Seurapuhe Kempeleen RY:llä 20.02.2022 17.17

Jumalan meidän isämme ja Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha teille.

Hiljennymme tutkistelemaan yhä evankeliumia Luukkaan mukaan luvusta 17. Lyhyt katkelma, neljä jaetta. Se on ainutkertainen katkelma siinä mielessä, että sitä ei löydy Uudesta testamentista mistään muualta. Ja tämä luku on myöskin se luku, jossa on kerrottu Herramme kuvaus, kun hän kohtaa kymmenen spitaalista, pitaalista, jakeista seitsemän jakeeseen kymmenen. Kuulkaamme.

Jos teillä on palvelija kyntötöissä tai paimenessa, niin ettehän te hänen kotiin palatessaan sano, käy pöytään, saat heti ruokaa. Ei. Te sanotte, laita minulle syötävää, vyötä vaatteesi ja palvele minua sen aikaa, kun syön ja juon, sitten saat sinä syödä ja juoda. Ei palvelija siitä kiitosta saa, että hän tekee, mitä hänen tulee tehdä. Niinpä tekin, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän tulee tehdä, sanokaa, me olemme arvottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään. Aamen.

Tänä aamuna olemme jo kirkossa kuulleet kylväjävertauksen ja sen pohjalta pidetyn saarnan, jonka Hannu-veljen ja myöskin äsken Risto-veljemme liittyi vielä kylvöteemaan. Uusi testamentti puhuu monessa yhteydessä kylvämisestä, mutta sen sijaan pohjatyö eli kyntäminen on harvinaisempi. Uudessa testamentissa on kaksi kohtaa kyntämisestä. Toinen oli äsken kuultu katkelma ja toinen on sitten se kohta, jossa apostoli Paavali sanoi, että kyntäjän tulee kyntää ja puimamiehen puidaan, ja siinä toivossa, että saa oman osuutensa.

Tämän päivän useimmille ihmisille taitaa kyntöhommat olla aika outoja, ja taitaa olla kylvöhommatkin jokseenkin outoja. Mutta on täällä varmaan meitä monia, jotka olemme näihin asioihin aikoinaan perehtyneet, ja ne ovat olleet meille hyvinkin konkreettisia. Minullakin maatalon poikana on mielenmaisemassa aivan pysyvä kuva näistä kyntöhommista ja kylvöhommista, ja myös sadonkorjuusta, joissa minäkin sain olla.

Toki tänäkin päivänä sadonkorjuu on monille tuttua siinä mielessä, että voi marjastaa puolukoita ja mustikoita ja mitä ne ovatkaan, ja sitten myöskin kotipihalta marjapensaista poimia, ja ehkä moni poimii omenapuusta kempelessäkin talven sadon. Minä ilahduin viime syksynä, kun kuulin, että jotkut pikkulapsetkin olivat innostuneet marjan poimimisesta. Moni teistä taisi poimia marjoja, ja teistä aikuisista todella suuret määrät. Viime syksynähän niitä oli kovasti tarjolla. Ja taisi moni saada kempelessä myöskin aivan hyvän omenasadon. Ja saa varmaan jatkossakin, kunhan muistaa panna verkot ympärille, ettei jänikset käy järsimässä niitä runkoja.

Joku naapuri sanoi minulle syksyllä, että heillä on niin paljon kotipihalla omenoita, että eivät he voi mitään niille. He ovat panneet jakoon niitä, ja käy sinäkin niitä poimimassa. Mutta sitten tuo kyntö, se taitaa olla aika outo useimmille tämän päivän ihmisille, ja on se varmaan paljon kehittynyt siitäkin, mitä minä 60-luvulla ja 70-luvun alussa kyntöhommia tein. Sen minä opin kyllä, että kyntötyö ennen kylvöä täytyy tehdä todella huolella. Muuten maa ei anna syksyllä satoaan.

