Kodinpäivä/Puheenvuoro Toholammin RY:llä 10.10.2021 13.59

Kiitos! Viha on kuormittavaa, rauha ja rakkaus voimaannuttavaa kaikessa kohtaamisessa ja ennen kaikkea sen merkitys korostuu siellä, missä me paljon olemme kodissa.

Anteeksi. Ja Jeesus myös paransi hänet. Nouse, ota huotesi ja mene kotiisi. Ja silloin kaikki olivat hämmästyksissään, ylistivät Jumalaa ja sanoivat: tällaista emme ole ikinä nähneet.

Kolossalaiskirjoituksessa sanottiin, että Jumalan rauha hallitkoon teidän sydämissänne, johon te myös kutsutut olette yhteen ruumiiseen ja olkaa kiitolliset. Siitä me saamme tänäänkin olla kiitollisia, että Jumalan rauha saa hallita sydämissämme, siitä, että meidät on kutsuttu yhteen ruumiiseen, Kristusruumiiseen.

Ja niin kuin ne olivat tuossa Jeesuksen seuratilaisuudessa, ne ylistivät Jumalaa. Me saamme tänäänkin ylistää Jumalaa, iloita sydämestä siitä, että minä saan olla tässä. Siellä iloittiin siitä ennen kaikkea, että tämä mies sai syntinsä anteeksi. Ja siitä me saamme tänäänkin iloita omalla kohdallamme.

Toivolla on määränpää. Nuorin silmin uskon tiellä katse eteen tähyää. Usko elämää ei kiellä, toivolla on määränpää. Haaveksuen odotellen, rukoillen ja kilvoitellen avautuu nyt oma tie, jolla luoja johtaa vie.

Millaista on elää, kun on luottamus Jumalan johdatukseen elämässä nuorena tai vanhempana? Luottaa siihen, että Jumala pitää minusta huolta. Jumala tietää, mitä minun elämässäni tulee tapahtumaan. Ja minä tahdon turvautua Jumalan sanan neuvoihin ja pitää kiinni tästä uskosta. Ja silloin, kun usko säilyy sydämellä, säilyy luottamus Jumalan johdatukseen.

Eräs veli kertoi kaksi kertaa maailmanreissun tehtyään, että vaikka hän epäuskossa vakuutti, että täällä on hyvä olla, niin myöhemmin parannuksen armon saatuaan sanoi, että ei se niin ollut. Ei ollut rauha sydämellä.

Valinnan paikka. Silloin käärme sanoi naiselle, ei, että te kuolette. Mutta Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat. Ja teistä tulee Jumalan kaltaisia. Niin, että te tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan.

Nainen näki nyt, että puun hedelmät olivat hyviä syödä. Ja se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä. Hän otti siitä hedelmän ja söi. Ja antoi myös miehelleen, joka oli hänen kanssaan. Ja mieskin söi.

Ensimmäinen Mooseksen kirja. Kuvassa on paratiisi. Siellä taitaa olla tiikeri, kun sillä on rantuja. Ja siellä on muitakin eläimiä. Ja tuolla taustalla näkyy Aadam ja Eeva. Näyttää onnelliselta elämältä. Mutta sitten synti tuli rikkomaan tuon onnen.

Roomalaiskirjassa sanotaan, synnin palkka on kuolema. Mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa, Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

Kuvassa Aadam ja Eeva seisovat Jumalan kirkkauden valossa. Heillä on viikunasta tehdyt peitteet päällään. Muistamme, kuinka he säikähtivät, pakenivat, piiloutuivat Jumalaa. Sydän oli rauhaton. Tuo käärme tuolla puussa taustalla oli saanut vietellä.

Ja minä mietin, että missä se valinnan paikka oli. Oliko se siinä, kun käärme tuli puhuttelemaan Eevaa? Vai onko se enemmänkin tässä, kun Jumala lähestyy? Jumala, kun omalla tunnolla meillä sanoi, että tee parannus. Luovut tuosta synnistä.

Niin siinä on se valinnan paikka, että haluammeko me luopua siitä. Että sydämeen tulee tuntua, että minä en halua näin tehdä. Minä haluan korjata tämän asian. Ja silloin, kun sen saa anteeksi, niin silloin rauha palautuu sydämelle.

