Seurapuhe Kajaanin RY:llä 22.08.2021 16.55

Käyn armoalttarillesi, oi Jeesus, eteen jalkaisi. Rukoilen lohdutusta. Taas haavoistasi pyhistä ja verisestä kruunusta nyt etsin virvoitusta.

Yhdymme Herran rukoukseen.

Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä, niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

Seurapuheeni johdannoksi luen viidennestä Mooseksen kirjasta, sen ihan lopusta, luvusta kolmekymmentäneljä, kahdeksan jaetta, ja ne kuuluvat Jeesuksen nimeen seuraavasti:

Ja Mooses nousi Moabin arolta Nebon vuorelle, Pisgan huipulle, vastapäätä Jerikoa, ja Herra näytti hänelle koko maan Gileadin Daaniin asti ja koko Naftalin, Efraimin ja Manassen maan, koko Juudan maan aina Länsimereen asti, Etelämaan sekä lakeuden. Se on Jerikon palmukaupungin laakson aina Soariin asti. Ja Herra sanoi hänelle: "Tämä on se maa, jonka minä valalla vannoen olen luvannut Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille, sanoen: Sinun jälkeläisillesi minä annan sen. Minä olen nyt antanut sinun omin silmin nähdä sen, mutta sinä sinne et mene." Ja Herran palvelija Mooses kuoli siellä Moabin maassa, Herran sanan mukaan, ja hän hautasi hänet laaksoon Moabin maahan vastapäätä Beet-Peoria. Mutta kukaan ei ole saanut tietää hänen hautaansa tähän päivään asti. Ja Mooses oli kuollessaan sadankahdenkymmenen vuoden vanha, mutta hänen silmänsä eivät olleet hämärtyneet eikä hänen elinvoimansa ollut kadonnut. Ja israelilaiset itkivät Moosesta Moabin aroilla kolmekymmentä päivää. Sitten päättyi Mooseksen muistoksi vietetty itku ja suruaika. Aamen.

Luin siis tämän tekstin viidennestä Mooseksen kirjasta, ja lähes viimeiset sanat. Tämän jälkeen olisi ollut enää neljä jaetta, ja sitten tämä koko Mooseksen kirja olisi päättynyt. Viidennen kirjan loppu kertoo Mooseksen kuolemasta. Ja aika pysähdyttävällä tavalla, kun Jumala sanoo Moosekselle, hän näyttää Moosekselle luvatun maan, sen ihanan maan, mitä kohti he ovat neljäkymmentä vuotta taivaltaneet erämaassa. Hän näyttää kaiken sen kauneuden, Jerikon kaupungit, palmukaupungit, Kuolleenmeren ympäristön, Etelämaan ja niin edelleen, aina Länsimereen eli Välimereen asti. Mutta sitten Jumala sanoo jotakin hyvin pysäyttävää. Hän sanoo Moosekselle näin: "Sinun jälkeläisillesi minä annan sen. Minä olen nyt antanut sinun omin silmin nähdä sen, mutta sinne sinä et mene."

Meillä herää kysymys, miksi Jumala ei päästänyt Moosesta luvattuun maahan? Mikä siihen oli syynä? Ennen kuin tähän vastataan – eikä tähän vastaaminen ole ihan yhden lauseen juttu – niin lähdetään käymään läpi, mitä tapahtui ennen tätä. Miksi Jumala esti Mooseksen pääsyn luvattuun maahan ja mitä Israelin kansalle tapahtui?

Raamatun viisi ensimmäistä kirjaa ovat nimeltään Mooseksen kirjat, ja ensimmäinen Mooseksen kirja kertoo luomiskertomuksen. Ja sitten kertoo patriarkoista, Aabraham, Iisak ja Jaakob, patriarkoista ja heidän elämänvaiheistaan. Ja sitten siellä tulee myöskin luomiskertomuksen jälkeen vedenpaisumus, Nooa, Baabelin torni ja joitakin muitakin tapahtumia. Ensimmäinen Mooseksen kirja päättyy siihen, kun Joosef, eli Jaakobin poika, on noussut hyvin korkeaan asemaan Egyptissä. Hänet on sinne myyty vuosikymmeniä sitten orjaksi. Hänen omat veljensä ovat myyneet hänet sinne orjaksi. Ja kun tämä sitten selviää isä Jaakobille, että hänen poikansa on elossa, niin Joosef kutsuu sitten koko perheensä sinne Egyptiin. Ja se oli iloinen asia, koska siellä Palestiinassa oli nälänhätä. Oli huonoja aikoja, ja Raamatussa kerrotaan, miten noin seitsemänkymmentä henkeä siitä Jaakobin suvusta muutti Joosefin kutsumana ja faaraon kutsumana sinne Egyptiin, Gosenin maahan, hyville asuinpaikoille. Ja siihen päättyy sitten ensimmäinen Mooseksen kirja.

Sitten alkaa toinen Mooseksen kirja. Sen jälkeen tulee kolmas, neljäs ja viides, ja nämä kaikki neljä seuraavaa Mooseksen kirjaa kertovat siitä, kun Israelin kansa lähti Egyptistä ja vaelsi takaisin luvattuun maahan. Ja se päättyi siis tähän kohtaan, minkä äsken luin, jossa Jumala näyttää sen luvatun maan. He ovat siis perillä, mutta hän ei päästä sinne Moosesta.

