Seurakuntapäivät/Alustus Kuopion RY:llä 04.10.2020 14.00

Rakkaat matkaystävät, veljet ja sisaret täällä toimitalolla ja siellä netin ääressä. Minua on pyydetty valmistamaan tähän hetkeen alustuspuheenvuoro, jonka aiheeksi annettiin: Toistamme tarvitsemme. Siis toistamme tarvitsemme. Minulla on tässä muutamia väliotsikoita, jotka kohta sitten luen. Mutta ensin vähän sellaista ajatuksen virtaa johdannoksi tähän aihepiiriin.

Se alkaa näin: Päivänmiehessä, kymmenen. Päivä syyskuuta kaksituhatta kaksikymmentä Sirkka Lehto kirjoitti näin: Sosiaalisella kanssakäymisellä tarkoitetaan ajankäyttötutkimuksessa muun muassa perheenjäsenten kanssa seurustelua, kylässäkäyntiä ja tuttavien kanssa seurustelua kotona, kahviloissa tai ravintoloissa. Yksilöllisyyttä korostava elämäntapa, maaltamuutto ja pysyvien yhteisöjen purkautuminen ovat vieneet pohjaa entisajan kyläilukulttuurilta. Ihmisillä on kuitenkin suuri yhteyden halu ja kaipuu kiireettömään yhdessäoloon tärkeiden ihmisten kanssa. Näin siis päivämies Sirkka Lehto syyskuussa.

Tarve tällaiseen toisten ihmisten kohtaamiseen on varmasti yksilöllinen. Toinen tarvitsee läheisiä ihmiskontakteja enemmän kuin toinen. Toinen kärsii yksin olemisesta. Toinen haluaa olla myös yksin. Miten muuten itse kukin olemme kokeneet tämän ajan, jolloin kontakteja on pitänyt välttää.

Toisia se on saattanut ahdistaa, toisia ei. Toisella on ollut ikävä ystäviä, toisella taas tämä aika on voinut olla tässä suhteessa vähän helpompaa. Ihmisten välistä vuorovaikutusta me kuitenkin kaikki tarvitsemme. Se lienee ihmisenä olemisen ja elämisen kannalta välttämätöntä. Lapsi tarvitsee aikuista ihmistä, syliä avointa, vanhemman kokemusta ja aikuiset taas sitä lapsen katsetta.

Puolisot tarvitsevat toisiansa. Ihminen tarvitsee ystäviä, läheisiä ihmisiä, joiden kanssa voi jakaa elämän ilot ja surut. Kohtaamme pettymykset, ilot ja yllätykset toistemme rinnalla. Ikäihmiset odottavat katsojaa, kuuntelijaa ja auttajaa, heitä, jotka antavat turvaa ja huolenpitoa. Olen pohdiskellut tätä annettua aihetta seuraavista näkökulmista käsin.

Ensiksikin jotakin: toisten auttaminen ja toisista huolehtiminen on raamatullinen asia. Kolmanneksi, yksinäisellä vartiopaikalla. Ja tämän jälkeen sitten laulamme väli yhden virheen. Ja sitten etkäpä tuodaksemme vähän lähemmäksi vielä arkipäivää tämän aiheen otsikko: viisi tuokiokuvaa elämästä, elävästä elämästä. Ja lopuksi: peilin edessä.

Aloitetaan siis otsikosta: Toisten auttaminen ja toisista huolehtiminen on raamatullinen asia. Jeesus itse opetti: Rakasta Herraa Jumalaasi koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskystä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Mitä toivoisitte ihmisten tekevän teille?

Tehkää se heille. Jeesus siis kehottaa lähimmäisenrakkauteen ja hyvään tekemiseen. Rakasta kuin itseäsi. Mitä toivoisit muiden tekevän teille, tehkää se heille. Kaikkihan varmaan haluamme, että ihmiset tekevät meille hyvää.

Toivomme, että ystävät pitävät yhteyttä. Haluamme, että meitä muistetaan. Tehkää siis se heille! Viirressä laulamme tämänkin alustuksen päälle. Herkäksitte sydämeni, että toiset huomaisin, ahdistukset veljieni, omikseni tuntisin, että huoltaan itkevältä pyykkisin pois kyydeleen, että janon uuvuttamaan toisin maahanlähteiden.

