Seurapuhe Kajaanin RY:llä 22.08.2021 16.55

Rukoilen lohdutusta.

Pyhäkouluissa lapsekin kuulee, miten Mooses-lapsi pantiin siihen Niilin rantakaislikkoon. Sen takia, koska Paarao oli määrännyt, että kaikki Israelin pojat pitää heittää Niilin virtaan. Egyptissä oli noussut valtaan Paarao, joka ei Joosefista mitään tiennyt. Oli kulunut jo 400 vuotta siitä, kun Joosef oli saapunut sinne Egyptiin ja hänen perheensä, Jaakobin perhe. Ja tuo kansa oli lisääntynyt voimakkaasti. Ja Paaraot, myöhemmät hallitsijat, pelkäsivät suunnattomasti sitä, että tuo Israelin kansa saattaa kääntyä vihollisen puolelle, kun tulee sotatilanne. Ja se kansa oli kasvanut hyvin suureksi.

Raamatussa kerrotaan, miten Israelin naiset, vaimot, olivat voimakkaita ja terveitä ja hyväkuntoisia ja heillä oli suuret perheet. Paarao yritti pakkotyöllä näännyttää israelaisia, mutta se kansa kasvoi. Ja Paaraon epätuomainen määräys oli se, että kaikki poikalapset on heitettävä Niilin virtaan. Mutta Moosesta eivät raskineet isä ja äiti sinne. Eikä varmaan kukaan raskinut omaa poikaansa sinne heittää. Kyllä siellä oli paljon itkua ja tuskaa Israelin perheessä.

Ja niin siinä kävi, että, ja se oli sillä tavalla järjestettykin asia, että Mooseksin sisko Mirjam oli siellä vahdissa, kun Paaraon tytär tuli kuimaan ja näki sen pienen lapsi raukan siellä korissa. Ja hän otti sitten Mooseksen kastattilapsekseen. Ja Mirjam sitten ehdotti, että hän tietää imettäjän. On ihan ilmeistä ja selvää, että Paaraon tytär tiesi. Ja Raamatussa sanotaan, että tiesi, että on hebrealaisten poika tämä, eli israelilaisten poika. Mutta varmasti myöskin sen, että tämä Mirjamin ehdottama imettäjä oli tämä Mooseksen äiti. Näin minä ainakin uskollaan tulkita Raamattua.

Niin Mooses kasvoi 40 vuotta siellä hovissa. Ja hän oli hyvin varakas, rikas. Ja hän sai sen ajan parhaan kasvatuksen. Ja mistään ei ollut puutetta. Mutta sitten kävi se onnettomuus, johon ei sen enempää mennä, muuta kuin sen verran, että Mooses puolustaessaan israelaisia, hän tappoi egyptiläisen suutuspäissään ja hautasi sen maahan. Mutta se ei pysynyt salassa. Se asia tuli ilmi niin, että Mooseksen piti lähteä pakoon kauas erämaahan, Midianin maahan. Ja siitä alkoi Mooseksen toinen 40-vuotisjakso. Hän eli paimentolaisena. Ja hän meni naimisiin Jetro-nimisen uskovaisen papin tyttären kanssa, Sippuran kanssa. Ja perusti perheen sinne Midianin maahan.

Ja kun oli kulunut 40 vuotta, ja kun Mooses oli noin 80 vuoden ikäinen, Jumala ilmestyi hänelle Horbin vuoren juurella siinä palavassa pensaassa ja antoi Moosekselle tehtävän: Sinun pitää lähteä hakemaan, sinun pitää mennä Egyptiin ja johdattaa Israelin kansa pois sieltä. Mooses vastusteli. Hänellä oli paljon syitä, miksi hän ei kelpaa siihen työhön. Ja yksi syy oli se, että hän on niin huono puhumaan. Jumala osoitti hänelle ja antoi hänelle ystävän ja kumppanin. Se oli hänen veljensä Aaron, joka oli taitava puhuja.

Ja niin sitten Mooses ja Aaron palasivat takaisin 40 vuoden jälkeen sinne Egyptin maahan. Ja Aaron ja Mooses menivät Paaraon luokse ja ilmoittivat, että tämä Israelin kansa pitää nyt lähteä uhraamaan tuonne autiomaahan. Mutta Paarao ei siihen suostunut. Ja tuli kymmenen vitsausta. Ja Jumala lähetti Mooseksen kautta Egyptiin kymmenen vitsausta, siis semmoista valtavaa, ikävää katastrofia. Ja Paarao ensin nöyrtyi, mutta sitten hän kovehti itsensä. Mutta kun tuli se viimeinen vitsaus, niin silloin Paarao antoi periksi.

