Mötet/Fi Predikan I Stockholm 196? (13)

Armo, laupeus ja rauha lisääntyköön teille meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta. Aamen.

Lukisin tänä iltana tutkistelun aiheeksi apostolien teosta 24. luvusta 14., 15. ja 16. jakeen. Mutta sen minä sinulle tunnustan, että minä sitä tietä vaeltaen, jota he lahkoksi sanovat, niin palvelen isieni Jumalaa, että minä uskon kaiken, mitä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa. Ja pidän sen toivon Jumalaan, että on oleva ylösnousema, jota nämä itsekin odottavat, sekä vanhurskatten että vääräin. Sen tähden minä myös ahkeroitsen, että minulla aina olisi loukkaamaton oma tunto Jumalan ja ihmisten edessä. Aamen.

Matkasta rasittuneena, vähän nukkuneena ja Ruotsin matkastani monella tavoin kylläksi saaneena ja kotimatkalle lähtiessäni ajattelin nyt tänä iltana, jos Jumala suo ja pyhä henki meille sanan, niin muutaman sanan puhua tuosta mielenkiintoisesta asiasta, josta tämä meidän tekstimme puhuu ja joka varmaan monelle teistä täällä Tukholmassakin on usein ollut ajatusten kohteena ja jonka parissa olette askaroineet.

Asia on nimittäin niin, että apostoli Paavali joutui epäillyksi eri seuraisuudesta ja lahkolaisuudesta, syytetyksi tästä asiasta ja sitten myöskin siitä, joka tässä tekstissä myöskin mainitaan. Kohta palaamme.

Asia on niin, että juutalaiset olivat ottaneet Paavalin kiinni tai oikeastaan he aikoivat hänet tappaa, mutta roomalainen upseeri satamiestensä kanssa pelasti hänet juutalaisten käsistä. Ja sitten Paavali vietiin sidottuna roomalaisen maanherran tutkittavaksi. Ja sitten hän siellä maanherra Felixin edessä ollessaan joutuu selvittämään kantaansa.

Ensiksi maanherra kyselee niiltä syyttäjiltä ja Paavalilta: Mistä te tätä miestä syytätte? He huipistivat syytöksensä tuohon, että hän on kansan villitsijä ja hän on Nazaretilaisen lahkon päämies. Ja hän ei lakkaa puhumasta lakia ja tätä pyhää paikkaa vastaan, nimittäin kirkkoa vastaan. Tämä mies on epäkirkollinen mies, ja sen takia me olemme häntä vainonneet.

Sitten roomalainen maanherra noudattaa vanhaa roomalaista lainkäytön tapaa: Audiatur et altera pars, kuunneltakoon myöskin toista puolta. Kääntyy Paavalin puoleen ja kysyy: Mitä sinä näihin? Mitä sinä näihin syytöksiin sanot?

Niin nyt tämä Paavalin vastaus osoittaa sen, tai hän aivan kuin tahtoo sanoa, että kuule maaherra, sinulle on syötetty pajun köyttä, jos käyttäisi tuollaista havainnollista sanaa. Se syytös on aivan väärä, että minä olisin epäkyvää, epäkirkollinen mies. Päin vastoin, he eivät pääse minua siitä syyttämään, sillä kun minä olen saadannut, niin minä en ole isienne opista poikennut vähääkään.

Ja tässä hän sanoo näin, että se minä sinulle sanon, että minä sitä tietä kulkien, jota he lahkoksi eli eri seuraksi sanovat, minä niin palvelen isieni Jumalaa, että minä uskon kaiken, mitä laissa ja profeetoissa on kirjoitettu.

Ja pankaapa merkille apostoli Paavalista ja muistakin apostoleista, kun he lähtivät ja saarnaamaankin, niin hehän joutuivat aina tuollaisen epäluulon alaiseksi, että mitähän uutta oppijanet tuovat nyt tänne paikkakunnalle, tänne, minä menin sanoa Tukholmaan, mutta sosa, eihän siellä ollut sitä Tukholmaa. Niin, mitähän ne nyt oikein tulevat tänne puhumaan.

Lukekaapa apostolien tekojen kolmannesta luvusta, kun apostoli Paavali meni työtoverinsa kanssa saarnaamaan Antiokian kaupunkiin, sen synagogaan. Kirkko oli aivan täynnä väkeä, ja nämä ihmiset kuuntelivat tietyllä mielenkiinnolla.

Niin katso, katsokaapa, sielläkin Paavali aloitti vanhan testamentin kirjoista, mitä ovat isät sanoneet, mitä profeetat julistaneet, miten on kirkossa ennen uskottuja opetettu. Ja nyt hän aivan kuin tahtoi osoittaa, että kuulkaa, kun minä nyt saarnaan teille evankeliumia, niin tämä nyt pohjautuu tähän kirkon vanhaan oikeaan opinperinteeseen ja isien kirjoitukseen ja oppiin. Ja minä en ole poikennut yhtään siitä pois.

