lähetysajankohta Järviradio, Hengellinen ilta. Alustus Jämsän opistolla 03.10.2016 18.37

Rakkaat opistonuoret ja te äidit ja isät, sisaret ja veljet, niin kuin monesti aiemminkin oli mukava tulla tänne opistolle. Vaikka vuodet ovat vierineet, on tämä talo täynnä monenlaisia muistoja.

Vieläkin voi korvissa kuulla rehtori Heikin kärsivällisen kuulutuksen, kun hän kutsui meitä monesti vilkkaita ja yhteiset pelisäännöt unohtuneita. Rakkaat nuoret, kokoonutaanpa vanhaan juhlasaliin keskustelemaan tiestä ja matkasta. Sai olla opettelemassa Jumalan valtakunnan talostelua. Meitä nuoria kasvatettiin armolla ja totuudella.

Tämän alustuspuheenvuoron aiheeksi on annettu opiston merkitys uskonelämän tukijana ja yhteiskuntaan kasvattajana. Tämä otsikko tuo hyvin esiin opiston kaksoistehtävän: kasvattaa opiskelijaa tätä aikaa varten ja taivasta varten. Itse olen aikoinani saanut olla opistolaisen roolissa ja myöhemmin opistolaisen vanhemman roolissa.

Kun näin jälkeenpäin ajattelen opiston merkitystä omaan elämääni, on todettava, että se on ollut syvä ja pitkäkestoinen. Itse asiassa se on ollut paljon muutakin kuin kaikki ne mieleen painuneet ja osin unohtuneet tapahtumat varsinaisen opistotalven aikana. Nimittäin opiston vaikutus on parhaimmillaan prosessi, joka jatkuu vaikkapa ystävyyssuhteina halki elämän.

Oman opistovuoteni ihmiset ovat yllättävän paljonkin tekemisissä vielä yli 25 vuoden jälkeenkin. Keskustelin omien opistoystävieni ja muutaman muun opiston käyneen kanssa opiston merkityksestä. Nostin tähän alustukseen muutaman aiheen noista keskusteluista.

Näkökulmasta opiston yhteiskuntaan kasvattajana nostan esille kolme aihetta: ensiksi yhteisöllisyys, toiseksi opiston antamat tiedot ja taidot ja kolmanneksi luottamus. Sitten taas toisesta näkökulmasta opisto uskon elämän tukijana kolme aihetta: ensiksi Jumalan valtakunnan asukkaana, toiseksi ystävyys ja kolmanneksi omakohtainen usko.

Ja ensiksi tämä näkökulma opisto yhteiskuntaan kasvattajana: yhteisöllisyys. Yksilön ja yhteiskunnan välinen suhde pohjautuu yhteisyyden tunteelle. Se pitää kaikki yhteiskunnat koossa. Yhteisöllisyys, yhteisö ja yhteisöllinen elämä ovat välttämättömiä ihmisen olemassaololle ja toiminnalle.

Tuo yhteisöllisyys koostuu vuorovaikutuksesta, yhdessä olemisesta ja tekemisestä, henkilökohtaisesti merkittävistä suhteista, luottamuksesta ja yhteenkuuluvuudesta. Yhteisö ja yhteisöllisyyden tuntee. Yhteisöä koossa pitävää voimaa, yhteenkuuluvuutta ja sitoutumista voidaan kuvata esimerkiksi sanalla ryhmähenki.

Opistolainen pääsee hyvin konkreettisesti harjoittelemaan yhteisöllisyyttä ja sitä kautta keräämään sosiaalista pääomaa. Joku onkin sanonut, että opisto on intensiivikurssi elämän ja arjen hallintataitojen kasvattamiseksi. Sisäoppilaitoksessa ja soluasumisessa sosiaaliset ja vuorovaikutustaidot ja erilaisuuden hyväksyminen kehittyvät kannustavassa ilmapiirissä.