Mooseksen elämä jakautuu kolmeen neljäkymmentävuotisjaksoon. Se on Raamatun perusteella helppo havaita. Mooses siis eli satakaksikymmentävuotiaaksi. Ja tämä ensimmäinen neljäkymmentävuotisjakso, niin kuin me varmasti tiedämme, oli se jakso, kun hän oli siellä faaraon hovissa, niin sanottu hoviaika. Ja te olette pyhäkoulussa lapsetkin kuulleet, miten Mooses-lapsi pantiin siihen Niilin rantakaislikkoon sen takia, koska faarao oli määrännyt, että kaikki Israelin pojat pitää heittää Niilin virtaan. Egyptissä oli noussut valtaan faarao, joka ei Joosefista mitään tiennyt. Oli kulunut jo neljäsataa vuotta siitä, kun Joosef oli saapunut sinne Egyptiin ja hänen perheensä, Jaakobin perhe, ja tuo kansa oli lisääntynyt voimakkaasti. Ja faaraot, myöhemmät hallitsijat, pelkäsivät suunnattomasti sitä, että tuo Israelin kansa saattaa kääntyä vihollisen puolelle, kun tulee sotatilanne. Ja se kansa oli kasvanut hyvin suureksi. Raamatussa kerrotaan, miten Israelin naiset, vaimot olivat voimakkaita ja terveitä ja hyväkuntoisia ja heillä oli suuret perheet. Faarao yritti pakkotyöllä näännyttää israelilaisia, mutta se kansa kasvoi. Ja se faaraon epätoivoinen määräys sitten oli se, että kaikki poikalapset on heitettävä Niilin virtaan. Mutta Moosesta eivät raaskineet isä ja äiti sinne heittää, eikä varmaan kukaan raaskinut omaa poikaansa sinne heittää. Kyllä siellä oli paljon itkua ja tuskaa Israelin perheissä.

Ja niin siinä kävi – ja se oli sillä tavalla järjestettykin asia – että Mooseksen sisko Miriam oli siellä vahdissa, kun faaraon tytär tuli uimaan ja näki sen pienen lapsiraukan siellä korissa, ja hän otti sitten Mooseksen kasvattilapsekseen. Ja Miriam sitten ehdotti, että hän tietää imettäjän. On ihan ilmeistä ja selvää, että faaraon tytär tiesi, ja Raamatussa sanotaan, että tiesi, että on heprealaisten poika, eli israelilaisten poika, mutta varmasti myöskin sen, että tämä Miriamin ehdottama imettäjä oli tämä Mooseksen äiti. Näin minä ainakin uskallan tulkita Raamattua. Niin Mooses kasvoi neljäkymmentä vuotta siellä hovissa, ja hän oli hyvin varakas, rikas, ja hän sai sen ajan parhaan kasvatuksen, ja mistään ei ollut puutetta.

Mutta sitten kävi se onnettomuus, johon ei sen enempää mennä muuta kuin sen verran, että Mooses puolustaessaan israelilaisia, hän tappoi egyptiläisen suutuspäissään ja hautasi sen maahan. Mutta se ei pysynyt salassa. Se asia tuli ilmi niin, että Mooseksen piti lähteä pakoon kauas erämaahan, Midianin maahan, ja siitä alkoi Mooseksen toinen neljäkymmentävuotisjakso. Hän eli paimentolaisena ja hän meni naimisiin Jetro-nimisen uskovaisen papin tyttären kanssa, Sipporan kanssa, ja perusti perheen sinne Midianin maahan. Ja kun oli kulunut neljäkymmentä vuotta ja kun Mooses oli noin kahdeksankymmenen vuoden ikäinen, Jumala ilmestyi hänelle Horebin vuoren juurella, siinä palavassa pensaassa, ja antoi Moosekselle tehtävän. Sinun pitää mennä Egyptiin ja johdattaa Israelin kansa pois sieltä. Mooses vastusteli. Hänellä oli paljon syitä, miksi hän ei kelpaa siihen työhön, ja yksi syy oli se, että hän on niin huono puhumaan. Jumala osoitti hänelle ja antoi hänelle ystävän, kumppanin siihen. Se oli hänen veljensä Aaron, joka oli taitava puhuja. Ja niin sitten Mooses ja Aaron, Mooses palasi takaisin neljänkymmenen vuoden jälkeen sinne Egyptin maahan, ja Aaron ja Mooses menivät faaraon luokse ja ilmoittivat, että tämän Israelin kansan pitää nyt lähteä uhraamaan tuonne autiomaahan. Mutta faarao ei siihen suostunut.

Ja tuli kymmenen vitsausta. Jumala lähetti Mooseksen kautta Egyptiin kymmenen vitsausta, siis semmoista valtavaa ikävää katastrofia. Ja faarao ensin nöyrtyi, mutta sitten hän kovetti itsensä. Mutta kun tuli se viimeinen vitsaus, niin silloin faarao antoi periksi. Ja muistatteko, mikä se viimeinen vitsaus oli? Se viimeinen ahdinko oli se, että Herra ilmoitti, että jokainen esikoinen Egyptin maassa kuolee ensi yönä, niin karjan, eläinten kuin ihmistenkin esikoiset ja ainoastaan ne, joiden oven karmit, pihtipielet on sivelty karitsan verellä, niin ne perheet, ne talot pelastuvat ja sieltä ei esikoinen kuole. Ja niin kävi, että yöllä kulki kuoleman enkeli ja surmasi jokaisen perheen esikoisen Egyptin maalla, paitsi niiden, joiden pihtipielet oli sivelty karitsan verellä. Ja tähän kymmenenteen ja käsittämättömään julmaan onnettomuuteen faarao sitten taipui ja hän päästi egyptiläiset pois sieltä, päästi Israelin kansan eli nämä heprealaiset pois sieltä Egyptistä.

Ja niin he lähtivät vaeltamaan. Ja kuvitelkaa, vaikka sitä on vaikea uskoa, niin siinä joukossa oli kuusisataatuhatta miestä ja perheet lisäksi. Eli se oli valtava joukko. Ja he lähtivät sitten vaeltamaan kohti luvattua maata. Ja kun olivat jonkun aikaa vaeltaneet, niin he kuulivat, että faarao onkin jälleen katunut sitä, että hän päästi tämän orjajoukon pakenemaan ja lähti koko armeijansa kanssa ajamaan takaa. Ja kun Israelin kansa, jotka oli vaan muutaman päivän vaeltaneet siellä erämaassa, muistaakseni muutaman viikon, kun he näkivät, että sieltä tulee faaraon sotajoukot, niin alkoi napina. He sanoivat Moosekselle: "Oliko Egyptissä niin vähän hautatilaa, että sinun piti tuoda meidät tänne autiomaahan kuolemaan?" Ja marisivat ja napisivat Moosekselle ja olisivat halunneet palata takaisin Egyptiin ja sanoivat, että parempi meidän olisi palvella egyptiläisiä kuin kuolla täällä autiomaassa. Mitä Mooses sanoo kansalle? Hän sanoo: "Älkää pelätkö, pysykää aloillanne, niin saatte nähdä, kuinka Herra pelastaa teidät." Ja sitten hän sanoo semmoiset sanat, jotka on hyvä meidän nytkin tämän ajan uskoessa muistaa. Herra sotii teidän puolestanne. Olkaa te hiljaa! Tai niin kuin Biblia sanoo sen kauniisti: Herra sotii teidän puolestanne ja teidän pitää alallanne oleman. Ei ole mitään hätää, Jumala on meidän puolellamme.

Ja niin sitten tapahtui se ihme, jota meidän on vaikea käsittää. Se, että tämä Punainenmeri tai se Kaislameri aukesi. Mooses käytti sauvaansa ja se Kaislameri aukesi ja Israelin kansa pääsi kulkemaan kuivaa maata pitkin, mutta Egyptin sotajoukkojen vaunut jäivät pyöristään kiinni siihen liejuun ja sitten meri sulki kitansa ja koko tämä Egyptin armeija hukkui sinne. Ja niin jatkettiin sitten tätä vaellusta kohti luvattua maata.

Tässä vaiheessa palaan vielä näihin Mooseksen kirjoihin. Nimittäin kun minä kerron näitä vaiheita, niin haluan sen asian tuoda esille, että nämä Mooseksen kirjat on aika vaikeita ja ehkä aika raskaitakin lukea. Siellä on paljon erilaisia uhraussääntöjä, lakeja, määräyksiä, rakentamisohjeita, papin pukujen teko-ohjeita, säädöksiä, rangaistuksia, sukuluetteloita ja niin edelleen. Ja sitten siellä kerrotaan myöskin tästä matkasta luvattuun maahan, tästä toisesta Mooseksen kirjasta lähtien. Mutta se on monesti meille ihan järjelle käsittämätön ja ymmärryskin tuntuu loppuvan, kun lukee niitä vaiheita, mitä siellä tapahtuu. Nimittäin Israelin kansasta ja Mooseksesta ei anneta mitään sankarikuvaa, vaan annetaan sellainen kuva, että he olivat heikkoja ja napisevia ja valittivat monenlaisista asioista, ja Moosekselle toivat tuskaansa ja ikäväänsä niin, että Herrankin täytyi vihastua monta kertaa tuolle kansalle. Ja monta kertaa Herra joutui nöyryyttämään tuota kansaa monien ihmeittenkin jälkeen.

Mutta kun Mooseksen kirjoja lukee, niin sieltä avautuu uuden liiton kautta, siis Jeesuksen sovitustyön ja lunastustyön kautta ihmeellinen näköala. Ja näitä Mooseksen kirjan kertomuksia ja niitä Israelin kansan vaiheita ei voi ymmärtää mitenkään muuten kuin vertauskuvallisesti. Siellä tulee esille uuden liiton uhrijumalanpalvelus ja lunastustyö. Ja kun tätä kautta tämän tiedostaen ja tätä kautta lukee näitä Mooseksen kirjan, niin huomaa, että sieltä löytyy aivan ihmeellisiä ja puhuttelevia vertauskuvia, jotka sopivat Jeesuksen elämään, Jeesuksen lunastustyöhön ja uuden liiton uskovaisiin ja armoon ja myöskin meihin, tämän päivän Jumalan lapsiin, meidän yksittäisten ihmistenkin elämäntaipaleisiin täällä meidän omalla erämaan matkalla.

No niin, nyt tämä Israelin kansa oli ylittänyt sen Kaislameren ja menivät Surin autiomaahan ja vaelsivat kolme päivää, eikä löytynyt vettä mistään. Vihdoin he saapuivat Maraan, sen nimiseen paikkakuntaan, lähteen luo ja alkoivat juomaan vettä, niin se olikin kitkerän makuista. Kansa nurisi Moosesta vastaan ja valitti, että mitä me nyt juomme? Mooses rukoili apua Herralta, ja Herra osoitti hänelle puunoksan, jonka hän heitti sinne veteen. Ja kun hän heitti sinne veteen sen, niin se vesi muuttui juotavaksi.

No, matka jatkui. He tulivat Sinin autiomaahan toisen kuun viidentenätoista päivänä Egyptistä lähdön jälkeen ja kansa jälleen napisi ja valitti. Heillä oli nälkä, heillä oli jano ja he sanoivat, että kunpa Herran käsi olisi lyönyt meidät kuoliaaksi Egyptissä, kun vielä olimme lihapatojen ääressä. Saimme ruokaa kylliksemme, mutta te olette tuoneet meidät tänne autiomaahan tappaaksenne nälkään nämä kaikki ihmiset. Mooses oli taas ahdistunut ja joutui kääntymään Herran puoleen. Ja Herra antoi, aika varsin kärsivällinen Herra oli. Hän antoi avun. Hän ilmoitti, että minä annan teille sataa ruokaa taivaasta. Ja niin sitten seuraavana aamuna, kun aamuvarhain he menivät teltoistansa ulos, niin voimakas kaste peitti maan. Ja kun tuo kaste haihtui, niin siellä maassa oli hienoa, rapeaa, ikään kuin kuuraa maan pinnalla. Ja kun israelilaiset näkivät sen, niin ne kysyivät, mitä tämä on? Ja se on hepreaksi manhuu eli manna. Siitä tulee nimi manna. Ja Mooses sanoi, että se on leipää, jonka Herra on antanut teille ruoaksi. Ja tätä mannaa he söivät koko sen autiomaavaelluksen ajan, neljänkymmenen vuoden ajan. Sitä oli joka aamu sitä mannaa sen verran, mitä kukin tarvitsi päivän ajan. Jos sitä yritti kerätä enemmän, niin se pilaantui, paitsi ennen sapattia pystyi keräämään kahden päivän annoksen. Ja sitten vielä Herra lähetti sieltä valtavat tiiriäisparvet, eli semmoisia pieniä peltokanoja, joita tuli niin valtavasti sinne Israelin kansan alueelle, että heillä oli ruokaa ja lihaa yllin kyllin, jopa niin paljon, että Raamatussa kerrotaan, että osa tuosta kansasta ahnehti niin paljon niitä tiiriäisiä, että he kuolivat siihen ylensyöntiin ja ahneuteen.

Niin jatkui matka. Tuli sotaa amalekilaisia vastaan. Ja täällä kerrotaan, te ehkä muistatte sen, että kun sota amalekilaisia vastaan alkoi, Joosua-niminen kansanjohtaja johti sitä taistelua ja Mooses piti käsiä koholla taivaaseen päin. Ja aina kun Mooseksen kädet olivat koholla, israelilaiset olivat voitolla. Mutta kun hän päästi kätensä vaipumaan, niin amalekilaiset olivat voitolla. Ja kun Mooseksen kädet väsyivät, niin Aaron ja Huur, nämä uskon ystävät, tukivat ja kannattelivat hänen käsiään niin, että hän jaksoi pitää niitä ylhäällä auringonlaskuun saakka. Ja tästä, niin kuin tuosta mannastakin äsken, mannahan on evankeliumin vertauskuva ja tämäkin, tämä käsien koholla pitäminen on se, että me rukoilisimme Herraa. Ei me missään vaiheessa lakkaisi rukoilemasta. Ja siinä tulee myöskin tämä esirukousten merkitys, uskovaisten saattajien merkitys.

Sitten menemme eteenpäin. He tulevat kahden kuukauden vaelluksen jälkeen Siinain autiomaahan ja tulevat Siinainvuoren juurelle, Horebin vuoren juurelle, ja tämä paikka on tuttu paikka. Te olette koulussa nähneet varmaan sellaisia kuvia, missä Mooses seisoo lain taulu kädessä siellä Siinainvuorella ja siellä vuorella, näin minä olen sen ymmärtänyt. Jumala joutui antamaan lain käskyt tälle napisevalle ja tottelemattomalle kansalle. Ja se vuori oli pelottava vuori. Raamatussa sanotaan, että se vuori jylisi ja salamoi. Sen vuoren yllä lepäsi raskas pilvi ja sieltä kuului kummaa, voimakasta torven toitotusta ja kansa vapisi pelosta. Ja sitten vielä Jumala antoi sellaisen määräyksen, että kukaan ei saa koskea siihen vuoreen. Jos joku koskee, joku ihminen tai eläin, niin hänet on tapettava. Ja tämä Siinainvuori, Horebin vuori, on lain vertauskuva. Se on pelottava, jylisevä, pelottava vuori niin kuin lakikin. Se on pelottava. Se ohjaa meitä synnintuntoon. Palataan siihen asiaan myöhemmin.

