Seurapuhe Pattijoen RY:llä 06.02.2022 16.01

Kiitos, että katsoitte.

Siunaa nyt, isä seuramme. Aamen.

Rakkaat sanankuulijat. Täällä Pattien rauhanyhdistyksen seurasalissa ja siellä YouTubeen striimin ääressä. Ajattelin lukea puheenjohdannoksi katkelman Luukkaan evankeliumin kolmannesta toista luvusta. Tämä tekstikohta ei käsittääkseni ole kirkkovuodessa evankeliumiteksteinä, mutta ajattelin, että siitä Jumala, jos hyväksi näkee, voisi avata meille tämän illan Jumalan lapsille. Armosaan ja me tyydymme siihen, mitä isä meille antaa.

Sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen. Jeesus oli sapattina eräässä synagogassa opettamassa. Siellä oli nainen, jota kahdeksantoista vuotta oli vaivannut sairauden henki. Hänen selkänsä oli pahasti köyryssä, eikä hän kyennyt suoristamaan itseään. Nähdessään hänet Jeesus kutsui hänet luokseen ja sanoi, "Nainen, olet päässyt vaivastasi." Hän pani käteensä naisen päälle, ja heti tämä oikaisi selkänsä ja ylisti Jumalaa.

Kun synagogan esimies näki, että Jeesus paransi sairaan sapattina, hän suutuksissaan sanoi paikalla oleville, "Viikossa on kuusi päivää työtä varten. Tulkaa silloin parannettaviksi, älkääkä sapattina." Herra vastasi, "Te tekopyhät, jokainen teistä kyllä päästää sapattina härkänsä tai aasinsa kytkyestä ja vie sen juomaan. Tätä Abrahamin tytärtä on saatana pitänyt siteissään jo kahdeksantoista vuotta, eikä häntä olisi saanut päästää vapaaksi sapattipäivänä." Jeesuksen vastauksen kuullessaan kaikki hänen vastustajansa olivat häpeissään, mutta kansa iloitsi kaikista ihmeteltävistä teoista, joita hän teki. Aamen.

Tämä tekstikohta, joka mielestäni on hyvin puhutteleva, avaa oikeastaan meidän eteemme, tai olen jakanut tämän niin, että näen tässä kaksi isoa teemaa. Toinen on tämä, että Jeesus toimii niin kuin viime sunnuntain tekstit puhuvat. Jeesus parantaa tai auttaa hädässä. Sitten toinen teema, jota minä tässä olen miettinyt, niin on tämä kohtaaminen.

Jeesushan tässä on tullut sapattina, eli juutalaisten pyhäpäivänä, synagogaan. Eli niin kuin toisaalla raamatussa evankeliumissa kerrotaan, Jeesus meni tapansa mukaan, sapattina, eli pyhänä, synagogaan, eli Jumalan sanan alle, tai sitä tutkimaan.

Kun minä muutama vuosi sitten sain käydä Israelissa, ja me olimme siellä Jerusalemissa juuri sapattina, niin se oli suuri muutos, mikä siinä kaupungissa tapahtui perjantaina illalla, kun se koko kaupunki käytännössä autioitui, ja ihmiset hävisivät sieltä kaduilta. Juutalaiset vieläkin hyvin vahvasti pitävät sapattia pyhäpäivänä, ja viettävät sitä tällä tavalla, monet kurskaat tutkien raamattua, tai heidän raamattua, joka on laki ja profeetat, eli vanhaa testamenttia.

Mutta kyllä me saamme, niin kuin Luther opettaa pyhäpäivän vietosta, niin Jeesuksesta ottaa esimerkkiä tässäkin asiassa, että me edelleen pyhittäisimme lepopäivän, ja pyhittäisimme sitä ennen muuta Jumalan sanalle. Ja anneksi, vaikka olemme eläneet poikkeusaikaan, niin meillä on ollut mahdollisuus hiljentyä Jumalan sanan äärelle.

Ja tästä minusta, tai kiinnitän huomiota tuohonkin, että Jeesus tuli synagogaan, eli se olisi hänen kirkkonsa, heidän kirkkonsa. Ja vaikka siellä ei varmasti ollut aina uskovaisia opettajia, pappeja, niin ajattelen, että Jeesus silloinkin tuli sinne synagogaan kuuntelemaan raamattua, raamatun lukemista, myös sen selittämistä, ja sitten rukoilemaan.

Ja mehän saamme kirkossa, minä en tarkkaan tiedä minkälaiset menot synagogaan Jumalan palveluksessa oli, mutta ajattelen, että meidän Jumalan palveluksessa aivan keskeistä sanan ja rukouksen ja uskon tunnustuksen lisäksi on myös virsien laulaminen ja muu hengellinen musiikki, jotka meidän uskoamme vahvistavat ja vaikuttavat meissä monesti kiitollista mieltä.

No, että tämä tässä sitten oli paikalla tuolla synagogassa, kun Jeesus sinne tuli. Tässä kerrotaan, että siellä oli nainen, jota oli 18 vuotta vaivannut sairauden henki ja hänen selkänsä oli pahasti köyryssä, niin että hän ei pystynyt suoristamaan itseään.

Sitten siellä, niin kuin tässä tekstissämme myöhemmin kävi ilmi, oli tämä synagogan esimies. Minä mietin sitä, että se voisi olla vähän samaa asiaa, kun meidän seuroissa seuraisäntä. Synagogan esimies piti huolen, että siellä säilyi synagogassa yleinen järjestys ja antoi näille opettajille tai raamatun lukijoille vuorot. Ja sitten siellä oli ainakin synagogan jumalanpalveluksessa, näin olen lukenut, palvelija tai palvelijoita, jotka suorittivat erilaisia palvelutehtäviä.

Muistelen, että kerran kun Jeesus tuli synagogaan sapattina, niin palvelija oli se, joka antoi sen kirjakäärön Jeesukselle, tai kuka kulloinkin oli sitä sanaa lukemassa. Mutta ilmeisesti siellä oli paljon muitakin, tekstin viimeisen jakeen mukaan, jossa sanottiin, että kaikki hänen vastustajansa olivat häpeissään, kun he kuulivat tuon Jeesuksen vastauksen.

Jos juutalaiset olivat ahkeria, silloinkin ahkeria, synagogassa kävijöitä sapattina, niin arvelen, että siellä oli paljon ihmisiä, mutta Jeesus näki ja poimi sieltä tämän yhden ihmisen, jonka selkä oli hyvin kumarassa.

Millainen tämä nainen oli, jonka selkä oli hyvin kumarassa? Tässä sanottiin, häntä oli 18 vuotta vaivannut sairauden henki. Eli vanha käännös sanoo, että hän ei voinut ikinä itseään ojentaa. Hän oli varmaan koko elämän tai pitkän iän 18 vuotta ollut noin sairaana ja varmaan ehkä juuri tuossa kunnossa, miten tässä tekstissä kuvaataan.

Jeesus näkee hänet ja poimii tuon ystävän ja sanoo hänelle tuolle naiselle heti suoraan, että "Nainen, olet päässyt vaivastasi." Miksi, miten Jeesus osasi näin sanoa ja miksi hän heti tällä tavalla toimi? Minä ajattelen, että Jeesus Jumalana näki tuon naisen sydämen ja näki sen, miksi hän oli tullut tuonne synagogaan. Hän varmaan tiesi, että siellä on Jeesus, Jumalan poika opettamassa. Näin hän uskoi, koska kun sitten Jeesus pani käteensä hänen päälleen ja hän heti oikaisi selkänsä, niin sanotaan, että hän ylisti Jumalaa.

Tuo nainen hän parantui ajallisesta sairaudesta, mutta ennen kaikkea hän parantui syntisairaudesta. Kun tässä myöhemmin sitten Jeesus sanoo, että tätä naista on saatana pitänyt siteissään jo kahdeksantoista vuotta. Ja vanha käännös sanoo, että saatana on sitonut häntä jo kahdeksantoista vuotta.

Missä siteissä tuo ihminen on ollut ja missä siteissä sielujen vihollinen on häntä pitänyt? Eikö hän ole ollut synnin sitoma, kun hän on ollut epäuskossa? Monesti ihmisistä jostakin lähimmäistä näkee, että hänellä on pahaa olla, kun hän ei ole uskomassa. Monesti se näkyy sillä tavalla, että tällainen lähimmäinen arvostelee hyvin voimakkaasti uskovaisia ja meidän ominaisuuksia.

