Seurapuhe Kokkolan RY:llä 28.11.2021 16.01

Jumalan isän ja vojan ja pyhän hengen nimeen. Jatkamme seuduja. Ja niin kuin jo edellä kuulimme Juhan veljen kautta, niin me ja kaikki sen tiedämme, että elämme tässä. Kirjavuosien taite kohdassa vanha loppuu ja uusi alkaa.

Ja tämä adventin aika, niin kuin siitäkin jo edellä kuulimme, että se on sitä joulun odotusta ja siihen valmistautumista vapahtajamme Jeesuksen, Kristuksen syntymäjuhlaan. Mutta myöskin tähän adventin aikaan, niin kuin Juhani veli totesi, niin sisältyy se Kristuksen paluuntaminen. Toinen tuleminen noutamaan omansa täältä maan päältä taivaan kotiin.

Tämä minun tekstini, minkä tälle päivälle valitsin, ei ole tämän adventtisunnuntain tekstejä. Pikemminkin liittyen ehkä tuohon viime sunnuntaihin, tuomiosunnuntaihin, mutta tavallaan myöskin tähän adventin aikaan. Nimenomaan siihen Kristuksen toiseen tulemiseen.

Tämä teksti täältä vanhan testamentin piirasta viisauden kirjan luvusta viisi. Mutta vielä tahtoisin sinulle kuulijani aivan kuin kysyä, että oletko sinä tuntenut tänä poikkeusaikana, jota olemme saaneet elää kohta jo kaksi vuotta? Oletko sinä tuntenut siinä uskon väsymistä? Onko tullut kenties sellaisia ajatuksia, että onko tästä uskosta mitään hyötyä? Kannattaako kilvoitella? Ja ylipäätään, että onko tämä oikea usko? Olisiko jossakin muuallakin, voisiko tulla autuaaksi?

Ja jos teitä nuoria ja toivon mukaan on nytkin sanankuulossa, niin saattaa tällaiset ajatukset, jotka nousevat tästä maailmasta, sielun vihollisesta ja meidän omasta lihastakin, että onko tämä oikea? Kannattaako uskoa? Ja mitä hyötyä on uskosta? Jos sinä olet tällaisessa ajatuksessa ollut, niin olkoon nämä sanat avatkoon pyhä henki näidenkin kautta sinulle, juuri sinulle, joka saatat tuntea vähävoimaisuutta. Avatkoon sinulle sitä iankaikkisen elämän ihanuutta ja niitä näköaloja, mitä elävä usko antaa.

Nämä sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen. Silloin vanhurskaisen nimeen. Silloin vanhurskainen seisoo suurella rohkeudella niitä vastaan, jotka häntä ahdistaneet ovat ja hänen työnsä hyljänneet ovat. Koska he sen näkevät, niin he hämmästyvät sangen hiljaisesti ja tyhmistyvät sitä autuutta, jota eivät he toivoneet.

Puhuvat toinen toiselleen ja katuvat ja huokaavat henkensä ahdistuksessa ja sanovat, Tämä on se, jonka me ennen pidimme nauruna ja pilkkasanan laskuna. Me hullut pidimme hänen elämänsä tyhmänä ja hänen loppunsa häpeänä.

Kuinka hän nyt on luettu Jumalan lasten sekaan ja hänen perintönsä pyhäin sekaan. Sen tähden olemme eksyneet oikealta tieltä ja vanhurskauden kynttilä ei ole meitä valistanut, eikä vanhurskauden aurinko meille koittanut. Me olemme kaikki käyneet vääriä ja vahingollisia teitä. Ja olemme vaeltaneet harhoja retkiä. Mutta Herran tietä emme ole tietäneet.

Mitä auttoi meidän kodeutemme? Mitä hyödytti meille rikkaus ja ylpeys? Kaikki ovat menneet ohitse kuin varjo ja niin kuin sanansaattaja, joka juosten menee. Aamen.

Huomasithan sanankuulija, mistä tässä oli kysymys. Tästä luvun edellä on sanottu näin, että vanhurskasten ja jumalattomain erilainen loppu. Eli on kysymys kahdesta joukosta. Täällä ajassa ja kerran viimeisellä tuomiolla siellä on vain kaksi joukkoa.