Siinä on se valinnan paikka. Me joudumme syntiin ja päivittäin joudumme. Mutta se, että me haluamme turvautua Jumalan armoon ja uskoa ne virheet anteeksi.

Tuo vaate, minkä ihmiset tekivät, ei kelvannut. Vai Jumala lupasi syntien sovittajaa ja puetti nämä ihmiset siihen vaatteeseen, joka hänelle kelpaa.

Myös Mooses oli valinnan edessä. Kuvassa on Mooses kaislikossa. Heprealaiskirjassa sanotaan, hän mieluummin jakoi Jumalan kansan kärsimykset kuin hankki synnistä ohimenevää nautintoa. Hän näytti Kristuksen osaksi tulevaa häväistystä suurempana rikkautena kuin koko Egyptin aarteita. Sillä hän kiinnitti katseensa tulevaan palkintoon.

Jos Mooses olisi valinnut toisin, hänen sydämensä olisi ollut rauhaton. Ja ajatelkaa, hän mieluummin kärsi häväistystä kuin nautti koko Egyptin aarteita.

Se hebrealaisten joukko, minkä lapsia hän oli, kunnes hän sieltä Niilin virrasta nostettiin ja hän pääsi faraon tyttären pojaksi. Niin ne hebrealaiset niillä teetettiin sitä orjatyötä, raskaita veroja ja jopa poikalapsia tapettiin. Ja silti Mooses valitsi ja valitsi oikein.

Mooses eli 120 vuotta. Ja kun hän oli 40 vuotta erämaissa vaellettuaan, olivat luvatun maan rajoilla, hän monin tavoin rohkaisi kansaansa. Sitä rakasta kansaa, jonka kanssa hän oli elämänsä viettänyt.

Hän sanoi muun muassa: taivas ja maa ovat todistajinani, kun nyt sanon: minä olen pannut teidän valittavaksenne elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Valitkaa siis elämä, että te ja teidän jälkeläisenne saisitte elää.

Mooses tunsi, kun niitä tekstejä lukee, mitä hän puhuu. Hän monin tavoin rohkaisi kansaa. Hän tunsi suurta rakkautta sitä kohtaan ja halusi rohkaista heitä pysymään Jumalan lupauksissa kiinni.

Ajattelin lukea teille Tahdon kirjasta yhden lyhyen kertomuksen. Minusta se kuvaa kahdelta eri taholta hyvin nätisti sydämen rauhattomuutta ja hyvin herkästi sydämen rauhaa.

Tämä kirja on Harri Vähäjylkän kirja Tahdon. Tämä on myöskin siellä kuulesovelluksessa sekä luettavissa että kuunneltavissa. Minäpä luen tämän kertomuksen. Nimi on Aksilla.

Kasvajonossa oleva mies on isokokoinen. Hän on hiukan mahakas, mutta ennen kaikkea kookas ja vanttera. Lippalakin alta tunkee paksu, musta tukka. Ja pulisonkeja ei ole krimmattu vuosiin. Miehen ammatti on helppo päätellä. Hän on rahtari.

Päällä on ajohaalari. Reisitaskussa on nipputaiteltuja rahtikirjoja. Lippis on hiukan kohotettuna takaraivolle. Ja hihassa lukee Transpoint. Mies on hyvän tuulinen oloinen. Keinottelee itseään. Piheltelee hiljaa.

Harjoittelijalla on iso kahvi ja munkki. Kassalla on uusi työntekijä, jota toinen työntekijä opettaa. Harjoittelija kysyy rahtarilta S-etukorttia. Mies kertoo, että ei hän omista minkäänlaisia etukortteja. Ei ole koskaan omistanutkaan.

Hän lisää, että lapsena hän kuului kultapossukerhoon. Jos siitä olisi jotain apua. Minua alkaa naurattaa, sillä juttu on hyvä. Rahtari huomaa sen ja iskee minulle silmää. Rapsaharjoittelija näyttää vähän hämmentyneeltä. Eikä häntä naurata yhtään.

Lapset tulevat valitsemaan syötäväänsä. Limsa ei tällä kertaa oteta, vaikka sitä mannutaankin. On tyydyttävät rippeihin. Ja valtavat munkitkin laitetaan pienemmille puoliksi.