Me emme kuitenkaan näe niin kuin Jumala näkee ihmisten sydämiin. Ja se on meillä uskovaisillakin, sanoisin näin, että meillä ei ole synnin kanssa leikkimistä. Synti on aina vaarallinen ja se tahtoo meitä pitää otteessaan.

Ja rohkenen sanoa näinkin, että meillä jokaisella on ne omat heikot kohtamme. Niitä eivät välttämättä lähimmäiset näe, mutta taivaan isä näkee ne. Ja valitettavaa on se, että vihollinenkin tietää ne ja käyttää meitä, niitä meidän heikkoja kohtia, häikäilemättömästi hyväksi.

Ja kun näin on, niin se tahtoo käyttää näitä meidän heikkoja kohtia hyväksi ja houkuttelee meitä syntiin. Se maalaa monenlaisia kuvia. Toisinaan ne ovat sellaisia, että kokeile vähän. Kyllä sinä sitten voit pyytää anteeksi, jos tulee paha omaatunto.

Tai sitten kun on jo kiusannut pidempään tai niin sielunvihollinen alkaa saarnata, että et sinä kuitenkaan pysy uskomassa. Katsot nyt itseäsi. Katsot millainen olet. Ja minulle se on erityisesti saarnannut sitä, että miten sinä voit Jumalan seurakuntaa palvella, joka olet noin huono ja syntinen.

Sielunvihollinen tietää ne meidän heikot kohtamme. Tuossa tekstimme viimeisessä jakeessa puhuttiin, että nuo Jeesuksen vastustajat olivat häpeissään ja tuli mieleen, että Paavali romalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa puhuu ainakin kahdessa kohdassa häpeästä, mutta hyvin erilaisessa paikassa.

Toinen kohta on meille hyvin tuttu. Paavali sanoo, että minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat. Sitä meidän ei tarvitse hävetä. Evankeliumia ja sitä, että me olemme Jumalan lapset. Että me kuulumme tähän joukkoon, mikä ihmisten silmissä on vähäistä ja meistä joskus tuntuu, että se on jotenkin häpeällistä kuulua tähän joukkoon, mutta se on vihollisen työtä.

Mutta sitten täällä Paavali kirjoittaa sellaisista, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, niin Paavali kirjoitti, että Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Ja sitten sanoo tällekin ajan hyvin tyypillisiä asioita. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnon vastaiseen ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syntynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädöttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan.

Tänä aikana vaaditaan, että kirkossakin pitäisi siunata ja nämä samaa sukupuolta olevien ihmisten parisuhteet. Että heillä pitäisi olla kirkossakin yhtäläinen oikeus elää avioliitossa ja me kuitenkin luimme, mitä Jumalan sana sanoo tästä.

Minä joskus mietin, että saarnataanko näitä asioita missään muualla enää synnyksi kuin Jumalan valtakunnassa. Raamatunkin mukaan ihmisillä on monenlaisia ominaisuuksia ja taipumuksia ja niissä se meidän himomme ja heikkoutemme näkyy.

Jaakob kirjoittaa kirjeessään tästä näin: "Älköön kukaan kiusaukseen jouduttuaan ajatelko, että kiusaus tulee Jumalalta. Jumala ei ole pahan kiusattavissa eikä hän itse kiusaa ketään. Joka sitä kiusaa, hänen oma himonsa se häntä vetää ja houkuttelee. Sitten himo tulee raskaaksi ja synnyttää synnin ja kun synti on kasvanut täyteen mittaan, se synnyttää kuoleman."

Sitten apostoli sanoo meille tärkeät sanat: "Älkää eksykö, rakkaat veljet." Rakkaat veljet ja tietysti sisaret on se rakkaat. Turvallista, että Jumalan valtakunnassa vielä saarnataan synti synniksi ja kehotetaan tekemään siitä parannus.

Jumala näkee meidän sydämeen ja Jumala näkee myös meidän sydämemme ja kaikkien ihmisten sydämeen silloinkin, kun meillä on hätää. Ja aivan erityisesti ajattelen tässä tätä köyryselkäistä naista, joka oli tullut sinne synagogaan, missä Jeesus opetti, että Jumala näki, että hänellä oli hätää siitä tilasta, missä saatana oli häntä vuosia pitänyt.

