Nettiseurat/Seurapuhe Kokkolan RY:llä 25.08.2020 18.28

Kuvassa on Jumalan isässä, pojan ja pyhän hengen nimeen. Käymme näiden seurojen aluksi rukoukseen virrentekijän sanoin.

Arkana nyt olen tullut itseäni tutkimaan. Kaipuu nousee sydämestä parempaan ja puhtaampaan. Kun en itse selvää saa, mikä mieltä ahdistaa, Jeesus, saanhan olla tässä hiljaisuutta pyytämässä.

Herra Jeesus, itseäni, vaikken oikein tunnekkaan, auta nytkin rohkeasti sinuun yksin katsomaan. Tunnet mielialani, huoleni ja toiveeni. Tiedät aiheet ahdistukseen, auta lepoon luottamukseen. Anna lohdutuksen sana, anna synnit anteeksi. Armo työsi hoivaan sulje ystäväni, perheeni, viikon töihin, kiireisiin. Käythän rinnalleni niin, että saisin omanasi olla Jeesus hoidossasi.

Hiljaisuutta Jeesus kaipaan, läsnäoloasi vain. Siitä virtaa arki huoliin, aamu rauhaa sunnuntain. Minut täytä toivolla, että voisin iloita. Kiitos, että kaikkeen vaivaan nyt jo yltää voima taivaan. Aamen.

Viime sunnuntain kirkollinen aihe oli itsensä tutkiminen. Ajattelin lukea puheen ja tutkimisen aiheeksi erään tuolle sunnuntaille merkityn evankeliumitekstin. Mutta ennen sitä luen myös sananlaskujen kirjasta aivan kuin johdannoksi. Tuolle evankeliumitekstillekin sananlaskujen kirjasta 28, jakeet 13-14:

"Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty. Joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon. Hyvin käy sen, joka tuntee pyhää pelkoa. Tuhoon kulkee se, joka kovettaa sydämensä."

Varsinaiseksi sananlaskutekstiksi luen Luukkaan evankeliumista, luvusta 18, jakeet 9-14. Sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen:

Niin hän puhui vielä muutamille, jotka luottivat itseensä, luullen olevansa vanhurskaita ja yleisesti katsoivat muita. Tämän vertauksen:

Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani. Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin:

"Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niin kuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niin kuin tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa. Minä annan kymmenykset kaikista tuloistani."

Mutta publikaani seisoi taampana, eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti. Vaan löi rintaansa ja sanoi:

"Jumala, ole minulle syntiselle armollinen."

Minä sanon teille, tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen. Sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan. Mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään. Aamen.

Jeesus siis esitti tämän vertauksen muutamille, jotka olivat varmoja omasta hurskaudestaan. Siellä oli varmaan sanankuulijoiden joukossa myöskin fariseuksia. Niitä, jotka pitivät itseään hyvinä ja onnistuneina uskon tiellä. Niitä, jotka pitivät onnistuneina sitä, että he noudattivat laissa, lakia tunnon tarkasti. Niitä, jotka luottivat itseensä ja korottivat itsensä muita ylemmäksi ja yleisesti katsoivat muita.

Jos pysähdymme aluksi tarkastelemaan kuvaa, jonka Jeesus kertoi, niin mitä sinä näet tässä kuvassa? Miltä nuo kaksi rukoilijaa näyttävät?

Jos pysähdymme hetkeksi tarkastelemaan kertomuksen fariseusta, mitä näet tuossa kuvassa? Millainen on hänen olemuksensa, ryhtinsä ja käytöksensä? Varmaankin on niin, että tuossa kuvassa näet hyvin itsevarmasti seisovan miehen kädet kohotettuina kohti taivasta, ryhdikkään olemuksen ja itsestään varman olemuksen, niin että mahdollisesti paikalla olevat varmasti näkevät ja kuulevat, mitä hän rukoilee. Ja nimittäin hän rukoili ääneen. Rukoili itsekseen. Mutta varmaankin hän rukoili kuitenkin sen verran äänekkäästi, että jos siellä oli paikalla muita, niin he kuulivat sen.

Tuolla Jerusalemin temppelissä oli tapana, että siellä rukoiltiin kahdesti päivässä, aamupäivällä ja iltapäivällä tai ilta-aikaan. Ja nyt tuonne pyhäkköön oli saavunut farisealainen ja publikaani rukoilemaan.

Miltä tuo toinen rukoilija, siis tuo publikaani, näyttää tuossa kuvassa? Hän ei ollut varmastikaan niin ryhdikkäänä, ei ylväänä, vaan pää painoksissa. Ja kaiken lisäksi hän löi rintaansa eikä tahtonut silmiään nostaa, siis pää oli painettuna alas maahan. Tuo olemus huokui nöyryyttä ja katumusta.

Voitaisiin esittää tämmöinenkin kysymys, että koskiko tuo vertaus, jonka Jeesus kertoi, niin vain Jeesuksen ajan juutalaisia, erityisesti farisealaisia, jotka olivat tunnettuja siitä, että he noudattivat lakia tarkasti ja olivat ahkeria rukoilemaan? Vastaamme, että ei näin ole.

Tälläkin ajalla on varmasti ihmisiä, jotka luottavat omaan hurskauteensa, siihen, että elävät hyvin jumalisesti, siivosti. Noudattavat elämässään hyviä tapoja ja ennen kaikkea Jumalan lakia. Ja pyrkivät näin ollen täyttämään Jumalan tahtoa elämässään, joka sinällään on ihan hyväkin asia.

Fariseukset tunnettiin tiukkoina Mooseksen lain noudattajina. Ehkä yksi Raamatun henkilöistä tunnetuin sen edustajista oli Saulus Tarsolainen, jonka muistamme hyvin oppineena, Kamalielin jalkojen juuressa kasvaneena, joka tunsi juutalaisen lain varsin hyvin ja pyrki sitä noudattamaan.

Ja kun hän eli ensimmäisenä vuosikymmenen Jeesuksen kuoleman jälkeen, ehkä hänen aikanaankin, niin siellä alkukristillisyydessä hän pyrki, sitten kun kristittyjen vainot olivat alkaneet, kiinni ottamaan muun muassa kristittyjä, niitä, jotka tunnustivat Jeesuksen herraksi ja messiaaksi. Ja olipa hän todistamassa muun muassa kristityn ensimmäisen marttyyrin, Stefanoksen, kivittämisenkin.

Mutta muistamme, kuinka Jumala otti kiinni tuon Saulus Tarsolaisen, hänen, joka kiivaili lain puolesta matkalla Damaskokseen, jolla matkalla hän oli juurikin menossa kiinni ottamaan kristittyjä. Niin hän kaatui maahan sokeana, aivan kuin suomukset olisi vedetty hänen silmilleen. Ja hän kuuli äänen, Jeesuksen äänen: "Saul, miksi vainoat minua?" Ja näin matka jatkui sitten Damaskokseen.

Ja Ananias, niminen Jeesuksen oppilas, opetuslapsi, uskovainen mies, julisti hänelle evankeliumia. Ja Saulus Tarsolainen sai parannuksen armon, ja näin hänestä tuli Jumalan valittu ase Jumalan valtakunnan työhön, apostoli Paavali.

Ja tuo Paavali, Paulus, merkitsee pientä. Ja mehän tiedämme, että Paavalin kirjeitä on paljon tänne Raamattuun talletettu. Ja näissä kirjeissä Paavali tuo esiin sitä Kristuksesta nousevaa uskon vanhurskautta hyvin merkittävällä tavalla.

Juutalaiset, paitsi että he pyrkivät ja nuo fariseuksetkin noudattamaan kaikkia kymmentä käskyä, niin paljon monia muitakin lainsäädöksiä ja asetuksia, puhtaus- ja ruokasäädöksiä ja sapattimääräyksiä.

Ja nyt jos pysähdymme tähän fariseuksen kohdalle, joka asettui siis paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen, niin hänhän kiitti siitä, että Jumala oli ikään kuin varjellut hänet pahasta ja synnistä, joka sinällään on ihan hyväkin asia kiitoksen aiheeksi.

Se, että Jumala varjelee synnistä ja pahasta. Mutta oikeastaan se hyvä katoaa sen alle tässä rukoilijan mielessä ja asenteessa, että hän vertaa heti itseään muihin. Hän vertaa itseään, pitää itseään parempana kuin muita ihmisiä ja toteaa, että hän ei ole sellainen kuin riistäjät. Uuden käännöksen mukaan puhutaan rosvoista ja huijareista. Tässä vanhemmassa puhuttiin riistäjistä ja väärintekijöistä.

Ja kiittää Jumalaa siitä, että hän ei ole niin kuin huorintekijät eikä niin kuin tuo publikaani. Hän antaa kiitoksen siitä itselleen. Ei osoita kiitosta Jumalalle niin kuin kiitos kuuluisi osoittaa Jumalalle.