Tarvitsemme ja saamme aivan rukoilla herkkyyttä nähdä, herkkyyttä kuulla ja taitoa asettua toisen ihmisen vierelle. Pyhä Raamattu opastaa meitä toisten ihmisten kuormien kantamiseen. Kantakaa toinen toistenne kuorma ja niin Kristuksen lakia täyttäkää. Elämä voi meitä kuormittaa monella tavalla. Yhdellä voi olla taloudellisia huolia, toisella huolia terveyden heikentyessä tai sairauden kohdatessa.

Toinen kantaa murhetta läheisten ihmisten elämästä. Joku on menettänyt työpaikan. Joku ei saanut haluamaansa opiskelupaikkaa. Joku taas on menettänyt läheisen ihmisen. Jokaisella meillä on omat kuormamme.

Ne eivät näy aina päällepäin. Siksi se vanha viisaus asetu rinnalle ja kysy: Mitä sinulle kuuluu? Miten olet jaksanut? On edelleen ajankohtainen. Rakastaminen ja kuormienkin kantaminen tulisi tapahtua ei vain sanoissa, vaan myös teoissa.

Jaakob kirjoittaa, jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljeltä kärsivän puutetta, mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä. Näin siis Jaakob kyselee. Tarvitsemme myös niitä ihmisiä, joiden kanssa voimme jakaa ilon ja onnen aiheet. Apostoli kehottaakin iloitsemaan iloitsevien kanssa ja itkemään itkevien kanssa. Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kivan toisianne.

Ja edelleen, ja lopuksi, olkaa kaikki yksimielisiä. Jakakaa toistenne ilot ja surut, rakastakaa toisianne ja olkaa hyväsydämisiä ja nöyriä näin Pietarin kirjeessä. Varmaan olemme itse kukin kokeneet, että saadessamme kulkea matkaystävien rinnalla olemme itse saaneet enemmän kuin mitä olemme pystyneet antamaan. Kuulin kerran, kun yksi matkaystävä, joka sai olla kuuntelijana läheisen ihmisen purkaista hänelle kuormiaan, sanoi: Kiitos, kun sain kulkea hetken matkaa sinun vierelläsi. Hän koki saaneensa jotain sellaista, jota hänellä itsellä ei ollut.

Monesti toisen huolia kuunnellessa omat murheet asettuvat oikeampiin mittasuhteisiin. Omasta lapsuudesta muistan, kuinka yksi uskovainen naapurin mies pyöräili kotimme. Hän istutti meidät pirtissä keinutuoliin. Ja kun oli päällimmäiset kuulumiset vaihdettu, hän kaivoi puseron etutaskusta Siionin laulukirjan. Ja sitten hän esitti.

Mutta eiköhän lauleta joku Siionin laulu. Useinhan aloitti. Hoo mun köyhää sieluani. Kuljetkos vain yksin! Jeesus kulkee seurassamme käyden käsityksen.

Etimmekö me tänä kiireisenä aikana vierailla toistemme luona? Heprealaiskirjeen kirjoittaja kirjoittaa ihmeellisestä kokeilusta: Älkää unohtako osoittaa vieraanvaraisuutta, sillä jotkut ovat yösijan antaessaan tulleet majoittaneeksi enkeleitä. Olen muistanut sinua, olette olleet mielessäni. Tämän kuuleminen ystävän suusta saattaa olla enemmän kuin äkkiä arvaammekaan. Minua, meitä on muistettu.

Ystävä on muistanut. En olekaan ollut yksin. Jumalan sanasta voimme lukea: Kiitämme aina Jumalaa teistä kaikista, kun muistamme teitä rukouksessamme. Näin Paavali.

Ja edelleen Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Pyhän Hengen antamaan rakkauteen vedoten. Pyydän teitä, veljet, tukemaan minua taistelussani. Rukoilkaa Jumalaa puolestani, että en Juudeassa joutuisi epäuskoisten käsiin ja että lahja, jonka vien Jerusalemiin, olisi pyhille mieluinen. Silloin voin, jos Jumala suo, tulla iloisin mielin teidän luoksenne ja virkistyä seurassanne. Näin Paavali roomalaiskirjeessä.

Efesolaisille Paavali kirjoitti: Rukoilkaa minun puolestani, että minulle annettaisiin oikeat sanat suuhun, kun ryhdyn puhumaan. Toisten auttaminen ja toisista huolehtiminen ja rukouksessa muistaminen on siis hyvin raamatullinen asia. Toinen lähestymistapa tähän alustuksen otsikkoon voisi olla sellainenkin, että mikä on meidän suhtautumisemme epäuskoisiin lähimmäisiin? Entäpä sellaisiin, jotka vieroksuvat tai peräti vihaavat uskovaisia? Paavalilla oli tähän neuvo.

Ehkäpä se perustui aivan omakohtaiseen kokemukseen: Jos vihamiehellesi on nälkä, anna hänelle ruokaa. Jos hänellä on jano, anna juotavaa. Näin keräät tulisijan hiljaisia hänen päänsä päälle. Ja edelleen: Älkää maksako kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää siihen, mikä on hyvää kaikkien silmissä. Hän jatkaa: Meistä puhutaan pahaa, mutta me puhumme hyvää.

Tähän päivään saakka olemme olleet koko maailman kaatopaikka ihmiskunnan pohjasakkaa. Kun meillä vielä on aikaa, meidän on sitten tehtävä hyvää kaikille, hän kirjoittaa, mutta varsinkin niille, joita usko yhdistää meihin. Eräs epäuskoinen ihminen, joka oli suhtautunut hyvin vihamielisesti uskovaisiin, sanoi kerran: Ei minulla ole muita, joihin voi luottaa kuin uskovaiset ihmiset. Ei siis ole yhdentekevää, miten uskovaisena suhtaudumme epäuskoisiin lähimmäisiin. Miten heitä kohtelemme? Lämmin, ystävällinen suhtautuminen saattaa sellaisenaankin olla puhutteleva ja samalla Jumalan valtakunnan kutsuva asia.

Sitten vähän lyhyempi kappale seurakuntayhteydestä. Uskovaisina ihmisinä Jumalan lapsina meillä on kaiken edellä sanotun lisäksi Jumalan perheväen yhteys, seurakuntayhteys. Jumalan sanasta käytetäänkin ilmaisua Jumalan perhe. Niin ettepä te silleen ole vieraat ja muukalaiset, vaan pyhäin kylämiehet, Jumalan perhe, apostolien profeettain perustuksen päälle rakennetut, jossa Jeesus Kristus paras kulmakivi, jonka päälle kaikki rakennus, toinen toiseensa liitetään ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa, jonka päälle te myös rakennetaan Jumalalle asuinsiaksi Hengessä. Jumalan perhe, pyhäin, kylänmiehet, temppeli, Jumalan asuinsiä.

Muitakin vertauskuvia löydämme, kuten Kristuksen ruumis, jossa olemme jäseniä tai viinipuu, jossa Jeesus on runko ja uskovaiset sen oksia. Apostoli kirjoittaa: niin kuin meillä jokaisella on yksi ruumis ja siinä monta jäsentä, joilla on eri tehtävänsä. Samoin me kaikki olemme Kristuksessa yksi ruumis, mutta olemme kukin toistemme jäseniä. Tässä ainutlaatuisessa ja ihmeellisessä yhteydessä Jeesuksen Kristuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä. Jos me valkeudessa vaellamme, niin kuin hänkin valkeudessa on, niin meillä on osallisuus keskenämme ja Jeesuksen Kristuksen hänen poikansa veri puhdistaa meitä kaikesta synnistä, oli Johanneksen kirjeen sanoma.

Jeesus opetti kerran omiansa: Jos nyt minä teidän herranne ja opettajanne olen pessyt teidän jalkanne, tulee myös teidän pestä toistenne jalat. Uskovaiset ovat tässä yhteydessä tavanneet puhua saattomiehistä, saattajista, auttajista, jotka tukevat matkaamme taivastielle. Tunnustakaa me siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että parantuisitte, vanhurskas rukous voi paljon, koska se totinen on. Tällaista yhteyttä ei ole missään muualla kuin Jumalan valtakunnassa. Tutussa virressä lauloimme, kuin oksat vihannoivat vain puussa pysyen. Niin toisten kanssa yhteen on luotu ihminen.

Voima ja elämä vuotaa Jeesuksesta Kristuksesta. Siinä puussa pysyen pysymme elävinä. Ei muuten! Tässä yhteydessä Jeesuksen sovintoveri virtaa puhdistavana ja voimaa antavana. Tähän liittyy myös ripin kallis armoetu, jota saamme käyttää.