Tämä teksti on aika mielenkiintoinen siinä mielessä, että tässä kuvataan niiden ihmisten tuntoja, jotka ovat käyttäneet aikansa hukkaan, eivätkä ole löytäneet, eivätkä etsineet Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan.

Ja tässä toisessakin Uuden testamentin evankeliumissa Jeesus puhuu siitä rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta. Kuinka se rikas mies aivan samalla tavalla kuin tästäkin nämä jumalattomat niitä omia tuntojaan pukivat sanoiksi, niin se rikas mieskin hehkäsi siellä kadotuksen vaivassa. Mutta se oli myöhäistä. Hän kävi kaksinpuhelua Abraamin kanssa, mutta se oli myöhäistä.

Ne pienet pyynnötkin, mitä hän esitti, että jos Lasarus voisi tulla edes Sodomen päällä kostuttamaan hänen kieltänsä, koska häntä niin kovasti vaivattiin siinä liekissä.

Eli tämä elämä, kun se jokaisen kohdalla kerran päättyy, niin silloin on vain yksi asia tärkeä. Se asia, mistä listioppi meitä opettaa, että Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia. Ja me voimme siihen vielä lisätä sen, että säilyä myös tässä Jumalan lapsen osassa elämänsä loppuun asti.

Tässähän sanottiin näin, että silloin vanhurskas seisoo suurella rohkeudella niitä vastaan, jotka häntä ahdistaneet ovat ja hänen työnsä hyljänneet ovat. Me täällä ajassa saatamme monesti kokea vaivaa ja pilkkaa juuri tämän uskon tunnustamisen tähden.

Meille on monesti, niin minä ajattelen ainakin omalta kohdalta, että se on monesti vaikea tunnustaa uskoa tämän maailman keskellä. Mutta se tulee, veljet ja sisaret, kerran se päivä. Niin kuin tässä sanotaan, että silloin vanhurskas seisoo suurella rohkeudella.

Ei ole mitään häpeällistä, niin kuin ei siitä tarvitsisi tästäkään ajasta eläessämme olla. Mutta kun me olemme näin kaksiosaisia, niin me tätä valitettavasti tunnemme ja koemme.

Tämä vanhurskaus, josta apostoli toisaalla kirjoittaa, että he tulevat ilman ansiotansa vanhurskaaksi. Häneen armostansa sen lunastuksen kautta, joka on Jeesuksessa, Kristuksessa. Ei siis töiden kautta.

Niin kuin tuolla myöhempänä taisi tulla esille se, että olivat koettaneet niillä hyvillä töilläkin sitä autuutta ansaita. Mutta edelleen Paavali toisaalla siellä Timoteos-kirjassa sanoo, että joka meitä autuaksi on tehnyt ja pyhällä kutsumisella kutsunut.

Ei meidän töidemme perästä vaan armon ja pyhän kutsumisensa jälkeen on meitä kutsunut Jeesuksessa Kristuksessa. Siinä on se vanhurskaus, joka Jumalaa edestä kelpaa. Ja joka myöskin ilmoitetaan uskosta uskoon.

Ja niin kuin toisaalla sanotaan vielä, että vanhurskas pitää elämän uskosta. Eikö se ole totta? Ja todellakin me elämme tästä uskosta. Se kulkee sydämestä sydämeen tämä Jumalan valtakunnan sana täällä maailmassa. Uskovaisen sydämestä toiseen uskovaisen sydämeen.

Ja sieltä saa kuulla aina sitä ihanaa evankeliumia. Niin kuin tässäkin kehoittaa siihen valvomiseen. Sanoa, että he seisovat suurella rohkeudella niitä vastaan.

Tosin siellä, kun meidät on kaikki koottu valtaistuimen tuomioistuimen eteen, josta viime sunnuntain evankeliumit ja tekstit puhuvat ja muistuttivat, että tämä aikakausi päättyy. Ja kun se hetki tulee, niin silloin meidän usko jää ja kaikki vaivat ja kilvoitukset.

Ja sanottiin näin, että koska he sen näkevät, niin he hämmästyvät sangen hiljaisesti. Ja tyhmistyvät sitä autuutta, jota eivät he toivoneet.

Niin, he hämmästyvät hiljaisesti. Ja tyhmistyvät sitä autuutta, jota eivät he toivoneet.

Jumalan lapsi, tänä iltana sinä olet toivonut tätä autuutta. Eikö se ole juuri tämä toivo, iankaikkisen elämän toivo sinua ollut kantamassa? Kantamassa niin huonoina päivinä kuin hyvinäkin päivinä, kaikkina elämän päivinä.

Tämä toivo, joka ei anna häpeään tulla, se on Jumalan lapsen matkassa. Ja uskon silmä on kiinnittynyt siihen iankaikkisen elämän toivoon. Sinne iankaikkiseen elämään, josta sanotaan täällä sanassa, että synnin palkka on kuolema, mutta iankaikkinen elämä on Jumalan lahja.

Sinä olet tätä Jumalan lahjaa toivolla omistanut. Ja niin kuin jo totesin, niin tämä toivo ei todellakaan anna häpeään tulla. Se kyllä teidän näillekin avautui, niin kuin tässä kuulimme, mutta se oli myöhäistä.

Ja Paavali meitä toisaalla neuvookin, että kuinka hän ahkeroi, pitää aina hyvän omantunnon Jumalan ja ihmisten edessä. Ja pitää sen toivon Jumalan puoleen, jota he itsekin toivovat, että pitää olemaan niin vanhurskasten kuin väärienkin ylösnousemus.

Viittaa aivan kuin tähänkin vanhan testamentin tekstiin. Tämä toivo on tällainen, että se kantaa meitä kaikkina päivinä.

Ja sitten jatkaa, että puhuvat toinen toiselleen ja katuvat ja huokaavat henkensä ahdistuksessa ja sanovat. Tämä on se, jonka me ennen pidimme nauruna ja pilkkasanan laskuna. Me hullut pidimme hänen elämänsä tyhmänä ja hänen loppunsa häpeänä.

Tällainen kova ja samalla lopullinen silmien avautuminen näille tapahtui. Ja edelleen he sanovat, että kuinka hän nyt on luettu Jumalan lasten sekaan ja hänen perintönsä pyhäin sekaan.

Me täällä tunnemme toinen toisemme Jumalan lapsina. Ja niin tämä maailmakin saattaa ihmetellä sitä sanontaa, että nuoko ovat mukaan Jumalan lapsia.

Mutta se Jumalan sana meille vakuuttaa siitä, sieltä Johanneksen kautta, että katsokaa minkä kautta se rakkauden isä on meille osoittanut, että me Jumalan lapsiksi nimitetään.

Ja ei ole vielä ilmestynyt se, miksi me tulemme, mutta kun se ilmestyy, niin me saamme hänet nähdä niin kuin hän on. Ja että kuinka me nyt olemme Jumalan lapset.

Ei tarvitse odottaa, että milloinka meistä tulisi Jumalan lapsia. Mutta kun sinä olet saanut joko lapsuudesta syntymästä saakka kantaa tätä Jumalan lapsen nimeä, tai olet sen uudestisyntymisen kautta saanut padannuksen kautta tästä maailmasta, niin sinä olet Jumalan lapsi.

Ja myös niin, että se Jumalan henki yhdessä meidän henkemme kanssa todistaa, että me olemme Jumalan lapset. Ja kun me olemme lapset, niin me olemme myöskin perilliset.

Niin kuin sanottiin, että hänen perintönsä pyhäin sekaan. Heille avautui silmät näkemään siitä, että heillä odotti perintö siellä taivaassa, ja nyt he sen pääsevät uskolla omistamaan.

Ja tämä saakoon sinua tämän illan sanankuulija olla vahvistamassa tämäkin Jumalan sanan paikka. Että sinulla on perintö siellä taivaassa odottamassa.

Mutta sitten jatkaa näin, että olemme eksyneet oikealta tieltä. Ja vanhurskauden kynttilä ei ole meitä valistanut, eikä vanhurskauden aurinko meille ole koittanut.

Tässä puhuttiin tiestä. Heille avautui tämä näköala, että ne Jumalan lapset, ne olivat kulkeneet oikeaa tietä. Ja he olivat eksyneet siltä oikealta tieltä.

Jeesushan opetti ennen kaikkea etsimään Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskaista tahtoaan. Ja kehoitti käymään ahtaasta portista sisälle.

Ja jatkoi, että se portti on lavea ja tie avara, joka vie kadotukseen. Ja monta on niitä, jotka sitä tietä käyvät. Mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään. Ja harvat ovat, jotka sen löytävät.

Kun opetuslapset, kenellä kysyivät Jeesukselta. Kun Jeesus oli heille puhunut siitä, että kuinka hän on menevä isän tykö. Ja te tiedätte kyllä tien sinne.

Niin Tuomas taisi olla, joka kysyi, että kuinka me tietäisimme tien sinne ja kuhunka sinä olet menossa. Niin Jeesus sanoi, että minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kenkään tule isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

Eli tämä ahdas portti, Jeesuksen portti, sen kautta on käytävä iankaikkiseen elämään ja tälle kaidalle tielle, taivaan tielle.

Miksi se on sitten niin kaita ja niin ahdaskin tämän maailman mielestä? Kyllä me Jumalan lapsina sen hyvin tunnemme, että tällä tiellä on hyvää käydä ja turvallista kulkea.

Ja niin kuin vanhat ovat sanoneet, että taivaan tie ei koskaan tule niin kaidaksi, etteikö siellä kaksi vähävoimaista Jumalan lasta sopisi kulkemaan ja toinen toista taluttamaan ja evankeliumilla siunaamaan.

Mutta tämä maailma, tämä on maailman ihminen, se näkee sen ahtaana, niin ahtaana ja vaikeana tienä ja porttina.

Ja niin kuin Jeesuksella toisella kysyttiin, että vähäänkö niitä on, jotka autuaksi tulevat. Niin silloin Jeesus juuri kehoitti käymään ahtaasta portista sisälle.

Ja myöskin mikään sitä ahtautta ja vaikeutta on tuomassa tähän uskon kilvoitukseen, niin kuin jo edellä tätä veljen kautta kuulimme, että me joudumme monesti kokemaan vaivaa tällä taivaan tiellä.

Niin Jeesushan opetti, että joka minun perästäni tahtoo tulla, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua joka päivä.

Se on tätä ristin kantamista Jumalan lapsella, mutta me sitä mielellämme tahdomme olla kantamassa. Kun meillä on tuo iankaikkisen elämän toivo, johon meidän uskomme on kiinnitetty.

Ja tässä sanottiin näin, että heitä ei ole vanhurskauden kynttilä valistanut. Eli tämä Jumalan sana, joka on meille Jumalan lapsille tämä pyhä raamattu, se on kallisarvoinen ja arvokas. Ja me sen tahdomme pitää arvossa.

Niin tämä maailma ei tätä Jumalan sanaa arvosta. Se on kynttilänä meille Jumalan lapsilla tämä Jumalan sana, niin kuin Pietari siitä sanoo, että teille on annettu ja meille on annettu vahva profeetallinen sana.

Ja te hyvin teette, että te siitä vaadin eli neuvon otatte niin kuin kynttilästä, joka pimeässä valistaa niin kauan kuin päivä valkenee ja koittaa tähti teidän sydämissänne.

Tämä Jumalan sana on tällainen opettaja. Tähän evankeliumiin siihen kuuluu niin neuvon opetuksen kuin jopa nuhteenkin sanat, mutta sen evankeliumin yli on syntien anteeksiantamus.

Ja niin kuin tässä nämä toteavat, että tämä vanhurskauden aurinko ei ole meille koittanut. Se evankeliumi ei ollut saanut lämmittää heidän sydämiään, kun he eivät olleet uskoneet.

Näin kovasti he joutuvat tämän toteamaan, että he ovat, niin kuin jatkaakin tässä, että me olemme kaikki käyneet vääriä ja vahingollisia teitä. Olemme vaeltaneet harhoja retkiä, mutta heidän tietä emme ole tunteneet.

Mitä auttoi meidän kodeutemme ja mitä hyödytti rikkaus ja ylpeys? Niin, moni tässä ajassa, tämän maailman ihminen, luottaa tähän ajalliseen ja näkyvään. Ja tahtoo panna kaiken elämänsä ja toivonsa siihen rikkauteen ja ajalliseen mammonaan.

