Aviopuolisoilta/Alustus Turun RY:llä 04.09.2021 18.06

Jumalan terve! Tämä on yksi tämän jälkeen. Jumalan huolenpito eri elämänvaiheissa. Toinen näkökulma, mistä lähdin miettimään, mitä tästä sanoisin, oli tämä Herran turva. Eli mitä merkitsee se, että on Herra turvana ja sitten niitä elämänvaiheita. Tämä puheenvuoro ei ole mitenkään kovin hyvin teknisesti mietitty. Hajanaisia ajatuksia olen kirjoittanut tänne. Rukous on se, että keskustelu täydentää tätä. Tämä on vain alustava puheenvuoro ja sitten ne puheenvuorot jatkuu. Näinhän se on meillä tarkoitus. Että ei se näin laajasta aiheesta varsinkaan ole mikään tyhjentävä tämä alustus.

Mutta aivan kuin johdannoksi siihen olen miettinyt, että millainen on meidän Jumala. Hän on pyhä ja vanhurskas, hyvä Jumala, joka rakastaa luomansa ihmistä. Jumalan lapsina, ainakaan itse hyvin harvoin sitä ymmärtää vähän laajasta, että miten mittaamattoman suuren lahjan me olemme saaneet, kun me olemme Jumalan lapsia. Jumala koettelee meitä. Eri elämän vaiheessa on erilaisia koettelemuksia. Miksi Jumala koettelee? Muistatte sen vanhan liiton matkamiehen Jopin, jota koeteltiin varmasti enemmän kuin yhdelle ihmiselle olisi. Yhden ihmisen elämässä on mahdollista, niin varmasti Jopi koki sen, kaikki ne vaikeudet.

Niin, miksi Jumala sallii koetella, niin kuin hän salli Jopiakin koeteltavan? Minusta Pietari antaa tähän meille Jumalan sanassa aika selvän vastauksen. Ensinnäkin Pietari kiittää ja ylistää: Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen, Kristuksen Jumala ja Isä. Suuressa laupeudessa hän on synnyttänyt meidät uuteen elämään ja antanut meille elävän toivon herättämällä Jeesuksen, Kristuksen kuolleista. Häneltä me saamme perinnön, joka ei turmellu, ei tahraannu eikä kuihdu. Se on varattuna teille taivaissa. Ja voimalla Jumala varjelee teidät uskossa niin, että te saavutatte pelastuksen, joka on valmiina saatettavaksi ilmilopun aikana.

Ja nyt sitten tullaan tähän, miksi Jumala sallii koettelemukset meille. Siksi te riemuitsette, vaikka nyt jouduttekin jonkin aikaa kärsimään monenlaisissa koettelemuksissa. Kultakin koetellaan tuleessa. Ja onhan teidän uskonne paljon arvokkaampaa kuin katoava kulta. Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi ja sitä koituu Jeesuksen, Kristuksen ilmestyessä. Ylistystä, kirkkautta ja kunniaa. Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet. Häneen te uskotte, vaikka ette häntä näe nyt näe. Ja te riemuitsette sanoen kuvaamattoman, kirkastuneen ilon vallassa, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.

Kultakin koetellaan siis tuleessa, niin kuin Pietari tässä sanoo. Uskon kultaa koetellaan. Ja jotenkin tässä kohtaa tuli mieleen, kun ajattelin niitä koettelemuksia, kun Pietariakin koeteltiin. Eikä Pietari jaksanut sitten olla tunnustaa sitä uskoa siellä hiilivalkealla. Niin sitten kun Jeesus oli siellä Pietarin kanssa rannalla, niin Jeesus kysyi Pietarilta, että rakastatko sinä minua. Ja muistatte kuinka Jeesus esitti sen kysymyksen kolme kertaa. Ja viimein sitten Pietari viimeisen kerran sanoi, että sinä Jeesus tiedät kaiken. Sinä tiedät, miten paljon minä sinua rakastan.

Jotenkin tässä hetkessä ja näinä viikkoina itse olen pysähtynyt sen ajatuksen ja asian. Ja sitten minä olen pysähtynyt eteen, että ihmiselämä on niin kuin Raamattu sitä sanoo, että me katoamme kuin uni aamun tullen. Ja miten lyhyt on tämä ihmisen elämä kuitenkin. Siksi Vanhan liiton matkamieskin rukoilee, että Herra opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen.

