Ystäväilta/Puheenvuoro Lahden RY:llä 12.02.2022 17.52

Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen tämän yhteisen keskusteluillan aluksi yhdymme kiitukseen ja rukoukseen. Rakas taivaallinen Isä, me kiitämme kaikista elämän ja autuuden lahjoista. Kiitämme siitä, että olet poistanut monenlaisia esteitä ja mahdollistanut tämän iltahetken uskomisen asioiden äärelle. Siunaa tämä tuokio sielujemme autuudeksi. Olethan luvannut olla läsnä henkesi kautta.

Anna meille niitä lohdun ja vahvistuksen sanoja, joita köyhät sielumme kaipaavat. Me pyydämme turvallisesti poikasi opettamin sanoin: Isä meidän, joka olet taivaissa, pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi! Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaissa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.

Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta, sillä sinun on valtakunta, voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

Hyvät kuulijat ja rakkaat veljet ja sisaret! Näin ystävänpäivän alla minulle on uskottu tehtävä pitää tällainen lyhykäinen alustuspuheenvuoro aiheesta lähimmäisen rakkaus aikamme paineissa.

Tähän on koottu materiaalia kristillisyytemme lähteistä, SRK:n kuvapankeista ja dioista. Lisäksi olen muutamia ystäviä haastatellut ja saanut heiltä WhatsAppin kautta kerrontaa, ja he ovat kertoneet minulle. Eli tämä on synteesi ystävien kertomasta ja SRK:n materiaaleista. Tämä lähimmäisyys sinänsä on laaja aihe. Voimme vain reunassa tätä käsitellä.

Lähimmäisiä ovat kaikki ihmiset kaukana ja lähellä. On tarkoitus, että en vie tässä aikaa kuin hetken ja annan ystäville, jotka ovat valmistelleet puheenvuoroja, mahdollisuuden myös puhua. Ja aluksi kerron muutaman välähdyksen. Mitä tuo voisi olla, tuo lähimmäisen tukeminen ihan meidän lähipiirissä.

Uskovainen varusmies jättäytyy pois kapakasta ja kokee erilaisuutta. Toinen uskova veli viereisestä komppaniasta laittaa viestin: Lähdetkö illalla yhdessä seuroihin? Tuntuu, että aurinko pilkahtaa pilven raoista.

Toinen esimerkki: kuuden pienen lapsen äiti, raskauspahoinvoinnissaan, ei ole saanut nukkua pariin yöhön. Paikalle tulee naapurin äiti, joka lupaa ottaa lapset hetkeksi hoitoon. Äiti nukahtaa onnellisesti ja levollisesti päiväunille. Elämä voittaa, se voittaa sittenkin.

Kolmas esimerkki. Yksinäinen vanhus saa vieraan hoitokotiin. Kuulumisia vaihdetaan. Matka ei ole enää pitkä. Lopuksi vanhus haluaa kuulla evankeliumin siunauksen. Hän kuulee sen Jeesuksen nimessä ja veressä: Päämäärä kirkastuu! Suurin on rakkaus. Ensin siis usko ja sitten rakkaus.

Rakasta Herraa Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi, sanoo Jeesus nojaten Mooseksen kirjaan. Toinen on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi! Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille!

Suurin tukemme on seurakuntaäiti, joka hoitaa perhettään kuten lintuemo poikasiaan. Meidän on muistettava se, että siinä on rakkaus, ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt poikansa meidän syntejemme sovitukseksi.

Rakkaat ystävät, kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt, mutta jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä ja hänen rakkautensa on saavuttanut meissä päämääränsä, sanoo ensimmäisessä Johanneksen kirjeessä neljä.

Kristuksen työ jatkuu Pyhän Hengen työnä hänen seurakunnassaan. Siis jokainen Jumalan lapsi voi julistaa synnit anteeksi. Siinä on suurin tuki tässä ajassa välittää terveisiä taivaasta. Kun saa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, siitä seuraa ilo, rakkaus ja palvelu.

Ajatelkaa, Jeesus sanoo: Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne. Tänä aikana ei kannattaisi ajallisten asioiden antaa rikkoa tuota yhteistä, kalleinta rakkautta. Etsimme mieluummin yhteyttä rakentavia asioita.

Sitten seuraava kuva dia: Uskovaiset muodostavat pyhien yhteyden. Usko syntyy Pyhässä Hengessä saarnatun evankeliumin kautta, ei siis palvelemisen tekojen kautta. Jokainen Jumalan lapsi kuuluu Jumalan perheeseen. Ja uskon kautta meillä on yhteys toisiin Jumalan lapsiin ja Jumalaan taivaallisena isänä. Minä olen viinipuu, sanoo Jeesus, ja te olette oksat, Johannes viisitoista.viisi.

Kuivettuna oksa ei tuota hedelmää. Hedelmät eivät ole meidän, siis oksien, tuottamia, vaan siihen tarvitaan Kristuspuu. Halu tukea on siis myös Pyhän Hengen työtä, halu rakastaa. Tukea, ja siis noita hedelmiä, voi olla monenlaisia, kuten tuossa alkuesimerkeissä. Se voi olla huomioimista: lämmin katse, konkreettinen arjen työ, evankeliumi, rohkaiseminen, rukous.

Sitten seuraavassa diassa rakkaus lähimmäiseen, toistemme tukeminen, ystävien pohtimaan. Laitoin kysymyksen menemään näiden kolmen kysymyksen ympärille: mitä tulee mieleen tukemisesta, millä on ollut parasta vaikeassa tilanteessa ja miten tukea uskonelämässä horjua. Ja näitä teemoja miettivät muutamat matkaystäväni ja kokoan tässä myös heidän mietteitään. Seuraava kuva toinen toistemme tukemisesta. Mitä tulee mieleen?

Eräs kirjoitti näin: Empaattinen ja rakkauden mielellä kuunteleminen avaa solmuja, luo tilaa evankeliumin vastaanottamiseen ja tukea tarvitseva saa sitä, mitä kaipaa. Silloin välitetään Jumalan armoa ja rakkautta. No sitten seuraavassa, mikä on ollut parasta tukea vaikeissa haasteellisissa tilanteissa? Kuuntelu sekä keskustelu, joskus vertaistuellinen eli samoja kokenut ja kokeva rinnalla kulkija, joskus eri perspektiivistä asiaa katsova ja kokenut. Siinä voi avautua uusia toivon näköaloja vaikeeseen tilanteeseen.

Ajatelkaa siis: Kun yhdessä katsotaan toiveikkaasti, niin toivossa näkevät, taivaaseen näkevät, niinhän me laulamme. Eräs veli kertoo: Tiukassa paikassa on tullut tekstiviesti vaikeassa tilanteessa: Herra sotii puolestamme! Toinen sanoo, kun on sanottu, että joku rukoilee meidän puolesta, ystävien vierailun sairaalassa vuoteen äärellä, viestit ja yhteydenotot. Joku siis myötäelää asiaasi. Vierailut.

Sitten yksinkertaiset sanoin ja toivotuksen. Voinko jotenkin olla avuksi? Olen muistanut sinua. Ei tarvitse antaa neuvoja tilanteeseen. Evankeliumin ja uskon näkökulmasta puhuminen on tärkeää.

Sitten eräs kertoo: Jos on halu tukea toista, se onnistuu varmasti riittävän hyvin, koska aidon välittämisen aistii vajavaisestakin yrityksistä ottaa kontaktia ja auttaa. Konkreettinen tuki on siis pieniä tekoja arjessa! Hyvin käytännöllisiä siitä kerrottiin! Mutta jos siinä tuen antamisessa syntyy aito kohtaaminen ja vuoropuhelu, se tuo rauhan kysymysten keskelle, vaikka aina vastauksia ei ole. Voimaannuttaa molempia osapuolia, lisää herkkyyttä ihmiselämän erilaisuudelle ja sen monenlaiselle hauraudelle.

Siitä me olemme kaikki siitä hauraudesta osallisia. Jokainen tarvitsee jossain asiassa joskus jonkun tai joidenkin toisten tukea, osallistumisen ilo ja siunaus. Pienikin osallistuminen tuo sisaria ja veljiä lähemmäksi. Jokaisella on oma tehtävä ja paikka. Me olemme toistemme rohkaisijoita ja huolehdimmehan siitä, ettei kukaan jäisi yksin.

Heprealaiskirjeessä kymmenen. Luvussa ovat tärkeät sanat: Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia. Niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan. Pietari sanoo yksi. Kirjeessään neljännessä luvussa kymmenen: Palvelkaa toinen toistanne, jokainen sillä lahjalla, minkä hän saanut on.

Siis osallistua voi hyvin monella tavalla. Monesti auttaja saa itse enemmän kuin antaa. Se on ihmeellistä Siionin työssä varsinkin. Ja voidaan todeta, että monesti se onnellisin on se, joka tekee toisia onnelliseksi. Palveleva, olemme tulleet emmekä palveltavaksi, toinen tekemällä, toinen kuuntelemalla, toinen kannustaen, rohkaisten, toinen taloudellisesti ja kaikki voimme rukoilla.

Ajatelkaa yksi esimerkki vanhuksesta, joka antoi nuorille veljille, opiskelijoille rahaa vietäväksi SRK:n ja Siionin kolehtiin. Podookset laskivat ohimennen, mitä siellä on, niin he hämmästyivät, kun siellä oli sellainen summa, että se oli viisi kertaa heidän opintotukeensa suuruinen summa.

Eli näitä on paljon sellaisia, jotka haluavat antaa omastaan, antavat sen hyvällä mielellä, eivät halua kertoa nimeään. Haluat antaa sen iloisella mielellä. Iloista antajaa Jumala rakastaa.

Ja varmasti tuokin vanhus ennen muuta rukoili, että Jumala siunaisi Siionin työtä. Totemme tukena: Ihminen on siis luotu toisten ihmisten yhteyteen. Yksinäisyys voi koskettaa kaikkia, mutta on tärkeää muistaa, että matkaystävät ovat rinnalla ja minäkin voin olla tukena toisille.

Siijoen laulussa lauletaan: Tukekaa myös toisianne! Päivän kuormat, jakakaa!

Seuraavassa diassa lähimmäisenne kohtaaminen ja kohtaamattomuus! Molemmat jättävät ajan! Tänä aikana erityisesti puhutaan kohtaamattomuudesta eikä turhaan. Tärkeä kysymys, olenko meillä kohtaamisellani kutsumassa Jumalan valtakuntaa. Kunpa jaksaisimme kuunnella loppuun?

Kunpa emme kadottaisi armollisuutta kohtaamisissa? Kunpa kuulisimme itkun suljettujen ovien takana? Huomaisimme ihmiset eri elämäntilanteissa! Tulee karrikoitu kysymys mieleen: Rakastatko somea enemmän kuin lähimmäistä ympärilläsi? Kasvumme tapahtuu ja elämämme aina suhteessa muihin ihmisiin.

Ihminen tulee ihmiseksi vain ihmisten keskellä. Tarvitsemme pinnallisia, tavallisia, erityisiä ja syvällisiä kohtaamisia. On ihmeellistä, miten ihmissuhteet juuri eheyttävät, mutta sitten ne voivat myös eniten rikkoa.

Jumalan lapsen turvallisuus on, että vaikka ihmissuhteet voivat katketa, keskeistä on kuitenkin armollisuus, asioiden korjaaminen, evankeliumin voima ja rakkaus.

Seuraavassa diassa veli kertoo: Kun on tarve, hän antoi viisi neuvoa ja laitoin ne tuohon kuvaan: Anna aikaasi, ole läsnä, kuuntele.

Ole aito, avoin ja luottamus on tärkeä.

Seuraava dia: antakaa anteeksi. En minä häpeä Kristuksen evankeliumia, sillä se on Jumalan voima itse kullekin uskovaiselle autuudeksi. Siis uskova pelastuu, muistakaa, vain armosta Kristuksen tähden, ainoastaan, jo vain. Emme me tee autuutemme eteen.

Kaikki tapahtuu vapaudesta, rakkaudesta, halusta palvella. Me tarvitsemme tuota evankeliumia, koska me epäonnistumme. Meidän on hyvä jatkaa vain ja ainoastaan armon opetuksessa, armon kantamana.

Seuraavassa: rakkaus on kekseliäs erilaisissa vaikeuksissa. Voi itsekkyys ja kiire niin meidät sokaista, ettemme lainkaan huomaa läheisten tarpeita.

Mutta kun rakkaus on mukana siellä arjen diakoniassa, pientäkin palvelua ja kuormien kantamista tapahtuu. Annetaan sitä apua vain samalta tasolta, ei ylhäältä päin. Siinä on luottamus mukana, ja tuo rakkaus on ihmeellinen. Siinä on kekseliäisyyttä ja luovuutta. Keskustelussa kuulette varmaan lisää.

On hyvä huomioida todellakin yksinäiset vanhukset, sairaat, erilaiset kiireen painamat, läheiset työttömät. Voimme osallistua humanitaariseen apuun niin kotimaassa kuin ulkomailla. Ja resurssipankki on tuonut ihania mahdollisuuksia diakoniaan.

Yksi asia, mikä on pakko huomioida: juuri uutta elämää odottavat äidit ja isät. Tuo syntymättömänkin elämän ihme on Jumalan valtakunnassa odotettu, rakastettu ja se tuleva syntyvä lapsikin on jo taivaskelpoinen lähimmäisemme.

Kannustammehan me ja tuemmehan me näitä odottavia! Sitten on ennen muuta tärkeää muistaa, että joskus todella suurta rakkautta on ammattiapuun ohjaaminen.

Jos kriisi on elämässä, tarvitaan tueksi kaikki perustarpeet: rytmi, ruoka, lepo ja siihen liittyvä apu. Kaiken tämän auttamisen keskellä oleellinen kysymys ja kaikkien ajan paineiden, tuskan, pelon: Miten me innostamme ja kannustamme toisiamme uskomaan elämäntilanteesta ja jopa toisen todellisuuskäsityksestä huolimatta?

Sielun vihollinen koittaa saada meitä epätoivoon, epäluuloon ja vihaan ja murheeseen. Se sielun vihollinen on rakkauden rikkomisen mestari. Se on suurin tavoite hänelle, että saisi tuon rakkauden uskovaisilta pois, suurimman hedelmän.

Meidän tehtävä on luoda innostusta, kannustusta, toivoa ja iloisia näkymiä evankeliumin valossa. Yhden lauseen otan vielä ennen seuraavaa osiota tästä seuraavasta Raamatun kohdasta, joka näkyy Roomalaiskirjeessä kahdeksan: me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa.

Siis toinen käännös johtaa kaikkien niiden parhaaksi, jotka häntä rakastavat, jotka haluavat pysyä uskomassa Jumalan rakkauden piirissä, niin kaikki vaikeudetkin kääntyvät niiden parhaaksi. Tiedän, että tuo on monelle kärsivälle, avuntarpeessa olevalle lähimmäiselle ollut todella lohduttava lause. Jumalan lupauksiin voimme turvautua.

Nyt me kuuntelemme tuon Siionin laulun kolmesataaviisikymmentä ja sitten jatkamme siihen vielä muutaman dian seuraavan osion: Langenneen ja luopuneen kohtaamisesta!

Kristuksella oli huoli kuolemattomista sieluista, myös meillä saisi olla. Tämä on se tärkein asia. Tässä ajassa rakkauden nimissä voidaan hyväksyä syntiä. Ja varsinkin tuo some on täynnä erilaisia ristiriitaisiakin keskusteluja ja jopa synnin hyväksyntää! Emmehän me tue toisiamme pahassa!

Maailma on kyllä pahan vallassa! Siellä on kohtaamattomuus, itsekkyys, ahneus. Tuntuu, että tärkeää ovat vain ne päivitykset joillekin. Tuo laupias samarialainen, joka kuvaa Jeesusta, hän lähti haavoitetun luo. Siis ajatelkaa, oli valmis hoitamaan sen syntihaavoja, joka häntä vihasi.

Siinä on esimerkkejä meillä. Raamatussa on paljon hyviä esimerkkejä. Naatan oli valmis lähtemään syntielämään horjahtaneen Daavidin luo ja häntä puhuttelemaan. Mikä sitten on langenneen lähimmäisen rakastamisessa hidasta? Eikö se ole itsekkyys, kunnia, välinpitämättömyys?

Ajatus ei se minulle kuulu! Se on vaarallista, jos rakkauden nimissä hyväksytään synti. Mutta sitten: lähestyminen tapahtuu rinnalta nöyrästi. Me pyydämme: Anna sanat, jotka hoitaa, parantaa ja rauhan suo! Auta, että aukeavat kaikki siteet ahdistavat.

Kuvitteellinen esimerkki: Perheen isä ajaa selvää ylinopeutta ja ohittelee tiukoissa paikoissa. Peräpenkiltä kysyy pikkukoululainen: Isä, onko ylinopeus syntiä? Vauhti laskee ja aletaan keskustella sielunhoidollisesti. Tarvitaan evankeliumiakin! Olenko veljenvartija?

Kysyi Kain. Tarkempi, parempi käännös on: olenko veljeni suojelija? Olemmeko me kaikki toistemme suojelijoita ja tukijoita, emmehän me halua ystäviemme joutuvan vaaraan! Ihminen on epäonnistuva virheiden mestari ja hän voi toimia Kristuksen mielellä rakentavasti vasta silloin, kun Pyhä Henki on mukana. Kuvitteellinen esimerkki.

Huomiota on herättänyt, että veli on aiheuttanut hämmennystä sopimattomilla somepäivityksillä ja tykkäyksillään. Pienessä porukassa syntyy tässä vilkas keskustelu. Yksi tulee kysyneeksi: Onkohan tämä oikein, että puhumme takanapäin? Eikö tulisi lähestyä ystävää suoraan rakentavasti? Armossa ja totuudessa rakastaminen.

Hoidamme toisiamme, siis armo edellä, sitten totuus! On muistettava, että rakkaudessa ei ole pelkoa! Jeesuksella oli armollinen katse petturi Pietariin ja syntiseen naiseen. Me saamme pyytää totuuden ja taidon kieltä todellakin puhutella, horjuvaa, että sanat sieluun asti yltäisivät kutsuvasti.

No, jos sinä koet esimerkiksi, että epäuskojan ystäväsi on kysyvällä herkällä tunnolla, niin eikö silloin voisi pyytää voimia, ottaa asian puheeksi ja kysyä vaikkapa: Mitä ystäväni ajattelet iankaikkisuusasioista?

Eräs diakoni kysyi vanhuksilta silloin tällöin, pelottaako kuolema? Tarvitsemme taitoa juuri tuohon, tarjota rakkautta, laupeutta, ettemme vaadi, karkota, ja pyyntö on aiheellinen, että meitä kaikkia pidettäisiin tiellä kohti taivastasi. Miten tukea uskonelämässä horjuvaa? Tähän ystävät kertoivat näin: Kun joudutaan lähestymään vikaa joutunutta, on tärkeää, että kaikki olisi pienimuotoista ja pehmeää. Jos seuravälit ovat harventuneet, kertoi toinen, voisi kysyä kuulumisia, ei ole nähty pitkiin aikoihin.

Hyvä, jos voi rohkaista tulemaan uskovaisten keskuuteen. Olisi aikaa ja malttia keskusteluun. Lähestyminen tapahtuu alhaalta päin rukouksen mielellä. Kädet ristiin laittaen, ei hyljeksien pois sulkien. Ristiriitatilanteessa ei ole oleellista se, mikä on minun mielipiteeni, vaan ainoastaan merkitystä on sillä, mitä Jumalan Sana tästä asiasta sanoo, minkä neuvon Jumalan Sana antaa.

