Suviseurat /SRK:n Reisjärven suviseurat radiossa ja verkossa/Puheenvuoro 02.07.2021 21.00

Jumalan kansalle on jätetty seuraavat esirukouspyynnöt, jotka käyn lukemaan. Monet uskovaiset pyytävät voimia itselleen ja läheisilleen uskossa säilymiseen ja uskon vahvistumiseen.

Sanan kuulijat pyytävät parannuksen armoa läheisilleen sekä vasta parannuksen saaneelle juurtumista Jumalan valtakuntaan ja että hän antaisi luotettavia rinnalla kulkijoita. Perheen isä pyytää, että Jumala herättäisi paatumuksen rauhasta.

Monet pyytävät esirukouksia vaikeisiin elämäntilanteisiinsa ja luottamusta siihen, että Jumala johtaa asiat heidän parhaakseen. Pyynnöissä mainitaan mielenterveysongelmien, henkisen väkivallan, fyysisen terveyden ja taloudellisten ongelmien kanssa olevia vaikeuksia.

Perheen äiti pyytää voimia tapaturmaisen sairastumisen tuomiin vaikeuksiin. Sisar pyytää viisautta päättäjille koronaan liittyvissä kysymyksissä. Tytär pyytää voimia selviytyä kiusaamiskokemuksista. Äiti pyytää apua tyttären itsetunto-ongelmaan.

Pyydämme, että Jumala auttaisi meitä näkemään itsemme, hänen luomistyönsä ihmeinä. Monet pyytävät esirukoista työelämän, työttömyyden ja yksinäisyyden haasteiden keskelle. Moni nuori ja vanhempi pyytää lapsille uskovaisia ystäviä.

Pyydämme taivaan isältä, että hän antaisi tulevaisuuden uskoa vaikeisiinkin tilanteisiin. Pyydämme, että Jumala auttaisi meitä pitämään huolta toisistamme. Vanhemmat pyytävät voimia kasvatustyöhön. Taitoa opettaa armollisuutta ja taitoa pitää kodissa uskoa tärkeimpänä asiana.

Äiti pyytää, että saisimme henkisesti vahvistua ja parantua vaikeiden aikojen jälkeen. Isä pyytää, että kiistanalaisessa asiassa oikeus saisi tapahtua. Vaimo pyytää, että Jumala siunaisi perheeseen lapsia.

Pyydämme, että Jumala antaisi meille taitoa ja auttaisi meitä löytämään aikaa lähimmäistemme palvelemiseen. Äidit kiittävät siitä, että Jumala on kuullut rukoukset. He kiittävät Jumalan armosta ja suviseuroista. He kiittävät siitä, että perheiden elämässä on koettu suurta Jumalan siunausta.

Useat seuravieraat ovat pyytäneet Jumalan lasten esirukousta, erityisesti nuortemme puolesta, kaikkiin heidän elämänvaiheisiinsa. Rukoilemme.

Laupeas Jumala, rakas taivaallinen isämme. Näiden sinun kansallesi jätettyjen esirukouspyyntöjen ääressä. Tässä hetkessä me voimme vain kääntyä sinun puoleesi ja tuoda eteesi kaikki ne kysymykset ja kaiken sen hädän, joiden keskellä lähimmäisemme kamppailevat.

Sinä olet suurempi kuin sydämemme. Sinä tiedät kaiken. Sinä tunnet meidät paremmin kuin me itse tunnemme itsemme. Sinä katsot meitä rakkaasti ja laupeasti. Anna armosi, että nämä esirukousta pyytäneet lähimmäisemme saisivat sinulta apua omaan elämäänsä.

Anna heidän luottaa sinun hyvään tahtoosi. Ja anna kaikille lapsillesi voimaa kilvoitella sinun valtakuntasi kansalaisena kaikissa elämänvaiheissa. Anna meidän kaikkien kokea: Herra, sinuun minä turvaan. Aamen.

Rakkaat suviseurojen osaanottajat, rakkaat veljet ja sisaret. Minua pyydettiin käyttämään puheenvuoro aiheesta omakohtaisen uskon tuoma turva. Usein näitä suviseurojen perjantai-illan puheenvuoroja kutsutaan alustuksiksi, vaikka näiden puheenvuorojen jälkeen ei varsinaista yhteistä keskustelua olekaan.

Sinä iltana toivon, että tämä puheenvuoro voisi olla siinä mielessä alustus, että tästä aiheesta voitaisiin pysähtyä keskustelemaan siellä koti- ja mökkisuviseuroissa, missä itse kukin olette. Tässä puheenvuorossa on joitakin väliotsikoita ja luen ne aina kunkin osion aluksi.

