Seurapuhe Järvenpään RY:llä 20.02.2022 17.33

Jumalan sanan ääreen. Te olette Jumalan pelto ja Jumalan rakennus. Jumalalta saamani armon mukaan olen taitavan rakentajan tavoin laskenut perustuksen, jolle joku toinen rakentaa. Mutta kukin katsokoon, miten rakentaa. Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea.

Rakennetaanpa tälle perustukselle kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista. Aikanaan tulee ilmi, mitä kukin on saanut aikaan. Tuomiopäivä sen paljastaa. Se päivä ilmestyy tulenliekeissä, ja tuli koettelee, millainen itse kunkin aikaansaannos on. Se, jonka rakennus kestää, saa. Se, jonka rakennus palaa, kärsii vahingon. Itsehän tosin pelastuu, mutta kuin tulen läpi. Aamen.

Tänään on tosiaan toinen sunnuntai ennen paastonaikaa. Tämän sunnuntain evankeliumitekstinä on kaikille varmasti hyvin tuttu kylväjävertaus. Sitäkin kyllä katsoin, mutta jotenkin tämä teksti puhutteli enemmän. Kylväjävertauskin on itsessään hyvin puhutteleva Jeesuksen vertaus. Siitä vähän erilainen vertaus, että Jeesus myös selittää sen vertauksen.

Kun oli sitä monenlaista kylvämaata. Putosi emeniä, putosi tienlaitaan ja osa kalliolle, osa ohdakkeisiin ja sitten osa hyvään maahan. Ja Jeesus tämän vertauksen kertomisen lopuksi aivan huutaa, että jollain korvat se kuulkoon. Ja sitten kun opetuslapset kysyvät Jeesukselta, mitä tämä vertaus tarkoittaa, niin sekin on mielenkiintoinen, miten Jeesus vastaa opetuslapsille.

Kun hän sanoo, että te olette saaneet oppia tuntemaan Jumalan valtakunnan salaisuudet, mutta muille ne esitetään vertauksina, jotta he eivät nähdessäänkään näkisi, eivätkä kuullessaankaan ymmärtäisi. Ymmärtääkseni Jeesus tässä tarkoittaa sitä, että nämä uskon asiat ja uskon salaisuudet eivät avaudu ihmisille, joilla ei ole uskoa sydämessään. Heillä ei ole näkökykyä, eikä heillä ole avattuja korvia, että he kuulisivat.

Aivan niin kuin me saamme rukoilla, niin kuin Martti Veli sanoi puheen aluksi, että korvamme avautuisivat kuulemaan, mitä Jumala meille haluaa puhua. Jeesus sitten tosiaan selitti tämän vertauksen, miten nämä erilaiset kylväpaikat ja miten ne sinne kylvetyt siemenet sitten kasvavat tai eivät kasva.

Tämä on hyvin puhutteleva vertaus. Ja sopii hyvin tähänkin aikaan, kun puhutaan näistä, miten elämän huolet ja rikkaudet ja nautinnotkin voivat tukehduttaa tämän kylvän kasvun. Vaikka ensin se sana kuullaan ja otetaan vastaan.

Mutta tämä teksti, minkä nyt luin, on tosiaan ensimmäisessä kirjassa korinttilaisille. Paavali lähetti näille korinttilaisille useammankin kirjeen. Tässä raamatussa on kaksi kirjettä ja tämä on hyvin pitkä, tämä ensimmäinen kirje. Ja on ilmeisesti ollut joskus kolmaskin kirje, mutta sitä ei ole tallentunut sitten tänne raamattuun ainakaan.

Paavali tervehtii Korintin Jumalan lapsia tässä kirjeensä aluksi. Ja hänellä on syy, miksi hän heitä lähestyy. Siellä on ollut hajaannusta Jumalan lasten kesken ja riitoja. Siellä ovat Jumalan lapset ja se seurakunta, Korinton seurakunta, jakautunut ikään kuin eri opettajien taakse. Joku on Paavalin puolella, joku Alta, Apolloksen ja joku Keefaksen eli Pietarin. Joku Kristuksen.

Ja tästä Paavali sitten heitä opettaa ja kehottaa parannukseen ja kehottaa yksimielisyyteen. Hyvin voimakkaasti puhuttelee, niin kuin hänen tapansa on.

