Seurakuntapäivät/Alustus Kouvolan RY:llä 23.01.2022 13.00

Rakkaat veljet ja sisaret, niiden muutamat täällä Kouvolan rauhanyhdistykselle, mutta myös siellä kotikoneiden ääressä. Armo olkoon meidän kanssamme tänäkin sunnuntai-päivänä.

Tämän seurakunnan päivän me aloitamme yhteisellä kiitoksella ja rukouksella. Pyhä ja kaikkivaltias rakas taivallinen isämme, tänä talvisena lauantai-sunnuntai-päivänä sinä olet koonnut meitä yhdelle koolle, seurakuntapäiviin. Me isä pyydämme sinun siunastasi tällekin tilaisuudelle. Tule sinä avaamaan sanaasi, tule sinä siunaamaan keskustelun, joka täällä paneelissa on. Me käydään kuin myös se keskustelu, mikä siellä kotona pienissä ryhmissä käy.

Ja isä me kiitämme sinua tänä päivänä valtakunnastasi, jossa saamme olla asumassa, ja siinä palvelemassa sinua ja lähimmäisiämme antamillasi lahjoilla. Me isä kiitämme uskonnahdolahjasta, senä synnyttämästä onnesta ja rauhasta, ja iankaikkisen elämän toivosta. Kiitämme sinua. Kiitämme sinua. Kiitämme isän maastamme, sen antamasta vapaudesta ja turvasta, sekä uskomisen ja kokoontumisen vapaudesta.

Isä, kiitos pyhästä sanastasi, jota me saamme vapaasti tänäkin kuuluttaa maan ääriin. Sanallasi meitä hoidat, ja saamme tuntea, ettei meitä jätä, vaan lupauksesi mukaan olet lastesi isä ja omiensi kanssa maailman loppuun asti. Isä, sinä olet viimeisten vuosien aikana puhutellut meitä erityisesti, kun emme ole voineet kokoontua entisen tapaan sanasi ääreen.

Monien kysymysten, mutta vähien vastausten äärellä, olemme usein hämmentyneitä. Auta, isä, meitä ymmärtämään. Sinä tiedät kaiken, ja sinä ohjaat kaikkea. Mitään ei tässäkään ajassa tapahdu sinun tietämättömästä. Auta meitä tyytymään tahtoosi, ja opetuslasten tavoin pyydämme. Herra, lisää meille uskoa.

Isä, me olemme päivän lapsia. Emmekä tiedä, mitä huominen päivä tai tulevaisuus tuo meidän elämäämme. Mutta me, isä, luotamme. Sinä tiedät. Sinä tiedät nekin asiat, mitkä on vaikea kohdata, ja mitkä tekevät kipeätä. Siksi me jätämme isää. Koko elämämme. Sinuun armolliseen haltuusi.

Ja me isää pyydämme. Siunaa sinä tämä päivämme, ja ole henkesi kautta läsnä tässä tilaisuudessa. Aamen.

Rakkaat veljet ja sisaret. Tämän päivän aiheena meillä on luottamus. Me voisimme sen monellakin tavoin sanottaa, mutta tämä yksi sana se meille. Ja kertoo paljon siitä aiheesta, minkä ympärillä me tänä päivänä olemme kokoontuneet.

Tämän alustuksen olen jakanut johdanto-osaan. Sitten muutamia tuttuja raamatun esityksiä. Esimerkkejä siitä, miten entisetkin pyhät ovat luottaneet ja täällä matkaa tehneet. Ajan ilmiöitä. Mehän kohtaamme monenlaisia. Maallistuminen suurimpana, mihin me tänä tässä ajassa törmäämme. Mutta on myös monia muita, joista muutamia nostoja otan tässä alustuksessa.

Sitten jaksamme kaiken tämän keskellä. Luottaa, uskoa ja vaeltaa tässä alietussa uskossa. Ja sitten loppusanat vielä lopuksi.

Johdanto. Luottamus tarkoittaa tunnetta, uskoa tai varmuutta siitä, että johonkin voi luottaa ilman pettymyksenä pelkoa. Raamattu opettaa, että luottamus on uskoa. Hebrealaiskirjassa määritellään, mitä usko on. Vuoden 1938 raamatun käännös sanoo sen näin: Usko on huja luottamus siihen, mitä toivotaan. Ojentumista sen mukaan, mikä ei näy.

Biblia, eli vuoden 1776 käännös, puhuu vahvasta uskalluksesta niihin, joita toivotaan. Ei näkymättömistä epäile. Nykyinen raamatun käännös sanoo sen olevan sen näkemistä todellisuutta, mitä toivotaan. Sen näkemistä, mitä ei nähdä.

Kaikissa kolmessa käännöksessä uskoon liitetään luottamus. Uskollisuus ja todellisuus. Uskollinen, totta ja todellista kaikki se, mitä toivotaan. Toivo elämässä. Ja kaikissa asioissa kohdistuu aina eteenpäin. Edessä oleviin asioihin, jotka eivät vielä ole meille läsnä.

Usko on toivottujen asioiden todellisuutta ja näkymättömien asioiden näyttämistä totena. Uskovalle toiveet ovat jo totta. Hän näkee sen, mikä ei vielä näy. Ajallinen näkökykymme on rajallinen. Me olemme sidottuja tähän aikaan ja paikkaan, kun olemme tässä ajassa, tässä elämässä. Mutta usko näkee. Ja se näkee sellaista, mitä me emme silmillämme näe.

Raamatusta saamme lukea, miten kautta aikojen kristityt ovat luottaneet ja turvautuneet Jumalaan. Salvin kirjoittaja toteaa muun muassa: Jumala, minun voimani. Sinua minä odotan. Sillä sinä olet turvani. Mutta minä laulan sinun voimastasi. Ylistän sinun uskollisuuttasi joka aamu. Sillä sinä olet turvani. Pakopaikka härää päivänä.

Ja vielä psalmi 71: Sinä olet minun toivoni. Herra, Herra, minun turvani nuoruudesta asti. Psalmissa 37 on kehoitus ja lupaus: Anna tiesi Herran haltuun. Turvaa häneen. Hän pitää sinusta huolen.

Ihmisten kesken olemme joutuneet usein toteamaan, miten vuottaminen ja turvautuminen toiseen ei aina ole toteutunut. Ajassamme on annettu paljon lupauksia, jotka eivät täyty. On paljon toiveita, jotka eivät toteudu.

Uskoon ja kautta Jumalan lapsi omistaa kuitenkin sellaisen lupauksen ja luottamuksen. Jumalan johdatukseen, joka ei petä. Lupauksen iankaikkisesta elämästä taivaassa. Kuten hebrealaiskirjassa todettiin, usko on vahva uskallus niihin, joita toivotaan ja ei näkymättömistä epäile.

Raamatun esimerkki. Raamatussa on useita esimerkkejä luottamuksesta ja uskosta. Johanneksen evankeliumissa kerrotaan kuninkaan virkamiehestä, joka turvautui suudessa hädässään poikansa puolesta Jeesukseen. Virkamies pyysi: Herra, tule, ennen kuin poikani kuolee.

Jeesus vastaa hänelle: Mene kotiisi, poikasi elää. Mies uskoi, mitä Jeesus sanoi hänelle ja lähti. Kotimatkallaan hän sai kuulla, että kuoleman sairast poika oli parantunut samalla hetkellä, kun Jeesus oli sanonut nuo sanat.

Mies kääntyi suurimmassa hädässään Jeesuksen puoleen ja luotti saavansa avun. Usko on sydämenä lujaa luottamusta Jumalan johdatukseen ja turvautumista häneen sanansa ja lupauksiinsa.

Uskon luottamus näkyi vahvana Abrahamin elämässä. Hän luotti lupaukseen, jonka Jumala antoi. Abraham oli jo iällinen ja elämä siellä Eufratin varrella Harrannissa oli kaikin puolin turvattua. Hänellä oli omat tilat ja asunnot, suuri määrä palvelijoita ja karjaa. Elämä oli niin turvattua kuin ikinä vain voi olla.