Tämän puheenvuoroni aluksi palaan omaan rippikouluaikaani. Tuolloin pidettiin suviseurat Nivalassa, syntymäkotikuntani naapuripitäjässä. Kotiseutumme lehti Kalajokilaakso julkaisi runsaasti suviseura-aiheisia kirjoituksia.

Eräässä niistä haastateltiin uskovaista perheenäitiä. Hän kuvaili uskoaan: "Minulle usko on turvallisuutta." Itse en ollut tuolloin uskovainen. Uskoin kyllä Jumalan olemassaoloon, mutta kuitenkaan sydämessäni ei asunut elävä usko.

Uskomiseen liittyvät asiat eivät minusta tuntuneet tuolloin turvallisilta. Päinvastoin ahdistavilta ja suorastaan pelottavilta. Jumala näyttäytyi ankarana. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että olin etsivällä mielellä ja heränneellä tunnolla.

Siinä tilassa tuntui ihmeelliseltä ja puhuttelevalta lukea lehdestä: "Usko on minulle turvallisuutta." Vajaat kaksi vuotta myöhemmin pääsin itse kokemaan samaa turvallisuutta, kun sain omakohtaisesti löytää Jumalan valtakunnan ja sain parannuksen pyhän armon.

Tälle puheenvuorolle on annettu otsikko: Omakohtaisen uskon tuoma turva. Rakas kuulija, merkitseekö usko sinulle turvallisuutta? Nyt meille on annettu hetki, jossa me saamme pysähtyä uskon lahjan ja sen merkityksen, sen tuoman turvallisuuden ääreen.

Usko, Jumalan lahja. Kun mietimme uskon olemusta ja merkitystä, ajattelin lähteä liikkeelle tuoreilla terveisillä opistokotimme elämästä. Opiston uskonnon kurssin päätteeksi, aivan kuin lopputehtävänä, nuoret ovat kirjoittaneet aineen "Minun uskoni." En liene missään muussa yhteydessä kohdannut niin ytimekkäästi, kirkkaasti, valoisasti ja elämänmakuisesti sanoitettuna, mitä usko kristillisyytemme nuorille merkitsee.

Nostan tässä esille nuorten vastauksista joitakin yleisiä huomioita. Poikkeuksetta nuoret sanoivat vastauksissaan nöyrästi: Usko on heille elämän tärkein asia. Toisaalta tuli esille se, että maailman houkutusten ja muuttuvan moniarvoisen ajan keskellä ei ole aina helppoa tunnustaa uskoa, ei ole helppoa olla uskovainen.

Koemme erilaisuutta. Tunnemme myös kipeästi oman heikkoutemme. Usein oma tunto tulee kipeäksi. Ja on asiaa armon lähteille. Nuoret toivat vastauksissaan esiin myös huolenaiheen: Oikean ja väärän raja on vaarassa hämärtyä.

Esimerkiksi musiikkiin, viihteeseen, päihteisiin, taikka avioliiton pyhyyteen, seurusteluun ja laajemminkin moniin seksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Monista kipuiluista huolimatta nuoret haluavat uskoa. Elävä usko on heille onnellisin, rakkain ja kallisarvoisin asia. Usko on heille turvallisuutta.

Aivan niin kuin kerran Kalajokilaaksossa haastatellulle perheenäidille.

Mitä Raamattu opettaa uskosta? Hebrealaiskirjassa sanotaan: "Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä." Uskon kautta Jumalan lapsi elää todeksi sitä, mitä ei voi aistein havaita ja mitä järki ei voi käsittää.

Teemme matkaa kohti iankaikkista elämää, ikuista ja täydellistä onnea taivaan kirkkaudessa. Ja täällä vajavuuden maassa on Jumalan valtakunta, armon ja anteeksiantamuksen valtakunta, joka on olemukseltaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa pyhässä hengessä.

Sen asukkaina Jumalan lapsi elää ja sen asukkaaksi Jumala kutsuu aivan jokaista ihmistä. Ajatelkaa, epävarman, levottoman, monenlaista huolta ja kärsimystä päällään kantavan maan päällä on taivaan valtakunta, armon taivas. Ihmeellinen asia.

