Seurapuhe Jyväskylän RY:llä 10.11.2021 19.01

Kolmiyhteisen Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aloitamme nämä seurat yhteisellä kiitoksella ja rukouksella.

Kaikki valtias, kaikki tietävä, armollinen Jumala, rakas taivaallinen Isämme. Kun me nyt olemme sinun pyhän sanasi äärelle kokoontuneita, niin meillä on paljon kiitoksen aihetta. Me kiitämme siitä, että poikasi sovitustyön ansiosta meillä on tänä iltana nimi elämän kirjassa taivaassa. Meillä on kaikkien syntien anteeksiantamus ja toivo iankaikkisesta elämästä kerran luonasi taivaassa.

Rakas taivaan Isä, me pyydämme, että sinä kutsuisit ja vetäisit puoleesi vielä niitä armosta osattomia, jotta hekin pääsisivät tähän hyvään paimenen laumaan. Me pyydämme Isää, että sinä pitäisit meitä itse kutakin lapsena, lapsen paikalla tässä lasten valtakunnassa.

Rakas taivaan Isä, kiitämme myös kaikesta ajallisesta hyvyydestä, jota sinä meidän itse kunkin elämään olet paljon antanut tämän ajallisen elämän lahjasta. Taadamme kiittää kodeistamme ja perheistämme ja niistä ystävistä ja läheisistä, joita sinä olet antanut meille tämän ajallisen matkan tueksi, mutta ennen kaikkea taivasmatkalle tueksi ja turvaksi. Me, Isä, pyydämme, että sinä antaisit jokaiselle ihmiselle edes yhden ystävän.

Rakas taivaan Isä, kun nyt olemme sanasi äärellä, me pyydämme, että tahtosi mukaan olisit sanaa niin avaamassa, että se meitä lohduttaisi ja se meitä rohkaisisi tällä taivastiellä kulkemaan, niin että me säilyisimme uskomassa ja kaikki pääsisimme kerran taivaaseen.

Isä meidän, joka olet taivaissa, pyhitetty olkoon sinun nimesi, tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta, sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

Luen puheen johdannoksi täältä psalmista 73, sen lopusta muutamia jakeita. Jakeet 23-28. Sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen.

Kuitenkin minä saan aina olla luonasi, sinä pidät kädestäni kiinni. Sinä johdatat minua tahtosi mukaan, ja viimein sinä nostat minut kunniaan. Taivaassa minulla on sinut, sinä olet ainoa turvani maan päällä. Vaikka ruumiini ja sieluni nääntyy, Jumala on kallioni, minun osani iankaikkisesti. Ne, jotka luopuvat sinusta, menehtyvät. Sinä tuhannet kaikki, jotka vältätte sinut. Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa. Minä turvaan Herraan, Jumalaani, ja kerron kaikista hänen teoistaan. Aamen.

Tämä psalmi oli hyvin henkilökohtainen. Psalmin kirjoittaja on uskovainen mies, Aasaf. Aasafista kerrotaan, että hän oli pappi, leeviläinen laulun johtaja. Mutta tässä psalmikohdassa kerrotaan, että tuo Aasaf oli hyvin suurissa kiusauksissa. Aasaf oli hyvin ahdistunut.

Nuori sisareni ja veljeni, oletko sinä ollut kiusauksissa? Onko kiusaukset sinulle tuttuja? Kyllä me joudumme toteamaan, että kiusaukset ovat meille Jumalan lapsille hyvinkin tuttuja. Mitä ne kiusaukset ovat? Kiusaukset ne ovat sielun vihollisen houkutuksia. Kun sielun vihollinen meitä houkuttelee, ne eivät ole syntiä. Mutta jos me lankeamme noihin kiusauksiin, niin me joudumme syntiin.

Ja sielun vihollisen, eli kiusaajan, eli paholaisen tavoite on, että me lankeaisimme syntiin. Minkä tähden? Sen tähden, koska Raamattu sanoo, että synti erottaa ihmisen Jumalasta. Ja kun Jumalan tahto on, niin kuin pienois-evankeliumissa sanotaan, että niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainoan poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän.

Siis Jumalan tahto on, että jokainen ihminen saisi elää Jumalan yhteydessä ja pääsisi taivaaseen. Mutta sielunvihollisen tehtävä ja tavoite on, että ihminen lankeaisi, luopuisi uskosta.

Sen tähden meillä on evankeliumi, joka taas on Jumalan voima kaikille sen uskoville autuudeksi. Tuo sielunvihollinen, kun tekee kiusauksia, asettaa eteemme kiusauksia, niin sielunvihollinen on siinä taitava. Se osaa löytää sellaisen juuri minulle ja sinulle sopivan henkilökohtaisen kiusauksen. On kiusauksia nuorille ja on kiusauksia aikuisille ja vielä vanhuksillekin riittää kiusauksia.

Tämän psalmin kirjoittaja Aasaf oli niin suurissa kiusauksissa, että nuo kiusaukset olivat tulossa hänelle uskomisen esteeksi. Tässä edellä Aasaf kyselee, että olenko turhaan pitänyt sydämeni puhtaana ja käteni viattomina, ja vielä kertoo, että minä olin vähällä horjahtaa, jalkani melkein pettivät. Tuo Aasaf oli uskon tiellä horjahtamassa, jalat melkein pettivät.

Aasafilla oli suuria epäilyksiä siitä, että onko tästä uskomisesta yhtään mitään hyötyä. Onko ihan turhaan hän ollut uskomassa? Nuo kiusaukset, mistä tässä puhutaan, olivat Jeesuksellekin tuttuja. Jeesuksesta sanotaan, että hän oli kaikessa kiusattu niin kuin mekin, mutta sillä erotuksella, että Jeesus ei langennut noihin kiusauksiin.

Muistatte varmaan, kun Jeesus oli silloin toimintansa alussa siellä autiomaassa, kuinka paholainen kiusasi Jeesusta. Mutta Jeesus torjui nuo kiusaukset Jumalan sanalla.

Mitä nuo Aasafin kiusaukset sitten olivat? Täällä kerrotaan, että tuo Aasaf kadehti jumalattomia ihmisiä, epäuskoisia ihmisiä. Aasaf kadehti niitä, kun näki, kuinka epäuskoiset ihmiset menestyvät elämässään. Heillä ei ole ikinä vaivoja ja he ovat terveitä. He eivät joudu raatamaan niin kuin muut ihmiset, eikä heitä toisten tavoin kuriteta.

Aasafista alkoi näyttämään siltä, että Jumala ei ole oikeudenmukainen. Että hän on uskovainen, kieltäytyy ehkä joistakin asioista, pyrkii ahkeroimaan hyvällä omalla tunnolla. Mutta nuo ihmiset, jotka tekevät syntiä, ehkä julkisestikin, niin he menestyvät elämässä.

Raamattu sanoo, että Jumala antaa auringon paistaa niin pahoille kuin pyhillekin. Tuo sielunvihollinen pyrkii kyseenalaistamaan Aasafin uskon jo. Aasafille tuli järjen epäilyksiä, kun hän alkoi järjellä miettimään, että onko tässä touhussa yhtään mitään järkeä.

Tässä kerrotaan, että minä mietin ja mietin ymmärtääkseni kaiken tämän, mutta se oli minulle liian vaikeaa. Jumalan tarkoitusta ei voi ihminen omalla järjellä selittää. Sitä Jesajakin kirjoittaa, että sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella.

Mutta sitten tässä psalmissa tulee oleellinen kohta. Kun tuo siis Aasaf on hyvin ahdistunut synkkien ajatusten keskellä kiusattuna, niin tässä kerrotaan, että Jumala ei hyljännyt tuota Aasafia.

Tässä käy ilmi, kuinka Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa meitä syntiin joutuneita ihmisiä. Jumala ohjasi tuon Aasafin askeleet Jumalan sanan kuuloon.

Tässä kerrotaan, että viimein tulin Jumalan pyhäkköön ja tajusin, miten jumalattomien käy. Aasaf ei jäänyt yksin noiden epäilystensä, väilystensä ja kiusausten alle, vaan Jumala ohjasi, antoi hänelle voimaa lähteä Jumalan pyhäkköön, Jumalan sanan kuuloon.

Eli jos me tämän ajan termeillä voimme ajatella, että tuo Aasaf lähti seuroihin, tuli rauhan yhdistykselle. On tärkeä asia, että me kokoonnumme yhdelle koolle, tulemme Jumalan sanan äärelle, Jumalan sanan lohdutettavaksi, että tuo Jumalan sana meitä ruokkii ja opettaa ja vahvistaa.

Nimittäin Raamattu sanoo, että usko se tulee kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta. Ja kun tuo Aasaf sai olla siellä pyhäkössä Jumalan sanan äärellä, niin tuo Jumalan sana vaikutti, se hoiti ja evankeliumi puhdisti.

Jumalan sanasta sanotaan, että se on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani. Sinulla, rakas nuori, saattaa joskus tuntua, että tuon taivaan tien se polku on hämärtynyt. Ei oikein tiedä, että mitenkä pitäisi toimia ja mitenkä uskoa.

Niin tuo Jumalan sana valaisee tuon polun ja näyttää, että mistä kulkee tie taivaaseen. Tuon Jumalan sanan hoidon alla Aasafille avautui se, mikä on ihmisen elämässä kaikkein tärkeintä.

Me saamme nauttia elämän lahjasta, opiskella ja tehdä työtä, perustaa perheitä ja niin edelleen harrastaa, mutta kaikkein tärkeintä on säilyttää sydämen usko ja hyvä oma omatunto.

Kristi Noppi opettaa, että ihmisen elämän kaikkein tärkein asia on Jumalan ja vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen. Uskolle on niin hyvää palkka, kun sille on palkkana kerran iankaikkinen elämä.

Aasaf Jumalan sanan hoidossa sai jälleen silmiinsä näkökyvyn. Hän pystyi uskon silmin taas katselemaan uskon kalleutta, sitä, että minkä tähden hän on uskomassa. Hän sai uskon silmin katsella sinne perille, minne Jumalan lapset matkaa tekevät taivaan kunniaan.

Ilman uskoa ihmisen on mahdotonta kelvata Jumalalle. Sielun vihollinen saattaa myös kiusata ja ikään kuin esittää sen kysymyksen, että voiko tämä uskon asia olla noin mahdottoman yksinkertainen, että uskoo sen, että Jumala on lähettänyt oman poikansa tänne maan päälle sovittamaan juuri minun synnit.

Että minä, joka olen omalta puoleltani syntieni tähden kuolemaan tuomittu, niin Jumala antoi oman poikansa ristin kuolemaan ja kuoleman voittamaan ylösnousemaan juuri minun syntieni tähden.

Opetuslastetkin monesti epäilivät. Toisaalta he, kun olivat inhimillisiä ihmisiä, miettivät sitä, että kukapa se tässä Jumalan valtakunnassa olisi ehkä se suurin. Niin muistatte sen, kuinka Jeesus otti pienen lapsen, laittoi sen siihen opetuslasten keskelle ja sanoi, että ellet käänny ja tule tämän pienen lapsen kaltaiseksi, ette pääse taivasten valtakuntaan, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi on suurin taivasten valtakunnassa.

Pienellä lapsella on riittävä usko päästäkseen taivaaseen.

Tässä tekstissä Aasaf vielä tutkii itseään. Hän tunnustaa, että näiden epäilysten äärellä hän oli tosi heikoilla. Sydämeni oli katkera, sieluni pisti. Minä olin mieletön, ymmärrystä vaille. Olin kuin järjetön eläin sinun edessäsi.

