Messu/saarna Merijärven kirkossa 21.11.2021 13.02

Nousemme kuulemaan Pyhää Jumalan sanaa Matteuksen evankeliumin 25. luvusta. Jeesus sanoi opetuslapsille: Kun ihmisen poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkaudensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen.

Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: Tulkaa tänne, te isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minä olin nälkäinen, ja te annoitte minulle ruokaa. Minä olin janoinen, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatettitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.

Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?

Kuningas vastaa heille: Totisesti, kaiken minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.

Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: Menkää pois minun luotani, te kirotut ikuiseen tuleen, joka on varattu saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minä olin nälkäinen, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minä olin janoinen, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.

Silloin nämäkin kysyivät: Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?

Silloin hän vastaa heille: Totisesti, kaiken minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.

Ja niin he lähtevät toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään. Kiitos. Kiitos. Kiitos. Jumalan siunausta.

Vuosikymmenet kuluvat nopeasti. Me voimme saada siitä aavistuksen, kun ajattelemme, miten nopeasti tämä yksi kirkkovuosi on jälleen kulunut. Nythän elämme kirkkovuoden viimeistä sunnuntaita. Meidän pitää hieman miettiä, että saamme ajatuksemme siirretyksi kirkkovuoden alkuun, mitä silloin tapahtui. Jeesus ratsasti nöyränä aasilla Jerusalemiin.

Tämä tuomiosunnuntain teema on sellainen, jolloin Jeesus tulee voimassaan ja kirkkaudessaan ja istuutuu kirkkaudensa valtaistuimelle. Emme saa kuitenkaan unohtaa, mitä kirkkovuoden aikana on puhuttu. Kirkkovuosihan muodostaa kokonaisuuden, jossa kaikki Raamatun tekstit ovat tarpeellisia.

Tänään voisimme muistaa vaikkapa pääsiäisen ajan teksteistä pitkäperjantain vanhantestamentin tekstin Jesajankirjan 53. luvusta. Hän kärsi, jotta meillä olisi rauha. Hänet haavoitettiin meidän pahojen tekojemme tähden. Siis tuo Jesajankirjan kohta jo antaa meistä todistuksen, että me olemme pahoja.

Kun olemme tuomiosunnuntain tekstien äärellä, niin tämä on ikään kuin arviointitilaisuus. Käykö hän meille niin kuin profeetta Jeremia antaa sanassaan todistuksen, että ihmisen sydän on pahanilkinen kappale. Tänäänkään me emme voi löytää itsestämme mitään hyvää. Evankeliumitekstimme osoitti, etteivät nuo, jotka olivat kirkkauden valtaistuimen edessä, löytäneet hyviä tekoja. Milloin me näitä teimme?

Jos ihminen, kun hänen kanssaan alkaa keskustella uskomisen asioista, niin ottaa ensiksi esille sen, kuinka monta kymmentä vuotta hän on ollut jossakin tehtävässä tai kuinka paljon hän on auttanut lähimmäisiään. Ja noihin ansioihinsa vedoten ajattelee, että minä tiedän oman elämäni ja minä uskon, että minun elämässäni on niin paljon hyvää, että se riittää Jumalalle. Olen tehnyt parhaani.

Kuitenkin Jumala voi avata ihmiselle, että hänellä ei ole ainoastaan yksittäisiä syntejä elämässä, vaan että hänen koko elämänsä suunta on vain, että hän on yksittäinen. Suunta on väärä. Ihminen voi sydämessään luopua uskosta.

Me muistamme Israelin kansan. Jumala halusi heitä koetella ja 40 vuotta kuljetti heitä autiomaan vaelluksella. Luvattuun maahan olisi ollut paljon lyhyempikin reitti. Jumala näki näin hyväksi. Hebrealaiskirjeen mukaan monet heistä sydämessään kulkivat harhaa, ja heidän perille pääsynsä esti epäusko. He kapinoivat Jumalaa vastaan.