Noin. Ainakaan tässä tällä tavalla kuin tuohon aikaan. Se oli hyvin sellainen vilkas kauppakaupunki ja varakas kaupunki. Siellä ihmiset hyvin menestyivät ja heillä oli rikkauksia ja hyvinvointia hyvin paljon tuohon maailman aikaan. Tai yleisesti katsottuna mitä tuohon aikaan oli, niin siellä Korintossa oli ja siellä myöskin sitten elämä oli.

Siellä oli paljon syntielämää, paljon epäjumalanpalvelusta, eikä siellä juurikaan vaatimattomasti eletty, vaan pikemminkin sillä tavalla hyvin sitä nautintoa ja rikkautta arvostaen. Ja myöskin kreikkalaisessa filosofiassa hyvin paljon arvostettiin puhetaitoa ja sitä sellaista ulkoista esiintymistä.

Niin siihenkin Paavali tässä hyvin ottaa kantaa tässä korintolaiskirjeen toisen luvun alussa, kun hän muistuttaa, että kun tulin luoksenne, veljet, en julistanut Jumalan salaisuutta teille suuremmoisen puhetaidon tai viisauden keinoin. En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta. En muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta.

Te näitte minut hyvin heikkona, hyvin arkana ja pelokkaana. Puheeni ja julistukseni ei pyrkinyt vakuuttamaan viisaudellaan, vaan ilmensi Jumalan hengen voimaa, jotta teidän uskonne ei perustuisi ihmisten viisauteen vaan Jumalan voimaan.

Hän ikään kuin haluaa tässä korostaa sitä, että ei meidän Jumalan lastenkaan tule seurata ketään ihmistä, ihmisen viisautta ja taitavia puhujia nostaa muiden yläpuolelle, vaan Jumalan voima on se kaikista suurin asia, johon meidän uskomme tulee perustua. Niin kuin tässä sanottiin, ei ihmisten viisauteen vaan Jumalan voimaan.

Sitten tässä ennen lukemaani tekstiä hän sanoo näin, että minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun. Istuttaja ei siis ole mitään, ei myöskään kastelia, vaan kaikki on Jumalan kädessä, hän suo kasvun. Näinhän tämä tekstimme alkoi.

Paavali oli tuolla Korintossa varsin pitkään. Se on täällä apostolien teoissa kuvattu, näitä Paavalin lähetysmatkoja, niin kuin muitakin tapahtumia apostolien aikana. Täällä kerrotaan, miten Paavali ensin saapuu Eurooppaan, sinne Makedoniaan ja sieltä sitten Tessalonikkaan, Ateenaan ja Ateenasta sitten Korinttiin.

Ja hän sitten tapaa sieltä. Siellä juutalaisia on, heihin ensin yhteydessä. Tässä sanotaan nimeltäkin tällaiset Akuilla ja Priskilla. Ja sitten heidän kanssaan sitten työskenteli. Heillä oli yhteinen ammatti. He olivat peltan tekijöitä kaikki.

Ja sabattina Paavali aina kävi sitten keskusteluja synagogassa ja koetti taivuttaa uskoon sekä juutalaisia että kreikkalaisia. Ja puhui siitä, miten Jeesus on Messias.

Juutalaiset yleisesti ottaen eivät halunneet sitten Paavalia kuunnella, vaan niin kuin täällä sanotaan, että väittivät herjaten vastaan. Ja Paavali sitten sanookin heille, että minä en ole enää teistä vastuussa, tästä edes puhun pakanoille. Ja hän sitten jatkaa kuitenkin sitä evankeliumin työtä siellä Korintossa.

En tiedä oliko hänellä sitten kuitenkin epäilyksiä ja olisiko hän halunnut jatkaa matkaa, kun täällä kerrotaan apostolien teoissa, että heräänä yönä Herra sanoi näyssä Paavalille: Älä pelkää, vaan puhu edelleen. Älä vaikene. Minä olen sinun kanssasi. Kukaan ei käy sinun kimppuusi eikä tee sinulle pahaa tässä kaupungissa. Se on paljon minun kansaani.

Ajatellaan, että tuollaisessa tuon ajan maailman vilkkaassa kaupungissa, joka oli syntielämästäänkin tunnettu, niin Jumala rohkaisi Paavalia, että tässä kaupungissa on paljon minun kansaani.

Sitten sanotaan, että Paavali viipyi siellä puolitoista vuotta siellä korintilaisten keskuudessa ja opetti heitä. Eipä sitten ihme, että hän heille sitten kirjeitäkin kirjoitti. Varmasti tulivat hyvin tutuksi tämä paikallinen seurakunta ja Jumalan lapset siellä. Ja varmasti oli Paavalille tärkeä asia rohkaista heitä uskomaan ja kehottaa parannukseen, kun he olivat väärille teillekin ajautuneet.

Mutta näin tosiaan tämä tekstimme alkoi, että istuttaja ei siis ole mitään, ei myöskään kastelia, vaan kaikki on Jumalan kädessä. Hän suo kasvun. Istuttaja ja kastelia ovat samassa työssä, mutta kumpikin saa palkan oman työnsä mukaan.

Tästä palkasta varmaan osaatte ajatellakin, mikä se palkka on, josta raamatussa puhutaan, josta Jeesus sanoo vuorisaarnassa Matteuksen evankeliumissa muun muassa, että iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri.

Siinä ystävällä Jeesus näin sanoo, kun hän sanoo, että autuaita olette te, kun teitä minun tähtäni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Taivaassamme saamme palkkamme. Ei meitä täällä maan päällä palkita eikä kesken matkaa.

Toki Jumala siunaa meitä jo tämän ajallisen elämän aikana monenlaisilla lahjoilla, hyvillä antimillaan. Ja usko meitä suojaa monenlaisesta pahasta asiasta. Se on myös suuri Jumalan lahja, että me olemme uskovaisina turvassa monilta sellaisilta asioilta, joihin tämä maailma on houkuttelemassa.

Ja ellei meillä olisi uskoa sydämessämme, varmasti me niihin houkutuksiin joutuisi, siinä synteihin joutuisimme, aivan samalla tavalla kuin muutkin tämän maailman ihmiset joutuvat.

Ja saattaa elämä olla hyvinkin vaikeaa ja murheellista, vaikka me saatamme ajatella, että uskovaisen matkan teko on vaivalloista ja raskasta. Ja näinhän se onkin, kun me katsomme omaa sydäntämme. Eihän se ole helppoa. Joudumme joka päivä taistelemaan syntiä vastaan.

Mutta me saamme taistella Jumalan avulla, Jumalan sota-aseilla ja Jumalan voimilla. Ja vaikka maailma meidän ympärillämme kuohuu ja on levoton, niin kuin tänäkin aikana, niin saamme luottaa siihen, että taivaan isä pitää meistä huolen.

Niin kuin sitä sanotaan raamatussa, en muista missä tarkalleen, mutta tällä tavalla, että olkaa aloillanne. Herra sotii teidän puolestanne. Ei meidän itsemme tarvitse hätäillä ja säntäillä sinne tänne, vaan luotamme siihen, että Jumala huolehtii meistä ja Jumala sotii meidän puolestamme.

Ja tällaista istuttajan ja kastelijan työtä saamme tehdä. Tämä istuttaja on ikään kuin se kylväjä, joka kylvää sitä Jumalan sanan siementä, niin kuin me haluamme sitä tehdä tänäkin aikana niin kauan kun Jumala antaa työn aikaa. Kylvää Jumalan sanan siementä.

Ja että sellaiset ihmiset, jotka ovat uskottomia, jokonsa menettäneet tai eivät tunne Jumalaa, löytäisivät tämän valtakunnan ja saisivat käydä siihen sisälle parannuksen kautta. Me haluamme olla kutsumassa tänäkin aikana ja myös haluamme olla kastelemassa eli sitä alkanutta kasvua ja olemassa olevaa kasvua kastelemassa, myöskin evankeliumilla.

Sitä me saamme tehdä. Mutta jokainen saa tehdä sitä työtä omalla paikallaan ja sen mukaan, mitä Jumala minkälaisia mahdollisuuksia antaa. Emme ole omalla asiallamme vaan Jumalan asialla, ja saamme siitä aikanaan me sitten sen palkan, minkä Jumala on meille sanassaan luvannut.

Sitten tässä sanotaankin näin, että me olemme Jumalan työtovereita. Te olette Jumalan pelto ja Jumalan rakennus. Raamatussa on se vertaus myös peltoon kätketystä aarteesta. Siinäkin se on yksi sellainen vertaus, jossa Jumalan valtakunta verataan erilaisiin asioihin, niinkin arkiseen asiaan kuin peltoon.

Mutta siinä pellossa on tosiaan se aarre, jonka joku löysi ja halusi sen omakseen ja osti sen koko pellon. Ja näin täytyy toimia, jos haluaa Jumalan valtakunnan aarteen omistaa. Niin täytyy tulla Jumalan valtakunnan asukiksi, parannuksen teon kautta.

Sitten pääsee myös osalliseksi siitä Jumalan valtakunnan aarteesta, elävästä uskosta. Se on rohkaisevaa ajatella, että kun me tätä työtämme teemme kukin omalla vartiopaikallamme, mihin Jumala on meidät asettanut, niin me olemme Jumalan työtovereita.

Ja monesti myös Jumalan seurakunta on verrattu rakennukseen. Efesolaiskirjeessä sanotaan, että te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin, että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi.

Tästä kulmakivestäkin puhutaan monessa paikassa, miten Jeesus on tämän Jumalan huoneen kulmakivi ja perustuksen kulmakivi. Siitä jo profeetta Jesaja puhui hyvin paljon ennen Jeesuksen syntymää, kun hän täällä Jesajan kirjan 28. luvussa sanoo, että katsokaa, minä lasken Sioniin peruskiven, huolella valitun kivipaaden, kallisarvoisen kulmakiven sitomaan vankkaa perustaa, joka uskoo, ei horju.

Jesaja sanoo tämän sellaisessa tilanteessa, kun hän puhuttelee sen ajan ajallisia sananpalvelijoita, pappeja ja profeettoja, jotka eivät ole elävässä uskossa. Heitähän puhuttelee ja moittii, sanoo heitä tyhjän puhujiksi. Ja sitten hän ennustaa tosiaan Jeesuksesta tällä tavalla, jo tuossa vaiheessa, noin 700 vuotta ennen Jeesuksen syntymää.

Ja vielä tästä istuttajan ja kastelijan roolista. Paavali sanoo kauniisti toisessa korinttilaiskirjeessä, että Jumalan työtovereena me vetoamme teihin. Ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi.

Haluamme aivan vedota ja kauniisti puhutella ja houkutella ihmisiä tekemään parannuksen. Aivan niin kuin veljen kautta kuulimme äsken, miten sitä Kainiakin puhuttiin. Kuunteltiin kauniisti hänen syntielämästään ja siitä, että hän oli kateellinen ja katkera veljelleen.

Ei halunnut sitten kuitenkaan tehdä parannusta, vaan syyllistyi siihen kamalaan tekoon ja surmasi veljensä. Näin me haluamme tänä päivänäkin kauniisti olla puhuttelemassa ja vetoamassa, ei mitenkään ylhäältä päin.

Koska tiedämme ja tunnemme heikkoutta itsessämme. Emme me ole kenenkään neuvonantajia omalta puoleltamme. Tunnemme oman heikkoutemme. Se on aivan hyväkin, että tällä tavalla lähestymme ihmisiä nöyryydellä ja heikkoudessa.

Aivan niin kuin Paavali sanoi tuossa korintolaisille, että näitte minut heikkona. Vaikka hän varmasti oli taitava puhuja ja vahva evankeliumin työmies, mutta näinhän koki itsensä ja näin varmasti moni meistäkin kokee. Ei ole omalta puolelta mitään annettavaa.

Kiitos. Perustuksen päälle, jonka kulmakivenä Jeesus Kristus on. Ei Paavali sitä itse ollut keksinyt eikä valmistanut, vaan hän on sen kertonut.

Ja Paavali täällä ensimmäisen korinttilaiskirjeen 15. luvun alussa aivan kuin tiivistää sen opetuksensa täällä luvun loppupuolella, kun hän sanoo, että palautan mieleen sen evankeliumin, jonka olen julistanut teille. Te olette ottaneet sen vastaan ja pidätte siitä kiinni, ja sen avulla te myös pelastutte, jos säilytätte sen sellaisena, kun minä sen julistin. Muuten olette turhaan tulleet uskoviksi.

Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa. Hän muistuttaa sitä, että hän itsekin oli pelastunut epäuskon tieltä. Niin kuin me muistamme, hän oli Jumalan lasten vainoaja. Ja hän oli Jumalan lasten vainoaja. Ei uskonut Jeesukseen ennen kuin sai sitten omakohtaisesti synnin päästön.