Näistä taidoista on myöhemminkin elämässä suuri apu. Rehellisyys, ahkeruus, hyvät tavat ja toisten kunnioittaminen, yhteisten sääntöjen noudattaminen, anteeksi pyytäminen ja antaminen ovat asioita, joiden avulla pärjää jatkossakin perhe- ja työelämässä.

Eräs opistolainen kertoi, että opisto on opettanut vastuuntuntoa ja asioista huolehtimista. Olen oppinut huolehtimaan itsestäni ja muista. Olen ymmärtänyt paremmin kodin merkityksen. Parhaimmillaan yhteisöllisiin arvoihin kuuluu vastuullisuus itsestä ja toisista, toisten kannustaminen ja oikeanlaisen erilaisuuden hyväksyminen.

Oikeanlaisella erilaisuuden hyväksynnällä tarkoitan, että tuon erilaisuuden arvostaminen ei tarkoita synnin tai muun sopimattoman elämän hyväksyntää. Opistovuosi antaa oivan tilaisuuden monikulttuurisuuden ja kansainvälisyyden vahvistumiselle. Myös lähimmäisen rakkaus on aidosti mukana opiston arjessa.

Se on läsnäoloa ja kuuntelua, mutta myös välittämistä ja halua auttaa tarvittaessa. Paavali kehotti: iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa. Opiston opiskelijat muodostavat pienoisyhteiskunnan, johon jokainen osallistuu ja jossa opetellaan vaikuttamista, vastuunottamista ja yhteistoiminnan tuloksellisuutta.

Tavoitteena on edistää koko oppilaskunnan yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia. Tämä toiminta valmentaa myös elämän myöhempään yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Meillä jokaisella on paikka ja oma rakennustehtävä yhteisöissämme.

Raamattu neuvoo: toimikaa sen kaupungin parhaaksi, johon minä olen teidät siirtänyt. Rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidänkin menestyksemme. Yhteiskunta lähiyhteisöineen on kristitylle se kaupunki, jonka parhaaksi hän tekee työtä.

Me suomalaiset saamme elää ja asua vapaassa yhteiskunnassa sen tasa-arvoisina kansalaisina. Järjestäytyneelle yhteiskunnalle on keskeistä laillinen esivalta edustajineen. Kristityt kunnioittavat esivaltaa arkisessa elämässään ja tahtovat olla sille alamaisia ja kuuliaisia.

Uskon ja hyvän omaantunnon säilyttämiseksi emme halua tietoisesti rikkoa lakeja, asetuksia tai muita säännöksiä. Tämä on totta myös opistoelämässä.

Sitten toisena opiston antamat tiedot ja taidot. Opisto on aina havainnoinut opetustarjonnassaan yhteiskunnan kehityksen. Itse sain vuosina 1989-90 olla Jämsän opiston ensimmäisellä tietotekniikkalinjalla.

Opetussuunnitelmat ovat aina vastanneet kulloisenkin ajan nuorten tarpeisiin. Muutaman vuoden jälkeen tietotekniikan linjan opetus sulautettiin osaksi kaikkien linjojen opetusta. Opisto antaa monia tiedollisia ja taidollisia eväitä tulevaisuuteen.

Joillekin opistovuosi on ollut aivan konkreettinen suunnan näyttäjä tai ponnahduslauta tuleviin opintoihin tai tulevaan ammattiin. Omat lahjat ja kiinnostuneisuus ovat tulleet esille. Opistosta saatu kipinä vaikkapa musiikkiin tai urheiluun on tullut voimaannuttavaksi harrastukseksi myöhempäänkin elämään.

Opistossa on mahdollisuus oppia paljon taitoja, joita tarvitsee tulevaisuuden opiskelussa ja työelämässä. Työnantajat arvostavat asiaosaamisen lisäksi asennetta, kokonaisuuksien hallintaa, kykyä soveltaa oppimiaan asioita sekä oma-aloitteisuutta.