Minulla oli joskus liian kiire siinä kyntöhommassa. Jos jälki on huono, niin se ei enteile hyvää satoa. Nyt talvella minä juttelin jonkun entisen isännän kanssa, uskovaisen isännän kanssa. Hän sanoi, että nykyään on kääntöauroja. Täällä on varmaan sellaisia viisaita sanankuulijoita, jotka tietävät, mitä ne sellaisetkin kääntöaurat ovat. Ei niitä minun nuoruudessani ollut. Mutta isoja ne tuntuvat olevan. Lieneekö viittä kuutta siipeä ja terää niissä? Ja onko se niin, että ne menevät samaa jälkeä vakoa takaisin, mihin ne ovat ensin kulkeneet?

Nyt Herramme puhuu kyntämisestä. Ja hän ottaa oikeastaan hyvin karun esimerkin oman aikansa yhteiskunnasta. Jos teillä on palvelija kyntötöissä tai toinen vaihtoehto, jos teillä on palvelija paimenessa, niin mitenkäs sitä toimitaankaan, kun se palvelija tulee sitten illalla isäntänsä taloon? Tuo palvelija on varmaan aika pehmeä käsite tässä. Kyllä kai tuon ajan yhteiskunnassa maataloushommissa nämä palvelijat olivat käytännössä ihan orjia, isäntänsä omaisuutta. Ja heidän piti raataa raskasta työtä. Se oli sen ajan yhteiskunnan käytäntö.

Me iloitsemme ja olemme kiitollisia tänään siitä, että on työehtosopimukset ja niin edelleen. Itse kullekin on omat oikeutensa työmaalla, toisin kuin Jeesuksen ajan orjayhteiskunnassa. Jeesus sanoi, että kun se orja tai palvelija tulee päivän ulkohommista, niin pääseekö hän heti syömään? Ja hän tiesi sanoa, että ei pääse. Kyllä orjan palvelijan on jatkettava sisähommissa, jos isäntä niin käskee. Pitää myös olla valmis illalla, vaikka olisi väsyneen, palvelemaan isäntää. Vyötä vaatteesi ja palvele minua sen aikaa, kun minä syön ja juon. Ja sitten on sinun vuorosi.

Eikö ole aika karmea kuvaus? Mutta se oli varmasti juuri sellaista kuin tuon ajan yhteiskunnassa oli. Nyt meidän pitää ymmärtää, että meidän Herramme käytti tässä apuna tämmöistä oman aikansa maallista yhteiskunnallista ilmiötä. Ja pohjimmiltaan hän tähtäsi uskon vanhurskauden opettamiseen, eikä siihen, miten tuon ajan yhteiskunnassa nämä pelisäännöt olivat.

Jos oli maatyöläisen kyntäjän osa tällainen rankka tehtävä, niin se oli varmasti myös paimenen. Jeesushan sanoi, että miten sitten, kun se paimen tulee illan tullen ulkohommista kotiin. Samaa kohtaa on hänelläkin. Tuohon aikaan paimenet, niin kuin myöskin orjat, olivat tietysti yhteiskunnan arvoasteikossa pohjilla. Ei heillä ollut suurta arvoa. Ei heillä ollut suurta arvoa. Ei heillä ollut suurta arvoa. Ei heillä ollut suurta arvoa. Ei heillä ollut suurta arvoa. Ei heillä ollut suurta arvoa. Ei heillä ollut suurta arvoa ihmisten silmissä.

Eihän paimenet edes todistajiksi kelvanneet. Joskus aikaisemmin oli kyllä tilanne ollut toinen. Ajatellaanpa paimenesta esimerkiksi Moosesta. Kauan kauan sitten se varmaan oli aivan arvostettu tehtävä. Moosesta kerrottiin: Mooses paimensi appensa Jetron, Midianilaisen papin lampaita. Kerran hän vei lauman autiomaahan toiselle puolen ja tuli Jumalan vuoren Hoorebin juurelle. Siellä hänelle ilmestyi Herran enkeli tulenliekissä, joka nousi orjantappurasta pensaasta.

Ja mikä oli tehtävä, jonka Mooses sai tuossa tilanteessa? Herra sanoi tuolle paimenelle: mene, siis minä lähetän sinut faraon luo. Sinun on vietävä minun kansani israelilaiset pois Egyptistä. Paimen sai arvokkaan tehtävän, hänestä tuli kansanjohtaja.