Jeesustakin syytettiin juuri tällaisesta eri seurasta ja Mooseksen vastaisuudesta, mutta hän sanoi heille, syyttäjille, näin, että jos te Moosekseen uskoisitte, niin kuin te sanotte uskovanne, mutta ette kuitenkaan Moosesta ole ymmärtäneet, niin te minuun uskoisitte, sillä minusta hän on kirjoittanut teille.

Nyt minä tulen tähän lakikysymykseen kohtaan vähän myöhemmin.

Niin näin apostolit ahkeroivat aina, kun he lähtivät saarnaamaan torjuakseen ihmisiltä tuon ajatuksen, että he olisivat jollakin tavalla nyt jotakin uutta opettamassa. Tätä he ahkeroivat aina heille verottaa.

Ja apostolit eivät eronneet kirkosta, eikä Herra Jeesus eronnut kirkosta. Ei nämä nykyajan lahkolaiset saa tukea ainakaan apostoleilta niille kirkosta eroamisajatuksilleen.

Sillä nyt vaikka apostolit näkivät, että kirkon asiat olivat suurin piirtein väärissä käsissä, ja sitten ne epäuskoisten jumaluusoppineitten, kirjanoppineitten ja epäuskoisten pappien, ja sitten ne variseusten ja sellaiset käsissä, niin ei se sitä tarkoita eikä merkinnyt, että kirkolla ei olisi ollut oikea oppi.

Muistatteko, kun ne apostolipaavaliitit, joka oli ennen, luuli olevansa oikea kirkonmies ja vainosi uskovaisia, ajatellen, että nuo lahkolaiset täytyy hävittää täältä maan päältä pois. Niin, ja siinä tarkoituksessa hän sitten meni sinne Damaskoonkin, mutta hänelle kävi siellä huonosti tässä merkityksessä, sillä hänestä itsestään tuli silloin uskovainen.

Sen takia Paavalilla myöhemmin ei ollut minkäänlaista kirkkausta siitä, että hän olisi itse älynnyt ja huomannut käydä uskovaiseksi. Ei, hän meni aivan päinvastaisesta tarkoituksesta Damaskoon.

Niin, nyt hän näki kirkkoa, ja hänelle kirkastui se, että hän ei itse ollutkaan oikea kirkonmies ja kirkonopettaja, vaan nuo, joita hän vainosi, ne ne olivat isien uskon ja opin ja profeettojen ja patriarkkojen perustuksen päällä, ja ne ne olivat oikeat kirkon omistajat, ja näin tällä tavalla apostolit käsittivätkin, että he ovat tämän kirkon oikeat omistajat. Tämä kirkko kuuluu heille.

Nyt tämä Paavali sitten, kun hän itse joutui todellakin syytetyksi siitä, mistä hän ennen syytti uskovaisia, ja leimatuksi tuolla lahkolaisen ja eri seuraisuuden leimalla, niin hän kirjoittaa, niin kuin varmaan muistatte, Roomalaiskirjeen yhdeksännessä luvussa sen alussa, että minulla on murhe ja ainainen kipu sydämessäni, ja minä soisin itse olevani poistettu Kristuksesta veljieni vuoksi, jotka minun lankoni lihan puolesta ovat.

Ja jatkaa sitten näin, sillä heidän on lupaukset, heidän on liitot, heidän on lain antaminen, heidän on Jumalan palvelus, heidän on Isä.

Ajatelkaa, että heillä oli näin kalliita opintoja, heillä oli näin kallis kirkon perintö, mutta he eivät olleet tämän mukaan uskomassa, ja se toi Paavalin sydämelle niin sanomattoman paljon tuskaa ja murhetta.

Ymmärrämmekö me nyt paremmin sen tuhlaajapojan vanhemmankin veljen, useinhan siitä saarnataan aivan väärin, nimittäin se on usein uskottu ja ajateltu väärin siitä tuhlaajapojan vanhemmasta veljestä, nimittäin, että se vanhempi veli olisi tarkoittamassa lapsuuden kristittyä eli kasvatuskristittyä, ja sitten se tuhlaajapoika sitten tuolla maailmanreissun tehnyt, tuhlaajaa lasta, joka sitten parannuksen kautta palasi takaisin Jumalan valtakuntaan, mutta että tuo vanhempi veli pysyi Jumalan valtakunnassa eikä lähtenyt siitä pois.