Eli näemme tässä, että fariseuksen mieliala ja uskon näköala ei ollut Jumalasta. Siksi ei ollut sattuma, että Jeesus otti tähän kuvaukseen esimerkin fariseuksesta.

Nuo fariseukset usein kävivät neuvonpitoon ja keskusteluun Jeesuksen kanssa ja moittivat Jeesusta siitä, että tämä paransi sapattina. Yrittivät saada hänet kiinni sanoistaan ja kaikin tavoin yrittivät tehdä tyhjäksi Jeesuksen puheet siitä, että hän oli Jumalan poika ja vapahtaja.

Fariseus ensinnäkin tuo esiin sen, missä kaikessa hän on onnistunut välttämään Jumalan tahdon rikkomukset. Ja sitten toisekseen hän tuo esiin onnistumiset, ne ansiot Jumalan edessä, missä hän on onnistunut hyvin.

Kun juutalaisuudessa lain mukaan paastoaminen tapahtui, tai oli lain mukaan kerran vuodessa piti paastota suurena sovituspäivänä, Jom Kippurin aikaan, niin tämä farisealainen kertoo, että hän paastosikin kahdesti viikossa. Että hän oli tässäkin onnistunut, pisti paljon paremmaksi ja yritti sillä tavalla lepyyttää Jumalaa ja saada ansiota omaa hurskautta Jumalan edessä.

Ja toisekseen hän kertoo, että hän maksaa kymmenykset kaikesta, siitäkin mistä ostaa, ostoksista. Kymmenyksien maksaminen juutalaisuudessa tarkoitti sitä, että kun vilja puitiin, niin siitä piti maksaa kymmenykset. Tämä kehuu, että hän maksoi kymmenykset kaikista ostoksista.

Nyt voisimme kysyä, että oliko tämän fariseuksen rukous Jumalan mielen mukainen? Nousiko se hyvänä tuoksuuharina Jumalan luo, kun hän kiitti Jumalaa siitä, että hän ei ollut niin kuin muut ihmiset, jotka hän näki pahoina ja syntisinä rosvoina ja huijareina ja huorintekijöinä? Ja aivan kuin viittasi, hän varmasti näki sen publikaanin ja varmaankin se publikaani kuulikin, kun hän vertasi itseään ja kiitti siitäkin Jumalaa, että hän ei ole niin kuin tuo publikaani.

Ja tällainen sanomme, että ei se hyvänä tuoksuna Jumalan puoleen noussut tuo fariseuksen rukous. Siitä paistoi tämmöinen itseriittoisuus, oma hyväisyys ja oma vanhurskaus. Oma vanhurskaus se on Jumalan edessä osoittautuu niin kuin saastaisena vaatteena.

No, sitten tämä toinen henkilö, publikaani. Publikaanithan olivat Jeesuksen aikana halveksittu kansanosa. He olivat Rooman miehitysvallan palveluksessa, keräsivät veroa ja tulleja. Ikään kuin toimivat alivuokralaisina näille rikkaille veronkerääjille. Tekivät sen perustyön ja heitä pidettiin epärehellisenä, koska he laittoivat, käärivät, paitsi että keräsivät sen pakollisen rahan, niin usein ottivat itselleen sitten. Perivät liikaa ja ottivat ylimääräiset rahat, käärivät omiin liiveihinsä, taskuihinsa.

Tämä aiheutti halveksuntaa heitä kohtaan. Ja se toinen asia, että he toimivat miehittäjien alaisuudessa. Muistamme, että Jeesuksen yksi oppilaista oli myös tullimies Matteus.

Voimme siis sanoa, että tässä oli kaksi hyvin elämäntavaltaan ja uskon näkemykseltään eroavaa henkilöä kyseessä: publikaani ja fariseus.

Tämä publikaani, joka seisoi taampana, hän ei tohtinut tai halunnut tulla edes toisten näköiselle. Hän tunsi niin suurta hengellistä köyhyyttä ja arkuutta ja ahdistusta. Ja tässä kuvataan sitä, miten hän aivan kuin löi rintaansa.

Ja tämä ele, jos mies löi rintaansa Lähi-idän kulttuureissa, niin se kertoi siitä, että oltiin äärimmäisessä hädässä ja ahdistuksessa, ahdistuksen keskellä. Koskaan muulloin ei näin käyttäydytty. Siis miehet, naisille tällainen käytös oli sen sijaan yleisempää.