Opisto antaa tilaisuuden turvallisessa ympäristössä harjoitella myös erilaisia esiintymistilanteita. Tämän päivän opiskelu- ja työelämässä korostetaan vahvoja vuorovaikutustaitoja. Samanaikaisesti meidän on hyvä muistaa, että voimme opiskella niitä, mutta kaikille meistä se ei ole niin luontevaa.

Suinkaan kaikkien ei tarvitse pärjätäkseen olla korostuneen ulospäin suuntautuneita. On paljon tehtäviä, joissa ujoimmatkin menestyvät sopivalla tilanneherkkyydellä.

Sitten luottamus. Luottamus on monella tavalla keskeinen asia. Väitetään, että koko maailman talous perustuu luottamukseen. Luottamukseen perustuvat valtioiden väliset suhteet ja niiden varaan perustuu meidän ihmisten välinen kanssakäyminen.

Luottamus on yksi ihmisen perustarpeista, joka kehittyy jo vauva-iällä. Jos myönteisiä luottamuksen kokemuksia on vähän lapsuudessa, luottamus on vaikeampaa myös aikuisiässä. Mutta luottamusta voi kuitenkin harjoitella läheisten ja luottamusta ansaitsevien ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa.

On tärkeää paitsi luottaa muihin, myös olla luottamuksen kohteena ja ansaita muiden luottamus. Tähän opistoympäristö antaa monenlaisia mahdollisuuksia. Opistossa erilaiset tehtävät, ryhmässä toimiminen ja hyväksyvä ilmapiiri parantavat maaperää myös itse luottamuksen kohentumiselle.

Meille jokaiselle on tärkeää saada kannustusta, myönteistä palautetta ja hyväksynnän kokemusta. Kokemusta siitä, että minä riitän ja olen arvostettu juuri tällaisena kuin olen.

Uskovainen perheen äiti pohtii opiston merkitystä. Opisto opettaa myös luottamusta opiskelutovereihin, opettajiin ja muihin yhteisön jäseniin. Keskinäinen luottamus vaatii avointa keskustelua ja vuorovaikutusta.

Vaikeista asioista keskusteleminen vaatii tunnetta, että voin luottaa näihin ihmisiin. Luottamus on vastuuta, joka syntyy tuntemisen kautta. Olenko itse luottamuksen arvoinen? Toiminko itse niin kuin Jumalan sana ohjaa toimimaan lähimmäisteni ja yhteiskunnan parhaaksi?

Saan myös itse perheen äitinä luottaa, että Jumala siunaa nuortemme elämän. Yksi opistotalven opetuksista on, että parvessa on helpompi lentää. Eräs opiston käynyt totesi, että vuoden aikana vahvistui ajatus: haluan kuulua tähän joukkoon. Elämälläni on tarkoitus. Saan luottaa Jumalan johdatukseen.

Tutussa virressä laulamme: Tarkoituksen elämään sinä, Jeesus, näytät. Anna selvän määränpään, tehtäviisi käytät. Ja jatketaan. Auta aina luottamaan, että parhaakseni ohjaat päivän kerrallaan, hoidat nuoruuteni.

Luottamusta Jumalan johdatukseen tarvitsemme, kun katselemme elämäämme eteenpäin. Uskon kautta me saamme positiivisin ja luottavaisin mielin suhtautua myös ajalliseen elämään. Saamme opiskella ja tavoitella asioita. Elämä on täynnä mahdollisuuksia.

Meidän on kuitenkin hyvä näiden tavoitteiden ja haaveiden alla todeta, että jos Jumala suo. Saamme rukoilla ajallisiakin asioita taivaalliselta isältä. Mutta on hyvä rukoilla niin kuin Jeesus itse opetti: Tapahtukoon isä sinun tahtosi.

Nimittäin, jos elämässämme tapahtuu Jumalan tahto, me säilymme uskomassa ja pääsemme kerran taivaaseen.