Kuulkaa se, ei, se pysyy nyt. Muistatteko, kun isä sille vanhemmalle veljelle sanoo, että kaikki mikä on minun on sinun, ja sinä olet aina minun tykönäni, sen takia sinun olisi pitänyt iloita, kun tämä nuorempi veljesi tuli kotiin, mutta sinä et kuitenkaan iloinnut, ja se osoittaa sitä, että sinä sittenkin olet Jumalan valtakunnan ulkopuolella.

Muuten ne sitten siinä kertomuksessahan on niin selviä merkkejä siitä, että sehän ei ollut oikeauskovainen se vanhempi veli, kun nimittäin siinä sanotaan näin, että kun hän kuuli palvelijoita, että nämä juhlat oli järjestetty tuhlaajan pojan kotiinpaluun johdosta, niin hän vihastui eikä tahtonut mennä sisälle.

No onko se nyt uskovaisen tuntomerkki, että se vihastuu, jos joku syntinen tekee parannuksen? Ei totisesti. Sehän on oma vanhurskaan ihmisen tuntomerkki tämä, että niin kuin fariseukset tuuri olivat siitä niin vihaisia, kun Herra Jeesus meni syntisten ja publikaanien tykömajalle, vaan eihän se ole uskovaisen tuntomerkki tämä.

Päinvastoin täällä Tukholmassakin jokainen uskovainen on sanomattoman iloinen, vaikka minkäkaltainen ihmisraukka tuolta tulisi sisälle Jumalan valtakuntaan.

Pankaapa merkille, kuinka tuo Jumalan lapsi, vaikka se saattaisi näistä ulkonaisista asioista olla kateellinenkin vielä turmeltuneen luontoonsa vuoksi, niin kuitenkin hän tässä asiassa ei ole kateellinen.

Viime vuonna, kun tuli huono marjavuosi sinne Utajärvelle, niin minä kun löysin hyvän marjapaikan, niin minä olin niin matalana siellä ja hyvin hiljaa. Ja minä kun siellä kyyristelin, niin ajattelin, katsoppa vain, ristittyä.

Tällä tavalla meillä saattaa olla kateellisuutta näissä asioissa täällä maailmassa, mutta voi kuulkaa, ei ole meillä kateellisuutta, jos Jumalan valtakuntaan on tulossa ihmisiä.

Tai vastoin, siellä sanotaan näin Jesajankirjan kuudennesta luvusta, että Nouse, ole kirkas, sillä sinun valkeutesi tulee, ja Herran kunnia koittaa sinun ylitsesi. Katso, pimeys peittää maan ja synkeys kansat, mutta sinun ylläsi loistaa Herran kunnia. Ja katso, kansat vaeltavat sinun valkeutesi kohti, poikasi tulevat kaukaa, ja tyttöresi kainalossa kannetaan.

Silloin sinä saat sen nähdä, ja sinun sydämesi iloitsee ja levittää itsensä. Ja kumpaakin aina, jos tulee, sinun tykösi.

Ja sittenhän siinä, kun kerran tuosta vanhemmasta veljestä tuli kysymys, joka juuri tarkoittaa omaa vanhurskasta, ja sitten tämä tuhlaajapoika taas uskon vanhurskautta. Näin on se kysymyksen asettelu tässä Jeesuksen esittämässä kertomuksessa.

Niin, katsokaapa sitten, onko se uskovaisen ihmisen tuntomerkki, että hän käy isälle, joka tarkoittaa Jumalaa, sanomaan, että kuule, minä olen niin paljon palvellut niin monta vuotta sinua, enkä koskaan ole käynyt käskyjäsi yli. Ja sinä et ole minulle antanut vohlaakaan pitääkseni iloa ystäväni kanssa?

Niin minä kysyn, että onko se uskovaisen tuntomerkki, että Jumalasta tulee velallinen ja ihmisestä saama mies? Ei, kyllä se ei ole niin.

Vaan se on oma vanhurskas ihminen, se fariseuksen tuntomerkki, joka kirkossa rukoili Jumalaa ja oli kiittävinä Jumalaa ja sanoi, että minä kiitän sinua Jumala, etten minä ole niin kuin nuo muut ihmiset, enkä niin kuin tuo publikaani. Minä paastoon kahdesti viikossa ja annan kymmennykset kaikista tuloistani ja niiden edespäin.

Nyt minä tämän tuhlaajapojan vanhemman veljen toin tässä esille juuri esimerkkinä siitä, kuinka Jeesuksen aikana oikeat kirkon miehet olivat vähissä. Ja tämä tuhlaajapojan vanhempi veli juuri sitä väärää kirkon miestä esitti, joka luuli olevansa oikea kirkon uskovainen, mutta ei kuitenkaan ollut niin kuin Lutherkin sanoo, että usein on niin, että se mikä luulee olevansa kirkko, ei ole lopulta kirkko, ja mikä ei ole kirkko, se on kirkko.

