Seurapuhe Lahden RY:llä 23.08.2020 16.05

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.

Pyydymme näiden seurojen aluksi kiitokseen ja rukoukseen. Vanhurskas Jumala, rakas taivaallinen Isämme, sinä tahdot, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. Me kiitämme sinua tästä rakkaudesta ja rukoilemme. Vahvista uskoamme. Auta meitä viemään sanaasi eteenpäin ja julistamaan evankeliumia niin, että kaikki kansat saisivat kiittää ja palvella sinua.

Herra, me elämme liiaksi oman viisautemme varassa ja luotamme omaan voimaamme. Koettelemusten tullessa huomaamme, että viisautemme on riittämätöntä ja voimamme ovat vähäiset. Herra, opeta meille uskon yksinkertaisuutta. Auta meitä näkemään, että sinussa ovat kätkettyinä kaikki viisauden ja tiedon aarteet. Sinulle olkoon ylistys ikuisesti. Kuule meitä, poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden. Aamen.

Minulla on ollut niin sanotusti saarnakiusauksia. Kiusausten piirittämänä olen odottanut tätä vuoroani. Ja tästä sitten pelon kanssa olen tullut tänne teidän eteenne. Ja nyt haluan aivan ensimmäiseksi kysyä, että saanko minä uskoa kaikki syntini, epäilykseni ja kiusaukseni anteeksi. Kyllä minulla on halu uskoa yhdessä teidän kanssanne.

Tänään on kirkkovuodessamme 12. sunnuntai helluntaista, jos olen sen oikein tulkinnut tuolta kirkonkäsikirjasta. Ja tämän sunnuntain aiheena on itsensä tutkiminen. Siellä kirkonkäsikirjassa sanotaan tästä asiasta tällä tavalla. Minä luen sen täältä:

Jumalan sana neuvoo meitä arvioimaan itseämme ja elämäntapaamme. Oikea itsensä tunteminen näkyy nöyryytenä, ottaa vastaan armo yksin Jumalan lahjana. Itseriittoisuus vääristää ihmisen todellisuuden tajun. Hän kuvittelee pystyvänsä täyttämään Jumalan tahdon omin neuvoin.

Oikeastaan Jumalan lapsen matkan tekoon liittyy paljon tällaista tälle pyhälle omistettua aihetta. Me löydämme itsemme usein tarkastelemassa ajatuksissamme sitä omaa sydäntämme. Ja se onkin hyvä asia silloin, kun me teemme sen Jumalan sanan opastamana ja hänen armolupauksiinsa luottaen.

Minä ajattelin lukea Jumalan sanaa teille täältä, jos taivaallinen Isämme suo, vähän toisesta kohdasta. Kohdasta, joka ei varsinaisesti sisälly tämän pyhän, tälle pyhälle merkittyihin tekstikohtiin. Ja nuo sanat, mitkä ajattelin lukea, ovat toisen korinttolaiskirjeen alussa, siellä luvussa yksi. Siellä on jakeet kolmannesta seitsemänteen. Ja sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen näin:

"Saatte osanne kärsimyksistä, saatte myös lohdutuksesta osanne." Aamen.

Minä ajattelin, kun minä niissä saarnakiusauksissa kipuilin, että jos Jumala ei anna sanoja, niin minä yritin valita tuon alkuvirren ainakin niin, että se sopisi jotenkin tähän aiheeseen, josta ajattelin puhua. Ja siinä on kyllä minusta niin voimakkaat sanat, että tuntuu, että tarvitaanko tässä enempää.

Mutta jos Jumala suopi, hetkeksi pysähdymme tämän tekstikohdan ääreen.

Me olemme eläneet ennen kokemattoman ajan, joka on asettanut rajoitteita meidän yhteiselle kokoontumiselle. Me nytkin saamme nähdä ja kokea, että meillä on täällä vähän poikkeusjärjestelyitä, mutta kuitenkin saamme iloita siitä, että me saamme nyt olla yhdellä koolla.

Jumala on kuitenkin antanut meille näinäkin aikoina mahdollisuuksia kuulla radion ja netin kautta virvoituksen ja lohdutuksen sanoja. Ne ovat aivan kuin taivaan terveisiä. Jumala pitää huolen meistä, vaikka olemme joutuneet olemaan pitkäänkin erillään toisistamme.