Eräänä päivänä Jumala sanoi Abrahamille: Lähde maaltasi, asuinesioiltasi ja isäsi kodista siihen maan, jonka minä sinulle osoitan. Voimme ajatella, että sitä muuttaisi, jos tietäisi mihin muuttaa. Me vaatisimme vähintäänkin tulonpaikan osoitteen ja varmuuden siitä, että siellä pystyisi elämään ja tulemaan toimeen.

Abraham joutui lähtemään aivan näkymättömän perään. Hänellä ei ollut muuta kuin Jumalan sanaa: Lähde ja mene sinne, minä sinua johdotan. Abraham lähti, koska hän uskoi Jumalan lupaukseen ja luotti Jumalan johdatukseen.

Usko vaikutti sen, että hän toimi niin kuin Jumala oli hänelle ilmoittanut ja häntä kehoittanut. Abraham lähti, koska hän toimi niin kuin Jumala oli hänelle ilmoittanut ja häntä kehoittanut.

Joosef luotti kaikessa Jumalan johdatukseen. Vaivalloisen korpivaloksen aikana omaisuuskansan jäsenet saivat monien koettelemusten keskellä kokea, että kaikki valtias Jumala lupauksensa mukaan johti kansansa.

Luvatun maan rajalla Mooses lähetti kaksitoista vakojaa tutustumaan luvattuun maahan. Kymmenen vakoista totesi maan valloittamisen mahdottomaksi asiaksi. Vain ne Joosua ja Kaalep luottivat Jumalan johdatukseen. He sanoivat Israelaisille: Maa, jota kävimme tutkimassa, on hyvä ja ihana maa. Jos Herra on meille suosiollinen, hän vie meidät tuohon maahan, joka tulvii maitoa ja hunajaa ja antaa senä meille.

Näiden muutamien raamatun esimerkkien kautta, joita me olemme tehneet, on hyvä ja ihana maa. Ja saamme nähdä, miten Jumalan lupaukset ovat täyttyneet. Ja saamme tänäkin aikana luottaa Jumalan lupauksiin.

Jo raamatun alkulehdillä syntiinlankeemuksen jälkeen annettiin lupaus Kristuksesta, joka täyttyi Jeesuksen syntyessä ihmiseksi. Evankeliumi kertoo ilosanoma nimenomaan täyttyneestä lupauksesta. Saamme turvallisesti luottaa Jumalan johdatuksiin ja lupauksiin.

Osa lupauksista on vielä täyttymättä. Kuten Kristuksen toinen tuleminen, viimeinen tuomio ja iankaikkinen elämä. Uskoon liittyy oleellisesti myös luottaminen lupauksen toteutumiseen. Jumalan luottava pitää hänen sanojaan tosinaan, vaikka ne eivät olisi täyttyneet.

Ajan ilmiöitä. Kristillisyytemme ajankohtaiskirja vuodelta 2018 on otsikoitu Jaksanko luottaa. Kirja käsittelee laajasti ajassamme olevia erilaisia ilmiöitä, joiden keskellä me elämme. Monet ilmiöt ovat meille ajan saatossa tulleet tutuksi, mutta näemme myös sen, miten maailma ja ihmisten mielipiteet ja yleinen ilmapiiri muuttuvat. Ja nämä muutokset eivät ainoastaan kulje parempaan suuntaan.

Muutosten keskellä saatamme kysyä, jaksanko luottaa Jumalan johdatukseen. Ajassamme korostuu vapaus kaikesta, mikä rajoittuu ihmisen taipumuksiin ja toimintaa. Jumalan sanaa tulkitaan itsekkäästi ja sieltä otetaan vain se, mikä tukee omia valintoja ja ratkaisuja.

Raamatun Jumalan kuva halutaan muuttaa. Jumalaan liitetään ääretön rakkaus, mutta ei sitä, että hän on samalla myös pyhä ja vanhurskas. Syntien sovittajaa ei tarvita, koska ihmistä ei pidetä syntiinlankeemuksen turmelemaa, vaan perusolemukseltaan hyvänä.