Muistatteko mikä se viimeinen vitsaus oli? Se viimeinen ahdinko oli se, että Herra ilmoitti, että jokainen esikoinen Egyptin maassa kuolee ensi yönä, niin karjan eläinten kuin ihmistenkin esikoiset. Ja ainoastaan ne, joiden oveen karmit, pihtipielet on siveilty karitsan verellä, niin ne perheet, ne talot pelastuvat, ja sieltä ei esikoinen kuole. Ja niin kävi, että yöllä kulki kuoleman enkeli ja surmasi jokaisen perheen esikoisen Egyptin maalla paitsi niiden, joiden pihtipielet oli siveilty karitsan verellä.

Ja tähän kymmenenteen ja käsittämättömän julmaan onnettomuuteen Paarao sitten taipui ja hän päästi Israelin kansan, eli nämä hebrealaiset, pois sieltä Egyptistä. Ja niin he lähtivät vaeltamaan. Kuvitelkaa vaikka sitä vaikeaa uskoa, niin siinä joukossa oli 600 000 miestä ja perheet lisäksi. Eli se oli valtava joukko. Ja he lähtivät sitten vaeltamaan kohti luvattua maata.

Ja kun olivat jonkun aikaa vaeltaneet, niin he kuulivat, että Paarao onkin jälleen katunut sitä, että hän päästi tämän orjajoukon pakenemaan ja lähti koko armeensa kanssa ajamaan takaa. Ja kun Israelin kansa, jotka oli vain muutaman päivän vaeltaneet siellä erämaassa, muistaakseni muutaman viikon, kun he näkivät, että sieltä tulee Paaraon sotajoukot, niin alkoi napina. He sanoivat Moosekselle, oliko Egyptistä niin vähän hautatilaa, että sinun piti tuoda meidät tänne autiomaan kuolemaan. Ja marisivat ja napisivat Moosekselle ja olisivat halunneet palata takaisin Egyptiin ja sanoivat, että parempi meidän olisi palvella egyptiläisiä kuin kuolla täällä autiomaassa.

Mitä Mooses sanoo kansalle? Hän sanoo, älkää pelätkö, pysykää aloillanne, niin saatte nähdä, kuinka Herra pelastaa teidät. Ja sitten hän sanoo sellaiset sanat, jotka on hyvä meidän nytkin tämän ajan uskovaisen muistaa: Herra sotii teidän puolestanne, olkaa te hiljaa. Tai niin kuin Raamatusta sanoisin kauniisti: Herra sotii teidän puolestanne ja teidän pitää olla alallanne. Ei ole mitään hätää, Jumala on meidän puolellamme.

Ja niin sitten tapahtui se ihme, jota meidän on vaikea käsittää, se, että tämä Punainen meri tai se Kaislameri aukesi, Mooses käytti sauvaansa ja se Kaislameri aukesi ja Israelin kansa pääsi kulkemaan kuivaa maata pitkin, mutta Egyptin sotajoukkojen vaunut jäivät pyöristään kiinni siihen liejuun ja sitten meri sulki kitansa ja koko tämä Egyptin armeija hukkui sinne. Ja niin jatkettiin sitten tätä vaellusta kohti luvattua maata.

Tässä vaiheessa palaan vielä näihin Mooseksen kirjoihin. Nimittäin, kun minä kerron näitä vaiheita, niin haluan sen asian tuoda esille, että nämä Mooseksen kirjat on aika laajoja ja ehkä aika raskaitakin lukea. Siellä on paljon erilaisia uhraussääntöjä, lakeja, määräyksiä, rakentamisohjeita, papin, hukujen, teko-ohjeita, säädöksiä, rangaistuksia, sukuluetteloita ja niin edelleen. Ja sitten siellä kerrotaan myöskin tästä matkasta luvattuun maahan tästä toisesta Mooseksen kirjasta lähtien, mutta se on monesti meille ihan järjelle käsittämätön ja ymmärryskin tuntuu loppuvan, kun lukee niitä vaiheita, mitä siellä tapahtuu.

Nimittäin, että Israelin kansasta ja Mooseksesta ei anneta mitään sankarikuvaa, vaan annetaan sellainen kuva, että he olivat heikkoja ja napisevia ja valittivat monenlaista asioista ja Moosekselle toivat tuskaansa ja ikäväänsä, niin että Herrankin täytyi vihastua monta kertaa tuolle kansalle. Ja monta kertaa Herra joutui nöyryttämään tuota kansaa monien ihmeidenkin jälkeen.

Mutta, kun Mooseksen kirjoja lukee, niin sieltä avautuu uuden liiton kautta, siis Jeesuksen sovitustyön ja lunastustyön kautta, ihmeellinen näköala. Ja näitä Mooseksen kirjan kertomuksia ja niitä Israelin kansan vaiheita ei voi ymmärtää mitenkään muuten kuin vertauskuvallisesti. Siellä tulee esille uuden liiton uhriutumattomuus, Jumalan palvelus ja lunastustyö. Ja kun tätä kautta, tämän tiedostoin ja tätä kautta lukee näitä Mooseksen kirjoja, niin huomaa, että sieltä löytyy aivan ihmeellisiä ja puhuttelevia vertauskuvia, jotka sopivat Jeesuksen elämään, Jeesuksen lunastustyöhön ja uuden liiton uskovaisiin ja armoon. Ja myöskin meihin tämän päivän Jumalan lapsiin, meidän yksittäisten ihmistenkin elämän taipaleisiin, täällä meidän omalla erämaan matkalla.