Josta Jeesus varoitti, että älkää kootko tavaraa maan päällä, jossa koisyö ja ruoste tuhoavat ja varkaat varastavat ja kaivavat. Vaan pikemminkin kootkaa teille tavara taivaassa, jossa ei koisyö eikä varkaat kaiva eikä ruoste syö.

Sitä Jeesus kehoitti etsimään tätä Jumalan valtakunnan yhteyttä. Niin sen ohessa kaikki teille annetaan.

Mutta sitten täällä vielä lopussa sanotaan näin, että kaikki ovat menneet ohitse niin kuin varjo ja niin kuin sanansaattaja, joka juosten menee.

Siinä on kysymys etsikkoajasta. Ihmisen etsikkoajasta, josta Risti oppi opettaa, että ihmisellä on aikoja tässä elämässä. Jumala kutsuu ihmistä.

Sellaista ihmistä, joka on tästä lapsuuden kallista uskosta joutunut elilleen. Syntien ja ylitsäkäymisten tähden. Niin Jumala kutsuu, antanut etsikkoajan.

Sitä ei voi ihminen tietää, että onko niitä yksi vai useampi. Jumala voi kutsua myös koko kansakuntaakin, mutta ennen kaikkea yksittäistä ihmistä. Ja monella tavalla, mutta ennen kaikkea sanansa kautta.

Ja niin kuin tässäkin jo totesivat, että tämä kynttilä, Jumalan sana, ei ole heille valistanut. He olivat hyljänneet sen.

Niin silloin, kun Jumala etsikkoaikana kutsuu luomaansa ihmistä, on tärkeää, että on kuulijainen sille.

Viime sunnuntai oli tuomiosunnuntai, joka muistuttaa ajan loppumisesta. Ja kuinka kerran ne kaikki ihmiset kootaan tuomioistuimen eteen.

Ja silloin siellä on tämä Jumalan poika. Ei ole enää halveksittuna eikä hyljättynä, niin kuin täällä ajassa ollessaan oli. Vaan hän on oikeudenmukaisena tuomarina.

Ja tuomitsee kaikki ihmiset. Ei töiden pelästä, vaan armon anteeksiantamuksensa jälkeen. Ne, jotka ovat hyvää tehneet, nousevat elämän ylösnousemukseen. Ne, jotka pahaa tehneet ovat, ne joutuvat iankaikkiseen vaivaan.

Eli nyt on vielä armon aika. Ei ole tuomiopäivä. Tuomiosunnuntai oli, joka meitä muistuttaa tästä ajasta. Mutta nyt on vielä armon aika ja armon päivä.

Että jos tänäkin iltahetkenä siellä olisi joku sen kaltainen kuulija, joka olet joutunut pois Jumalan lapsen paikalta. Tai sinä, joka olet jo kauankin saattanut etsiä, mistä löytyy armollinen Jumala.

Jumalan valtakunta on nyt sinua lähestynyt. Sanansa ja saadannansa kautta. Ja ennen kaikkea evankeliumin kautta.

Niin jos sinä tahdot näin uskoa. Niin sinun tämä toivo, jota sinä olet saattanut toivoa, se toteutuu tässä ja nyt.

Sinä saat uskoa epäuskon ja kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintovedessä. Ja sinä saat lähteä seuraamaan meitä ja Herraa Jeesusta.

Ei Jumala lähetä ketään yksin kulkemaan, vaan omien lastensa matkasaatossa. Sillä voi yksi näistä, jos hän lankeaa, kuka häntä nostaa.

Tällä tavalla saat lähteä käymään tätä Jumalan valtakunnan matkasaaton mukana tekemään matkaa yhdessä sinne taivaan kunniaa ja iloon.

Kun se päivä koittaa, niin se on ilon ja onnen päivä. Se on se päivä, jolloin kutsutaan niitä kaikkia, jotka täällä ovat uskoneet.

Ja sinuakin, veljeni ja sisareni, joka olet saattanut näin tuntea ja kokea, niin kuin alussa kysyin, että kannattaako uskoa. Eikö kannatakin uskoa ja kilvoitella niin vähän voimaisen tuntoisenakin kuin sinä oletkin.