Elävä usko on Jumalan lahja. Ihminen ei voi omin neuvoin tulla uskovaiseksi, eikä puristaa sisimpäänsä elävää uskoa. Uskonpuhdistaja Martti Luther sanoo Vähässä Katekismuksessa: "Minä uskon, etten minä voi omasta järjestäni, enkä voimastani uskoa Jeesukseen Kristukseen Herraani, enkä tulla hänen tykönsä.

Vaan Pyhä Henki on kutsunut minua evankeliumin kautta, valistanut minua lahjoillaan, pyhittänyt ja varjellut minua oikeassa uskossa." Muistammehan nöyrästi, ei ole omaa ansiota se, että olen tänään uskomassa. Usko on Jumalan lahja. Se on täysin Jumalan armoa.

Tästä avautuu näköala myös niihin tilanteisiin, joissa olemme tienhaarassa. Rakas nuori, saatat joskus kipuilla: Kannattaako uskoa? Olisiko elämä helpompaa, jos omaksuisi toisenlaiset arvot ja luopuisi tästä vakaumuksesta?

Sieluvihollinen saattaa lähestyä ja sanoa: "Sinulla on vain yksi nuoruus. Sitä ei kannata pilata sillä, että on uskovainen. Ehtihän sitä vanhempana tehdä parannuksen, jos siltä tuntuu. Nautin nyt elämästä ja ota siitä ilo irti." Tällainen on äärimmäisen vaarallista puhetta.

Muistathan, rakas nuori, näissä kamppailuissa, että usko ei ole itsestäänselvyys. Se ei myöskään ole otettavissa silloin, kun itsestä parhaalta tuntuu. Raamattu antaa varoittavan esimerkin.

Katsokaa, ettei joukossanne ole ketään siveyttömästi elävää tai maailmallista. Sellaista kuin Eesau, joka yhdestä keitosta myi esikoisuutensa. Tehän tiedätte, että kun hän myöhemmin halusi siunauksen itselleen, hänet hylättiin.

Hän ei saanut tilaisuutta parannukseen, vaikka hän sitä itkien anoi. Ihminen ei voi tulla uskovaiseksi, jos Jumala ei anna mahdollisuutta tehdä parannusta.

Rakkaat nuoret ja vanhemmat Jumalan lapset, ei kannata kieltää uskoa. Elävä usko on niin suuri lahja, että sitä ei myöskään kannata vaarantaa minkään sellaisen tähden, mitä maailma voi meille tarjota.

Jeesus sanoo: "Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman, mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin?"

Usko ja Raamattu. Tässä kohtaa tuntuu tarpeelliselta puhua myös Jumalan sanan arvovallasta. Ajassamme, myös rakkaan kansankirkkomme piirissä, yhä useampi kiistää Raamatun aseman.

Onko olemassa vaara, että Raamatun ja sen opetusten merkitys hämärtyy myös meidän uskovaisten elämässä? Tosiasia on, että moni meistä lukee liian vähän Raamattua. Luen itseni tähän joukkoon.

Lisäksi runsaan vuoden ajan emme ole voineet kokoontua tavanomaisesti yhteen. Emme ole voineet tulla seuroihin tai kyläillä niin kuin normaalisti. Tilaisuuksia puhua tiestä ja matkasta on ollut tavallista vähemmän.

Lisäksi nykyisenä someaikana luemme, kuulemme ja näemme paljon sellaista, joka tuo eteemme Jumalan sanan ja kristillisten arvojen vastaisia ilmiöitä ja ajatuksia. Kohtaamme muun muassa tällaisia asioita: yksilön vapauden vääränlainen korostaminen, ajatus itsensä rajattomasta toteuttamisesta.

Itsekkyys, viihteellisyys, epärehellisyys ja vääränlainen suvaitsevaisuus tulevat monilla eri kanavilla eri sovelluksissa meitä vastaan. Onko olemassa vaara, että huomaamattamme alamme mukautua maailman menoon ja omaksua Jumalan sanalle vieraita arvoja ja ajatusmalleja?

Ajattelen, että jokaisen uskovaisen on hyvä pysähtyä miettimään ja yhdessä toisten kanssa keskustelemaan tästä asiasta. Raamattu on uskon ja elämän korkein ohje. Aika muuttuu, mutta Jumalan sana pysyy.

Esimerkiksi Raamatun mukainen avioliitto on yhden miehen ja yhden naisen välinen elinikäinen liitto. Muuttuipa yleinen mielipide millaiseksi tahansa. Kun uskovaisena mietimme, miten suhtautua erilaisiin kysymyksiin ja ilmiöihin, kun kysymme mikä on Jumalan tahto, lähtökohta on aina kirjoitettu Jumalan sana.

