Syysseurat/Puheenvuoro Raahen RY:llä 04.09.2021 18.04

Rakkaat ystävät, siskot ja veljet täällä rahoinnistyksen toimitalolla ja sillä kodeissa, ja missä liennettekin kuuntelemassa. Tämän puheenvuoron aiheeksi minulle annettiin yksi raamatun jae, joka puhuu tuntemisesta. Mutta laajensin tätä käsitettä näin, että tässä on tuntemiset ja tunteet. Tämä jae, joka annettiin, on Johanneksen ilmestyskirjan kolmannen luvun jae 15, ja joka kuuluu Uusimman kirkkoraamatun 19.92 mukaan näin. Minä tiedän sinun. Sinä et ole kylmä, etkä kuuma, kumpa olisitkin, joko kylmä tai kuuma, mutta sinä olet haalea, et kylmä, etkä kuuma, ja siksi minä oksannan sinut suustani. Biblia tämän samankohdan haalea sanan tilalla käyttää sanaa penseä. Ja sana penseä esiintyy raamatussa vain tässä yhdessä kohtaa, muualta sitä ei löydy. Mikä on sitten tämän penseän ja haalean sanan historiaa? Miksi sitä raamatussa käytetään? Tämä viesti, joka tässä jakeessa on, on kohdistettu seurakunnan enkelille Laodikeelle. Laodikeesta kerrotaan, että se oli rikas kaupunki. Se oli ylpeä ja itseriittoinen kaupunki. Tuo kaupunki kuitenkin oli sellainen, että siellä ei esiintynyt kuumia vesilähteitä. Vesi johdettiin sinne kilometrien päästä, ja perille tullessaan tuo vesi oli ennättänyt jäähtyä. Se ei enää ollut lämmintä, vaan haaleaa. Sellaisena se ei kelvannut oikein mihinkään. Kylmänä mineralipitoinen vesi olisi ollut juomakelpoista. Haaleana se oli hyödytöntä ja sai aikaan herkästi oksennusreaktion. Tätä taustaa vasten viestin vastaanottajan, tuon seurakunnan enkelin, oli helppo ymmärtää, mitä viestillä haluttiin hänelle käyttää. Sanakirjan mukaan biblian käyttämää sanaa penseä tarkoittaa muun muassa välinpitämätön, laimea, haluton, innoton, ynseä, kylmä, nuiva ja piittaamaton. Kyseisen raamatukohdan mukaan kylmä ei kuitenkaan vastaa samaa kuin penseä. Siis kylmä on sanakirjassa, mutta raamatussa nimenomaan oli niin päin, että kylmä tai kuuma, mutta ei penseä. Eli tuo penseä ja kylmä näin ollen eivät tarkoita biblian mukaan samaa asiaa. Kyseessä oli suhtautuminen Jumalan sanan vastaanottamiseen ja sen uskomiseen. Sitä siis tuo penseä tarkoittaa. Seurakunnan enkelin tilat. Sitä annettiin masentavaa kuvaa. Itse hän oletti, siis tuo seurakunnan enkeli oletti olevansa rikas. Hänelle kuitenkin kohdistui Johanneksen kautta seuraavat kauttaiset sanat. Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mitä todella olet. Olet surkea ja säälittävä. Köyhä, sokea ja alaston. Ja hänelle annettiin neuvoista tulessa puhdistettua kultaa ja valkoiset vaatteet. Psalmissa 72 kuvataan vannusta, joka katselee taaksepäin elettyä elämää. Muistellen ja mainiten tunteitakin, joita hän on elämänsä aikana kokeillut. Hän sanoo näin. Syvyyksistä sinä minut nostat. Kuningas Daavidista sanotaan, että hän oli Jumalan mielenmukainen mies. Kuitenkin hän lankesi raskaisiin synteihin. Lankeemuksia edelsi monenlainen juonittelu. Profetta Naatan puhutteli kuningasta. Kuningas ymmärsi lankeemuksen tilansa ja korjasi asiansa. Synnin seuraus jäi kuitenkin elämään. Naatan toteaa Daavidille. Miekka ei tule milloinkaan väistämään suvustasi, koska olet halveksinut minua ja ottanut vaimoksesi heettiläisen uuriaan vaimon. Näin viha ja katkeruus jäivät elämään kuninkaan sukuun ja kuningashuoneeseen. Näin. Näitä raamatun kohtia nostan siksi esille, että näissä raamatun kohdissa esiintyy