Seurapuhe Kempeleen RY:llä 14.11.2021 17.25

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Jatkamme vielä seuroja, ja puheen johdannoksi luen tämän valvomisen sunnuntain psalmitekstin. Tuo Jumalan sanan kohta löytyy psalmista yhdeksänkymmentä, jakeista yhdestä kuuteen ja kahdestatoista seitsemääntoista. Ja sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen seuraavasti:

Mooseksen, Jumalan miehen, rukous.

Herra, sinä olet meidän turvamme polvesta polveen. Jo ennen kuin vuoret syntyivät, ennen kuin maa ja maanpiiri saivat alkunsa, sinä olit. Jumala, ajasta aikaan sinä olet. Sinä annat ihmisten tulla maaksi jälleen ja sanot: "Palatkaa tomuun, Aadamin lapset!" Tuhat vuotta on sinulle kuin yksi päivä, kuin eilinen päivä mailleen mennyt, kuin öinen vartiohetki. Me katoamme kuin uni aamun tullen, kuin ruoho, joka hetken kukoistaa, joka vielä aamulla viheriöi, mutta illaksi kuivuu ja kuihtuu pois.

Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen. Herra, käänny jo puoleemme. Kuinka kauan vielä viivyt? Armahda meitä, palvelijoitasi. Ravitse meitä armollasi joka aamu, niin voimme iloita elämämme päivistä. Niin kuin annoit murheen, anna meille ilo yhtä monena vuotena kuin vaivamme kesti.

Anna palvelijoittesi nähdä suuret tekosi. Anna lastemme nähdä kunniasi loisto. Herra, meidän Jumalamme, ole lempeä meille. Anna töillemme menestys. Siunaa kättemme työt.

Aamen.

Tuossa Osmon puhetta kuunnellessani oli turvallista kuunnella tuota, mitä Jumala aukaisi tästä tämän sunnuntain valvomisen teemasta. Ja tuo sama asia, mikä tuossa edellisessä puheessa tuli esille, kuinka olemme tässä kirkkovuodessa lähestymässä kirkkovuoden loppua, ja myös vuodenkierrossa olemme lähestymässä jo vuoden loppua.

Olemme marraskuussa, kuolleessa kuukaudessa. Tuossa, kun tyttäremme kanssa tänne ajelin tuolta Raahesta, niin siinä tosiaan tien molemmin puolin katselimme sitä talveen valmistautuvaa luontoa, jossa kaikki näytti kuolleelta, ja se kesän vihreys on piilossa. Mutta sillä tavalla se meitä muistuttaa myös meidän elämästämme ja tästä tämän sunnuntain teemasta.

Ja kerran meidänkin elämämme päättyy. Ja meidät jokainen kutsutaan ajallaan tästä elämästä. Aika kulkee eteenpäin vääjäämättä. Ja tämän sunnuntain tekstit muistuttavat meitä siitä, että valvokaa!

Tuo Osmo muisteli tuota tapausta arkun ääressä. Myös itselleni näin valvomisen sunnuntaina ja tämän psalmitekstin äärellä nousee mieleeni muisto jo lähes kolmenkymmenen vuoden takaa, jolloin olin saattelemassa serkkuani viimeiselle matkalle. Tuo serkkuni oli täyskaimani. Ajattelin, että kerran minä olen siellä samassa tilanteessa, mutta siellä arkun toisella puolella.

Tuolla kirkossa lauloimme silloin virttä kuusisataakymmenen, jossa erityisesti tuo toinen säkeistö jäi mieleeni. Siinä laulettiin, että ei nuoruuteen voi turvata, ei terveyteen luottaa. Vanhemmat voivat lapsensa jo varhain hautaan saattaa. Ei kysy meiltä kuolema, ken on jo lähtöön valmiina ja kuka tahtoo jäädä?

Tuo nuori mies oli perheensä nuorimmainen, eli tuo lähtöjärjestys ei useinkaan ole ikäjärjestys. Siksi tuo muistutus valvomisesta on tänä iltanakin meille kaikille tärkeä.

Tuo psalmi on otsikoitu: Mooseksen, Jumalan miehen, rukous. Eli muistamme, kuinka Jumala kutsui Mooseksen Israelin kansan johtajaksi, ja Mooseksen tehtävänä oli johdattaa Israelin kansa Egyptin orjuudesta luvattuun maahan.