Näin tämä kertomuksen publikaani siis löi rintaansa ja rukoili. Hän ei tohtinut nostaa edes katsettaan ylös, vaan sopersi sanat: "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen."

Publikaani tunsi sydämessään, että hän oli tehnyt elämässään vääriä valintoja, vääriä tekoja. Hän oli toiminut Jumalan tahdon vastaisesti. Rikkonut Jumalan vaativan lain. Kenties rikkonut juuri sen varastamisenkin lain.

Hän kaipasi omalle tunnulleen rauhaa, Jumalan rauhaa ja vapautusta. Hän kaipasi Jumalan armoa ja armahdusta. Hän kaipasi turvaa ja lohtua sydämellensä. Hän kaipasi evankeliumin lohduttavaa sanaa, joka rauhoittaa levottoman ja rauhattoman mielen.

Jeesus sanoi, että tämä toinen lähti vanhurskaampana kuin tämä toinen. Eli lähti. Jeesus sanoo: "Minä sanon teille, että tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen. Sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan. Mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään."

Varmastikin, jos Jeesus itse olisi ollut paikalla ja olisi kuullut tämän publikaanin sanat, että "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen", niin Jeesus olisi julistanut tuolle katuvalle syntiselle kaikki synnit anteeksi ja sanonut, että sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi. Ole rohkealla mielellä. Mene äläkä enää tee silleen syntiä, niin kuin Jeesus sanoo syntiselle naiselle.

Raamattu kertoo toisestakin tullimiehen ja tullimieskertomuksesta, jossa oli tämä tullimies Sakkeus, joka oli kiivennyt puuhun nähdäkseen Jeesuksen. Kun Jeesus siellä kansanjoukon mukana kulki ja tiellä eteenpäin, niin Sakkeus halusi nähdä Jeesuksen, mutta kun oli niin paljon väkeä ja hän oli lyhytkasvuinen, niin hän oli kiivennyt puuhun nähdäkseen Jeesuksen.

Muistamme, kun Jeesus tuli sitten tuon Sakkeuksen kohdalle, niin Jumalan voimana hän varmasti tiesi ja näki ja tunsi hengessään, että siellä oli tullimies Sakkeus, ja hän pyysi miestä laskeutumaan, Sakkeusta laskeutumaan alas puusta.

Sakkeus tulee kiireesti alas. "Tänään minun on määrä olla vieraana sinun kodissasi." Ja näin Sakkeus tuli kiireesti alas ja otti Jeesuksen iloiten vieraakseen. Ja näin Sakkeus uskoi Jeesukseen. Hän löysi Jumalan valtakunnan ja sai kaikki syntinsä anteeksi.

Sakkeuksen kodissa vietettiin ilojuhlaa. Ja näin se Jumalan henki vaikutti sitten Sakkeuksessa sen, että hän lupasi maksaa moninkertaisesti takaisin, minkä oli vääryydellä tullimiehenä ottanut.

Näin se Jumalan armo opettaa hylkäämään jumalattoman menon ja maailmalliset himot ja tässä maailmassa hurskaasti ja siivosti elämään.

Ja näin se on, että kun ihminen saa parannuksen armon, niin se Jumalan henki opettaa elämään oikein ja Jumalan sanan mukaan. Tulee toinen opettaja, kotiopettaja, sinne sydämen asukkaaksi.

Ei tällaiselle ihmiselle tarvitse mitään luetteloita alkaa kantamaan, että mitä sinä saat tehdä ja mitä et saa tehdä, vaan se Jumalan henki opettaa elämään Jumalan tahdon mukaista elämää.

Tällainenkin ihminen säilyy silti kaksiosaisena. Jumalan hengen puolelta, kun Kristus tulee sydämen asukkaaksi, niin se vanhurskaus on ikään kuin vierasta vanhurskautta. Se on sitä Jumalan täydellistä vanhurskautta Kristuksessa.

Kun Kristus lunasti kadotetun ja tuomitun ihmisen, sielun vihollisen ja synnin ja pahan vallasta ja kuolemankin vallasta. Se oli se lunastushinta siitä lankemuksesta.

Ja näin ollen uskon kautta uusi Aadam, eli Kristus, saa asua uskon kautta Jumalan lapsessa. Ja myös Jeesus sovitti tuon tuomion lain, eli Jumalan vihan. Siinä on kyse Jeesuksen täydellisestä työstä meidän tähtemme.