Valitsemme vähän syrjäisemmän pöydän. Sellainen olen. Vaikka ei ehkä pitäisi. Ihaile niitä perheitä, jotka eivät tule vähän kerrallaan sisään, vaan reilusti. He eivät ota tilaa haltuun isolla elämällä ja mölinällä, vaan ovat reilusti sen kokoinen uskovainen perhe kuin ovat.

Minä olen vähän arka. Ei sille mitään muuta. En häpeä suurta perhettä. Mutta olen vähän vaivautunut tietyistä silmäyksistä ja supatteluista.

Rahtari istuu naapuripöydässä. Tunnen, että ei hänen lähellään ole vaivautunut olo. Hän katselee touhujamme hyvän tahdoin. Hän ei tuijota, mutta seurailee kuinka munkkisokerisotkee sormet, jotka ovat jo valmiiksi tahmeat valuneen pillimehun takia.

"Teillä on hieno perhe", rahtari sanoo. Se tulee reilusti ja suoraan. "Kiitos", vastaan. Tuntuu jotenkin hyvältä. Tuo mies tarkoittaa, mitä sanoo.

"Ei tämä aina ulkoisesti niin valtavaa hienolta näytä", sanoo vaimoni ja hymyilee. "Ei sen tarttekaan", jottaa rahtari. "Monet ulkoisesti hienot perheet eivät välttämättä pinnan alta olekaan niin hienoja", hän toteaa.

Puhumme hiukan niitä näitä, siitä, että olemme kesälomamatkalla, missä olemme käyneet ja mihin vielä aiomme mennä. Tietoista ja lasten kanssa matkustamisesta.

"Saanko kysyä, että ootteko muuten uskovaisia?" Kerromme olevamme. "Arvasin sen heti. Se näkyy ulospäin. Jotenkin kauniita ja rauhallisia lapsia yleensä. Siinä on jotain, minkä aina huomaa. Mullakin oli uskovainen koti. Tai äiti oli uskovainen, isää ei ollut."

Minua hiukan hämmentää. Mies kertoo elämästään tavallisesti. Hän ei kuiskaile, mutta ei myöskään korota ääntään. Vaihtomaisesti vilkaisen vähän ympärilleni. Sitten oma käytökseni alkaa hävettää minua.

Miksi en saisi jutella vapaasti, vaikka uskostani, tämän miehen kanssa, niin kuin hän itse tekee?

Lapset menevät pesemään käsiään, ja osa haluaa pallomereen. Juttelemme kaikenlaista. Mies puhuu lämpimästi äidistään. Kertoo käyneensä myös suviseuroissa, kerran junakyydilläkin.

Yhtäkkiä mies kysyy, pidättekö lapsille iltarukoukset? Kerromme pitävän. "Se on hyvä. Minä muistan vieläkin sen iltarukouksen, minkä äiti opetti. Ei ne äidin opetukset koskaan unohdu. Se on kuollut jo vuosia sitten, mutta opetukset pysyy."

Mies tekee lähtöään, nousee ylös, laittaa lakin päähänsä. Hän tarjoaa käteensä, ja sanoo kädestä pitäen, "no morjensi nyt sitten."

Hyvästelemme kultapossukerhomiehen. Hän kääntyy vielä meihin päin. "Teillä on onnelliset lapset. Muistakaa pitää ne iltarukoukset. Mun äiti opetti myös korjaamaan asiat. Sitä mä en pitänyt. Se mun sitten vei. No morjens vaan."

Mies lähtee. Katsomme pitkään hiljaa toisiamme. Luulen, että sisällämme seuraaviin iltarukouksiin myös tämän miehen, äitinsä pojan.

Kaipaus oli takaisin. Moni ehkä siellä maailmassa ei sitä tunnusta. Mutta saattaa olla sama tilanne, kun siinä Pirtoliisa Linjaman runossa aborttiosastolla. Kuntilastontekijät päivällä tulivat kysymään, katuiko joku. Silloin vaan harva sanoi katuvansa, mutta yöhoitaja tiesi totuuden.

Pietari sanoi hänelle, et ikinä sinä saa pestä minun jalkojani. Jeesus vastasi hänelle, ellen minä sinua pese, ei sinulla ole osuutta minun kanssani. Sillä hän tiesi kavaltajansa, sen tähden hän sanoi, ette kaikki ole puhtaat.