Ja näinhän se onkin, että jos joku meiltä uskostamme kysyy, niin se on hyvä sanoa, että näin minä uskon. Ja näin Paavalikin haluaa sitä tässä tuoda esille, kun hän sitten sanoo, että Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu. Hänet haudattiin. Hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu.

Ja sitten hän ilmestyi Keefakselle ja niille kahdelletoista. Ja luettelee, miten monelle muullekin hän oli ilmestynyt. Ja sitten sanoo vielä näin, että viimeiseksi kaikista hän ilmestyi minulle, joka olen kuin keskosena syntynyt. Olenhan apostoleista vähäisin.

En enkä edes ansaitse apostolin nimeä, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa. Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole mennyt hukkaan. Olen tehnyt enemmän työtä kuin kukaan heistä. En tosin minä itse, vaan Jumalan armo, joka on ollut voimani.

Näin me siis julistamme, minä niin kuin hekin. Ja näin te myös olette uskoneet. Näin Paavali palauttaa Korinton ja Malan lasten mieleen, aivan kuin tiivistäen, mistä on kysymys. Jeesuksen sovitustyöstä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta ja kuolemasta meidän ja koko maailman syntien vuoksi.

Paavali koki itsensä huonoksi tässä, kun hän oli vainonnut Jumalan seurakuntaa. Ja myös muualla täältä löytyy näistä kirjeistä, esimerkiksi Timoteukselle, kun hän kirjoittaa, niin hän kuvailee itseään syntisistä suurimmaksi.

Voisi ajatella inhimillisesti, että kun Paavali oli paljon tehnyt Jumalan valtakunnan työtä ja saanut sillä tavalla paljon aikaan Jumalan avulla, josko se olisi hänellekin ollut sitten helpompaa sananjulistajan tehtävä sitten jossain vaiheessa.

Mutta toisaalta se on lohdullista ajatella, että ei se ollut hänellekään helppoa. Hän koki itsensä syntisistä suurimmaksi ja heikoksi.

Sitten tässä vielä tässä tekstikohdassamme puhutaan tälle perustukselle rakentamisesta, kun sanottiin, että rakennetaanpa tälle perustukselle kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista. Aikanaan tulee ilmi, mitä kukin on saanut aikaan. Tuomiopäivä sen paljastaa.

Se päivä ilmestyy tulenliekeistä. Ja tuli koettelee, millainen itse kunkin aikaansaannos on. Kun ajattelemme omaa kohtaamme, niin mitä me tälle perustukselle rakennamme? Onko meidän rakennelmamme kultaa, hopeaa, jalokiviä? Vai onko se pikemminkin näitä, mitä sitten sanottiin? Puuta, heinää tai olkia.

Varmasti meillä on halu jokaisella tehdä Jumalan valtakunnan työtä ja halu säilyä Jumalan lapsena ennen kaikkea. Ja saamme tehdä sitä työtä omalla paikallamme. Jokaisella Jumalan lapsella on lahjoja, ja Jumala on antanut jokaiselle ajallisenkin tehtävän ja ympäristön, missä hän elää.

Saamme niillä omilla lahjoillamme olla rakentamassa tälle Jumalan valtakunnan perustukselle. Mutta se on aivan varma, että ei kaikki meidän rakentamamme, kun me olemme syntisiä ja epäonnistuvia ihmisiä, niin ei se ole kultaa eikä hopeaa eikä sillä tavalla kestävää Jumalan edessä.

Jumalan rakkauden tuli haluaa polttaa sellaiset meidän omat rakennelmamme pois, kaiken sellaisen, mikä on turhaa ja Jumalan tahdon vastaista.

Kun me Jumalan valtakunnan työtä teemme ja elämme Jumalan lapsena täällä maailmassa, niin saamme sinäkin turvallisesti ajatella, että ei meidän tarvitse tuolla kadun kulmissa kuuluttaa tätä Jumalan valtakunnan salaisuutta, vaan Jumala ohjaa tätä työtämme, koko valtakuntansa työtä kaikkialla maailmassa, niin tänä päivänä kuin on ohjannut tähänkin asti.