Ja vaikka sinä täällä ajassa joudut kokemaan vaivaa ja ehkä pilkkaakin, muistapa mitä Jeesus sanoi siellä vuorisaarnassa. Autuaita olette te, kun he pilkkaavat ja vainoavat teitä ja puhuvat kaikkinaista pahuutta teitä vastaan valhetellen minun tähteni.

Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaassa. Sillä näin he ovat vainonneet profeettojakin, jotka teidän edellänne olivat.

Tällä tavalla sinä saat nytkin uskoa. Ja niin kuin siitä Johannes siellä epistolassaan sanoo, että jokainen, jolla tämä toivo on hänen tykönsä, hän puhdistaa itsensä niin kuin hänkin puhdas on.

Ja kun me näin valkeudessa vaellamme, niin kuin hänkin valkeudessa on, niin meillä on osallisuus hänen kanssansa. Ja Jeesuksen Kristuksen hänen poikansa veri puhdistaa meitä kaikesta synnistä.

Niin nytkin sinä veljeni ja sisareni, niin täällä kuin siellä etäyhteyksien päässäkin, saat avata sydämesi uskomaan. Kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintovedessä.

Saat olla siunattu ja turvattu. Kenen tulee sekin? Sinä ja minä saamme kuulla ne ihanat sanat. Tulkaa minun isäni siunatut ja omistakaa se valtakunta, joka on teille valmistettu maailman alusta.

Näin te nuoretkin, jotka olette siellä jossakin kuulolla. Kannattaa uskoa. Eikö kannatakin? Sillä se palkka on suuri taivaassa.

Vähän hetken päästä tulee se, joka tuleva on ja ei viivyttele ja hänen palkkansa on hänen mukanansa.

Sen tähden usko kaikki tämän maailman kiusaukset ja houkutukset synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintovedessä.

Ja myös te lapset, pienet lapset, taivaan valtakunnan suurimmat, jotka siellä kotiseudussa saatatte kuunnella, niin uskokaa tekin. Kaikki tottelemattomuudet synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintovedessä.

Kun me näin uskomme, niin me pääsemme taivaaseen. Se on meidän uskomme päämäärä. Me pääsemme. Sillä itse Jumalan poika Jeesus on voittanut synnin ja kuoleman vallan. Voitto on varma.

Meidän ei tarvitse muuta kuin tässä uskossa pysyä ja kilvoitella ja panna syntiä pois. Tosin Jumalan lapsella on joka hetki kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintovedessä.

Mutta me ahkeroimme sitä vielä tässä evankeliumin sanassa omalle kohdalle. Aivan kuin ammentaa, että me saamme uutta voimaa tälle ja tuleville päiville.

Näin me saamme nytkin jäädä Jumalan ja hänen armonsa sanan siunattuun suojaan. Jeesuksen nimeen. Aamen.

Saako minä uskoa vielä omat synnit anteeksi? Haluan yhdessä teidän kanssanne näin uskoa.

Käymme kiitokseen ja rukoukseen. Pyhä ja kaikkivaltias Jumala, rakas taivaallinen Isä. Me tahdomme kiittää sinua kuluneesta kirjavuodesta. Siitä siunauksesta, jota sinä olet meille osoittanut ja antanut.

Mutta me Isä myös tahdomme pyytää, rukouksen pyytää, sinun siunausta alkavalle kirjavuodelle. Auta meitä katsomaan aina siihen, mitä poikasi on meille valmistanut uskon kautta.

Ja me Isä myöskin rukoilemme, että sinä antaisit vielä etsikkoajan maallemme ja kansallemme. Ja että kun sinä tässä ajan illassa valitset ja kutsut niitä viimeisiä valittuja, niin anna siinä olla niitä meidän rakkaita läheisiä, joita niin usein rukoukseni käsivarsin olemme kantamassa.

Anna sinä Isä heille vielä armon aika ja armon päivä päästä sisälle valtakuntaasi. Näitä me sinulta pyydämme ja sanomme turvallisesti.

Herra siunaa sinä meitä ja varjele meitä. Valista kasvosi meille ja ole meille armollinen. Käännä kasvosi meidän puoleemme ja anna meille sinun rauhasi.

Isän ja pojan ja pyhän hengen nimeen. Aamen.