Suviseurat radiossa ja netissä/Seurapuhe 27.06.2020 09.04

Alkavan seurapäivän aluksi hiljennymme aamurukoukseen, kiitokseen ja rukoukseen.

Rakas Jumala, taivaallinen Isämme. Sinä olet antanut valon koittaa pimeyteen, annat valosi loistaa tähän pimeän ajan keskelle. Olet antanut myös ajallisen auringon paistetta meille, meille runsain mitoin, ja siitä me olemme kiitollisia. Me pyydämme, että antaisit meille tänä päivänä sellaisen mielen, että ottaisimme kaikki hyvät lahjasi kiitollisuudella vastaan ja jaksaisimme hiljentyä sanan kuuloon siitä oppimisesta, oppimaan, siitä virvoittumaan, saamaan ravintoa kuolemattomalle sielullemme.

Me pyydämme, että siunaisit kaikkia sanan ääreen kokoontuneita. Antaisit ajalliseen elämäämme hyviä lahjojasi sen mukaan kuin näet meille tarpeelliseksi. Me tuomme sinun eteesi kaiken ahdistuksen, epävarmuuden ja levottomuudenkin, jota me eri syistä olemme tuntemassa. Me pyydämme, että olisit meidän tukenamme ja suojanamme. Antaisit meille tulevaisuuden toivon näköalan. Antaisit meille halun kokoontua sinun sanasi ääreen ja antaisit uskomisen lahjan.

Me pyydämme, että näissä alkavissa seuroissakin sinä, Isä, siunaisit tahtosi mukaan puhutun ja luetun sanasi. Antaisit köyhälle palvelijallesi sellaisia sanoja ja ajatuksia, jotka ovat kuulijalle tarpeellisia. Me pyydämme, että johdattaisit tämän köyhän saarnan kautta valtakuntaasi niitä, jotka vielä ovat armosta osattomia. Johdattaisit sanan kuuloon sellaisiakin.

Me pyydämme, että antaisit enkeleittesi olla suojanamme myös tulevina viikkoina ja tulevina kuukausina. Me ymmärrämme, että sinun käsissäsi, Isä, on meidän elämämme ja kuolemamme. Sinun käsissäsi on meidän hyvinvointimme. Me tahdomme sinuun luottaa.

Isä meidän, joka olet taivaissa, pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta, sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

Luen puheen ja tutkimisen aiheeksi Hebrealaiskirjeen kolmannesta luvusta, jakeet 7-19, ja nämä sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen. Sen tähden, niin kuin Pyhä Henki sanoo: jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne niin kuin silloin, kun nousitte kapinaan, kun koettelitte minua autiomaassa.

Luen puheen ja tutkimisen aiheeksi. Varokaa siis, veljet, ettei kukaan teistä ole sydämessään paha ja epäuskoinen, ja näin luovu elävästä Jumalasta. Rohkaiskaa toinen toisianne joka päivä, niin kauan kuin tuo sana tänä päivänä on voimassa, ettei kukaan teistä lankeaisi synnin viettelyksiin ja paatuisi.

Mehän olimme osalliset Kristuksesta, kun vain loppuun asti pidämme kiinni siitä todellisuudesta, jonka yhteyteen jo alussa olemme päässeet. Kirjoituksessa siis sanotaan: jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne niin kuin silloin, kun nousitte kapinaan.

Ketkä tekivät näin? Kuulivat, mutta nousivat kapinaan. Kaikki ne, jotka Mooseksen johtamina olivat lähteneet pois Egyptistä. Keille Jumala oli vihoissaan neljäkymmentä vuotta? Niille, jotka lankesivat syntiin ja joiden ruumiit sitten jäivät autiomaahan. Keille hän vannoi, etteivät he pääse hänen lepopaikkaansa? Niille, jotka eivät totelleet. Huomaamme näin, että perille pääsyn esti epäusko. Aamen.

Hebrealaiskirjeen meille tuntemattomaksi jäänyt kirjoittaja käsittelee tässä tekstissä tottelemattomuuden ja epäuskon teemaa. Kiitos.

