Aikuistenilta/Alkurukous ja alustus Laukaan RY:llä 18.02.2017 18.07

Terve minun puolesta. Aloitetaan. Tämä, aikuistenilta, hiljennytään yhteiseen rukoukseen.

Rakas Taivaallinen Isä. Me tuomme sinulle kiitoksen, että olemme saaneet tänä iltana kokoontua yhdessä keskustelemaan uskon elämän asioista.

Tahdomme kiittää siitä, että sinulla on täällä maan päällä valtakunta, jossa evankeliumia saarnataan, erityisesti siitä, että sinä olet lähettänyt poikasi Jeesuksen Kristuksen syntien sovittajaksi tänne maan päälle, ja että me tänäkin aikana saamme hänen sovitustyössään vanhurskauden, joka kelpaa sinun edessäsi.

Arkielämämme keskellä me kuljemme toisten ihmisten ympäröimänä. Kiitos siitä, että olet antanut meille läheiset, perheen, puolison ja lapset, niin että meillä on ympärillämme niitä, jotka meitä tukevat ja joita me voimme tukea.

Ole sinä voimanamme meille arjen elämässä, mutta ennen kaikkea evankeliumin kautta uskon tiellä niin, että me varjeltuisimme koko elämämme sinun lapsina ja pääsisimme kerran taivaan kotiin. Tule siunaamaan tämä iltamme ja keskustelumme niin, että se vahvistaisi ja virvoittaisi meitä uskossa.

Aamen.

Tämän alustuksen aiheen seurauksena jo tuossa kuultiin evankeliumi voimana arjessa. Varmaan ihan ensimmäisenä ajatuksena meille tuosta aiheesta tulee anteeksiantamus eli anteeksiantamuksen saarna: synnit annetaan Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä anteeksi.

Se toki onkin evankeliumin aivan keskeisin asia ja osa, mutta noin kokonaisuutena tietysti evankeliumi on paljon enemmänkin. Sanana se kai selitetään niin, että se on hyvä sanoma Kristuksesta ja hänen sovituksestaan.

Sitten ihan sanakirjan mukaan se on ilosanomaa Messiaan valtaistuimelle noususta. No, tietysti taivaallisen valtakunnan Messias on se Kristus, joka on meidän syntimme sovittanut, ja sitä sanomaa Jumalan valtakunta kuuluttaa ja julistaa.

Se on sana, jonka piirissä me tässä valtakunnassa saamme olla. Apostoli totesi tämän kirjoittaessaan roomalaisille, että en minä häpeä Kristuksen evankeliumia, sillä se on Jumalan voima itse kullekin uskovaiselle autuudeksi.

Eli evankeliumi on meidän uskon elämän voimavara ja moottori. Sitä me tarvitsemme, sitä meidän kannattaa hakeutua pyytämään ja kuulemaan.

Miksi anteeksiantamus sitten on niin välttämätön? Lueskelin tuossa kristillisyyden kirjojakin tätä alustusta valmistellessani. Siellä oli Kalliorannan Pentin, muistaakseni, se artikkeli jossakin vanhassa kirjassa.

Minusta siinä oli hyvin anteeksiantamuksesta todettu, että monikaan kirkon piirissäkään ei oikein tunne sitä. Hänen mielestään se johtui siitä, että jos synti on hukassa, niin sitten on armokin kateissa.

Mutta jos tuntee syntinsä ja ymmärtää sen vaarallisuuden, niin on pakko löytää anteeksiantamuskin. Anteeksiantamus on kuitenkin uskovaisille tuttu käsite ja tuttu asia.

Siinä kirjoituksessaan Pentti Kallioranta totesi, että jos uskovaisilta lapsiltakin kysyy, että mikä tuo anteeksiantamuksen merkitys on, niin ne ihan varmasti osaavat kertoa, että kun sen omistaa, niin pääsee taivaaseen.

Meillekin niin minä ajattelisin, että se on jokaiselle ihan itsestäänselvyys, että me tarvitsemme anteeksiantamusta vain siksi, että me pysyisimme taivaassa siellä ja pääsisimme kerran perille.

Efesolaiskirjeessä on kirjoitettuna, että Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto.

Näin Jumala on antanut armonsa rikkauden meille. Siis muuta oikeutusta Jumalan edessä kelpaamiseen meillä ei ole kuin tuo anteeksianto, jonka me saamme omistaa evankeliumin sanassa.

Evankeliumi ei ole sitten kuitenkaan vaan meitä Jumalan lapsia varten, vaikka se meille on uskon voima. Evankeliumi on vielä paljon enemmän. Se herättää kuolleen, antaa elämän, tekee synteihin kuolleista elävän Jumalan lapsen.