Mutta sitten Aasaf kertoo Jumalan suuresta rakkaudesta heikkoa ja syntistä ihmistä kohtaan. Tässä Aasaf kertoo, että kaikesta siitä huolimatta, että hän oli niin ja on niin heikko, että hän oli suurien kiusausten alla luopumassa uskosta, niin siitä huolimatta kuitenkin minä saan aina olla luonasi, sinä pidät kädestäni kiinni.

Eikö ole, rakas sanankuulija, turvallinen ja ihana kuva, Jumala pitää sinua kädestä kiinni, vaikka mitä sinun elämässäsi tapahtuisi. Jumala ei irrota ihmistä, ihmisen, uskovaisen ihmisen kädestä otetta, jos ihminen ei sitä itse irroita.

Kannattaa uskoa, ei kannata irroittaa otetta Jumalan kädestä. Kannattaa laittaa synti pois, joka erottaa ihmisen Jumalasta. Sillä se pieni lapsen usko riittää. Se lapsen usko on suuri ja täydellinen, mutta kun me kasvamme, me näemme sen pienenä. Mutta se riittää.

Nimittäin Raamattu sanoo, että ei ole hyviä ja huonoja uskovaisia, vaan Raamatun mukaan on vain uskovaisia ja epäuskoisia. Niitä, joilla on nimi elämän kirjassa taivaassa ja niitä, joilla se nimi ei siellä ole. Se riittää, että uskoo vaikka vähäsen.

Sinä johdatat minua tahtosi mukaan ja viimein sinä nostat minut kunniaan. Kun tuo Jumala pitää kädestä kiinni, niin Jumala johtaa myös tässä ajallisessa elämässä meitä oman tahtonsa mukaan.

Jumalalla on meidän jokaisen elämälle omat suunnitelmat. Kastepsalmissa sanotaan, että Jumala on meidän jokaisen ihmisen elinpäivät suunnitellut ja nähnyt ennen meidän syntymäämme. Jumala johtaa elämäämme hänen tahtonsa mukaan.

Aina tuo Jumalan tahto ei ole meille mieluisaa. Meidän elämässämme on koettelemuksia ja vastoinkäymisiä. Mutta niin kuin tuossa alussa me rukoilimme, että tapahtukoon sinun tahtosi, se voi joskus tuntua vaikealta näin rukoilla, kun on ehkä pelko, että se isänä tahto on jotain muuta kuin oma tahto.

Mutta siltikin me saamme turvallisesti rukoilla Jumalan tahdon toteutumista meidän elämässämme, sillä Jumala on sanonut, että hän antaa meille tulevaisuuden ja toivon. Ja jos Jumalan tahto meidän elämässämme toteutuu, niin me säilymme uskomassa ja pääsemme kerran taivaaseen.

Kun tuo Aasaf oli siellä Jumalan sanan kuulossa, niin ehkä tärkein asia, mikä hänelle kirkastui, oli se, kun tässä sanottiin, että sinä johdatat minua tahtosi mukaan ja viimein sinä nostat minut kunniaan.

Tärkein asia se, että Jumalan lapsen elämässä on selkeä päämäärä. Uskon päämäärä on se, että me emme usko tätä aikaa varten, vaan taivasta varten.

Kerran opetuslapset kysyivät Jeesukselta, että kun me nyt ollaan elämässä luovuttu kaikesta ja lähteneet seuraamaan sinua, niin mitä me siitä saamme? Mikä on meille palkka?

Niin Jeesus vastasi noille opetuslapsille, että jokainen, joka on hänen nimensä tähden luopunut näistä ajallisista asioista, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän. Siksi kannattaa uskoa.

Vaasa jatkaa, että taivaassa minulla on sinut. Sinä olet ainoa turvani maan päällä. Vaikka ruumiini ja sieluni nääntyy, Jumala on kallioni, minun osani iankaikkisesti.

Vaasa, vaikka sai synnit ja epäilykset anteeksi, niin hän eli tätä ajallista elämää, niin kuin mekin täällä elämme ajallisen maailman keskellä. Se tarkoittaa sitä, että meillä voi olla ajallista sairautta, kipuja ja vaivoja.