No niin, nyt tämä Israelin kansa oli ylittänyt sen Kaislameren ja meni sinne autiomaahan ja vaelsi kolme päivää eikä löytynyt vettä mistään. Viiden päivän kuluttua he saapuivat Maraan, sen nimisen paikkakunnan lähteelle, ja alkoivat juomaan vettä. Niin se olikin kitkerän makuista. Kansa nurisi Moosesta vastaan ja valitti, että mitä me nyt juomme. Mooses rukoili apua Herralta ja Herra osoitti hänelle puun oksan, jonka hän heitti sinne veteen ja kun hän heitti sinne veteen sen, niin se vesi muuttui juotavaksi.

No, matka jatkui. He tulivat Siinin autiomaahan toisen kuun viidentenätoista päivänä Egyptistä lähdön jälkeen. Ja kansa jälleen napisi ja valitti. Heillä oli nälkä, heillä oli jano ja he sanoivat, että kumpa Herran käsi olisi lyönyt meidät kuoliaksi Egyptissä, kun vielä olimme lihapatojen ääressä. Saimme ruokaa kylliksemme. Mutta te olette tuoneet meidät tänne autiomaahan kuolemaan nälkään nämä kaikki ihmiset.

Mooses oli taas ahdistunut ja joutui kääntymään Herran puoleen. Ja Herra antoi, ajatelkaa, miten kärsivällinen Herra oli. Hän antoi avun. Hän ilmoitti, että minä annan teille sataa ruokaa taivaasta. Ja niin sitten seuraavana aamuna, kun aamuvarhain he menivät teltoistaan ulos, niin voimakas kaste peitti maan. Ja kun tuo kaste haihtui, niin siellä maassa oli hienoa rapeaa, ikään kuin kuuraa maan pinnalla. Ja kun israelaiset näkivät sen, niin he kysyivät, mitä tämä on. Ja se on hepreaksi manhu, eli manna. Siitä tulee nimi manna. Ja Mooses sanoi, että se on leipä, jonka Herra on antanut teille ruuaksi.

Ja tätä mannaa he söivät koko sen autiomaan vaelluksen ajan, neljäkymmenen vuoden ajan. Sitä oli joka aamu sitä mannaa, sen verran, mitä kukin tarvitsi päivän ajan. Jos sitä yritti kerätä enemmän, niin se pilaantui, paitsi ennen sapattia pystyi keräämään kahden päivän annoksen. Ja sitten vielä Herra lähetti sieltä valtavat viiriäisparvet, eli semmoisia pieniä peltokanoja, joita tuli niin valtavasti sinne Israelin kansan alueelle, että heillä oli ruokaa ja lihaa yllin kyllin. Jopa niin paljon, että Raamatussa kerrotaan, että osa tuosta kansasta ahnehti niin paljon niitä viiriäisiä, että he kuolivat siihen yleensyöpään.

Niin he jatkuivat matkaan, tuli sotaa amalekilaisia vastaan. Ja täällä kerrotaan, että ehkä muistatte sen, että kun sotaa amalekilaisia vastaan alkoi, Joosua, niminen kansanjohtaja, johti sitä taistelua, ja Mooses piti käsiä koholla taivaaseen päin. Ja aina kun Mooseksen kädet olivat koholla, israelaiset olivat voitolla, mutta kun hän päästi kätensä vaipumaan, niin amalekilaiset olivat voitolla. Ja kun Mooseksen kädet väsyivät, niin Aaron ja Huur, nämä uskon ystävät, tukivat ja kannattelivat hänen käsiään niin, että hän jaksoi pitää niitä ylhäällä auringonlaskuun saakka.

Ja tästä, niin kuin tuosta Mannastakin äsken, Mannahan on evankeliumin vertauskuva, ja tämäkin tämä käsien koholla pitäminen on se, että me rukoilisimme Herraa, ja missään vaiheessa lakkaisi rukoilemasta. Ja siinä tulee myöskin tämä esirukousten merkitys, uskovaisten saastajien merkitys.

Sitten menemme eteenpäin, he tulevat kahden kuukauden vaelluksen jälkeen Siinain autiomaahan ja tulevat Siinainvuoren juurelle, Horebin vuoren juurelle. Ja tuo, tämä paikka on tuttu paikka, tuolta koulussa on nähty varmaan sellaisia kuvia, mistä Mooses teiskoo laintaulukkaita siellä Siinainvuorella. Ja siellä vuorella, näin minä olen sen ymmärtänyt, Jumala joutui antamaan lain käskyt tälle napisevalle ja tottelemattomalle kansalle.

