Talviseurat/Alustus Espoon RY:llä 05.03.2022 20.00

Jumalan rauha, joka kaikkea ihmisymmärrystä ylempi on, varilkoon meidän sydämemme, henkemme ja ajatuksemme, ruumiimme ja sielumme, Vapahtajassamme Jeesuksessa Kristuksessa, joka oli, joka on ja joka myös kerran tuleva on. Aamen.

Olen saanut tehtäväkseni alusta täällä teidän talvisooissa aiheesta koettelemukset ja Jumalan siunaus. Kun katselen teitä nuoria, joita täällä on näin runsaslukuisesti paikalla, niin sellainen ajatus jo kävi mielessä, että teille olisi ehkä mieluisampi puhua jostakin muusta aiheesta kuin koettelemuksista. Kun sain pyynnön tulla tästä aiheesta alustamaan, taitaa olla jo kolmisen kuukautta siitä, kun Heikki Velin kanssa olimme yhteydessä ja päädyimme tähän aiheeseen.

Kukaan ei meistä voinut silloin aavistaa, millaiset koettelemukset maailmassa on tänään maaliskuun viidentenä päivänä. Mutta ennen kuin menen tähän aiheeseen, niin en malta olla tuomatta sydämeni iloa siitä, että me saimme tulla tähän tilaisuuteen Jumalan kansanjuhlasta. Tuo Espoon tuomiokirkossa vietetty iltamessu oli niin puhutteleva, lämmin ja meidän uskomme vahvistava. Me saimme olla Jumalan kansan juhlassa, ja siitä juhlasta me myös saamme katsella eteenpäin ja ylöspäin toivon rikkaalla mielellä.

Kun puhumme koettelemuksista, me tiedämme, että me elämme sellaista aikaa, jolloin meillä on ollut tämä pitkään jatkunut pandemia, se on ollut koettelemuksen aikaa.

Mutta nyt tämän viimeisen viikon aikana me olemme järkyttyneet siitä, miten viha ja väkivalta on vielä niin todellista. Meidän maailmankuvamme on pahoin särkynyt. Ja siksi ajattelin vielä ottaa tähän sellaisen virsikirjamme ikiaikaisen rukouksen, joka tulee sieltä aina 600-luvulta saakka ja on ollut meidän kirkon kaikissa virsikirjoissa: Jumala meille armossas suo rauha aikoinamme. Tämä rukous on tänä iltana meidän sydämessä ja huulillamme. Jumala meille armossas suora rauhaa aikoinamme.

Alustuksen aihe koettelemuksista ja Jumalan siunauksesta on jännitteinen. Koettelemukset ja siunaus ne ymmärretään asioiksi, jotka tuntuvat toisilleen vastakkaisilta. Koettelemukset mielletään kielteisiksi, siunaus myönteiseksi, menestystä tarkoittavaksi. Koettelemukset koetaan joko henkilökohtaisesti tai yhteisesti ja monin eri tavoin. Ne voivat olla elämän menoa laajastikin vaikeuttavia ilmiöitä.

Olemmehan me juuri tämän koettelemuksen keskellä eläneet. Kaikki koettelemukset kohdataan yksilötasoilla, varmaankin hyvin eri tavoin. Niiden aiheuttama ahdistus ei ole yhteismitallinen. Jokainen kokee koettelemuksensa aina omista lähtökohdistaan käsin. Kielteinen asia tai ilmiö, joka toiselle merkitsee koettelemusta, voi olla toiselle lähes tavanomaista elämän arkea.

Tämän aihepiirin laajuudesta ja moni-ilmeisyydestä johtuen tätä vaikeaa kysymystä koettelemuksista haluaa lähestyä aralla ja myös kysyvällä mielellä. On varmaan myös niin, että tällaisista henkilökohtaisista koettelemuksista puhuminen on meille useimmille sitä elämänpiiriä, josta rohjetaan puhua vain luotettavassa ystäväpiirissä tai kahden kesken sielunhoitajan ja saattomiehen kanssa.