Mutta Aasaf totesi, että vaikka minun ruumiini ja sieluni nääntyisi, niin Jumala on kallioni, minun osani iankaikkisesti. Aasaf ajatteli, että Jumala on se kallio, sydämen kallio, johonka hän turvaa kaikessa ajallisessa.

Mutta ennen kaikkea Jumala on hänen osansa iankaikkinen.

Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä turvaan Herraan Jumalaani ja kerron kaikista hänen teoistaan.

Siis tuo Aasaf, joka tämän psalmin alkupuolella kertoi siitä, kuinka hän oli kiusauksissa, oli ahdistunut, niin riemuitsee, minun onneni on olla lähellä Jumalaa.

Uskovainen ihminen saa iloiten elää elämää. Meillä on paljon ilon ja kiitoksen aiheita, joita tuossa alkurukouksessakin muistelimme. Saamme kiittää Jumalaa elämän lahjasta ja kaikesta ajallisen elämän hyvyydestä.

Mutta ennen kaikkea me saamme olla elämässämme lähellä Jumalaa ja turvata häneen. Uskomisen uskon olemus on ilo.

Raamatussa puhutaan paljon ilosta. Kuinka jouluyönä enkeleillä oli ilo sanoma vapahtajasta. Tuohon iloon viittaa Paavali Filippiläiskirjeessä, kun hän kirjoittaa, että iloitkaa aina Herrassa. Vieläkin minä sanon iloitkaa.

Ja Paavali toisaalla myös kirjoittaa siitä uskon olemuksesta, että se on vanhurskautta, rauhaa ja iloa. Tuo ilo kumpuaa siitä, että kaiken meidän kiusausten ja epäilysten alla me saamme turvata Jumalaan ja saamme uskoa kaikki synnit ja kiusaukset anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Viime lauantaina oli pyhäinpäivä ja tuon pyhäinpäivän evankeliumiteksti Matteuksen evankeliumista oli sieltä vuorisaarnan alusta Jeesuksen autuaaksi julistus.

Kun Jeesus sanoi, että autuaita ovat hengellisesti köyhät ja sanoi, että heidän on taivasten valtakunta. Tuon autuas tarkoittaa, että on onnellinen ja vielä tarkemmin iankaikkisesti onnellinen.

Eli autuas, uskovainen ihminen saa olla onnellinen täällä ajassa, mutta ennen kaikkea hän on iankaikkisesti onnellinen, kun hän pääsee kerran taivaan iloon.

Autuaita ovat murheelliset, he saavat lohdutuksen. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaassa saatte, on suuri.

Se palkka on se, että meillä on jo nyt omistettavina Jumalan lapsen nimiin. Sydämessä elävä usko ja tälläkin hetkellä kaikkien syntien anteeksiantamus.

Sinä, rakas sanankuulija, jolle ehkä minun kanssani kiusaukset ovat hyvin tuttuja, on ehkä tullut lankemuksiakin, mutta evankeliumi, se on Jumalan voima.

Tuo evankeliumi on tälläkin hetkellä meidän keskellämme. On lupaa jäädä uskomaan kaikki synnit, kiusaukset ja epäilykset anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Jeesuksen nimessä ja veressä on synnit anteeksi. Saa olla turvattuna ja siunattuna.

Monesti nuorena seurapenkissä saatoin olla kiusattuna ja syntisen tuntoisenakin, mutta tuntui, että kättä ei oikein kehdannut nostaa, vaikka olisi halunnut tuon evankeliumin uskoa.

Sinä, rakas sanankuulija, saat sille paikalle uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Saat olla turvattuna ja siunattuna.

Saanko minä uskoa omat kiusaukseni ja syntini anteeksi? Näin minä tahdon jäädä uskomaan yhdessä teidän kanssanne.

Jäämme näin Jumalan ja hänen armosanaan siunattuun haltuun. Jeesuksen nimeen. Aamen.

Herra, siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä. Herra, kirkastakoon kasvonsa meille ja olkoon meille armollinen. Herra, kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan.

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.