Jos me tunnustamme meidän syntimme, niin hän on uskollinen ja hurskas, joka meille synnit anteeksi antaa ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä, näin kirjoittaa Johannes epistolassaan.

Siis aivan sellainen, joka ei ole tuntenut Jumalaa ja on maailmanlapsena vaeltanut, niin anteeksiantamuksen sanassa tuossa evankeliumissa hän saa syntinsä anteeksi ja hänet puhdistetaan kaikesta vääryydestä ja kuollut herää eloon.

Meille, jotka Jumala on jo auttanut uskon tielle ja antanut elämän, tuo evankeliumi ihan kokonaisuudessaan Jumalan sanana ja anteeksiantamuksena sekä vahvistaa että hoitaa.

Evankeliumi hoidosta usein puhutaankin jo monta vuotta, kun Tikkakoskella Nuorten illassa mulla oli semmoisella otsikolla alustus.

Jotenkin koitin sitä havainnollistaa sillä lailla, että tavallisia sairauksiakin kun hoidetaan, niin meillähän on vähän kahdenlaista hoitoa niihin.

On semmoista ennakoivaa terveydenhoitoa, että koitetaan välttää sairauksia. Syödään hyvin ja eletään terveellisesti, niin mahdollisesti pysytään terveenä.

Mutta vaikka niinkin toimii, niin ei ihan aina onnistu. Silti saattaa joku sairaus yllättää tai tarttua ja silloin tarvitaan sitten ihan täsmähoitoa juuri siihen tautiin.

Ajattelin, että evankeliumi toimii meille uskon ruokana ja vahvistuksena ihan samalla tavalla.

Se hoitaa meitä noin laajassa mitassa ennakoivasti, siksi meidän kannattaa tulla seuroihin tai lukea Raamattua.

Kyllä ne molemmat vahvistavat meidän uskoa, lohduttavat meitä toisten Jumalan lasten joukossa ja heidän ajatuksissaan ja esimerkillään.

Mutta sitten, jos synti on tarttunut, on tullut lankeemus, niin sitten on ihan täsmähoito tarpeen.

Sen rikkomuksen voi tunnustaa ja pyytää anteeksi, ja se annetaan anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Se evankeliumi tulee juuri siihen tarpeeseen, mikä on meille taakkana ja kuormana.

Jokainen, joka uskoo hänen päällensä, pitää hänen nimensä kautta synnit anteeksi saaman.

Se on siis uskon lääke, uskon ruoka.

Siihen taas Pietarin kirjeessä viitataan ihan suoraan, että halaisikaan sitä terveellistä sanan rieskaa, niin kuin äsken syntyneet lapsukaiset, että te sen kautta kasvaisitte.

Jos tuohon ruokakuvaan vielä pysähtyy, niin tuo rieskahan tässä ei tarkoita leipää, minkä nimen me helposti sillä ymmärrämme, vaan sillä tarkoitetaan nimenomaan äidin maitoa.

Ja kun ajattelee tommosta ihan pientä vauvaa, niin ei se elämän evääkseen hirveän paljon tarvi, oikeastaan puhtautta ja ruokaa.

No toki se tarvii ihmisen huolenpitoa.

Katsekki on tärkeä ihan kehityksen kannalta, mutta se ruoka ja puhtaus on kuitenkin valtavan suuri osa.

Sitä ruokaa se kyllä tarvii sitten monta kertaa päivässä.

Jos me ajatellaan meitä Pietarin tässä kuvaamalla tavalla lapsukaisina, niin me saamme sitä evankeliumia pyytää ja nauttia vaikkapa monta kertaa päivässä, niin kuin nuo pienet lapset ja se on meille tärkeintä elämässämme.

Siitä nouseekin oikeastaan kysymys, että kuinka usein?

Varmaan, jos sitä lukumäärää rupee miettimään käyttöannoksia, niin meille nousee mieleen se opetuslasten ja Jeesuksen välinen keskustelu, kun ne pohtivat sitä, että kuinka usein minun täytyy veljelläni antaa anteeksi, onko seitsemän kerrassa kylliksi.

Jeesus opetti, että ei seitsemän vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän.

Luukkaevankeliumissa siitä on kirjoitettu, että jos veljes rikkoo sinua vastaan, niin nuhtele häntä.

Ja jos hän itsensä parantaa, niin anna hänelle anteeksi.

Mutta ei siinä ole mitään rajoitusta, että kuinka monta kertaa voisi antaa anteeksi.