Tuolla Siinainvuorella Jumala uudisti liiton Israelin kansan kanssa. Hän oli sen liiton tehnyt Nooalle ja Abrahamille, mutta hän uudisti sen tuolla Israelin kansan kanssa tuolla Siinailla. Ja sitten Mooses lähti sinne vuorelle. Sanotaan, että hän meni neljäkymmentä päivää, niin pitkäksi ajaksi sinne vuorelle, ja kun hän siellä vuorella oli ja Jumala hänen kanssaan keskusteli, niin sitten Jumala ilmoitti, että lähde heti alas. Muistatteko, mitä siellä oli tapahtumassa siellä alhaalla Israelin kansan kohdalla? Jumala sanoi, että kansa on syössyt itsensä turmioon ja he ovat kääntyneet pois siltä tieltä, jota käskin heidän kulkea. Ja Herra sanoi, että minä näen, että tämä kansa on uppiniskainen. Mitä hän oli tehnyt siellä? Muistatteko? Se kansa, joka odotti sitä Moosesta sen pelottavan vuoren juurella. Ne kävi epätoivoisiksi, kun Moosesta ei näkynyt. He teki kultaisen sonnipatsaan, epäjumalan patsaan. Se on aivan käsittämätön asia, että tuo kansa vaipui palvelemaan epäjumalaa ja vielä Aaronin johdolla. Eli kansa ehdotti, että tehdään jumalankuva, sonni. Se sonni taisi olla egyptiläinen pyhä jumalankuva. Ja kerrotaan, tästä nyt ei tarvitse vetää liian pitkiä johtopäätöksiä, mutta Raamatussa kerrotaan, että Israelin naiset, tyttäret ja pojat ottivat kultaiset korvarenkaat korvistaan ja Aaron valoi sen kultaisen sonnipatsaan. Tämän tapauksen jälkeen täällä kerrotaan, että sen jälkeen Israelin kansa ei enää käyttänyt näitä kultaisia korvakoruja. No, ne teki sen sonnipatsaan, ja kun Mooses palasi sinne vuoren juurelle, hän järkyttyi. Sieltä ei kuulunut voitonhuuto eikä laulu, vaan sieltä kuului semmoinen maailmallinen jumalaton riemu ja karkelointia ja semmoinen syntimeno. Ja kun Mooses näki, minkälainen, mitä kansa oli tehnyt, hän otti ne taulut ja paiskasi ne maahan. Ja Mooses kysyi Aaronilta: "Mitä pahaa tämä kansa on sinulle tehnyt, kun johdatit sen näin suureen syntiin?"

Ja siinä sitten kävi sillä tavalla, että se hyvin voimakkaan Jumalan vihan kautta sitten tämä kansa nöyrtyi palvelemaan jälleen Herraa ja matka jatkui. Ja seuraava asia, jonka minä täältä otan esille, oli se, kun, ja ajatelkaapa, se Miriam-sisko ja Aaron-veli olivat mukana. Ne oli Mooseksen isoja sisaruksia, niin hekin kääntyivät Moosesta vastaan. Raamatussa sanotaan, että he alkoivat parjata häntä, siis Moosesta, ja sanoivat, kuunnelkaapa, mitä he sanoivat ja ajatelkaapa, miten se sopii tähänkin päivään. "Onko Herra todellakin ilmaissut tahtonsa vain Mooseksen kautta, eikä hän ole puhunut myös meille?" Eli ne oli sitä mieltä, että tuo, että Jumala puhuu vain Mooseksen kautta, niin se ei ole oikein. Minä ajattelen sillä tavalla, että Miriam ja Aaron olivat katkeria siitä, että Jumala puhui Mooseksen kautta. Mutta Jumala osoitti sitten sen, että Mooses on hänen profeettansa. Hän antoi Miriamin sairastua spitaaliin. Hänen kätensä meni lumivalkoiseksi, ja siitä hän sitten myöhemmin parani kyllä. Mutta sitten vielä suurempi kapina tapahtui siellä myöhemmin, kun tuli se Koorahin kapina, Koorahin lasten kapina, ja sanotaan, että kaksisataaviisikymmentä israelilaista kapinoitsi Moosesta vastaan, nurisivat Moosesta vastaan ja sanoivat, että kaikki kansa on pyhää. Ei vaan niin, että on joku uskovaisten joukko tai Mooseksen joukko, vaan sanoivat, että kaikki tähän kansaan kuuluvat ovat pyhiä ja Herra on meidän keskellämme. Miksi te siis yritätte korottaa itsenne Herran seurakunnan yläpuolelle? Siellä tapahtui siis tämmöinen eriseura, ja ne olivat sitä mieltä, että koko tämä Israelin kansa on pyhää, vaikka se ei ole koskaan ollut niin. Aina on seurakunnassa ollut se tosiuskovasten seurakunta, pyhien joukko. Mutta ne olivat sitä mieltä, että kaikki on pyhiä ja he lähtevät kapinoimaan. Mutta sitten Jumala antoi maan avata kitaansa, ja nämä kaikki kapinoitsijat syöksyivät sinne maan syvyyteen ja maa sulki kitaansa sen jälkeen. Ja näin Jumala julmalla tavalla, niin näin inhimillisesti ottaen Jumala julmalla tavalla rankaisi heitä.

No, sitten täällä kerrotaan, että kun he olivat jo aika lähellä luvattua maata, niin he lähettivät, Mooses lähetti kaksitoista miestä ottamaan selvää, minkälainen se luvattu maa on. Ja muistatteko, kun he tulivat takaisin, niin kymmenen heistä saarnasi epäuskon saarnaa. He sanoivat, että kyllä se maa ihana on. Kyllä se on ihana maa. Siellä on paljon hedelmää ja se kukoistaa se maa. Mutta sitten ne alkoivat saarnata sitä epäuskoa. Mutta kun siellä on niin voimakas kansa, me ei ikinä sinne päästä. Me ei ikinä päästä sinne. Ja kansa uskoi näitä kymmentä epäuskon saarnaa ja Raamatussa sanotaan, että kansa alkoi itkeä ja parkua ja valitti koko yön ja nurisivat Moosesta ja Aaronia vastaan. Mutta silloin nousi Kaaleb ja Joosua ja sanoivat, että kyllä siellä maassa on voimakas kansa, mutta Jumala on meidän kanssamme. Älkää siis pelätkö heitä! Kansa meinasi kivittää Joosuan ja Kaalepin, mutta sitten kuitenkin Jumala osoitti voimakkaalla tavalla sen, että Kaaleb ja Joosua, niin he olivat oikealla tavalla uskomassa.

En nyt mene siihen, että mitä sen jälkeen tapahtui. Nimittäin haluan ottaa nyt sen kohdan täältä, minkä vuoksi Mooses ei saanut mennä luvattuun maahan. Ja se oli tällainen tapaus. He tulivat, olivat taas vaeltaneet ja tuli kova nälkä ja jano ja heillä ei ollut vettä. Ja kansa alkoi taas napista ja syytteli Moosesta ja sanoivat, että voi että kun me oltais saatu kuolla. Ja miksi te toitte meidät tänne autiomaahan? Taas kansa napisi ja sitten Mooses meni Herran luo ja puhui hänelle, ja Herra antoi hänelle ohjeen. Ja kuunnelkaapa, minkä ohjeen Herra antoi Moosekselle. Ota sauva ja kutsu sitten veljesi Aaronin kanssa kaikki israelaiset koolle. Puhukaa kansan nähden kalliolle ja käskekää sen antaa vettä. Näin saat veden pulppuamaan kalliosta. Mutta Mooses ei tehnytkään Jumalan käskyn mukaan. Hän ei puhunut kalliolle. Ja huomatkaa, tämä kallio, täällä Mooseksen kirjassakin kerrotaan, että se on elämän vertauskuva. Se on Jumalan antaman elämän vertauskuva. Ja Uudessa testamentissa puhutaan paljon siitä, miten tämä kallio on Kristuksen vertauskuva. Se symboloi Kristusta ja se vesi symboloi evankeliumia, evankeliumin vettä. Mooses ei tehnyt niin kuin Herra sanoi, vaan hän puhuikin kansalle ja sanoi, että kuunnelkaa nyt kapinoitsijat, tästä kalliostako meidän muka pitäisi saada teille vettä. Ja Mooses kohotti vihoissaan sauvan ja löi kaksi kertaa sitä kalliota. Sieltä alkoi kyllä tulla vettä, mutta Mooses halveksi Jumalan käskyä. Hän ei puhunut sille elämän kalliolle, Kristus-kalliolle, vaan hän puhui kansalle ja vihan vimmoissaan löi sitä ja epäili Jumalan käskyäkin. Ja Raamatussa sanotaan sitten näin: "Mutta Herra sanoi Moosekselle ja Aaronille: Te ette uskoneet minuun. Te ette pitäneet minua pyhänä israelilaisten edessä. Sen tähden te ette saa johtaa tätä kansaa siihen maahan, jonka minä sille annan." Ja sen paikan nimeksi annettiin Meriba, joka tarkoittaa katkeraa, katkeruutta, vihaa tai riitaa.

No niin, tämän jälkeen sitten oli vielä monenlaisia vaiheita. Oli sotia ja oli taisteluja. Oli vääriä profeettoja. Tämä on hyvin mielenkiintoista, mutta varmaan ymmärrätte, että tämän enempää minä en sitä uskalla eikä jouda lähteä kahlaamaan tätä asiaa läpi. Nyttekin varmaan liiankin kanssa tätä käynyt läpi. Mutta se, että tämä kansa nurisi ja marisi ja Mooseskin rikkoi Jumalaa vastaan, niin Herra määräsi, että kukaan näistä, kuvitelkaa, kukaan näistä Egyptissä syntyneistä ei tule pääsemään luvattuun maahan. Ainoastaan Kaaleb ja Joosua, nämä kaksi toisen uskon saarnaajaa. Ainoastaan ne Egyptissä syntyneet, Joosua ja Kaaleb, pääsivät luvattuun maahan, eikä sinne päässyt Miriam. Ei sinne päässyt Aaron, eikä sinne päässyt Mooses. Ja Mooses tuota Jumalalta yritti kysellä, että eikö hän sinne pääsisi, niin Jumala sanoi hänelle, että ole hiljaa, että hän on nyt määrännyt sen niin, että sinä et sinne pääse, sinne luvattuun maahan, ja pyysi Moosesta siunaamaan Joosuan kansan johtajaksi. Täällä sanotaan näin: "Mooses kutsui luokseen Joosuan ja sanoi hänelle kaikkien israelilaisten ollessa läsnä: Ole vahva ja rohkea, sinä viet tämän kansan siihen maahan, jonka Herra esi-isillemme vannomalla valalla sille lupasi, ja sinä saat sen maan israelilaisille perinnöksi. Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi. Hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Älä lannistu, älä pelkää."

Ja nyt olemme siinä tilanteessa, että Mooses, Herra ohjaa Mooseksen sinne Nebon vuorelle, joka on siellä Kuolleenmeren itäpuolella, ja näyttää Moosekselle koko sen kauniin, käsittämättömän kauniin luvatun maan, jota kohti he ovat neljäkymmentä vuotta vaeltaneet. Mutta Herra sanoo Moosekselle, että sinä näet nyt tämän silmiesi edessä, mutta sinä et sinne pääse. Ja nyt se kysymys, mikä tässä seurapuheen alussa tuli, että miksi Jumala ei päästänyt Moosesta sinne? Niin, siinä on tietenkin tämä käytännöllinen syy, se rankaisu. Mutta miksi Jumala näki tämän tarpeelliseksi? Tässä on suuri hengellinen vertauskuva. Mooses toi lain. Hänen kauttaan tuli laki, mutta lain kautta me emme pääse perille. Mooses ei päässyt ajalliseen luvattuun maahan. Raamatussa kyllä monessa paikassa kerrotaan, että Mooses pääsi kyllä perille taivaan kotiin Jumalan luokse. Mutta Mooses ei päässyt sinne ajalliseen luvattuun maahan, koska Mooses oli lain edustaja. Lain kautta me emme pääse perille. Kenen johdolla he menivät sinne ajalliseen luvattuun maahan? Se oli Joosua.

Ja, ja mikä tässä on hyvin mielenkiintoista ja kiehtovaa on se, että Joosua, sen nimi on suomeksi Herra pelastaa. Ja tiedättekö, kenen nimi oli myöskin Joosua? Se oli Jeesus. Uusi testamentti on kirjoitettu kreikaksi, ja se Jeesuksen nimi on kreikaksi Jeesus, mutta hyvin todennäköisesti hänen aramean kielen tai heprean kielen nimi oli Joosua, eli sama kuin tällä Joosualla. Herra pelastaa. Ja aatelkaa, miten ihana kuva tästä aukeaa! Eli vain Herran kautta, me Jeesuksen kautta me pääsemme perille. Niin kuin Johanneksen evankeliumin alussa sanotaan, että laki tuli Mooseksen kautta maailmaan, mutta Herra Jeesus toi armon ja totuuden. Me emme Mooseksen avulla, Mooseksen lain avulla pääse perille, mutta meidän pitää muistaa se, että ei Mooseksen lakia ole kumottu. Nyt lapset varmaan saattaa ihmetellä, että mikä ihme Mooseksen laki. Minäkin lapsena mietin, että puhuttiin Mooseksen laista, mutta jos minä näin yksinkertaistan sen, niin se Mooseksen laki on ihmisen kohdalle tarkoitetut määräykset ja hyvät työt, jonka avulla ihminen kelpaisi Jumalalle. Mutta me tiedämme sen, että vaikka ihminen kuinka noudattaa hyviä töitä, Mooseksen lakia ja elää kelvollista hyvää elämää, niin hän ei omien töittensä kautta pääse perille. Ja tämä on Uudenkin testamentin puolella hyvin keskeinen asia. Se tulee esille Jeesuksen sanoissa. Paavali puhuu siitä paljon. Siitä puhutaan Heprealaiskirjeessä ja niin edelleen. Mutta Jeesus myöskin sanoo sillä tavalla, että lakia ei kuitenkaan ole pantu pois viralta, eikä siitä häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat. Nimittäin Mooseksen laki on edelleen voimassa.

Ja miksi? Kenelle Mooseksen laki kuuluu? Se ei kuulu Jumalan lapsille. Se ei kuulu meille. Mutta Mooseksen laki kuuluu syntiselle ihmiselle, koska synnintunnon kautta se Mooseksen lain murskaamana ja murjomana ihminen kokee sielussaan ja sydämessään synnintunnon, joka vie hänet Kristuksen luo. Ja niin kuin eräs uskonnollinen pappi siitä sanoi, että aatelkaapa, jos se Mooseksen laki ei ole olemassa, niin mikä ihmisen sydämeen ja sieluun saa sen synnintunnon? Kun hän itse oli parannuksen tehnyt, niin hän sanoi, että se Mooseksen lain tuli hehkui hänen rinnan alla ja se ei päästänyt häntä rauhaan, ennen kuin hän sai vastaanottaa armon.

Tästä Mooseksen laista on hyvä kertomus, semmoinen vertauskuvallinen kertomus. Sen kertoi eräs kirkkoherra. Minä kuuntelin semmoista vanhaa saarnaa ja tästä on vuosikymmeniä aikaa, kun hän tämän koki ihan viime sotien jälkeen, seitsemänkymmentä vuotta sitten. Tämä pappi oli siirtynyt Karjalasta evakkopappina tuonne Kemiönsaareen, sinne Salon eteläpuolelle, ja hänen tehtävänään oli kiertää siellä niitten Karjalan evakkojen luona siellä ruotsinkielisellä alueella. Ja hän kulki jalkaisin. Ei ollut pyöriä, ei ollut autoja ja oli lämmin, helteinen kesäpäivä ja hän käveli ja oli uupunut ja väsynyt. Ja vihdoin hän tuli tielle, jossa oli tienviitta. Ja kun hän näki sen tienviitan, niin hänellä tuli mieleen se Lutherin sana, että Mooseksen laki on niin kuin ojennettu käsi tai tienviitta. Ja siinä viitassa luki se määränpää Kvarnböle, kolmekymmentäneljä kilometriä. Sitten tämä pappi ajatteli, että voi hyvänen aika, että sen sijaan, että se tienkyltti, se tienviitta olisi antanut hänelle voimaa, nyt hän tiesi itse määränpään ja suunnan. Sen sijaan, että se olisi antanut hänelle voimaa, niin se vei kaikki viimeisetkin voimanrippeet pois. Hän uupui sen kyltin alle ja ajatteli, että tämä on niin kuin lainviitta. Se ei valehtele. Se kyllä näyttää suunnan ja se näyttää matkan, mutta se ei vie perille. Se vie voimat, viimeisetkin voimat pois. Ja sitten tämä pappi ajatteli, että mitä jos hän kiipeäisi siihen kylttiin ja ottaisi vaikka sen neljä, numero neljä pois niin, että tulisi se kolme kilometriä Kvarnbölen kylään. Sitten hän ymmärsi, että eihän niin saa tehdä. Ei se ole oikein mennä tienviittoja sorkkimaan, mutta vaikka hän ottaisikin sen nelosen sieltä pois, niin lyheneekö se matka siitä? Ei se lyhene. Se on edelleen se kolmekymmentäneljä kilometriä. Niin, se on Mooseksen lakikin. Ei siitä laista voi pienintäkään kirjainta, pienintäkään piirtoa ottaa pois. Se on voimassa maailman loppuun asti, Mooseksen laki.