No sitten tämä toinen näkökulma, opisto uskon elämän tukijana. Ensiksi Jumalan valtakunnan asukkaana. Näitä edellä mainittuja oppeja yhteiskuntaan, vaikkapa yhteisöllisyydestä, voi saada muistakin opinahjoista.

Mutta opistossa on jotakin, mikä on ihmisen tulevaisuuden kannalta vieläkin merkityksellisempää. Kerran ihmiset loukkaantuivat Jeesuksen puheisiin ja lähtivät yksi toisensa jälkeen pois hänen luotaan. Viimeinen Jeesus kysyi omilta opetuslapsiltaan, ettekö tekin halua mennä pois.

Pietari vastasi Jeesukselle: Herra, mihinkä me menisimme, sillä sinulla on iankaikkisen elämän sanat. Opistossa ja kaikkialla siellä, missä uskovaiset ovat yhdellä koolla, on läsnä iankaikkisen elämän sanat.

Yhteisöä koossa pitävänä voimana ei ole pelkästään hyvä ryhmähenki, vaan paljon suurempi voima: Jumalan pyhä henki. Tuo henki synnyttää yhteisen rakkauden.

Niin kuin alussa muistelin omana opistoaikanani, kokoonnuttiin toisinaan silloiseen vanhaan juhlasaliin keskustelemaan tiestä ja matkasta. Yleensä nämä keskustelut käytiin silloin, kun jotakin oli mennyt pieleen.

Oli toimittu eri tavalla kuin mitä yhteiset pelisäännöt edellyttivät. Silloin puhuttiin asioista. Kerrattiin pelisäännöt. Mutta myös nuo virheet, mitä oli tullut, sovittiin evankeliumilla anteeksi. Ja tehtiin lupauksia, että yritetään toimia jatkossa niin kuin oli sovittu.

Tämä oli sitä Jumalan valtakunnan talostelua. Opistossa tulee konkreettiseksi Paavalin korintolaiskirjeen kuvaus, kun hän kirjoittaa: Te olette Kristuksen ruumis. Jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen.

Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama henki on yhdistänyt meidät. Kaikki me olemme saaneet juoda samaa henkeä.

Jos yksi kärsii, kaikki muutkin jäsenet. Ja jos yksi jäsen saa osakseen kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa.

Suurin oppi opistossa on, jos oppii puhumaan mieltä askarruttavista asioista. Näitä keskusteluja käydään varmasti kahden kesken, pienissä porukoissa ja täällä opistossakin koko opistoperheen kesken.

Eräs kauan sitten opiston käynyt kertoo: Opistossa puhuttiin asioista, puhumisesta ja sopimisesta. Nyt tuntuu, että on elämän tärkein asia, kun jaksaa ja saa pyytää anteeksi.

Enää ei pärjäisi ilman ystäviä ja ilman, että saa puhua asioistaan. Monelle opistovuosi on tuonut myös Jumalan valtakunnan työn läheiseksi ja tärkeäksi.

Opistovuoden kokemukset ovat rohkaisseet ottamaan vastaan kristillisyyden työtehtäviä. Jokaiselle, myös nuorille, on tehtävä ja paikka omassa kotisiionissa.

Teurojen järjestäminen, erilaiset diakoniatehtävät sekä lapsi- ja nuorisotyötilaisuudet vaativat lupuisia työvuoroja ja auttavat tutustumaan toisiin uskovaisiin ja juurtumaan oman siionin toimintaan.

Yleensä kokemus tuosta työstä on, että saa itse paljon enemmän kuin mitä voi antaa.

Sitten ystävyys. Nuoruuden ja sanoisinpa opistonkin merkityksellisimpiä asioita on ystävyys. Opistossa solmitut ystävyyssuhteet täyttyvät ja kantavat läpi elämän.

