Seurapuhe Ylöjärven RY:llä 15.08.2021 15.00

Nimeen käymme näiden seurojen aluksi yhteiseen kiitokseen ja rukoukseen. Pyhä ja vanhurskas Jumala, rakas taivaallinen Isä. Meillä tänäänkin, tänä sunnuntai päivänä, on paljon aihetta kiitokseen. Me Isä haluamme tänään tuoda sinulle kiitoksen siitä, että saamme näin yhdessä kokoontua, sinun sanasi kuuloon yhdelle koolle.

Me Isä tuomme sinulle myös kiitoksen. Ja me Isä pyydämme, että sinä antaisit meille tänäänkin, tälläkin ajalla, sellaista lapsen kaltaista, yksinkertaista uskoa, että me tämän ajan keskellä jaksaisimme olla uskomassa. Me sanomme vielä turvallisesti, poikasi opettamin sanoin: Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä, niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

Ajattelin näiden seurojen aiheeksi lukea täältä Markuksen evankeliumista sen kymmenennestä luvusta, alkaen luvusta kolmetoista, jakeesta kolmetoista jakeeseen viisitoista, tutut Jumalan sanat. Ja nämä sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen: "Ja he toivat hänen tykönsä lapsia, että hän koskisi heihin. Mutta opetuslapset nuhtelivat tuojia. Mutta kun Jeesus sen näki, närkästyi hän ja sanoi heille: sallikaa lasten tulla minun tyköni. Älkää estäkö heitä, sillä sen kaltaisten on Jumalan valtakunta. Totisesti minä sanon teille, joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niin kuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle." Ja hän otti heitä syliinsä, pani kätensä heidän päällensä ja siunasi heitä. Aamen.

Tämähän on varsin tuttu Jumalan sanan kohta varmasti meille monille, ainakin meille vanhemmille ihmisille. Me olemme tätä Jumalan sanan kohtaa tottuneet kuulemaan kastejuhlassa, jossa olemme varmasti moni vanhempina, mummuina ja pappoinakin, ja te nuoremmat kummin roolissa saaneet olla. Ja tämä lukemani teksti luetaan monesti juuri kastejuhlassa.

Tämän päivän teema myöskin kirkkoraamatun mukaan oli itsensä tutkiminen. Ajattelen, että myöskin tämä, josta Jeesus tässä puhuu, josta Jeesus opettaa, tämä lasten usko, on meille jokaiselle myöskin hyvää tutkimista siitä omasta uskosta, että me jaksaisimme, niin kuin Kristus tässä opettaa, uskoa pienen lapsen lailla yksinkertaisesti. Se ei välttämättä tänä aikana ole aina helppoa. Ihmisjärki, ihmisviisaus on monessa kohtaa tulossa uskomisen asian edelle. Mutta niin kuin tässä tekstissä kuulimme, niin Kristus kuitenkin opettaa, että tämä uskon asia ei olekaan järjen asia, niin kuin hän tässä opetuslapsia neuvoo ja opettaa.

Samoin ajattelin, kun katson täältä teitä seuravieraita. Vaikka täällä on poikkeusolojen vuoksi joka toinen penkkirivi tyhjä, täällä on kuitenkin paljon ihmisiä, paljon sanankuulijoita ja myöskin erityisesti teitä aivan pieniä lapsia. Ajattelen niin, että te vanhemmat olette tänäänkin tuoneet, niin kuin tässä tekstissäkin kerrottiin, samalla tavalla kuin Jeesuksen aikana, tänne Jeesuksen luo lapsia, tänne Jumalan valtakunnan yhteiseen kokoontumisiin, seuroihin.

Ja ajattelen niin, että kun me vanhempina kehotamme teitä nuoria, jotka jo itse pääsette kulkemaan, tulemaan Jumalan sanan kuuloon, ja tulemme itse niiden nuorempien lasten kanssa, niin me haluamme juuri sitä tässä, mitä nämäkin vanhemmat, kun he toivat Jeesuksen tykö lapsia. Me haluamme tuoda tänne Jeesuksen tykö niitä omia lapsia. Mutta niin kuin tämä lukemani teksti tässä kertoi, että he toivat hänen tykönsä lapsia, että hän koskisi heihin. Mutta opetuslapset nuhtelivat tuojia.

Ajattelin, että minkään takia ne opetuslapset toimivat näin, että he nuhtelivat näitä tuojia Jumalan valtakunnassa. Täällä on aina kuulunut kirkkaina lasten äänet. Tämä on myöskin siinä mielessä lasten ja lasten kaltaisten valtakunta. Jumalan valtakuntaan kuuluvat hyvin oleellisena osana lapset. Mutta opetuslapset tässä rupesivat näitä tuojia nuhtelemaan. Mutta niin kuin me kuulimme, niin kun Jeesus sen näki, närkästyi hän heille ja sanoi vielä: sallikaa lasten tulla minun tyköni. Älkää estäkö heitä, sillä sen kaltaisten on Jumalan valtakunta.