Niin kuin me tiedämme, Luther joutui roomalaiskatolisen kirkon painostuksen alaisena tämän ajattelemaan.

Näin Paavali siis tahtoo osoittaa sitä, että hän ei ole lähtenyt isien viitoilta, isien viitoittamalta linjalta pois. Hän on pysynyt siinä. Hän uskoo kaiken, mitä laissa ja profeetoissa on kirjoitettu.

No minä sitten menin sinne, tässä ei ole enää paljon aikaa, mutta on tässä vielä jonkun aikaa.

Nyt sitten tuo asia, josta apostoleita syytettiin ja Jeesustakin syytettiin, että he hylkäävät Mooseksen kautta annetun Jumalan lain, kymmenen käskysanan lain. Mistä se tällainen syytös johtuu?

Ja minä sanoisin, että tämä syytös on vielä tänä aikana uskovaisiakin kohtaan olemassa.

Yksi adventisti kerran hyökkäsi minua vastaan, ja minä tiedän, että täällä meidän kirkossammekin, Vakeistutelaiskirkossa, on paljon ihmisiä, jotka leimaavat uskovaiset lainvastustajiksi, Jumalan lainvastustajiksi.

Ja mistä tämä sitten johtuu? No Paavalihan sanoo, että Kristus on lain loppu, joka on sille uskovaiselle pelastukseksi.

Sitten hän sanoo näin, että elämän hengen laki Kristuksesta, Jeesuksesta, on vapauttanut meidät synnin ja kuoleman laista. Ja sitten sanoi, että emme ole enää sen vanhan kasvattajan alaisia, nimittäin lain alla, vaan me olemme uuden kasvattajan alaiset.

No tästä tietysti ne ajattelivat, että nyt se hylkää koko lain.

Mutta Jeesus sanoo selvästi tästä asiasta näin: en minä ole tullut lakia ja profeettoja kumoamaan, vaan täyttämään. Laista ei katoa pieninkään kirjain eikä rahtu, kunnes kaikki nämä tapahtuvat. Joka vähentää yhtäkään näistä pienimmistä käskyistä, niin hänet on katsottava vähimmäksi taivasten valtakunnassa.

Ja nyt sanoisikin tähän näin, että uskovaiset eivät vähennäkään lakia. Päinvastoin ne, jotka luulevat olevansa tämän kannalla, niin lopulta joutuvat itse kuitenkin sitä vähentämään.

Minä tätä asiaa hiukan tässä selvittäisin.

Katsokaapa nyt tuo Jumalan kymmenen käskyn laki. Niin se on järkähtämätön ja tinkimätön.

Ja minusta tuntuukin siltä, että tänä aikana ei missään enää muualla kuulukaan oikeata ja terävää lainsaarnaa kuin siellä, missä on evankeliumin valkeus loistamassa.

Jumalan seurakunnassa tehdään tälle maailmalle tiettäväksi se, että älkää tehkö lulkkoa tänä aikana, että Jumala on löysännyt yhtään vaatimuksistaan.

Katsokaa, ihmisethän nykyään paljoudessa ajattelevat, ei vain täällä Ruotsissa, vaan muuallakin, että ei se nyt Jumala voi vaatia ihmiseltä niin paljon. Hän tietää, että me olemme heikkoja ihmisiä, niin hän on sellainen hyvän tahdon setä, joka aivan kuin sormien läpi katselee ihmisten syntejä.

Ja sitten sellaistakin jo puhutaan hengellisissäkin piireissä, että Jumala hyväksyy meidät sellaisenaan.

Ei kuulkaa, meillä on vanhurskas Jumala, ja Jumala ei ole turhan takia antanut lakiansa.

Ja näitä Jumalan käskyjä ei saa pienintäkään vähentää eikä poistaa.

Ja sen takia Jumalan sanaa saa käyttää kaksiteräisenä miekkana täydessä täydellisyydessä. Toinen on lain tappavaa terää ja toinen evankeliumin terveeksi tekevä terä.

Ja nyt Paavali sanookin laista näin, että laki on kadotustuomiovirka. Ja sitten sanoo, että se on kuoleman virka. Kamalia nimiä antaa laille.

Mutta näin se on, sillä varsinaisesti lain tehtävä on saattaa ihminen helvettiin.

Mitenkä niin? Katsokaapa, kun Jumala panee lakinsa näköiselle, niin ihminen näkee, että hän on äärettömän kaukana Jumalasta, ja hän ei pysty tätä lakia täyttämään.

Ja sen takia hänellä ei voi olla edessään mikään muu kuin kadotus.

Että näin on lain varsinainen tehtävä, kadotustuomion ja kuoleman virka.

Niinpä apostoli sanookin näin, että laki on synnivoiva.

Joskus olen ajatellut, mitä se sillä tarkoittaa.

No olen ajatellut näin, että katsokaa kun laki herättelee syntejä: Kuule sinä olet nyt tuota ja tuota ja tuota ja tuota ja tuota.

Niin kuulkaa, kun se herättää synnit omalle tunnolle, niin synnillähän tulee voimaa. Se on siis synnin voima tuo laki.

Ja sitten apostoli sanoo näin, että kun käskysana tuli, niin synti virkosi, mutta minä kuolin.

Niin sen takia me uskomme näin, niinkuin Paavalikin, että me uskomme kaiken, mitä laissa ja profeetoissa on kirjoitettu, ja tahdomme lain saannata ihmisille tällaisena täydellisenä.

Mutta nyt tietysti tulee eteen kysymys: Miten ihminen tästä selviäisi?

Minä en malta olla tässä käyttämättä erästä vertausta omasta elämästäni, johon kyllä olen saanut Lutherilta sysäyksen tällaisen vertauksen käyttämiseen.

Laki on niin kuin tienviitta.

Muistan, kuinka hevaskaudella jouduin käymään tuolla seurakuntalaisteni luona Lounais-Suomessa, kulkien jalan pitkiä matkoja, kun linja-autojakaan ei siihen aikaan paljon kulkenut.

Olin jo kesäisessä helteessä, reppuselässä taivaltaan 20 kilometriä, ja en ollut varma, missä se kylä Kemijön saaressa sijaitsi ja kuinka pitkä matka vielä sinne on.

Minä olin, mihin minun piti mennä, mutta kohta se selvisi, kun tuli tienviitta eteen.

Ja se tienviitta osoitti niin kuin laki osoittaa, että tuonne päin kun menet ja vielä 34 kilometriä kävelet, niin perille pääset.

Ja minä tiesin, että se ei valehtele, niin kuin Jumalan lakikin.

Jos ihminen sen täyttää, niin pääsee.

Mutta sen sijaan, että se olisi antanut minulle voimaa, se otti entisetkin voimat pois.

Ja nyt vanhassa kristinopissa laista sanotaan näin: laki on Jumalan kieltävä ja käskevä sana, joka paljastaa meidän ilmaisemaan Jumalan pyhän tahdon ja paljastaa meidän syntimme, mutta ei kuitenkaan anna voimaa Jumalan tahdon tekemiseen.

No minä ajattelin noin teoriassa sitä, että entä jos minä kiipeisin tuonne tolppaan ja yhden numeron pyyhkisin pois. Sanotaan neljän numeron, niin kolme kilometriä jäisi jäljelle, ja sehän ei olisi pitkä matka.

Mutta minä en saanut sitä. En saanut mennä pyyhkimään mitään numeroa pois.

Niin kuin Jumalan laistakaan ei saa yhtään kirjainta pyyhkiä pois.

Ja vaikka olisin pyyhkinytkin, niin matka ei olisi lyhentynyt.

No mitenkä sitten, kun syntinen ihminen joutuu tämän näkevään, näenkö kaukana minä olen Jumalasta, ja minä en jaksa kulkea tuota tietä perille asti.

Silloin kuulkaa tulee Herra Jeesus Kristus ja sanoo: minä olen tie, totuus ja elämä.

Kuuleppa sinä, köyhä syntinen, kuule, minä olen kulkenut tuon tien perille asti.

Ja kuule, minä olen täyttänyt lain viimeisenä, ja minä olen täyttänyt lain viimeistä piirtoa myöten.

Ja kuuleppa sinä, köyhä kulkija, kun sinä saat uskolla ottaa vastaan minut, niin tiedätkö, minkä sinä saat ottaa vastaan?

Et sinä saat omaksesi koko lain täyttymyksen.

Sinulla on koko laki täytetty, eikä ole tarvinnut vähentää yhtään.

Niin nyt Paavali kysyykin näissä Roomalaiskirjeessään: teemmekö me lain mitättömäksi? Emme suinkaan, vaan me vahvistamme lain.

Minkä kautta? Uskon kautta.

Ja mitä muuta mahdollisuutta ei ole? Mutta tämä mahdollisuus on.

Minä kysyisin sinulta, sinä Jumalan lapsi, tänä iltana: oletko sinä tullut ajatelleeksi, kuinka ihmeellinen asia sinulle on tapahtunut, että ei pääse Jumalan lakien täyttäminen sinua tuomitsemaan kadotukseen?

Kuule, velka on maksettu lain. Koko velka on maksettu.

Senkö takia sinä ahkeroit siinä, ettet sinä vain tätä kallista evankeliumin uskoa tulisi tärvelemään vielä laissa, vaikka osittain riippumakin, niin kuin viime kerralla seurassa tästä oli puhetta?

Senkö takia me tänäkin päivänä vielä tahdomme huudella teidän täällä Tukholmassa, täällä ihmisveljien keskellä, näinä maailmanlopun viimeisinä aikoina?

Senkö takia te tahdotte huudella vielä ihmisille, kutsua heitä seuroihinne, kehottaa heitä tekemään parannuksen, toisin sanoen rientämään vastaan ottamaan tämän täydellisen, tämän täydellisen lain täyttymyksen ja vanhurskauden Jumalan edessä, joka Jumala edessä kelpaa?

Älkää, ystävät rakkaat, väsykö tätä työtä tekemästä.

Lupte sanoo kerran näin kauniisti: kuuleppa sinä Jumalan lapsi, kuinka paljon sinulle on tapahtunut?

Kun laki on poistettu eli kuitattu, niin laki ei pääse sinua enää velkomaan, velka on maksettu.

Ja koska tämä laki on kuitattu, niin lain vaatima rangaistus on poistettu, ja rangaistuksen täytäntöönpano kuolema on poistettu, ja helvetti on sammutettu.

Näinhän me olemme uskomassa.

Minulle tuli mieleen, kun siellä Oulussa muu saarnamies saarnasi tästä Jeesuksen sanasta: minä olen tie, totuus ja elämä, niin hän sanoi, että se tie kulkee.

Se on sellainen elävä tie, joka kulkee niin, että sinä väsynyt kulkija istujaan menet.

Minulle tuli silloin mieleen välähti ne Stockmannin rappuset siellä Helsingissä, tai onhan täällä Tukholmassakin niitä rappusia.

Niin, kun siellä katselin ne, kun ne vanhat ihmisetkin menivät sinne yläkertaan, niin ei muuta kuin astua siihen tien päälle, niin tie vei perille asti.

Minä kysyn sinulta, että onko hyvä, että meillä on tällainen tie.

Tänäkin iltana sanon sinulle, ystäväni rakas, älä sinä pelkää. Älä sinä hätäile.

Sinä monta kertaa ajattelet, että miten minä jaksan päästä perille asti.

Kuule, tänäkin päivänä on Jumalan armosta varaa, ja Jeesuksen verestä on voimaa.

Ja hän on tähänkin asti vienyt pyhänsä heikot kulkijat perille asti.

On hänellä vielä sen verran voimaa, että voi sinutkin kuljettaa perille asti.

Moni usein ajattelee näin, että voi miten minä, enhän minä uskalla tehdä parannustakaan, ei minusta ole uskovaiseksi, ja minä en kuitenkaan jaksaisi olla uskovainen.

Aivan niin kuin me omalla voimallamme sen voisimme suorittaa.

Niin nyt apostoli Pietari kirjoittaakin näin, että kiitetty olkoon Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudesti synnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleista nousemisen kautta.

Katomattomaan ja turmelemattomaan ja saastuttamattomaan perintöön, joka taivaassa on tallella pantu meitä varten, jotka Jumalan voimalla uskon kautta autuuteen kätketään.

Niin Jumalan voimalla uskon kautta autuuteen kätketään.

Niin näin me, niin kuin apostoli Paavalikin, uskomme siis kaiken, mitä laissa ja profeetoissa on kirjoitettu.

Ja tiedämme, että tuo lain virka on kuin jäniskoira virka, ei se ota se koira sitä jänistä kiinni, vaan se ajaa sen metsästäjän tykö.

Ja näin tämä laki ajaa Kristuksen tykö, ja Kristus on lain loppu.

Laki ei ole pantu vanhurskaalle vaan syntiselle.

Ja kuulkaa, jos uskovainen täällä lankiaa uskosta pois, niin hän joutuu jälleen lain alle.

Sen takia sieltä täytyy jälleen viedä takaisin, niin kuin siellä Burosissa se yksi nuori sisar, siellä oli väsynyt uskossaan ja kieltänyt uskonsa.

Ja siellä se itkee siellä seurojen aikana, niin kuin monet muutkin.

Siellä tekivät, kun Jumala puhui heille.

Niin hän siellä uudisti matkaliittojansa.

Ja katsokaa, ystävät rakkaat, aina silloinkin, kun vahinkoja matkalla tulee, niin kuin niitä täällä matkalla usein tulee, niin muista, ystävä rakas, että on lupaa aina palata uudelleen takaisin.

Niin se sieluvihollinen tulee kyllä sanomaan, että kuule sinä olet niin huono uskovainen, että parempi on heittää usko pois.

Kuule, Jumalan sana ei kehoita milloinkaan heittämään uskoa pois, vaan se kehottaa heittämään synnin pois.

Älkää heittäkö pois uskallustanne, mutta siellä sanotaan näin, että koska meillä on usko, niin sinä olet niin huono uskovainen, että parempi on heittää usko pois.

Koska meillä on näin suuri todistajan pilvi ympärillämme, niin pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka helposti meihin tarttuu ja hitaaksi tekee.

Niin pankaamme synnin pois.

Tänäänkin iltana, ystävät rakkaat, saamme panna synnin pois, ja Jumala tahtoo antaa sinne anteeksi.

Kerroinko minä viime kerralla siitä yhdestä isännästä, joka teki illalla parannuksen ja yöllä tuli katumus päälle? Tuota en minä tainnut erottaa.

Ai niinkö, noin minä sitten kerroin, kyllä te muistatte.

No se on uusia kulkuja tästä.

Niin.

Katsoikaa, minä teillekin, kun en teitä kaikkia tunne, niin teillekin monella saattaa olla pois pantavaa.

Kukaan meistä ei ole tulearkoja aineita nuo synnit omalla tunnolla, niin se on tuota ikävä lähteä niitten kanssa pitkään iäisyyteen.

Niin minä vain sen tämän kerran rohkaisuksi teille, että panisitte pois ne asiat.

Niin se isäntä, hän teki parannuksen ja yöllä tuli sitten katumus päälle ja ajatteli, että hän tuli noin heikoksi koko kyläläisten nähden.

Ja nyt ne tietysti nauravat siellä kylällä hänelle, kun hän teki parannuksen.

Se onkin tuo parannus sellainen, että se on lihalla ja verellä, se on vastenmielistä.

Ja käy kunnian päälle, jos tätä maailman kunniaa katsellaan.

Niin aamulla se meni purkamaan niitä kauppoja siihen taloon, mistä ne saarnamiehet asuivat.

Niin hän sanoi, että kuulkaa, minä tulin illalla heikkona hetkenä luvanneeksi, mutta minä tulen nyt purkamaan näitä kauppoja.

Silloin ne vastasivat hänelle: kuulkaa isäntä, eivät he voi enää mitään tälle asialle, mitään tälle asialle.

Kun Jumala antoi teille synnit anteeksi, hän upotti ne iankaikkisella unhotuksella armon pohjattomaan mereen, ja he eivät saa enää niitä sieltä pois.

Isäntä kävi ihmettelemään, niinkö syvälle meni huono tavara, ja saapisi mentä.

Ja sitähän ei tarvitse katua.

Sellaista asiaa täällä maan päällä.

Niin katsokaa, onhan se Jumalan lapsella hyvää täällä olla, kun jossain laulussakin sanotaan, mikäs meillä on hätänä, ja mikäs meillä on täällä.

Kun verinen risti helottaa tuo velkakirjan päällä, niin meidän ei tarvitse enää olla, kuulkaa, lain alla.

Minä kerran yöltä... Tai yksi lain alainen ihminen, miksi niitä nyt sanotaan kalatalaisiksi, niitä sanottiin silloin Paavalin aikana, ja uusheränneiksi niitä sanotaan nykyään.

Niin tuota... Niin se kysyi minulta, mikä meitä erottaa toisistamme, mistä se on se ero?

Niin minä sanoin, että muun muassa siinä, että sinä olet kuolleen kanssa naimisissa, ja minä olen elävän kanssa.

No nyt tuota tämä... Hän sanoi, että hänellä on elävä emäntä kyllä.

Minä sanoin, että sinä et ymmärrä, nyt minä puhun vertauskuvaalisesti.

Apostoli Paavali kirjoittaa siellä Roomalaiskirjeen seitsemännessä luvussa näin: Ettekö te tiedä, että laki sitoo naidun vaimonsa hänen miehensä, ja jos hän miehensä eläessä menee toiselle miehelle, niin hänet avion rikkojaksi kutsutaan.

Mutta jos mies kuolee, niin hän on vapaa miehensä laista, ja häntä ei sanota avion rikkojaksi, jos hän menee toiselle miehelle.

Ja sitten Paavali sanoo, näin olette tekin, rakkaat veljet, Kristuksen ruumiin kautta kuoletetut pois laista, että te yhdelle ainoalle miehelle, Kristukselle, eläisitte.

En minä kuitenkaan... En minä ole enää lain alla, laki ei kuulu enää kristitylle.