Ja kun Jeesus parantaa hänet ja tässä sanottiin, että Jeesus pani käteensä hänen päälleen, niin hän parantui. Minä ajattelen lapsellisesti, että Jeesuksen käsi nousi siunaamaan tätä naista ja ennen kaikkea hän pääsi syntisairaudesta ja tämä nainen siitä niin tuli kiitolliselle mielelle, että hän aivan ylisti Jumalaa.

Tässä nainen ei ylistänyt tai kiittänyt ihmistä eikä edes tässä parantajaa, mutta tässä jotenkin näkyy tämän naisen usko, kun hän ylistää Jumalaa.

Mutta mitä sitten ajatteli tämä synagogan esimies, joka näki sen tilanteen? Hän puhuu siinä niille muille paikalla oleville, että "Viikossa on kuusi päivää työtä varten, tulkaa silloin parannettavaksi, älkääkä sapattina." Jeesus vastaa hänelle, että "Te tekopyhät, jokainen teistä kyllä päästää sapattina härkänsä tai aasinsa kytkyestä ja vie sen juomaan." Siis oli Mooseksen lain mukaankin tällaisia asioita sai tehdä sapattina, eli viedä eläimet juomaan.

Mutta tämän synagogan esimiehen mielestä tämä nainen ei olisi saanut tulla sapattina sinne parannettavaksi. Tästä jotenkin minä ajattelen niin, että tässä ehkä tämä teksti myös haluaa meitä opettaa siitä, että miten me katsomme ja miten me kohtaamme lähimmäisiä. Miten me katsomme sellaisia ihmisiä, joille meidän inhimillisen mielen mielestä Jumala on antanut vähemmän, vaikka ymmärrystä tai terveyttä tai hän ei jollakin muulla tavalla erilainen.

Ja saattoi olla, että tämä synagogan esimies hän ei jotenkin halunnut katsella sitä köyryselkäistä naista. Ja siksikin on merkittävä, että Jeesus heti kiinnitti häneen huomiota ja paransi hänet. Mutta tämä oli tälle esimiehelle vaikea asia.

Ja sitten Jeesus sanoo hyvin mielenkiintoisesti, että tai hän puhuttelee sitä naista Abrahamin tyttäreksi. Minä tuolta raamatun historiasta tarkistelin, niin käsittääkseni Abrahamilla ei ollut yhtään tytärtä. Mutta kuitenkin Jeesus puhuttelee häntä Abrahamin tyttäreksi ja varmasti juuri sen vuoksi, että hän halusi osoittaa nuille läsnäolijoille, että tämä kuuluu tämä nainen samaan juutalaisten heimoon.

Ja hän on samalla tavalla Abrahamin jälkeläinen kuin ne paikalla olevat miehetkin. Minä ajattelen niin, että siinä yhteiskunnassa, siinä ympäristössä Jeesus halusi korostaa sitä, että naisetkin ovat Abrahamin tyttäriä juutalaisina ja erityisesti tässä näkyy minun mielestä se, että Jumalan edessä me kaikki olemme tasa-arvoisia. Ja se on Jumalan tahto.

Vaikka meillä Jumalan seurakunnassa saarnavirkaan ei Jumalan sanan perusteella ole naisia laitettu, niin me olemme kuitenkin Jumalan edessä tasa-arvoisia.

Ja tästä tulee mieleen se myös, miten Jeesus kohteli ensinnäkin tätä naista ja kaikkia niitä syntisiä ihmisiä. Jeesus meni niiden tyköä, joita muut halveksivat.

Ja vaikka se on meille tärkeä esikuva, että Jeesus asettaa lapsen uskon esikuvaksi, niin minusta siinäkin on myös tärkeä näköala se, että Jeesus asettaa lapsen esikuvaksi, kun yhteiskunnassa, jossa lapsia väheksyttiin, heille ei ollut juuri mitään ihmisarvoa.

Ja jopa niin, että Jeesuksen aikana vielä juutalainen isä sai päättää lapsensa puolesta, että saiko tämä elää. Lapsi oli niin vähäarvoinen. Mutta jos isä päätti niin, että lapsi sai elää, niin hän nosti käden tämän lapsen päälle sen merkiksi, että hän saa elää.

Tässä voimme nähdä myös siunauksen kuvaan, isän siunauksen kuvaan. Mutta todella Jeesus halusi nostaa ihmisten esikuvaksi ne lapset, jotka siinä yhteiskunnassa olivat vähäarvoisia.