Ja se vuori oli pelottava vuori. Raamatussa sanotaan, että se vuori jyriisi ja salaamoi, sen vuoren yllä lepäsi raskas pilvi, sieltä kuului kummaa voimakasta torventoitotusta ja kansa vapisi pelosta. Ja sitten vielä Jumala antoi sellaisen määräyksen, että kukaan ei saa koskea siihen vuoreen. Jos joku koskee, joku ihminen tai eläin, niin hänestä on tapettava.

Ja tämä Siinainvuori, Horebinvuori on lain vertauskuva. Se on pelottava, jylisevä, pelottava vuori. Se on pelottava, jylisevä, pelottava vuori. Se on pelottava, jylisevä, pelottava vuori. Se on pelottava, jylisevä, pelottava vuori. Niin kuin lakiikin, se on pelottava. Se ohjaa meitä synnin tuntoon. Palataan siihen asiaan myöhemmin.

Tuolla Siinainvuorella Jumala uudisti liiton Israelin kansan kanssa. Hän oli sen liiton tehnyt Nooalle ja Abrahamille, mutta hän uudisti sen Israelin kansan kanssa Siinailla. Ja sitten Mooses lähti sinne vuorelle. Sanotaan, että hän meni neljäkymmentä päivää, niin pitkäksi ajaksi sinne vuorelle. Ja kun hän siellä vuorella oli ja Jumala hänen kanssaan keskusteli, niin sitten Jumala ilmoitti, että lähde heti alas.

Muistatteko, mitä siellä oli tapahtumassa siellä alhaalla Israelin kansan kohdalla? Jumala sanoi, että kansa on syösty itseään. Jumala sanoi, että kansa on syösty itseään. Ja kansa on syösty itsensä turmioon. Ja he ovat kääntyneet pois sieltä, jota käski heidän kulkea. Ja Herra sanoi, että minä näin, että tämä kansa on uppiniskainen.

Mitä hän oli tehnyt siellä, muistatteko? Se kansa, joka odotti sitä Moosesta sen pelottavan vuoren juurella, ne kävivät epätoivoisiksi, kun Moosesta ei näkynyt. Ja ne tekivät kultaisen sonnipatsaan, epäjumalan patsaan. Se on aivan käsittämätön asia, että tuo kansa vaipui. Se on aivan käsittämätön asia, että tuo kansa vaipui palvelemaan epäjumalaa. Ja vielä Aaronin johdolla.

Eli kansa ehdotti, että tehdään Jumalan kuvaa, sonni. Se sonni taisi olla egyptiläinen. Pyhää Jumalan kuvaa. Ja kerrotaan, tästä nyt ei tarvitse vetää liian pitkiä johtopäätöksiä, mutta Raamatussa kerrotaan, että Israelin naiset, tyttäret ja pojat ottivat kultaiset korvarenkaat korvistaan ja Aaron valoi sen kultaisen sonnipatsaan. Ja Aaron valoi sen kultaisen sonnipatsaan. Ja Aaron valoi sen kultaisen sonnipatsaan.

Tämän tapauksen jälkeen täällä kerrotaan, että sen jälkeen Israelin kansa ei enää käyttänyt näitä kultaisia korvakoruja. No, ne tekivät sen sonnipatsaan ja kun Mooses palasi sinne vuoren juurelle, hän järkyttyi. Sieltä ei kuulunut voiton huuto eikä laulu, vaan siitä kuului semmoinen maailmallinen jumalaton riemu ja karkelointi ja semmoinen syntinen meno.

Ja kun Mooses näki, minkälaista mitä kansa oli tehnyt, hän otti ne taulut ja paiskasi ne maahan. Ja Mooses kysyi Aaronilta, mitä pahaa tämä kansa on sinulle tehnyt, kun johdatit sen näin suureen syntiin. Ja siinä sitten kävi sillä tavalla, että sen hyvin voimakkaan Jumalan vihan kautta sitten tämä kansa nöyrtyi palvelemaan jälleen Herraa. Ja matka jatkui.

Ja seuraava asia, jonka minä täältä otan esille, oli se, kun, ja ajatelkaapa, se Mirjam sisko ja Aaron veli olivat mukana. Ne olivat Mooseksen isoja sisaruksia. Niin hekin kääntyivät Moosesta vastaan. Raamatussa sanotaan, että he alkoivat parjata häntä, siis Moosesta, ja sanoivat, unelkaa mitä he sanoivat, ja ajatelkaapa miten se sopii tähänkin päivään.

Onko Herra todellakin ilmaissut tahtonsa vain Mooseksen kautta, eikä hän ole puhunut myös meille? Eli ne olivat sitä mieltä, että Jumala puhui vain Mooseksen kautta, niin se ei ole oikein. Minä ajattelen sillä tavalla, että Mirjam ja Aaron olivat katkeria siitä, että Jumala puhui Mooseksen kautta. Mutta Jumala osoitti sitten sen, että Mooses on hänen profeettansa. Hän antoi Mirjamin sairastua spitaaliin. Hänen käsi meni lumivalkoiseksi, ja siitä hän sitten myöhemmin parani kyllä.