Se on saanut jo täyden maksun, se laki, ja me olemme sen uuden kasvattajan alaiset, josta sanotaan näin, että Jumalan terveellinen armo on ilmaantunut ja kasvattaa meitä niin, että me hylkäämme jumalattomat himot ja eläisimme hurskaasti ja siveästi nykyisessä.

Kiitos.

Ja sitten minä lopetankin tämän saarnan lyhyen, vaikka tuossa on niin kallis kohta esillä, mutta kun seuraavan kerran tulen sitten Tukholmaan, niin jatkan sitten siitä.

Tuota, muistuttakaa sitten minua, jos sellainen tilaisuus vielä tulee.

Niin tuota, tästä kuinka kuin se sanoo sille maaherralle, se kahleisiin kytketty Paavali.

Että... Ja sitten sinä, maaherra, minä pidän sen toivon Jumalaan, että on kuolleitten ylösnousemus sekä vanhurskasten että vääräin.

Kuule, maaherra, kerran tulee sellaiset seurat, että kaikkien on tultava silloin koolle.

Nekin tukholmalaiset ja kaikki, jotka eivät kallista korvia Jumalan sanalle, eivätkä tahdo tulla täällä koolle Jumalan sanan ääreen, niin kerran kaikki kootaan vääjäämättömällä varmuudella, tämä tapahtuu, Raamatun mukaan.

Sekä vanhurskasten että vääräin ylösnousemus tapahtuu.

Ja koska näin tapahtuu, niin kuule, maaherra, kun minä tämän tiedän, niin sen takia minä ahkeroin, että minulla aina olisi loukkaamaton oma tunto sekä Jumalan että ihmisten edessä.

Siellä kyllä kerrotaan, siellä Ilmestyskirjan kuudennessa luvussa.

Ja siitä päivästä, että voi kun moni ihminen koittaa silloin piiloutua vuorten rotkoihin ja kallioluoliin ja mihin kaikkeen.

Ja sitten ne huutavat vielä kukkuloille ja vuorille, että kaatukaa meidän päällemme ja peittäkää meidät karitsan vihalta, sillä hänen vihansa suuri päivä on tullut.

Mutta ei voi enää mikään silloin peittää.

Silloin kaikuu kaksi sanaa: toinen tulkaa ja toinen menkää.

Toinen Jumalan lapsille, niille jotka jo täällä ovat siunattuja: Tulkaa te isäni siunatut ja omistakaa se valtakunta, joka teille on valmistettuna maailman perustamisesta lähtien.

Ja toinen, että menkää pois te kirjoitetut siihen.

Ja se iankaikkiseen tulee, joka on valmistettu perkeleille ja hänen enkeleilleen.

Niin kuulesenkö takia sinä Jumalan lapsi täällä ahkeroit, että sinä täällä aina tahdot hyvän oman tunnon kantajana ja synnin poistajana täällä vaeltaa, täällä synnin maassa, sekä Jumalan että ihmisten edessä.

Niin senkö takia tänä... Tänäkin iltana on tarpeen, että sinä saat vapaasti tänäkin iltana kaikki synnit ja matkan viat ja virheet uskoa anteeksi.

Niin kuule saatkin panna pois synnit tänäkin iltana.

Usko aivan vapauteen ja rauhaan ja iloon asti.

Jeesuksen nimessä ja sovintoverestä kaikki sinun syntisi anteeksi.

Näin me aina muistamme sitä suurta palkanmaksua, joka meitä odottaa, ja katselemme aina kaikkien kiusausten yli sinne.

Kun tämä maailma hyvyydellään tai pahuudellaan, loistollaan, komeudellaan tai kurjuudellaan meitä tahtoo vieroittaa pois Jumalasta, niin sen takia toivon ystävät rakkaat teille onnellista patkaa perille asti aljetussa uskossa.

Älkää heittäkö pois uskallustanne, jolla suuri palkanmaksu on.

Aamen.

Jeesuksen nimessä, aamen.

Kiittäkää me ja rukoilkaa.

Kiitämme rakas taivaan Isä siitä, että olemme jälleen saaneet olla sinun pyhän, hukkumattoman evankeliumisi kuulemassa köyhille, kiusattuille sydämillemme sitä taivaallista sanomaa, joka on meidät auttanut uskoon ja tahtoo meitä varjella täällä kiusausten keskellä loppuun asti uskossa lujina pysymään.

Auta, rakas taivaan Isä, että tämä valtakuntasi evankeliumin kutsu saavuttaisi vielä monet epäuskon lapset ja auttaisi heitä tuolta pimeydestä sinun rakkaan Poikasi valtakuntaan.

Herra siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä.

Herra valitkoon kasvonsa meille ja olkoon meille armollinen.

Herra kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan.

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.

Samasta virrestä, tala 74 ja 8 ja 9.

Kiitos.