mainituissa henkilöissä joku vahva tunne. Äärimmäisen vahva, väkevä ja voimakas tunne, jonka seuraukset saattavat olla hetkellisiä tai erittäin kauaksi, jopa vuosikymmenien päähän. Niin kuin tuossa edellisessä puheessa kuulitte sitä vihasta, jota Joosef veljeltään kohtasi. Sen seuraukset elivät vuosikymmeniä, mutta sen pahan, mitä siihen sisältyi, Jumala käänsi kuitenkin kansansa hyväksi. Monissa raamatun kertomuksissa toistuu tunteisiin liittyvää sanaa. Ahdistus, jota ei ole helppo selittää, eikä aina itsekään tiedä, mistä tunne johtuu. Ahdinko ja ahdistus voi liittyä myös ajan ilmiöihin. Matteus kertoo tulevasta ajasta näin. Ahdinko on oleva niin suuri, ettei sellaista ole ollut maailman alusta tähän päivään asti. Eikä tule. Eikä tule koskaan olemaan. Kuljetan tässä rinnakkain raamatun kohtia ja tuttuja tunteita, jotka me tunnistamme itse kukin itsestämme, toisista, läheltä. Ja me huomaamme samalla, että ne mitä on jo raamatun kirjoituksen aikoihin vuosituhansia sitten tunnettu, ne tunteet elävät ja voivat meissä edelleen erittäin hyvin. Tunteet ohjaavat ja vaikuttavat elämäämme ja valintoihin päivittäin. Teemme yllättävän paljon valintoja tunteidemme ohjaamina. Ehkä tutuimpia positiivisista tunteista meille ovat rakkaus, ilo ja kiitollisuus. Negatiivisia tunteita vastaavasti ovat suru, pelko, viha, kateus, katkeruus ja ahdistus. Monet tunteet näkyvät toisista helposti. Esimerkiksi ilo on helppo nähdä. Rakastuneistakin saatetaan sanoa, että se näkyy sinusta tai se näkyy teistä päälle päin. Raamatussa on näitä kertomuksia, joissa tunteet tulevat näyttävästi esille. Raamatun alussa on kertomus veljeksistä, Kainista ja Aabelista. Kun Kain suuttuu veljelleen, se näkyy hänestä. Raamattu kertoi, että hänen katsensa synkistyi ja hänen hahmonsakin muuttui. Jumala puhuttelee Kainia ja sanoo, Miksi sinä suutut ja katsoit? Olet synkkänä maahan. Vihahtuneelle Kainille sanottiin, Synti on ovella maan päällä. Sinua se haluaa, mutta sinun on pidettävä se kurissa. Kain oli penseä saamalle neuvolle ja haluton sitä noudattamaan. Kainista on havaittavissa tuo, että penseys ja haluttomuus liittyvät toisiinsa. Hän ei halunnut noudattaa saamansa neuvoa, vaan oli sen suhteen penseä. Myöhemmin raamatussa kerrotaan samankaltainen tapaus, joka liittyy aika lähelle tuon edelliseen puheen historiallisiin raamatun henkilöihin. Siellä nimittäin Esau kantoi kostoa veljelleen Jaakobille ja uhkasi tappaa hänet. Äiti tiesi tilanteen ja laittoi Jaakobin pakomatkalle omaan syntymäkotinsa Harraniin. Äiti sanoi Jaakobille, että viivy siellä jonkin aikaa, kunnes veljesi viha on asettunut. Tässä on mielenkiintoinen lause. Äiti tiesi, että sillä hetkellä veljen viha on niin suuri, että se voi olla hallitsematon, mutta äidillä oli ymmärrys, että viha voi asettua, ja kun se asettuu, voit palata. Tunteet voivat kuohahdella ja joskus nopeasti tasoittua. Tunteiden lähellä vain, että ne eivät ole kuitenkaan synti, vaan ne silloin kauan sitten ja vaivoin edelleenkin. Viha johti Kainin surmaamaan veljensä. Viha oli myös Esaun vaikuttimena, ja olisi johtanut hänet surmaamaan veljensä, ellei Jaakob olisi paennut. Himo toisen puolisoa kohtaan sai Daavidin lankeamaan, jonka seurauksena suvun elämään jäi loputon koston kierre. Noista koston kierteistä Naatan ennusti sanoilla, jotka alussa sanoin, miekka ei ole koskaan väistyvä sinun