Me tässä ajassa puhumme myös paljon syrjäytymisestä ja syrjäytyneistä. Ajattelen, että tämä nainen oli sen ajan syrjäytynyt, jota ihmiset katsoivat hyvin halveksien.

Jeesus halusi tuoda sen ihmisten eteen, että hän on tasa-arvoinen ja hän on Abrahamin tytär ja nyt hän on myös isän siunattu eli uskova ihminen.

Ja kun Jeesus tällä tavalla toimi, niin kaikki Jeesuksen vastustajat olivat häpeissään, mutta kansa iloitsi kaikista ihmeteltävistä teoista, joita hän teki.

Teistä varmaan joku kuunteli eilen illalla alustusta sieltä Ranuan talvipäiviltä, jossa Ilpoveli puhuu kiusaamisesta. Jotenkin se tänään vielä tämän tekstin alla tuli minun mieleen hyvin voimakkaasti.

Minä iloitsin siitä, että Ilpo puhui tästä asiasta niin suoraan ja kohti käyvästi. Minä olen varmasti ennenkin kertonut, että olen lapsena saanut kokea kiusaamista ja olen tavannut lukemattomia ihmisiä elämän varrella, jotka ovat itse kokeneet kiusaamista tai heidän lapsensa ovat koulussa kokeneet, esimerkiksi koulussa kokeneet kiusaamista.

Ja erityisen pahalta se tuntuu silloin, niin kuin veli eilen sanoi, että kun ne kiusaajat ovat uskovaisen kotien lapsia.

Jos seurasitte sitä paneelikeskustelua, niin taisi siinä tulla jonkun nuoren sanomana esille myös se, että silloin tuntuu myös pahalta, jos kun niihin vanhempiin otetaan yhteyttä, niin kielletään se asia tai vähätellään sitä asiaa tai laitetaan jopa sen kiusatun syyksi, että kun sinä olet sellainen.

Näitä kysyn Jumalan sanan äärellä, onko se sinusta, rakas veljeni ja sisareni, oikein, onko se Jumalan sanan mukaista.

Kyllä minusta Jeesus oli etenkin kaikkien kiusattujen ystävä ja hän halusi ja haluaa edelleenkin lohduttaa juuri kiusattua. Hän ei halua, että sitä kiusaamista väheksytään tai laitetaan sen syyksi, että siinä kiusatussa on jotakin erilaista tai ehkä sellaista, jota ne toiset ikätoverit eivät voi oikein hyväksyä tai niin edelleen.

Monia asioita voi olla kiusaamisen syynä, mutta me ymmärrämme, että mikään niistä ei ole oikein.

Ja minä sanoisinkin sinulle, rakas vanhempi, että jos joku kiusattu on jaksanut puhua siitä kiusaamisesta kotona tai jossakin muualla ja siitä sen tähden tai seurauksena otetaan yhteyttä, niin älä väheksy sitä asiaa.

Moni kiusattu on myös kertonut, että on vuosia ollut yksin näiden asioiden kanssa eikä ole edes halunnut omia vanhempia raskauttaa niillä asioilla ja on kokenut, että ehkä kukaan ei edes ymmärrä.

Se Ilpo kertoi eilen sieltä raamattulokkalaisten retkeltä sen yhden esimerkin, jossa se pitäjä oli mennyt puhuttelemaan sitä poikaa, josta hän näki, että sitä kiusataan, niin se poika pakeni ja se pakeni sen vuoksi, että hän ei ollut pystynyt puhumaan siitä asiasta kenenkään kanssa ja nyt tämä opettaja, joka näki sen, niin tuli puhuttelemaan, että "Sinuahan kiusataan." Hän ei pystynyt alkaa siitä kertomaan, mutta hän sai aikaa ja se asia lähti purkautumaan.

Ja siinä näkyy se, että miten me lähimmäiset voimme olla tärkeässä asemassa ja tärkeässä tehtävässä, kun me näemme tällaista. Jos emme itse osaa sitä ottaa puheeksi, me voimme ehkä sanoa jollekin toiselle, että oletko huomannut, että katsoppa, että miten me voisimme auttaa tätä ystävää.