Ja Vanhan testamentin aikana kerrotaan myöskin Samuelista, jonka oli määrä voidella kuningas. Ja siinäkin hän tulee paimenpoikana esiin. Nimittäin Samuelin tuli valita Iisain pojista yksi, joka voidellaan kuninkaaksi. Iisai toi seitsemän poikaa peräkkäin, ja kaikista sanottiin, että ei käy. Nämä eivät ole tulevia kuninkaita. Ja minusta tuntui, että mahtoikohan se Samuelkin vähän haksahtaa, kun hän sen heti, se ensimmäinen vai toinen, kun se oli poika, joka tuli, se oli varmaan komea iso mies, voimakas mies, niin Samuel heti ajatteli, että tuossahan se on kuningas, tuleva kuningas.

Mutta mitä sanoi Herra? Älä katso hänen kokoaan ja komeuttaan, sillä minä en hänestä välitä. Herra ei katso kuten ihminen. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen. Ja sitten se kahdeksas poika, paimenessa ollut poika, Daavid, tuli viimeisenä ja hänet Samuel voiteli kuninkaaksi. Ura nousi paimenpojasta kuninkaaksi asti.

Mutta miten on Jumalan valtakunnan elämänmenossa ja Jumalan valtakunnan pellolla? Onko täällä uraputkea meille tiedossa? Varmaan kaikkina aikoina on suuri houkutus ollut tavoitella ensimmäisiä sijoja ja saada kunniaa ja kiitosta, tunnustusta ja näkyviä paikkoja. Esimerkiksi kerrotaan opetuslapsista Jaakobista ja Johanneksesta. Hehän esittivät Jeesukselle tämmöistä, että he saisivat näkyvän paikan kirkkaudessa. Kun kirkkauteen tulee, anna meidän istua vierelläsi toisen oikealla ja toisen vasemmalla puolella.

Eikö ole aika raadollinen kysymys? Ja uskaltaisimmeko sanoa, että jos nyt ei ihan samoilla sanoilla, niin kyllä kai se ihmismielessä hyvin lujassa, vihallisessa luonnossa asuu nämä valtapyyteet ja näkyvät ja korkeat paikat, joista voisi kiitosta saada. Opetuslasten kesken syntyi tiukka tilanne tuossa yhteydessä. Muut opetuslapset suuttuivat, mutta Herramme opetti sitten koko väkeä ja nosti oman itsensä esimerkiksi ja sanoi, että ei ihmisen poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.

Kun puhutaan palvelijoista ja työntekijöistä, hyvin äkkiä varmaan yleensä ajatus siirtyy palkka-asioista, joista on kuitenkin paljon muuta. Ja se on myös yksi tärkeimmistä asioista, jotka ovat tärkeitä. Ja se on myös yksi tärkeimmistä asioista, joista me olemme saaneet kaiken. Mutta eiköhän tuossa ollut vähän liioittelua, kun hän sanoi, että me olemme kaikesta luopuneet. Ajatellakaapa, mitä merkitsee, kun luoputaan kaikesta.

Meidän Herramme ja Vapahtajamme luopui kaikesta. Syntyi ihmiseksi ja eli ja kärsi ja kuoli häpeällisen kuoleman ja hän luopui kaikesta. Ei ehkä olisi Pietarinkaan kannattanut kysyä, että me olemme niin paljon tehneet, että kai tästä nyt jotakin palkkaakin sitten meille irtoaa. Mutta jos me olemme kaikesta luopuneet, niin me olemme kaikesta. Ja jos me olemme kaikesta luopuneet, niin me olemme kaikesta luopuneet.

Tämä on erityinen valo, että me olemme kaikesta luopuneet ja me olemme kaikesta luopuneet. Ja meidän on uskollisesti myös tehtävä oikealla tavalla, niin kuin sana opastaa. Ei ole varaa Herran antamaa tehtävää jotenkin aivan kuin pehmittää tai muuttaa tai kyseenalaistaa ja kulkea ikään kuin oikotietä. Tehdä pikkusen eri tavalla.

Minä ajattelen, että nykyajassa on aivan erityinen huoli siinä, että kun tämän maailman meno etääntyy yhä kauemmaksi Jumalasta ja maallistuminen etenee. Ja se koskettaa myös uskovaisia. Se on tänäkin päivänä nähtävissä. Aivan yllättäviä tilanteita tulee, miten osa uskovaisistakin alkaa aivan kuin ruveta pehmentämään. Ei kai se ihan noin mahdollista ole. Tämä on erittäin vaarallista.

Meidän tulee tehdä niin kuin työnantaja on meille sanassaan ilmoittanut, mikä on oikein ja minkälaisella uskolla ja vanhurskaudella päästään perille. Ihan lopussa sitten Herramme sanoi, että kun olette kaiken tehneet, mikä tulee teidän tehdä, sanokaa, me olemme arvottomia palvelijoita. Me olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.

Tämä nykyinen käännös sanoo, että olemme arvottomia palvelijoita. Se voitaisiin kääntää myöskin, että sopimattomia. Ja sitten vanhemmissa raamatunkäännöksissä käytetään myöskin sanaa kelvoton palvelija ja ansioton palvelija. Ne varmaan kaikki ovat osuvia käännöksiä suomen kieleen. Ansiottomia me olemme ja kelvottomia siinä mielessä, että meillä ei ole mitään sellaista pönkää, ei tekoa, suoritusta, johon voisimme nojaata.

Mutta tämä kelvoton palvelija ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö meitä olisi kutsuttu arvokkaaseen pyhään tehtävään. Jokainen palvelija tekee tänäkin päivänä arvokasta, pyhää työtä Jumalan valtakunnan pellolla.

Ajatellaanpa, miten valtava näköala siihen on, että armahdetut syntiset, itsessään kelvottomat syntiset, saavat osallistua näin pyhään ja arvokkaaseen tehtävään. Minä viime viikolla johtokunnan kokouksessa sanoinkin, että on hyvä muistaa, että tämäkin työ, esimerkiksi se johtokuntatyö, niin se on paitsi arvokas, niin se on myöskin aina työtä, jossa ollaan pyhän äärellä.

Olkoonkin niin, että puhutaan talousarviosta ja niin edelleen, niin kuin ensi keskiviikkona puhutaan täällä vuosikokouksessa. Mutta pohjavire on aina se, että me olemme pyhän äärellä Jumalan valtakunnan pellolla. Ja siinä me olemme aina ansiottomat palvelijat. Ainoa turva on siinä, että Jumalan armo on suuri ja runsas, ja että Herramme ja Vapahtajamme on kulkenut täydellisen tien, ja hänen ansionsa tähden me saamme kelvottomina ja syntisinä uskoa omakohtaisesti harmosta synnit anteeksi.

Ja saamme myöskin joka päivä tähän armoon turvautua ja evankeliumista ja siitä hakea uskollemme ja kilvoituksellemme voimaa. Rakkaat matkaystävät, tänä iltana olkaa hyvässä turvassa. Synnit ovat anteeksi annetut Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Usko kiitos. Usko kiitos.

Ja näin ansiottomana palvelijana, kelvottomana palvelijana, sinä saat panna syntiset kädet ristiin ja kiittää siitä, että sinulla on tällainen ihana osa. Työ Herran pellolla on tärkeää, ja tehkäämme sitä uskollisesti. Mutta aina ykkösasia on se, että haluamme omakohtaisesti elää harmosta ja evankeliumista ja uskossa.

Ja kun me elämme sellaista aikaa, jolloin maailman menossa on monenlaisia myllerryksiä ja huolia ja kriisejä ja pelkoja, niin muistakaa me niittenkin keskellä, että emme liiaksi lähtisi voimiamme kuluttamaan siihen, mitä kaikkea tässä ajassa ja maailmassa rasittavina asioina ja ehkä pelottavinakin on.

Meidän on hyvin tärkeää yksinkertaisesti uskoa sillä tavalla, että Jumalan kädessä on myös koko maailman menot. Ja luottakaamme hyvän Jumalan huolenpitoon. Jääkää näin turvallisena ja luottakaa hyvän Jumalan huolenpitoon. Vastakoon kasvonsa meille ja olkoon meille armollinen. Herra, kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.

Kiitos. Kiitos.