Raamattu selitetään aikasidonnaiseksi. Syntyä aikansa heijastavaksi dokumentiksi. Etääntymistä raamatun arvoista osoittaa se, että ihmisistä on tullut yhä enemmän nautinnon tavoittelijoita. Vastuun ottaminen toisista ja yhteisistä asioista vähenee.

Tämä ilmiö tulee vahvasti esille keskustelussa ja päätöksissä, jotka koskevat raamattuun perustuvaa avioliittokäsitystä. Avioliittoa pidetään tänä aikana yhä useammin vain maallisena sopimuksena. Sen pyhyys ja elinikäisyys eivät ole enää kaikkien mielestä vaalimisen arvoisia.

Yksi maallistumisen merkki maassamme olikin vuonna 2017 voimaan tullut avioliittolain muutos, jonka myötä samaa sukupuolta olevat parit saivat oikeuden solmia avioliiton.

Aika, jota elämme, on nopeiden muutosten ja kehityksen aikaa. On arvioitu, että teknologia kehittyy tulevan 20 vuoden aikana enemmän kuin tätä edeltäneiden 300 vuoden aikana. Nopea muutos on näkymissä myös henkisissä ja hengellisissä arvoissa.

Kristilliset arvot nähdään sinänsä arvoina muiden joukossa, mutta liberalismin ja maallistumisen nimissä ne taadutaan yhteiskunnassa työskennellä ja ne pyöntää markkina-alalle.

Maallistumisen nopeudesta kertoo tilasto, jossa vuosituhannen vaihteessa suomalaisista 51 prosenttia sanoi uskovansa kristinuskon opettamaan Jumalaan. 15 vuotta myöhemmin sama luku oli pudonnut 27 prosenttiin.

Samoin kuvaavaa tälle ajalle on myös se, että vielä 20 vuotta sitten noin 90 prosenttia lapsista kastettiin. Nyt vain 65 prosenttia. Pääkaupunkiseudulla enää kaksi viidestä vastasyntyneestä saa kasteen.

Jaksanko luottaa? Uskomme edelleen, että avioliitto kuuluu Jumalan luomisjärjestykseen. Yhteiselämänä perustaksi ja keskeisenä rakkauden kodiksi. Jumala sääti miehen ja naisen välisen liiton, pyhän avioliiton.

Aviolupaus annetaan Jumalan kasvien edessä. Ja vihkiminen avioliittoon merkitsee Jumalan tahdon toteutumista. Tämä raamatun sidottu luomisjärjestys on kristillisessä elämässämme luovuttamaton totuus, johon emme ajan paineesta huolimatta tee kompromissia.

Jumalan kannattaa tehdä. Kristilliseen avioliittoon mentäessä, siinä eläessämme saamme edelleen luottaa Jumalan johdatukseen. Hän on luvannut siunata liittomme.

Jumala antoi jo aikojen alussa kristilliselle avioliitolle pyhänä tehtävän. Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi. Hän loi hänet mieheksi ja naiseksi, hän loi heidät. Ja Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkia, mikä maan päällä elää ja liikkuu.

Kysymys lasten vastaanottamisesta Herran lahjoina perustuu raamatun ilmoitukseen Jumalasta luojana. Jaakob totesi veljelleen Eesalle: Nämä ovat ne lapset, jotka Jumala armossaan on suonut minulle.

Ihmisen järki kapinoi helposti raamatun ilmoitusta vastaan. Saatamme kysyä: Miten jaksamme ottaa kaikki lapset vastaan ja huolehtia heistä?

Kristillisyydessämme on turvallisesti luotettu elämämme Jumalan viisauden ja johdatuksen varaan. Kristitty saa luottavaisesti jättää perheen lapsimääränkin Jumalana päätettäväksi. Joillekin Jumala antaa ison perheen, joillekin pienen.