Niin hän, otettuaan sen palan, meni kohta ulos, ja oli yö.

Johanneksen evankeliumissa kerrotaan Juudan valinnasta, tai siitä, kuinka sieluvihollinen petti hänet. Kuvassa näkyy, kuinka Jeesus on opetuslasten kanssa kokoontunut viimeiselle yhteiselle aterialle ennen Jeesuksen kuolemaa.

Ja siellä on hyvä tunnelma. Siellä pestään opetuslasten jalkoja. Mutta sitten Jeesus toteaa, että yksi teistä pettää hänet. Ja hän antoi hänelle sen viiniin kastetun leipäpalan.

Siinä oli opetuslapset, joku kysyi, että Herra, enhän se ole minä. Juudas sai sen palan, ja sanotaan, että otettuaan sen palan meni hän ulos, ja oli yö.

Ajatelkaa, hän yksin poistui sinne yöhön. Siinä oli ne opetuslapset ja Vapahtaja. Jeesus opetuslasten kanssa jatkoi, hän niin monin tavoin rohkaisi heitä tuona yönä.

Muun muassa sanoi, että rauhan minä jätän teille. Minun rauhani annan teille. En minä anna teille niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne murheellinen olko. Älkää myöskään peljätkö.

Tai että minä annan teille uuden käskyn: Rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.

Myös hän sanoi, että minä olen viinipuu, te olette oksat. Se joka pysyy minussa, ja jossa minä pysyn, se tuottaa paljon hedelmää.

Ja vielä, olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun ilon sydämestänne, ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.

Jeesus niin monin tavoin puhui heille, ja myös rukoili Jumalalta heidän ja meidän puolestamme.

Ei ollut Pietarinkaan elämä helppo. Myös hänelle tuli lankemuksia, ja jo samana yönä, mutta silti Pietarin elämä sai onnellisen päätöksen.

Kannatti kilvoitella vielä hetken, niin sitten pääsee perille.

Juudas teki väärän valinnan, meni sinne pappien luokse, heitti ne hopearahansa sinne, ja tappoi itsensä.

Kenen neuvoja kuuntelet? Noa teki arkin Jumalan neuvojen mukaan. Hänelle sanottiin, että teet sinulle arkki hongasta, ja sisälle se olisi tervattu sisältä ja ulkoa.

300 kyynärää arkin pituus, 50 kyynärää leveys, ja 30 kyynärää korkeus. Ja ikkuna pitää tehdä, ja kyynärällä päättää sen ylhäältä. Ja arkin oven pitää sinun panna sivuun, ja pitää olla kolme pohjaa: yksi alinna, toinen keskellä, ja kolmas ylällä.

Noa sai Jumalalta ohjeet. Kenen neuvoja me tänään kuuntelemme?

Me olimme perjantai-iltana Rippikoulaisten kodin illassa, ja siellä oli yhtenä kysymyksenä SRK-materiaalissa tämä kysymys: keneltä haet neuvoja uskon asian kysymyksiin?

Ja sieltä tuli hyviä vastauksia, kuinka niitä haetaan uskovaisilta. SRK-kirjat ovat todella hyviä. Raamattu on Jumalan sana ja niin edelleen.

Aivan samalla tavoin, kun me kysytään neuvoja ajalliseen elämään, mietitään, että keneltä me kysyttäisiin neuvoa.

Tuossa on kuva aittatyömaasta, ja kun sitä rakentelin toissa kesänä, niin poikani on rakennusmies, niin hänelle soitin, välillä näytin kuvaa, videokuvaa ja katsoin, että mitä tässä kohdassa tehdään.

Ja hän sitten neuvoi minua ja totesi, että esimerkiksi tuonne keskelle kannattaa laittaa kaksi lankkua ruuveilla hyvin rinnakkain, jottei se lattia resonoi niin paljon. Ja minusta se oli oikea ja hyvä neuvo, ja niin minä noudatin sitä neuvoa.

Itse en olisi hoksannut, ajattelin, että siellä on keskellä tuo tukipilari, niin se tukee riittävästi.

Tällä tavoin kannattaa kysyä ja kannattaa kuunnella, kysymättäkin. Seurat on hyvä paikka kuunnella, mitä Jumala minulle tänään haluaa sanoa.

