös kestävyyttä palvella sinua ja toisiamme. Jeesuksen nimeen, aamen.

Kirkkovuoden sunnuntain otsikkona on tänään uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa. Voitte uskoa, että kun puhuja valmistelee seura puhetta, niin mukana on pieni annos ihan sellaista nöyryyttä. Ja sen mukana tulee vaan rukoista siitä, että niin kuin tuossa rukoiltiin jo alussakin, että kaikki menisi parhain päin. Ja osaisi nyt noin suunnilleen edes pysyä asiassa ja puhua järkeviä.

Joskus aina silloin tällöin tulee kuitenkin sellainen, että tuntuu tarvitsevaa vähän niin kuin tupla-annoksen sitä samaa siunausta, mikä on oikeastaan jokaisen puheen alla. Nyt on sellainen hetki. Se johtuu siitä, että joskus esimerkiksi saattaa olla se lähtötilanne, mistä tänne istumaan tulee. Se saattaa olla sellainen, että tuntuu erityisesti vaativaan sellaista hiljentymistä.

Mutta tällä kertaa meidän tekstimme on sellainen, että tätä ei voi lähestyä millään muulla tavalla kuin sillä tavalla, että mennään kohti ja katsotaan, mitä Jumala meille ilmoittaa. Tästä tekstistä Luther itse oli sitä mieltä, että joskus olisi vain parempi nostaa hattua ja jatkaa matkaa.

Ja mitä tämä meidän teksti nyt tällä kertaa pitäkään sisällään. Lukan evankeliumissa on nämä sanat. Jeesus puhui sitten opetuslapsilleen. Oli rikas mies, jolla oli taloudenhoitaja. Hänelle kanneltiin, että taloudenhoitaja tuhlasi hänen omaisuuttaan. Hän kutsui tämän luokseen ja sanoi, mitä minä sinusta kuulen? Tee tilitoimistasi minun talouttani, sinä et enää hoida.

Mies mietti, mitä minä nyt teen. Isäntä panee minut pois taloudenhoitajan toimesta. Kaivaa en jaksa. Kerjätä en kehtaa. Nytpä tiedän. Järjestän niin, että toiset ottavat minut talonsa, kun joudun lähtemään työpaikastani.

Hän kutsui isäntänsä velalliset vuoron perään luokseen. Paljonko olet velkaa isännälleni? Hän kysyi ensimmäiseltä. Sata astia öljyä. Tämä vastasi. Taloudenhoitaja sanoi, tässä on velkakirjasi istujen merkitsä äkkiä viisikymmentä.

Sitten hän kysyi toisilta. Entä sinä? Paljonko sinä olet velkaa? Tämä vastasi. Sata tynnyriä vehnää. Taloudenhoitaja sanoi, tässä on velkakirjasi merkitsä kahdeksan kymmentä.

Ja herra kehui epärehellisen taloudenhoitajan viisautta. Hän sanoi, tämän maailman lapset menettelevät toisiaan kohtaan viisaammin kuin valonlapset. Minä sanonkin teille, hankkikaan väärällä rikkaudella ystäviä, jotka ottavat teidät jäisiin asuntoihin, kun tuota rikkautta ei enää ole. Aamen.

Kun kuuntelit tätä tekstiä, joka saattoi tietenkin olla jo ennestään sinulle tuttu, ymmärrät varmaan hyvin sen ajatuksen, että minkä takia tämä teksti vaatii sellaista erityisen nöyrää otetta. Jos minä olisin hirveän viisas, niin minä kertoisin kaiken, että mitä tämä teksti oikein tarkoittaa. Minä selittäisin alkutekstin kautta kaiken niin kuin itse Jeesus vain voisi selittää, jos olisin hirveän viisas.