Voimme sanoa, että silloin koko kansa oli pois poikennut. Ei ollut ketään yhtäkään, joka teki hyvää. Heitä puri synnin käärme. Mitä tapahtui? Jumala käski Mooseksen tehdä pronssikäärmeen ja käski nostaa tuon käärmeen korkealle. Ja jokainen, joka katsoi tuohon pronssikäärmeeseen, parani. Hän sai kapinoinnit ja kaikki muutkin syntinsä anteeksi.

Muistatte, kun Jeesus keskusteli yöllä Nikodemuksen kanssa. Niin hän totesi: niin kuin Mooses ylensi käärmeen korvessa, niin pitää ihmisen poikankin ylennettämän.

Siis me saamme katsella sitä, mistä me lauloimme äsken. Hän ristiin puulla kuoli puolestamme. Hän kantaa Isän haltuun maailmamme. Hän on uhrikaritsa nyt polvillemme. Kaikista saakoon Isä kiitoksemme.

Siis Jumalan Poika armossaan teki kaiken, minkä me jätimme tekemättä, mihin me emme kyenneet. Siis Jumalan Poika vaatetti lähimmäisemme. Jumalan Poika kävi katsomassa, kun me olemme vangittuja. Ja Jeesus on sen yksin tehnyt. Yksin, ei kukaan muu.

Tällä emme tarkoita sitä, etteikö Jeesus ja Jumala käyttäisi työtä, jossa palvelijoitaan. Näin hän tekee tänäänkin. Näin hän teki myös omana aikanaan, kun hän Kariliassa ja Juudeassa vaelsi. Hän lähetti omat opetuslapsensa kyliin ja kaupunkeihin ja antoi heille tehtäväksi sanoa, että Jumalan valtakunta on teitä nyt lähestynyt.

Ja Jeesus sanoi, että jos he eivät teitä usko, niin kopistakaa kengistänne tomuukin sen merkiksi, että Jumalan valtakunta oli teitä lähettänyt.

Jeesus tahtoi antaa tällaisen ohjeen siksi, ettei kukaan silloin, kun kirjat avataan viimeisellä tuomiolla, voisi sanoa, että en minä tiennyt, ei minulle kerrottu, en minä tiedä, että minä olen, ei minulla ollut mahdollisuutta tehdä parannusta eikä uskoa evankeliumia.

Paavali kirjoittaa eräässä kirjeessään, että jos joku teistä joutuu kadotukseen, niin syy ei ole minun. Paavali kirjoittaa myös niin, että vaikka enkeli taivaasta tulisi ja saarnaisi toisenlaista evankeliumia kuin minä olen saarnannut, hän olkoon kirottu.

Jumalalla on oma armojärjestyksensä, jota ihmisen ei tule muuttaa. Sananlaskujen kirjassa on kirjoitettu, että on hurskaita, joiden käy niin kuin he olisivat tehneet väärin, ja on syntisiä, jumalattomia, joiden käy kuin he olisivat tehneet oikein.

Siis silloin voi tältä näyttää, kun me ajattelemme asioita ajallisesta näkökulmasta. Ajattelemme sitä, kuka tässä ajallisessa elämässä menestyy.

Näinhän Psalmi-runoilija Aasafkin ajatteli. Hän ajatteli, että jumalattomat menestyvät ja hän joutuu kärsimään. Mutta kun Aasaf meni Jumalan sanan kuuloon, niin hän tulikin toisiin ajatuksiin. Hän sai kuulla uskon saarnaa, ja hänen sydämeensä tuli sellainen mieli, että minun onneni on olla lähellä Jumalaa ja kertoa kaikista.

Sitten hän kertoi ongelmasta. Saarisi hänestä päätetä: Pelastan lampaani. Minä panen yhden paimenen heitä kaitsemaan, palvelijani Daavidin. Hän kaitsee heitä, hän on oleva heidän paimenensa. Minä Herra olen heidän Jumalansa. Ja palvelijani Daavid on heidän kaikkien ruhtinas. Minä Herra olen puhunut.

Ja huomasitte, että tässä evankeliumin tekstissä me puhuttiin myöskin lampaista ja vuohista. Se oli tuttu näky Jeesuksen ajan ihmisille. Lampaat ja vuohet saattoivat olla päiväsaikaan yhteisellä laitumella, mutta sitten kun ilta tuli, heidät erotettiin omiin aitauksiinsa tai karsinoihinsa.