Totesimme myös perjantai-iltana, meillä vanhemmilla ainakin siitä on kokemusta, että monesti kun joku asia askarruttaa mieltä ja tulee seuroihin, niin ei aikaakaan kun saa vastauksen siihen kysymykseen.

Myös sieltä Raamatusta muistamme sen kohdan, kun se sanoi, että kun minä menin Herran pyhään, minä ymmärsin.

Se kokemus meillä on olemassa, mutta ei kannata hakea niitä neuvoja esimerkiksi netin keskustelupalstoilta tai muualta, riippuen ketä siellä on, mutta kannattaa hakea sieltä, missä Jumalan Pyhä Henki me tunnistamme, kenellä on Pyhä Henki olemassa, on sama henki olemassa, niin me tunnistamme toisen Jumalan lapsen, ja sieltä kannattaa niitä neuvoja käydä pyytämässä.

Ja näemmehän me päämäärän siitä, mitä siitä on tulossa, että kannattaa vielä tänään kilvoitella, kerran pääsemme taivaaseen.

Tuo aitta tuossa kuvassa on vielä kesken, mutta suviseuroja me viime kesänä siinä vietettiin. Siellä on työkaluja ympärillä ja lautapinoja.

Täällä ajassa kaikki on vajavaista, mutta kerran se täydellisyys alkaa. Mutta että se päämäärä saisi olla meillä mielessä, eikä tämä ajan mikään sumu tulisi peittämään sitä näköalaa, että miksi me olemme uskomassa.

Ei tätä aikaa varten vaan taivaan kotiin.

Näitä kysymyksiä, mitä tulee, voi olla vaikka perhesuunnitteluun liittyviä tai nuoret voi kysellä meikkauksesta, tämmöistä kevyttä meikkausta, mihin erityisesti tänä päivänä altistuttaa tämmöiset Instagramia vastaavat sovellukset, joissa tuo pinnallisuus tai Pinterest-pinnallisuus tosi vahvasti esillä ja myös tutkimusten mukaan ne aiheuttavat jopa masennusta nuorille, kun sieltä tulee niin täydellinen kuva tai on ne sitten koteja kuvattu tai mitään hyvää.

Ja siksi kannattaa Raamattua tähänkin oikein hyvin neuvoa, että tarkkaan muista, miten Paavali siitä neuvoo, että pitäkää se mikä on hyvää ja luopukaa siitä mikä ei ole.

Eli toisille kotona keskustelimme tästä Instagramista, että kenellä se on, ja joku totesikin, että minulla on, mutta minulle tämä pinnallisuus ja ulkonäkö ja tämmöiset asiat eivät ole mikään ongelma.

Mutta jos se on ongelma, niin siitä kannattaa luopua. Ja se on meillä jokaisella sellainen valinnanpaikka. Ne eivät ole pakollisia tästä elämästä. Ne eivät ole välttämättömiä.

Yksi asia on tärkein. Ja sen ei kannata antaa minkään mennä.

Siitä instasta sen verran minullakin, se on kerran laitoin pois. Ja sitten työn puolesta tuli painetta, että tulisi ottaa käyttöön, mutta se ei ihan hyvältä tunnu, että ehkä luovun siitä, mutta se, että meillä on valinnanpaikka niiden kanssa.

Kolme vuotta välissä pärjäsin ihan hyvin ilman instaa.

Eksymmekö? Tuossa on kuva tuolta mökkipaikaltamme, ja siellä mökkiä ei ole, tuollainen nukkuma-aitta, ja sitten on asuntovaunulle semmoinen iso parkkialue.

Ja sitten me piirsimme tai teimme semmoiset kun etuteltta, tuuli vei etuteltan tai nytkin irti sen, niin laitettiin tuonne maahan semmoiset kairattiin tämmöiset kiinnikkeet, ne on punaiset rastit, on kiinnikkeitä, ja niitä ei voinut jättää pintaan, kun se tuo polku tulee tuolta nurkasta, niin kulkee just siitä kohdalta, mikä menee rantaan, niin ne piti sinne soraalle laittaa pikkusen piiloon.