Ja minä olen ajatellut, ajatellut omaa puhettani ja omaa saarnaani ja oon joskus ihan pelännytkin sitä, että voi että kun me uskovaiset emme unohtaisi tätä lain saarnaa. Nimittäin Jumalan valtakunnan saarnaan kuuluu lain saarna ja evankeliumin saarna. Ja jos me jätetään lain saarna pois, niin miten ihminen saa synnintunnon? Joku voi sanoa, että armoa julistamalla, Jumalan rakkautta julistamalla, mutta sitten meillä on käytössä vain se lain toinen terä, se evankeliumin terä. Ja evankeliumi kuuluu Jumalan lapsille. Eli me tarvitsemme sitä toista terää, sitä lain terää. Mutta ajatelkaapa, miten vähän sillä miekalla enää huidotaan tässä maailmassa ja miten vaara on meilläkin seuroissakin se, että me unohdamme tämän lain terän. Mutta sillä on virka. Sillä se Mooseksen laki, se vaatii ja se murjoo ja se murskaa ihmisen niin, että ihminen kokee voimakkaan synnintunnon ja semmoisen, että minä en pääse taivaaseen. Minä joudun kadotukseen, jos en minä pääse Jumalan luo. Ja kun ihminen saa synnintunnon, niin silloin laki on tehnyt tehtävänsä ja siihen päättyy lain tehtävä. Siihen, että ihminen saa sen synnintunnon. Ja kun ihminen pääsee sitten kuulemaan evankeliumin saarnaa, niin sen jälkeen lain tehtävä päättyy. Eli laki ei kuulu uskovaisille. Minä en tähän mene sen enempää. Meillä yhteiskunnallisesti kyllä me noudatamme lakia, mutta uskovaiselle laki ei kuulu. Me olemme Hengen lain alla, Kristuksen lain alla, ja siitä Paavali sanoo, että se Kristuksen laki ei anna meidän tehdä syntiä ja sanoo siitä, että se on... Se Kristuksen laki on vaativampi kuin Mooseksen laki, mutta se on armon laki. Se on Hengen laki. Jumala antakoon meille voimaa ja viisautta, että me emme koskaan unohtaisi tätä lain saarnaa.

Mutta tietenkin, kun me nytkin seurassa puhumme, ja minä ajattelen, että suurin osa varmaan tästäkin kuulijajoukosta on uskovaisia, niin on tärkeää, että me emme ala sillä lain terällä huitomaan ja rusikoimaan. Sillä on helppo saada hämmennystä ja pelkoa aikaan uskovissa, mutta uskovaiselle kuuluu evankeliumin saarna. Evankeliumin saarnaan kuuluu kyllä myöskin neuvot ja nuhteet. Ei se ole pelkästään jotain silottelua. Kyllä siihen kuuluu myöskin, että me neuvomme toisiamme ja ohjaamme toisiamme ja saarnaamme syntejämme toisillemme anteeksi. Näin nytkin tänä iltana. En tiedä, millä mielellä sinä olet seuroihin tullut ja kuka siellä kuuntelee. Ehkä kotona tätä saarnaa. On hyvin erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä. On sellaisia, jotka ovat raskaiden kuormien ja taakkojen alla. Siitä Juha kauniisti edellisessä seurassa puhui. Ja jotka ovat niin ahtaalla, että eivät edes seuroihin enää jaksa tulla. Ja täällä seuroissakin voi olla niitä meitä täällä, jotka koemme, että uskominen on ollut raskasta ja on tullut syntiä ja sitten sitä kuormaa, joka ei ole syntiä. Mutta meillä elämässä on paljon kuormaa, niin minulla kuin sinullakin. Monenlaista kuormaa, joka on kuin sellainen kivireppu tuolla vaelluksella, että jos se kivireppu selässä vaeltaa, niin se on äärettömän raskas se matkanteko.

Sen takia minä haluan nytkin tässä seuran puheessa lohduttaa teitä evankeliumilla, armolla, ilosanomalla. Jää uskomaan omat epäilyksesi ja syntisi ja kuormasi anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä rauhaan, vapauteen ja iloon saakka. Jeesuksen nimessä ja veressä uskon synnit anteeksi.

Uskokaa, rakkaat sisaret ja veljet, tämä iloinen armo, evankeliumi ja uskovat, me saamme tästä voimaa ja vain tästä me saamme voimaa jatkaa meidän kilvoitusta. Ja sitten voi olla, en tiedä, onko sanankuulossa yhtään sellaista, joka ajattelee, että minä en ole uskomassa. Minä en kuulu tähän uuden liiton luvatun maan kansaan ja joka saattaa kokea sydämessään, että se lain terä murjoo ja silppuaa ja ei ole rauhaa, ei ole omantunnon rauhaa. Jumala puhuu väkevästi ja tuntuu, että minulla ei ole taivas edessä, vaan minulla on edessä iankaikkinen kadotus. Niin sinä saat myöskin uskoa tämän armon evankeliumin. Sinä saat alkaa uskomaan ja tulla mukaan tämän Jumalan kansan joukkoon. Jää sinä uskomaan epäuskosi anteeksi näillä samoilla armon vakuutuksen sanoilla Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Ja minä, vapiseva ja poloinen puhuja, haluan kysyä, saanko minä uskoa omat synnit ja kiusaukset anteeksi? Jeesuksen nimeen, aamen.

Herra siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä. Herra kirkastakoon kasvonsa meille ja olkoon meille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.