Se on Jumalan työtä, niin kuin tässä sanottiin, että kaikki on Jumalan kädessä. Hän suo kasvun sille työlle, jos hän näkee ja tietää sen, että se on hänen tahtonsa mukaista.

Ajattelemme, kun me teemme tätä työtä ja kylvämme Jumalan sanaa, niin aivan meille voi tulla semmoinen mieli, että se on jossain tilanteessa varmasti ihan turhaakin ja joissakin yhteyksissä saattaa olla hyvin vähän kuulijoita tai sellainen kuulijakunta jossakin tilanteessa.

Että ajattelemme, että tällä ei ainakaan kukaan ole sillä mielellä, että voisi Jumalan sanan siemen itää. Mutta meidän ei näin tulisi ajatella. Me emme tiedä, millä tavalla Jumala on valmistanut jonkun ihmisen mieltä.

Aivan niin kuin tuossa Korinton kaupungissakin, niin Paavalia rohkaistiin sillä, että on paljon minun kansaani, eli paljon sellaisia ihmisiä, jotka olivat valmiit ottamaan uskon vastaan.

Ja näin varmasti käy tänä päivänäkin. Ja olemme kuulleetkin, että näin on käynyt, että Jumalan sana on saanut itää eri puolilla maailmaa ja hyvinkin erikoisissa, täältä katsottuna hyvin erikoisissa ympäristöissä.

Ja siellä on parannuksen tekijöitä ja uskon vastaanottajia. Se on hyvin rohkaisevaa kuulla, että sitä vielä tänä aikanakin tapahtuu.

Myöskin Pietari kirjoittaa tästä tulesta, kun hän sanoo, että kultakin koetellaan tulessa. Ja onhan teidän uskonne paljon arvokkaampaa kuin katoavaa kultaa. Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi, ja siitä koituu Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä ylistystä, kirkkautta ja kunniaa.

Tällä tavalla nämä, mikä puhuttiin tässä tulen liekeistä, niin tämä koettelemusten tuli saattaa kirkastaa sitä uskon kultaa, polttaa siitä sellaisia turhia asioita pois.

Ymmärrämme sitten, että miten lopulta yksinkertainen asia se on, että uskomme evankeliumissa synnit anteeksi. Ja haluamme säilyä uskomassa, niin taivaan Isä pitää meistä huolen ja varjelee meidät lapsinaan.

Ei meillä tarvitse olla mitään ihmeellistä teologista viisautta ja ymmärrystä Raamatusta ja Jumalan sanasta, vaan se riittää, että me uskomme.

Sitten tässä vielä lopussa sanottiin, että se, jonka rakennus kestää, saa palkan. Se taas, jonka rakennus palaa, kärsii vahingon. Itsehän tosin pelastuu, mutta kuin tulen läpi.

En täysin ymmärrä tuota, miten se, jonka rakennus palaa, voi pelastua. Mutta ajattele näin: varmasti siinä voisi olla sellaiset kysymys, että joku ihminen aivan elämänsä viime hetkillä saa parannuksen armon.

Eihän ole rakentanut mitään kestävää elämänsä aikana eikä varsinkaan ole ollut tämän Jumalan valtakunnan jäsen eikä sillä perustuksella. Siitä huolimatta hän voi pelastua. Jumalan rakkauden tuli voi hänetkin pelastaa ja Jumalan suuri armo.

Aivan niin kuin sen ristiryövärin siellä, joka Jeesuksen vierellä oli ristiin naulittuna, joka oli niin paljon pahaa tehnyt elämänsä aikana, että oli tällaisen tuomion saanut, kuoleman tuomion.

Eihän ehtinyt mitään hyvittää eikä mitään hyvää saada elämässään aikaan sen parannuksen teon jälkeen, kun Jeesus hänelle sanoi, että tänä päivänä olet minun kanssani paratiisissa. Niin se on aivan varmasti totta. Hän pelastui.

Ja näin voi käydä myöskin. Myöskin tällaisia tapahtumia tänä aikanakin, että ihminen aivan viimeisillä hetkillä saa parannuksen armon arvon osakseen.

Siinä voi olla jotain sellaista kylvötyötä, joka ei ole vuosikymmeniin itännyt, mutta sitten Jumala valmistaa sen sydämen maaperän sellaisiksi, että on valmis ottamaan evankeliumin vastaan ja saamaan parannuksen armon.