No, mennäksemme tähän tekstikohtaan, niin Paavali tässä lähestyi yhdessä Timoteuksen kanssa tällä kirjeellä, josta katkelman luimme, Korintissa olevaa Jumalan seurakuntaa ja samalla kaikkia pyhiä koko Akaiassa, kuten tässä tekstimme edellä sanotaan.

Useinhan Paavali kirjoitti näitä kirjeitään yhdessä jonkun toisen kanssa, niin kuin tästäkin nyt Timoteuksen kanssa. Vediat ovat olleet siellä kaksin matkalla. Kirjeissään hän käyttää tervehdystä siellä kirjeen alussa, jota minäkin tämän seurapuheen alussa käytin.

Minä käytin sitä vanhaa käännöstä, kun lähestyin teitä näissä seuroissa. Uudessa käännöksessä se sama asia sanotaan hieman toisin sanoen, mutta samaa tarkoittaen. Siellä se sanotaan näin:

"Jumalan meidän Isämme ja Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha teille."

Mutta katsotaan nyt, mitä tässä meidän tekstissämme sanottiin. Siellä alussa luki, että ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, armahtava Isä ja runsaan lohdutuksen Jumala.

Meillä jokaisella on aihetta kiittää Jumalaa. Armo tulee Jumalalta, ei keneltäkään muulta. Herramme Jeesuksen sovintotyö on Jumalan mittaamatonta armoa meitä kohtaan. Siksi meillä on ihan kylliksi aihetta kiittää taivaan Isää.

Sitten tämä tekstimme jatkuu. Hän rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissamme. Ja vielä näin: niin, että me häneltä saamamme lohdutuksen voimalla jaksamme lohduttaa muita ahdingossa olevia.

Oletko sinä tämän päivän seuravieras joskus kokenut ja saanut kokea tulleesi lohdutetuksi? Oletko kokenut ahdinkoa ja omassa elämässä jotenkin ahtaalla oloa? Ja sitten olet saanut jostakin jonkun ihmisen kautta rohkaisua ja lohdutuksen sanoja tai tekoja?

Minä luulen, että meillä jokaisella on näitä kokemuksia. Tätähän se meidän elämämme paljolti on. Tarvitsemme ja saamme lohdutusta.

Meillä on nyt ollut aika, että emme ole päässeet kokoontumaan yhteen. Yhteydenpito rakkaisiin ystäviin on saanut sitten uusia muotoja. Tänäkin aikana olemme kuitenkin saaneet eri tavoin kuulla armon ja lohdutuksen sanoja.

Kun minä ajattelen omaa elämääni, niin minulla on ollut elämästäni monia tilanteita, joissa olen tarvinnut veljien ja sisarten lohdutusta ja rohkaisua. Nyt sitä vanhemmiten rupeaa muistelemaan, niin kaikkein helpoimmin muistuu mieleen ne nuoruuden asiat. Nämä uudemmat asiat eivät niinkään enää tahdo muistua.

Olen monesti muistellut sitäkin tilannetta, jolloin nuorena vasta parannuksen armon saaneena se sieluvihollinen oli saarnannut minulle epäuskoa. Ja jo ajattelinkin sitten, että olen joutunut syntieni tähden epäuskon tielle, kun se kerran se vihollinen niin voimakkaasti sitä asiaa minulle saarnasi.

Silloin tarvitsin lohdutusta ja rohkaisua uskomiseen. Sain silloin yhteyden eräseen uskovaiseen veljeen kertoakseni, että minulle on tullut vahinko. Sielujen vihollinen on saanut minut omakseen.

Ja kun tätä kerroin, niin silloin sain kuulla: "Sinun on lupa aloittaa alusta. Minulle sanottiin, usko syntisi anteeksi Jeesuksen pyhässä nimessä ja sovintoveressä."