Ajattelin niin, että he olivat täällä tämän evankeliumitekstin edellä olleet saaneet olla ja olleet aivan siinä elämänherran, vapahtajan, jos voi sanoa, vierihoidossa. Olivat saaneet omin silmin nähdä, olivat saaneet kuulla vapahtajan opetusta. Mutta silti näille opetuslapsille oli myöskin tällainen inhimillinen, voimme sanoa hyvinkin inhimillinen asia noussut heidän mieliinsä, josta he olivat sitten Jeesuksen kuulematta keskustelleet. He olivat nimittäin keskustelleet siitä, kuka heistä olisi Jeesuksen silmissä suurin.

Ja täällä edellä lukee, että Jeesus kysyi heiltä kotiin tultuaan, mistä te keskustelitte. Mutta he olivat vaiti, sillä he olivat keskustelleet tiellä toistensa kanssa siitä, kuka on suurin. Sitten Jeesus otti nämä opetuslapset yhdelle koolle, yhden pöydän ääreen, ja hän, niin kuin tämä teksti sanoo, istuutui, kutsui ne kaksitoista ja sanoi heille: "Jos joku tahtoo olla ensimmäinen, on hänen oltava kaikista viimeinen ja kaikkien palvelija." Sitten vielä se mielestäni tärkeämpi asia: hän otti lapsen ja asetti sen heidän keskellensä, ja otettua sen syliinsä, hän sanoi heille: "Joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut. Ja joka minut ottaa tykönsä, se ei ota tykönsä minua, vaan hänen, joka on minut lähettänyt."

Näin tärkeästä asiasta, tai näin tärkeänä asiana, elämänherrakin näki lapsen roolin nimenomaan uskon esikuvana. Että se, joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaakin tykönsä itse elämänherran, Jeesuksen Kristuksen. Ja kun hän ottaa tykönsä Jeesuksen Kristuksen, hän ei ota pelkästään Jeesusta, vaan sen, joka hänet on lähettänyt, eli Jumalan. Näin se elämänherra opettaa niitä opetuslapsia. Hän ei moiti, vaan hän kauniisti ja kärsivällisesti opettaa ja neuvoo.

Tässähän on meillekin vanhempina paljon oppimista, että mekin jaksaisimme olla niitä lapsia Kristuksen kärsivällisyydellä ohjaamassa ja opettamassa, varsinkin silloin, jos ja kun joskus tuntuu ja aivan näyttääkin siltä, että kaikki lapset eivät jaksa sitä samaa arvomaailmaa tai uskon lahjaa, mitä me vanhemmat ja mitä me vanhemmat koitamme opettaa tuomalla ja pyytämällä heitä seuroihin. Silloin meiltä ennen kaikkea kysytään sitä Kristuksen mieltä, Kristuksen rakkautta kohdata, rakkaudella neuvoa tällaistakin lähimmäistä.

Mutta tähän tekstiin palatakseni vielä niin, elämänherra täällä sanoo: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni. Älkää estäkö heitä, sillä sen kaltaisten on Jumalan valtakunta." Meidän uskon kautta ymmärrämme, ja niin kuin me olemme kastejuhlassa tätä tekstiä kuulleet, niin siellä kastejuhlassa, joka on siis raamatun asettama pyhä sakramentti, me otamme lapsen ja siunaamme hyvän oman tunnon liittoon Jumalan kanssa.

Meidän uskon kautta ymmärrämme, että jokainen tähän maailmaan syntyvä lapsi on ja syntyy uskovaisena Kristuksen ansion tähden. Ja kasteessa hän tekee hyvän oman tunnon liiton Jumalan kanssa. Sen tähden mekin haluamme kristillistä kastetta, kristilliselle kasteelle olla saattamassa niitä pieniä Jumalan lahjoja, joita taivaan Isä meille itsellemme on antanut, jos hyväksi on nähnyt.

Mutta vielä tästä uskon esikuvasta ajattelin, että tämä pieni lapsi, että minkä takia tämä elämänherra pitää tätä lasta näin tärkeänä, näin isona esimerkkinä meillekin vanhemmille, jotka olemme monet saaneet olla Jumalan valtakuntaa asumassa koko elämän ajan. Eikö olisi järjellä ajateltava asia, että me tämän uskomisen asian osaamme ja ymmärrämme? Mutta tässä on juuri se ihmisjärki ja ihmisviisaus, joka monesti tulee uskomisen esteeksi.