Tämä olisi siis seurakuntayhteydestä. Ja sitten vielä ennen tuota Välivirttä: otsikko Yksinäisellä vartiopaikalla. Tällaisen sanonnan varmaan kaikki tunnemme, olleet yksinäisellä vartiopaikalla. Elämäolosuhteet voivat joskus olla sellaiset, että joku uskovainen elää erillään muista uskovaisista. Näin voi jatkua jopa vuosia, joskus aivan vuosikymmeniäkin.

Voiko silloin pysyä uskovaisena? Vanhan testamentin Joosef oli yksi tällainen nuorukainen, joka joutui erilleen perheestään, uskovaisista ja kotimaastaan. Hänet myytiin orjaksi Egyptiin. Jumala varjeli kuitenkin hänet uskovaisena, vaikka kiusauksia ja vastoinkäymisiä oli yllin kyllin. Meidän tietoommehan tuli muutama vuosikymmen sitten, että Venäjällä oli elänyt pitkän aikaa uskovaisten joukko, joilla olivat katkenneet kaikki yhteydet muihin uskovaisiin.

Jumala varjeleli heidätkin. Tälläkin hetkellä on niitä uskovaisia, jotka jostakin syystä elävät yksin erillään ja kaukana toisista uskovaisista. Jumala voi varjella heidätkin uskovaisina. Näissä olosuhteissa uskovainen toki ikävöi toisten uskovaisten seuraa. Lauluntekijä ilmaisee asian näin: Kun yksinäisyys saartaa ja arkuus ahdistaa, tarvitsen matkallani rinnalla kulkijaa.

Pyyntöni Jeesus täytä, minulle tietä, näytä, tuo toisten ihmisten.

On kuitenkin aivan eri asia, Raamattu sanontaa käyttääkseni, lyödä laimin tai ylenkatsoa omasta tahdosta seurakuntayhteys, kuten heprealaiskirjeen kirjoittaja asian ilmaisee. Pahkoroimmehan siis, mikäli se meistä riippuu, pitää yhteyttä Jumalan lapsiin, Herran seurakuntaan, emmehän ylenkatso sitä.

Elämme kyllä siinä mielessä ihmeellistä ja siunattua aikaa, että nykytekniikkaa hyväksikäyttäen voimme kuitenkin kuulla Jumalan sanaa: asuimmepa sitten missä päin maailmaa tahansa. Se rakentaa ja vahvistaa meidän uskon elämäämme.

Jeesus on luvannut olla omiensa keskellä kaikki päivät maailman loppuun saakka. Me pyydämmekin jään lähellemme Jeesus. Jää kaikkiin vaiheisiin myös luopumiseen, lähteä suruihin suurimpiin. Vain sinä Herra kannat ja meidän kasvaa annat armosi turvissa.

Ennen kuin menemme seuraavaan väliotsikkoon, niin laulamme Virren neljäsataaneljäkymmentä.

Virren neljäsataaneljäkymmentä.

Nyt sitten muutama arkielämästä poimittu tuokiokuva, joita olen ottanut sen vuoksi, että ne veisivät tämän alustuksen aiheen entistä enemmän ja lähemmäksi käytännön elämää. Kysymyshän oli aiheesta: toistamme tarvitsemme.

Ensimmäinen tuokiokuva. Tässä tuokiokuvassa näet sinulle hyvin rakkaan läheisen ihmisen surun murtamana.

Hän itkee. Kuva kertoo raskaasta koettelemuksesta. Suru ja murhe on aivan käsin koskettavalla tavalla läsnä. Kuvassa ei ole ketään muita, vain tuo tuntemasi ihminen. Missä sinä olet?

Miksi et ole kuvassa mukana? Katseletko ehkä kuvan ulkopuolella, miten ystäväsi mahtaa käydä? Mietitkö, miten osaisi lähestyä häntä? Osaatko sanoa mitään? Rohkenetko siis kysyä itseltäsi: rakastanko häntä kuten itseäni?

Teenkö hänelle, kuten toivoisin itselleni tehtävän? Mihin lähimmäisen rakkaus minua ohjaa?

Toinen tuokiokuva. Tässä kuvassa näet ihmisen, joka on sinulle niin sanotusti hankala ihminen. Hän on tehnyt elämästäsi monella tapaa vaikean.