Mutta kun minä en ole, niin minun pitää luottaa siihen, että Jeesuksilla on ollut jotain tärkeää sanottavaa. Ja koska tämä on raamattuun tullut, me tiedämme, että tällä on myöskin jotain sanottavaa tämän päivän ihmiselle. Ja me vähän pureudumme tuohon tekstiä, että mitä Jeesus haluaa tällaisella vertauksella sanoa, jossa kehutaan epärehellistä taloudenhoitajaa.

Ja tämä lause hankkikaan väärällä rikkaudella ystäviä, jotka ottavat teidän iäisiin asuntoihinsa. Nyt meidän on hyvä huomata tästä tekstistä sellainen asia, että tässä on kaksi kertojaa. Tämä alkaa, että Jeesus puhui opetuslapsilleen. Ja Jeesushan puhuu opetuslapsilleen.

Mutta kuka meille kertoo, että Jeesus puhuu opetuslapsilleen? Se on evankelista Luukas, joka itse asiassa on tämän vertauksen kertoja. Hän kertoo evankeliumissaan tämän Jeesuksen vertauksen. Tämä on olennainen tieto sen takia, että meidän on tiedettävä, että kuka tässä puhuu mitäkin tässä vertauksessa. Kuka käyttää mitkäkin sanat.

Nyt me tiedämme, että Luukas siis aloittaa. Jeesus puhui sitten opetuslapsilleen. Ja Jeesus aloittaa vertauksen rikkaasta miehistä, jolla on taloudenhoitaja. Rikkalle miehille kerrottiin, että taloudenhoitaja käyttää väärinä omaisuuttaan ja tuhlaa sitä. Ja päättää, että antaa hänelle potkut.

Tällaiset yhteenneuvottelut nykyäänkin ovat valitettavaa arkipäivää. Se ei ollut uutta myöskään tuohon aikaan, saatikö vanhan testamentin aikaan, jolloin itse Jumala kaikki valtioudessaan saattoi antaa lähtöpassit jollekin työntekijälleen.

Jesaja profeetta kertoo, mitenkään hovipäällikkö Sedna sai Herra Sebaotilta, eli Jumalalta, potkut oikein taivaalliseen tyyliin. Näin käy. Herra viskaa sinut menemään. Hän kahmaisee ja puristaa sinut kouransa. Kääräisee sinut keräksi ja paiskaa niin kuin pallon kauas maahan, jossa tilaa riittää.

Hän sysää sinut pois virastasi ja raastaa sinut korkeasta asemastasi tomuun. Tällaisilla sanoilla, kun nykyään antaisi irtisanomisilmoituksen työntekijälleen, niin varmaan saisi melkoisen älämölön aikaiseksi. Mutta näin siis vanhan testamentin aikaan.

Taloudenhoitaja sai siis irtisanomisilmoituksen, millä sanoilla se tehtiin. Sitä meille ei kerrota, eikä sillä nyt varsinaisesti ole väliä. Nyt on merkitystä sillä, että taloudenhoitaja saadessaan potkut ja tiedon siitä, että työt loppuvat. Hän joutuu miettiä, että mitä nyt eteen. Miten minun käy, kun minulla ei ole enää työtä.

Minä en kehta kerjätä mitään ja minä en jaksa kaivaa. Sitten hän hoksaa. Minä järjestän kaikki asiani sillä tavalla, että minä saan paljon ystäviä. Ja kun minulla ei ole enää työtä, niin nuo ystävät pitävät minusta huolen.

Tämä oli ihan hieno ajatus taloudenhoitajalta. Ja hän alkaa sitä toteuttaa. Ja hän toteuttaa sitä sillä tavalla, että kun hän on itse taloudenhoitajana antanut velkaa ihmisille. Hän on antanut jotain ehkä rahaa tai muuta omaisuutta joillekin ihmisille.

Niin hän tietää velkakirjansa. Hän hallitsee näitä velkakirjojaan. Ja pystyy myöskin niitä muuttamaan. Hän kysyy näiltä miehiltä, että minkä verran sinä olet velkaa. Ja kun he sanovat, että sata tynnyriä öljyä.

