Seurapuhe Kempeleen Pyhän Kolminaisuuden kirkossa 23.07.2017 16.59

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kellinnymme seuraajan alusyhteeseen kiitokseen ja rukoukseen.

Rakas taivaallinen Isä, me olemme tänä kesäisenä sunnuntaihetkenä saaneet tulla pyhän sanasi äärelle. Sinä, Isä, tiedät minkälaisen elämäntilanteen keskeltä kukin tulemme, mitkä ovat elomme ja surumme. Sinä ne tiedät. Me pyydämme, että sinä olisit nytkin murtamassa armonleipää sen mukaan kuin sinä näet tänä päivänä lastasi tarvitsevan. Siunaa meidän seuramme nimessä kiitokseksi ja kunniaksi ja meidän jokaisen kuolemattoman sielun autuudeksi. Aamen.

Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvusta 12 luen alusta 15. Ja Herra oli sanonut Aabramille: lähde maalta ja suvustasi ja isäsi huoneesta sille maalle, jonka minä sinulle osoitan. Ja minä teen sinun suureksi kansaksi ja siunaan sinun ja teen sinulle suuren nimen, ja sinä olet siunaus. Minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan niitä, jotka sinua kiroavat. Ja sinussa pitää kaikki sukukunnat maan päällä siunatuksi tulemaan.

Niin Aabram läksi, niin kuin Herra hänelle sanonut oli, ja Loot meni hänen kanssansa. Mutta Aabram oli viidenkymmenen kahdeksan vuoden ikäinen lähtiessään Haranista. Niin otti Aabram emäntänsä Saaran ja Lootin, veljensä pojan, tavaroinensa, jotka olivat panneet kokoon, ja sielut, jotka he olivat saaneet Haranissa, ja läksivät matkustamaan Kanaanin maalle. Tulivat myös Kanaanin maalle. Aamen.

Tämä luettu Jumalan sanan paikka on varmaan meiltä useimmille tuttu. Useinkin seuroissa lainataan sitä kohtaa, jossa Jumala antaa Aabramille, tai niin kuin me myöhemmin tunnemme hänet, Aabrahamille, sellaisen kehotuksen: lähde maalta. Se on Aabram, Aabram tai Aabraham, hänhän asui Kaksoisvirran maassa, Kaldean uurissa. Ja hän ei tiennyt, mihinkä hän oli tuleva.

Jumalan suunnitelmat olivat sellaiset, niin kuin me jokainen tiedämme omalla kohdalla, että meillä on omat ajatuksemme, omat toiveemme. Mutta voi olla, että Jumalan suunnitelmat ovat toiset. Mistä me aina jälkeenpäin saamme todeta, että Jumalan suunnitelmat ovat olleet paremmat kuin minun ajattelmani. Ja näin varmaan kävi myöskin tässä tapauksessa.

Ja tuosta nimestä Aabram tai Aabraham muutaman sanan sanon. Varmaan minullakin menee sekaisin nämä keskenään. Nimittäin alun alkaen nimi oli Aabram. Mutta sen jälkeen, kun Jumala oli pitkän ajan jälkeen antanut ajankohtaisen lupauksen syntyvästä perillisestä, jonka Saara synnyttää, niin näihin liittyy sekä Aabramin että Saaran nimien muuttuminen Aabrahamiksi ja Saaraan. Siinä on Jumalan siunaus näköisellä.

Mutta me aivan erikoisesti, kun me ajattelemme Aabrahamin elämää, niin me näemme sen, kuinka Jumala paljon koetteli häntä. Me tunnemme Raamatusta Aabrahamin uskon esi-isänä, ja hänen nimeään usein mainitaan seurapuheessa. Ja usein me ajattelemmekin, sillä kysymys on hyvin merkittävästä asiasta, jo aivan ajallisessakin mielessä.

Nimittäin tähän mennessä Israelin kansaa ei ollut olemassakaan. Me luemme täältä edellisestä tai edellisistä luvuista, niin täällä puhutaan Nooasta. Ja kaikki muistamme sen, että Nooa henkilönä liittyy vedenpaisumukseen. Ja Noolla oli kolme poikaa: Seem, Ham ja Jaafet.

Kun lisäksi Jumala oli sekoittanut kielet. Ja Raamatuhan kertoo siitä, että noihin aikoihin asti kaikilla ihmisillä oli yhteinen kieli. Ja Raamatussa kerrotaan, kuinka ihmiset puhuivat keskenään, että rakentakaa me korkeaa tornia, niin että me emme hajoaisi ympäri maapallon, vaan me voisimme pysyä yhdessä.

Jumalan suunnitelmat ja ajatukset olivat kuitenkin toiset. Ja Jumalan viisaudessaan sekoitti ihmisten kielet. Jos me tänä päivänä ajattelemme, mitä tuo kielten sekoittaminen millä tavalla tänä päivänä näkyy ja mikä sen merkitys, sekoittamisen merkitys oli, vaikka me emme, tai ainakin itse ajattelen, että me teemme Jumalan ajatuksia kaikkia ympäröimään, kun hiukan laajaa.

Kun Jumala sekoitti ihmisten kielet, niin ne ihmiset, jotka puhuivat samaa kieltä, alkoivat keskenään pitää yhtä. Ja näin syntyi kansoja, tai ensin heimoja, sitten kokonaisia kansoja.

Ja jos me ajattelemme meidän aikamme maailmaa, jolloin on kansallisvaltioita, niin me, jotka puhumme suomea, ja sitten meillä on lisäksi meidän maassamme suomalaisia, jotka puhuvat äidinkielenä ruotsia, missä nimenomaan kieli on, joka yhdistää ihmisiä. Ja siinä nykyään Jumalan ihmeellinen viisaus ihmiskuntaa kohtaan.

Että kun Jumala sekoitti ihmisten kielet, niin oli aivan niin kuin jo sanoin, niin ne, jotka puhuivat samaa kieltä, alkoivat pitää yhtä ja keskenään sopivat asioista. Ja itse olen näin yksinkertaisesti joskus ajatellut, että jos kaikki ihmiset tämän päivän maailmassa puhuisivat samaa kieltä, niin tuntuisi kyllä aika erityiseltä. Se mahtaisi sekoittaa tämän nykyisen maailman.

Vaikka tämä toki on kovin sekaavaa jo nyt, niin mahtaisi sekoittaa pahan kielten. Jos ihminen varmastikin monesti pystyy tekemään ja ponnistelemaan nimenomaan sillä tavalla, että on ryhmä, joka haluaa tavoitella yhteisiä päämääriä.

Jumala viisaudessaan näki tällaisia asioita näin ajattelen, silloin kun hän sekoitti ihmisten kielet. Ja näin, ja myöskin ihmiset alkavat asuttaa maapalloa, niin että ihmiset kulkeutuvat eri alueille asumaan. Ja niin myöskin tänne meidän rakkaaseen Suomeen.

Jos Noolla oli kolme poikaa, ja näiden poikien Seemin, Haamin ja Jaafetin jälkeläiset alkavat asuttaa maapalloa, ja sen tiedämme, että tuonne Välimeren pohjukan suuntaan sinne tulivat asumaan Jaafetin jälkeläiset. Seemiläisillä oli omia alueitaan.

Ja nyt kun tekstimme kertoo Abrahamista, niin Abraham kuului Seemiläisiin kansoihin. Siinä varrella, että nämä asiat ovat sellaisia, jotka enemmän ihmisten tutkimuksia liittyy. Me emme niihin puhu, koska tällä senä ei ole niin suurta merkitystä.

Sen sijaan kun me ajattelemme, mitä tapahtui Abrahamille, kun Jumala antoi tällaisen neuvon: lähde maalta, suvustasi ja isäsi huoneesta sille maalle, jonka minä sinulle osoitan. Kysymys oli varmasti Abrahamin kohdalla toisaalta hyvin vaikea ja toisaalta helppoa.

Jos ihminen lähtee, niin kuin me lähtisimme, meille annettaisiin tehtävä, että sinut viedään jonnekin aivan muualle asumaan, niin kyllä se kavahduttaisi meitä. Mutta Jumala antoi tämän sanan Abrahamille, ja uskovaisena miehenä Abraham oli kuulijainen.

Hän uskoi ja luotti siihen, että taivaallinen Isä kuljettaa hänet sellaiseen paikkaan, jonka taivaan Isä näkee hyvältä. Ja niin tuo matka alkoi.

Tuossa matkaseuruessa oli ensin näiden tässä mainittujen henkilöiden lisäksi Abrahamin vaimo Saara ja Loot, lisäksi Abrahamin isä. Ja Raamattu kertoo, että Abrahamin isä eli Taaran, niin hän palveli muukalaisia jumalia. Abraham, Lot ja Saara taas olivat uskovaisia.

He matkustivat ensin Harraniin. Taaralla itsellään oli kolme poikaa. Se oli kaksi veljeä, Nahor ja sitten Haran. Ja Lot oli tämän Nahorin poika. Mutta Nahor kuoli, jolloin Abraham otti tuon veljensä pojan hoitoonsa omaan perheeseensä.

Kun he tulivat Harraniin, josta tämä kolmas poika oli asunut, ja siellä oli hänen jälkeläisiään. He viipyivät siellä. Raamattu ei kerro sitä kuinka kauan aikaa. Mutta sen jälkeen, kun Taaran oli kuollut, matka jatkoi.

Ja edes veli kertoi tässä, ei ollut kovinkaan kauan siitä, jostain keskustelussa oli tullut esille, että oliko niin, että Jumala ei saa, ei ole tullut tuon muukalaisia jumalia palvelevan isän tulla Kanaanin maalle, luvatulle maalle, vaan ainoastaan nämä uskovaiset.

Että siinäkin näkyy samalla Jumalan huoneen asuminen, niin kuin Jumalan valtakunnassa taivaallinen Isä henkensä kautta meitä opettaa ja kuljettaa. Ja elävällä Jumalan sanalla liittyy yhdenkaltaiseen uskoon.

Niin nämä uskovaiset jatkoivat matkaansa Taaran, kun hän oli kuollut. Hänet haudattiin Harraniin. Ja niin täällä Raamattu kertoo siitä, kuinka sitten tuo Abraham, Saara ja Lot tulevat Kanaanin maalle.

Ja nyt tuo Kanaanin maa oli taas tuon Jaafetin jälkeläisten asuttamaa. Ja Jaafetilla oli Kanaan niminen poika. Ja kun me puhumme Kanaan maasta, Kanaan kielestä, niin se tulee juuri tästä, että nämä uskovaiset tulivat vieraalle maalle, jonka Jumala oli luvannut Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen.

Ja se oli Kanaan, Jaafetina... Jumala oli luvannut Abrahamille siunauksensa. Ja hän erikoisesti täällä näkyi tämä Jumala antama lupaus perillisistä: Minä teen sinut suureksi kansaksi, ja siunaan sinun ja sinun siemenessäsi tulevat kaikki kansat siunatuiksi.

Tuo lapsikysymys oli aivan erityisen kova koetinkivi Abrahamin perheessä, sillä Raamattu ei kerro siitä, minkä ikäinen Abraham oli silloin, kun hän sai Jumalalta tämän kehotuksen lähteä sille maalle, jonka Jumala osoittaa.

Mutta täällä kerrottiin, että sitten kun he lähtivät Harranista eteenpäin, niin Abraham oli 75 vuoden ikäinen. Ja niinkuin me tiedämme, että Jumala toteutti antamansa lupauksen. Abraham oli 100 vuoden ikäinen, kun Iisak syntyi.

Eli 25 vuotta Harranista lähtemisen jälkeen, ja kuinka pitkä aika oli siitä ajattelusta, kun Jumala oli tuon lupauksen antanut. Kyllä me näin ainakin itse ajattelen, että me tämän päivän uskovaiset hämmästellen saamme Raamatusta lukea, kuinka Abraham jaksoi uskoon.

Jumala tosin näki useita kertoja tarpeelliseksi muistuttaa Abrahamille. Kun Abrahamhan sanoi kerrankin, että kun minä kuolen, niin kaikki minun omaisuuteni siirtyy hänen palvelijalleen. Niin Jumala silloinkin muistutti sen, että ei, vaan sinusta itsestäsi tulee perillinen.

Raamattu sanoo Abrahamista, että kun Abraham on uskon esi-isä, niin Abraham uskoi Jumalan ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi.

Me emme ajattele niin, että Raamatussa sanoitettaisiin vain näin, että uskoi Jumalaan, vaan uskoi Jumalan. Sillä tuo Bibliaan käyttämä ilmaisu Abraham uskoi Jumalan pitää sisällään sen, että Abraham piti Jumalan uskollisena.

Ei ole kysymys vain siitä, että Abraham uskoi Jumalaan olemassaoloon, vaan Abraham piti Jumalan uskollisena, että minkä Jumala lupaa, niin sen hän kerran täyttää.

Kun tuo lupauksen lapsi oli vihdoin syntynyt, niin me muistamme myöskin sen, ainakin vanhemmat, että Jumala senkin jälkeen koetteli Abrahamia vielä.

Kun Jumala antoi Abrahamille tehtävän ottaa Iisak, mennä Moorian maalle ja uhrata Iisak. Tuo tapahtuma on sellainen, jota Jeesuskin muistelee.

Hän sanoo fariseuksille, että Abraham halasi nähdä yhtä ihmisen Pojan päivää. Hän näki sen ja ihastui.

Abraham sai uskon kautta nähdä siinä, kun hänen ei lopulta kuitenkaan tarvinnut omaa poikaansa uhrata, vaan Jumala enkelin välityksellä puuttui tapahtumien kulkuun.

Että hetkeä ennen kuin Abraham olisi poikansa uhrannut, enkeli sanoi, että älä satuta kättäsi poikaan, sillä nyt minä uskon, että olet minun äänelleni kuulijainen.

Ja samalla kun Abraham nosti katsensa hänelle, hän huomasi, että oinas oli tarvitta katsomassa pensaisiin. Ja hän sen uhrasi tuon Iisakin edestä.

Ja siinä Abraham sai katsella aivan kuin esikuvaillisesti sitä, että kerran koittaa se päivä, jolloin Jumala itse oman ainoan Poikansa uhrasi, ja hän aina syntyy sen poikansa antaa hänen, Iisakin ja Saaran ja kaikkien ihmisten syntien edestä.

Johannes-evankeliumissa, missä hän siitä kertoo, ja tuo Jeesuksen ja fariseusten välinen keskustelu jatkuu siinä yhteydessä sillä tavalla, että fariseukset sanovat Jeesukselle, että luuletko sinä olevasi suurempi kuin meidän isämme Abraham?

Sillä no, fariseuksethan turvasivat siihen, että kun he luonnon puolesta olivat Abrahamin jälkeläisiä, että he jos ketkä ovat taivaskelpoisia.

Mutta vaikka Herra Jeesus näille fariseuksille puhui useitakin kertoja, niin nimenomaan Johannes on näitä merkinnyt muistiin, niin eivät nämä fariseukset ymmärtäneet.

Herralla Jeesuksella oli rakkaus myöskin fariseuksia kohtaan, että ne olisivat ymmärtäneet oman vanhurskautensa synnyksiin ja panneet Jumalan armon vastaan Herrassa Jeesuksessa syntien sovittajana.

Mutta se ei auennut. Abraham eli vieraalla maalla. Ja kun Abrahamin perheeseen tuli tuonne Kanaanin maalle, niin täällä kerrotaan myöskään myöhemmin muutamista paikoista, missä Abraham asui.

Mutta siellä asumukset eivät olleet sellaisia kuin meidän asumuksemme ovat, vaan Abraham asui teltassa. Abraham perheineen oli vaeltolaisena siellä, ja heprealaiskirja kirjoittaa patriarkoista Abrahamista, Iisakista ja Jaakobista, että he asuivat niinkuin vieraalla maalla.

Ja lisäksi suurta muukalaisuutta tuntee niinkuin Jumalan lapset, kun teet tässä tämän maailman ajan keskellä eläin.

Tuohon Abrahamiin sisältyy hyvin paljon nimenomaan Israelin kansan historiaa, paljon Raamattua. Sillä Abrahamin jälkeen, kun olivat patriarkat, niin me muistamme sen, että koitti runsaat 400 vuoden aika, jolloin Israelin kansa oli Egyptissä orjuudessa.

Kun me luemme Raamatusta Abrahamiin liittyviä vaiheita, niin Jumala oli nämäkin ilmoittanut jo edeltä Abrahamille, että sinun jälkeläisesi joutuvat olemaan vieraan maan alaisuudessa 400 vuotta.

Kun me tänä päivänä ajattelemme Abrahamia, niin me samalla voimme todeta sen, että kun Abraham on uskon esi-isä, niin samalla myöskin maailmassa jatkuvasti on ajankohtaisena kysymys epäuskoisilla ihmisillä, että mitenkäs sitten, kun Abrahamilla oli kaksi poikaa, Ismail ja Iisak, ja Iisakista ovat periytyneet Israelin kansa ja Ismailista on arabia periytynyt, niin miksi saman isän jälkeläiset eivät voi keskenään meidän aikana olla sovitettu?

Me emme siihen asiaan lähde sen enempää, mutta kuitenkin toteamme sen, että näin on ollut halki historian meidän päiviemme saakka.

Jumala koetteli Abrahamia monella tavalla. Ja samalla me myöskin ymmärrämme, että Jumala koetteli myöskin Saaran uskoa.

Ja vielä yhteen asiaan haluaisin puuttua, nimittäin kun Abraham oli uhraamassa Iisakia, niin kun me luemme sitä, mitä tapahtui isän ja pojan, siis Abrahamin ja Iisakin välillä ennen tuonne Moorian vuorelle nousemista, minkäli Abraham oli ottanut halot mukaan ja tuleen.

Ja poika Iisak kysyi isältä, että missä on uhri? Niin Abraham vastaa, että Jumala on edes katsova uhri.

Ja kun Jumala oli antanut käskyn Abrahamille, että hänen pitää tuo kauan kauan odotettu ja kaivattu ainoa Saaran synnyttämä lapsi uhrata, niin Raamattu kertoo siitä, että Abraham uskoi Jumalaan, että Jumala voi vaikka kuolleesta hänelle pojan herättää.

Että vaikka niinkin kävisi, että hän joutuu tuon Iisak-pojan uhraamaan, niin Jumala, joka on luvannut, että hänessä tulee kaikki kansat siunatuiksi, niin sittenkin hän aivan järjellisesti ajatteli, että Jumala voi paljon enemmän kuin minä itse ymmärrän.

Ja niin se on. Ja niin hän lopulta tapahtui.

Abraham on Iisakin kansan kantaisä. Siis hänestä alkoi Iisakin kansan syntyminen.

Ja kun me ajattelemme sitä vaihetta, jolloin Iisakin kansa lopulta sitten Mooseksen johtamana lähti Egyptistä, niin siellä oli niin paljon kansaa syntynyt, että yli 20-vuotiaita miehiä oli pikkuisen reilu 600 000. Ja varmaan vaimoväkeä oli saman verran, ja sitten lapsia.

Niin että kysymys oli suuresta kansasta.

Ja kun tuo aikanaan, kun Jaakobin jälkeläiset muuttivat Kananinmaalta Egyptiin nälänhätään pakoon, kun Jumala oli edeltä, näin sen ymmärrämme, niin kuin Joosef itse kertoo, Jumala oli edeltä tuon Joosefin lähettänyt Egyptiin, vaikka ne vaiheet olivat murheellisia, nimenomaan Joosefin veljen tekemänä.

Niin tuossa vaiheessa reilu 70 henkeä oli Israelin huoli. Ja reilun 400 vuoden päästä useampi miljoonainen kansa oli lähdössä sieltä pois.

Ja silloin tuo kansa tarvitsi todella oman asumisalueensa.

Abraham, Iisak ja Jaakob perheineen hehän, kun elivät paimentolaisina, tarvitsivat vain vähän tilaa, ja se oli heille muukalaisuuden maa.

Mutta nyt kun oli kyseessä jo iso kansa, niin Jumala oli luvannut tuon Kananinmaan, siis aikanaan kananilaisten asuttaman maan, Iisakin lapsille ikiajoiksi perintöön.

Ja sen Jumala lupasi Abrahamille. Ja sen muistamme Raamatusta, että Jumala uudisti tuon lupauksensa myöskin Abrahamin pojalle Iisakille ja Iisakin edelleen pojalle Jaakobille.

Ja kun tuo Jaakob vanhuudessa, eli sitten viimeiset vuotensa Egyptissä, niin hän pyysi, että hänet haudataan siihen hautaan, jonka Abraham oli ostanut Saaran ja itsensä varten.

Senhän hän oli ostanut heittiläisiltä, joka kuului kananilaisiin heimoihin. Ja sinne myöskin Joosef, kun hän oli pian tämän ajan jättämässä, kuolinvuoteellaan pyysi, että minun luuni viekää myöskin takaisin Kananin maalle, kun siihen Jumalan aika koittaa.

Ja näin myöskin tapahtui.

Kun me muutamalla sanalla olemme Israelin kansan ja me näemme alkuvaiheita tässä katselleet, niin me näemme, kuinka Jumala on kansojen johtaja.

Ja kun me ajattelemme omaa rakasta Suomen kansaa, jotka me voimme sanoa, että Jumala on monesta eri ilmansuunnasta koonnut. Mehän emme ole niin kuin perinnölliset tutkijat tietävät kertoa, niin me emme ole suinkaan yhtä heimoa.

Vaan Suomessa on monesta eri ilmansuunnasta tulleita ihmisiä, joiden jälkeläisiä me olemme.

Mutta Jumala on niin rakastanut ja rakastaa meidän maatamme ja Suomen kansaa, että me olemme saaneet tähän päivään asti itsenäisyyden säilyttää.

Jumala ensinnäkin on tämän antanut meidän kansalle.

Ja me näemme sen, että se on aivan erityisesti evankeliumin työn tähden, että me saisimme Jumalan valtakunnan evankeliumia vapaasti julistaa.

Ja me elämme edelleen sitä aikaa, jonka Jumalan työpäivä jatkuu.

Sen tähden seuroja järjestetään.

Tänä päivänä on ollut Jämsän takatilanteessa. Tämä on ollut Jämsän takatilanteessa. Tämä on ollut Jämsän...

Tämän viikon aikana on ollut Jämsän opiston seura.

Ja me sen tiedämme, että tuolta seuran väkeä on ollut niin paljon, että entiset alueet Jämsän opiston yhteydessä kävivät pieniksi. Ei siellä ollut mahdollisuus enää niin suurelle seuravierasmäärälle seuroja järjestää.

Ja sen tähden tuossa kuuntelin tänne ajaessani, kun Jukka Palola, veljemme, piti päätössanoja, niin siinäkin näkyy Jumalan ihmeellinen johdatus.

Ja itsekin mieleen nousee se, että varmaan Jumalalla on siellä alueella jonkinlainen työn aika, että siihen on ollut tarve, että sinne on järjestynyt mahdollisuus seurojen pitämiseen.

Sehän on Jämsästä suurin piirtein saman matkan päässä kuin mitä Jyväskylä on. Taitaa olla vähän pidempikin matka.

Mutta Jumala näin järjestää mahdollisuuksia ja on järjestänyt.

Ja me saamme siitä iloita niin, että Jumalan valtakunnan työpäivä jatkuu.

Mutta tänäkin päivänä, veljet ja sisaret, kun me näistä asioista iloitsemme, niin meidän suurin ilon aihe henkilökohtaisesti on kuitenkin siinä, että sinä ja minä saamme olla uskomassa, että meidän nimemme on kirjoitettu elämänkirjaan taivaalle.

Taivaallinen Isä pitää lapsistaan huolen, ja evankeliumin työpäivä jatkuu, ei vain täällä kotimaassa, vaan yhä laajentuvana Suomen rajojen ulkopuolella.

Me emme tiedä Jumalan suunnitelmia, mutta me sen tiedämme, että ne suunnitelmat ovat ihmissielujen parhaat.

Mutta ennen muuta nytkin on kaikkein tärkein asia, että sinä ja minä saamme olla uskomassa.

Siksi nytkin, rakas matka, ystävä, veljeni ja sisarini, ylennä sydämesi uskomaan omat synnit ja matkanviet anteeksi annetuiksi Herra Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Ja ole turvattu ja vapaa Jeesuksen nimessä ja veressä on kaikki synnit anteeksi.

Omalle kohdalleni haluaisin kysyä myöskin, sanha minäkin, koska omat synnit ovat anteeksi. Minä haluan nähdä, uskoisitko teidän kanssa Jeesuksen nimeen. Aamen.