Ja joitakin ajatuksia laitoin sitten näistä ihmisen elämän vaiheista, lapsuudesta. Ajattelen, että lapsuus on se varsinkin te, joilla on uskovainen koti. Se isä ja äiti ollut. Ja sitten, jotka olette nyt itse vanhemman tehtävässä, niin saisipa meilläkin olla sellainen ajatus. Kun Joosua sitten puhui siellä viimeistä kertaa Israelin kansalle. Siellä oli kyllä jo luopumisenkin aikaa ja kaikki eivät jaksaneet pysyä uskomassa. Mutta Joosua totesi näin, että minä ja minun perheeni palvelemme Herraa.

Että me vanhempina jaksaisimme kylvää lasten sydämiin Jumalan sanaa ja opetuksia. Lapsihan elää hetkessä. Ei se ajattele eteenpäin elämää. Turvaa ja luottaa vanhempiinsa. Ajattelen, että se on kaikista tärkeä elämän vaihe. Ja me tiedämme sen, että lapsuuden traumoilla on kauaskantoisia vaikutuksia myöhemmässä elämässä.

Miten sitten lapsi turvautuu? Lapsi turvautuu Herraan. Lähetyskäsky tarkoittaa sitä, että vanhemmilla on suuri vastuu kristilliseen elämään. Puhua hyvästä Jumalasta ja neuvoa ja ennen kaikkea siunata evankeliumilla. Se tuo turvallisen lapsenkin uskon. Kun hän uskoo ja näkee, että tämä kristillisyys, jossa me elämme, on ystävä ja elämme. Hän on saanut syntyä, niin se on turvallinen ja siinä se antaa vahvan pohjan kasvuun.

Se kantaa hyvää siementä, kun isä ja äitikin heikkoudessa kylvetään ne, jotka kyynelillä kylvävät siementä. Että me kerran sitten taivaan isä saisi korjata sitä aittoista siementä kotonakin kylvettyä. Kun lapset näkevät, että isä ja äiti rakentavat elämänsä sille kaikkein pyhimmälle perustukselle, niin sillä on siunaus. Uskon niin.

Valitettavasti meidän aikanamme on myöskin sitä toisenlaista rakentamista. Elämää rakennetaan mammonan varaan, kaiken näkyvän varaan, uran varaan ja niin edelleen. Siinä tilanteessa, muistaakseni korintolaiskirje puhuu siitä, kuinka Jumala joskus sitten sallii tulla koettelemusten tule, jossa sitten jos Jumala sen hyväksi näkee ja siunaa sen, niin silloin saattaa olla, että niin kuin meidän jokaisemme, se elämässä on välillä sellaisia asioita, että taivaallinen isä puutarhurina joutuu niitä, sitä puuta, sitä oksaa leikkaamaan.

Jumalan lapsen elämässäkin on niitä vääriä kasvuja ja rakennusaineita. Näin se sitten se oksa tuottaa taas hedelmää. Nuoruus ja varhainen aikuisuus, niin siinä saarnaja kirjoittaa tutut sanat, että muista luojaasi nuoruudessasi ennen kuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, jotka eivät sinua miellytä.

Nuoruus on tärkeä aika, rippikoulu sitten ennen kaikkea se juhla, joka on Jumalan valtakunnan talostelu, että sieltä saataisiin uskovaisia ystäviä ja aivan kuin juurruttaisiin tähän Jumalan valtakuntaan. Kun vastakkain siinä on kuitenkin sitten nuoruudessa, niin kuin me kaikki tiedämme, niin ei nuori ihminen ajattele yhtään sitä, että tämä elämä on lyhyt, vaan siinä vaiheessa kun on nuori, niin se näyttää hyvinkin pitkälle ja sillä tavalla eikä ne välttämättä kun on unelmia niitä saakin olla ja on erilaisia lahjoja ja niitä lähdetään kehittämään, tekemään ammattia ehkä niistä lahjoista ja tulee puoliso puolisokuviot matkaan ja niin edespäin, niin siinä ollaan siinä vaiheessa erittäin paljon myöskin kiinni tässä maailmassa.

Ja kumpa siinä vaiheessa, niin saisi kirkastua se omakohtaisen elämän, uskon elämän hoitaminen ja se usko saisi olla kaikkein kirkkaimpana ja kalleimpana aartena. Kun siihen rinnalle alkaa tulemaan jotakin sinänsä hyvää monta kertaa, niin se saattaa viedä ihmisen eroon Jumalan valtakunnasta tästä uskosta.