Jeesuksen mukaan täällä maan päälläkin hänen omaansa kulkevat tämän maailman keskellä. He eivät ole tästä maailmasta. Mutta Jeesus sanoi, että minä en rukoile, että hän ottaisi pois teidät tästä maailmasta, vaan että isä heidät pahasta varjelisi.

Tulee sellainen aika, jolloin kaksi on pellolla, toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi on myllyssä jauhamassa, toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi on toimistossa, toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi on rakennustyömaalla, toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi on vuoteella nukkumassa, toinen otetaan, toinen jätetään.

Siis Jumalan sanan mukaan on olemassa kaksi joukkoa, vuohet ja lampaat. Lampaat saavat kuulla kutsun: Tulkaa minun isäni siunaamat, ja vuohet saavat kuulla toteamuksen: Menkää pois minun luotani, te kirotut ikuiseen tuleen, joka on varattu saatanalle ja hänen enkeleilleen.

Jeesuksen opetuslapset kysyivät kerran Jeesukselta, mitä meidän tulisi tehdä, että me Jumalan tekoja tekisimme. Niin Jeesus sanoi heille: Uskokaa häneen, joka on minut lähettänyt.

Siis uskon kautta armo sanoo ihmiselle, kaikki on jo tehty. Mutta jos me katselemme itseämme lain valossa, laki sanoo ihmiselle: Tee tämä, eikä se koskaan tule tehdyksi. Näin Luther opettaa. Laki on kuin ajokoira, joka ajaa ihmisen Kristuksen luokse.

Jumalan vaativa laki tahtoo tehdä ihmisestä, joka ei usko, nälkäisen. Tahtoo tehdä korittoman, tahtoo tehdä alastoman, jotta ihmisen ylle saataisiin pukea vanhurskauden puku, jotta ihminen saisi kodin Jumalan vaativasta laista ja jotta ihminen saisi rikastua Jeesuksen köyhyydestä.

Te muistatte, miten Jeesus tuli köyhäksi ja syntyi tallin seimeen. Paimenet saivat siitä tiedon, ja oli suuri enkelioukko laulamassa: Kunnia Jumalalle korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

Joulu-evankeliumimme ei kerro, miten paljon enkeleitä oli, mutta tämän päivän evankeliumitekstimme kertoo, että kaikki enkelit tulevat Jeesuksen kanssa. Enkeleillä on tehtävä. He erottavat ihmiset lampaisiin ja vuohiin.

Kukaan ihminen ei voi itse päättää kirkkauden valtaistuimelle edes, että kumpaan joukkoon hän asettuu, vaan hänet ohjataan sen perusteella, onko hän uskonut vai eikö hän ole uskonut. Joko lampaitten joukkoon tai vuohien joukkoon.

Näin Jumalan sana erottaa tänäänkin uskon ja epäuskon, syntielämän ja Jumalan tahdon mukaisen elämän. Tänäänkin on mahdollista uskoa synnit anteeksi. Jumalan valtakunnan palvelijana tänäänkin saan kuuluttaa parannusta ja syntien anteeksiantamusta.

Syntien anteeksiantamus on tarkoitettu juuri sinulle, joka ajattelet, että mitenköhän minun käy, kun kirjat avataan. Sinä saat uskoa nyt tällä hetkellä: kaikki syntisi anteeksi annetuksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Eräs ihminen katseli omaa osaansa tuolla viimeisellä tuomiolla. Lapsenomaisesti hän ajatteli, että siellä kirjassa lukee hänen nimensä ja perässä: ei yhtään syntiä.

Silloin kun synnit on annettu anteeksi ja ne on uskottu anteeksi, niin silloin ihminen saa todeta, että hän on samalla vanhurskas ja syntinen. Armahdettu syntinen. Armahdetut syntiset pääsevät lampaiden joukkoon. Ne, joita ei ole armahdettu, ovat tuomion alaisia.

Jumala meitä armossaan auttakoon uskomaan. Osaisimme tunnustaa kristillisen uskomme:

Minä uskon Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan luojaan, ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Marjasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan Isän kaikkivaltiaan oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsija.