Nuortenilta/Alustus Jyväskylän RY:llä 31.01.2015 18.06

Rakkaat sanankuulijat, te täällä rauhanyhdistyksellä ja siellä internetin äärellä. Tänään me saamme hetkeksi pysähtyä pohtimaan ja keskustelemaan uskovaisen elämäntapaa ja elämänvalintoja. Niin kuin Seppo veli tuossa alkuhartaudessa totesi, meidän elämässämme on paljon valintoja. Ihminen tekee tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia päätöksiä päivässä. Jo aamun ensimmäinen minuutti sisältää lukemattoman määrän päätöksiä. Avaanko silmät? Nousenko ylös? Kummalla jalalla nousen? Miten ja missä järjestyksessä teen aamutoimet? Ja niin edelleen.

Suurin osa näistä päivittäin kohtaamistamme valintatilanteista on pieniä arkisia asioita, joissa teemme päätöksen automaattisesti ilman sen suurempaa harkintaa. Jumalan sanan mukaan uskon asioissa tekemämme valinnat vaikuttavat osaamme iankaikkisuudessa. Iankaikkisuuden aikajanalla on kaksi pistettä. Ensimmäinen on meidän syntymämme ja toinen kuolemamme. Noin. Ollaan hyvin lähellä toisiaan, liki päällekkäin. Tapahtumat noiden pisteiden välillä ovat äärimmäisen merkittäviä. On kysymys osasta iankaikkisuudessa. Haluanko olla uskovainen ja elää Jumalan valtakunnan yhteydessä? Haluanko uskoa syntini anteeksi? Valitsenko elämästäni siunauksen vai kirouksen? Tuo valinta on aina henkilökohtainen.

Raamatun mukaan Jumalan vastustaja, sielun vihollinen, tekee kaikkensa, jotta ihminen valitsisi väärän, vahingollisen ja turmioon johtavan tien. Myös ihmisen oma tahto on taipuvainen tekemään aina vääriä valintoja. Niin kuin alkuhartaudessa kuulimme, Jumala on antanut ihmiselle valittavaksi kaksi tietä. Minä olen pannut teidän valittavaksenne elämän ja kuoleman, siunaukset ja kirouksen. Valitkaa siis elämä, että te ja teidän jälkeläisenne saisitte elää.

Oikean valinnan tekeminen, eli evankeliumin uskominen, ei kuitenkaan tapahdu ihmisen omalla voimalla, vaan Jumalan voimalla. Luther sanoo Vähässä katekismuksessa, että minä uskon. Minä en voi omasta järjestäni, enkä voimastani uskoa Jeesukseen, Kristukseen, Herraani, enkä tulla hänen tykönsä, vaan pyhä henki on kutsunut minua evankeliumin kautta, valistanut minua lahjoillaan, pyhittänyt ja varjellut oikeassa uskossa.

Uskon elämä on Kristuksen seuraamista. Jeesus ei luvannut, että tuo seuraaminen olisi aina helppoa. Uskomiseen kuuluu ristin kantaminen. Toisinaan tuo risti saattaa painaa, tuntua raskaalta. Kun aikamme ihmiset omaksuvat oman järkensä mukaisia Jumalan sanan vastaisia arvoja ja elävät niiden mukaisesti, oma uskomme ja elämäntapamme poikkeavat yhä jyrkemmin muista. Valinnoilla suojelemme omaa tuntoa. Kristin opin mukaan omassa tunnossamme puhuu Jumalan ääni. Omaa tuntoa vaatii meitä tekemään oikein ja kieltää tekemästä väärin. Luther totesi, että on väärin ja turmiollista toimia omaa tuntoa vastaan.

Oman tunnon toiminta perustuu Jumalan sanaan. Oma tunto ei aina kuitenkaan ole täysin luotettava suunnan näyttäjä. Se voi olla, että emme kuulekaan Jumalan ääntä. Oma tunto on kuin kompassi, joka näyttää oikean suunnan. Joskus kompassi voi näyttää väärin, vaikka se olisikin kunnossa. Syynä on jossain lähellä oleva voimakenttä, joka vetää puoleensa.

Herkän ja arvokkaan oman tunnon tueksi Jumala antaa pyhän hengen äänen kuulua meille myös seurakunnassaan. Se me kuulemme saarnassa, kristillisyyden kannanotoissa ja sielunhoidollisissa keskusteluissa. Joskus saattaa käydä niin, että meidän käsityksemme, se mitä pidämme oman tunnon äänenä, osoittautuu toiseksi kuin se, minkä kuulemme Jumalan seurakunnasta. Kumpaa auktoriteettia me silloin kuuntelemme? Tässä tilanteessa on parempi kuunnella Jumalan seurakuntaa. Kun pyhä henki hallitsee seurakuntaa, ei Raamatun ja seurakunnan opetuksen välillä ole ristiriitaa.

Uskovaisten elämäntavat eivät ole irrallaan uskosta. Usko saa aikaan hedelmiä, hyviä tekoja, jotka koituvat Jumalan ja lähimmäisten parhaaksi. Jeesus vertasi Jumalan valtakuntaa viinipuuhun, jonka oksia uskovaiset ovat. Puun oksat kantavat hedelmää, vaan jos ne pysyvät kiinni rungossa. Uskovainen ihminen haluaa elää Jumalan tahdon mukaisesti ja välttää syntiä.

Joissakin asioissa Raamattu kertoo selvästi, mikä on syntiä. Näin todetaan esimerkiksi homoseksuaalisuuden toteuttamisesta, esiaviollisista suhteista ja avioerosta. On kuitenkin paljon asioita, joita ei suoraan kielletä Raamatussa. Mutta uskovaiset ihmiset ovat niistä yhdessä keskustelleet ja todenneet, että tämä ja tämä asia ei ole uskolle hyväksi.

Sydämen usko ei voi koskaan olla normeihin perustuvaa pakkouskoa. Eivätkä uskovaisten elämän ohjenuorana ole ulkonaiset käyttäytymismallit. Mistä sitten on kysymys, kun vuosikymmenien varrella kristillisyydessämme on keskusteltu suhtautumisesta kulloisenkin ajan ilmiöihin ja otteisiin? Onko otettu kantaa niihin? Kyse on samasta asiasta kuin apostolien kokouksessa Jerusalemissa noin parikymmentä vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen.

Tuossa kokouksessa jouduttiin pohtimaan, mikä on oikein ja mikä väärin. Silloin kristityt tulivat siihen tulokseen, että on hyvä välttää epäjumalille uhrahtua lihaa, samoin verta ja sellaista lihaa, josta ei ole verta laskettu, sekä haureutta. Tähän johtopäätökseen tultiin, koska se kelpasi niin pyhälle hengelle kuin meille. Näin kertoo apostolien teot.

Jerusalemin kokouksen neuvo ei ollut noiden apostolien oma mielipide, vaan pyhän hengen avaama uskon ymmärrys. Neuvon tarkoituksena oli, että Jumalan lapset pysyisivät uskovaisina ja ettei tulisi pahennuksia kristittyjen välillä, vaan että he säilyisivät yhteinen rakkaus.

Kristillisyytemme suhtautumisella ajan ilmiöihin ja kannanotoilla, jotka järjen valossa näyttävät elämäntapaa säännöiltä, on ihan sama tarkoitus. Yhteistä uskon ymmärrystä etsitään yhteisten keskustelujen kautta. Yksi esimerkki: tällainen asia on televisio. Raamatussa ei sanota mitään televisiosta, mutta kristillisyydessä otettiin aikoinaan kanta, ettei televisio ole uskovaisen kodin huonekalu.

Tuo laite itsessään ei ole paha, mutta sen kautta tuleva ohjelma voi olla uskolle vahingollista. Tämä päätös on myös hyvä esimerkki uskovaisten välisestä rakkaudesta. Voi olla, että joku ihminen voisi katsella kaikki ohjelmat ja säilyä silti uskomassa. Mutta sitten on kuitenkin meitä heikkoja, joiden uskon ohjelmat voivat turmella. On suurta rakkautta, että kaikki uskovaiset ovat katsomatta televisiota, ettei heikoin lankea.

Näin on katsottu parhaaksi myös monen muunkin asian kanssa. Nämä päätökset on tehty uskon suojelemiseksi. On hyvä, että meitä heikkoja tuetaan yhteisillä päätöksillä. Mikään ulkonainen tai maallinen ei ole niin tärkeää, etteikö siitä voisi luopua, jos se on tarpeen jonkun pelastumisen vuoksi. Niinpä Paavali totesi: jos ruoka viettelee veljeni syntiin, en ikinä enää syö lihaa, jotta en viettelisi veljeäni.

Tämä äärimmilleen viety ohje ilmaisee meille pahentamisen todellisen sisällön. Jos minä, joka ajattelen olevani vahva, saatan valinnoillani heikon ystävän lankeamaan pois uskosta, toimin väärin, vaikka se, mitä teen, ei sinänsä olisikaan syntiä. Paavalin esimerkki sitoo meidät uhraamaan oman mukavuutemme ja omat miettimyksemme silloin, jos olemme niillä viehättämässä toista lankeemukseen.

Emme tee sitä siksi, että meistä uhrautuessamme tulisi jotenkin parempia kristittyjä, vaan ainoastaan rakkaudesta tuota toista heikompaa ystävää kohtaan. Kun on itse saanut paljon anteeksi, rakastaa myös paljon. Silloin rakastaa toisen kuolematonta sielua.

Tuossa suhtautumisessa televisioon näkyy hyvin ajan muutos. Tänäkin päivänä meillä on lähes kaikilla televisio kotona ja taskussa internetin kautta. Ohjelmien taso tuskin on kymmenien vuosien aikana noussut. Televisioon oli aikoinaan mahdollista ottaa kielteinen kanta, mutta nykyään meidän olisi vaikea toimia ilman internettiä.

Joudumme jatkuvasti itse tekemään valintoja säilyttääksemme oman tunnon puhtaana. Terve oma tunto on herkkä. Jollakin veljellä tai sisarella saattaa olla joissakin asioissa toisia herkempi oma tunto. Siinä, missä toinen voi katsoa esimerkiksi dokumentteja tai ajankohtaisohjelmia, toinen uskovainen kokee, että parempi olla katsomatta kokonaan niitä.

Tällaisissa tilanteissa on tärkeää puolin ja toisin kunnioittaa toisen näkemyksiä. Silloin kun erilaiset käsitykset liittyvät uskon ja opin kysymyksiin, tilanne on toinen. Jumalan sanan mukaan on yksi Herra, yksi usko ja yksi kaste.

Uskovaisten käyttäytymistä ohjaavat opilliset ja kulttuurilliset ilmiöt. Jotkut kulttuurilliset ilmiöt ovat kulttuurilaiset ilmiöt. Jotkut kulttuurilaiset ilmiöt ovat kulttuurilaiset ilmiöt. Erikoissidonnaiset tavat ovat vuosien saatossa vaihdelleet ja muuttuneet. Tällaisina on mainittu vaikkapa suhtautuminen permanenttiin, miesten partoihin tai musiikkiin.

Apostolien teoista muistamme Etiopian kuningattaren Kandakeen hoviherran, joka oli tullut Jerusalemiin rukoilemaan. Me muistamme, kun hän oli palumatkalla, kun Herran enkeli antoi Filippukselle käskyn mennä tuota miestä puhuttelemaan. Filippus julisti hänelle evankeliumia Jeesuksesta.

Raamattu kertoo, että tuo hoviherra uskoi ja hänet kastettiin. Herran henki tempaisi Filippuksen pois, eikä hoviherra häntä enää nähnyt. Raamattu kertoo, että tuo hoviherra jatkoi iloiten matkaansa. Raamattu ei kerro, mitä tapahtui, kun hän palasi Etiopiaan. Oliko siellä sitten parannuksen tekijöitä? Sinne saattoi tulla uusi seurakunta, mutta tuon uuden seurakunnan ihmiset eivät tienneet niitä elämäntapoja, joita noilla Jerusalemin uskovaisilla oli ollut.

Jumalan sana pyhän hengen kirkastamana opetti heitäkin elämään Jumalan tahdon mukaisesti. Kerran Tikkakosken nuorten illassa oli aiheena, kuinka usko ohjaa valintojamme. Silloin samana päivänä oli tiedotusvälineissä uutisoitu suuresta 10 miljoonan euron lottovoitosta.

Meidän keskustelu ohjautui tuon suuren rahasumman voittamiseen. Jos ihmisellä olisi kuponki, jolla hän voisi tuon voiton lunastaa, hän varmasti tekisi kaikkensa, ettei tuo arvokas kuponki joutuisi hukkaan ennen voittorahojen lunastamista. Oletettavasti hän olisi ylivarovainen, ettei vaan tulisi vahinkoja ja tuo kuponki joutuisi hukkaan.

Mietimme nuorten kanssa, että eikö uskosta saatava palkinto, iankaikkinen elämä kerran taivaassa, ole niin suuri, että sitä ei voi edes verrata suurimpaankaan rahapalkintoon. Jos iankaikkinen voittopalkinto on tavoitteenamme, eikö silloin kannata valita harkiten? Kysymys ei niinkään ole sääntöjen noudattamisesta tai saako jotakin asiaa tehdä, vaan siitä, että miten se vaikuttaa omaan uskon elämääni.

Elävä usko ei ole sääntöä. Elävä usko ei ole sääntöjen noudattamista. Kukaan ei voi kelvata Jumalalle pelkällä ulkonaisella sääntöjen noudattamisella. Kristityn vapaus on ensisijaisesti omaan tunnon vapautta, vanhurskautta, rauhaa ja iloa pyhässä hengessä. Tuon vapauden perustana on Kristuksen lunastusteko. Hänet. Hänet. Se ohjaa valintojamme. Oma tunto säilyy puhtaana.

Valintatilanteessa kannattaa aina kysyä itseltään, onko tämä asia vaaraksi minun uskon elämälleni. Viekö tämä minua kauemmaksi Jumalasta. Oman tunnon hoitamista ei saa unohtaa. Paavali neuvoi nuorta ystäväänsä Timoteusta: säilytä usko ja hyvä oma tunto. Jotkut ovat sen hylänneet ja ovat haaksirikkoutuneet uskossaan.

Jumalan ja ihmisten edessä on tärkeää säilyttää puhdas oma tunto, jotta uskon lahja voisi säilyä sydämissämme. Oman tunnon tärkein hoivapaikka on Jumalan valtakunnassa. Jumalan sanan ääressä uskomme virvoittuu ja vahvistuu. Jos omalla tunnolla on syntejä, saamme Jumalan sanasta voimaa niiden korjaamiseen.

Jeesus jätti omilleen tehtäväksi saarnata anteeksiantamusta. Kenenkään ei tarvitse kantaa huonoa omaa tuntoa. Alustus jatkuu vielä pienen hetken, mutta voitaisiin tähän väliin laulaa Sionin laulu 320.

Elämässämme on paljon asioita, jotka hämmentävät ajatuksiamme. Monenlaisten oppien ja asioiden tulvan alla saattaa varoituksen ääni jäädä kuulematta. Lähipiirissäkin voi tulla Jumalan tahdosta uusia tulkintoja, jotka eivät perustu Jumalan sanan opetuksiin.

Vanhoillislestadiolaistenkin joukossa on ihmisiä, jotka tulkitsevat Jumalan sanaa inhimillisten käsitysten, tunteiden ja yleisen mielipiteen perusteella. He haluaisivat elää uskovaisten yhteisössä, mutta omilla ehdoillaan. Ei ole outoa kuulla nykyisin puhuttavan konservatiivisista ja liberaaleista uskovaista.

On syytä muistaa, että taivaan Isän kasvojen edessä ei kuitenkaan ole tällaista jakoa. Jumalan kasvojen edessä on vain uskovaisia ja epäuskoisia ihmisiä. On syntisiä ja armahdettuja syntisiä. On niitä, joilla on nimi elämän kirjassa, ja niitä, joiden nimi on sieltä pyyhitty pois. Mitään välimuotoja ei Raamatun mukaan ole.

Usko on kuollut, jos se ei perustu Kristuksen ansioon ja Jumalan muuttumattomaan sanaan. Joskus emme ymmärrä jotakin uskovaisten yhteisesti hyväksi näkemää ratkaisemista. Näissä tilanteissa on syytä rukoilla Jumalalta lisää minulle uskoa. Asiaa ei kannata ryhtyä pohtimaan oman järjen kautta. Neuvoja kannattaa etsiä Jumalan sanasta.

Tällaisista mieltä askarruttavista asioista on hyvä keskustella toisten uskovaisten kanssa. Yhteinen käsitys uskovaisena elämisestä tuo elämäämme turvallisuutta. Minun ei tarvitse ymmärtää kaikkia asioita. Saattomiehet auttavat vaikeissa valinnoissa.

Sitten lopuksi väärät valinnat ja Jumalan armo. Tiedämme kokemuksesta, että teemme myös vääriä valintoja, joskus huomaamatta ja joskus tietoisesti. Koemme samoin kuin Paavali, joka kirjoitti roomalaisille itsessään vaikuttavasta synnistä: en tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo.

Kuinka sitten voisimme lähestyä ystäväämme, joka on alkanut ajatella uskon ja elämään liittyvistä kysymyksistä eri tavalla kuin Jumalan valtakunnassa opetetaan? Miten suhtaudun sellaiseen ystävään? Jeesus opetti lähimmäisen rakkaudesta: mitä teette, tehkää se heille, mitä tahdotte ihmisten tekevän teille.

Paavali muistutti, että antakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne. Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikella viisaudella. Meidän tulee kärsiä ja suvaita ja ymmärtää toisia ihmisiä heidän vajaavaisuuttaan, heikkouksiaan ja kärsimyksiään. Aivan samalla tavalla he joutuvat kärsimään, suvaitsemaan ja ymmärtämään meitä.

Kun sanotaan, että rakkaus peittää paljon vikoja, tarkoitetaan juuri tätä. Mutta syntiä emme saa hyväksyä rakkauden nimissä. Jumalan sana opettaa selkeästi, miten tulee kohdata syntiin. Jos toinen on luisumassa synnin tielle, meidän tulee neuvoa häntä Kristuksen kirkkolain mukaisesti.

Oikeaa lähimmäisen rakkautta on lähestyä häntä ja ottaa asia puheeksi, ei jättää häntä yksin. Jeesuksen antama esikuva on selkeä. Kun toinen sadasta lampaasta joutuu eksyksiin, hän jättää muun lauman ja etsii tuon yhden eksyneen.

Saamme pyytää taivaan Isältä voimia ja taitoa lähestyä langennutta. Anna, Herra, herkkä mieli lähestyä horjuvaa. Totuuden ja taidon kieli puhutella torjuvaa, että sanat sieluun asti yltäisivät kutsuvasti. Anna, Herra, esteet voittaa, käydä haavoittuneen luo. Anna sanat, jotka hoitaa, parantaa ja rauhoittaa. Auta, että aukeavat kaikki siteet ahdistavat.

Kristuksen kirkkolain mukainen menettely on kaikissa vaiheissa tarkoitettu lähimmäisen sielun parhaaksi. Tavoitteena on koko ajan, että asia avautuisi hänelle ja hän jaksaisi tehdä parannuksen ja luopua synnistä.

On tärkeää kohdata kuka tahansa ihminen Jumalan luomana lähimmäisenä, jolle toivomme hyvää. Jokainen ihminen tekee omat elämänvalintansa. Joskus valinta voi olla elävästä uskosta luopuminen. On hyvä muistaa, että usein ratkaisu on vaikea lähtijällekin.

Raamattu ei neuvo hylkäämään uskonsa kieltänyttä. Haluamme rakastaa lähimmäistämme. Tarkastamme, että uskosta luopuminen on hyvä esikuva. Kun Pietari kirosi Jeesuksen kolmannen kerran ylipapin talon pihassa, kukko lauloi ja Herra käänsi katseensa häneen. Silloin Pietari muisti ja itki katkerasti.

Vapahtajan katse oli rakastava ja armollinen. Meidän tehtävämme on välittää vapahtajan rakastavaa kutsua. Katuva syntinen saa uskoa syntinsä ehdoitta anteeksi Jumalan valtakunnasta julistettavassa evankeliumissa.

Rakas kuulija, sinä täällä rauhanyhdistyksellä tai siellä internetin äärellä. Elämän valintatilanteessa saatat kokea hämmennystä ja taitamattomuutta. Raamatussa on useita esimerkkejä ihmisistä, jotka olivat valintatilanteessa.

Alkuhartaudessa mainittiin Mooses. Mooses aikuiseksi vartuttuaan kieltäytyi esiintymästä Faaraon tyttären poikana. Hän mieluummin jakoi Jumalan kansan kärsimykset kuin hankki synnistä ohimenevää nautintoa. Raamattu sanoo, että hän piti Kristuksen osaksi tulevaa häväistystä suurempana rikkautena kuin koko Egyptin aarteita, sillä hän kiinnitti katseensa tulevaan palkintoon.

Me saamme nytkin turvallisesti luottaa Jumalan lupauksiin, huolenpitoon ja niihin suunnitelmiin, joita hänellä on meitä varten. Minulla on suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia. Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.

Jumalan sanan lupaukset ovat vielä tänäkin päivänä voimassa. Tänäänkin Jumalan armoa kaipaava saa ottaa vastaan tämän lupauksen, jonka Jeesus itse julisti halvaantuneelle miehelle: ole rohkealla mielellä, poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.

Tähän armoon me saamme turvata tälläkin hetkellä. Tälläkin hetkellä on lupaa uskoa. Väärät valinnat, lankeemukset ja kaikki epäilykset anteeksi rakkaan Vapahtajamme Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Uskon elämä on pohjimmiltaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa. No niin, nyt kohta meillä on sitten keskustelun aika. Jumalan valtakunnassa saa keskustella vapaasti. Kaikkiin kysymyksiin me ei aina saa vastauksia heti, mutta Jumala ajallaan kyllä antaa vastaukset näihin asioihin, mitä me ajattelemme näistä elämäntapaan ja elämän valintoihin liittyvistä kysymyksistä.

Tähän muutaman kysymyksen laitoin valmiiksi. En sillä, että näiden tarvitsee rajata keskustelua millään tavalla, mutta ajattelin, että ne voivat vähän auttaa ajatusten kokoamisessa. Ensimmäiseksi, minkälaisiin valintatilanteisiin olet joutunut uskovaisena? Toiseksi, mistä olet joutunut luopumaan uskosi tähden ja mitä olet saanut tilalle? Kolmanneksi, mikä on ystävien ja kaveriporukan merkitys elämän valinnoissa? Neljä, miten uskon ajallinen siunaus näkyy elämässäsi? Viisi, kuinka haluaisit itseäsi lähestyttävän, jos olet joutunut väärille teille? Kuusi, minkälaisista asioista voimme uskovaisina ajatella eri tavoin? Seitsemänneksi, mikä on saattomiesten ja kotisiionin merkitys elämässäsi?