Näin tosiaan Paavali puhuu itsestään. Tämän kylvömiehenä ja hänen työtoverinsa Apollos jatkoi sitä työtä siellä Korintossa, niin kuin tässä sanottiin, että Apollos kasteli, mutta Jumala kuitenkin oli kaiken kasvun takana.

Ja näin on tosiaan tänä päivänäkin. Tämä on Jumalan työtä. Jumala huolehtii meistä ja varjelee meitä lapsinaan.

Ja tänä päivänäkin, tänä aikanakin haluamme kutsua ihmisiä parannukseen. Jumalan työtovereina haluamme vedota, niin kuin Paavali tässä sanoo, että tee parannus.

Jos nytkin on joku sellainen ystävä tätä puhetta kuulemassa, joka tunnet, että sinulla ei ole asiat vielä oikein tässä mielessä ja et ole Jumalan armosta, jos nytkin on joku sellainen osaallinen, synti painaa mieltä ja kuolema pelottaa, niin tänä päivänä Jumala kutsuu sinua.

Sinulla on lupa uskoa kaikki synnit ja epäuskokin anteeksi Jeesuksen nimessä ja kallissa sovintoveressä. Kun näin uskot, niin sinä pääset tämän Jumalan rakennuksen jäseneksi ja osaksi ja saat lähteä seuraamaan Jumalan lasten joukkoa ja joukon mukana kulkemaan kohti taivaan kotia.

Näin me haluamme tänä päivänäkin olla kutsumassa ihmisiä parannukseen. Näin me teemme kylvötyötä.

Psalmissa 126 puhutaan, että miten sitä kylvötyötä tehdään kyynelin. Puhutaan kyynelin kylvämisestä. Se on hyvin puhutteleva lyhyt psalmi.

Mutta siinä myös sitten sanotaan, että jotka kyynelin kylvävät ja riemuiten korjaavat. Saamme turvallisesti luottaa taivaan Isän hyvään tahtoon. Hän haluaa olla kutsumassa ihmisiä, sellaisiakin, joissa tämä kylvötyö ei ole menestynyt.

Ja varmasti me monet tunnemme siinä epäonnistumista ja murhetta. Mutta sitä työtä kannattaa edelleen tänä aikanakin tehdä. Jumala antaa kasvun. Jumala antaa kasvun ja antaa meille tehtävän ja tilanteen, jossa me tätä työtä saamme tehdä.

Haluan nytkin olla rohkaisemassa teitä, rakkaat sisaret ja veljet, tekemään tätä työtä ja ennen kaikkea uskomaan. Saatte uskoa kaikki synnit ja kiusaukset ja epäilyksetkin anteeksi Jeesuksen nimessä, kallissa sovintoveressä.

Näin meidän on hyvä, hyvä täällä Jumalan valtakunnassa elää Jumalan evankeliumin osallisuudessa. Saamme turvallisesti käydä alkavaan viikkoon. Pitää huolta siitä, että kilvoittelemme sen päivän matkan kerrallaan.

Jumala on luvannut viedä omansa perille, niin kuin Martti Veli sanoi, että minä nostan ja kannan ja vien perille. Siihen me voimme varmasti luottaa.

Jeesuksen nimessä ja veressä saa uskoa kaikki synnit anteeksi ja olla turvallisella mielellä ja vapaana. Saanko minäkin jäädä uskomaan omat synnit anteeksi? Näin minä haluan.

Ja lapsetkin, joita teitä vielä täällä on, saatte turvallisesti uskoa kaikki synnit ja murheet anteeksi. Ja jos siellä viestimien äärelläkin on vielä joku sellainen, joka kipuilee syntiensä kanssa ja ajattelet, että olenkohan enää uskomassakaan, niin voit turvallisesti uskoa.

Ja voit turvallisesti luottaa siihen, että taivaan Isä tietää sinunkin tilanteesi. Ylennä sydämesi uskomaan kaikki synnit ja epäilykset ja kiusauksetkin anteeksi Herra Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä.

Näin me jäämme Jumalan ja hänen armonsa sanan siunattuun haltuun Jeesuksen nimeen. Aamen.

Hiljennämme vielä Herran siunaukseen. Herra siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä. Herra kirkastakoon kasvonsa meille ja olkoon meille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan.

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen. Kiitos.