Koko Hebrealaiskirje näyttää kietoutuvan sen aiheen ympärille, mitä tässä kirjoittaja luetun tekstikohdan ensimmäisessä jakeessa mainitsee ja mitä hän kehottaa: jos te tänä päivänä kuulette. Hän on ympärillinen. Sanan kuulemisen haluttomuus ei ole vaarana ja ongelmana vain meidän maallistuvana aikanamme. Se on ikiaikainen, perisynnin turmeleman ihmisen luontoon kuuluva ongelma.

Hebrealaiskirjeen kirjoittaja on selvästi huolissaan siitä, että hajalla oleva uskovaisten joukko, aikana jolloin elettiin kristittyjen vainojen aikaa, oli luopumassa Jumalan sanan kuulemisesta, oli laiskistunut kokoontumaan yhteen ja oli nähtävissä, niin kuin kirjeen kirjoittaja tuolla toisessa luvussa aivan alussa toteaakin, että on sellainen vaara, että uskovaiset ajautuvat virran vieminä harhaan.

Kun Jumalan sana ei saa olla ruokkimassa, virvoittamassa, ohjaamassa, lohduttamassa, niin on vaara, koska eksymisen vaara on kurssin hukkaan joutumisen vaara.

Tätä suviseurapuhetta kuunnellaan hyvin monenlaisissa olosuhteissa. Ajattelisin, että livenä suorana tätä kuunnellaan, kun tämä on aikaisen aamun puhe. Meidän leveysasteilla voi olla, että Suomen ja Ruotsin lisäksi tuolla Keski-Euroopan maissa ja Afrikassa te rakkaat sisaret ja veljet, nuoremmat ja vanhemmat, olette kokoontuneena netin tai radion ääreen ja kuuntelette näitä sanoja.

Jumalan sana on ollut halu tulla Jumalan sanan kuuloon ja sanan alle, niin kuin me tutusti ja turvallisesti sanomme, aivan erityisesti kun kokoonnumme suuriin kesäseuroihin, missä olemme tottuneet siihen, että kaiuttimista kuuluu turvallinen tuttu saarna, jossa on hyvä puhe.

Jumalan sana on ollut halu tulla Jumalan sanan kuuloon ja sanan alle, niin kuin me tutustuimme tähän. Tahto ja halu kuulla. Näin etäseurojen aikana sinne radion ääreen pitää aivan erikseen asettua, mutta onneksi meille teknologinen kehitys on antanut monenlaisia mahdollisuuksia.

Voi olla, että joku näin vaikka on viikonloppu ja lauantai-aamu, niin joku saattaa olla töissä ja kuunnella vaikka kuulokkeiden kautta tätä puhetta. Sitten on niitä, minä luulen, että aika moniakin, jotka, niin kuin minäkin usein suviseuroissa olen tätä aamun ensimmäistä puhetta kuunnellut vielä vähän niin kuin unen läpi, niin on ollut turvallista herätä, havahtua siihen, että ollaan suviseuroissa, ollaan sanan kuulossa, ollaan sillä paikalla, missä on turvallista ja hyvä uskovaisen olla ja tehdä matkaa.

Voi olla, että lapset vielä nukkuvat tähän aikaan, mutta siihenkin on sitten mahdollisuus, että voi jälkeenpäin kuunnella. Minäkin ajattelin, että kun lähden tässä sitten sinne kopisuviseuroihin ajelemaan tämän palveluvuoron jälkeen, niin minä autan. Ota, kun olen tässä. Ota ohjelmaa netistä.

Uskovaisia meitä elää monilla aika vyöhykkeillä ja minä muistan tässä puheessa ja saarnan alla aivan erityisesti teitä rakkaudesta, rakkaita matkaystäviä siellä Pohjois-Amerikassa ja Aasian maissa ja Venäjällä, missä teistä monet kenties ovat yöunilla. Vuorokauden aika on eri. Jos kuuntelette tätä sitten jälkeenpäin, niin teille rakkaita terveisiä täältä Suomen uskovaisilta.

Me olemme Jumalan lasten yksi joukko, yhden hengen yhteen kokoama lauma, jota yhdistää yksi rakkaus ja yksi henki. Tällaisena aikana, kun me emme voi fyysisesti tavata toisiamme, niin on aivan erityisen tärkeää muistaa ja tuntea ja huomata, että me muistamme ja rukouksissa kannamme toinen toisiamme.