Ja minä rohkaisen teitä lapset ja nuoret myös näin tekemään. Jumala tahtoo, että etenkin meistä uskovaisista välittyy Jumalan rakkaus toisia uskovaisia kohtaan, mutta kaikkia ihmisiä kohtaan.

Ja kun me uskallamme toimia tällä tavalla Jumalan rakkauden opettamana, niin me teemme samalla evankeliumin työtä.

Mutta jos me uskallamme sanoa näin, että jos me toimimme päinvastoin, me aivan kuin kasvatamme sitä kynnystä Jumalan valtakuntaan.

Enhän me rakkaat veljet ja sisaret halua niin toimia, vaan haluammehan me toimia niin kuin meidän Herramme ja meidän vapahtajamme, meidän syntihaavamme parantaja teki, että me haluamme antaa lähimmäisillemme kaikki synnit anteeksi ja haluamme heitä auttaa kaikessa siinä, missä Jumala antaa meille mahdollisuuksia.

Mutta me emme ole sillä perusteella uskomassa, että me olisimme onnistuneet näissä asioissa. Ei, me olemme vain sillä perusteella, että Herra Jeesus Kristus on pannut käteemme, meidän päällemme, ja antanut meille kaikki synnit anteeksi, niin kuin hän antoi tälle naiselle, jota aikansa ihmiset katsoivat halveksuvasti.

Jeesus todella sovitti meissä meidän syntimme ja sääti myös sovintosaarnan. Hän lähetti omia saarnaamaan tätä sovituksen sanaa, eli julistamaan evankeliumia kaikille luoduille.

Ja niin kuin me totesimme, että Paavali sanoo siitä evankeliumista, että hän ei sitä häpeä, sillä se on Jumalan voima jokaiselle sen uskovalle autuudeksi.

Meidänkin uskomme ja pelastuksemme on vain uskon varassa. Ja Jumala ei katso sinun ulkoista olemustasi tai sisäistä mustuuttasi, vaan hän rohkaisee sinua, veljeni ja sisareni, uskomaan.

Sinä saat tälläkin hetkellä uskoa omat syntisi, epäilykset ja kiusaukset anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, ja tällä uskon voimalla me pysymme uskomassa ja pääsemme kerran perille.

Tämä Kristuksen evankeliumi on myös tarjolla sinulle, rakas sanankuulija, jos tätä puhetta on kuulemassa joku sellainen, joka ei tässä valtakunnassa vielä ole Jumalan armaa omistamassa, niin tämä kutsuu sinuakin.

Se rohkaisee sinua tarttumaan siihen. Se rohkaisee sinua uskomaan kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Tämä evankelmin sana auttaa sen uskojan kuoleman valtakunnasta elämän valtakuntaan ja vie hänet voimallaan kerran perille taivaan kunniaan.

Haluan kysyä myös omalle kohdalle, saanko uskoa omat heikkoudet, epäilykset ja synnit vielä anteeksi. Näin minä haluan uskoa toisten uskovaisten kanssa.

Aivan puheen lopuksi minä haluaisin tavoittaa sinua vielä nuori uskon ystävä, joka koet ehkä tässä ajassa heikkoutta ja ehkä olet miettinyt sitä, että onko tässä uskomisessa mitään järkeä ja ehkä olet epäillyt, että voiko se olla näin, että vain tämä joukko pääsee taivaaseen.

Minä haluaisin palauttaa sinun mieleesi sen, miten evankelmi vaikuttaa. Sinä olet ehkä saanut tehdä nimellisistä asioista parannusta ja muistat silloin sen ilon, mikä siitä syntyi, kun Kristuksen evankelmi pyyhki kaiken vian pois.

Niin tämä evankelmi kuuluu myös sinulle. Sinä saat tälläkin hetkellä ja te kaikki uskoa Herran Jeesuksen nimessä ja veressä synnit anteeksi ja saatte luottaa siihen, että taivaan isä haluaa pitää meistä hyvän huolen niin, että me pääsemme kerran taivaaseen Jeesuksen nimeen. Aamen.

Yhdymme puheen lopuksi Herran siunaukseen: Herra siunaa meitä ja varjele meitä. Herra kirkasta meille kasvosi ja ole meille armollinen. Herra käännä kasvosi meidän puoleemme ja anna meille sinun rauhasi. Isään ja pojan ja pyhän hengen nimeen. Aamen.