Juuda kirjoittaa lainasinkin tätä jo edellä vähän, että rakkaat ystävät, rakentakaa te edelleen elämänne pyhimmän uskonne perustalle. Pyhässä hengessä rukoilen pysykää Jumalan rakkaudessa ja odottakaa, että Herramme Jeesus Kristus armossaan johtaa meidät iankaikkiseen elämään.

Sitten keski-iästä jonkun sanan. Tämähän on varmasti täällä suurimmalle osalle se lähin ikävaihe hektistä. Lapsia kasvatetaan ja työtä tehdään kovasti. Mutta siinä vaiheessa usein alkaa tulemaan myöskin vastoinkäymisiä ja koettelemuksia. Jaksammeko luottaa Jumalan johdatukseen? Me lauloimme tossa virressä, että Jumalan haltuun anna nyt tiesi tarpeesi. Siis Jumalan haltuun anna tiesi.

Kun me kuljemme täällä maailmassa, meillä on jokaisella tietenkin oma ainutkertainen elämä ja ne vaiheet. Niin. Sitten, että mihinkä suuntaan erilaisissa tilanteissa lähdetään, niin siinä on se Jumalan sana ja se, että miten me voimme valita oikein ja Jumalan johdatukseen. Ja se on kuitenkin niin pohjimmiltaan kysymys kuuliaisuudesta Jumalan sanalle.

Jumalan sana. Jeesushan sanoo, että minä olen tie. Minä olen tie. Ja me, kun me tätä elämäämme elämme, omaa tietä kuljemme, niin kuitenkin me haluamme kulkea sitä tietä, jota Herramme ja Vapahtajammekin on kulkenut. Niin kuin vanhastaan sanotaan, hänen askelissaan kulkea ja hänen seurakunnassaan.

Käykäämme, niin kuin siihen Raamattukin sanoo ja kehottaa, että kuulisimme, kokoontuisimme yhteen sitä enemmän, mitä me näemme sen päivän lähestyen, niin kuin hebrealaiskirja sanoo. Jeesushan on siellä, missä kaksi tai kolme on koolla. Tai niin kuin hän lähetyskäskyssään sanoo, että minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun saakka.

Me olemme laumaeläimiä, niin kuin lammas on. Uskovasta on verrattu lampaaseen. Ja siksi on tarpeen myöskin kokoontua yhteen. Ja voi kun Jumala saisi säilyttää sellaisen mielen, niin kuin Sionin laulussa lauletaan, että mun sydämeni halaajaa Jumalan joukkoon palaajaa Sionin muureen sisälle, Herran vuorelle Pyhälle.

Sitten meillä on tässä elämänvaiheessa, missä tilanteissa saattaa olla taloudellisia haasteita, ottaa elämä niin sanotusti omiin käsiin. Niin kuin tämä maailman ihminen luottaa itseensä omiin suunnitelmiinsa, suunnittelee itse perheensä, luottaa ihmiseen, turvautuu ihmiseen, ihmisviisauteen ja niin edespäin. Ja niin edespäin. Se on joskus aivan toista, mitä Jumalan sana ohjaa ja neuvoo ja opettaa.

Vanhuudesta kaivoin tänne psalmista yhden sanan. Tai useammasta sanasta. Tai useamman sanan, mutta yhden. Pari jaetta. Jumala, sinä olit opastajani jo kun olin nuori. Ja tähän päivään asti olen saanut kertoa ihmeistäsi. Kun nyt olen vanha ja harmaapäin, älä hylkää minua, Jumala. Minä julistan tuleville polville kätesi mahtia ja tekosi suuruutta. Sillä korkeuksiin ulottuu vanhurskautesi ja suuret ovat tekosi. Jumala, kuka on sinun vertaisesi?

Tässä vaiheessa. Tässä vaiheessa usein elämää koetellaan sairauksilla ja myöskin yksinäisyydellä. Kannattaa lukea Uusimmasta päivämiehestä sen. Siitä yksinäisyydestä eräs yksin asuva ihminen kirjoitti. Se oli oikein hyvä ja avaava kirjoitus. Varsinkin meille, jotka olemme saaneet lahjaksi paljon ihmisiä ympärillemme. Perheen. Perheen lapsia ja niin edespäin. Emme monta kertaa edes ymmärrä sen siunausta, mitä me saamme siinä, että meillä on läheisiä.