Lapsettomuus on jollekin kova koettelemus. Puolison kaipuu saattaa koskettaa kipeästi. Antakoon taivallinen isämme meidät tyytyväiseksi mieleksi siihen osaan, jonka olemme saaneet. Olkoon osamme sitten suuren tai pienen perheen keskellä, tai sitten eläminen yhden ihmisen perheessä.

Jokaisen ihmisen elämä on Jumalan edessä yhtä arvokas.

Ajan paineiden keskellä saatamme joskus kokea mahdottomuuden tunteita, järjen houkutuksia ja uskon epäilyksiä. Opetuslapsetkaan eivät pyytäneet Vapahtajalta lisää ymmärrystä, vaan he pyysivät: Lisää meille uskoa.

Näiden asioiden äärellä, joiden kanssa joskus kipuilemme, saamme turvallisesti luottaa Jumalan johdatukseen.

Salmi 139.

Joillakin meistä ympäristöasiat tuntuvat toissijaisilta tai kaukaisilta. Joillakin nämä ovat pääntietona ja joillakin erityisesti nuorilla sydämen asiana. Me voimme jokainen vaikuttaa arjen valinnoissa siihen, että luonto voi paremmin.

Saamme myös luottaa, että Luoja ylläpitää luomakuntaa ja mitään ei tapahdu hänen sallimatta. Tämä maailma ja maailman kaikki on yhä Luojan hallinnassa.

Hebrealaiskirjassa todetaan, miten Kristus ylläpitää kaikkia olemassa olevaa sanansa voimalla. Maailma on luotu Jumalan sanalla ja Jumala ylläpitää tätä kaikkea sanansa voimalla.

Maailma on siis Jumalan sanan varassa, mutta ei ikuisesti. Jumala on viime aikoina pysäyttänyt meidät maailmanlaajuisen pandemian keskellä.

Pandemia on vaikuttanut jokaisen meidän elämäämme monella tavalla. Kokoontumisrajoitukset ovat estäneet normaalin seuratoiminnan ja rajoittaneet ihmisten kanssakäymisen lähes olemattomiin.

Päivittäin olemme saaneet seurata uutisointia tästä aiheesta. Varmaani jokaisen toive on, että saisimme päivittäin vähitellen palata uusnormaaliin elämään.

Pandemian keskellä on ollut myös monenlaista disinformaatiota taudin olemassaolosta ja sen torjunnasta. Keskustelu kristillisyydenkin sisällä on ajoittain saanut huolestuttavia piirteitä.

Saamme olla pyytämässä vastuullista mieltä meiltä kaikilta ja ettei asia olisi rikkomassa niin perheiden kuin koko kristillisyyden yhtenäisyyttä ja keskinäistä rakkautta.

Pöljämme Matti Taskila totesi erään kokouksen avaussanoissa, miten valtti on tässä asiassa valttia. Ja meidän tulee välttää kaikin tavoin vastakkainasettelua.

Keskustelun suuntaa tulisi ohjata yhteisiin kiitoksen ja tyytyväisyyden aiheisiin, tulevaisuuteen ja Jumalan kaikkivaltiuden ylistämiseen.

Kiitoksen aiheita löydämme jokainen omasta elämästämme ja myös siitä siunauksesta, jota menneenä vuotena olemme kokeneet Jumalan valtakunnan työssä.

Turvallisesti saamme uskoa, että mitään ei tapahdu ilman Luojamme tahtoa. Saamme luottaa Kaikkivaltiaan johdatukseen tässäkin asiassa.

Lopuksi. Jumala on meitä jokaista siunannut ja varjellut. Ja saamme luottaa Jumalan kaikkivaltiuteen ja rakkauteen meitä ihmisiä kohtaan.

Ajan illan keskellä näemme, miten Jumalan valtakunnan evankeliumia viedään lähetyskäskyn mukaisesti kaikkeen maailmaan. Voimme todeta, että evankeliumia kuulutetaan maan ääriin voimallisimmin kuin koskaan aikaisemmin.

Tämän päivän tekniikan avulla elävää Jumalan sanaa voi kuunnella missä päin maailmaa tahansa.

