Suviseurat Lopella/Aattoseurat/Seurapuhe 30.06.2022 18.00

Armo, laupeus ja rauha Jumalalta meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.

Puheen johdanteeksi luen Psalmista 139, 18 jaetta alusta. Tämä on Daavidin psalmi ja alkaa näin: Se laulunjohtajalle, Daavidin psalmi. Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut. Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät. Ja kaukaa sinä näet aikeeni. Kuljen tai lepään, kaiken olet pitänyt. Perin pohjin sinä tunnet tekemiseni. Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa, jota sinä, Herra, et tuntisi. Sinä suojaat minua edestä ja takaa. Sinä lasket kätesi minun päälleni. Sinä tiedät kaiken, se on ihmeellistä. Siihen ei ymmärrykseni yltä, yllä.

Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta? Minne voisin paeta sinun edestäsi? Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä. Vaikka tekisin vuoteni tuonelaan, sielläkin sinä olet. Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin tai muuttaisin mereen taa, sielläkin sinä minua talutat. Talutat väkevällä kädelläsi. Vaikka sanoisin, nyt olen pimeyden kätkössä, yö peittää päivän valon, sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo.

Sinä olet luonut minut sisintäni myöten. Äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen. Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla. Mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa. Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani. Sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut.

Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi, Jumala. Kuinka valtava onkaan niiden määrä. Jos yritän niitä laskea, niitä on enemmän kuin hiekan jyviä. Minä lopetan, mutta tiedän, sinä olet kanssani. Aamen.

Olemme tulleet tuolta pohjoisesta. Niin kuin jo kuulittekin, asumme pellossa. Meillä on siellä sellainen pikkuinen Siioni siellä pellossa. Se ei ole pieni Siioni pinta-alallisesti. Se nimittäin alkaa pellosta ja se on aivan sinne käsivarteen asti yltänyt. Mutta meillä on siellä kuitenkin sellainen Jumalan lasten välinen rakkaus. Minä saan meidän puhujaveljeltä viestin. Ja tuolta kyselenkin, että onko oikein, jos minä tämän luen. Ja minulle lähdettiin lupaamaan. Niin ajattelin, että minä luen tämän viestin sellaisena, kun minulle tuli tämä viesti.

Kerros siellä suurissa seuroissa, että täällä tuntureiden maassakin uskotaan sen saman armastavan Jumalan päälle, joka on kerran vievä meidät pohjoisen poloset perille. Syön on siellä seurossa, teän mukana. Kyynel tuli silmään, kun kuvia siellä näki. Eli sielläkin uskotaan niin kuin täällä. Jumala on pitänyt huolen, että hänen sanansa säilyy puhtaana myöskin siellä. Nehän ovat niitä... Voisi sanoa, että pelto on niitä sellaisia kristillisyyden voimakkaita alueita silloin, kun kristillisyys levisi. Mutta nyt siellä meitä on pieni joukko Jumalan lapsia, jotka kilvoittelemme tällä kaidalla tiellä.

Tällaisia terveisiä sieltä pohjoisesta maasta. Ja te varmaan ymmärrätte, että kun me lähdemme siellä seuroihin, niin siellä herkästi seuramatka saattaa olla 150 kilometriä jopa enemmänkin. Mutta silti me haluamme siellä seurassa käydä ja kuunnella Jumalan sanaa.

Ja kun tämä teksti alkaa, että sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut, niin minä ajattelin, että tähän voisin lukea tuolta Roomalaiskirjeestä. Tämä on Roomalaiskirjeen kolmannesta luvusta ja kestä yhdeksän eteenpäin. Miten siis silloin? Olemmeko me muita parempia? Emme lainkaan. Olen jo esittänyt syytöksen, että kaikki, niin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin vallassa. Onhan kirjoitettu: Ei ole yhtään vanhurskasta, ei ole yhtään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa. Kaikki ovat luopuneet ja käyneet kelvottomiksi, ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan.

Me ajattelemme itseämme tämän ensimmäisen jakeen valossa: Sinä olet minut tutkinut ja sinä tunnet minut. Täällä seura-teltassa ja siellä kentällä, myös siellä, missä kuuntelettekin tätä puhetta. Me varmaan jokainen tunnemme Paavalin tavan, niin kuin hän tuossa kirjoitti, että me emme omassa itsessämme, meissä ei olisi sitä, mikä Jumalalle kelpaa. Mutta siltikin Jumala pitää meistä huolen. Kun hän on meidät tutkinut, niin kuin sitten taas täällä Jobin kirjassa, jakeessa 21 kirjoitetaan, että hänen silmänsä tarkkaavat ihmisten teitä. Hän näkee kaikki heidän askeleensa.

Eli meillä on sellainen Jumala, joka näkee meidät jokaisen. Se on sellainen asia, johon meidän ymmärrys ei yllä. Mutta uskon kautta me sen ymmärrämme, että Jumala näin pitää omistansa huolen. Mutta onko sitten näin, että Jumala vain omistaan pitää tällaista huolta? Eikö nähdä näin muita ihmisiä? Kun tämä jatkuu näin, että missä olenkin, minne menenkin, sinä sen tiedät. Ja kaukaa sinä näet askeleeni. Tämä ei tarkoita ainoastaan Jumalan lapsia, vaan tämä tarkoittaa kaikkia ihmisiä. Niitäkin ihmisiä, jotka eivät usko Jumalaan. Jumala näkee heidänkin askeleensa.

Minulle tulee erityisesti mieleen te nuoret Jumalan lapset, kun te tätä taivastietä tahdotte kulkea. Ja siellä teidän vapaa-aikannekin, missä olettekin ja missä vapaa-aikanne vietätte, niin tuo taivaallinen Isä hän näkee teidänkin askeleenne siellä. Hän näkee meidän jokaisen askeleen. Hän näkee myöskin ne askeleet, jos me hairahdumme synnin teille.

Tämä oli Daavidin psalmi. Niin Daavidkin siellä rukoilee, että Herra, jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut oikealle tielle. Tätä samaa me saamme pyytää mekin jokainen Jumalalta. Sillä eivät meidän askeleemme ole aina niin varmoja.

Tulee mieleen se Sionin laulu. Muistan varmaan paremmin ne vanhat sanat, että kuinka kynttilä suitsevainen on ollut uskoni, ja usein horjuvainen myös tiellä jalkani. Avaan Herran Sionista lähteistä avoimista, mä uutta voimaa saan.

Täällä jo puhuttiinkin edellisissä puheissa tuosta evankeliumista. Ja nuo lähteet ovat juuri niitä evankeliumin lähteitä, joista me saamme uutta voimaa. Kuljen taikka lepään, kaiken olen mitannut perin pohjin. Sinä tunnet minun tekemiseni. Ja sitten kielelläni ei ole yhtäkään sanaa, jota sinä, Herra, et tuntisi.

Kun me kerran joudumme sinne viimeiselle tuomiolle, johon kaikki ihmiset kerran joutuvat, niin siellä kutsutaan siunatuita. Se on suuri asia silloin, että on saanut siunattuna lähteä täältä ajasta pois. Se siunaus, joka on Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalan siunaus. Eli jo nuo vanhan liiton pyhät saivat tämän siunauksen alla kulkea. He uskoivat niin kuin mekin uskomme. Heillekin saarnattiin sitä lupauksen evankeliumia niin kuin meillekin saarnataan. Ei enää lupauksen evankeliumia, vaan jo täyttynyttä Jumalan lupausta.

Se tuo evankeliumi on niin ihmeellinen asia, että se päästää synnin siteistä. Varmaan teillä kaikilla on niitä kokemuksia, että ei tämä kilvoituksen matka aina ole niin helppoa. Kun me olemme kaksiosaisia. Vanha osa tahtoo nostaa päätään. Paavali siitä kirjoittaakin, että kuinka meillä on taistelu. Henki sotii lihaa vastaan ja liha sotii henkeä vastaan. Ja kumpaa me ruokimme, niin se pysyy voitolla.

Jos me lähdemme niitä synnin teitä kulkemaan, aivan kuin hyväksymään syntiä ja sinne suuntaan käännämme sitä matkaa, niin se varmaan herkästi kääntyy sinne niin, että me kohta huomaamme, että emmekö me enää ole ollenkaan uskomassa. Mutta kun me aina muistaisimme sen, että kun synti tarttuu, niin syntisessä on avoimet lähteet kaikkea syntiä ja saastaisuutta vastaan.

Syntisessä on niitä astioita, luotettuja astioita, niitä saattajia tässä taivastiellä, jolle saamme puhua niistä tuntojemme kipeistä asioista, kertoa niistä ja saamme kuulla evankeliumin syntien epäilysten ja ylitsekäymisten ylitse. Se on se Jumalan voima, joka auttaa meitä tässä kilvoituksen matkalla.

Jos me vaan omiin voimiin yritämme kilvoitella, tulee mieleen se Jeesuksen sana, kun Jeesus sanoo, että en minä anna teille niin kuin maailma antaa. Se sanoo, että älkää tehkö sydämenne murheelliseksi. Uskokaa Jumalaa ja uskokaa minuun.

Ja edelleen hän sanoo, että minun Isäni kodissa on monta asuinpaikkaa. Jos ei niin olisi, niin sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa. Eli siellä meidän Isän kodissa on meille jokaiselle sijaa.

Ja tuosta kun Jeesus sanoo, että minä en anna teille niin kuin maailma antaa. Minäkin olen tuolla maailman reitin kulkenut ja muistan sen, kuinka siellä ei ollut sitä oikeaa anteeksiantamusta, mikä Jumalan valtakunnassa on. Siellä yritetään vaan unohtaa ja olla muistamatta niitä asioita ja saatetaan kädellä heilauttaa, että no ei se nyt niin väliä ole.

Mutta kun me Jumalan valtakunnassa niistä omista murheista ja synneistä puhumme, niin siellä kuuluu aina se Jeesuksen sovintoveren ääni, että olet turvallisella mielellä. Kaikki sinun syntisi ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Onhan tämä Jumalan valtakunta, hyvä valtakunta asuu.

Minun tekee mieli kertoa vielä se, kun minä silloin nuorena epäuskoisena maailmassa kuljin, niin minulle tuli siellä sellainen ajatus, että voi kun minä osaisin nuoria Jumalan lapsia joskus varoittaa niistä maailman vaaroista. Maailma kyllä tarjoaa iloja, ja ne saattavat tuntua houkuttelevilta. Ja sillähän se saakin monet lankeamaan. Kyllä niihin lihaa ja veri on yhtymässä, meidän turmeltunut luontomme.

Mutta me tiedämme sen, että jos me lähdemme niitä synninteitä kulkemaan, maailman ratastamaan maailmaa ja maailman lasten tavoin elämään, niin kyllä siinä käy niin, että se elävä usko kuolee. Ja se ilo, jota sieltä on haettu.

Olen sitä sanonutkin näin, että kyllä se joskus saattoi tuntua siltä, että on mukavaa ja on ilostakin. Mutta sitten kun tuli sinne omalle asunnolle ja yksinänsä tuli ja muisti sen, mitä siellä lapsuudessa oli, siellä oli evankeliumin siunaus. Siitä sai puhua omille vanhemmille tai omille veljille ja sisarille. Siellä oli aina hyvä ja turvallinen vastaanotto.

Niin tuli se mieleen, että tätäkö on maailman iloa. Mielessä oli se, että jos nyt tulee lähtöä, niin minun paikkani ei ole taivaassa. Sinnehän me jokainen olemme matkalla.

Haluan aivan niin kuin varoittaa teitä rakkaat nuoret Jumalan lapset. Älkää uskoko sitä, jos teitä houkutellaan tuonne maailman teille. Älkää ajatelko niin, että te voitte siellä salassa kulkea. Vaikka kukaan ihmisistä ei sitä näkisikään, mutta Jumala näkee, aivan niin kuin tämä meidän tekstimme kertoo, että Jumala näkee jokaisen nekin askeleet, mitä me harhaan olemme ottamassa.

Sitten tämä oikeastaan toinen jakso tässä onkin sitten näin, että minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta? Minne voisin paeta sinun edestäsi? Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä. Vaikka tekisin vuoteni tuonelaan, sielläkin sinä olet. Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin tai muuttaisin mereen taa, sielläkin sinä minua ohjaat. Talutat väkevällä kädelläsi.

Eli eikö tämä kerro sitä, että me emme voi mihinkään Jumalan kasvojen edestä mennä, vaan Jumala näkee meidät kaikkialla.

Tuohon olen taas sieltä Jobin kirjasta 34. luvusta jae 22 pistänyt itselleni ylös, että ei tarvitse Raamattua ruveta pelaamaan, että ei ole niin mustaa pimeyttä, että paha tekijä voisi siihen kätkeytyä. Eikä tämä tarkoita ainoastaan paha tekijöitä, mutta tämä tarkoittaa meitä jokaista. Emme me voi kätkeytyä Jumalalta. Jumala näkee meidät.

Muistan, kun lapset olivat pieniä ja heidän kanssaan puhuttiin sitten näistä uskomisen asioista. Ja kun lapsilla on lapsen usko, niin siellä minä sen tuollaisella esimerkillä heille kerroin, että vaikka me ottaisimme minkälaisia peittoja ja menisimme minkä tahansa peiton alle piiloon, niin Jumala kuitenkin näkee meidät. Emme me voi mennä Jumalaa piiloon. Hän näkee meidät kaikkialla. Hänen silmänsä kyllä meitä tarkkaavat ja näkevät.

Tuossa olen laittanut sitten Jeremian kirjan 17. luvun 10. jakeen ylös, missä tässä lukee, että Minä, Herra, tutkin sydämet, tiedän salaisimmatkin ajatukset. Eli näin tuo Jumala on tällainen kaikkialle näkevä ja kaikkitietävä. Hän on kaikkialla. Emme me voi Jumalaa piiloon mennä.

Kun tuossa puhutaan aamuruskon siivistä, niin tarkoittaa varmaan siitä sitä, että se on aivan mahdoton Jumalaa mennä mihinkään piiloon. Ja puhutaan, että vaikka minä tuonelaan menisin, niin sielläkin sinä olet. Eli Jumala on kaikkialla.

Jumala ei tahtoisi, että yksikään ihminen joutuisi tuonelaan, vaan että kaikki saisivat, kun matkansa päättävät ja silmänsä ummistavat, niin aivan niin kuin sitä Lasaaruksesta kerrotaan, että saisi tapahtua se ihana asia, että enkelit tulevat ja kantavat meidät Abrahamin helmaan.

Varmaan tämän seuraväen ja kuulijakunnan joukossa, missä kuuntelettekin tätä, on varmaan niitäkin, joilta on aivan pieniä lapsiakin saattanut kuolla. Eikö ole turvallista ajatella se asia, että tuonahan lapsen suojelusenkeli sai silloin taivaan Isältä käskyn, että nyt tämän lapsen kohdalla on silvoitus silvoiteltu. Käykääpä kantamassa hänet Abrahamin helmaan.

Eikö ole turvallista ajatella ja antaa meillekin sitä uskon rohkeutta, että me haluamme kilvoitella niin, että aivan niin kuin tuo Daavidkin, kun hänkin tosin vaikka synnin seuraamuksena tälle Patsavalle ja Daavidille syntyi tuo poika, mutta Jumala otti tuon pojan pois. Ja muistamme sen, että kuinka Daavid tosiaan murehti, kun tuo lapsi sairasti.

Mutta sitten kun tuo lapsi kuoli, niin hän tuli syömään eikä enää murehtinut ja iloitsi. Ja häneltä kysyttiin, että miten sinä nyt noin muutuit. Niin tuo Daavid sanoi, että minä en voi enää, lapsi ei voi enää tulla minun tyköni, mutta minä voin mennä lapseni tykö.

Tuolla Daavidilla oli ylösnousemususko, kun hän oli saanut syntinsä anteeksi. Eikä tuota ylösnousemususkoa mitenkään muuten voi saadakaan kuin evankeliumin uskomisen kautta, josta täällä on saarnattu monta kertaa.

Eikä se ole sellainen asia, jota kannattaa aina muistuttaa, että jokainen ihminen, joka etsii Jumalaa, hän saa nytkin uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Silloin Jumalan rauha laskeutuu sydämeen. Ja se on niin ihmeellinen rauha, että sitä rauhaa ei itsekään tahdo ymmärtää eikä käsittää, mutta se vaan tuntee, että Jumala on minun kanssani eikä syytä minua, vaikka minä tunnenkin, että olen syntiä tehnyt ja rikkonut Jumalaa vastaan.

Siellä profeetta kirjoittaakin siitä, että jos sinä, Herra, tuomitset minut niin kuin minun syntini ovat ansainneet, niin minä ansaitsen kadotuksen tuomion. Mutta sitten sanoo, että mutta sinä, Jumala, olet armollinen ja laupias. Sinä annat syntini anteeksi.

Tällainen Jumala meillä on tänäkin aikana. Eikä tuo evankeliumi ole ollut vieras. Tuolla on vanhan liiton ajalta, josta tuossa jo mainitsinkin siitä lupauksen evankeliumista.

Sillä Hebrealaiskirjeessä kirjoitetaan siitä, että kun Mooses suoritti Jumalan palvelusta, ja silloin täytyy muistaa, että tuo Mooses oli Jumalan palvelija eikä lain edustaja, kun hän Jumalan palvelusta toimitti, niin hän otti uhrivertaa ja vettä ja priiskoi sillä ensin koko kansan, sitten koko huoneen, eli Jumalan valtakunnan. Sitten hän vielä priiskoi astiatkin, eli sydämen astiatkin sai puhdistaa. Ja se oli äänellinen evankeliumi.

Silloinkin Mooses sanoo, että tämä on sen liiton veri, jonka Mooses Jumalan käskenyt on. Niin se on tänäkin päivänä äänellinen evankeliumi, joka synnit puhdistaa ja pesee pois. Ja tänäkin päivänä sitä saarnataan, aivan niin kuin Mooseskin saarnasi. Sitä saarnataan kaikille kansoille. Jokainen, joka haluaa uskoa, saa uskoa tämän evankeliumin. Ja se antaa sen, mitä se lupaa, nimittäin synnit anteeksi. Se antaa elämän ja autuuden.

Sitten tämä teksti jatkuu sellaisella kohdalla, joka ajattelin, että kun tuolla olen töissä ollut ja monasti sitä Radio 1 kuunnellut ja hartausohjelmia sieltä, niin minä muistan, kuinka monet sananjulistajat muistelevat tätä Raamatun kohtaa, että sinä olet luonut minut sisintäni myöten. Äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.

Minun on tullut monta kertaa mieleen, ovatkohan he uskoneet nämä sananjulistajat, mitä he ovat lukeneet. Jumala tuntee meidät aivan sieltä alusta asti. Niin kuin tämä vielä jatkuu, että minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa. Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani. Sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut.

Onko selkeämpää Raamatun kohtaa kuin tämä, jonka juuri luin tuosta? Minä olen tässäkin valmiiksi jo katsellut näitä viitekohtia. Täällä Jesajan kirjan 44. luvussa jakeissa 2 sanotaan näin: Näin sanoo Herra, joka sinut loi ja jo kohdussa sinut muovasi, hän joka auttaa sinua. Eli tuo Jesaja uskoi samalla lailla, että Jumala on jo siellä kohdussa luonut ja auttaa häntä.

Ja edelleen tuolla Jeremian kirjan ensimmäisessä luvussa jakeissa 4 ja 5 minulle tuli tämä Herran sana: Jo ennen kuin sinut äidin kohdussa muovasin, minä valitsin sinut. Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni ja määräsin sinut kansojen profeetaksi.

Tämän Raamatun kohdan äärellä minä olen monasti ajatellut sitä kasteopetusta, kun opetetaan, että kasteessa lapsi otetaan Jumalan lapseksi.

Kun me ajattelemme sitä, että minkä tähden ensinnäkin me olemme autuaita, me olemme autuaita Kristuksen antion tähden. Jeesus sanoi siellä, Tuomaalle, kun se oli, joka kyseli, kun Jeesus oli menossa pois, ja sanoi, että tietä tiedätte, niin Tuomas kyselee, että emme tiedä, tiedätte, mihinkä sinä menet. Niin Jeesus sanoi, että minä olen tie, totuus ja elämä.

Ja ajatelkaapa tuota tietä, kun Jeesus on se tie, mistä tuo tien valmistaminen on lähtenyt. Se lähtee jo ennen sieltä aikojen alkua, kun siellä Isä ja Poika keskustelivat, että sinä olet minun rakas Poikani, tänä päivänä minä olen sinut luonut. Ano minulta, minä annan sinulle pakkoja, kannat perinnöksesi ja maan ääret omiksesi. Ja Poika sanoo, että isä, menen mielelläni, tee sinun tahtosi.

Sitten kun tuo syntiinlankeemus tapahtui tuolla paratiisissa, Aadam ja Eeva lankesivat syntiin. He menivät Jumalaa piiloon. Aivan niin kuin tässä edellä olen yrittänyt muistella sitä, että kuinka me emme voi mennä Jumalaa piiloon. Mutta kuinka meidän ihmisen mielessä se herkästi tulee, että me menemme Jumalaa piiloon. Jollakin tavalla tahdomme sen aivan kuin peittää sen pahan olon, mikä meissä on, että ei omaa tuntoa saisi syyttää synnistä.

No, Aadam ja Eeva menivät piiloon. Mutta ei Jumala jättänyt heitä sinne. Hän huuteli siellä paratiisissa, kutsui ja huuteli: Aadam, missä olet? Oli se hyvä, että tuo Aadam vastasi. Me kuulemme sinun askeleesi paratiisissa, ja piiloudumme, sillä me olemme alasti.

Syntinen ihminen on alasti tänäkin päivänä Jumalan edessä. Ei ole sitä vanhurskauden pukua yllä, joka kelpaa sinne taivaan häihin. Sen vanhurskauden puvun saamme Jumalan valtakunnasta lahjoitetun evankeliumin kautta.

Tuon evankeliumin lupauksen sanana Jumala antoi Aadamille ja Eevalle: Vaimon siemenestä syntyy se, joka tallaa käärmeen pään.

Sitten Johannes kirjoittaa siellä evankeliumissa alussa, että kuinka Sana tuli lihaksi. Hän asui meidän keskellämme.

Eli tuo Jeesus syntyi sitten. Hän oli ensin sen yhdeksän kuukautta tuon Maria-äidin kohdussa. Ja jo tuo sikiäminen oli se, että kun Marialle ilmoitettiin, että sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan. Ja Maria kyselee, että kuinka se voisi minulle tapahtua. Niin tuo enkeli sanoo, että Pyhä Henki tulee sinun päällesi. Korkeimman voima peittää sinut varjelullaan. Sen tähden myös se lapsi, joka sinusta syntyy, kutsutaan Jumalan pojaksi.

Hän oli Jumalan poika ja ihmisen poika yhtä aikaa. Hän tuli sovittamaan sen syntilankeemuksen vian, mikä oli tullut. Ja me tiedämme, että me olemme osallisia siitä syntiinlankeemuksesta. Jokainen ihminen, yksikään ihminen, ei voi sanoa, että minä olen niin hyvään kilvoitukseen ja hyvään elämään elänyt, että minä omaan elämäni tähden kelpaisin Jumalalle.

Niin kuin tuossa ensimmäisen jakeen kohdalla jo sitä Roomalaiskirjeen kohtaa muistelin, ei ole kukaan, joka hyvää tekee.

Niin kun tuo Jeesus sitten syntyi, niin hän eli sen lapsuuden, ja muistamme, kuinka hän 12-vuotiaana sitten jo vanhempiensa mukana kävi tuolla Jerusalemissa ja jäikin sinne temppeliin. Ja sitten alkoi hänen julkisen toimintansa aikansa siellä noin 30-vuotiaana, ja hän kulki ja opetti.

Mikä oli tuo Jeesuksen opetus? Eikö se ollut se, mitä hän kaikki myöskin omiensa opetti? Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi.

Näin tuo Jeesus, joka sanoo, että minä olen tie, totuus ja elämä, on valmistanut meille ihmisille tien.

Näin ihmismielellä, kun ajattelemme sitä, niin pyhästä sikiämisestä asti. Eli kyllä pienet lapset ovat Jumalan lapsia, nekin, jotka ovat syntyneet jo keskenään. Nekin ovat Jumalan lapsia, ja ne ovat taivaassa odottamassa meitä.

Kannattaa se kilvoitella uskossa, että me kerran pääsemme taivaaseen.

Meillä on varmaan monella niitä kokemuksia, että kaikki ne lapset, jotka ovat Jumalan luomistyönä, miehen ja naisen yhteiselämästä alkunsa saaneet avioliiton kautta, senkin rohkenen sanoa, että ei ole tämä nykyajan avoliitto, mitä jo meidän virkatodistukseenkin voidaan laittaa. Se ei ole Jumalan sanan mukainen liitto.

Muistakaa te nuoret Jumalan lapset, kun te aviopuolisoa katselette, älkää menkö asumaan yhteen ennen kuin sitten, kun se liitto on Jumalan sanalla vahvistettu. Silloin siinä on Jumalan sanan siunaus.

Ei se tarkoita sitä, että ei siinä liitossa voisi olla myöskin niitä kilvoituksen paikkoja. Kyllä siellä uskovaisten liitossakin tulee riitoja, tulee erimielisyyksiä, mutta onhan se hyvä asia, kun siellä liitossa on tuo evankeliumi. Saa puolisot toinen toistensa kanssa olla käydä ja pyytää anteeksi niitä huonoja sanoja, mitä on tullut sanottua.

Varmaan me jokainen joudumme tunnustamaan sen, että tämä vanha osa on se, joka siinäkin tahtoo nostaa päätään. Ei muista sitä, että siinä toinen toistamme kunnioittamisessa voisimme kilpailla keskenämme. Mutta kuinka se on monta kertaa vaikea tunnustaa niitä omia vikoja ja omia syntejä.

Mutta näin me saamme uskoa nytkin, että se tuo Jumalan lapsen elämä alkaa sieltä sikiämisestä asti.

Ei tässä ole kauaa, kun minä kuulin, että on viisaita pohtineet, että mistä alkaa ihmisoikeudet. Ja siinä oli vastauksena se, että se alkaa syntymästä. Mutta siinä on jäänyt kyllä kokonaan huomaamatta se, mitä pyhä Jumalan sana sanoi.

Minä olen rohkenen sanoa, että ne ihmisoikeudet alkavat tieltä sikiämisestä asti. Sen tähden Jumalan lapset haluavat ottaa vastaan ne lapset, jotka Jumala antaa. Se ei ole kenellekään sääntö, mutta se on omaan tunnon asia.

Ja me tiedämme sen, että jos me omaan tunnon ääntä aivan toistuvasti tahdomme vaientaa, niin siinä käy niin, että se oma tunto viimein paatuu. Emmekä enää pysykään uskomassa.

Mutta tämänkin tekstisanan äärellä me saamme jäädä aivan turvallisella mielellä nytkin uskomaan Jumalasta hyvää. Jumala katsoo meitä jokaista tänäkin päivänä. Hän näkee jokaisen ihmisen sydämeen. Täällä seura-teltassa, siellä kentällä, siellä viestimiehen äärellä, missä sinä oletkin. Sinäkin, joka tulkin välityksellä tätä kuuntelet, sinä saat uskoa kaikki synnit anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Jeesuksen nimessä ja veressä on synnit anteeksi. Jeesuksen nimessä ja veressä on synnit anteeksi. Saat olla turvallisella ja siunatulla mielellä. Jumala pitää omistaan huolen.

Ja vaikka tämä maailma näyttääkin meistä nyt siltä, että se on turvaton, mutta me saamme luottaa siihen, että mitään ei tapahdu Jumalan sallimatta. Kaikki on Jumalan kädessä.

Sitten kun Jumalan aika tulee, sitten tämä maailman aikakin saa loppunsa. Silloin koittaa se hetki, jolloin tulee tuo viimeinen päivä, jolloin kutsutaan kaikki ihmiset sille viimeiselle tuomiolle. Sieltä ei enää kukaan voi jäädä pois.

Ja kun siellä me joudumme vastaamaan, niin kuin siitä Raamattu opettaa, että jokainen saa sen, mitä ruumiillaan on tehnyt, olkoon se hyvää tai pahaa.

Me varmaan tänä päivänä tunnustamme sen jokainen, että omien töittemme varassa me emme tässä tuomion päivänä kestäisi. Mutta kun me saamme luottaa siihen, että kun me uskomme, niin kuin Jeesus opetuslapsilleen neuvoo, että se on Jumalan työ, että te uskotte sen päälle, jonka Jumala lähetti, eli Jeesuksen Kristuksen päälle.

Silloin Jumala lukee Poikansa vanhurskauden meidän vanhurskaudeksemme.

Ja niin kuin siitä jo on täällä muisteltukin, kuinka Johannekselle näytettiin se suuri valkopukuisten joukko. Ja kysyttiin Johannekselta, että keitä nämä ovat. Ja Johannes vastasi, että sinäpä sen tiedät. Ja nämä ovat ne, jotka ovat suuresta vaivasta tulleet. He ovat vaatteessa pesseet ja ne Karitsan veressä valkaisseet.

Sen tähden he ovat mahdolliset, eivät omien töiden tähden, vaan sen tähden, että Karitsan veri on pessyt synnit kaikki puhtaaksi.

Vielä kun tätä palvelusvuoroa lopettelen, itsenikin tunnen tyhjäksi ja kovin epäileväksi tulin tälle paikalle ja haluan kysyä, että saanko minä uskoa kaikki epäilykset ja kiusaukset ja synnit anteeksi. Minä haluan näin uskoa yhdessä Jumalan joukon kanssa.

Ja kun me näin uskomme, niin kerran pääsemme taivaaseen.

Ja vielä te rakkaat lapset, minä teille tahdon aivan erityisesti siunata. Uskokaa te kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja vereessä. Näin me yhdessä kuljemme, lapset ja vanhemmat ja nuoret. Te nuoretkin saatte uskoa nekin nuoruuden kiusaukset kaikki anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Ja tämä on se Jumalan voima, joka auttaa meitä tällä taivastiellä, niin että me kerran pääsemme taivaaseen. Saamme näin jäädä Jumalan ja hänen armonsa siunattuun suojaan. Jeesuksen nimeen. Aamen.

Kiitos.