Sitten kun tämä aviopuolisoilta, niin ajattelin yhden vielä. Tämä ei ole mitenkään välttämättä liity tähän ihan suoranaisesti. Mutta kuitenkin. Joskus on sellainen tilanne, kun reilu viikko sitten, joo, eikö tasan viikko sitten, oli pyydetty tuonne sitten hääjuhlaan pitämään puhetta. Ja siinä luki juhlapuhe siinä ohjelmassa. En ole niin hyvin tuntenut sillä lailla tuota hääpariakaan.

Sitten minä kahlasin Raamatun tuolla läpi. Minä ajattelin, että minä voisin jotakin puhua tuosta psalmista 139, jossa sanotaan, että ennen kuin olin elänyt päivääkään, niin oli kaikki päiväni luotu. Ja sanotaanko siinä jotenkin niin, että vai onko vanhempi käynyt sanoo, että oli kaikki päiväni jo nähty.

Kun tässä puhutaan kaikissa vaiheissa, niin Jumala näkee tähänkin hetkeen ja huomiseen hetkeen. Että meidän ei tarvitse hirveästi huomisesta murehtia, kun Jumala on jo siellä. Hän on nähnyt sen. Hän on nähnyt sen.

Sitten kun Daavid katseli sitä ja ihmetteli sitä Jumalan suuruutta ja ylivertaisuutta, niin hän sanoo vaan, että kun hän, tai sellainen ymmärrys minulle tulee, että hän ei käsitä sitä. Minä lopetan. Mutta sitten jatkaa, että minä tiedän, että sinä olet minun kanssani.

Mitenkä turvallinen kuitenkin on se, että me emme ymmärrä omia elämämme vaiheita. Ja tuossa hääjuhlassa sitten sanoin, että onhan se mielenkiintoista, että Jumala, joka on suunnitellut meidän elämämme, joo, hän on nähnyt siellä, että tuossa on aviopuoliso Kaijareetta ja Mikko. Pannaanpa ne yhteen ja katsotaan, mitä siitä tulee. Kahdesta tulee yksi. Sitten tulee aivan omanlaisensa juttu. Ja joskus hyvinkin erilaisia ihmisiä Jumala yhdistää. Yhdistää ja on yhdistänyt. Ja sillä on joku tietty tarkoitus.

Mutta sitten. Mutta sitten. Mutta sitten. Tämmösiä ajatuksia oli siinä. Sitten mä ajattelin, että ei tämäkään tunnu kyllä siltä, että minä tästä puhuisin siellä. Sitten mä ajattelin, että puhun jotakin rakkauden ylistyslaulusta, sitä korintolaiskirjeestä. Niin pysyvät nämä kolme, usko, toivo ja rakkaus. Mutta rakkaus on niistä suurin.

Siinähän puhutaan tietysti Jumalan rakkaudesta, johon inhimillinen rakkaus, meidän inhimillinen rakkaus ei riitä alkuunkaan. Enhän minä ole lempeä enkä minä ole kärsivällinen. Ja kyllä minä muistan kärsimäni pahan ja niin edespäin.

Mutta Jumalan rakkaus, joka tuli ilmi hänen pelastustyössään ja siinä, että hän antoi poikansa tänne maailmaan, niin siinä oli se rakkaus, joka on meidän sydämiimme vuodatettu. Uskon kautta. Sitä rakkautta tulee vaalia avioliitossakin. Ja kun se rakkaus on niinkun kaikista tärkeintä, että me olemme sydämestämme asti uskomassa, niin olkoonpa ne haasteet ja tilanteet mitään hyvänsä, niin minä ajattelen niin lapsellisesti, että Jumala pitää lopusta huoli. Jumala pitää lopusta huoli.

No, tämä hääpari sitten oli sillä tavalla tuttu, että se oli mun ystävä, jonka monet ehkä tietääkin ja nukku pois tuossa. Aika yllättäen. Hän ei ollut uskomassa, mutta sai sitten vähän ennen kuolemaansa parannuksen armoa.