Heprealaiskirjeessä on tämä meille kovin tuttu kohta: Pankaamme pois kaikki kuorma ja synti, joka meihin aina tarttuu ja hitaasti tekee, siis aina tarttuu. Ja kuitenkin täällä rohkaistiin, että kun me tunnustamme meidän syntimme, niin hän on uskollinen ja hurskas, joka meille synnit anteeksi antaa. Ei ole laitettu mitään lukumäärää tai rajoitusta sille, kuinka usein tai kuinka paljon me tuota evankeliumia voimme käyttää. Kuitenkin nuokin opetuslapset, kun ne sitä pohtivat, niin ne sijoittivat sen kysymyksen juuri tällaiseen läheisten väliseen tilanteeseen, että jos minun veljeni on rikkonut minua vastaan. Ajattelisin, että ehkä juuri niissä tilanteissa se lukumäärä tuleekin esille ja pohdittavaksi.

Kolossalaiskirjeessä meitä kuitenkin opastetaan, että kärsikää toinen toistanne ja antakaa anteeksi toinen toisellenne, jos jollakin on kannetta toista vastaan, niin kuin myös Kristus teille on anteeksi antanut, niin tekin tehkää. En tiedä, onko muille niin tuttu, mutta ainakin meille Äänekoskelaisille on tullut yksi Jesajan kirjan lause kovin tutuksi, ja se on minusta hyvä, että se on tullut tutuksi. Kinnusen Eskosen meille on opettanut, se muistaa toistaa sen aika usein. Siellä todetaan, että hänen tykönänsä on paljon anteeksiantamusta. Se on semmoinen lyhyt ja yksinkertainen tosiasia, joka meiltä herkästi unohtuu silloin kun synti polttaa omaatuntoa ja on tullut jotakin sellaista, joka pitäisi panna pois, nousee niin helposti esteitä sille, ettei voisi oikein pyytää anteeksi, mutta me saisimme muistaa, että hänen tykönänsä on paljon anteeksiantamusta.

Se ei lopu eikä tule rajoitteeksi sille, etteikö voisi synnin vikoja korjata. Sellainen lähimmäisen mieli, jota Jeesus omalla esimerkillään opetti, saisi opettaa meitäkin tänä iltana. Jeesus oli vangittu, tuomittu, vaikka oli syytön, häntä oli ruoskittu ja kohdeltu huonosti. Lopulta hänet naulattiin ristille, ja nuo ristiinnaulitsemisen kivut ja tuskat lopulta katkaisivat hänen elämänsä langan. Siitä huolimatta hän juuri ennen elämänvoimien hiipumista sanoi: Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät.

Tuntuu, että aika paljon vaatimattomimmissa tilanteissa meiltä tahtoo loppua anteeksi antava mieli. En nyt haaveilekaan, että kukaan meistä yltäisi siihen, mihin meidän Vapahtajamme tällä esimerkillä meitä opastaa, mutta että se mieli kuitenkin olisi meilläkin, että me haluaisimme antaa toisten rikkomukset anteeksi. Tuossa kun istuttiin penkissä, niin Juhakin totesi, että hän mietti tuota sun alustuksen aihetta ja ajatteli, että jos hän olisi joutunut tuosta pitämään alustusta, niin siitä olisi varmaan tullut yksi lause. Sanoin, että mulla oli ihan samanlaiset ajatukset kun rupesin valmistautumaan tähän alustukseen. Tuntuu, että jotenkin tuo otsikko, että evankeliumi voimana arjessa, on niin itsestään selvä meille, jotka ollaan asuttu Jumalan valtakuntaa, jotka ollaan kuunneltu satoja tai tuhansia seurapuheita, ja ehkä vielä enemmän siitä, että jotka olemme itse kokeneet evankeliumin pyytämisen ja uskomisen vaikutukset omassa sisimmässämme.

Tiedämme, että näinhän se on, että mitä siinä on sitten sellaista, jonka takia siitä kannattaa kokoontua yhdessä keskustelemaan. Laitoin tähän paperiin, mihin on muutamia näitä ajatuksia koonnut yli viimeiseksi tämmöiseksi otsakkeeksi itselleni, että miksi tästä on tarpeen puhua. Ajattelisin niin, että se ja miksi se sittenkin on hyvä, että me joskus tässä puhumme, johtuu siitä, että ei se siitä itsestäänselvyydestä huolimatta ole aina helppoa. Kyllähän ihan arkielämässäkin on joitakin semmoisia asioita, että me tiedetään, että ne on jotenkin ja ne toimisi jotenkin, mutta siitä huolimatta ne ei aina onnistu, että me tehtäis niin. Luulisin, että moni meistä tietää, että jos syö kohtuullisesti, niin paino ei nouse liikaa.

Silti kuulee jatkuvasti puhetta siitä, että joku kamppailee sen kanssa, että pitäisi saada vähän painoa pois. Tai jos ajatellaan raha-asioita, niin jos tietää, että kun tuhlaa vähän vähemmän kuin tienaa, niin silloin yleensä pärjää aika hyvin noissa talousasioissa. Mutta se ei aina toimi siltikään niin. Ja kuitenkin tässä uskonelämässä on ihan sama juttu, että kyllä me tiedetään se, että evankeliumi on voima arkielämässäkin ja auttaa meitä uskon tiellä. Mutta ei se aina oo toteutettavana ihan yhtä helppo asia ja yhtä selkeä asia.

Näitä tietenkin oon pyöritellyt tässä parin viikon ajan ja koittanut löytää jotakin semmosta punaista lankaa, että mihin järjestykseen näitä asioita pitäis pistää itselle esille ja ehkä teidän ajatuksiinne nostaa, mutta ei oikein oo löytynyt. Mutta se, että mistä se tarve nousee, niin se minusta lähtee siitä, että vaikeus sen evankeliumin voiman hyödyntämisessä se nousee meidän inhimillisyydestä. Se, että ne tilanteet, joissa useimmin pitäisi pyytää anteeksi tai antaa toiselle anteeksi, ne tapahtuu siinä kaikkein lähimmässä elämän piirissä, tutuimpien ihmisten kesken, oman perheen keskellä puolison ja lasten välillä ja siellä kuitenkin jotenkin on kaikista hankalin toistuvasti ja samoista asioista nöyrtyä pyytämään omia rikkomuksia anteeksi.

Kyllä se meidän vanha osa sotii usein vastaan, vaikka me tiedetään, että anteeksi pyytämällä asia korjautuisi ja olisi helpompaa, mutta jos kokee jotenkin itseään loukatun tai omia oikeuksia loukatun, niin odottaa, että tuon toisenkin pitäisi jotakin tehdä. Sitten jos niitä ongelmatilanteita on, olkoon ne sitten parisuhteen ongelmia, nuoren tai lapsen kasvun kiemuroita tai ehkä ihan mielenterveyden järkkymisiä, jotenkin saattaa tulla semmoinen kokemus, että se evankeliumikin menettää tehonsa.

Joudutaan jatkuvasti uudelleen ja uudelleen niitä asioita keskustelemaan ja pohtimaan ja niissä painiskelemaan ja pyytämään anteeksi. Ja auttaako se mitään, jos siinä sopassa ollaan taas seuraavana päivänä uudelleen. Varmaan inhimillisesti voi tuntua siltä, että ei auta. Mutta sitten olen itse miettinyt sitä, että onko kuitenkin hyvä meidän pysähtyä katsomaan itse myös sitä, että evankeliumi ei aina välttämättä ratkaise kaikkia meidän ajallisen ja arkielämän asioita, mutta se evankeliumi onkin tarkoitettu meidän uskon elämän hoitamiseen.

Jos meillä on arjessa paljon vastoinkäymisiä ja kuormaa, niin se saattaa joskus kuiduttaa ja väsyttää meidän uskonkin ihan kokonaan. Siksi näkisin, että vaikka se inhimillisesti tuntuisi siltä, että se ei aina vie asiaa eteenpäin eikä tuo sitä lopullista iloa ja helpotusta, niin se ei ole kuitenkaan turhaa, se hoitaa meidän uskon elämää.

Joskus ne ajalliset asiat tarvii muunkinlaista apua. Ei siitä evankeliumista niihinkään kyllä koskaan haittaa ole, mutta ne saattaa tarvita muunkinlaista apua ja tukea. Mutta se uskon elämä elää siitä evankeliumista, ja siksi sen hyödyntämiseen ja käyttämiseen kannattaa aina rohkaista, ja siitä itsestäänselvyydestä kannattaa aina puhua. Se evankeliumi on meillä just tänäänkin voimana. Me saadaan uskoa omat synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Kun tähän aikuisten iltaan on kokoonnuttu tämän aiheen ympärille, se ei ole vaan tiedollista pohdiskelua ja keskustelua vaan se on ihan aidosti sitä, että saa omalle sydämelle omistaa sen Jumalan voiman, joka siinä evankeliumin sanassa on, sen voiman joka puhdistaa synnistä ja antaa elämän. Saat sisarnin ja veljeni turvallisesti uskoa omat synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Minäkin haluaisin omalle kohdalle kysyä, että saanko minäkin uskoa omat synnit ja kiusaukset anteeksi. Näin haluan uskoa.