huoneestasi. Vihaan tunteet olivat lähellä myös opetuslapsia. Erään samarialaisen kylän asukkaat kieltäytyivät ottamasta Jeesusta vastaan. Opetuslapsista Jaakob ja Johannes suuttuivat. Vihahtuneena he sanoivat, Herra, tahdotko, että käskemme tulen iskeä taivaasta ja tuhota heidät? Herra nuhteli heitä ja sanoi, te ette tiedä, minkä hengen oma te olette. Herramme tunsi itsekin näitä inhimillisiä tunteita. Jeesus kohtasi kaupungin portilla lesken, jonka ainoa poika oli kuollut. Naisen nähdessään Herran kävi häntä sääliksi, ja hän sanoi, älä itke. Eli tässä tekstissä ilmenee sana sääli, joka on myös tunne, meidän Herramme tunsi sääliä, tässä tapauksessa tuota leskeksi jäänyttä äitiä kohtaan. Myöhemmin Johannes kertoi, kuinka Jeesus tulessaan Betaniaan, Martan, Marian ja Lasaruksen kotiin, Lasaruksen kuoleman jälkeen, näki Marian itkevän, ja hänen kanssaan tulleet juutalaiset, jotka hekin itkivät. Raamattu mainitsi, että syvää liikutus valtasi hänet, ja hieman myöhemmin todetaan, että myös Jeesus itki. Itku on vahva tunne myös. Johannes kertoo, kuinka tuollekin joutui, ehkä penseyttä, oli sitten sellaisessa tutussa seurakunnassa, kuin Hebrean seurakunnan ihmisistä. Jos, josta hebrealaiskirje kirjoittaa. Heille, siis tuolle seurakunnan ihmisille, sanotaan näin, että minulla olisi paljon sanottavaa, mutta ei ole helppo selittää asioita, koska olette tulleet haluttomiksi kuulemaan. Myöhemmin noille samoille ihmisille sanotaan, että älkää lyökö laimin, kun he ovat tulleet kuulemaan. Eli tuossa seurakunnassa ilmeni haluttomuutta tulla koolle, yhteisiin Jumalan palveluksiin, ja oli tullut haluttomuutta tulla kuulemaan asioita, ja siksi heille todetaan, että teille olisi sanottavaa, mutta ei ole helppo selittää, koska ette halua kuulla. Samassa seurakunnassa oli myös näkyvissä tällainen vasva, hyvin negatiivinen tunne, kuin katkeruus. Sitä hebrealaiskirje sanoi, että tähän seurakunnassa, että ettei katkeruuden verso pääse kasvamaan ja tuottamaan turmiota, sillä yksikin sellainen saastuttaa monet. Näin helposti katkeruutta voi tartuttaa ympärilleen. Varmasti monet teistä tuntevat ihmisiä, jotka näkevät katkeruutta ja negatiivisia asioita jatkuvasti ympärilleen. Ja on hyvin todennäköistä, että jos me paljon jäämme kuuntelemaan sellaisia ihmisiä, jossain vaiheessa me huomaamme katkeruuden hedelmiä itsessäkin. Tällaiset tunteet ovat helppoja tarttumaan, niin kuin oli tuolloinkin. Se helposti tartuttaa ympärilleen toisiakin saman tunteeseen. No ovatko nämä tunteet katkeruus, viha ja kauna vieraita uskovaisille? Tuota edellistä puhetta kuunnellessa minä huomasin, että Timo liikkuu samalla alueella, mitä minä olin poiminut raamatusta. Ja vastaus on, että eivät ole. Vihaa, kauna ja katkeruutta löytyy hyvin läheltä meistä itsestämme ja ehkä joku tunnistaa, että minäkin olen noita tunteita tuntenut ja olen niistä osallinen. Ne ovat syntiinlankeemuksen mukana tulleet, jokaisen ihmisen osaksi. Vanhan testamentin Job myöntää olevansa katkera. Hän sanoo, että Nyt en enää pidättele kieltäni. Minun sisintäni ahdistaa. Minä puhun. Olen katkera ja huudan tuskani julki. Myöhemmin psalmissa 73 Aasaf. Tuttu psalmi meille paljon. Seurapuheessa käytetty psalmia. Kertomuksia olemme Aasafista kuulleet. Hän katseli elämässään ympärilleen ja näki menestyviä ihmisiä ja myönsi olevansa katkera ja kadehti heitä. Minä kadehdin jumalattomia, kun näin heidän menestyvän. Myöhemmin kerrotaan, että hän kysyi itseltään, olenko turhaan pitänyt sydämeni puhtaana ja käteni viattomana. Vastauksen löytyminen ei ollut Aasafillekaan helppoa. Hän sanoi näin. Minä mietin ja mietin, ymmärtääkseni kaiken tämän, mutta se oli minulle liian vaikeaa. Sydämeni oli katkera ja sieluni pisti. Myöhemmin Aasaf toteaa, viimein tulin Jumalan pyhäkköön ja tajusin, miten jumalattomille käy. Ja jatkaa vielä. Minun onneni on olla lähellä Jumalaa. Minä turvaan Herraan, Jumalaan ja kerron kaikista hänen teoistaan. Tästä löytyy mielenkiintoinen yhtymäkohta tuohon Hebrean seurakunnan jäsenten tilaan. Kun Aasaf toteaa olevansa katkera ja sieluun pistää, hän kuitenkin sanoi, viimein tulin Jumalan pyhäkköön. Hän näytti, että Jumala on kuitenkin kattava. Hän näytti, että Jumala on kattava. Hän näytti, että Jumala on kattava. Hän näytti, että Jumala on kattava. Hän näistä tuntemistaan huolimatta siis lähti Jumalan pyhäkköön ja siellä hänelle tämä asia valkeni. Minun onneni on olla lähellä Jumalaa ja minä turvaan Herraa. Sitten muutama sana rakkaudesta. Siitä on kirjoitettu raamattuun oikein oma kirjansa Laulujen laulu. Vanhassa raamatussa bibliassa se on kirjoitettu nimellä Korkea veisu. Sieltä löytyy vasvoja rakkauden tunnustuksia ja ilmaisuja, joita rakkaassaan näkee. Siellä sanotaan muun muassa näin. Kyyhkyni, kallion kätkemä, vuoren seinässä lömyövä, anna minun nähdä kasvosi. Anna minun kuulla äänesi, sillä sinun äänesi on suloinen. Ihanat ovat sinun kasvosi. Rakkaani, kihlattuni, olet vienyt sydämeni. Yhdellä silmäyksellä sinä sen veit. Yhdellä kaulanauhasi helmellä. Miten ihanaa on sinun rakkautesi, rakkaani, valittuni. Minä nukuin, mutta sydämeni valvoi. Millä tavalla? Sinun rakkasi on muita parempi, sinä naisista kaunein. Ja neito vastaa sulhaselleen. Minun rakkaani on komea ja verevä. Hän erottuu tuhansien joukosta. Jos ja kun haluat lukea, etsi lisää raamatustasi Laulujen laulusta, kuvauksia rakkaudesta. Kannattaa lukea. Jotkut meistä ovat tunneherkempiä kuin toiset. Kaikki me olemme kuitenkin tunteisiin nähden kokemusasiantuntijoita. Ei voida sanoa toiselle, että sinä tunnet väärin. Sinun pitäisi tuntea jotenkin eri tavalla. Jo pieni lapsi, hyvin pieni lapsi, ilmaisee tunteitaan. Näitä tunteita vanhemmat sitten opettelevat. Tunteita vanhemmat opettelevat tulkitsemaan ja pyrkivät toimimaan parhaansa mukaan. Tunteet voivat vaihdella meillä päivittäin. Jopa saman päivän aikana useita kertoja ja ne voivat pitää vallassaan pitkään. Kotielämässä me ihmiset, jotka tunnemme toisemme vuosien, jopa vuosikymmenten ajalta, oppivat näkemään läheisensä tunteet ja tunnistamaan hyvin niitä. Puolisot oppivat tuntemaan toisiaan ja näkemään toisensa tunteita. Samoin vanhemmat oppivat näkemään ja tunnistamaan lapsissaan vaikuttavat tunteet. Ehkä koti on myös ainoa paikka, jossa tunteet uskalletaan näyttää kaikkein avoimimmin. Ovien paiskomisella, huutamisella ja vaikenemisella mykkäkoulullakin osoitetaan senhetkisiä tunteita. Kun tunnetaan läheisten hyvin, voidaan hänen tunteisiinsa myös vaikuttaa. Puolisot oppivat vuosikymmenten kuluessa tuntemaan myös toisen heikkoudet. Puolison mielialaan ja tunteisiin voidaan vaikuttaa ulkopuolisin silmiltä varsin näkymättömin keinoin. Pienet eleet, vähäiset vihjaukset, toisen heikkouksista saavat helposti aikaan mielipahaa, ahdistusta, surua, jopa vihaa ja monia muitakin tunteita. Viestitämme omia tunteitamme elein, ilmein, sanoin, teoin ja tekemättä jättämisin. Meidän suomalaisten väitetään olevan kansaa, joka ei uskalla näyttää varsinkaan suruun liittyviä tunteitaan avoimesti. Erityisesti miehiltä oletetaan pidättäytyvän näyttämästä suruaan. Se on koettu häpeäksi. Ajatus, ettei tunteita voi purkaa itkemällä, ilmeni edellisessä virsikirjassa. Mä kerran tästä samasta asiasta jouduin Reisjärven opistoon. Eräällä kurssilla käyttämään puheenvuoroja, mä kahtelin sen vanhan virsikirjan, joka jäi mulla mieleen hyvin kaukaa 70-luvun alussa. Olin pienen lapsen hautajaisissa. Tuolla hautajaisissa esiintyi kuoro, jossa oli sanat, ei itkeä sais lapsen kuolemasta. Ja vanhemmat ja sisarukset itkivät etupenkissä. Nykyisessä virsikirjassa hyväksytään reilusti myös itkeminen surussa. Muistatte ehkä virren, jossa sanotaan, että Jeesus, joka lempeänä itkeviä läheistyt. Laske murheellisten ylle hellät paimen kädet nyt ja myöhemmin katso hiljaa sydämiin, lyötyihin ja tuskaisiin. Ja saamisen loppupuolella pyyntö auta meitä surun tiellä taivaan isään luottamaan. Ja muiden tunteiden näyttäminen kuin surun ei ole yhtä pidättyväistä. Sotien aiheuttamat henkiset traumatkin pidettiin pitkään piilossa. Vasta viimeisten 20 vuoden aikana on uskallettu puhua ja kirjoittaa julkisesti, mitä pahaa tunteiden piilossapitämisestä on seurannut. Myös virsirunoudessa näkyy hyvin tunteiden vaikutus. Nykyisessä virsikirjassa on oma osionsa, joka on nimetty Ahdistukset ja lohdutus. Oletan, että virsien ja laulujen sanoittajat ovat eläneet teksteissä mainitsemiaan tunteita voimakkaasti omassa elämässään. Sionin lauluista löysin muun muassa seuraavanlaisia ajatuksia. Usein mieli maahan vaipuu, kuin kevään myrskysää voi mielimylleriä. Ja vain armollisten sankarin varjella meitä voi, kun ahdistus on ankarin ja synnin myrsky soi. Muutamia löydöksiä virsikirjasta. Huudan, Kristus, sinua nyt ahdistuksessani, uskoani vahvista ja auta tuskassani. Herra, tuskani, on suuri, vaikea on ahdinko, mutta ahdingossa juuri olet toivon kallio. Taas ahdistuksen alta huutoni kohoaa ja tutussa virressä puolees Jeesus rukouksin, huokauksin, käännyn köyhä syntinen, auta alla ahdistusten. Ja tutussa virressä edelleen kun ahdistus on polttavin ja uuvun kuorman alla, suo Jeesus, että muistaisin vaivasi kolkatalla. Ja näitä uusimpia, tuorempia virsiä muista, Jeesus, minua voimieni uupuessa. Samassa virressä myöhemmin ajatus, Jeesus, kulje kanssani, kun saan ahdistusta kantaa. Enkä aina ymmärrä, miksi täytyy kärsiä. Ja vielä myöhemmin samassa virressä jäät hän, Jeesus, luokseni, muu ei riitä turvakseni, lempeällä kädellä tuskan polte lievitä. Usko ei kahlitse, eikä muuta meissä olevia tunteita, mutta Jumalan armo ohjaa joskus oikealla tavalla hallitsemaan niitä. Raamatun alussa sanottu neuvo on hyvä. Hillitse sinä niitä. Sitten muutama sana tunteesta. Luottamus. Luottamus alkaa usein pienistä asioista. Kotona me joudumme tuntemaan ja tunnemme luottamusta lapsiamme ja puolisoamme kohtaan. Ja kun me huomaamme, että joku ihminen on luottamuksen arvoinen, hänen voidaan luottaa myöhemmin entistä enemmän. Koko meidän yhteiskuntamme itse asiassa toimii hyvin pitkälti luottamuksen varassa. Se alkaa pienistä kotoa. Sitä tarvitaan kunta- ja seurakuntatasolla. Sitä tarvitaan valtakunnan tasalla. Ja