Ja tuossa tuo Jumalan mies, se, tuota määritettä me voimme laajentaa miehiin ja naisiin ja lapsiin. Eli Jumalan lapsi. Mooses oli myös Jumalan lapsi. Hän oli kuuliainen sille Jumalan käskylle, jonka hän sai.

Ja tuo psalmi on kirjoitettu ikään kuin vuoropuhelun muotoon. Siinä Jumalaa puhutellaan sinä-muodossa. Ja niin kuin me tuosta kristinopista sen muistamme, että rukous on sydämen nöyrää ja vilpitöntä puhetta Jumalalle.

Tässä ensimmäisessä jakeessa sanotaan, että Herra, sinä olet meidän turvamme polvesta polveen. Tänään olemme viettäneet isänpäivää, ja tuosta psalmistakin nousee tällainen turvallinen isä-lapsisuhde, jota me tässä maallisessakin mielessä voimme peilata tuohon taivaallisen Isän ja meidän jumalasuhteeseemme.

Tuossa kristinopissa tuota taivaallisen Isän roolia avataan sillä tavalla, että Jumalaa sanomme Isäksi sen tähden, että hän on kaiken luonut ja ylläpitää sen, mutta erittäin siksi, että hän Jeesuksessa Kristuksessa ottaa meidät lapsikseen. Eli Jumala on meidän turvamme polvesta polveen.

Raamatussa kerrotaan, kuinka Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala oli myös niiden myöhemmin tulleiden polvien Jumala. Ja tuo sama Jumala on meidänkin Jumalamme tänä iltana.

Sitten tuossa psalmissa todetaan, että jo ennen kuin vuoret syntyivät, ennen kuin maa ja maanpiiri saivat alkunsa, sinä olit. Jumala, ajasta aikaan sinä olet. Eli Jumala on aina ollut. Hän on ollut ennen aikojen alkua. Hän tulee olemaan myös ajan päättymisen jälkeen.

Jumala on myös kaiken luoja. Hän on luonut kaiken ja jatkaa luomistyötä tänäkin päivänä. Jumala on luonut niin näkyvän kuin näkymättömänkin maailman.

Sitten tuo psalmin kirjoittaja tuosta Jumalan ajattomuudesta ja kaikkivaltiudesta palaa tähän meidän ihmisen osaan ja sanoo, että sinä annat ihmisten tulla maaksi jälleen ja sanot: "Palatkaa tomuun, Aadamin lapset." Muistamme, kuinka tuossa ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kerrotaan ihmisen luomisesta, kuinka Jumala loi ihmisen maan tomusta ja antoi hänelle kuolemattoman hengen.

Mooseksen kirjassa kirjoitetaan, että Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento.

Muistamme sitten, kuinka syntiinlankeemuksessa meidän osaksemme tuli kuolema ja perisynti, jota me kaikki kannamme muistona tuosta syntiinlankeemuksesta. Ja kuinka Jumala ilmoitti sitten syntiinlankeemuksessa langenneelle ihmisparille, että otsa hiessä on sinun hankittava leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinut on otettu. Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat.

Eli me ihmiset olemme katoavaisia. Tämä meidän ajallinen ruumiimme kerran katoaa, mutta meillä on kuolematon sielu. Me olemme saaneet Jumalalta katoamattoman hengen. Me olemme iankaikkisuusolentoja.

Siksi tänään, valvomisen sunnuntaina, on ajankohtainen kysymys tuo erään virren kysymys: missä vietät, ihmislapsi, kerran ikuisuutesi? Jos ei ole kirjoitettuna nimeäsi kirjassa, niin avataan.

Taivaalliseen hääjuhlaan kutsutaan ne, joiden nimi löytyy Elämän kirjasta. Saimme tässä syksyn aikana hääkutsun, ja me löysimme sieltä hääsalista paikkamme nimilapun perusteella. Meidät oli tuollaista hienoa sanaa käyttäen plaseerattu sinne juhlapöytään. Samalla tavalla meidät kaikki, joiden nimi löytyy Elämän kirjasta, on plaseerattu sinne taivaalliseen juhlapöytään.

Siksi on tärkeää, että pyrimme elämään tämän ajallisen elämämme niin, että meidän nimemme löytyy siitä kirjasta. Meidän on joka hetki tärkeää olla valmiina lähtöön ja siksi pyrkiä vaeltamaan puhtaalla omallatunnolla, korjaamaan niitä vikoja ja virheitä, joita me perisynnistä osallisina aina joudumme lankeamaan.

Tuossa Heprealaiskirjeessä tuo Heprealaiskirjeen kirjoittaja meitä muistuttaa: "Kun siis ympärillämme on todistajia kokonainen pilvi, pankaamme pois kaikki, mikä painaa, ja synti, joka niin helposti kietoutuu meihin. Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään. Edessään olleen ilon tähden hän häpeästä välittämättä kesti ristillä kärsimykset, ja nyt hän istuu Jumalan valtaistuimen oikealla puolella. Ajatelkaa häntä, joka kesti syntisen ankaran vastustuksen, jotta ette menettäisi rohkeuttanne ja antaisi periksi." Eli tuo Heprealaiskirjeen kirjoittaja kehottaa meitä sitkeyteen ja siihen, että emme antaisi periksi.

Sitten tuo Psalmin kirjoittaja vertaa Jumalan ja meidän aikaamme, että tuhat vuotta on sinulle kuin yksi päivä, kuin eilinen päivä mailleen mennyt, kuin öinen vartiohetki. Tuossa on vastakkain Jumalan ajattomuus ja meille ihmisille annettu rajallinen aika. Tuo Jumalan iankaikkisuus on vailla alkua ja loppua. Sitä on meidän ihmisten vaikea käsittää, mitä se tarkoittaa tai kuinka joku voi olla vailla alkua ja vailla loppua.

Sitten tuossa psalmissa nousee tuo rukouksen tärkein pyyntö. Tässä psalmissa tuo psalmin kirjoittaja on ensin tavallaan pohjustanut tätä Jumalan ja meidän ihmisten erilaisuutta, ja sitten hän pyytää, että opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen.

Eli tuo psalmin kirjoittaja tiedostaa, että me olemme katoavaisia, ja meidän elämämme on kuin nopea välähdys. Elämämme katoaa kuin uni aamun tullen. Kun ajattelemme elämäämme taaksepäin, niin monesti tuntuu, että kaukaisetkin tapahtumat tuntuvat olevan aivan lähellämme. Tuntuu siltä kuin koko elämä tiivistyisi.

Tuosta psalmin kuvauksesta, kuinka katoamme kuin uni aamun tullen, kuin ruoho, joka hetken kukoistaa, mieleeni nousi lasteni saippuakuplan puhaltelu tuossa kesällä kotimme pihalla. Siinäkin, kun lapset puhalsivat siihen renkaaseen, niin ikään kuin tuo kuvaus siitä, kuinka Jumala puhalsi meihin elävän hengen, niin samalla tavalla sen puhalluksen voimasta siitä saippuakuplan renkaasta nousi ilmaan kuplien parvi.

Siinä oli monenkokoisia, isoja ja pienempiä kuplia, ja osa niistä kuplista poksahti rikki heti, kun ne irtaantuivat siitä tikusta, ja osa nousi korkeuksiin ja katosi näkyvistä. Samalla tavalla kuin tuo aamulla nopeasti mielestä katoava uni tai tuo hetkessä olemattomiin poksahtava saippuakupla. Samalla tavalla tuo psalmi kuvailee sitä, kuinka nopeasti tämä meidän elämämme katoaa.

Tuon Jumalan ajattomuuden rinnalla me olemme vain hento häivähdys. Ja siksi tuo psalmin kirjoittaja pyytää, että opeta meitä, ja jatkaa tuota pyyntöä, että jotta saisimme viisaan sydämen.

Miksi tuo psalmin kirjoittaja pyytää viisasta sydäntä? Viidennessä Mooseksen kirjassa on seuraavat sanat: "Tämä laki, jonka minä teille nyt annan, ei ole liian vaikea, ei etäinen eikä salattu. Se ei ole taivaassa, niin että joutuisimme sanomaan: 'Kuka nousee meidän puolestamme taivaaseen noutamaan sen ja ilmoittaa sen meille, jotta voisimme sitä noudattaa?' Se ei myöskään ole meren takana, niin että joutuisitte sanomaan: 'Kuka käy hakemassa sen meren takaa ja ilmoittaa sen meille, jotta voisimme sitä noudattaa.' Se on aivan teidän lähellänne, teidän suussanne ja sydämessänne, valmiina noudatettavaksi." Eli tuosta Jumalan tahdon toteuttamisesta. Se on kirjoitettu meidän sydämiimme, ja sieltä meidän sydämestämme se on suumme kautta julki tuotavissa kaikille niille, jotka sen tahtovat kuulla.