Se Kristus, hän haluaa, tai kun hän lasta nostaa uskon esikuvaksi, antaa meille esimerkin. Mutta tällainen pieni lapsi on aivan riippuvainen äidistä ja isästä, äidin ja isän huolenpidosta. Että jospa mekin tämän päivän Jumalan lapset jaksaisimme edelleen tätä Jumalan sanaa, tätä uskomisen asiaa käsittää omalle kohdalle niin kuin pieni lapsi, että me saisimme olla Jumalan hänen armonsa hoidossa.

Sillä tämä uskomisen asia on kuitenkin alusta loppuun Jumalan työ, Jumalan, Jumalan, Jumalan, Jeesuksen työ, Jeesuksen ansio. Ei tässä ole mitään ihmiseltä. Sen tähden ajattelen, että Kristus haluaa tämän pienen lapsen ottaa aivan tällaiseksi esimerkiksi, niin kuin hän tässä sanoo: "Totisesti minä sanon teille, joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niin kuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle."

Ja muistamme myöskin täältä pyhästä raamatusta niitä kohtia, joissa Jeesukselta tullaan kysymään, täältä pyhästä, että mitä minun pitäisi tehdä, että minä perisin iankaikkisen elämän. Niin mitä se elämänherra näille kysyjille vastaa? Hän ei vastaakaan, että tee tätä tai tee tuota, vaan hän sanoo, että myy kaikki, anna köyhille ja sinulla on tavara taivaassa.

Eikö tässäkin ole se sama näköala tai näkökulma, mikä tässä lapsen uskossa? Että tämä uskomisen asia on Kristuksen työ alusta loppuun. Me emme tarvitse mitään omalta puolestamme, jos me vain haluamme ottaa Jumalan sanan, armoevankeliumin vastaan omalle kohdallemme ja uskoa sen omalle kohdallemme. Se riittää vielä tänäkin päivänä. Näin yksinkertaisesta asiasta on kysymys, kun me uskon asiasta puhumme.

Mutta eikö se yksinkertaisuus tässä asiassa ole myöskin se meidän turvamme? Niin kuin tämä viimeinen jae täällä sanoo, että hän otti lapsia syliinsä, pani kätensä heidän päällensä ja siunasi heitä. Että se yksinkertaisuus on meille tänäkin aikana turva. Me saamme yksinkertaisesti luottaa ja turvata Jumalan lupauksiin niin kuin tämä pieni lapsi. Ja tämä teksti sanoo, että hän siunasi heitä.

Tässä on kuitenkin se, tässä siunauksessa, se Jumalan valtakunnan ydin, niin kuin me varmasti kaikki olemme saaneet omalle kohdalle kokea ja tuntea sen, kuinka se synti meihin helposti tarttuu ja hidastaa tätä matkaa. Niin me saamme tälläkin hetkellä, näissäkin seuroissa, jäädä tämän vapahtajan siunauksen turviin ja haltuun.

Te kaikki pienet lapset, te nuoret ja vanhemmat, saatte tänäänkin olla turvallisesti uskomassa, aivan niin kuin elämän Herra laittoi kätensä heidän lasten päälle ja siunasi heitä. Se sama evankeliumi, se Jeesuksen antaman lähetyskäskyn mukaan, se kuuluu täällä Jumalan valtakunnassa pyhän hengen työnä tänäkin päivänä. Sinä saat, kuulijani siellä netin äärelläkin, uskoa turvallisesti, luottaa näihin Jumalan ja vapahtajan armo lupauksiin, uskoa eletyn elämän virheet ja virheet turvallisesti anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä.

Me haluamme tänäkin päivänä pitäytyä tässä tutussa Jeesuksen nimessä ja veressä saarnassa, koska eikö se elämän Herra, Jeesus Kristus, siellä Golgatan ristillä ne meidän jokaisen synnit sovittanut. Sen tähden me saarnaamme kaikkien syntien anteeksiantamusta Herran Jeesuksen nimessä ja veressä. Meillä on tänäkin päivänä, tänäkin aikana luottaa vapahtajaan, luottaa näihin armo lupauksiin. Ja meille on luvattu, että kun me näin jaksamme uskoa, niin Jeesus on luvannut meidät kantaa ja viedä sinne taivaan kotiin perille kerran.

Näin me saamme tälläkin hetkellä jäädä Jumalan ja hänen armonsa sanan siunattuun haltuun. Jeesuksen nimeen, aamen. Ja me saamme uskoa yhdessä Jumalan seurakunnan kanssa.

Käymme vielä seurojen lopuksi Herran siunaukseen. Herra siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä. Herra kirkastakoon kasvonsa meille ja olkoon meille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, aamen.

Kiitos.