Niin tämä taloudenhoitaja, hänellä on periaatteessa valtuudet näihin kirjoihin. Ja hän pystyy siihen kirjoittamaan, että viisikymmentä. Ei enää sataa, vaan viisikymmentä. Sata tynnyriä vehnää. Se on aika paljon.

Nykyään me emme oikein tavoita heti sitä, että mitä tuo olisi. Jos sanotaan, että sata euroa, se kertoo meille heti sen, mitä se on. Mutta sata tynnyriä vehnää. Se on 150 ihmisen vuotuinen kulutus. Ei siis mistään kovin pienestä summasta ole kyse.

Vaan varmasti ihan kunnon liiketoiminnasta. Ja tämä rikas mies siis lainaili tällaisia määriä. No niin, taloudenhoitaja on siis merkinnyt velkakirjoihin joko puolta pienemmät tai noin viidennestä pienemmät summat. Ja voimme uskoa, että kun hänestä työpaikka jättää ja hän joutuu pois, niin hänellä on varmasti porkin ulkopuolella ystäviä odottamassa.

Sinä teet minulle hyvin, minä teen nyt sinulle hyvin. Tähän päästessä olemme siinä vaiheessa tekstiä, kun meillä on jae edessämme. Ja Herra kehui epärehellisen taloudenhoitajan viisautta.

Tämän lauseen alla meidän kuitenkin vähän joutuu palata siihen aikaan, kun tämä teksti on kirjoitettu kreikan kielellä. Kreikan kielessä tämä Herra, oliko se kirjus Kristos, taisi olla Kristos tämä Herra. Se esiintyy myöskin muissa kohdissa tätä tekstiä.

Se ei ole ensimmäistä kertaa, kun tämä Herra-sana esiintyy tässä. Myöskin silloin, kun taloudenhoitaja sanoo, paljonko olet velkaa isännälleni. Tämä isäntä on Kristos. Ja samassa jakessa tämä jae, hän kuului alun perin.

Hän kutsui isäntänsä velalliset vuoron perään luokseen. Paljonko olet velkaa isännälleni? Hän kysyi ensimmäiseltä. Tämä jae, jaetaanpa se nyt kahteen eri osaan. Hän kutsui isäntänsä velalliset vuoron perään luokseen.

Kuka tämän sanoo? Jeesus itse sanoo vertauksessaan nämä sanat, käyttäen tätä sanaa Kristos, eli Herra. Eli isäntänsä sana on tämä Kristos. Ja kun palvelija samassa jakessa sanoo, paljonko olet velkaa isännälleni, tämä isännälleni sana on tämä Kristos.

Ja nyt kun palaamme tähän äskeen sanottuun jakeseen, ja Herra kehui epäreisen taloudenhoitajan viisautta, tämä Herra on edelleen Kristos. Ja kun me ajattelemme sitä tilannetta, että Jeesus on opetuslastensa ympäröimä, nimittäin Luukas kertoo, että Jeesus puhui opetuslapsilleen.

He kuuntelevat tätä vertaustaan, ja tietenkin ajattelevat, kun kolmannen kerran puhutaan samasta Herrasta, että se on tietenkin tämä sama Herra. Eli tämä rikas mies, joka siis kehuu taloudenhoitajan epärehellisyyttä. Tai epärehellisen taloudenhoitajan viisautta.

Näinhän se pitäisi olla. Koska epärehellisyyttä sinänsä tässä ei kehuta, vaan viisautta. Viisautta ja oveluutta, niin kuin se voisi suomentaa.

No mikä on syynä siihen, että isäntä voisi kehua omaan taloudenhoitajansa viisautta sellaisessa tilanteessa, kun tämä taloudenhoitaja on sitä ennen laittanut isännän omaisuutta tuulemaan.