se on se, että me emme voi luottaa. Sitä tarvitaan koko maailman tasolla. Jos me ei voitaisiin luottaa kehenkään, meillä ei olisi ajallisissa asioissa oikeastaan mitään, mistä ponnistaa. Ja esimerkiksi kaupan käynnissä luottamus on äärimmäisen tärkeä asia. Muistan erään henkilön, joka kerran sanoi näin, että luottamusta kasvaa, kasvatetaan, kehitetään, ja se voimistuu ja lisääntyy jopa 20 vuotta. Ja se voidaan tuhota kahdessa minuutissa. Mutta niin luottamukseen kuin muihinkin tunteisiin liittyy myös se lähellä oleva synnin vaara. Tiedätte, että on käynyt niin, että ihminen ei ole ollutkaan luottamuksen arvoinen. Kun on luotettu, on tullut suuri houkutus käyttää toisten ihmisten luottamusta omiin itsekäisiin tarkoituksiin. Ja näin sitten lopulta on käynyt, että se suurella työllä kerätty luottamus, se romahtaa lyhyessä ajassa, ja sen uudelleen saaminen, saavuttaminen on äärimmäisen vaikeaa, ellei suorastaan mahdotonta. Tuntemiset ja tunteet siis elävät ja vaihtelevat päivittäin. Joskus kyselemme, kuten opetuslapset Emmauksen tiellä, eikö sydämemme hehkunut innosta, kun hän kulkiessamme puhui meille ja opetti meitä ymmärtämään kirjoitukset. Tässä tapauksessa tuo hehkuminen tarkoittaa juuri noita lämpimiä tunteita, joita tuolla alussa oli, että jos olet kylmä tai kuuma. Me varmasti mielellämme koemme, että tuollainen hehkuva lämmin tunne olisi hyvä, jos sitä olisi usein, mutta todellisuudessa sitä on hyvin harvoin, ja se on hyvin lyhytaikaista. Mutta raamatun teksteistä löytyi kuitenkin sellainen ajatus, että monissa muissa tunteissa olleena ja Jumalan huoneessa sanankuuloon pysähtyneinä tuollainen lämmin tunne on ja oli joskus saavutettavissa. Niin silloin, kun jäi edelleenkin. Monenlaisten tunteiden alla teemme elämänmatkaa. Joskus haavoitumme toisten tunteiden vaikutuksesta. Toisinaan haavoitamme itse läheisiämme. Anteeksi antamus tuo rauhan, vapauden ja ilon. Se korjaa matkalla tulleet vaivat. Sen voimasta pääsemme taas tuntemaan, että aitoa iloa. Tunnat tuntemiset, ahdistukset, surut ja murheet, jotka ovat meille tuttuja henkilökohtaisesti, jotka ovat myös tuttuja, erittäin tuttuja laulujen ja virsien välityksellä meille ja monien raamatun henkilöiden kertomuksissa esiintyvät. Ne on kuitenkin asioita, jotka kerran päättyvät ylösnousemuksen aamuna, loppumattomaan rauhaan ja taivaan eloon. Virrentekijä kuvaa kauniisti näin. Saan kerran herätä, Herrani kaltaisena, saan kirkastetuin silmin nähdä Jumalan. En enää ikinä, vaikerra janoisena, kun häissä valmis morsian on karitsan. Saan kruunun siellä, ja puvun vielä, tuon pyhäin vaatteen Kristuksen vanhurskauden. Saan syntisyyteni, syyn kyyneleihini, pois heittää, vaihtaa kunniaan ja pyhyyteen ja kyyneleeni kiitosvirteen iäiseen. Tässä ajatukset, jotka tuo annettu aihe toi mieleen, ja joita etsin ja löysin raamatusta, ja varmaan paljon enemmänkin olisi. Mutta tästähän on teidän ja meidän hyvä sitten keskustella kodeissamme. Pitää se keskustelutilaisuus siellä kodeissamme illalla näiden seurojen päätyttyä. Tämän illan seurat on päättymässä, ja niiden lopuksi hiljennymme vielä Herran siunaukseen. Herra siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä. Herra kirkastakoon kasvonsa meille, ja olkoon meille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme, ja antakoon meille rauhan, Isään ja Pojaan, ja Pyhän Hengen nimiin. Aamen. Kiitos.