Mutta sitten vielä suurempi kapina tapahtui siellä myöhemmin, kun tuli se Koorahin kapina, Kooran lasten kapina. Ja sanotaan, että 250 israelilaista kapinoi Moosesta vastaan, nurisivat Moosesta vastaan ja sanoivat, että kaikki kansa on pyhää. Ei vain niin, että on joku uskova joukko tai Mooseksen joukko, vaan sanoivat, että kaikki tähän kansaan kuuluvat ovat pyhiä, ja Herra on meidän keskellämme. Miksi te siis yritätte korottaa itsenne, Herra? Miksi te siis korotatte itsenne Herran seurakunnan yläpuolelle?

Sillä tapahtui siis tällainen eriseura. Ja ne olivat sitä mieltä, että koko tämä Israelin kansa on pyhää, vaikka se ei ole koskaan ollut niin. Aina on seurakunnassa ollut se tosi uskova seurakunta, pyhien joukko. Mutta ne olivat sitä mieltä, että kaikki on pyhiä. Ja he lähtivät kapinoimaan, mutta sitten Jumala antoi maan avata kitansa. Ja nämä kaikki kapinoitsijat syöksyivät sinne maan syvyyteen. Ja maa sulki kitansa sen jälkeen. Ja näin Jumala, julmalla tavalla, niin näin ihmiset ottaen, julmalla tavalla rankaisi heitä.

No sitten, täällä kerrotaan, että kun he olivat jo aika lähellä luvattua maata, niin Mooses lähetti kaksitoista miestä ottamaan selvää, minkälainen se luvattu maa on. Ja muistatteko, kun he tulivat takaisin, niin kymmenen heistä sanoi sinne, että he ovat luvatussa maassa. Ja kymmenen heistä saarnasi epäuskon saarnaa. He sanoivat, että kyllä se maa ihana on. Kyllä se on ihana maa. Siellä on paljon hedelmää ja se kukoistaa se maa. Mutta sitten he alkoivat saarnata sitä epäuskoa. Mutta kun siellä on niin voimakas kansa, me ei ikinä sinne päästä. Me ei ikinä päästä sinne.

Ja kansa uskoi näitä kymmentä epäuskon saarnaa. Ja Raamatussa sanotaan tästä, että kansa alkoi itkeä ja parkua ja valitti koko yön. Ja nurisivat Moosesta ja Aarusta. Mutta silloin nousi Kaalep ja Joosua ja sanoivat, että kyllä siellä maassa on voimakas kansa, mutta Jumala on meidän kanssamme. Älkää siis pelätkö heitä.

Kansa meinasi kivittää Joosuan ja Kaalepin, mutta sitten kuitenkin Jumala osoitti voimakkaalla tavalla sen, että Kaalep ja Joosua olivat oikealla tavalla uskomassa. En nyt mene siihen, että mitä sen jälkeen tapahtui. Nimittäin haluan ottaa nyt sen kohdan täältä, minkä vuoksi Mooses ei saanut mennä luvattuun maahan. Ja se oli tällainen tapaus.

He tulivat, olivat taas vaeltaneet ja tuli kovaa nälkä ja jano ja heille ei ollut vettä. Ja kansa alkoi taas napistaa ja syytteli Moosesta ja sanoivat, että voi että kun me oltaisiin saatu kuolla. Ja miksi te toititte äsken tänne autiomaahan. Taas kansa napisi.

Ja sitten Mooses meni Herran luo, puhui hänelle ja Herra antoi hänelle ohjeen. Ja kuunnelkaapa mikä ohje Herra antoi Moosekselle: Ota sauva ja kutsu sitten veljesi Aaronin kanssa kaikki israelaiset koolle. Ja kuunnelkaa kansan nähden kalliolle ja käskekää sen antaa vettä. Näin saat veden pulppuamaan kalliosta.

Mutta Mooses ei tehnytkään Jumalan käskyn mukaan. Hän ei puhunut kalliolle. Ja huomatkaa tämä kallio, täällä Mooseksen kirjassakin kerrotaan, että se on elämän vertauskuva. Se on Jumalan antaman elämän vertauskuva. Ja Uudessa testamentissa puhutaan paljon siitä, miten tämä kallio on Kristuksen. Se on Kristuksen vertauskuva. Se symboloi Kristusta. Ja se vesi symboloi evankeliumia, evankeliumin vettä.

Mooses ei tehnyt niin kuin Herra sanoi, vaan hän puhui kansalle. Ja sanoi, että kuunnelkaa nyt kapinoitsijat, tästä kalliosta kun meidän mukaan pitäisi saada teille vettä. Ja Mooses kohotti vihoissaan sauvan ja löi kaksi kertaa sitä kalliota. Sieltä alkoi kyllä tulla vettä. Mutta Mooses halveksi Jumalan käskyä. Hän ei puhunut sille elämän kalliolle, Kristuskalliolle, vaan hän puhui kansalle ja vihan viimeisessä hetkessä löi sitä ja epäili Jumalan käskyäkin.

Ja Raamatussa sanotaan sitten näin: Mutta Herra sanoi Moosekselle ja Aaronille: Te ette uskoneet minuun. Te ette pitäneet minua pyhänä israelaisten edessä. Sen tähden te ette saa johtaa tätä kansaa siihen maahan, jonka minä sille olen antanut. Ja sen paikan nimeksi annettiin Meriva, joka tarkoittaa katkeraa, katkeruutta, vihaa tai riitaa.

No niin. Tämän jälkeen sitten oli vielä monenlaisia vaiheita. Oli sotia ja oli taisteluja. Oli vääriä profeettoja. Tämä on hyvin mielenkiintoista. Mutta varmaan ymmärrätte, että tämän enempää minä en sitä uskolla enkä joudu lähteä kahlaamaan tätä asiaa läpi. Nytkin on varmaan liiankin kanssasi tätä käynyt läpi.

Mutta se, että tämä kansa nurisi ja marisi ja Mooseskin rikkoi Jumalaa vastaan, niin Herra määräsi, että kukaan näistä, kuvitelkaa, kukaan näistä Egyptissä syntyneistä ei tule pääsemään luvattuun maahan. Ainoastaan Kaalep ja Joosua, nämä ehkä toisen uskon saarna. Ainoastaan ne Egyptissä syntyneet, Joosua ja Kaalep pääsivät luvattuun maahan. Eikä sinne päässyt Mirjam. Ei sinne päässyt Aaron. Eikä sinne päässyt Mooses.

Ja Mooses yritti Jumalalta kysellä, että eikö hän sinne pääsisi. Niin Jumala sanoi hänelle, että ole hiljaa. Että hän on nyt määrännyt sen niin, että sinä et sinne pääse, sinne luvattuun maahan. Ja pyysi Moosesta siunaamaan Joosuan kansanjohtajaksi. Täällä sanotaan näin: Mooses kutsui luokseen Joosuan ja sanoi hänelle kaikkien israelaisten ollessa läsnä: Ole vahva ja rohkea. Sinä viet tämän kansan siihen maahan, jonka Herra esi-isillemme vannomalla valalla lupasi. Ja sinä saat sen maan israelaisille perinnöksi. Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi. Hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Älä lannistu. Älä pelkää.

Ja nyt olemme siinä tilanteessa, että Herra ohjaa Mooseksen sinne Neepon vuorelle, joka on siellä Kuolleen meren itäpuolella, ja näyttää Moosekselle koko sen kauneimman, käsittämättömän kauneimman luvatun maan, jota kohti ovat 40 vuotta vaeltaneet. Mutta Herra sanoo Moosekselle, että sinä näit nyt tämän silmiesi edessä, mutta sinä et sinne päässyt.

Ja nyt se kysymys, mikä tässä seurapuheen alussa tuli, että miksi Jumala ei päästänyt Moosesta sinne. Niin siinä on tietenkin tämä käytännön syy ja rankaisu. Mutta miksi Jumala näki tämän tarpeelliseksi? Tässä on suuri hengen vertauskuva. Mooses toi lain. Hänen kauttaan tuli laki. Mutta lain kautta me emme pääse perille. Mooses ei päässyt ajalliseen luvattuun maahan. Raamatussa tuossa kyllä monessa paikassa kerrotaan, että Mooses pääsi kyllä perille taivaan kotiin Jumalan luokse. Mutta Mooses ei päässyt sinne ajalliseen luvattuun maahan, koska Mooses oli lain edustaja. Lain kautta me emme pääse perille.

Kenen johdolla he menivät sinne ajalliseen luvattuun maahan? Se oli Joosua. Ja mikä tässä on hyvin mielenkiintoista ja kiehtovaa on se, että Joosuan nimi on suomeksi Herra pelastaa. Ja tiedättekö, kenen nimi oli myöskin Joosua? Se oli Jeesus. Uusi testamentti on kirjoitettu kreikaksi ja se Jeesuksen nimi on kreikaksi Jeesus. Mutta hyvin todennäköisesti hänen arameankielinen tai hepreankielinen nimi oli Joosua, eli sama kuin täällä Joosualla, Herra pelastaa.

Ja ajatkaa, miten ihana kuva tästä aukeaa. Eli vain Herran kautta, vain Jeesuksen kautta me pääsemme perille. Niin kuin Johanneksen evankeliumin alussa sanotaan, että laki tuli Mooseksen kautta maailmaan, mutta Herra Jeesus toi armon ja totuuden. Me emme Mooseksen lain avulla pääse perille. Mutta meidän pitää muistaa se, että ei Mooseksen lakia ole kumottu.

Nyt lapset varmaan saattavat ihmetellä, että mikä ihme Mooseksen laki. Minäkin lapsena mietin, että puhuttiin Mooseksen laista. Mutta jos näen yksinkertaista sen, niin Mooseksen laki on ihmisen kohdalle tarkoitetut määräykset ja hyvät työt, joiden avulla ihminen kelpaisi Jumalalle. Mutta me emme muista. Me tiedämme sen, että vaikka ihminen kuinka noudattaa hyviä töitä, Mooseksen lakia ja elää kelvollista hyvää elämää, niin hän ei omien töittensä kautta pääse perille.