Millaisia ovat sitten ne koettelemusten muodot? Ja samalla on tässä seuraavassa kappaleessa jotakin huomioita ajanmerkeistä. Koettelemukset kohtaavat meitä eritasoissa.

Ensiksi meidän ajallista ja ulkonaista elämää tarkoittavina vaikeuksina. Toiseksi meidän sisäistä elämäämme, psyykää, tunneelämää ahdistavina asioina. Ja sitten kolmanneksi uskon elämää ja sen perustuksia kuluttavina epäilyksinä. Koettelemukseen joutuminen lienee usein sellainen, jonka rinnalla tai sen edellä vaikuttavat erilaiset kiusaukset ja viettelykset, valvomattomuus, väsyminen, kärsimys ja jopa mielen katkeroituminen. Koettelemus varjostaa ihmisen koko elämää.

Siihen joutunut saattaa kokea elämäntilanteensa ylikorostetusti siitä käsin, ehkäpä liiankin kokonaisvaltaisesti. Uskon elämän koettelemukset kilvoituksen tiellä kohtaavat meitä joko omakohtaisena kamppailuna tai myös meidän uskon yhteisöämme koskien ja siihen liittyen matkamiesten keskinäisrakkauttakin rikkovana vaivana.

Jos kristittyjen keskuudessa vihollinen turmeluksin voimin ja vaikutuksesta saa aikaan epäsopua, erimielisyyttä tai vastakkainasettelua, jolloin rakkauden kylmeneminenkin on uhattuna. Syntiturmelus ja kiusaajan vaikutukset saavat tämän murheen aikaan.

Rakkaat nuoret, me elämme nyt aikaa, jolloin saatamme esiin tulleissa pienemmissä tai suuremmissa koettelemuksissa tuntea hämmennystä, ahdistavia kysymyksiä, neuvottomuutta, jopa pelkoakin.

Meidän ajassamme on läsnä yksilön ja yksilön vapauden ylikorostus. Tämä heijastuu arvojen ja asenteiden koventumiseen, myös piittaamattomuuteen kanssaihmisiä ja yhteistä hyvää kohtaan. Tässä koetussa levottomuudessa on ilmennyt valitettavia piirteitä meidän omassa maassammekin.

Ja se on ilmennyt siinä, että esivallan kunnioitus näyttää muutamien kohdalla hämärtyneen ja se on joutunut jopa ko koneelle. Meidän viranomaiset ovat yleisen turvallisuuden vuoksi joutuneet puuttumaan erilaisiin häiriöihin, mielenosoituksiin ja jopa uhkatilanteisiin.

Raamattu ei anna tukea tällaiselle käytökselle. Kristittyinä me haluamme kunnioittaa esivaltaa ja noudattaa sen määräyksiä. Veljet ja sisaret, on hyvä muistaa, että esivalta on Jumalalta. Useat Uuden testamentin kohdat, muun muassa Paavalin roomalaiskirje, osoittavat selkeästi, että esivalta on Jumalan tahdon mukainen.

Jumalan siunaus suojelee koko meidän yhteiskuntaamme, kun yhdessä toimimme. Hänen kaikille meille niin tuttu ja kotoinen neljäs käsky kehottaa meitä kunnioittamaan vanhempia, isää ja äitiä.

Tämän käskyn selitys opettaa, että me haluamme pitää omat vanhempamme kunniassa, palvella heitä ja olla heille myös kuuliaiset. Ja nyt on merkittävä asia, rakkaat veljet ja sisaret ja nuoret. Tähän käskyyn sisältyy kuuliaisuutta seuraava lupaus ja Jumalan siunaus, jotta menestyisit ja kauan eläisit maan päällä.

Tämä on Jumalan tärkeä, elämää suojeleva, elämää kantava käsky. Sunnuntaisin jumalanpalveluksessamme rukoilemme esivallan puolesta, kuten apostoli Timoteokselle kirjeissään näin kehottaa, jotta saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää.

Esivalta antaa meille ohjeita ja määräyksiä ajallista elämää varten, mutta se ei määrää uskon oppia. Meillä on ajassamme ja maassamme lailla suojattu uskonnonvapaus.

Ajan merkkejä me saamme seurata Raamatun ilmoituksen mukaan ja myös Jeesuksen omilleen antaman kehotuksen mukaan: Seuratkaa aikain merkkejä. Huolestuttavana ilmiönä olemme havainneet eri tavalla ajattelevien ja toimivien ihmisten kriittistä vastakkainasettelua, jopa vihaisyyteen ja mellakointiin saakka.

Tämä on yhteistä koettelemusta, joka aiheuttaa meille turvattomuutta. Viimeisten aikojen tapahtumista Raamatussa on paljon vapahduttavaa opetusta. Paavali kirjoittaa Tessalonikalaiskirjeessään näin:

Älkää antako kenenkään millään tavoin johtaa itseänne harhaan. Ennen tuota päivää näet tapahtuu: uskosta luopuminen ja ilmaantuu itselittomuus ihmishahmossa, kadotuksen ihminen. Hän vastustaa ja korottaa itsensä kaiken Jumalana pidetyn yläpuolelle, asettuu itse istumaan Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumalan.

Rohkaisevaksi ja rakentavaksi jatkoksi luen vielä roomalaiskirjeestä. Mutta kärsivällisyyden ja lohdutuksen Jumala suokoon teille, että olisitte yksimieliset keskenänne Kristuksen Jeesuksen mielen mukaan.

Ja edelleen Korinttolaiskirjeestä näin: Minä kehoitan teitä veljet meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen, että kaikki olisitte puheessa yksimieliset, ettekä suvaisi riitaisuuksia keskenänne, vaan pysyisitte sovinnossa ja teillä olisi sama mieli ja ajatus.

Sitten seuraavaksi joitakin näkökulmia ihmisen elämästä ja siihen liittyen Jumalan siunaus. Ensiksi jokainen meistä ihmisistä on arkityötään tekevä näissä elämän arjen rutiineissa elävä.

Jokainen meistä on myös tunteva ja kokeva, emotionaalisesti virittynyt. Ja kolmanneksi: Jumalan ihminen on uskova, joskin usein epäilevä. Ja neljänneksi: ellei ole Jumalan ihminen, on kieltäjä, epäuskoinen. Ja sitten viidenneksi: Jokaisen meidän ihmisyyteen kuuluu myös henkisyys, uskonnollisuus tai hengellisyys.

Tämän Jumalan siunauksen me voimme kohdentaa kolmeen elämän piiriin. Ensiksi, ajallisen elämän siunaus, näkyville tuleva ja ulkonaista elämää koskeva menestys. Toiseksi, sisäisessä elämässä koettua siunausta, mielen tasapainoa, tyytyväisyyttä, iloa, myönteistä elämänhalua. Ja kolmanneksi: uskon elämän siunaus Pyhän Hengen hedelminä: rakkaus, ilo, rauha, ystävällisyys, hyvyys ja puhtaus.

Ajattele miten ihania lupauksia ja asioita. Maailmassa meillä kaikilla ihmisillä on kuitenkin koettelemuksia ja myös kärsimystä.

Mistä ne syntyvät? Mikä niitä aiheuttaa? Nämä ovat ihmiselämän syviä ja vaikeita kysymyksiä, joiden äärellä niin moni meistä elämäntilanteissa on kamppaillut, etsinyt vastauksia, joskus jopa uupumukseen asti. Nytkin tänä iltana rakkaat nuoret. Me jäämme vaille tyhjentäviä vastauksia.

Maailmamme suuret koettelemukset ja ahdistukset ovat päivittäin nähtävissä ja kuultavissa. Joskus niin paljon, että minunkin kotona halutaan pitää viestimet välillä kokonaan kiinni, ettei tämä maailman särkynyt kuvaa.

Koko ajan on nähtävissä ja kuultavissa. Meidän valtavasti kehittynyt reaaliaikainen tiedonvälitys saattaa meidät toistuvasti ja enenevässä määrin monien hämmentävien kysymysten ja myös ristiriitaisten tietojen eteen. Meidän maailmamme suuressa kuvassa näemme yhä ja poisottamattomasti kaksi erilaista näköalaa.

Jumalan luomistyönä maailma on toisaalta kaunis ja hyvä. Omassa kotimaassa saamme sen toistuvasti kokea. Enpä malta olla sanomatta, että kun eilen viimeksi sain hiihtää siellä kotikaupunkini Jyväskylän hyvin hoidetuilla laduilla, ihanassa lumisessa talvimaisemassa, siinä tulee mieleen kansallisrunoilijan sanat: Tämä talven suven ihana, me ompi somaamaa.

Mutta toisaalta taas syntiinlankeemuksen seurauksena maa on pahan vallassa.

Ihmisten tottelemattomuuden surullisen seurauksena näki aikanaan, jo vanhan liiton profeetta Jesaaja, satoja vuosia ennen Kristusta. Jesaja sanoo näin: Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton.

Kun löysin tämän jakeen profeetan kirjasta, niin oikein pysähdyn, että maa on saastunut asukkaittensa jalkojen alla, ja se syy on se suuri luopumus.

Kun me lauloimme äsken Virren kuusisataakaksi, jonka runoilija on minun luokkatoverini, pappismies Juhani Veikkola, niin tuo virsi on erittäin väkevästi meidän aikaamme puhutteleva. Siinä on tämä säkeistö:

Kuulemme luomakunnan huokauksen, kun odottaa se päivää vapahduksen.

Mitä Raamattu meille opettaa koettelemuksista? Raamatun ilmoitus sekä vanhassa että uudessa testamentissa piirtää eteemme koettelemusten maailman, mutta samalla se välittää uskovaiselle syvän ja turvallisen lohdutuksen sanoman.

Jeesus itse sanoi näin: Maailmassa teillä on tuska, mutta olkaa hyvässä turvassa, minä voitin maailman. Tämä on elämän Herran lupaus.

Kaiken koettelemuksenkin ja elämän ahdistusten keskellä kristitty saa jättää itsensä ja kaikki asiansa taivaallisen Isän haltuun ja hoivaan. Pietari kirjoittaa näin: Sen tähden uskokoot myös ne, jotka Jumalan tahdon mukaan kärsivät, sielunsa uskolliselle luojalle tehden sitä, mikä hyvää on.

Näissä koettelemuksissa ihminen saattaa joskus joutua sellaiseen tilanteeseen, että hän aivan kuin käpertyy itsensä ympärille ja elämän murheet voivat omassa mielessä kasvaa mittasuhteiltaan ylisuuriksi, saada jopa yliotteen elämänhallinnasta. Silloin rakkaat matkaystävät. On tärkeä, siunattu asia, että koettelemusten keskellä elävä ja uupunut voi etsiytyä saattomiehen autettavaksi, jossa hän saa sydämen sopukoita myöten avautua luottamukselliseen keskusteluun.

Myös meidän maamme terveydenhuolto palvelee ammattiapuna uupuneen mielen hoitamisessa. Vaivatun lähimmäisen kohtaamisessa ja hoitamisessa on syvimmältään kysymys sielun hoidosta evankeliumin hengellä ja sanalla. Kun kiusatun uskonelämä saa vahvistua ja virvoitua, avautuu samalla mahdollisuuksia myös muuhun ihmistä kokonaisvaltaisesti auttavaan toimintaan.

Tällaisen hoitavan keskustelun ja kokemuksen kautta auttajakin saa syvyyttä elämän oppimisessa. Kun koettelemuksissa kamppailut on tullut autetuksi uuteen toivoon ja elämänuskoon, hän on samalla saanut arvokasta kokemusta olla itse auttajana toiselle.

Itse koeteltuja apua saanut on myös alttiimpi näkemään ja myötäelämään kanssamatkaajan hädän. Kun kaksi tai kolme uupunutta taivastien matkamiestä saa olla koolla elämän kuormia jakamassa, heidän keskellään lupauksensa mukaan on suuri ristinkantaja.

Jokaisen meistä elämä on ainutkertainen ja myös ainutlaatuinen. Kukin meistä on saava osansa erilaisista lahjoista ja elämäntunnoista, niin myötäkäymisistä kuin myös koettelemuksista.

Osa näistä on lähimmäisten ja ulkopuolisten aavistettavissa tai nähtävissä. Osa taas kätkeytyy kantajansa sisimpään. Pelkistäen voinemme luonnehtia elämää kahteen erilaiseen elämän sisältöön painottuvaksi. Puhutaan niin sanotusta helposta elämästä ja toisaalta kärsimysten täyttämästä tiestä.

Helppo ja nautintoa korostava elämä on toki ihmismieltä kiehtova haavekuva, jonka moni soisi kohdallaan toteutuvan.

Näiden kahden elämän mallin painoarvo syvyysperspektiivissä tarkastellen on erilainen. Helpon ja pinnallisen elämäntavan malli kiinnittää tähän aikaan, ulkonaiseen, houkuttaa silmään pyyntöön ja elämänoreuteen. Ihmisen tärkein asia: iänkaikkisuusnäkökulma on silloin vaarassa hämärtyä.

Raamatun sana tällaiselle ajallisesti turvatun elämän saavuttaneelle ja rikkautensa luottaneelle miehelle on syvästi hätkähdyttävä: Sinä mieletön! Tänään yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois.

Täällä on meidän iloksemme, ja niin kuin jo tuolla kirkossa saimme kokea runsaasti teitä nuoria matkaystäviä. Ette arvaa, miten se lämmittää meidän elämää jo vähän pidemmälle ehneiden sydäntä ja miestä. Tässä näkyy myöskin Siionin tulevaisuus.

Jumala teitä, rakkaat nuoret, uskon kilvoituksessa, siunatkoon ja auttakoon! On aivan luonnollista ja oikein, että te nuoret etsitte ja rakennatte omaa elämäänne ja myös rukoilette siihen Jumalan siunausta.

Nuoruuteen kuuluvat unelmat ja haaveet onnellisesta hyvästä elämästä. Sitten vuosien saatossa teidän oma elämänkäsityksenne selkiytyy ja syvenee. Se saa myös usein vähän tummia värejä, jolloin se elämän koko kirjo avautuu runsaampana.

Heijasteita entisten matkamiesten elämäntunnoista. Me voimme lukea Raamatusta ja myös vanhoista virsistä.

Otin tähän puheenvuoroon saksalaisen 1600-luvulla eläneen pappismiehen Johan Rosentaalin Pirren viisisataayhdeksänkymmentäkahdeksan, jossa hän kyselee: Millainen on elämä? Tämä aforistisin säkein etenevä, kieltämättä vähän apea mieteruno luonnehtii elämää, että parhaimmillaankin se on työ ja kiire rauhaton.

Nämä virren sanat ovat meidän mielemme Psalmin yhdeksänkymmentä, jonka kymmenes jae sanoo näin, vanhan käännöksen mukaan, että meidän vuotemme parhaimmillaankin ovat vaiva ja turhuus. Sitten uskon lahja, elämänturva. Myös uskovaisten elämän sisällöt ovat tässä katsannossa erilaiset.

Toisilla näyttäisi olevan helpompi tie, toisilla taas enemmän koettelemuksia. Kun ihminen ajautuu maailman merellä koettelemusten aallokkoon, hän joutuu silloin mittaamaan, millainen ankkuri kestää, missä on elämän luja perustus. Vaikeimmissa tilanteissa ihminen saattaa joutua ajamaan alas kaiken rakennetun ja saavutetun, ja nollaamaan sen tyhjäksi.

Jumalan ihmiset ovat näissä tilanteissa jopa inhimillisen epätoivoisuudenkin keskellä kokeneet, kuinka elämän perustaksi lopulta jää uskomisen lahja ja kaikki sen ylivertaiset lupaukset, evankeliumin lahjana omalletunnolle saatu Jumalan rauha, matkalle tueksi Jumalan lasten rakkaus ja sydämelle iankaikkisen elämän toivo. Kaikki tämä on Jumalan siunauksena saatua lahjaa Kristuksen, hänen poikansa kalliin sovintotyön perusteella.

Elämän koettelemuksessa paljon kärsinyt saa kuitenkin uskon kautta katsella ja tunnustaa: Arpa lankesi minulle kauniimmissa, minä olen jalon perimisen perinyt.

Otan vielä pari näkökulmaa Vanhan testamentin tunnetusta kärsimyksen miehestä, Joobista. Hänen koettelemuksensa olivat niin raastavat, että niistä on sanottu, että: Vanhurskaan miehen sydän joutui taivaan ja helvetin väliseksi taistelutantereeksi. Kun Jumalan majesteettisuus sitten hiljensi ja nöyryytti Yobin, hän kaikkivaltiaan rinnalla ymmärsi ihmisen pienuuden.

Silloin Job rauhoittuneena lausui tämän kirjan merkittävimmät sanat: Korva kuulolta, vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt.

Sen tähden minä peruutan puheeni ja kadun, tomussa ja tuhassa. Job sai sitten vielä elämänsä aikana kokea Jumalan runsasta siunausta.

Hyvin puhuttelevaa on huomata, miten Job kaiken koetun jälkeen kuitenkin tunnustaa: Mutta minä tiedän lunastajani elävän ja viimeisenä hän on seisova multien päällä. Ja sitten kun tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumistani irti, saan minä nähdä Jumalan.

Koettelemukset horjuttavat meitä niin kuin myrskytuuli horjuttaa puita. Ihminen voi joutua koettelemuksiin eri tekijöistä johtuen. Työttömyys, rahavaikeudet, ihmissuhteiden ristiriidat, sairaudet, läheisen kuolema. Kaikki nämä voivat ahdistaa meitä, meidän sisäistä elämäämme. Tunne-elämä, mielentila ja koko ajatusmaailma joutuu myllerrykseen.

Myös uskon elämää saartavat silloin epäilykset, kuivumisen vaara, uupumus, väärät valvomiset. Sitten on, rakkaat matkaystävät, tärkeä tämä heprealaiskirjeen muistutus: Kaikista pahin uskon elämään ja mielialaan kohdistuva uhka on katkeroituminen, kaiken lauden juuri. Heprealaiskirje ei siitä katkeruuden karvaasta juuresta turhaan meitä varoita.

Myrskyssä puut taipuvat, lehtiä irtoilee, oksia katkeilee, mutta jos juuret kestävät hyvässä maassa, elämä kuitenkin säilyy ja jatkuu. Rakkaat nuoret: usko on luottamista, usko on myös kilvoitusta.

Tähän liittyen Jumalan valtakuntaakin kuvataan toisinaan taistelevaksi seurakunnaksi. Paavali sanoo: Sinulle, veljeni ja sisareni, minulle. Taistele jalotaistelu ja säilytä usko ja hyvä omatunto. Jotkut ovat sen hyljänneet ja ovat haaksirikkoutuneet uskossaan.

Kun Paavali puhui tässä haaksirikosta, minä otan tähän vertauskohdaksi purjelaivan.

Jos purjelaiva menettää kölin, sen joka on näkymättömänä siellä veden alla, silloin purjelaiva on vaarassa haaksirikkoutua. Jos uskovainen menettää hyvän omantunnon, joka sekin on näkymätön muille, silloin on vaarassa uskon haaksirikko. Uskon kilvoitus tähän liittyy omantunnon hoitaminen. Siitä me saimme tämän illan kiltakirkossa kuulla niin keskeistä ja kallista opetusta.

Jumalan ihmisen elämän syvimmät juuret ovatkin uskon lahjassa, syntien anteeksiantamus, luottamus armahtavaan isään, asuminen Jumalan seurakunnassa, iankaikkisen elämän ihana toivo, viimeisenä päivänä tapahtuvassa vanhurskasten ylösnousemuksessa. Jumalan armon ja lahjojen varassa me saamme yhä elää hyvässä turvassa ja haluamme kilvoitella koettelemustenkin keskellä. Ja joskus me saamme aivan kuin aavistellen tuntea Jumalan salatun siunauksen myös koettelemusten tullessa. Me emme läheskään aina voi ymmärtää elämämme ilmaantuneen koettelemuksen syytä tai tarkoitusta, ja silloin me joudumme hämmennykseen. Useinhan ne kohtaavatkin niin, ettemme voi itse mitenkään vaikuttaa.

Mutta toisaalta on varmaan nuoret myös sanottava niin, että sellaisella sopimattomalla elämäntavalla, valvomattomuudella tai tottelemattomuudella me voimme saattaa itsemme koettelemukseen ja kärsimykseen. Ihminen voi myöskin aiheettomasti syyllistää itseään tai etsiä syitä muualta. Tällainen syyttely ja kapinointi on väärä itsessään eli jopa marttyyrin asenne. Ne ovat kyllä viemässä meitä harhaan. Me tarvitsemme omaan elämäämme Jeesuksen opetusta, kun hän neuvoi omiaan ottamaan soveliaan ikänsä ja keveän kuormansa, kunhan sanoi näin: Oppikaa minusta, sillä minä olen siveä ja nöyrä sydämestä, ja te löydätte levon teidän sieluillenne.

Tulkaa minun tyköni kaikki, jotka työtä teette ja olette raskautetut, niin minä tahdon teitä virvoittaa. Koettelemusten kautta avautuu laajempi ja syvempi näköala koko inhimilliseen elämään, myös tähän aikaan ja iankaikkisuuteen. Uskomme lopulliseen päämäärään. Koko elämän ihmeellinen lahja sen kaikkine vaiheineen sekä omakohtainen usko on Jumalan lahja, hänen siunauksensa tuottamaa. Ajattelen myös niin, että koettelemukset ovat lopulta ohjaamassa meitä lähemmäksi Jumalaa, lähemmäksi Jumalan seurakuntaa, lähemmäksi saattomiehiä, lähemmäksi siunauksen lähteitä.

Paavalin sanassa roomalaiskirjeessä kirkastuu uskon vanhuuskauden lahja ja sisältyvät myös elämän koettelemukset, kun hän kirjoittaa roomalaisille näin: Koska me siis olemme uskosta vanhuuskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme. Ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkauden toivo. Eikä ainoastaan se, vaan meidän kerskauksemme ovat myös ahdistukset, sillä me tiedämme, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä, mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä. Ja koettelemuksen kestäminen toivoa. Mutta toivo ei saata häpeään, sillä Jumalan rakkaus on vuodettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.

Sitten ihan lopuksi. Kun te myöskin rakkaat nuoret seuraatte näitä aikain merkkejä ja nyt erityisesti ehkä tämän viimeisen viikon aikana, niin kyllä meidän mielemme tulee apeaksi. Silloin on lohdullista muistaa. Niin tämä liittyy siihen, kun opetuslapset kyselivät, millainen se lopun aika on? Ja hän antaa nämä lopun ajan merkit, joita me myös saamme tarkkailla.

Ja varmaan ne opetuslapsetkin olivat ihmeissään siitä Jeesuksen opetuksesta. Sitten hän sanoo nämä merkittävät sanat: Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän lunastuksenne silloin lähestyy. Rakkaat veljet ja sisaret täällä ja siellä viestimien ääressä. Me elämme myös Jumalan kansana odotuksessa. Ja tähän odotukseen Jesaja antaa meille myöskin syvällisen ja lohduttavan sanoman: Jotka Herraa odottavat, he saavat uuden voiman.

He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy. Rakkaat matkaystävät! Se uusi voima on Jumalan valtakunnan kallis evankeliumi. Evankeliumi on Jumalan voima jokaiselle uskovaiselle autuudeksi.

Tämän evankeliumin äärellä ja läsnä olemme olleet tuolla kirkossa, ja sen evankeliumin kantamaksi me saamme nytkin jäädä. Veljeni sisareni, jos olet matkan koettelemuksissa, tuntenut uupumusta ja väsymystä, epäilyksiä ja kiusauksia, ylemmäs sydämesi ja usko synnit ja matkan viat anteeksi.

Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kallis sovituksessa veressä, Jeesuksen nimessä ja veressä. Synnit anteeksi. Rauhaan ja vapauteen ja iloon asti ja myös tällaiseen elävään toivoon, joka tähyilee kunnian rannalle.