Sitten siellä on lopussa niin kuin itseäsi, rakasta niin kuin itseäsi. Jeesus sanoi tämän lauseen, mutta ei sanonut, että ei itseä tulisi rakastaa. Miten huomioin itseni? Auttajakin voi olla uhri. Parasta itsestään välittämistä on se, että haluaa pysyä uskomassa, olla evankeliumille kuuliainen.

Omat rajat on syytä hyväksyä, olla armollinen itselleen. Synti tekee armottomaksi, tulee kunnian vaatimus ja siitä seuraa pelkoja. Ja se tekee armottomaksi myös muita kohtaan. Myös auttajan on hyvä sanoittaa tunteitaan. Uskon elämän hoitaminen on rakkautta, ei lakia.

Se tapahtuu armonvoiman ihanuudessa armon valtakunnassa. Ja sitten Kristuksen esimerkki kaikessa seuraavassa diassa: Ajatelkaa, Kristus asettui rinnalle, kuunteli, antoi anteeksi ja sitten opetti. Hän oli syntisten ystävä, yksinäisten ja vähäisten syrjittyjen, tuli palvelemaan eikä palveltavaksi. Hän oli ainoa kohtaamisen mestari. Ja hänen vuoksi evankeliumissa on pelastuksemme ja voimamme.

Me elämme siis, niin kuin Luther sanoo, uskossa Kristukselle ja rakkaudessa lähimmäiselle. Muistuttavaa on myös se, että meitä ei erota Jumalan rakkaudesta ajan painit, kyberhyökkäykset, ei disinformaatio eikä pandemia. Ei Ukrainan epävakaa tilanne erota meitä Jumalasta. Ja niin kuin Roomalaiskirjeen jatkaa, ei vaino, ei miekka, ei alastomuus, ei nälkä, ei mikään erota Jumalan rakkaudesta. Mutta on yksi vain asia, joka erottaa Jumalan rakkaudesta ja erottaa uskovaisten rakkaudesta, ja se on synti.

Kun me rikomme lähimmäistämme vastaan, on se myös syntiä Jumalaa vastaan! Ihmisistä on turha etsiä täydellisiä vuorovaikuttajia ja onnistuneita palvelijoita. Meillä se jää armon varassa opetteluun. Päämme painuvat alas! Ja tuo maailman Vapahtaja, hän asettuu nytkin sinun rinnallesi ja tarjoaa kaikkein parasta syntien anteeksiantamusta.

Sinä ehkä siellä netin äärellä huolehdit, pysynkö uskomassa? Tai huolehdit siitä, että miten minun käy, minun lapseni käy. Sinulle kuuluu juuri tämä armo. Ja se kuuluu sinulle myös, joka ehkä haluat tulla tähän armon osallisuuteen. Te kaikki saatte uskoa: synnit anteeksi, kaikki epäonnistumiset, viat ja virheet, Jeesuksen nimessä ja veressä, rauhan vapauteen ja iloon asti.

Ainoa syntisen lohdutus, uskallus on pyhissä! Olgatan haavoissa ja ylösnousemuksessa on toivomme. On ihana ajatella, että jos me valkeudessa vaellamme, niin meillä on tämä osallisuus Hänen Kristuksen kanssa ja Jeesuksen Kristuksen veri puhdistaa meitä kaikesta synnistä. Ja siellä viimeisessä diassa Jumalan perhe kantaa uskovaista kohti taivasta. Jumala kutsuu uskovaiset taivaan iloon.

Ja ajatelkaa: Vanhurskauden hedelmänä on oleva rauha. Siitä kasvaa levollinen luottamus, turvallisuus, joka kestää iäin, kerrotaan Jesaja kolmekymmentäkaksi:ssa. Eli tuo armonvoima meitä kantaa ja se opettaa meitä näissä lähimmäisen asioissa. Se on siitä ihmeellinen voima, että se vie meidät perille. Keskustelun virikkeitä seuraavassa diassa ja nyt minä annan paneelipuheenvuoron!