Ja tämä on Uudenkin testamentin puolella hyvin keskeinen asia. Se tulee esille Jeesuksen sanoissa. Paavali puhuu siitä paljon. Sitä puhutaan hebrealaiskirjassa ja niin edelleen. Mutta Jeesus myöskin sanoo sillä tavalla, että lakia ei kuitenkaan ole pantu pois viralta, eikä sitä häviä yksikään kirjan, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat.

Nimittäin Mooseksen laki on edelleen voimassa. Ja miksi? Kelle Mooseksen laki kuuluu? Se ei kuulu Jumalan lapselle. Se ei kuulu meille. Mutta Mooseksen laki kuuluu syntiselle ihmiselle. Koska synnin tunnon kautta, Mooseksen lain murskaamana ja murjomana, ihminen kokee sielussa ja sydämessään synnin tunnon, joka vie hänet Kristuksen luo.

Ja niin kuin eräs uskoinen pappi siitä sanoi, että ajatelkaa, että jos Mooseksen laki ei ole olemassa, niin mikään ihmisen sydämeen ja sieluun saa sen synnin tunnon. Kun hän itse oli parannuksen tehnyt, niin hän sanoi, että Mooseksen laki tuli ja hehkui hänen rinnan alla. Ja se ei päästänyt häntä rauhaan, ennen kuin hän sai vastaanottaa armon.

Tästä Mooseksen laista on hyvä kertomus. Sellainen vertaistuvainen kertomus. Sen kertoi eräs kirkkoherra. Minä kuuntelin sellaista vanhaa saarnaa. Tästä on vuosikymmeniä aikaa, kun hän tämän koki. Ihan viime sotien jälkeen, 70 vuotta sitten. Tämä pappi oli siirtynyt Karjalasta evakkopappina tuonne Kemion saareen, sinne Salon eteläpuolelle. Ja hänen tehtävänään oli kiertää siellä niiden Karjalan evakkojen luona siellä ruotsinkielisellä alueella. Ja hän kulki jalkaisin. Ei ollut pyöriä, ei ollut autoja. Ja oli lämmin, helteinen kesäpäivä. Ja hän käveli ja oli uupunut ja väsynyt.

Ja vihdoin hän tuli tielle, jossa oli tienviitta. Ja kun hän näki sen tienviitan, niin hänelle tuli mieleen se Lutterin sana, että Mooseksen laki on niin kuin ojennettu käsi tai tienviitta. Ja siinä viitassa luki se määränpää: Kvarnböle, 34 kilometriä. Sitten tämä pappi ajatteli, että voi hyvänä aika, että sen sijaan, että se tienkyltti, se tienviitta, olisi antanut hänelle voimaa, nyt hän tiesi sen määränpään ja suunnan. Sen sijaan, että se olisi antanut hänelle voimaa, niin se vei kaikki viimeisetkin voimanrippeet pois.

Hän uupui sen kyltin alle ja ajatteli, että tämä on niin kuin lainviitta. Se ei valehtele. Se kyllä näyttää suunnan ja se näyttää matkan, mutta se ei vie perille. Se vie voimat, viimeisetkin voimat, pois. Ja sitten tämä pappi ajatteli, että mitä jos hän kiippäisi sen kyltin ja ottaisi vaikka sen nelosen pois, niin että tulisi se kolmekymmentä kolme kilometriä Kvarnbölen kylään. Sitten hän ymmärsi, että ei hän niin saa tehdä. Ei siellä oikein mennä tienviittoja sorkkimaan. Mutta vaikka hän ottaisikin sen nelosen sieltä pois, niin lyheneekö se matka siitä? Ei se lyhene. Se on edelleen se 34 kilometriä.

Niin se on Mooseksen lakiikin. Ei siitä laista voi pienintäkään kirjata, pienintäkään piirtoa ottaa pois. Se on voimassa maailman loppuun asti, Mooseksen laki.

Ja minä olen ajatellut omaa puhettani ja omaa saarnaani, ja olen joskus pelännytkin sitä, että voi ettei kun me uskovaiset emme unohtaisi tätä lain saarnaa. Nimittäin Jumalan valtakunnan saarnaan kuuluu lain saarna ja evankeliumin saarna. Ja jos me jätämme lain saarna pois, niin miten ihminen saa synnin tunnon? Joku voi sanoa, että armoa julistamalla, Jumalan rakkautta julistamalla, mutta sitten meillä on käytössä vain se lain toinen terä, se evankeliumin terä.