Ja mä ajelin siinä autolla menemään ja tuli sellainen vanha hartaus, aamuhartausradion aamuhartaus ja siinä sitten veli luki yhden kohdan, että minä jätän teidät Jumalan ja hänen armoisen sanan haltuun. Jotenkin puhutteli se.

Kun Paavali hyvästeli siellä niitä Efeson vanhimpia viimeistä kertaa, niin hän ei sanonut, että minä jätän teidät Jumalan haltuun. Hän ei sanonut pelkästään, että minä jätän teidät Jumalan haltuun, vaan hän sanoi, että minä jätän teidät Jumalan ja hänen armoisan sanan haltuun. Ja sitten se on apostolien tekojen kahdennessakymmenessä luvussa.

Jätän teidät nyt Jumalan ja hänen armoisan sanan haltuun. Sen sanan, jossa on voima rakentaa teitä ja antaa perintöosa kaikkien pyhitettyjen joukossa. Niin ajattelen, että jollakin tavalla tämä, kun se siinä, niin voimakkaasti minua puhutteli se ja sillä tavalla, että siinä on se kaikista tärkeä asia, että se armo sanaa saisi elää ja olla se, josta me pidämme kiinni, johon me turvaamme.

Kun me puhumme tässä, kaikissa vaiheissa on Herra turvana, niin se tarkoittaa sitä, että Jeesus, niin kuin hän sanoi siellä Johanneksen evankeliumin loppupuolella, että Isä, sinä annoit minulle sanasi ja minä annoin sen heille. Ja sitten Jeesus sanoo myöskin viinipuuvertauksesta, että te olette puhtaat sen sanan kautta, jonka minä olen teille puhunut. Jotenkin näin se meni. Te olette nyt puhtaat.

Ja siinä turvassa, tuossa armon sanassa, joka elää Jumalan valtakunnan keskellä, on elävänä pyhän Hengen voimassa, elävänä. Aivan samaa sanaa kuin se oli siellä Jeesuksen aikana ja mitä apostoli Paavali kirkasti siellä Efeson seurakunnan vanhimmille, niin se on tänä päivänä tässä meidän keskellämme.

Minulla oli vielä sellainen ajatus tuli mieleen. Minulla oli sellainen työtilanne, jossa oli ulkomaalainen henkilö. Hän häntä kiinnosti luterilaisuuden ja katolilaisuuden ero. Minä olen vähän heikolla englannilla selitin hänelle, että me olemme tällainen pieni liike joukko tässä luterilaisessa kirkossa, kun olemme luterilaisia ja ajattelen, että me olemme niitä oikeita luterilaisia.

Ja se hänelle oli aivan uusi ajatus se, että minä sanoin, että minä ajattelen, että elävä usko on jotakin, jota me emme pysty itse saamaan. Että se on niin kuin tuo kynttilät, kynttilä tuossa, että meillä jokaisella on kynttilä, ja on ratkaisevaa, että onko siinä tuli. Että minä voin antaa, niin kuin jokainen uskovainen voi antaa tulen toiseen kynttilään. Ja se on niin kuin Olympia-soihto, joka on palannut sieltä alusta saakka ja kulkenut tämän maailman ajan halki eri vaiheissa.

Ajatelkaapa, veljet ja sisaret, että tämä olisi mukava, jos me kotona ja jossakin ehkä kriittisissäkin elämäntilanteissa ja vaiheissa, niin muistasimme sen, että pidetäänpä kynttilässä tulta. Aivan niin kuin siellä alttarilla Tapernaakelissa oli, niin siellä piti tuleen palaa koko ajan. Olla tuli koko ajan, ja siinä on se evankeliumin käytön merkitys, ja että me sitä siitä pitäisimme kiinni. Turvaisimme siihen armon sanaan, joka meidän keskellämme on.

Niin se on tänäänkin, veljet ja sisaret, täällä uskolla omistettavissa tässä ja nyt, niin on lupa uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja vereessä. Olla turvallisella mielellä.

Tällaisia ajatuksia mulla tuli tästä aiheesta, en oikeastaan osannut sitten mitään erityisiä kysymyksiä. Meillä on täällä pöydät, missä me voidaan keskustella ja jatkaa, eikä haittaa, vaikka sitten puhuttaisiin jostakin muusta, jos ei sitten tästä ihan juurikin tästä aiheesta, mutta sana on vapaa ja käydään keskustelemaan.

Mutta ennen sitä lauletaan virsi 330. Kiitos.