Minulla on tuoreena muistissa vierailu Pohjois-Amerikassa, Floridan pienen sijonin keskustelussa, talviseuroissa, jonne oli sitten kokoontunut satoja ihmisiä ympäri Pohjois-Amerikkaa. Ja oli suomalaisiakin. Ne olivat oikeastaan tästä, kun taaksepäin lasketaan, niin ne olivat viimeiset sellaiset oikein isot seurat, joissa sain fyysisesti olla paikalla isossa Jumalan lasten joukossa.

Ja muistan lämmöllä sitä tunnelmaa, sitä yhteisen uskon, yksimielisyyden ja rakkauden kokemusta, jonka siellä koin ja keskusteluissa ymmärsin, että niin kokivat muutkin seuroissa mukana olleet.

Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne.

Kirjeen kirjoittaja muistuttaa aivan erityisesti siitä, mikä on oikea hetki sanan kuulemiseen. Oikea hetki on juuri nyt. Eilisen uskolla me emme perille pääse. Ja tulevista päivistä meillä ei ole mitään tietoa. Me emme voi luottaa ja nojata nuoruuteen, emmekä terveyteen. Me emme voi nojata myöskään siihen, että lapsuuden usko meitä kantaa, tai eilisen usko meitä kantaa.

Jokainen päivä on kilvoituksen päivä. Jokainen päivä on osa kilvoituksen matkaa. Ja juuri nyt, kun sinä kuulet tämän puheen ja tämän saarnan kautta, niin kuin kaikkien saarnojen ja puheitten kautta, jotka Jumalan valtakunnasta, pyhän hengen kautta saarnataan, niin sinä kuulet tässä puheessa Jumalan äänen ja Kristuksen äänen.

Jeesus on luvannut, että mistä kaksi tai kolme on koolla hänen nimessään, niin siellä hän on meidän kanssamme. Ja tämä lupaus on varma ja pitävä.

Tämä kolmas luku Hebrealaiskirjasta, josta nyt tämän otteen luin, alkaa näin: Tämän tähden, te pyhät veljet, te, jotka olette saaneet taivaasta kutsun, kiinnittäkää katseenne Jeesukseen.

Tässä ei sanota, että katsastakaa, eikä edes, että katsokaa, vaan on hyväksi nähty ilmaista näin voimakkaasti, että kiinnittäkää katseenne Jeesukseen. Se tarkoittaa sitä, että me haluamme ajatuksen kanssa hiljentyä. Me haluamme ajatuksen kanssa asettua Jumalan puhuteltavaksi, eikä vain nyt, kun olemme seuroihin kokoontuneet, vaan koko elämässämme.

Meidän elämämme. Jokainen päivä. Jokainen askare. Jokainen ajatus. Jokainen teko. Se olisi kiinnittyneenä uskoon. Se olisi kiinnittyneenä Jeesukseen. Siihen ajatukseen, että usko ohjaa meidän elämäämme. Jumala johdattaa ja varjelee meitä kaikissa tilanteissa.

Tämä muutaman ensimmäisen jakeen viittaus tai lainaus Hebrealaiskirjeen kirjoittajalla on suoraan Psalmista 95:7-5. Kirjoittaja haluaa siis tuoda kuulijoiden eteen sitä ennen kirjoitettua sanaa, johon meidän uskomme tänäkin päivänä pohjautuu ja perustuu.

Näissäkin seuroissa on jo kuultu. Ja minä tuolta palveluvuorossa olevien veljien tekstirekisteristä kävin katsomassa, että monta tekstikohtaa näissäkin suviseuroissa on jo puhuttu ja tullaan puhumaan Vanhasta testamentista. Se on lohdullista ja hyvä huomata, että me uskomme niin kuin ennenkin on uskottu.

Ja niin kuin kirjoittaja tässä hyvin sanoo: niin kuin Pyhä Henki sanoo, jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne.

Pyhä Henki, sama Pyhä Henki on ohjannut psalmin kirjoittajaa kuin ohjasi Hebrealaiskirjeen kirjoittajaa ja kuin ohjaa meitä tämän ajan uskovaisia. Pyhän hengen avulla ja voimalla me teemme tätä työtä ja uskomme entisten lampaiden askelissa.

Psalminkirjoittaja ja Hebrealaiskirjeen kirjoittaja, siis molemmat viittaavat tähän korpivaelluksen tilanteeseen, korpivaelluksen alkuvaiheen tapahtumiin. Ja kyllä me niin kuin muistamme sen 40 vuoden vaelluksen aikana luemme Raamatusta montakin sellaista tapahtumaa, jossa Israelin kansa joutui toivottomuuden, suruttomuuden, katkeruuden tilaan. Ja moni luopui uskosta.

Älkää paaduttako sydäntänne niin kuin silloin, kun nousitte kapinaan, kun koettelitte minua autiomaassa.

Jos ihan lyhyesti muistelemme sitä korpivaelluksen alkua, niin ajatelkaapa, kun siellä Kaislameren toisella puolella Israelin kansa teki lähtöä Egyptistä, jossa oli oltu yli 400 vuotta orjuudessa. Aluksi niin kuin me muistamme kutsuttuina, arvostettuina vieraina, mutta sitten kun tuli uusia, uudet ajat, uusia faaraoita ja uudet vallanpitäjät, niin se hyvä, mitä Joosef oli faaraon hovissa ja Egyptin kansan hyväksi tehnyt, se oli unohdettu.

Ja Israelin kansa oli orjuutettu pakkotyöhön. Ja kun tuosta orjuudesta oli päästy Jumalan avulla ja Jumalan voimilla, faaraon sotajoukko oli hukutettu sinne Kaislameren aaltoihin. Ja kiitoslaulua viritettiin siellä vastarannalla.

Siitä kului vain kolme päivää, kun siellä autiomaassa lopputuloksena janon ja nälän yllättämä kansa alkoi napista ja valittaa Moosesta ja Aaronia ja Jumalaa vastaan. Siis vain kolme päivää siitä, kun oli iloittu orjuudesta pääsemisestä, oltiin jo sellaisessa tilanteessa, että osa Israelin kansasta haikaili takaisin Egyptin lihaa.

Me muistamme, miten Apostolien teoissa Paavali muistelee ja kertoo Mooseksen tilanteesta, kun Mooses oli faaraon hovissa korkeassa asemassa, faaraon ottotyttären kasvattamana, ja näki, miten hänen omaa kansaansa orjuutettiin. Hän huomasi, että on parempi kärsiä vaivaa Jumalan joukon kanssa kuin synnissä nauttia Egyptin hovin kaikesta yltäkylläisyydestä.

Se oli Mooseksen huomio ja se oli kaikkien uskovaisten huomio. Ja sen vuoksi kaipaus sinne Jumalan lupaamaan maahan, joka tihkuu maitoa ja hunajaa, Kanaanin maahan, oli kova. Mutta heti kun tuli koettelemuksia ja vastoinkäymisiä, eikä siellä autiomaassa heti vettä löytynytkään, niin heräsi katkeruus ja kapinamieli.

Meillä ihmisillä on sellainen kiusaus ja taipumus, että me helposti kysymme aina, mitä minä saan tästä uskosta? Mitä hyvää tämä usko minulle antaa? Mitä hyvää Jumalalla on minulle annettavaa?

Me tiedämme, että Jumalalla on kaikki valta meidän hyvinvointimme ja ajallisen menehtyksemme suhteen, meidän terveytemme suhteen. Ja me tiedämme, että Jumala haluaa meille hyvää. Mutta me unohdamme, että se kysymys oikein päin kuuluisi: mitä Jumala odottaa meiltä? Mitä Jumalan sana kertoo siitä, millaista vaellusta Jumala tahtoo meiltä? Ja millaista elämää ja millaisia valintoja Jumala meiltä odottaa?

Jos me asetamme uskomiselle, uskon elämälle omia ehtojamme, on hyvin lähellä sellainen ajatus, että me ryhdymme peilaamaan ja punnitsemaan, onko tämä usko sellainen, että se sopii minulle ja tuottaa minulle mielihyvää. Ja jos tulee vaikeampi päivä, niin se johtaa herkästi katkeroitumiseen ja sydämen paatumiseen.

Jumala meitä aivan erityisesti tänä aikana varjelkoon sellaiselta paatumiselta.

Minä rohkenen ajatella näin, että moni meistä on kysellyt ja saattanut aika kriittisestikin kysellä, miksi Jumala sallii vaikeita aikoja, sellaisiakin vaikeita aikoja, joita me olemme viime kuukausina eläneet Suomessa ja ympäri maailmaa. Miksi Jumala meille sellaisia sallii?

Me emme tiedä. Jumalan tiet ovat tuntemattomat. Me emme tiedä, mikä on Jumalan tahto ja tarkoitus. Mutta siitä me voimme olla ihan varmoja, että tällaisia asioita niin ihmiskunnalle ja Jumalan luomalle maailmalle tapahtuu Jumalan sitä tietämättä ja sallimatta.

Jumalan tarkoitukset ja Jumalan sallimus saattavat näyttäytyä meille vasta pitkän ajan kuluttua. Mutta kyllä näissäkin seuroissa me olemme jo saaneet kokea, että meitä on virvoitettu ja lohdutettu Jumalan sanalla. Ja Jumala on osoittanut koko tämän vaikean ajan yli, että hän haluaa varjella kansansa ja lapsiaan, niin kuin hän varjeli sieltä Egyptin orjuudesta pakenevia erämaan matkalaisia.

Me emme halua yhtyä sellaiseen kriittiseen puheeseen arvostelemaan Jumalaa, vaan me joviin tavoin pyydämme nöyrästi, että tapahtukoon isä sinun tahtosi minun elämässäni ja kaikkien meidän elämässämme, kansamme ja kaikkien maailman kansojen kohtaan.

Me haluamme olla rakentavana osana yhteiskuntaa ratkaisemassa vaikeitakin kysymyksiä, jokainen omalla paikallamme yhteiskunnassa, jokainen omassa osassamme, osassa perhettä, osassa työyhteisöämme, osassa kotisuviseurojamme.

Mutta me rukoilemme, että mielemme ei katkeroituisi, vaan me aina jaksaisimme katsoa uskon alkan ja alkajan ja päättäjän Jeesuksen Kristuksen päälle ja hänen armoonsa luottaen tehdä matkaa.

Kirjoittaja sen jälkeen, kun hän tässä puhuu näistä korpivaelluksen tapahtumista ja siitä, miten siellä Israelin kansan jäsenistä osa harhautui, joutui vaatumukseen ja epäuskoon, varoittaa meitä: varokaa siis, veljet, ettei kukaan teistä ole sydämessään paha ja epäuskoinen ja näin luovu elävästä Jumalasta.

Meiltä ei odoteta täydellistä vaellusta. Meiltä ei odoteta täydellistä ymmärtämistä. Mitä Jumala meiltä odottaa? Jumala odottaa meiltä lapsen mieltä ja lapsen uskoa.

Ja meidän on hyvä muistaa nyt erityisesti, kun emme pysty niin säännöllisesti yhteen kokoontumaan, että Jumalan sanaa ja uskomisen asiaa on tarpeellista pitää esillä perheissä, kodeissa, niiden läheisten ja ystävien kesken, joita me tapaamme, siellä kotisuviseuroissakin.

Sinä nuori, joka olet kipuillut nuoruuden kiusausten ja epäilysten keskellä ja olet minun kanssani kokenut, että jonkinlaista vieraantumista uskovaisten yhteydestä on tapahtunut, tai ainakin sellainen tunne, että siitä on mahdottoman kauan aikaa, kun on saanut vapaasti toisten uskovaisten kanssa olla ja iloita, ja tämä tuntuu painavana kuormana.

Sielun vihollinen tuo epäilyksiä ja nostaa silmien eteen sellaisia herkullisia näkymiä, että mitä maailmalla on tarjota enemmän kuin tällä Jumalan valtakunnalla.

Ja usko anteeksi kaikki nämä synnit ja kiusaukset ja epäilykset Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Käy keskustelemaan ystävien kanssa ja kotiväen kanssa. Se on tärkeää, että jokaisella on sellaisia ystäviä ja saattomiehiä, jotka voivat aina kappaleen matkaa eteenpäin auttaa ja olla kuulevana korvana ja olla tukevana olkapäänä.

Ja ennen kaikkea olla suorittamassa sitä tärkeintä tehtävää, joka meillä saattomiehinä on, että meillä on valta ja mahdollisuus saarnata elävää evankeliumia, syntien anteeksi antamusta jokaiselle, joka syntejään katuu ja anteeksi pyytää.

Kirjoittajakin tässä rohkaisee: rohkaiskaa toinen toistanne joka päivä niin kauan kuin tuo sana tänä päivänä on voimassa, ettei kukaan teistä lankkeaisi synnin viettelyksiin ja paatuisi.

Paatumuksen rauha on sellainen vaarallinen tila. Se on sellainen sairaus, jossa ihminen ei itse tunne olevansa sairas.

Me tiedämme, että monet ajallisetkin fyysiset tai psyykkiset sairaudet voivat olla sellaisia, että niistä ei ole ainakaan alkuvaiheessa ihmiselle mitään omakohtaista haittaa tai sairauden tuntoa. Voi olla, että ympäristö huomaa jotain muutosta, toiset ihmiset huomaavat, tai voi olla, että tuollaiset sairauden oireet alkavat vasta myöhemmin.

Jumala varjelkoon meitä sellaisilta pahoilta sairauksilta, jotka etenevät pitkälle meidän huomaamattamme ja sitten niiden parantaminen on vaikeampaa.

Ajallisiin sairauksiin meillä on Jumalan antama viisautta ollut kehittää monenlaisia parannuskeinoja, mutta syntisairauden hoitamiseen ei ole kuin yksi lääke: se on armoevankeliumi.

Jokainen sanankuulija tänä aamuna ylennä sydämesi uskomaan Jeesuksen nimessä ja katsotaan kallissa sovintoveressä kaikki syntisi ja epäilyksesi anteeksi. Saat uskoa rauhaan ja vapauteen ja iloon asti.

Kirjeen kirjoittaja täällä luetun tekstikohdan lopussa vielä ikään kuin kertaa tätä ennen kirjoitettua Jumalan sanaa. Hän kysyy, ketkä tekivät näin? Ketkä kuulivat, mutta nousivat kapinaan? Kaikki ne, jotka Mooseksen johtamina olivat lähteneet pois Egyptistä. Kaikki.

Uskominen ei ole sellaista yhteisöllistä siinä mielessä, että usko on henkilökohtainen. Me emme pääse taivaaseen vanhempien tai isovanhempien uskolla. Tämä sydämen usko ei ole mikään etninen ominaisuus, niin kuin sitä tänä päivänä joskus ulkopuolelta tarkastelevat tuntuvat ajattelevan.

Me kyllä ihmisryhmänä saatamme ulospäin näyttää jonkinlaiselta yhtenäiseltä, etniseltä tai kansanryhmältä, mutta uskon näkökulmasta meillä jokaisella on se oma henkilökohtainen usko sydämessä.

Israelilaiset tämän luetun tekstin mukaisesti katkeroituivat ja paatuivat kokonaan. Sen vuoksi Jumala vihastui heille ja sanoi voimakkaasti, että ne, jotka eivät totelleet, eivät pääse hänen lepopaikkaansa.

Me tiedämme, että ajallisen vaelluksen näkökulmasta siinä kävikin niin, että Israelin kansasta, siitä Egyptistä liikkeelle lähteneestä kansasta, ei moni päässyt luvattuun maahan saakka. Mutta Jumala varjeli myös Jumalan kansaa siellä korpivaelluksella niin, että vaikka moni luopui, syntyi eri seurojakin.

Me muistamme Kouran ja hänen opetuslastensa varoittavan esimerkin siitä, miten voi käydä, jos lähtee omalle tielle pois yhteisestä uskosta ja yhteisestä rakkaudesta. Mutta moni silti säästyi.

Ja me tänäkin aikana näemme, että Jumala on varjellut ja varjelee lapsiaan niin, että meitä on näissäkin etäsuviseuroissa iso joukko koolla.

Minä olen seurannut sellaista koronasuviseurat Facebook-ryhmää, joka on meidän iloksemme. Joku sisar tai veli on perustanut ja sielläkin näytti olevan jo lähes 10 000 jäsentä. Oikein mukavia ja positiivisia viestejä ja kuvia ja asioita siellä jaetaan.

Näkee selvästi, että kaipuu suviseuroihin on ihmisillä ollut kova. Lapset ovat rakentaneet monenlaista suviseurarekvisiittaa ja ovat siihen aikuisetkin osallistuneet.

Nämä suviseurojen ajalliset puitteet ovat meille tärkeitä, mutta ne eivät ole uskon näkökulmasta tärkeitä. Ne vahvistavat meidän yhteenkuuluvuuden tunnettamme ja auttavat meitä jaksamaan arjessa. Tuovat meille mukavia tuntemuksia, mutta tärkeintä on se, että me tänäkin päivänä, tänään kun Jumalan ääni kaipuu Jumalan seurasta, kun Pyhä Henki kokoa ja kutsuu laumaansa, niin me otamme tästä sanomasta vaarin.

Tartumme tähän sanaan kiinni, kiinnitämme katseemme Jeesukseen, Vapahtajaan, ja haluamme pitää tästä uskosta kiinni.

Sielun vihollinen, Jumalan vastustaja, tekee ahkerasti työtä, että se saisi meidät eksytettyä. Tällaisen paatumuksen ja turtumuksen ja katkeruuden ja toivottomuuden kautta niin moni on eksynyt.

Ja me tiedämme, että takaisinpaluu ei aina ole helppoa.

Nytkin on varmasti tätä puhetta kuuntelemassa monta isää ja äitiä, taikka siskoa ja veljeä, jonka läheinen tai läheisiä on langennut synnin houkutusten kautta pois Jumalan valtakunnasta, on joutunut tuhlaajapoikien osaan.

Harras rukous, nöyrä pyyntö taivaan Isän puoleen nousee, että taivaan Isä johdattaisi takaisin valtakuntaansa, johdattaisi niin lähelle isän kotia, että valo kutsuvana alkaisi taas isän kodin ikkunasta tuikkia.

Sinä tuhlaajapoika tai tuhlaajatyttö, sinä saat uskoa. Sinulta ei vaadita minkäänlaista ylipääsemätöntä pääsykoetta, ei minkäänlaista ajallista nöyrtymistä. Sekin saattaa meille ihmisille joskus olla esteenä, että me emme halua ajallisesti nolata itseämme. Sehän on vaikea luopua sellaisista mielipiteistä, joita on hyvin vahvasti jossakin tilanteessa esittänyt.

Ei sitä vaadita. Vaaditaan vain nöyryyttä tehdä parannus omista synneistä.

Jos sinä tunnet, että synnit painavat ja tunnet, että olet ulkopuolella, tunnet, että on tarve tehdä parannus ja päästä takaisin Jumalan valtakuntaan, niin se on juuri tänä päivänä se hetki. Se on se aika, kun sinä saat uskoa Jeesuksen nimessä ja sovintovereessä kaikki syntisi ja suurimpana syntinä epäuskon synnin anteeksi.

Käy parannuksen askelille ja palaa takaisin.

Jokaiselle kuulijalle vielä haluan vahvistaa ja lohduttaa, että taivaan Isä pitää meistä huolen tänä päivänä ja jokaisena päivänä.

Meidän perille pääsyämme ei estä mikään muu kuin epäusko. Meidän perille pääsyämme ei estä mitkään ajalliset voimat, ei mikään sairaus taikka ajallinen valta. Ainoastaan sielunvihollisen valta ja epäusko.

Usko siis syntisi anteeksi, anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä rauhaan ja vapauteen ja ilon asti.

Näin me jäämme tätä alkanutta seurapäivää jatkamaan ja hyvällä mielellä niitä kotisuviseurojen tai mummolasuviseurojen tai mökkisuviseurojen tai ihan tavallisten radio- tai nettisuviseurojen puheita kuuntelemaan.

Ja askareittemme keskellä rukoilemme, että saisimme myös hiljentyä ajatuksen kanssa Jumalan sanan ääreen.

Jeesuksen nimeen, aamen.