Ja mietitte, että mitenkä nuo joskus löytyy tuolta, tuo vaunu on nyt, tuo muuten asuntovaunu tuossa alalla, niin se on piirretty jo eri kohassa, kun se silloin oli.

Ja niinhän siinä kävi, että ne oli hukassa, ja tuohon vasemmalle oli tullut, tuolla nuo matkat näkyy, että paljonko tuolta reunoista on, parkkialueen reunoista on niihin kiinnikkeisiin matkaa, niin tuonne vasemmalle oli tullut parikin sorakuormaa ja se oli muuttunut se ympäristö. Se parkkialue oli erilainen.

No, me sitten porukalla ruvettiin potkiskelemaan sitä maata ja kahtelemaan, että mistähän ne kiinnikkeet löytyisi. Ja me löydettiin ne.

Ja minä tein tämän alustuksen alla sitä, että voiko meille käydä, kun kaikenlaisia virtauksia ja ajatuksia kulkee tämän ajan keskellä, mistä joko Laodikean kirjeessä kirjoitetaan, Paavali sanoo varoittaa, että katsokaa, ettei joku teitä vie filosofiaan ja turhan jaaritusten kautta ihmisten oppeihin ja maailmallisten säätyjen jälkeen eikä Kristuksen jälkeen.

Niin tämmöisiä ajavirtauksia ja ilmiöitä me tunnemme ympärillä paljon, ja ne on ristiriidassa pyhän Raamatun kanssa.

Ja silloin me katselemme, että mikä on oikein. Mutta meillä on Jumalan sana karttana. Meillä on Pyhä Henki kompaksina sydämellä.

Eikö ole ihmeellinen se kompassi, kun se näyttää sinne pohjoiseen? Me voimme yhdessä katsoa, mitä Jumalan sana näistä asioista sanoo.

Ja sillä perustalla, kun me pysymme, ne on niin kuin on kiinnitetty, ne maahan juurtuneet, ne on vielä lujemmin pitäviä, ne Jumalan sanan perusteet.

Jeesus sanoo opetuslapsille, että kuhunka minä menen, te tiedätte tien. Te tiedätte ja tien myös tiedätte.

Niin Tuomas sanoo, että Herramme, me tiedämme, kuhunka menet. Kuinka me siis taidamme tietää tien?

Jeesus sanoi, minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kenkään tule Isän tykö muuta kuin minun kauttani.

Omia valintoja. Tuossa on kuva, missä on kuulokkeet, puhelin. Tämmöinen Elisa Viihteen mainos. Nuoret pelaa pingistä trippikoululeirillä.

Ja sitten siellä on paimen lammastarha ja lampaita. Ja sitten me valitsemme. Tämä kaikki on meidän eteemme laitettu.

Valitsemmeko viisaasti, mikä vie uskoa. Sieluvihollinen sitoo sydäntä maailman rakkauteen, niin nuorten kuin aikuisten.

Menemmekö yhteiseen nuorten iltaan vai johonkin oman piirin juttuun? Uskovaiset ystävät ovat tärkeitä.

Oli mukava, kun nuoret toivat eilen terveisiä, että nuorten illassa teitä oli ollut paljon. 30 tai 40. Minä iloitsin siitä, ja minä tiedän nuoret, että teidän vanhemmat iloitsivat, kun te lähditte nuorille.

Kannattaa lähteä. Mutta tehdään niitä valintoja, niin kuin tuossa edellä oli puhetta sosiaalisen median välineiden kanssa ja kaiken muun kanssa, ette me saata itseämme kiusaukseen, tee sitä sydänsä rauhattomaksi.

Niin kuin tämä otsikko oli, että Jumalan rauha sydämessä. Se joka tuo rauhattomuutta sydämelle, hyljätään se ja hyljätään sen, niin kuin se oma tunto vaatii.

Usko on iloinen asia. Siitä saa paljon iloa, sitä ei tarvitse hakea muualta. Tarttuu sanaan Jeesuksen.

Nuoriin silmiin elämästä avautuu sen rikkaus. Tämä päivä juuri tästä löytyy luojan siunaus.

Iloiten ja luottavasti, arkana tai rohkeasti, nuori sydän kysellen tarttuu sanaan Jeesuksen. Kannattaa tarttua siihen.

Viime keväänä yläasteikäinen nuori sanoi, että toivottavasti lunta riittää paljon, että hän koittaa kuunnella tämän kuvaa Raamatun loppuun hiihtäessä. En tiedä, miten kävi.

Mutta kuulesta löytyy hyvää seurattavaa, kuunneltavaa. Kannattaa kuulla sitä.

Tämä nuori sydän kysellen tarttuu sanaan Jeesuksen.

Ehkä olen joskus puhunut, mutta lyhyesti kerron, kun nyt on tämä ilmastopelko ja huoli. Ja edelleen lapsenmielisesti uskon niin, että Jumala pitää siitäkin huolen ja antaa ihmiselle viisautta ja Jumala hoitaa sen oman ison asian siellä taustalla.

Me lapsena pelkäsimme ydinsotaa. Kun me kuulimme, että ydinpommeilla voi tämän maapallon tuhota, niitä oli Neuvostoliitolla nykyisellä Venäjällä ja USAlla, ja me hätäännyimme.

Mutta sitten me saimme seuroissa kuulla, että ei ihminen tuhoa tätä maapalloa, vaan kerran tulee Jeesus ja sittenhän hakee omansa kotiin ja vasta sitten tuhotaan tämä maapallo.

Ja me tartuimme nuori sydän kysellen tarttuu sanaan Jeesuksen. Me tartuimme ja pelko väistyi sydämeltä ja me ymmärsimme, että näinhän se on.

Ollaanko me tätä kuultu ennenkin?

Ja aivan samoin me tänä aikana ei tarvitse olla rauhaton sydämessä ilmastonmuutoksen tähden. Tehdään omalla kohdalla se mikä on kohtuullista, mutta ei anneta sen kuormittaa meitä eikä saattaa ahdistuksen mieleen, niin kuin monet ovat jopa ahdistuneita.

Tämä evankeliumi on sellainen, että se vaikuttaa rakkauden ja poistaa pelon.

Apostolien teoissa kerrotaan Ananias lähti, meni sisälle taloon, pani käteensä Saulin päälle ja sanoi, "Saul veljeni, Herra on lähettänyt minua. Jeesus, joka ilmestyi sinulle, kun olit matkalla tänne, hän lähetti minut, jotta saisit näkösi takaisin ja täyttyisit Pyhästä Hengestä."

Kun Ananias sai tämän kutsun, hän sanoi, että en uskalla lähteä, ettei se mies ole tehnyt paljon pahaa uskovaisille. Oli raahannut heitä oikeuden eteen.

Tässä kuvassa kivitetään Stefanusta, ja siellä taustalla on nuori Saul pitämässä kivittäjien vaatteita.

Mutta kun siellä Damaskoksessa ensinä siellä tiellä Saulilta otettiin näkö pois ja sitten siellä Damaskoksessa hän sai Ananiaksen kautta kuulla evankeliumin, niin rakkaus puolin ja toisin syntyi välittömästi.

Ananias pyysi, että hän saa jäädä Damaskokseen muutamiksi päiviksi, ja siellä oli rauha sydämestä, mihin ei mahtunut enää vihaa eikä pelkoa.

Me olemme matkalla. Salmissa sanotaan, minä opetan sinua, sanoo Herra. Minä osoitan sinulle oikean tien. Minä neuvon sinua, katseeni seuraa askeleitasi.

Kannattaa uskoa.

Luukkaan evankeliumissa Jeesus sanoo Pietarille, kun Pietari sanoi, että mene pois minun tyköni, minä olen syntinen mies. Niin hän sanoi, että älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja.

Tai Luukkaan evankeliumissa kerrotaan, kun tuhlaajapoika oli lähtenyt kotoaan. Muistatte, kuinka se huono aika tuli ja hänellä ei ollut ruokaa ja hän ajatteli, jos kotia menen, että palvelijaksi. Pojaksi en kyllä, mutta edes palvelijaksi. Siellä oli ruokaa.

Mutta kun isä näki, että poika tulee, niin hän juoksi vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä.

Hieman reilu vuosi sitten kävin, olin hetken saattohoitohuoneessa, missä oli ikääntynyt mies, jolla oli rauhaton sydän. Hän tahtoi uskoa evankeliumin.

Ja kun minä lähtiessä kysyin, että onko nyt kaikki hyvin, hän vastasi, että nyt on kaikki hyvin. Toivotin hyvää matkaa taivaan kotiin, Jumalan rauhaa.

Ja muutaman päivän kuluttua sain kuulla, että hän oli päässyt perille.

Taivaan Isä kutsuu, mutta ei kannata Jumalaa hylätä, jos etsikon aikaa ei tule. Tämä miehen kohdalle se tuli. Riiputaan kiinni.

Heprealaiskirjassa sanotaankin, että pankaamme pois kaikki kuorma ja synti, joka aina meihin tarttuu ja hitaaksi tekee.

Ja tuostaamme kärsivällisyyden kautta siinä kilvoituksessa, mikä meidän eteemme pantu on.

Ja tämän kuorman ja synnin saa olla tänäänkin laittamassa pois.

Nyt tässä on lupaa, veljeni ja sisareni, uskoa. Kaikki synnit anteeksi, epäilykset anteeksi, Herra Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Rauhaa, vapauteen ja iloon Jeesuksen nimessä ja veressä.

Veli, synnit anteeksi. Rauhaa, vapauteen ja iloon saakka.

Laitetaan pois. Uskotaan sydämelle tämä evankeliumi. Laitetaan kuorma ja synti pois, kun se meihin tarttuu.

Ja vielä laulusta: Siunaa Herra elämämme. Pellot laihoon pukeutuvat, kasvua sen katsokaa. Suven päivät kirkastuvat, tässä näkyy toivon maa.

Siunaa Herra elämämme, anna meille tehtävämme, anna kasvuun vehreään, loistaa valo määränpää.

Me saamme katsella tulevaisuuteen, nuoret ja vanhemmat luottavaisesti Jumalan rauha sydämellä, Jumalan siunaus elämässämme, kodissamme, anteeksiantamus, rakkaus ja huolenpito toisistamme.

Tuossa vielä muutama keskustelua meillä tänään ei ole, mutta ehkä ajattelemisen aihetta, mietteitä, tai voitte jutella myöskin tämän jälkeen, miltä tuntuu Jumalan rauha, miltä tuntuu rauhattomuus, oma tunto tai usko omalla tavallani.

Ehkä olette kuulleet jonkun, joka jättää Jumalan valtakunnan sanovan, että minä uskon omalla tavallani. Pikkuisen muokkaa sitä uskoa niin, että se sopisi minulle paremmin.

Mutta menemättä siihen sen enempää, niin näitä voi pohdiskella, ja me tiedämme, että me tahdomme olla Jumalan sanan perustalla eikä uskoa omalla tavallaan.

Tuossa on kuva, missä Jeesus kolkuttaa oveen. Siellä Ilmestyskirjan kolmannessa luvussa sanotaan, että minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku minun ääneni kuulee ja avaa oven, sen tykö minä tahdon mennä ja pitää illallista hänen kanssansa ja hän minun kanssani.

Ja joka voittaa, minä istun hänen kanssaan istuimellani niin kuin minäkin voitin ja olen istunut Isäni kanssa hänen istuimellaan.

Jolla korva on, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.

Näin me haluamme kuulla sitä aina, kun Jeesus kolkuttaa oveen. Me tahdomme avata sydämemme oven kuulemaan, mitä Henki seurakunnille sanoo, niin kuin tänään.

Siellä on toisella takaovella ehkä kolkuttelemassa sielun vihollinen, mutta ei avata hänelle ovea vaan avataan se Herralle Jeesukselle, ja hän tahtoo pitää illallista kanssansa.

Minä tulin monissa epäilyksissä ja syntisen tuntoisena tälle paikalle haluan kysyä, että saako uskoa kaikki synnit anteeksi? Minulla haluaa uskoa, ja niin saatte tekin, lapset, nuoret, aikuiset.

Kaikki synnit on anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Jeesuksen nimessä ja veressä synnit anteeksi.

Hiljennymme rukoukseen.

Rakas taivaan Isä, me kiitämme sinua tästä hetkestä, jona saimme sanasi ääreen pysähtyä. Siunaa sinä kotejamme, anna sinun rauhasi asua sydämissämme tässä ajassa ja kokoa meidät kaikki rakkaidemme kanssa taivaan kotiin. Aamen.