Talvipäivät/Puheenvuoro Kuusamon RY:llä 05.03.2022 18.00

Kolme yhteisen Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimiin. Minulle on annettu puheenvuoron aiheeksi: toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailevat keskenänne. Se on roomalaiskirjeen luvusta kaksitoista, jae kymmenen loppuosa. Se alkuosa kuuluu, että olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan.

Ennen kuin käydään tähän alustukseen, niin täytyy sanoa sellainen asia, että tämä kaikki on aivan tuttua. Siinä ei ole mitään uutta, mitä minä tältä luen. Siksi minä haluankin lainata Paavalin Filippiläiskirjeen kolmannen luvun ensimmäistä jaetta. Se nimittäin kuuluu näin: sitten vielä, veljeni, iloitkaa Herrassa! Samoista asioista teille kirjoittaminen

Hei minua kyllästyttää, ja se on teille turvaksi. Tutusta asioista kirjoittaminen ei kyllästytä Paavalia, se tekee teidät vahvemmaksi, näin sanoo vanhempi käännös. Jumalan sanalla on sellainen ominaisuus. Nyt mennään tähän puheenvuoroon. Tässä on tällaisia otsikoita: Ajankuva aluksi.

Sitten mitä kunnioittaminen on ja mihin se perustuu. Sitten kunnioittaminen kotona ja aviopuolison kesken. Sitten lain ja esivallan kunnioittaminen. Siinä minä vähän poikkean tästä annetusta aiheesta. Sitten kunnioittaminen puheissa ja viimeksi rakkauden pitäminen.

Ja nyt tämä ajankuva. Me nimittäin elämme ajassa, jollaista ei osannut kuvitellakaan viisikymmentä vuotta sitten, eikä 2000-luvun alussakaan, eikä kaksi vuotta sitten. Maailmassa on voimakasta luopumusta, maallistumista ja synnillistä elämää. Ja ajassa syvältä koettelevia ilmiöitä kuten pandemia, tämä parin vuoden viheliäinen aika ja monet siihen liittyvät negatiiviset asiat. Ja nyt paha ja väärä sotaa lähellä meitä. On monia pelkoja.

On muutakin. Ne aiheuttavat meille sisäistä kärsimystä ja kärsimättömyyttä ja murhetta. Asiat kärjistyvät yllättäen ja nopeasti uskovaistenkin välillä. Toisaalta sitten: huomaammeko me? Ja olemmeko unohtaneet niitä hyviä, iloisia ja meitä kannattelevia asioita.

Niitäkin on. Sitten kunnioitus. Se tarkoittaa sanakirjan mukaan arvonantoa, arvossapitoa ja arvostusta. Se on positiivinen asia, ja sillä sanalla johdannaisineen on vahva tunnelataus. Kunnioittamisen osoittaminen teoin tai elein on osa ihmisen sosiaalista kanssakäyntiä.

Esimerkiksi kohteliaisuus lähtee pohjimmiltaan kunnioittamisesta. Aiheena tämä on hyvin ajankohtainen: toistemme kunnioittaminen aviopuolisoina ja kunnioitus perheissä kaikkiaan, lähimmäisten kunnioittaminen somessa ja myös esivallan ja eri mieltä olevien kunnioittaminen niin sanoissa kuin töissäkin. Tänä aikana kysymme, että ovatko asiat muuttuneet? Eivät, edelleen raamatulliset arvot ohjaavat meidän elämäämme. Sitten Paavali opettaa kunnioittamisesta: vaan nöyryydessä pitäen toinen toisensa parempana kuin itsensä, ja älkää jokainen omaa parasta katsoko vaan myös toisen parasta.

Ja Pietari: niin te nuoret, olkaa vanhoille alamaiset ja olkaa kaikki toisillenne alamaiset. Ja pitäkää teitänne kiinteästi nöyryyteen. Raamattu kertoo, kuinka Jeesus oli vanhemmilleen alamainen. Hän on monessa esikuvana. Tässä tuo Jeesuksen alamaisuus kertoo sen, että hän ei joutunut syntiin.

Vaikka hän oli kaikessa kiusattu, hän oli pitkämielinen ja kärsivällinen ja kuuliainen ristinkuolemaan saakka meidän autullemme. Tämä lähimmäisen rakkauden perusta selviää Raamatusta, lainopettajan ja Jeesuksen välisestä keskustelusta. Lainopettaja kysyi: Opettaja, mikä on lain suurin käsky? Jeesus vastasi: Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein.

Toinen yhtä tärkeä on tämä: rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat. Jeesus vielä tähän lisää vuorisaarnassa: Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille! Tässä on laki ja profeetat! Ja Luther onkin kirjoittanut, että siinä on kaikkien lähimmäiseen kohdistuvien käskyjen ydin.

Monesti seurapohjaissakin on kerrottu tämä Lutherin käsitys, kuinka kaikki ihmiset ovat Jumalan luomia, Kristuksen lunastamia, mutta kaikki eivät ole vielä pyhittämiä. Jokainen on omana itsenään, Jumalalle arvokas, ainutlaatuinen yksilö, myös hän pieni taivaantaimi äitinsä kohdussa. Lähimmäisiä ovat jopa vihamiehet ja vainoajatkin. Paavali kehottaakin kilpailemaan, kilvoittelemaan toistenne kunnioittamisessa. Myös Pietari on kirjoittanut, että olkaa kunnialliset jokaista kohtaan.

Rakastakaa veljiä, veljetkää Jumalaa, kunnioittakaa kuningasta. Raamattu mainitsee lesket ja orvot, jotka ovat erityisen suojelun kohteena tai tarpeessa, ja mainitsee siis heikomman ja avuttoman puolelle asettautumisen. Siihen meidän aikanamme siis orpojen ja leskien lisäksi lisäisin myös vanhukset, lapset ja vammaiset. Myöhemmin tässä roomalaiskirjeen luvussa kaksitoista sanotaan: Olkaa keskenään yksimielisiä, älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosasten rinnalle. Älkää olko omasta mielestänne viisaita.

Kunnioitus on myös perusta ystävyydelle. Hiirakkaat ystävät ajattelisin, että toisen ihmisen kunnioittamiseen kuuluu myös anteeksi antaminen ja anteeksipyytäminen. Se, mitä kunnioitus ei ole, niin Markuksen evankeliumissa on Jeesuksen sanat farisealaisille ja kirjanoppineille. Jesajas on hyvästit teistä ulkokullaisista ennustanut. Niin kuin kirjoitettu on: Tämä kansa kunnioittaa minua huulilla, vanhurskautensa on kaukana minusta.

Niin sydämestä lähtevä asia tämä kunnioittaminen, ja se onkin syvällinen asia. Sitten kunnioittaminen kotona ja aviopuolisoiden kesken. Monissa häissä olemme kuulleet tämän kehoituksen: ennättäkää toinen toiselle kunniaa tekemään. Se on läpi avioliiton tärkeä asia, kilvoitella siinä. Nämä kaksi Filippiläiskirjeen asiaa ovat myös hyviä neuvoja kunnioittamiseen kotona.

Ei riidan eli turhan kunnian kautta, vaan nöyryydessä pitäen toinen toisensa parempana kuin itsensä. Älkää jokainen oman parasta katsoko vaan myös toisen parasta. Virren laulajakin on kirjoittanut ja monesti tämän olemme laulaneet: Voi, itsekkyys ja kiire teidät savottaa, ettemme lainkaan huomaa läheisten tarpeita. Tässä maailmanajassa yksi suurimpia syntejä on hitkkyys. Näin muistelen erään piispankin todenneen.

Mitä sitten kunnioittaminen on arjessa aviopuolisoiden kesken? Katse, kosketus, hyvät sanat, monet pienet arjen asiat. Se on myötäelämistä ja myös uhrautumista toisen puolesta. Ole tärkeä, arvostan sinua eikä vain huulilla, vaan sydämestä. Ja myös sydämestä anteeksi antaminen.

Vanhempien välinen kunnioitus kannattelee koko perhettä ja se opettaa myös lapsia. Koti on paras paikka opetella kunnioittamista. Mutta sitten uskonsa kiertänyt lapsi on vanhempien ja monien muidenkin rukousten kohteena. Vanhemmat varsinkin rukoilevat, että perheyhteys saisi kaikesta huolimatta säilyä ja että lapsi saisi kokea sen, että Isän kodin ovet ovat avoinna. Se koti on suuri Jumalan lahja.

Siellä saamme turvaa ja tulla hyväksytyksi kaltaisenamme. Kristinoppi sanoo ja ennen kaikkea antakaa Kristuksen tulla kotiinne. Vanhat Jumalan lapset ovat joskus sanoneet, että onnellinen on sellainen koti, missä herra Jeesus Kristus asuu henkensä kautta, ja sitten siihen he ovat lisänneet, että vaikka se kurkihirsi olisikin matalalla. Se on minusta puhutteleva asia. Sitten eräs Velikerran omassa alustuksessaan hän varmaan itse oli kehitellyt kodin ilmapiirimittarin.

Silloin se mittari näyttää hyvää, kun siellä kodissa voimat uudistuvat ja haavat parannetaan. Raamattu kehottaa meitä sitten erityisesti kunnioittamaan vanhempia. Näin Efesolaiskirjeessä, että lapset olkaa kuuliaiset teidän vanhemmillenne Herrassa, sillä se on oikein. Kunnioita isäsi ja äitiäsi, joka on ensimmäinen käsky, jolla lupaus on, että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä.

Vähä katekismuksen selitys tähän käskyyn kuuluu: Meidän tulee pelätä Jumalaa niin ettemme halveksi emmekä vihoita vanhempiamme tai hallitusväkeämme, vaan pidämme heitä kunniassa, palvelemme heitä, olemme heille kuuliaiset ja pidämme heitä rakkaina ja kalliina.

Taitaa isossa katekismuksessa, jos oikein muistan, olla tässä vielä Lutherin maininta, että vaikka he olisivat alhaisiakin. Sitten meille minun ikäisille ja nuoremmillekin se on kaunis ja sisäisesti tärkeä asia hoitaa näitä meidän rakkaiden vanhempiemme hautoja. Miksi? Kun minusta tuntuu itsestäni ainakin, että kun jäi niin paljon hyvää sanomatta ja tekemättä. Siirak opettaa, miten voimme kunnioittaa vanhempiamme: kunnioita isäs ja äitis työllä, puheilla ja kärsivällisyydellä. Tämän voi myös tehdä elämän illassa ja vanhuudessa.

Sitten laaja esivallan kunnioittaminen. Tässä on pitkä lainaus S. Eserkoon Historian kirjasta, mutta nämä asiat eivät ole siitä muuttuneet mihinkään. Jyväskylän vuosikokouksessa vuonna tuhat yhdeksänsataakolmekymmentäseitsemän oli nimittäin tiedusteltu, onko kristityn ehdottomasti noudatettava kaikkia lakeja ja asetuksia? Oli esiintynyt eriäviä käsityksiä riistalakeihin, tullilakeihin ja tilusten rauhoituslakeihin ja valtion metsästä tehtyihin metsävarkauksiin liittyen.

Jotkut leimasivat lait ristiriitaisiksi luomiskertomuksen kanssa. Kokouksessa muistutettiin, että Uuden testamentin mukaan esivallan vastustaminen merkitsee nousemista Jumalan säätämistä vastaan. Ihminen vallitsee luomakuntaa niiden säädösten mukaan, jotka laillinen esivalta on nähnyt hyväksi laatia. Samoin muistutettiin, että Raamattu opettaa selkeästi sille tulli, jolle tulli kuuluu ja sille vero, jolle vero kuuluu. Näin kaikenlaiset tullikavalukset ja veropetokset ovat syntiä.

Tällaisissa asioissa osoitettu tottelemattomuus pimentää pian omat tunnot ja karkottaa Pyhän Hengen. Kristityt tinkimättömästi noudattavat maallisen esivallan lakeja ja asetuksia ei vain pelon tähden vaan ennen kaikkea omantunnon tähden. Ja näin edelleen. Me olemme aina olleet lainkuuliisia. Maallista lakia on noudatettu, mikäli laki ei sodi Jumalan sanaa ja hyvää omaatuntoa vastaan.

Tulee kuulla Jumalaa enemmän kuin ihmistä. Ja vielä laajemmin ajateltuna: meillä on myös esivaltaa työpaikoilla ja Oulussa. Koulun elämässä me arvaamattomalla tavalla vanhempina tasoitamme lapsemme koulukietä pitkälle eteenpäin, kun jaksamme olla yhdessä koulun puolella. Myös kiitos opettaa muistaa heitä kaikkia, että heidän on toteutettava esivaltaa ja viranomaisia ja oltava näille kuuliaisia ja valmiita tekemään kaikkea hyvää. Esivaltaa kun ei ole, joka ei olisi Jumalalta peräisin.

Häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutuksensa. Sitten kunnioittaminen puheissa. Hyvä maine kuuluu jokapäiväiseen leipään Herran rukouksen selityksen mukaan. Kahdeksan käskyn: Älä todista valheellisesti toista ihmistä vastaan selityksessä Luther on kirjoittanut, vaan puolustamme häntä, puhumme hänestä hyvää ja tulkitsemme kaiken hänen parhaakseen. Hyvä maine on myös aarre, jota ilman emme tule toimeen.

Edelleen Lutherin lainaus isosta katekismuksesta kahdeksan käskyn selityksestä, että kukaan ei saa vahingoittaa eikä loukata lähimmäistään kielenkäytöllään, oli tämä sitten ystävä tai vihollinen. Hänestä ei saa puhua pahaa, ei totta eikä tekaistua. Päinvastoin puolustamme häntä omalla kunniallaan. Ja tähän voisi lisätä, ei myöskään kirjoituksilla eikä kouluelämässä tai somessa.

Luther aika voimakkaasti tässä on kirjoittanut, mitä juuri lainasin. Mutta ei Luther siinä puhu omiaan, sillä muun muassa psalmessa viisitoista kysytään: Kuka saa tulla Herran temppeliin? Ja vastataan: Se, joka on rehellinen ja tekee oikein, jonka sydän on vilpitön ja puhe totta.

Ja se, joka ei panettele, joka ei tee lähimmäiselleen pahaa eikä saata naapuriaan huonoon huutoon. Tärkeää on, että me puhuisimme arvostavasti mitätöimättä, vähättelemättä ja kritisoimatta erityisesti toisen puheita.

Se on myös toisen kunnioittamista. Sitten me uskovaisena kohtaamme yksittäisinä ihmisinä tai koko kristillisyys kohtaa epäasiallista kritiikkiä tai jopa vihapuhetta ja suoranaisia loukkauksia. Ne koettelevat suuresti meidän kärsivällisyyttämme. Pietari antaa kuitenkin tällaisen neuvon, että pitäkää hyvä meno pakanaisten seassa, että ne, jotka teitä panettelevat niin kuin pahan tekijöitä, näkisivät teidän hyvistä töistänne ja kiittäisivät Jumalaa etsikon päivänä.

Sitten internetistä vain kaksi lausetta.

Eikö se ole niin, että me sielläkin toimimme. Olemme uskovaisia. Vaikka käyttäisimme nimimerkkiä, niin me olemme siltikin siellä omalla itsenämme. Jaakob esitti monilla vertauskuvilla siellä Jaakobin kirjeessä, että kieltä ei kykene yksikään ihminen hallitsemaan, ei kykene kesyttämään. Oletteko huomanneet?

Se Jaakob sanoikin, että täydellinen mies on se, joka ei sanoessaan lanstaa. Onko meillä meissä täydellisiä? Ei, he ei ole. Olemme tässäkin kovin vajavaisia. Eräs ja Siionilaulussa sanotaankin, että Turmeluksen majakannan temppelinä henkesi. Ihmettelen Herra aivan kuinka riittää armosi.

Sitten lopuksi tämä rakkauden pitäminen. Siitähän meidät Jeesuksen opetuslapsiksi tunnetaan, että te rakkauden pidätte. Siinä on paljon sanottu, se on totta ollut läpi kristillisyyden historian. Ja huomatkaa se, että te rakkauden pidätte. Kun emmehän me rakkaat ystävät halua antaa ajallisesti asioiden särkevää Jumalalta rakkautta.

Jeesus opetti opetuslapsilleen, että etsikää ensin Jumalan valtakuntaa. Ensin! Hän laittoi sen kaikkien edelle, että se säilyisi meidän mielissämme tärkeimpänä. Paavali kirjoittaa Filippiläisille sitten toisille Jumalan lapselle: minun rakkaat ja ihanat veljeni, minun iloni ja minun kruununi.

Nämä ovat vanhat sanoneet päin minusta hienosti, että Jumalan valtakunnassa ollaan rasapäistä laumaa, ollaan toinen toistaan huonompia Jumalan lapsia.

Rakkauden ja hengen siten sen voi purkaa syntiä, hoitamattomat asiat. Rakkaus palaa, kun saadaan synnyt uskoa anteeksi. Joskus on tarpeen pelistä ja sisarusten kesken keskustella asiat, selvittää ja panna mielipiteitä painan asiat veren alle. Tuntuu siltä, että tuo kärsivällisyys on meidän aikanamme sellainen häviävä luonnonvara. Se on tässäkin alustuksessa tullut muutaman kerran esille.

Jaakob kirjoittaa näin: Älkää huoliko, rakkaat veljet, toinen toistanne vastaan, että te kadotetuksi tulisitte? Katso, tuomari seisoo oven edessä ja myöhemmin, että niin olkaaatte myös kärsivälliset ja vahvistakaa sydämenne, sillä Herran olemus lähestyy. Tämäkin on monesti tullut esille seurapuheissa.

Kun Jeesus puhui lopun ajoista, niin hän neuvoi, että minkä minä sanon teille, sen minä sanon kaikille valko kahtia. Tässä ajassa me tarvitsemme kärsivällisyyttä ja anteeksiantoa.

Minusta tämä on suuri ja ihana asia, kun uskovaisten kesken annetaan pyytämättäkin anteeksi ja eletään anteeksiantavalla mielellä. Mutta sitten viimeiseksi lopuksi. Tämä on oikeastaan tärkeintä, mitä minä tässä alustuksessa nyt olen sanonut. Se kuuluu näin, että se meidän autuutemme on yksinomaan Jumalan armossa ja Kristuksen täydellisessä sovintotyössä. Siitä me uskon käsivarsilla riipumme kiinni.

Se ei ole vaelluksessa. Jeesus opettaa: Kun te olette kaikki tehneet, mitä teille käsketty on, sanokaa: Me olemme kelvottomat palvelijat. Me teemme sen, mikä meidän piti tehdä. Se uskonkilvoitus ei ole meidän tekemistämme tai suorituksiamme, jonka perusteella saavuttaisimme iankaikkisen elämän. Jos näin olisi, se autuus ei olisikaan enää Jumalan lahjaa ja armoa.

Siionin laulun laulaja on kirjoittanut: Se umpi kyllin autuuteen, en muusta huolikkaan. Se on vanhurskaus Jeesuksen ostettu kuollaan. Kuinka kerran seisoisin edessä herrani, jos tämä armo autuin ei olisi omaani. Arvostan uskojan osa on. Se on hyvä osa.

Se on niin hyvä, kun siinä Siionin laulussa Jumalan rauhaa rinnassansa sanotaan, että oon onnellinen kulkeissansa maanvieraan poikki taivaaseen. Niin rakkaat ystävät lopuksi vielä saa jäädä evankeliumin turvin ja saa ylentää sydämensä uskomaan ja uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesukseni messiaan veressä.

Jeesukseni messiaan veressä. Jeesukseni messiaan veressä. Kaikki synnitit anteeksi Jeesukseni messiaan veressä. Jeesukseni messiaan veressä, Jeesukseni messiaan veressä. Rauhan iloon ja vapauteen saakka. Saanko minäkin uskoa kaikenini anteeksi? Haluan teidän kanssanne uskoa.

Pyydämme Herran siunaukseen. Herra siunaa meitä ja varjele meitä. Herran valose kasvaisi meille ja ole meille armollinen niin Herra käännä kasvaisi meidän puoleemme ja anna meille sinun rauhasi Isän, Pojan ja Pyhän nimen. Aamen.