Vanhan testamentin Jumalan antama laki juutalaisille sisältää myöskin sellaisen lain kohdan, että juutalainen ei saa kiskoa, korkoa toiselta juutalaiselta niin, että tämä joutuu siitä kärsimään. Oli siis tällainen laki olemassa, että jos lainaat jotain toiselle, saat sen saman takaisin ja ole siihen tyytyväinen.

Tämä laki oli varmasti aikojen saatossa muuttunut. Seuraava pykälä siitä saattoi olla, että jos lainaan jollekin toiselle ja huomaan, että tämä toinen menestyy sen lainan avulla ja hankkii paljon omaisuutta, minulle tulee varmasti mieleen, että olisiko mahdollista, että minullekin siitä koituisi jotain, koska lainan rahalla on näin hienosti bisneksiä hoideltu.

Ja loppujen lopuksi isäntä on siis antanut taloudenhoitajalleen valtuudet, että lainaa, mutta peri korkoa, peri jopa 100 prosenttia korkoa. Ja tämä oli siis tämän isännän tapa hoitaa omaa talouttaan, että hän vastoin omaan uskontonsa lakeja peri korkoa enemmän kuin olisi sallittu.

Ja nyt kun taloudenhoitaja siis poistaa tämän koron siitä, tällainen sadasta tynnyristä 50 korkoa, se voisi olla ihan realistinen korko sellaisille maksuvälineille, jota ei ole mitenkään helppo kuljettaa mukana, vaan tynnyreissä se vain seisoo jossain ja sen arvonmukaisesti sitä korkoa sitten lasketaan.

Eli taloudenhoitaja itse asiassa poisti tästä velasta sen epärehellisen osan, sen ylimääräisen koron, jota siinä alun perin ei pitänyt olla.

No entäpä sitten isäntä, mitä hän siitä ajattelee? Hänellä on nyt kaksi vaihtoehtoa. Joko hän pitäytyy omasta kannassaan, että ei. Kyllä se niin on, että täysi korko tästä pidetään 100 prosenttia. Minä haluan kaiken, mitä sopimukseen on kirjoitettu.

Tällöin hän menettäisi kasvonsa sillä tavalla, että hän ei olisi enää se hurskas mies, joka hänen asemassaan kuuluu olla, vaan hän tietoisesti rikkoo juutalaisen lakia ja perii liikaa korkoa tästä. Hän menettäisi siis sen hurskaan miehen maineen sille, jos hän pitäisi kiinni siitä sopimuksesta, joka oli alun perin sovittu.

Toinen vaihtoehto hänellä on, että joo, itse asiassa näin. Me vähän niin kuin sumplailtiin tämän taloudenhoitajan kanssa, että poistetaanpa korot pois tästä. Se on itse asiassa kaikille täysin oikein. Sehän on oikeudenmukaista, että minkä minä olen lainannut, niin sen minä saan sitten takaisinkin.

Hänen sisäisiä tunteitaan voimme vain kuvitella, mikä katkeruus siellä voisi olla sitten tätä tekoa kohtaan. Mutta joka tapauksessa hän siis kehuu tätä taloudenhoitajan viisautta.

Tässä samassa jakeessa kuitenkin sanotaan, tämä jae hän kuului kokonaisuudessaan. Ja herra kehui epäreellisen taloudenhoitajan viisautta. Hän sanoi, että tämän maailman lapset menettelevät toisiaan kohtaan viisammin kuin valonlapset.

Nyt tässä pitäisi kuitenkin pienellä kirurgin tarkkuudella miettiä näitä sanoja. Kuka tästä puhuu, kuka sanoo mitäkin. Jos tämä lause menisi sillä tavalla, että isäntä kehui epäreellisen taloudenhoitajan viisautta, ja Jeesus sanoo tämän maailman lapset ja niin edelleen.