Saamme luottaa, että Pyhä Henki avaa oikean ymmärryksen Jumalan seurakunnassa. Tärkeää on myös muistaa, että Pyhän Hengen neuvot eivät koskaan ole ristiriidassa kirjoitetun Jumalan sanan kanssa.

Usko omakohtainen ja yhteinen. Tämän puheenvuoron otsikossa oli sanapari omakohtainen usko. Hesekielin kirjassa puhutaan uskon omakohtaisuudesta seuraavasti: "Ei poikaa panna vastaamaan isänsä synneistä, eikä isää poikansa synneistä.

Vanhurskas saa vanhurskautensa mukaan, jumalaton jumalattomuutensa mukaan." Jumalan kuvaksi luotu ihminen on henkilökohtaisesti vastuussa elämästään Jumalalle. Kukaan ei voi uskoa meidän puolestamme, emmekä me voi uskoa kenenkään toisen puolesta.

Ketään ei voi pakottaa uskomaan. Uskominen on vapaaehtoinen ja omakohtainen asia. Usko on kuitenkin myös yhteinen. Jumalan lapsilla on yhdenkaltainen ymmärrys ja yksimielisyys opillisista kysymyksistä.

Meidän käsityksemme ja ymmärryksemme ja yksimielisyytemme on Raamatun opetuksen mukainen ja Pyhän Hengen aikaansaama. Tätä järki ei voi ymmärtää. Se voi avautua vain uskolla.

Tähän liittyy myös se, miten ymmärrämme tehtävämme toinen toisemme saatto miehinä taivaan tiellä. Emme kysele kainin tavoin, olenko minä veljeni vartija.

Emmehän unohda Kristuksen kirkkolain sanomaa tämän yksilön vapautta ja suvaitsevaisuutta korostavan ajan keskellä. Jos veljesi tekee syntiä, mene ja ota asia puheeksi hänen kanssaan kahden kesken ja niin edelleen.

Emmehän ole välinpitämättömiä ketään lähimmäistämme kohtaan. Nyt joku voi miettiä, että onko todella Jumalan tahdon mukainen elämä tuollaista rajoitusten noudattamista, suorastaan käskyjen ja kieltojen viidakossa vaeltamista.

Näin ei koe Jumalan lapsi, eikä näin opeta Raamattu. Jumalan lapsi on vapaa. Jumalan suuresta armosta vapautettu synnin kuormista ja tuomiosta. Hän ei kuitenkaan ole vapaa tekemään tahallaan syntiä.

Jumalan sana ja Pyhä Henki omassa tunnossamme ja Jumalan seurakunnassa neuvovat meitä. Onhan meillä herkkyyttä pysähtyä kuuntelemaan näitä neuvoja.

Nyt kun emme ole voineet juurikaan kokoontua yhteen, meillä voi olla ja on erityinen huolen aihe. Saahan minun sieluni ruokaa? Saahan myöskin tarpeellisia neuvonsanoja? Pysynhän minä sillä kaidalla tiellä, joka vie taivaaseen?

Elävä usko ei ole pelkoa tai orjuutta. Se on vapautta ja turvallisuutta. Myös Jumalan sananeuvot ovat turvallisia. Jumalan lapselle ne eivät ole ankaria lain käskyjä, vaan rakkauden täyttämiä, neuvon ja kehotuksen sanoja Jumalan tahdonmukaiseen elämään.

Jumalan armo opettaa meitä. Ihan kaikkisen elämän toivo. Tämän puheenvuoron aiheena oli omakohtaisen uskon tuoma turva. Turvallisuuden tunne on yksi ihmisen perustarpeista.

Omakohtaisen uskon kautta ihminen saa elämään kestävän perustan ja turvan. Sen erityislaatuisuutta kuvastaa vanha virsi: "Hänessä on mun apuni, mun turvani, muut turvat kuin mun pettää.

Kun auttajani maalliset, ajalliset, mun ahdinkohon jättää. Siis Jumalan nyt huomahan, mä henkeni ja kaikkeni, ain annan pelkäämättä."

Syvintä omakohtaisen uskon tuomaa turvallisuutta on iankaikkisen elämän elävä toivo. Jumalan lapsi ei ole uskomassa tätä aikaa varten, vaan laulun sanoin: "On toivo kiinnitetty rauhan riemurantaan."

Jumalan kansa tekee matkaa kohti iankaikkista isänmaata, taivaan kirkkautta. Tämä on se näkökulma, josta meidän kannattaa katsoa ajallisia asioita ja valintatilanteitamme.

Nuoren Mooseksen esimerkki on puhutteleva. Koska Mooses uskoi, hän aikuiseksi vartuttuaan kieltäytyi esiintymästä Faaraon tyttären poikana.

Hän mieluummin jakoi Jumalan kansan kärsimykset kuin hankki synnistä ohimenevää nautintoa. Hän näet piti Kristuksen osaksi tulevaa häväistystä suurempana rikkautena kuin koko Egyptin aarteita.

Sillä hän kiinnitti katseensa tulevaan palkintoon. Pysähdymmähän tämän Mooseksen esimerkin ääreen omassa elämässä. Ja haluamme toimia samalla tavalla.

Uskon kautta meille voi avautua elämän syvin tarkoitus ja päämäärä: taivaaseen pääseminen. Usko vain sen ei tarvitse pelätä kadotusta. Ei tarvitse epäillä, onko tämä usko oikea, tai pääsenkö minä taivaaseen.

Kuitenkin meillä taitaa olla kokemus, että monesti me epäilemme. Miksi? Apostoli Paavali kirjoittaa osuvasti: "Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta, eikä meistä itsestämme."

Uskon tuoma turva ei ole oman voiman tunnossa kulkemista, vaan Herran väkevyydessä vaeltamista, kuten psalmissa sanotaan. On hyvin turvallista pysyä pienen ja syntisen paikalla.

Jumalan lapsi saa olla turvattu myös elämän viimeisessä hetkessä. Monella meistä on kokemuksia kuolinvuoteiden ääreltä. Ehkä on voinut olla aivan äskettäinkin jollakulla sanankuulijalla tämä tilanne.

Vaikka tilanne on surullinen, luopuminen tekee kipeää. Ero on ikävä, murtaa sydäntä ja lähtiä saattaa olla ankaria tuskia.

Jumalan lapsen lähtö on lopulta aina kaunis, turvallinen ja onnellinen. Hän saa elää todeksi Paavalin sanoja: "Kristus on minulle elämä ja kuolema on minulle voitto."

Kannattaa suunnata katse tulevaan palkintoon.

Sitten muutamia ajatuksia ajallisesta siunauksesta. Elävä usko antaa turvaa ja voisiko sanoa suhteellisuuden tajua myös ajallisiin asioihin.

Jeesus opetti vuorisaarnassa: "Katsokaa taivaan lintuja. Eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa, eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne.

Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut. Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? Mitä te vaatetuksesta huolehditte? Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta.

Eivät ne näe vaivaa, eivätkä kehrää. Minä sanon teille, edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä.

Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset.

Älkää siis murehtiko, mitä me syömme, tai mitä me juomme, tai mistä me saamme vaatteet. Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä.

Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.

Jeesuksen opetuksen mukaan tärkeintä on etsiä Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan. Jeesus lupasi, että niiden rinnalla annetaan kaikki muukin.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että vaikkapa te nuoret voisitte jäädä kotiin pötköttelemään ja odottamaan, että jotenkin elämä tästä vaan järjestyy.

Kyllä Jumalan sana kokonaisuutena kannustaa meitä vastuullisuuteen ja aktiivisuuteen. Olemme kokeneet, että omakohtainen usko antaa myös ajallisiin vastuisiin levollisen ja valoisan lähtökohdan.

Tässä kohtaa tuntuu tarpeelliselta käsitellä myös vähän työtä ja opiskelua. Kun olen keskustellut useiden veljen ja sisarten ja muidenkin lähimmäisten kanssa, meillä on ollut ajatus, että aika monesti tässä meidän ajassamme yleinen käsitys työstä on ainakin jonkin verran vääristynyt.

Moni tuntuu ajattelevan, että vain palkkatyö tai oman yrityksen pyörittäminen on varsinaista työtä. Eikö tämä ole liian yksipuolinen näkökulma?

Kun ajattelemme aikaa hieman taaksepäin vanhassa maatalousyhteiskunnassa, jonka jälkeläisiä me kaikki suomalaiset tai ainakin melkein kaikki suomalaiset olemme, työhön suhtauduttiin toisin.

Työ oli luonteva osa jokaisen ihmisen elämää. Kaikki tekivät työtä oman ikään ja terveydentilaan sopivalla tavalla. Läheskään kaikki työ ei varmaan ollut taloudellisesti kovin tuottavaa, mutta se nähtiin itsessään arvokkaaksi.

Ja kun luemme Raamattua, kohtaamme siellä samanlaisen ajattelumallin suhteessa työhön. Tämä on kristillinen tapa suhtautua työntekoon.

Jokaisella on Jumalan antamat lahjat ja ne on tarkoitettu käyttöön. Jokaisella meillä on myös Jumalan antama oma elämän osa, oma kutsumus.

Moni meistä tekee palkkatyötä tai on yrittäjä. Lapset ja nuoret, myös aika moni meistä aikuisista, käy koulua tai opiskelee.

Moni tekee kodissa äärimmäisen arvokasta työtä lastensa tai kenties jotakuta läheistään hoitaen. Joku saattaa kokea kipeänä työttömyyden tai sairauden myötä tulleen työkyvyttömyyden.

Elämän iltaan ehtinyt, ehkä liikunta- tai toimintakyvynkin menettänyt ihminen voi vielä rukouksissa muistaa läheisiä. Siitäkin olemme hyvin kauniisti kuulleet näissä seuroissa.

Voi rukouksissa muistaa läheisiään, Jumalan valtakunnan työtä ja yhteisiä asioita. Meillä on hyvin monenlaisia elämäntilanteita, myöskin työntekemisen näkökulmasta.

Varjelkoon Jumala meitä siitä, että me alkaisimme vertailemaan väärällä tavalla, emmekä myöskään asettamaan ihmisiä arvojärjestykseen sen perusteella, mikä on heidän työkykynsä, terveydentilansa tai muu asemansa.

Rakas kuulija, minä rohkaisen sinua. Sinulla on oma arvokas elämän osa, ja sinä olet arvokas Jumalalle rakas. Olipa oma osamme millainen tahansa, me saamme palvella sinä Jumalaa ja lähimmäistä hyvällä mielellä Jumalaan luottaen.

Edellä luetut Jeesuksen sanat myös vapauttavat meitä liiallisista ja kohtuuttomista paineista. Moni kamppailee ajassamme riittämättömyyden tunteen ja ylivoimaisten tuntuisten vaatimusten kanssa.

Tekee kipeää, että moni nuori uupuu. Uupuu terveyshuoliin tai opintojen äärelle. On tosiasia, että syntiinlankeemuksen perintönä me joudumme syömään leipämme otsahiessä.

Työssä, opiskelussa ja kaikessa vastuun kantamisessa on oma vaivalloisuutensa. Siitä huolimatta Jumala ei ole tarkoittanut opiskeluja työtä tuhoamaan elämää.

Työ on Jumalan lahja. Ja Raamattu opettaa meitä tekemään työmme niin kuin Jumalalle. Tästä avautuu kaksi näköalaa.

Yhtäältä se, että tehdään työ hyvin ja vastuullisesti. Ja toisaalta se, että muistetaan elämän tärkeysjärjestys: ensin usko ja vasta sitten ajalliset asiat.

Kaikkiaan uskovainen ihminen, nuori tai vanhempi, hän saa suhtautua ajalliseen elämään luottavaisesti ja toiveikkaasti.

Kun mietimme tulevaisuuden suunnitelmiamme, opiskelua, työtä, työttömyyttä, terveyttä, ihmissuhteita, kysymyksiä, löydänkö puolison tai saanko lapsia, kaiken tämän me saamme jättää Jumalan käsiin.

Pietari kehottaa: "Heittäkää kaikki murhenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen." Jumala johtaa kaiken parhain päin.

Monesti hänen tahtonsa on kyllä toinen kuin meidän. Vaikka se tekee meille joskus kipeää, eikö se ole pohjimmiltaan hyvin turvallista?

Saamme lapsen lailla luottaa kaikki tietävään, rakastavaan taivaan Isään.

Sitten muutamia ajatuksia uskon elämän hoitamisesta. Edellä on puhuttu siitä, kuinka onnellinen ja turvallinen asia omakohtainen usko on.

Ajattelin myös puhua lyhyesti siitä, mikä vahvistaa meitä uskossamme. Jumalan tahto on, että me hoidamme uskon elämäämme.

Katekismuksessa sanotaan: "Pysyäkseen ja vahvistuakseen uskossa, kristityn tulee ahkerasti käyttää Jumalan sanaa ja Herran pyhää ehtoollista, rukousta ja kristittyjen keskinäistä yhteyttä."

Tuossa virkkeessä sanottiin muutamalla sanalla valtavan paljon. Vaikka sanottiin voimakkaasti, kristityn tulee, nuo sanat eivät merkitse lainomaista käskyä tai pakkoa.

Ennemmin niissä todettiin tosiasia: Jotta ihminen jaksaa säilyä uskomassa, hän tarvitsee kaiken sen hoivan, mitä Jumala tahtoo hänelle antaa.

Tärkeää on myös huomata, että mainitut asiat eivät ole suorituksia tai ansioita, vaan ovat Jumalan antamia välineitä, joilla hän hoitaa meitä ja joiden avulla uskon turvallisuus on erityisesti läsnä elämässämme.

Mihin katekismus meitä kehotti? Ensiksi neuvottiin käyttämään ahkerasti Jumalan sanaa, kuulemaan ja lukemaan.

Rohkaisen teitäkin nuoria, avatkaa Raamattu, rukoilkaa lukuintoa. Ja ennen kaikkea rukoilkaa sitä, että Jumala henkensä kautta avaisi teille luettua sanaa.

Lukeminen on tärkeää, mutta korvaamattoman tärkeää on se, että me kuulemme elävää sanaa. Nytkin, kun emme ole päässeet juurikaan kasvokkain kokoontumaan avatun Raamatun äärelle, avaammehan erilaiset viestimet, kun on tarjolla seuralähetyksiä, Jumalan palveluksia ja muita tilaisuuksia, joissa voimme kuulla Jumalan sanaa.

Usko tulee kuulemisesta ja kuulemisen synnyttää Kristuksen sanaa. Näin on edelleen.

Sitten katekismus muistutti Herran pyhästä ehtoollisesta. Tiedän, että moni kuulija ikävöi Herran pöytään.

Kuulossa on rakkaita nuoria, jotka ette välttämättä ole käyneet ehtoollisella rippikoulun päätteeksi olleen konfirmaation jälkeen. Ja hyvin monella varttuneemmallakin on hyvin pitkä aika, kun on viimeksi nauttinut alttarin sakramenttia.

Tänäkään kesänä emme pääse isojen seurojen yhteydessä tuolle aterialle. Me kaipaamme sinne.

Kannustan meitä kaikkia osallistumaan kotiseurakunnan Jumalan palvelukseen. Siellä meillä on mahdollisuus nauttia tuo pyhä sakramentti uskomme vahvistukseksi.

Ehtoollisella on suuri merkitys uskon elämän hoitamisessa. Siinä Jumala vahvistaa, lohduttaa ja rohkaisee meitä.

Ja sekin on pysäyttävää muistaa: Ehtoollisen viettäminen on Jeesuksen oma käsky. Hän sanoi: "Tehkää se minun muistokseni."

Silti muistamme tässäkin: Ehtoollinen on lahja, ei pakko tai velvoite.

Sitten katekismuksessa vielä muistutettiin rukouksen ja kristittyjen keskinäisen yhteyden merkityksestä. Miten rakas nuori koet? Rukoiletko paljon?

Moni uskovainen kokee itsensä taitamattomaksi ja hitaaksi rukoilijaksi. Liian monesti me unohdamme kiittää Jumalaa. Ja liian usein arjen tohinassa rukouksen mieli unohtuu.

Näiden kokemusten äärellä meitä rohkaisee Jumalan sanan lupaus siitä, että Henki rukoilee meidän puolestamme sanattomilla huokauksilla.

Ja toisaalta meitä rohkaisee Raamatun uskovaisten esimerkki. Usein hekin epäilivät ja kokivat kömpelyyttä rukoilijana.

Muistamme Jeesuksen opetuslapset, jotka pyysivät: "Herra, opeta meitä rukoilemaan." Ja Jeesus opetti meille tutun ja rakkaan Isä meidän -rukouksen.

Vaikka Raamatun henkilöt kokivat heikkoutta ja taitamattomuutta rukoilemisessa, Jumala kuuli heidän rukouksensa. Ja niin kuin hän kuulee meidänkin rukouksemme.

Edelleen Raamattu muistuttaa: "Vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on totinen."

Kehitysvammainen ystäväni kerran sanoi minulle hyvin puhuttelevasti: "Kannattaa rukoilla. Joskus Jumala toteuttaa pyyntöni. Mutta vielä parempaa on se, että Jumala vastaa rukoukseen rauhalla."

Onko meillä tällaisia kokemuksia? Kun saamme laskea elämämme taakat ja toisaalta kiittää Jumalaa. Kun saamme tuoda ne Jumalan eteen, meille tulee levollinen mieli.

Emme kulje yksin, emmekä omin voimin.

Viimeiseksi katekismuksen kohdassa mainittiin uskonelämän hoitamisen muotona kristittyjen keskinäinen yhteys. Jumalan valtakunta on meille turvapaikka.

Jesajan kirjassa sanotaan: "Kun Herra on huuhtonut pois Sionin tyttärien lian ja poistanut Jerusalemista sen verivelat oikeuden hengellä, puhdistavalla hengellä.

Hän nostaa Sionin vuoren ylle ja sinne kokoontuneiden ylle päiväksi pilven ja yöksi savupatsaan ja tuleen loimun. Ja Herran kirkkaus on oleva kattona kaiken yllä.

Se on oleva kuin maja, joka varjelee päivän helteeltä ja suojaa sateen ryöppyjä vastaan."

Vaikka Jumalan valtakunta on maailman silmissä, niin kuin hakomaja yritti tarhassa tai niin kuin hävitetty kaupunki, se on sen asukkaille kuin maja, joka varjelee päivän helteeltä ja suojaa sateen ryöppyjä vastaan.

Turvapaikka. Jumalan lasten välinen rakkaus ja yhteys. Eikä Jumalan seurakunnan turvallisuus ole kadonnut mihinkään.

Jeesus sanoo: "Älä pelkää, pieni laumani. Teidän Isänne on päättänyt antaa teille valtakunnan."

Viimeisenä osiona minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.

Rakkaat sisaret ja veljet ja kaikki rakkaat kuulijat. Olemme hetken nyt viipyneet omakohtaisen uskon ja siihen liittyvän turvallisuuden ääressä.

Esillä on ollut myös kipeitä, vaikeita ja herkkiä asioita. Saatamme tuntea, kuinka pieniä olemme ja kuinka vähän me näistä asioista ymmärrämme.

Olivatpa tuntemuksemme ja ajatuksemme millaisia tahansa, me saamme olla Jumalan edessä turvallisella mielellä.

Tänä iltana ja niin kuin kaikissa elämäntilanteissa yksinkertainen lapsen usko riittää. Se usko, josta näissä seuroissa on niin kirkkaasti ja turvallisesti jokaisessa puheessa saarnattu.

Taivaan tieltä ei tyhmäkään eksy. Jumalan valtakunta on armon ja anteeksiantamuksen valtakunta.

Saamme elää tänäkin iltana todeksi Jesajan kirjan sanaa: "Ei yhdenkään asuvaisen pidä sanoa, minä olen heikko, koska kansalainen, joka siellä asuu, pitää oleman syntein päästä."

Evankeliumi tuo tänäkin iltana pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat.

Rakas Sionin nuori, rakkaat isät ja äidit, aikuiset, kaikenikäiset, Jumalan lapset, pienimmästä vanhimpaan ja kaikki rakkaat sanankuulijat.

Jumalan valtakunnan evankeliumi tahtoo tavoittaa sinun sydämesi. Saat armosta uskoa Jeesuksen nimessä ja kallisissa sovintoveressä kaikki synnit anteeksi ja olla siunattu ja turvattu.

On turvallista jäädä kulkemaan taivaan tietä Jumalan kansan matkasaatossa. Saamme jättää koko elämän Jumalan käsiin. Hän on luvannut: "Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon."

Rakkaat sisaret ja veljet täällä auditoriossa. Omalle kohdalle tahdon myöskin kysyä samaa evankeliumia. Tämän puheenvuoron laadinnan äärellä olen kipeästi kohdannut sen, kuinka vähän näistä asioista ymmärrän.

Paljon epäillyt ja ollut hyvinkin ahtaalla ja siksi tahdon kysyä, että saanko uskoa omat syntini anteeksi. Näin minä lupaan uskoa teidän ja kaikkien teidän Jumalan lasten kanssa.

Pistämme kädet ristiin ja rukoilemme iltarukouksen.

Rakas taivaallinen Isä, kiitos suviseuroista, jotka olet meille antanut. Kiitos, että olet ruokkinut meitä sanallasi. Kiitos, että olet luvannut olla kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti.

Varjele meitä lapsenasi tänä iltana. Vie meidät kerran perille kirkkauden maahan, sinun luoksesi taivaan kunniaan.

Herra, siunaa meitä ja varjele meitä. Valista kasvusi meille ja ole meille armollinen. Käännä kasvusi meidän puoleemme ja anna meille sinun rauhasi.

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.

Kiitos, että olet ruokkinut. Kiitos, että olet ruokkinut.