Onko sitten Jumalan laki turha? Ja täällä roomalaiskirjeessä todetaan siitä, että ei ole ketään vanhurskasta Jumalan edessä, joka tarkoittaa juuri sitä, että omalta puoleltaan kukaan ei kykene täyttämään Jumalan vaativaa lakia, eikä myöskään Jumalan lapsi uskovainen ole omalta puoleltaan yhtään parempi.

Paavali kirjoittaa luvussa kolme roomalaisille: "Miten siis on, olemmeko me muita parempia? Emme lainkaan."

Olen jo esittänyt sen syytöksen, että kaikki, niin juutalaiset kuin kreikkalaisetkin, ovat synnin vallassa. Onhan kirjoitettu: "Ei ole yhtään vanhurskasta, ei yhtäkään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa. Kaikki ovat luopuneet ja käyneet kelvottomiksi. Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan."

Tai niin kuin vanha käännös sanoo Biblia: "Kaikki ovat poikenneet pois ja ynnä kelvottomiksi tulleet. Ei ole yhtään, joka hyvää tekee, ei yhtäkään."

Tässä Paavali vie eteemme oikeastaan sen ketun ihmiskuvan, sen kuinka ihminen oman itsensä, oman luontonsa puolesta on syntiin taipuvainen ja synnin alainen.

Tämä turmeltunut lihamme ja veremme ei perikään kunniata, mutta pyhyyden puolelta, hengen puolelta, jossa Kristus asuu, on tahto vaeltaa Jumalan lapselle sopivaa elämää, pyhitettyä elämää, joka oikeastaan sitten rakastaakin sitä Jumalan lakia, joka on hengellinen kristitylle.

Paavali myöhemmin roomalaiskirjeessä kirjoittaa näin kuudennessa luvussa:

"Jos kerran yhtäläinen kuolema on liittänyt meidät yhteen hänen kanssaan, me myös nousemme kuolleista niin kuin hän. Tiedämme, että vanha minämme on yhdessä hänen kanssaan ristiinnaulittu, jotta tämä syntinen ruumis menettäisi valtansa, emmekä enää olisi synnin orjia. Se, joka on kuollut, on näet päässyt vapaaksi synnin vallasta. Mutta jos kerran olemme kuolleet Kristuksen kanssa, uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan. Tiedämme, että koska Kristus on herätetty kuolleista, hän ei enää kuole, eikä kuolemalla ole enää valtaa häneen. Kun Kristus kuoli, hän kertakaikkisesti kuoli eroon synnistä. Kun hän nyt elää, hän elää Jumalalle. Ajatelkaa tekin samoin itsestänne. Te olette kuolleet pois synnistä ja elätte Jumalalle, Kristuksessa Jeesuksessa."

Näin se Jumalan armo opettaa elämään Kristuksessa. Ja Jumalan lapsi tahtoo myös elämässään uskon kautta kuollettaa niitä lihantöitä ja noudattaa Jumalan lain sisältöä, vaikkakaan ihminen ei tule vanhurskaaksi lain töitä noudattamalla, koska Kristus voitti lain täydelliseksi. Uskon kautta Kristus asuu meissä.

Näin. Näin. Näin. Näin olemme saaneet tutkia tätä sanaa publikaanista ja fariseuksesta. Tämä on myös publikaanista ja tästä fariseuksesta ja siitä, miten kaksi erilaista rukoilijaa on kyseessä.

Ja mehän tiedämme Jumalan lapsina, että Jumala ei vanhurskalta ketään rukouksessa hylkää. Mutta kuitenkin se, että Jumala voi tehdä työtään ja olla kutsumassa valtakuntaansa myös sellaista, joka on eksynyt tästä valtakunnasta syntien ja ylpeyksien tähden.

Niin tällainen rukouksen mieli voi olla tällaisella ihmisellä, että mistä minä löytäisin armollisen Jumalan, mistä löytäisin Jumalan valtakunnan, miten saisin syntini anteeksi.

Raamattu kertoo kyllä useita esimerkkejä muun muassa Korneeliuksesta. Ja muistamme myös sen Etiopian kantakean hoviherran, joka oli pyhiinvaellusmatkalla ollut siellä Jerusalemissa, joka tutki sanaa, mutta ei ymmärtänyt.

Niin varmasti hänelläkin oli se rukouksen mieli. Ja hän tahtoi, että sitä sanaa selitettäisiin. Kun ihmisellä on tällainen rukouksen mieli, niin Jumalalla on varaa lähettää vähettiläitä tällaisen etsivän ja katuvan ihmisen luokse.

Niin kuin sen Etiopian kantakean hoviherran luoksekin Jumala lähetti sitten Filippuksen. Ja Filippus julisti tälle evankeliumia ja hän uskoi ja hänet kastettiin.

Ja näin myös Korneelius sai Pietarin saarnan alla ja kaikki, jotka olivat siellä läsnä, kuulivat sitä evankeliumin sanaa. Ja näin hän sai pyhän parannuksen armon ja pääsi omistamaan Herra Jeesusta Kristusta ja pääsi tuon valtakunnan asukkaaksi.

Valtakunnan, jonka pää on Herra Jeesus Kristus ja joka Jeesus vaikuttaa valtakuntansa keskellä hänen omissaan yhä tänäänkin.

Lutherkin on opettanut siitä, että minä uskon, että kolmannen uskon kappaleen selityksessä: "Minä uskon, että maan päällä on pieni pyhä joukko ja yhteisö, joka koostuu pelkistä pyhistä ihmisistä. Sillä on yksi pää, Kristus. Ja pyhä henki on kutsunut sen koolle. Sillä on yksi usko, yksi mieli ja ymmärrys. Sillä on monenlaisia armolahjoja, mutta se on yksimielinen rakkaudessa. Puolueita ei siinä ole eikä hajaannusta. Siihen minäkin kuulun. Olen sen osakas, jäsen, osallinen sen kaikista aarteista ja keskinäisestä yhteydestä."

Näin Luther tuossa puhuu siitä pyhyydestä, että on pyhä joukko, joka koostuu pelkistä pyhistä ihmisistä. Mutta tuo pyhyys ei suinkaan ole sitä ihmisen omaa hyvyyttä ja ansiota ja pyhyyttä, vaan se on sitä Jumalan ja Kristuksen täydellistä vanhurskautta ja pyhyyttä.

Sitä lahjoittamaa pyhyyttä hengen puolelta, mikä perustuu Jumalan Pojan täydelliseen sovitustyöhön Golgatan keskimmäisellä ristillä. Ja tämä sovintotyö on omistettavissa yksin uskosta ja yksin armosta, Kristuksen ansion tähden.

Ja näin ollen tuo kilvoituksen matkakin, jolle Kornelius ja Etiopian kantakean hoviherra ja monet pyhät senkin jälkeen ja ennen sitä ovat halunneet lähteä kulkemaan sitä Jumalan viitoittamaa pyhää tietä.

Sitä tietä, jonka Kristus on lunastanut ja pyhä henki oppaana on ja ennen muuta tämä Jumalan Raamatun pyhä sana.

Näin sinä, joka tunnet evankeliumissa kuulevasi publikaanin tavoin oman syntisyytesi ja huonoutesi ja heikkoutesi, niin saatat tuntea, että olet ulkopuolella Jumalan valtakunnan ja ette omista Jumalan lapsen rauhaa ja vapautta sydämessäsi.

Jos sinä tunnet, että olet kelvoton Jumalan edessä, täysin riisuttu omista mahdollisuuksistasi, niin sinulle juuri kuuluu tänään iltana Jumalan mittaamaton armo. Saat omistaa Jumalan täydellisen vanhurskauden, Jumalan valtakunnan evankeliumissa.

Saat jäädä uskomaan epäuskon ja kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Ja sinä, rakas matkaystävä, sinä Jumalan lapsi, joka myöskin tänä poikkeusaikana olet saattanut tuntea uskon heikkoutta ja vähyyttä ja sitä, että kuinka sinä olet yksinäisellä vartiopaikalla, varmasti kaipaat sitä evankeliumin lohduttavaa sanaa ja rohkaisua.

Saatat tuntea, että olet niin yksinäisellä vartiopaikalla. Saatat kokea turvattomuutta ja pelkoa siitä, että olenko enää uskomassakaan.

Sinäkin saat jäädä kaikki ne syntisi, tai uskomaan kaikki syntisi, epäilyksesi ja kiusauksesi anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä, rauhaan, vapauteen ja iloon asti.

Näin jäämme uskomaan ja sanomme. Ja näin käymme Jumalan ja hänen armonsa siunattuun haltuun.

Ja käymme vielä lopuksi Herran siunaukseen:

Herra, siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä. Herra, kirkastakoon kasvonsa meille ja olkoon meille armollinen. Herra, kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan. Isään ja pojaan ja pyhän hengen nimeen. Aamen. Aamen.