Sittenkin se Jumalan armo kuului vielä minullekin. Sen armon turvin ja sen rohkaisemana ja lohduttamana minäkin saan nyt olla tuomassa tätä taivaallista ilosanomaa sinulle, joka ehkä epäilet ja ajattelet, että mahtaako se armo kuulua minulle. Mahdanko sittenkään kuulua synteineni ja vikoineni Jumalan lasten joukkoon vai olenko ulkona sellaisia ajatuksia, joita minulla on nuoruudessanikin ollut.

Virressä 80 sanotaan:

"Armo kuuluu sulle juuri, sulle raukka kurjinkin. Vaikka rintaas tuska suuri, kalvaa liekein polttavin. Kaikkein synnit Jeesus kantoi, kaikkein tähden itsensä antoi, ristiin kärsimyksiin."

Tuo muistelemani tapauksen jälkeen olen toki tarvinnut matkalla usein evankeliumin rohkaisua ja lohdutusta. Siihen on pitänyt ja aina saanut palata.

Tämän meidän Herramme sovintotyön vuoksi sinä saat uskoa. Synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja pyhässä sovintoveressä. Ole lohdutettu ja rohkaistu uskomaan.

Minä olen ajatellut, että joskus nuorilla ja oikeastaan niin myös meillä vanhemmilla on niin, että ei oikein rohkene pyytää. Ei uskalla nostaa kättä. Täällä seuroissakin me istumme ja saattaa joskus olla mieli, että minunkin pitäisi nostaa ja pyytää, että saanko minäkin uskoa. Mutta ei aina ole sitä rohkeutta.

Tämä armo, tämä evankeliumi kuuluu sinulle, joka istut hiljaa siellä paikallasi. Jeesuksen nimessä ja veressä on lupa uskoa. Kaikki syntisi anteeksi.

Evankeliumi rohkaisee myös puhumaan. Yleisestä saarnasta on lupa uskoa. Mutta on asioita, joista on hyvä puhua, että ne saa tunnolta pois.

Mikä se sellainen asia on, mistä olisi hyvä myös puhua? Ajattelen niin, että se on sellainen asia, joka painaa mieltä ja hidastaa tätä taivasmatkan tekoa. On sitä, josta saamme ja josta tulee puhua ennen kuin se tulee uskomisen esteeksi.

Samoin kuin se, jos olemme loukanneet toista ihmistä tavalla tai toisella, niistä on hyvä puhua. Siihen evankeliumi rohkaisee. Se lääkitsee ja se parantaa. Matkalla tulleet syntihaavat.

Tätä pohtiessa ajattelen samalla tässä myös sitä arkielämää siellä kodissa. Minä otan tässä muutamia asioita esille sieltä.

Ensiksikin on siellä tärkeää säilyttää se puheyhteys. Sellainen avoin keskusteluyhteys. Nuoret ja vanhemmat, vaalikaa kodissanne avoimuutta. Puhukaa arkisista asioista. Puhukaa mieltä painavista asioista. Ei kannata jäädä yksin ajatustensa kanssa.

Tähän tarvitaan myös kuuntelijaa. Herkkää korvaa. On tietysti helppo paeta sinne älypuhelimen syövereihin ja sulkeutua ympäristöltä tavoittamattomiin. Mutta onko se hyvä? Ymmärrämme, että siinä on vaaran paikka, johon vihollinen haluaa meitä johdattaa.

No entä kuinka me kohtaamme kodissa sen koulusta palaavan lapsen tai nuoren? Tai sen puolison, joka tulee kodin ulkopuolelta työstä ja paineista. Sekä yhtä lailla sen puolison, joka siellä kotona vastaa kaikesta yhteisestä hyvinvoinnista siinä kodissa.

Tämä on varmasti niitä asioita, joissa me löydämme itsemme itseämme tutkimassa. Kyselemmekö? Ja ennen kaikkea kuuntelemmeko me? Usein siellä tarvitaan kuuntelijaa ja lohduttajaa siellä kodissa.

Ja näin kun olemme siellä, niin siellä säilyy sellainen keskusteluyhteys kaikkien läheisten kesken. Eikä muodostu niitä kynnyksiä puhumiseen. Sillä tavalla säilyy luonnollinen tapa pitää esillä myös uskomisen asiaa.