Ja evankeliumi kuuluu Jumalan lapsille. Eli me tarvitsemme sitä toista terää, sitä lain terää, mutta aikakaapa, miten vähän sillä miekalla enää huidotaan tässä maailmassa. Ja miten vaara on meilläkin seurakunnassa, että me unohdamme tämän lain terän. Mutta sillä on virka. Sillä, että se Mooseksen laki vaatii ja se murjoaa ja se murskaa ihmisen niin, että ihminen kokee voimakkaan synnin tunnon ja semmoisen, että minä en pääse taivaaseen. Minä joudun kadotukseen, jossa minä en pääse Jumalan luo.

Ja kun ihminen saa synnin tunnon, niin silloin laki on tehnyt tehtävänsä. Ja siihen päättyy lain tehtävä. Siihen, että ihminen saa sen synnin tunnon. Ja kun ihminen pääsee sitten kuulemaan evankeliumin saarnaa, niin sen jälkeen lain tehtävä päättyy. Eli laki ei kuulu uskovaisille. Minä en tähän mene sen enempää. Meillä yhteiskunnallisesti kyllä me noudatamme lakia. Mutta uskovaisille laki ei kuulu. Me olemme hengen lain alla, Kristuksen lain alla.

Ja siitä Paavali sanoo, että se Kristuksen laki ei anna meidän tehdä syntiä. Ja sanoo siitä, että se on sinun. Ja sanoo siitä, että se Kristuksen laki on vaativampi kuin Mooseksen laki. Mutta se on armon laki. Se on hengen laki.

Jumala antakoon meille voimaa ja viisautta, että me emme koskaan unohtaisi tätä lain saarnaa. Mutta tietenkin, kun me nytkin seurassa puhumme, ja minä ajattelen, että suurin osa varmaan tästäkin kuulijajoukosta on uskovaisia, niin on tärkeää, että me emme ala sillä lain terällä huitomaan ja rusikoimaan. Sillä on helppo saada hämmennystä ja pelkoa aikaan uskovaisissa.

Uskovaiseksi kuuluu evankeliumin saarna. Evankeliumin saarnaan kuuluu kyllä myöskin neuvot ja nuhteet. Ei se ole pelkästään sitä silottelua. Kyllä siihen kuuluu myöskin, että me neuvomme toisiamme ja ohjaamme toisiamme ja saarnamme synteämme toisillemme anteeksi. Näin nytkin tänä iltana.

En tiedä millä mielellä sinä olet seuroihin tullut. Ja kuka siellä kuuntelee ehkä kotona tätä saarnaa. On hyvin erilaisia elämäntilanteissa olevia ihmisiä. On sellaisia, jotka ovat raskaiden kuormien ja taakkojen alla. Siitä Juha kauniisti edellisessä seurassa puhui. Ja jotka ovat niin ahtaalla, että eivät edes seuroihin enää jaksa tulla. Ja tällä seurassakin voi olla niitä meitä täällä, jotka koemme, että uskominen on ollut raskasta ja on tullut syntiä. Ja sitä kuormaa, joka ei ole syntiä, mutta meillä elämässä on paljon kuormaa. Niin minulla kuin sinullakin. Monenlaista kuormaa, joka on kuin sellainen kivireppu tuolla vaelluksella. Että jos se kivireppu selästä vaeltaa, niin se on äärettömän raskasta se matkan teko.

Sen takia minä haluan nytkin tässä seurapuheessaan lohduttaa teitä evankeliumilla, armolla, ilosanomalla, että jää uskomaan, omat epäilyksesi ja syntisi ja kuormasi anteeksi Jeesuksen nimessä, kallista sovinnon veressä. Kallista sovinnon veressä, rauhaan, vapauteen ja iloon saakka Jeesuksen nimessä ja veressä.

Uskokaa rakkaat sisaret ja veljet tämä iloinen armo, iloinen armo evankeliumi. Me uskovaiset saamme tästä voimaa ja vain tästä me saamme voimaa jatkaa meidän kilvoitusta.

Ja sitten voi olla, en tiedä onko sanaa kuulossa, yhtään sellaista, joka ajattelee, että minä en ole uskomassa. Minä en kuulu tähän uuden liiton luvatun maan kansaan. Ja joka saattaa kokea sydämessä, että se lain terä murjoo ja tilppuaa ja ei ole rauhaa, ei ole omaa tunnon rauhaa. Jumala puhuu väkevästi ja tuntuu, että minulla ei ole taivas edessä, vaan minulla on edessä iankaikkinen kadotus.

Niinhän sinä saat myöskin uskoa tämän armon evankeliumiin. Sinä saat alkaa uskomaan ja tulla mukaan tämän Jumalan kansan joukkoon. Jää sinä uskomaan epäuskosi. Usko epäuskosi anteeksi näillä samoilla armon vakuutuksen sanoilla Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Ja minä, vapiseva ja poloinen puhuja, haluan kysyä, saanko minä uskoa omat synnit ja kiusaukset anteeksi Jeesuksen nimeen. Aamen.

Herra siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä. Herra kirkastakoon kansan. Herra kirkastakoon kansan meille ja olkoon meille armonsa. Herra kääntäköön kansan meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan isän ja pojan ja pyhän hengen nimeen. Aamen.