Pysäyttävät ovat Vapahtajan sanat, kunhan puhuu lopun ajan merkeistä. Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, kaikille pakanoille todistukseksi. Ja sitten tulee loppu.

Elämme ajan illassa. Ja näemme maailmassa maailman pahuuden. Mutta kaiken keskellä Vapahtajaa luotuttaa.

Mutta kun nämä rupeavat tapahtumaan, niin katsokaat ja nostakaa päänne ylös. Sillä teidän lunastuksenne silloin lähtee. Meidän ei tarvitse pelätä eikä liikaa huolehtia tulevasta.

Vapahtaja on luvannut: Ja katso, minä olen teidän kanssanne maailman loppuun asti.

Tämä on lapsia rakastavan Jumalan täydellistä huolenpitoa.

Apostoli Pietari kirjoittaa: Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajan tullen korottaa teidät. Heittäkää kaikki murhenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen.

Jumalan lapsina saamme ottaa jokaisen elämämme päivän vastaan turvallisesti, luottaen Jumalan huolenpitoon ja varjelukseen. Hän rakastaa luomansa ihmistä ja haluaa johdattaa hänet luokseen taivaaseen.

Kristuksen ristinkuolemassa näemme Jumalan rakkauden ja huolenpidon koko ihmiskuntaa kohtaan, myös sinua ja minua kohtaan.

Ihminen väsyy ja uupuu, mutta Jumala ei väsy. Hän antaa väsymyneelle voimaa ja virvoittaa koettelemuksissa uupuneen.

Virsi 312 laulamme: Hän on turva turvattoman. Hän on apu kiusatun. Lohduttaja vaivattoman. Ja edelleen: Hän on ilo itkeväisten. Vanhurskas vanhurskasten. Hän on tyhmäin viisaus. Rikkaus kerjäläisten. Hän on puhdas kurimman. Hyvyys kaikkein huonomman.

Valoisin mielin, Jumalan johdatukseen luottaen löydämme taivaan kotirannalle. Ja uskomme, että Jumala, joka meissä on hyvän työnsä aloittanut, saattaa sen myös kunniallisesti loppuun.

Evankeliumina ja turvaten, synnit pois pannoina. Tälläkin hetkellä, ehkä arkistenkin tuntemusten keskellä, saamme nostaa katsomme virrentekijän ajatuksiin:

Siellä riemun maassa taivaan, alta vaivana, päästyä sua kiitetään. Siellä ei aalto uhkaa laivaa, synnin vaivaa. Siellä ei itke yksikään.

Rakkaat veljet ja sisaret, täällä Kouvolan rauhanyhdistyksessä, kuin siellä kotona tai missä kuuntelettekin tätä lähetystä, evankeliumi on Jumalan voima itse kullekin sen uskovalle autuudeksi.

Se on hyvä. Se lisää meissä luottamusta niin Jumalan sanaan kuin myös Jumalan johdatukseen elämässämme. Ja tämä evankeliumi kaikuu tässäkin hetkessä, niin täällä rauhanyhdistyksen sisällä kuin siellä kotien keskellä.

Tämä evankeliumi lähestyy sinua, rakas matkaystävä. Saat jäädä turvattuna ja siunattuna uskomaan, synnit ja matkan mieltä anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Sitten ajattelin muutamia näitä keskustelun aiheita. Nämä nyt eivät sido mitenkään, mutta vähän vinkkiä siihen paneeliinkin:

Jaksanko luottaa Jumalan johdatukseen kaikissa elämäni vaiheissa? Myös vastoinkäymisten kohdatessa.

Jumala on pyhässä sanassa ilmoittanut tahtonsa. Jaksanko luottaa ja uskoa?

Miten rohkaisen nuoria uskomaan ja luottamaan tämän ajan keskellä?

Miten voimme tukea toisiamme luottamaan Jumalan aikana, jolloin emme pääse yhdelle koolle?

Ja vielä omakohtaisen uskon merkitys ja sen hoitaminen.

Kiitos.