Eräs opistoystävistäni sanoi opiston merkitystä pohtiessaan: En osaa edes oikein sanoiksi pukea, miten iso merkitys opistoystävillä on. Sain opistosta paljon hyviä ystäviä ja saattomiehiä, jotka ovat olleet tukemassa koko opiston jälkeisen elämän varrella.

Viime talven kokoontuminen meidän opistolaisten kesken oli tosi kiva juttu. Vajaan 30 vuoden jälkeenkin kaikki tuntuivat läheisiltä.

Omalle opistonuorellekin olen sanonut, että kannattaa tutustua opistossa avoimin mielin erilaisiin ihmisiin. Raamattu opettaa meitä monien esimerkkien kautta arvostamaan ja ylläpitämään lahjaksi saamaamme ystävyyttä.

Hyvä ystävä on Jumalan lahja. Raamatun kauneimpia kertomuksia ystävyydestä on Samuelin kirjan teksti, jossa kerrotaan Daavidin ja Joonatanin ystävyydestä.

Samuel kirjoittaa: Ja Joonatan taas mannoi Daavidille, sillä niin rakkaana hän piti häneen, että rakasti häntä niin kuin omaa hieluansa. Näiden ystävysten välillä oli todella lujaa luottamusta.

He eivät keskustelleet ainoastaan ajallisista vaaroista ja huolista, vaan myös sydämen sisimmistä tunteista ja murheista.

Nuorelle ja meille jokaiselle on tärkeää omistaa hyvä ystävä, saattomies. Ystävä, joka ei kulje ohi itse silloin, kun tarvitsemme apua. Ystävä, joka rakastaa armolla ja totuudella.

Jeesus käytti opetuslapsistaan sanaa ystävä: En sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni.

Palvelija on isännän ja hänen tahtonsa alainen. Jeesus on antanut opetuslapsensa oppia tuntemaan taivaan valtakunnan salaisuudet. He iloitsevat ystävyydestä ja armosta.

Ja sitten lopuksi omakohtainen usko. Jeesus kutsuu meitä jokaista: Tule ja seuraa minua. Tuo kutsu ja siihen vastaaminen on jokaiselle henkilökohtainen.

Haluanko olla uskovainen ja elää Jumalan valtakunnan yhteydessä? Haluanko uskoa syntini anteeksi? Valitsenko elämästäni siunauksen vai kirouksen? Tuo valinta on aina henkilökohtainen.

Raamatun mukaan Jumalan vastustaja, sielun vihollinen, tekee kaikkensa, jotta ihminen valitsisi väärän, vahingollisen ja turmioon johtavan tien. Myös meidän ihmisten oma tahto on taipuvainen tekemään aina vääriä valintoja.

Oikean valinnan tekeminen, eli evankeliumin uskominen, ei kuitenkaan tapahdu ihmisen omalla voimalla, vaan Jumalan voimalla.

On turvallista olla ja uskoa opistossa suuren joukon keskellä. Saamme voimaa ja lohdutusta ystävien joukosta.

Opistolaisillakin saattaa olla erilaisia käsityksiä joistakin uskon asioista. Jos ajatukset poikkeavat, niistä on hyvää puhua yhdessä.

Jumalan kasvojen edessä on vain kahdenlaisia ihmisiä: on uskovaisia ja epäuskoisia, on syntisiä ihmisiä ja armahdettuja syntisiä. On niitä ihmisiä, joilla on nimi elämän kirjassa taivaassa, ja niitä, joita se nimi on pyyhitty pois.

On lohduttavaa muistaa, että tuon uskon määrää ja vahvuutta ei kysytä. Heikkokin usko riittää viemään perille taivaan kotiin.

Jumala lupaa Jesajan profeetan kautta, että kun omaa tuntoamme on Jumalan sanaa sidottu ja evankeliumilla hoidettu, se ohjaa kulkuamme. Aina kun olet eksymässä sieltä, milloin oikeaan, milloin vasempaan, sinä omin korvin kuulet takaisin ohjeen: Tässä on tie, kulkekaa sitä.