Sitten tuossa Mooseksen kirjassa varoitetaan: "Varokaa siis, ettei sydämenne anna periksi viettelykselle ja ettette lankea palvelemaan vieraita jumalia ettekä kumartamaan niitä. Jos lankeatte, Herra vihastuu teihin ja sulkee taivaan, niin ettei sadetta tule eikä maa tuota satoa, ja te häviätte pian siitä hyvästä maasta, jonka Herra teille antaa."

Ajattelin, että käymme sitä kolmen esimerkin voimin läpi, ja nuo esimerkit löytyvät tuolta Israelin kansan kuninkaiden joukosta: Salomon, Daavidin ja Hiskian sydämistä.

Muistamme kuningas Salomonin, kuinka Salomon oli äärettömän rikas ja viisas. Ja muistamme, kuinka Jumala ilmestyi Salomolle unessa ja lupasi toteuttaa, mitä ikinä hän Jumalalta pyytää. Ja tuo Salomon pyyntö Jumalalle oli, että: "Anna minulle ymmärtäväinen sydän, jotta osaisin hallita ja tuomita kansaasi ja erottaisin hyvän pahasta. Muutoin en voi oikeamielisesti hallita tätä suurta kansaa." Ja muistamme, kuinka Jumalaa miellytti tuo Salomon vastaus.

Ja Salomo sai pyytämänsä, mutta sen lisäksi Jumala antoi hänelle myös paljon viisautta ja rikkautta. Ja tuo Salomon sydän, vaikka se oli alussa viisas ja ymmärtäväinen sydän, niin Raamattu kertoo meille, kuinka tuo Salomon sydän muuttui. Tuossa myöhemmin tuolla Kuninkaiden kirjassa kerrotaan: Herra vihastui siitä, että Salomon sydän oli kääntynyt pois hänestä, Israelin Jumalasta.

Viisaan sydämen omistava on siis sellainen, joka kuulee Jumalan äänen ja elää sen mukaisesti. Eli tuo Salomo luopui siitä Jumalan mielen mukaisesta elämästä. Raamatussa kerrotaan, kuinka Salomo otti vaimoja vieraiden kansojen keskuudesta, ja vähitellen nuo vaimot saivat Salomon taipumaan epäjumalien palvelukseen.

Eli sydän voi kääntyä viisaudesta, jos emme valvo. Nuo nykyajan epäjumalat voivat olla rahaa, mainetta tai aseman tavoittelua. Silloin, jos me ikään kuin laitamme ne vastakkain Jumalan tahdon mukaiselle elämälle, niin silloin helposti tuo sielunvihollinen saa meidät vangiksi, ja tuon Jumalan mielenmukaisen elämän sijaan sydämeemme saattaa pesiytyä ahneutta, kateutta ja ylpeyttä.

Tuossa Raamatussa kerrotaan tuosta kuningas Hiskiasta, joka hallitsi silloin profeetta Jesajan aikoihin. Raamatussa kerrotaan, kuinka kuningas Hiskia sairastui vakavasti ja oli kuolemaisillaan. Ja tuo hurskas kuningas rukoili Jumalaa, ja Jumala kuuli hänen rukouksensa ja antoi hänelle viisitoista vuotta lisää elinaikaa.

Mutta sitten tuossa kerrotaan, kuinka tuo kuningas Hiskia ylpistyi ja kuinka hän esitteli Babylonian valtakunnan vieraille Jerusalemin temppelin aarteita, ja kuinka Jesaja häntä moitti siitä, että kuinka hän oli ylpistynyt. Ja Raamattu kertookin, että: "Mutta Hiskia ei ollut kiitollinen osakseen tulleesta ihmeestä, vaan tuli ylpeäksi. Silloin Herra vihastui häneen ja koko Juudaan ja Jerusalemiin. Hiskian sydän kuitenkin nöyrtyi, ja myös Jerusalemin asukkaat nöyrtyivät, eikä Herran viha kohdannut heitä Hiskian aikana."

Elikkä tuo Hiskia ylpistyi, mutta nöyrtyi jälleen Jumalan tahdon alle.