Tukea toinen toistamme uskonelämän kysymyksissä ja koetuksissa. Pidetään siellä se armoalttari matalalla siellä kodissa. Kenenkään ei tarvitse jäädä yksin mieltä painavien asioiden kanssa.

Entä sitten koti, jossa ei ole kukaan vastaanottamassa kotiin palaajaa? Yksin elävä ihminen on monesti yksin silläkin tavalla, että ei ole aina lähellä sellaista ihmistä, jolle voisi purkaa omia huolia ja ahdistusta. Ei ole lähellä lohduttajaa.

Tässä maailmassa on paljon yksinäisiä ihmisiä ja yksinäisyyttä tuntevia. Vailla lohduttajaa. Sellainen voi olla kipeä asia.

No mutta nyt te tiedätte jo, mihin minä haluan osoittaa tässä kohdassa. Jumalan lapsella, uskovaisella ihmisellä, yksinäiselläkin on aina läheisiä ystäviä. Raamattu puhuu saattomiehistä.

Sellainen on suuri armoetu, jonka meidän taivaallinen Isämme on meille antanut. Ja se vihollinenhan voi kyllä sanoa, että ei sinulla ole ketään, olet yksin. Mutta minä sanon, että älä usko sitä vihollisen puhetta. Ei siihen ole ennenkään voinut luottaa.

Jumalan valtakunnasta löytyy aina auttaja, kuuntelija ja rohkaisija. Oikeastaan tuntuu, että me olemme etuoikeutetussa asemassa niihin moniin tämän maailman usein niin yksinäisiin nähden.

Me tahdomme kutsua tähän turvallisuuteen ja Jumalan monimuotoisen rakkauden osallisuuteen jokaista ihmistä. Viljelkää armon evankeliumia. Kutsukaa ilosanomaa Vapahtajamme sovintotyöstä. Se ei koskaan kulu liikaa käytössä.

Jumala on tarkoittanut meidän elämään toistemme kanssa. On tärkeätä, että meillä on ystäviä ja niitä saattomiehiä siellä oman kodin ulkopuolellakin. Niin voimme kysellä toinen toiseltamme: miten on jaksettu? Miten on selvitty?

Tällä tavalla tulemme lohdutetuksi ja rohkaistuksi.

Minä vielä muistelen sitä nuoruuttani, että silloin vasta parannuksen armon saaneena, niin minulta usein kysyttiin, että oletko jaksanut uskoa? Minusta se on hyvään keskusteluun johtava kysymys.

Arkisten asioiden keskellä on hyvä pysähtyä tällaisen kysymyksen äärelle: oletko jaksanut uskoa? Se johtaa siihen, että voimme puolin ja toisin lohduttaa ja rohkaista tällä tiellä.

Tekstimme sanookin tästä: jos me olemme ahdingossa, se koituu teille lohdutukseksi ja pelastukseksi. Jos saamme lohdutusta, myös te rohkaistutte kestämään samoja kärsimyksiä, joita me saamme kokea.

Paavali puhui tässä tällaisesta vastavuoroisuudesta, niin kuin me kuulimme. Siitä taidetaan nykyaikana käyttää sellaista nimitystä kuin vertaistuki.

Me tarvitsemme monenlaista rohkaisua elämän erilaisiin tilanteisiin. Saamme muistaa, että Jumala rakastaa lastaan. Mehän saamme, niin kuin me omasta elämästämme tiedämme, niin myöskin siellä niitä vastoinkäymisiä ja koettelemuksia, mutta myös myötäkäymisiä.

Ja sillä tavalla säilyy elämässämme tasapaino ja päämäärä rakastavan Isän luo. Ne ajattelevat, että jos se meidän elämämme olisi pelkästään sitä myötäkäymistä, mitä me saatamme monesti toivoa, että aina menisi kaikki hyvin ja niin kuin me itse ajattelimme.

Ymmärrämme, että se olisi kovin vaarallista uskon säilyttämisen kannalta. Siinä voisi kehittyä sellainen harha, että tulemme toimeen ilman Jumalan varjelevaa johdatusta. Ilman Jumalaa.

Siksi on hyvä, että Jumala rakastaa meitä ja antaa koettelemuksia ja vastoinkäymisiä. Silloin säilyy mielessä, missä meidän turvamme on.

Tässä tekstissämme Paavali kertoo olleensa ahdistuksessa ja saaneensa lohdutusta. Hän ei tässä tarkemmin kerro, millaisessa ahdistuksessa hän on ollut. Eikä se sinällään olekaan oleellinen tieto nyt meille.

Tärkeämpää on meille se, että näemme, kuinka Paavalin aikana ihmiset elävät samanlaisten asioiden edessä. Ihmiset kokevat monia asioita, jotka sitten aiheuttavat ahdistusta ja ne tuntuvat vaikeilta.

Ja Jumala antaa lohdutuksen ja turvan niiden matkaystävien kautta, jotka ovat samalla tiellä.

Tehdessään Jumalan valtakunnan työtä, Paavali sai kohdata vastustusta ja pilkkaa. Näin käy, kun Jumalan sanaa puhutaan kaunistelematta ja kehotetaan ihmisiä parannukseen.

Silloin me saatamme saada vihankin osaksemme. Jumalan valtakunnan rakkauden kutsu on kuitenkin sellainen tälle maailmalle: tehkää parannus ja uskokaa evankeliumiin.

Se on Jumalan rakkauden sanoma. Jumala ei halua kenenkään joutuvan kadotukseen. Ihminen kuitenkin taistelee tätä vastaan.

Sanan palvelijallakin on vaara ruveta silottelemaan puhetta niin, että se paremmin sopisi ihmismielelle. Tulisi paremmin hyväksytyksi.

Tällöin tuo parannussaarna jää katveeseen. Siinä on meilläkin valvomisen paikka.

Paavali sai kokea ahdistusta siellä työmatkallaan, mutta hän sai kohdata myös lohdutusta ja rohkaisua. Hän tuli siis lohdutetuksi, niin kuin tuossa tekstissä me tuota sanaa käytetään.

Ja tahtoi Jumalan rakkauden vaikuttamana jakaa tätä lohdutusta ja sovinnon sanomaa. Se sanoma on meillä tänäänkin.

Ajatelkaa. Tänäänkin, nytkin saat ylentää sydämesi uskomaan tämän lohdutuksen ja rohkaisun sanoman oman sydämesi iloksi.

Sinä olet vapaa. Synnit on anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Tässä on meidän turvamme.

Tämän jumalallisen rakkauden vaikuttamana mekin saamme olla lohduttamassa ja rohkaisemassa toisiamme. Meillä on rakkaat saattomiehet ja läheiset, joiden kanssa saamme askeltaa yhdessä.

Tässä uudessa raamatunkäännöksessä tekstikohtamme otsikko. Sehän on uudessa käännöksessä otsikoitu näitä eri kohtia täällä raamatussa. Siinä on tällainen otsikko kuin "Jumala antaa lohdutuksen". Se on tiivistettynä tuo meidän tekstikohtamme siinä.

Tätä sanomaa olen halunnut nyt välittää juuri sinulle. Kenenkään ei tarvitse nääntyä ja väsyä murheiden ja ahdistuksen alle. Sellaiset asiat kuuluvat ihmisen elämään ja Jumala on nekin sallinut.

Ne voivat olla sellaista Jumalan rakkauden ilmentymistä, jota me emme nyt käsitä. Mutta me emme kuitenkaan ole täällä tuuliajolla. Siksi ole hyvässä turvassa.

Jumala, meidän Isämme, rakastaa sinua enemmän kuin arvaatkaan. Hän antaa lohdutuksen ja rohkaisee sinua. Hän kantaa vaikeuksien ja raskaidenkin elämänvaiheiden yli.

Kenenkään ei tarvitse jäädä taakkojen alle. Valtakunnassaan hän antaa saattajat ja rinnalla kulkijat.

Meille on annettu myös sovinto. Synnin haavoihin joutunut saa panna turvansa Herramme Jeesuksen sovintotyöhön. Sinun ei tarvitse uupua kesken matkan.

Usko synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Kun on synnit anteeksi, on hyvä jatkaa tätä matkaa, jonka määränpää on taivas.

Jeesuksen nimeen, aamen.

Kiitos.