Tämän isännän kehuminen jäisi vähän puolitiehen. Ei tiedä, että mikä syy on siihen, että hän sitä kehuu. Eli periaatteessa tämän maailman lapset menettelevät toisiaan kohtaan viisammin kuin valonlapset voisi olla joko isännän puhetta tai Jeesuksen puhetta.

Tämän isännän kehuminen ei tästä Luukaan evankeliumista käy selväksi. Mutta sillä ei, hyvät ystävät, ole oikeastaan väliä. Sillä ei ole merkitystä, kummanko puhetta se on. Tämä kokonaisuudessaan on Jeesuksen vertaus, ja Jeesus nämä sanat sanoo.

Entäpä sitten, minkä takia tämän maailman lapset menettelevät viisaammin kuin valonlapset? Mikä on se kehuttava viisaus tai oveluus tässä, kun mies menetteli sillä tavalla, että sai ystäviä?

Kun sanoin alussa, että Luther olisi mielellään nostanut hattua tekstin kohdalla ja jatkanut matkaa, niin tiedämme, että Luther on myöskin paneutunut hyvin tarkkaan tähän tekstiin. Hän on miettinyt, mitä tällä oikein tarkoitetaan.

Ja onneksi minun ei tarvitse omaan viisautuuni siinä tukeutua, kun mietin ja mietimme, mitä tällä tarkoitetaan. Vaan voin kertoa, että mitä itse Luther on siitä sanonut tämän tekstin tulkinnasta ja merkityksestä.

Kun Luther kehuu tätä, ja myöskin hänkin kehuu siis viisautta, hän kertoo sellaisen vertauksen, että kun roskot ja ryövärit valvovat yöllä ja tekevät ikään kuin sitä omaa työtänsä, edistävät omaa hyvinvointiaan sillä epärehellisellä keinolla, niin minkä takia uskovaiset ihmiset eivät myöskin rukoilisi yöllä, valvoisi ja rukoilisi yöllä, ja edistäisi sitä omaa hyvinvointiaan hengellisessä mielessä oikeilla välineillä.

Hän siis antaa arvon näiden epärehellisten ihmisten toimieliaisuudelle siinä, että he näkevät vaivaa valvoakseen yötä ja tehdäkseen sitä omaa työtänsä ja päästäkseen päämääräänsä.

Ja kirkko Postelassaan Luther sanookin tällaisen lauseen, kertoen näistä ikään kuin epärehellisistä, jotka tekevät paljon työtä. Nuo juoksevat kuin vimmatut iankaikkista vahinkoaan ja turmiotaan kohden.

Kuinka saatankaan minä olla niin laiska ja unelias, kun on kysymys sieluni autuudesta, että Jumalan täytyy minua ikään kuin tukasta vetää. Minunhan pitäisi aivan hävetä, kun en viitsi edes ryömiä taivaaseen, vaikka nuo juoksemalla juosten rientävät kadotukseen.

Niin paljon kuin maailman lapset käyttävät viekauttaan ja oveluuttaan ja viisauttaan, nämä sanat on tässä viisautta sanalla suomennettu tässä tekstissä, käyttävät oman maallisen hyvinvointinsa eteen.

Niin paljon myöskin meidän Jumalan lasten pitäisi käyttää omaa viisauttamme ja sitä Jumalan antamaa meidän järkikultamme, että me edistäisimme omaa hyvinvointiamme myöskin omassa tärkeässä hengellisessä asiassamme.

Kun Jeesus vertauksessaan sanoo, että tämä taloudenhoitaja keräsi paljon ystäviä, käytti omaisuutta eli rahaa ystävien saamiseen, sillä on myöskin muissa vertauksissa omaa yhtymäkohtansa.

Jeesushan puhuu rahasta ja omaisuudessa aika monessa kohtaa. On tuhlaaja poika, joka tuhlaa omaisuuttaan. Rikas mies, joka kerää sitä aittaan. Ja on paljon tällaisia kadonneita rahoja ja säilettyjä leivisköitä.

Ja on myöskin, voimme ajatella, että tämä omaisuus on jotain sellaista, joka, ja ajattelemme nyt ihan maallista omaisuutta, on jotain sellaista, jota voi käyttää läheisten hyvinvointiin.

Jeesus jatkaa tämän vertauksen jälkeen sellaisella lauseella, että joka on vähimmässä luotettava, se on luotettava paljossakin. Joka on vähimmässä vilpillinen, se on vilpillinen myös paljossa.

Jos te ette luotettavasti hoida väärää rikkalta, kuka uskoo teille todellista. Tämä väärän rikkauden luotettavasti hoitaminen voisi esimerkiksi olla sitä, että maallisen rahan käyttämistä oikein ja tuottavasti lähimmäistä auttaen, sillä on yhtymäkohta siihen, että kun Jeesus kertoo siitä viimeisestä tuomiosta, jossa kerrotaan, että minä olin alasti, te vaatetitte minut, olin nälkäinen, te annoitte minulle ruokaa.

Ja kaiken sen, mitä Jeesus kertoo teidän minulle tehneen, eli Jeesukselle, sen me itse asiassa teimme Jeesukselle itselleen. Elikkä lähimmäistä auttaen me palvelimme itse Jeesusta.

Ja nämä lähimmäisen auttaminen voisi olla sitä väärän rikkauden, elikkä tarkoittaa sen maallisen omaisuuden oikein käyttämistä, että me käytämme sitä lähimmäisemme parhaaksi. Ja niin kuin tässä taloudenhoitajan vertauksessa, me varmasti sillä myöskin saamme ystäviä, eikä se millään tavalla huono ole, jos me sillä tavalla ystäviä saamme.

Jeesus jatkaa sitten, ja nämä ovat nyt Jeesuksen itsensä sanoja, Luukkaan evankeliumin mukaan. Minä sanonkin teille, hankkikaa väärällä rikkaudella ystäviä, jotka ottavat teidät iäisiin asuntoihin, kun tuota rikkautta ei enää ole.

Tämän jakeen lukiestani tunnen hyvin paljon sitä pienuutta, ja sitä oloa, mitä varmasti Lutherkin ensimmäisiä kertoja tämän vertauksen lukiessaan tunsi, että olisi parempi vain nostaa hattua ja jatkaa matkaa.

Kun Jeesus kehoittaa väärällä rikkaudella hankkimaan ystäviä, pitäytykäämme siinä ajatuksessa, että tämä Jeesuksen myöhemminkin puhuma väärä mammona ja sen oikein toteuttaminen, Jeesus nimittäin sanoo, että kellekä ei, kuka ei sitä väärää rikkautta oikein toteuta, tai sitä käytä, miten hänelle voisi antaa oikeatakaan rikkautta.

Tämä on ihan sitä meidän maallisen omaisuutemme hyvin käyttämistä kaiken lähimmäistämme auttamiseen. Tämä minun mielestä voisi olla se Jeesuksen sanoma.

Ja kyllä me ystäviä tarvitsemme, jos iäisistä asunnoista puhutaan ilman matkaystäviämme, meidän on hirveän hankala myöskään koko elämäämme selvitä siinä uskossa, jonka Jumala on meille armosta antanut.

Kyllä meidän ystävämme auttaa meitä monessa mutkassa ja vaikeassa tilanteessa, myöskin sillä hengellisillä tiellä, jota me elämme.

Kun rahasta ja mammonasta ja aarteista puhutaan, Jeesus kuitenkin sanoo, että älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Koijat, ruostet tekevät niille tuhoidaan, ja varkaat murkautuvat sisään ja parastavat.

Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Kun me kokoamme itsellemme aarteen taivaaseen, siinä toteutuu se rakkauden ylistyslaulun kirkas ja korkea kohta, niin pysyvät nämä kolme, usko, toivo ja rakkaus.

Ja ajattelemme, että se toivo siellä on niin kuin te muistatte nähneenne ne huvat näistä kaikesta. Usko on risti. Toivo, sydän, ei kun rakkaus, sydän ja toivo on ankkuri. Ja se toivo on ankkuroitu taivaaseen. Toivomme sinne kerran pääsevämme.

Niin kyllä se taivaallinen rikkaus on se meidän toivomme. Ja mikä se meidän taivaallinen rikkaus on? Se ei ole enempää eikä vähempää kuin Jumalan armo meitä syntisiä kohtaan, että jokaiselle katuvalle annetaan hänen synnit anteeksi, eikä yksikään, joka uskoo Jumalaan hukuu, vaan saa iankaikkisen elämän. Näin kerrotaan raamatussa.

Meidän toivomme on nimenomaan se, että kukaan meistä, kenenkään meistä ei tarvitse olla yksin omien huoneen asioiden ja syntiemme takia, vaan Jumala rakastaa meitä sellaisena kuin olemme, vikoinemmekin.

Tulee mieleeni sellainen, että me, jotka elämme parisuhteessa, ja vaikka oikein tiivissä ystävyyssuhteessakin, jossa joskus joutuu miettiä, että minkä verran minä tätä ystävää rakastan, tai aviopuolisoani, kuinka paljon minä rakastan ja haluaisin rakastaa.

Olen ajatellut, että silloin sitä rakkautta kysytään eniten, kun pitäisi rakastaa niitä vikojakin. Helppoa ja hyvää, niitä on helppo rakastaa, ja kyllä niitä mielellään rakastaakin, mutta sitten kun laittaa viat jonoon, että rakastappa näitäkin, minä en ole muuta kuin näitä, niin silloin sitä oikeasti kysytään.

Ja kyllä se on sitten mukava, kun huomaa, että itse asiassa minulle kelpaa nämä kaikki viatkin, koska rakkautta minulle on annettu. Niin Jumalakin rakastaa ihan meidän vikojemme asti.

Syntiä Jumala ei rakasta sitä, mihin me joudumme. Sitähän ei rakasta, vaan sitä vihaa, ja sen takia meitäkin kannustaa ja kehottaa siitä pysymään erossa. Mutta ymmärtää meidät vialliseksi ihmisiksi, ja rakastaa meitä vikojemme päivinemme.

Sen takia Jumala on hyvä ja armollinen, ja joka välissä haluaa antaa meille kaikki anteeksi. Se on näidenkin seurojen sanoma, että kaikki synnit on anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Ja kun alkurukouksessa rukoilemme, että pyydämme sitä, että olisi kotiin vietävää, niin kotiin viemisenä teillä on se uutinen. Jos teiltä kysytään, mitä tänään seurassa kuulitte, mitä siellä sanottiin, niin ei täältä muuta tarvitse muistaa, kuin sen, että hyvällä mielellä sai pois lähteä.

Vieläkin sai kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Ja kun me siihen uskomme, me uskomme siihen, että Jeesus itse on meidän puolestamme kuollut pitkänä perjantaina raskaaseen ristiin isoilla nauloilla lyötynä, ja ei muun takia, kuin meidän, minun ja sinun sielusi autuuden takia.

Hän sinne ristille joutui. Ja siellä kuolessaan vei kadotuksen vaivaan kaikki synnit ja sieltä noustessaan ne sinne myös jätti. Sen takia ole turvallisella mielellä. Olkoon oma tuntosi puhde se hyvä, kun sinulla on kaikki synnit anteeksi, Jeesuksen nimessä ja veressä.

Näin hyvin meitä siunataan. Jumala on rukouksemme kuullut ja siunannut seuramme. Jumala on tänään meidät näin kaunisti ja lämpimästi siunannut. Ja huomenna, hyvät ystävät, Herra siunaa taas meidät uudelleen. Jeesuksen nimeen. Aamen.