Sitten tuo kolmas esimerkki, kuningas Daavidista. Muistamme, kuinka tuo kuningas Daavid, joka nuorena paimenpoikana voitti ylivoimaisen vihollisen, Goljatin. Kuinka tuo uskovainen kuningas hävisi ottelun sielunvihollisen kanssa, lankesi huoruuden ja murhan syntiin.

Ja muistamme, kuinka tuo profeetta Naatan tuli Daavidia puhuttelemaan ja sai taitavasti vertauskuvalla Daavidin silmät aukeamaan, ja Daavid näki sen, kuinka raskaaseen syntiin hän oli syyllistynyt ja kuinka pahasti hän oli Jumalaa vastaan rikkonut. Ja kuinka tuo Daavid sai Naatanin julistamana parannuksen armon.

Ja kuinka tuo Naatan julisti tuon parannuksen armon, mutta samalla antoi Daavidille synkän ennustuksen. Naatan sanoi katuvalle kuninkaalle: "Herra vapauttaa nyt sinut tästä synnistä, eikä sinun tarvitse kuolla. Mutta koska olet tällä teolla pahasti rikkonut Herraa vastaan, niin sinulle syntynyt poika kuolee."

Ja muistamme, kuinka tuo Daavidin ja Batseban poika sairastui ja kuinka Daavid suri, paastosi ja rukoili poikansa puolesta. Mutta kuinka seitsemäntenä päivänä tuo Daavidin ja Batseban pieni poika kuoli.

Ja Raamattu kertoo, kuinka tuo surun murtama Daavid peseytyi ja ryhtyi aterioimaan. Ja nuo palvelijat ihmettelivät sitä, että kuinka Daavid nyt, kun poika on kuollut, kuinka hän voi nyt ryhtyä syömään? Ja tuo Daavid vastasi noille palvelijoille: "Kun poika oli elossa, minä paastosin ja itkin, sillä ajattelin, ehkäpä Herra armahtaa minua ja lapsi saa elää. Miksi nyt enää paastoaisin, kun hän on kuollut? Voinko saada hänet takaisin elämään? Minä menen aikanaan hänen luokseen, mutta hän ei voi palata minun luokseni."

Eli tuo Daavid näki uskon silmin tämän ajan rajan toiselle puolelle. Kerran hän kohtaisi tuon pienen poikansa. Tuo pieni poika eli seitsemän päivää. Seitsemän on täydellisyyden luku. Tuo pienen pojan elämä oli tuossa seitsemän päivän mitassaan täydellinen elämä.

Ja me saamme nytkin luottaa siihen, että mitään ei tapahdu Jumalan sallimatta. Ja kuinka tähän tämän päivän psalmiin ja tähän ihmisen katoavaisuuteen liittyen tuossa psalmissa satakolmekymmentäyhdeksän sanotaan: Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani. Sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut.

Sitten tuossa psalmissa käännytään: tuo psalmin kirjoittaja pyytää, että Herra käänny jo puoleemme. Kuinka kauan vielä viivyt? Armahda meitä, palvelijoitasi.

Meidän toivomme on Jumalassa ja hänen armossaan. Jumala antoi ainoan Poikansa syntyä ihmiseksi, joka eli ihmisen elämän, koki kaikki ne kiusaukset, mitä me täällä maailmassa joudumme kokemaan, mutta joka ei kuitenkaan langennut syntiin ja oli sen vuoksi kelvollinen sovitusuhriksi meidän syntiemme vuoksi. Eli Jeesus kuoli meidän syntiemme takia, ja tuon hänen uhrikuolemansa vuoksi hän vapautti meidät kuoleman ja synnin vallasta.

Tuolla profeetta Jeremian kirjassa profeetta Jeremia julistaa Jumalan viestin Israelin kansalle: "Herra, sinä olet Israelin toivo. Kaikki, jotka hylkäävät sinut, saavat onnettoman lopun. Jotka luopuvat sinusta, häviävät kuin tomuun kirjoitetut nimet, sillä he ovat hylänneet Herran, elävän veden lähteen. Paranna sinä minut, Herra, niin minä paranen. Auta minua, niin minä saan avun. Sinua yksin minä ylistän."

Eli tuossa tuon psalmin kirjoittaja pyytää, että Jumala kääntyisi meidän puoleemme, tulisi meidän avuksemme ja armahtaisi meitä.