Välit ovat viilentyneet. Käytännössä välit ovat katkenneet kokonaan. Välttelet hänen kohtaamista. Kuvassa näet muitakin, joiden arvelet olevan tuon hankalan ihmisen kanssa samoilla linjoilla. Ehkä he parhaillaankin puhuvat sinusta jotain pahaa.

Vieläkö jaksat rakastaa häntä kuten itseäsi? Teetkö hänelle, kuten toivoisit itsellesi tehtävän? Tuntuuko ylivoimaisen vaikealta?

Kolmas tuokiokuva. Tämä kuva on Kuopion kaupungilta.

Kadun penkillä istuu arviolta kahdeksantoistavuotias nuori mies, päättelet kuvasta, että hän on varmaan ulkomaalaistaustainen. Ehkä turvapaikanhakija on arviosi. Ohitse kulkee ihmisiä. Kukaan ei ole häntä huomaavinaan.

Miehen takaa lähestyy suomalainen mies, joka kaataa penkin ja pyytää kovaäänisesti istujaa häipymään sinne, mistä on tullutkin.

Kuvassa näkyvät pojan säikähtyneet kasvot. Pitkuun purskahtaen hän juoksee pois. Hämmentyneitä ihmisiä on ympärillä. Joku nauraa ivallisesti, mielessäsi käy: rakasta siis häntä, kuten itseäsi.

Tee hänelle, kuten toivoisit itsellesi tehtävän. Missä on tuon nuoren miehen lähimmäinen? Kuka hän on? Mitä siinä eräässä virressä sanotaankaan? Voi Herra kaikki päällä maan, loit lähimmäissemme myös kieleltään ja uskaltai vieraat toisillemme.

Kun sinulta saa hoivansa myös kaukainen maa kansa sen, niin ketään torju emme.

Neljäs tuokiokuva. Katselet kuvaa, josta huomaat, että suuri joukko nuoria istuu rauhanyhdistyksellä. Muistathan hyvin tuon hetken: seurojen jälkeen kännyköissä kiersi viesti: mihin menette seurojen jälkeen? Puhelimiesi tulee monta viestiä, monta tarjousta hyvistä paikoista, mihin mennä.

Huomaat, että lähes kaikki kaverit somettavat tässä viestiketjussa. Yksi nuori erottuu joukosta. Hänen puhelimeensa ei tule viestejä. Muistathan, että hänkin vilkaisi joskus puhelinta, olisiko siellä viestiä. Ei ollut.

Kun viimeinen laulu oli laulettu, nuoret lähtivät pienissä tai suuremmissa ryhmissä viettämään iltaa. Yksi nuori jäi hetkeksi yksin seisomaan Rauhan yhdistyksen pihalle. Kukaan ei kysynyt, lähdetkö mukaan. Nuori lähtee yksin asunnolleen. Mieleesi nousee ajatus: rakasta häntä kuten itseäsi, tee hänelle kuten toivoisit itsellesi tehtävän.

Juuri äsken ilta oli päättynyt lauluun, jossa lauloimme: auta Jeesus, minut saartaa tuskan muuri kivinen. Murra ahdistuksen valta, yksin jaksa enää en. Sitten viides tuokiokuva. Ikääntynyt ihminen makaa palvelutalon sängyssä liikuntakyvyttömänä. Hänen pöydällään on kuva jostakin läheisestä ystävästä.

Vanhus ottaa kuvan käteen, pyyhkii siitä pölyt ja katsoo kuvassa olevaa kaipaavin katsein. Kun katsot kuvaa tarkemmin, huomaat tuossa vanhuksen kädessä olevassa kuvassa jotain tuttua. Se on sinun kuvasi vuosien takaa. Sinua odotetaan. Mielessäsi käy.

Miksi en ole käynyt vanhusta tapaamassa? Aina on ollut jotain, joka on mennyt sen edelle. Rakasta siis häntä, kuten itseäsi, tee hänelle, kuten toivoisit itsellesi tehtävän. Kuulet vanhuksen hyräilevän: muista Jeesus minua voimieni uupuessa! Öin ja päivin sairaana saanhan nytkin rukoilla: autat tuskan vaivatessa, sinä itse nöyrästi kannoit oman ristisi.

Muista Jeesus minua. Sitten viimeinen otsikko, joka kuului peilin edessä. Huomaamme, että näitä tuokiokuvia on taskussamme ehkä isokin nippu. Kuvia, joista tarttuu ilo, kuvia, jotka surettavat, kuvia eri elämäntilanteista. Kuvissa on kaikenikäisiä nuoria ja vanhoja, isiä ja äitejä, niitä, joilla on perhe ja puoliso, niitä, joilla niitä ei ole.

Kuvien joukossa on myös niitä, joissa näkyy ihmisiä, joilla ei näytä olevan yhtään ystävää ja niitä, joita kiusataan tai vieroksutaan ja hyljeksitään. Jossakin kuvassa näet uskonkilvoituksessa väsyneen, toisessa uskontieltä horjahtaneen. Kuvaa kuvaan perään juoksee edestämme. Joudumme kysymään itseltämme: Olenko iloinut iloitsevien kanssa ja itkenyt itkevien kanssa? Olenko ollut rinnalla kulkija silloin, kun lähimmäinen on sitä tarvinnut?

Huomaatko, että uusia tuokiokuvia otetaan lisää kaiken aikaa joka päivä tänäänkin. Kuka tarvitsee rinnalla kulkijaa, lähimmäistä? Olenko minä hänen lähimmäisensä? Ohitsevässä hetkessä on niitä ihmisiä, jotka kaipaavat ystävää. On yksinäisyydestä kärsiviä.

On niitä, jotka haluaisivat jakaa elämän kuormat jonkun kanssa. Heidän joukossaan on niitä, joita elämän koettelemukset uuvuttavat. On myös matkaystäviä, jotka kaipaavat lähelle toista ihmistä, joka on tukena uskon kilvoituksen matkalla. Suuren väkijoukonkin keskellä voidaan kokea syvää yksinäisyyttä. Kaikkein raastavinta on, jos mielen valtaa hyljätyksien tulemisen tunne, kukaan ei välitä.

Peilin edessä voimme kuitenkin huomata, että omalla matkallamme olemme saaneet saattajiksi, ilon ja vastoinkäymisten jakajiksi lähimmäisiä. Huomaan, että en ole osannut heistä kiittää, kuten olisi pitänyt. He ovat olleet lähelläni silloin, kun olen heitä tarvinnut. He ovat auttaneet silloin, kun olen horjunut tai nostaneet, kun olen langennut. Heissä on niitä, jotka ovat kulkeneet hetken vierellämme, kun tuska ja ahdistus on painanut.

Sanojakaan ei ole ollut eikä tarvittu. Riitti, kun hän oli ja muisti. Heitä tarvitsen etenkin päin. Heitä, jotka ovat kuin enkeleitä, jotka ovat tukeneet minua taivastiellä. Olen heitä joskus tietämättäni kotiinkin saanut.

Jumalan Sana vakuuttaa, että Jeesus oli kaikessa kiusattu, kuten mekin, mutta ilman syntiä. Hän koki myös hyljätyksien tulemisen raastavan tuskan: Jumalani, Jumalani! Miksi minut hylkäsit! Hän voi auttaa! Hän kulkee tänäänkin sinun ja minun mukana.

Hän ei jätä eikä hylkää, vaikka siihen olisi ollut usein aihettakin. Hän sitoo haavat, vie majataloon ja maksaa kaiken. Hän on jo maksanut suurimman velan, kaikki syntimme. Hän on maksanut myös ne synnit, jotka nousevat turmeltuneesta mielestämme, kaiken itsekkyyden, kovuuden ja laiminlyönnit. Jumalan sanan peilin edessä tunnemme itsemme näissäkin asioissa syntisiksi.

Sen vuoksi me saamme turvautua anteeksiantamuksen sanaan. Poikani ja tyttäreni, ole hyvässä turvassa sinun. Syntisi annetaan sinulle anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovin dovessä.

Olen jättänyt puheenjohtajaa varten muutaman aihepiirin. Kaikesta voi toki keskustella, mutta jos nämä jollakin tavalla helpottaa, niin sitä varten seuraavat aiheet:

Onko meillä aikaa toisillemme?

Yksinäisyys, onko sitä? Voiko isossakin sijonissa joku jäädä yksin? Vähäsenkö porukoihin vai jäänkö aina yksin, kun kukaan ei pyydä mukaan?

Neljänneksi: korvaako kännykkä henkilökohtaisen kontaktin? Ja viimeiseksi: nettiseurat vai live-seurat?