Tämän psalmin ja tämän sunnuntain sanoma on meille muistutus siitä, että Jumala on iankaikkinen, ja me ihmiset olemme katoavia. Meitä muistutetaan tänä iltana ottamaan päivän matka kerrallaan kohti taivaallista kotia.

Ja niin kuin se tuossa edellisessä puheessa Osmo sitä kirkasti, että vain omakohtainen usko pelastaa. Tuossa päivän evankeliumissa kerrottiin siitä, kuinka toinen otetaan ja toinen jätetään. Siksi on tärkeää, että me juuri omalle sydämellemme uskomme evankeliumin.

Heprealaiskirjeen kirjoittaja meitä kehottaa, että astukaamme sen tähden Jumalan eteen vilpittömin sydämin ja varmoina uskossamme, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä.

Me saamme tälläkin hetkellä jäädä turvallisesti uskomaan siihen, että Jeesus on sovittanut meidän syntimme. Ja saatte tälläkin hetkellä uskoa kaikki synnit ja epäilykset ja matkan viat anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä, Jeesuksen nimessä ja veressä. Kaikki synnit anteeksi.

Ja te kuulijani, jotka siellä mahdollisesti olette radion ääressä, niin uskokaa tekin kaikki synnit ja epäilykset anteeksi. Ja sinä kuulijani, joka et ehkä vielä ole Jumalan valtakunnan jäsen, sinuakin kutsutaan sisälle tähän armon valtakuntaan. Saat uskoa kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Tuossa psalmissa kuusitoista, Daavidin psalmissa, Daavid sanoo, että minun sydämeni iloitsee, mieleni riemuitsee. Minun ruumiini ei pelkoa tunne. Sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan. Et anna palvelijasi joutua kuoleman valtaan. Sinä osoitat minulle elämäni tien. Sinun lähelläsi on ehtymätön ilo, sinun oikealla puolellasi ikuinen onni.

Sitten tuossa psalmissa yhdeksänkymmentä pyydetään, että ravitse meitä armollasi joka aamu, niin voimme iloita elämämme päivistä.

Muistamme, kuinka tuossa Jeesus vuorisaarnassaan, tuossa vuorisaarnan alussa, autuaaksijulistuksessa luettelee autuaiden eli onnellisten tuntomerkkejä. Ja siellä yksi autuaiden tuntomerkki oli se, että autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano. Heidät ravitaan.

Eli Jumalan valtakunnassa saamme joka päivä iloita tuosta elämän leivästä ja elävästä vedestä. Saamme sitä hengellistä ravintoa, joka meidät pitää hengissä. Sitä ravintoa nauttimalla.

Sitten kun päivämme tulevat täyteen, niin saamme turvallisella mielellä matkasauvamme laskea ja jäädä odottamaan ylösnousemuksen ihanaa aamua.

Tuossa kristinopissa puhutaan kilvoituksesta. Ja sitähän se meidän jokapäiväinen elämämme on. Tuossa kristinoppi meille kertoo, että kun kristitty pysyy Jumalan käsissä, niin hänen elämäänsä kannattaa yhä syvenevä luottamus siihen, että Herra johdattaa kaiken hänen parhaakseen. Hänen sydämensä täyttää nöyrä kiitollisuus siitä, että Jumala jaksaa häntä, arvotonta, hoitaa lapsenaan. Yhä elävämmäksi hänelle käy myös tulevan kirkkauden toivo. Valvoen ja rukoillen hän odottaa pelastuksen lopullista täyttymystä.

Tähän saamme tänäkin iltana jäädä luottamaan, ja käymme turvallisesti loppurukoukseen.

Rakas Jumala, ajan ja ikuisuuden Herra, sinä tunnet elämämme. Auta meitä valvomaan uskossa, ettemme väsyisi ja lakkaisi odottamasta. Anna meille joka päivä voimaa sinun tahtosi mukaiseen elämään, ja anna meille voimaa kilvoitella uskossa syntien poispanejana. Kiitos Poikasi sovintotyöstä, jonka vuoksi meilläkin on kerran mahdollisuus katsella kirkkaita kasvojasi taivaassa.

Yhdymme vielä Herran siunaukseen.

Herra siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä. Herra kirkastakoon kasvonsa meille ja olkoon meille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan.

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen!