Seurapuhe Oulun RY:llä 17.07.2022 18.31

Isän ja pojan ja pyhän hengen nimeen. Siljenymy vielä sen Jumalan sanan ääreen, jonka luen yhteiseksi puheen ja tutkimisen aiheeksi. Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvusta 17, sen alusta 5 jaetta ja sitten jakeesta 15 ja kesen 22. Sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen.

Koska Abraham oli 90 ja 99 ajastaikainen, Herra ilmestyi hänelle ja sanoi, minä olen Jumala, kaikkivaltias. Vailla koko sydämestäsi minun tahtoni mukaisesti. Niin minä otan sinut liittoon kanssani ja teen suureksi sinun jälkeläistäsi määrän. Abraham heittäytyi kasvoilleen ja Jumala sanoi hänelle, tällainen on liitto, johon minä sinut otan. Sinusta on tuleva monien kansojen kantaisä.

Älköön siis nimesi enää olko Abraham, vaan olkoon se Abraham, koska minä teen sinusta kansojen paljouden isän. Jumala sanoi vielä Abrahamille, vaimasi Saaraita, älä enää kutsu saaraitsi, vaan hänen nimensä olkoon Saara. Minä siunaan häntä ja annan hänen synnyttää sinulle pojan. Minä siunaan häntä. Monet kansakunnat saavat hänestä alkunsa ja hänestä polveutuu kansojen kuninkaita.

Abraham heittäytyi kasvoilleen, mutta naurahti, sillä hän ajatteli, voiko satavuotiaalle miehelle muka syntyä lapsia ja voisiko Saara, joka on yhdeksänkymmenen, vielä synnyttää. Ja Abraham sanoi Jumalalle, kumpa Ismail saisi elää sinun huolenpitoisi alaisena. Jumala sanoi, vaimasi Saara synnyttää sinulle pojan ja sinun tulee antaa hänelle nimeksi Iisak. Minä pidän voimassa liiton myös hänen kanssaan ja se pysyy ikuisesti voimassa hänen jälkeläistensä kanssa.

Ja minä toteutan myös sen, mitä pyysit Ismailin puolesta. Minä siunaan häntä, teen hänet hedelmälliseksi ja annan hänelle suuren joukon jälkeläisiä. Hänestä tulee 12 ruhtinaan isä ja minä teen hänestä suuren kansan. Mutta minun liittoni jatkuu Ismailin kanssa, jonka Saara synnyttää ensi vuonna tähän aikaan. Sanottuaan tämän kaiken Abrahamille Jumala kohosi hänen luotaan pois. Aamen.

Abraham on meille kaikille tuttu raamatun henkilöistä. Usein seuroissa on ainakin mainittu Abrahamin nimi, sillä Abrahamista sanotaan, että hän on uskon esi-isä. Ja ajattelen niin, että tämä nimitys kertoo siitä, kuinka Jumala koetteli paljon Abrahamia ja kuinka Jumala varjeli häntä uskovaisena, niin että se mitä Jumala lupasi, niin sitä Abraham sai todella kauan odottaa inhimillisessä mielessä.

Kaikki muistamme sen, että Abraham sai Jumalalta kutsun hänen ollessaan isänsä ja lähisukulaisten kanssa Harranissa. Jumala sanoi Abrahamille, että lähde isänsä maalta ja suvusta sille maalle, jonka minä sinulle osoitan. Eikä Abraham tiennyt, minne Jumala oli hänet johdattava. Raamatustahan me muistamme varmaan hyvin monet, että se paikka, minne Jumala Abrahamin sitten johti, oli Kanaanin maa.

Kuitenkin tässä yhteydessä on jo hyvä muistaa se, että siellä asui aivan muita ihmisiä, ei ollenkaan Abrahamin sukulaisia. Ja Abrahamin mukana sinne tuli hänen vaimonsa Saara ja Lot. Meille taas tuo Kanaanin maa tuo mieleen Israelin kansan, joka aikanaan sitten sai tulla asuttamaan tuota luvattua maata. Siihen lyhyesti palaamme, jos Jumala suo tämän tekstin yhteydessä.

Abraham oli 75 vuoden ikäinen, kun hän sai Jumalalta tuon kutsun Harranissa. Ja samalla Jumala antoi lupauksen siitä, että hänelle tulee niin paljon perillisiä, kuin tähtiä on taivaalla. Ja tätä lupausta varmasti Abraham paljon ja monta kertaa muisteli yhdessä vaimonsa kanssa, että kun Jumala on tämän luvannut.

Ja Jumala koetteli Abrahamia. Pysyykö Abraham hänelle kuuliaisena? Abraham siis kulkeutui Jumalan johdattamana tuonne Kanaanin maalle. Ja Raamattu sanoo, että Abraham sanoi poikansa Iisakin ja Jaakobin kanssa asuneen teltoissa. Ja se ei siellä ollut pysyväistä asumusta, vaan he elivät paimentolaisena siellä hoitaen omaa karjaansa.

Ja me tiedämme sen Abrahamista esimerkiksi, että Jumala runsaasti siunasi ajallisessa mielessä Abrahamia. Samoin kuin Jumala siunasi myöskin hänen perillisiään. Abrahamia, Iisakia ja Jaakobiahan sanotaan Israelin kansan patriarkoiksi. Sen jälkeen sellaista aikaa, joka oli vedenpaisumuksen jälkeistä aikaa. Aikaa, johon historian kirjoitus jollakin tavalla yltää.

Eli me lähinnä nytkin voimme ajatella, että se oli kyllä todella kauan, kauan sitten. Mutta on hyödyllistä meille tämän päivän Jumalan lapsellekin lukea ja muistella niitä vaiheita, mitä Jumalan lapset ovat saaneet kokea kaikkina aikoina. Siitähän me olemme saaneet oppia ja nähdä sen, kuinka uskomisen asia on aina säilynyt samanlaisena. Ja kaikkien Jumalan lasten uskoa on koeteltu.

Jos me ajattelemme Abrahamin perhekuntaa hänen isäänsä, niin ei hänen isäänsä ollut uskomassa. Ja mä muistelen siitä kuulleni, että myöskin nuorena ei Abrahamkaan ollut uskomassa. Mutta hän sai myöhemmin parannuksen armon. Ja uskovaisena Jumala hänet kutsui sitten tuolle luotulle maalle.

Tuolta ajalta, jolloin Abraham asui Saaran kanssa luotua maata, kerrotaan muun muassa Abrahamin taistelu neljää kuningasta vastaan. Minulla ei tuon ajan historiasta ole kovin paljon käsitystä, mutta ymmärtääkseni sinä aikana nuo valtiot olivat kaupunkivaltioita toisin kuin meidän aikanamme. Niin ei tämä Oulun kaupunki ole oma valtionsa, vaan se on osa Suomea.

Ja siksi siellä oli paljon kuninkaita ja siellä syttyi taistelu, jossa Abraham kuitenkin pääsi voitolle. Siihen liittyy myöhemmässä semmoinen tilanne, että tuo Lot joutui vangiksi, mutta Abraham sai hänet vapautettua. Mutta sitten sellainen tapahtuma tuohon taisteluun tai oikeastaan sen jälkeiseen aikaan liittyen, josta me olemme varmaan monet kuulleet.

Kun Abraham palasi tuosta taistelusta, hän tapasi Saalemin kuninkaan. Ja tuohon Saalemiin liittyy Jerusalemin kaupunkiin ja tuon kaupunkivaltion kuninkana oli siis Saalemin kuningas Melkisedek. Ja Raamattu kertoo siitä, että kun Abraham tapasi sitten tuon Melkisedekin, niin hän, Abraham, tuosta sotasaaliista, mitä hän oli saanut, maksoi ja antoi kymmenykset Melkisedekille. Ja Melkisedek siunasi häntä.

Mutta se, mikä on huomioarvoista tuossa yhteydessä, on se, että Melkisedekistä sanotaan, että hän oli korkeimman Jumalan pappi. Niin uskovainen mies.

Kun aikaa edelleen kului, Jumala uudisti lupauksensa Abrahamille. Ei Jumala ollut unohtanut sitä. Mutta ajattelen niin, että tuon Abrahamin kärsivällisyys varmaan oli monella tavalla koetuksella, kun vuodet kuluivat. Eikä lasta kuulunut. Mutta Raamattu kertoo kuitenkin, että Abraham uskoi Jumalan lupaukseen. Uskoi sen, että kun Jumala oli luvannut, niin se kerran kuitenkin toteutuu.

Siitäkin huolimatta, että hänelle ja Saaralle tuli koko ajan ikävuosia lisää. Ja siis kun Abraham oli Harranista lähtiessään 75-ikäinen ja Saara oli 10 vuotta nuorempi. Niin ainakin meidän tämän päivän ihmisten ajanlaskun mukaan he olivat jo aikaa sitten ohittaneet sellaisen vaiheen, jolloin lapsia voisi syntyä. Mutta Abraham jaksoi luottaa. Ja ajattelen jälleen, että kyllä siinä perheessä Saaran ja Abrahamin välillä käytiin paljon keskusteluja.

Sitten tuossa yhteydessä, jolloin Jumala lupasi, että vahvisti edelleen sen liiton, jonka hän oli Abrahamin kanssa tehnyt. Niin Jumala sanoi Abrahamille, että se sinun pitää tietää, että sinun jälkeläisesi joutuvat olemaan 400 vuotta vieraassa maassa orjina. Mehän olemme sen raamatusta oppineet, että Jumala tietää tulevat asiat.

Monesti on tullut mieleeni Psalmi 139, jossa sanotaan, että ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut. Tässäkin Abrahamin kohdassa näkyy se, kuinka Jumala oli jo suunnitellut edeltä Abrahamin elämän. Abraham antoi lupauksen Abrahamille. Ja Abraham joutui monta kertaa varmaan miettimään sitä, että miten se on, että on jo niin järjenvastainen tilanne, että miten heille voisi lasta syntyä.

Ja tuo ennustus, jonka Jumala ilmoitti Abrahamille, mehän sen tiedämme, että se toteutui. Ja kun Jaakobilla oli kaksitoista poikaa, niin vaikka emme lähde tässä muistelemaan Joosefin elämänvaiheita sen enempää, niin hän tuolla alueella olleen nälänhädän vuoksi Jaakobin huonekunta siirtyi Egyptiin ja eli siellä sitten sen nelisen sataa vuotta.

Ja Raamattu kertoo, että kun sinne tuli sellainen faarao, joka ei Joosefista tiennyt mitään, eikä varmaan välittänytkään tietää, niin kansaa ruvettiin orjuuttamaan. Ja erityisesti orjuuttamisen syy oli se, että Israelin kansa lisääntyi voimakkaasti. Uskovaisiin perheisiin syntyi paljon lapsia.

Ja tuo faarao päätteli, että ei varmaan kestä kauan aikaa, niin ne liittyvät meidän vihollisiimme ja hyökkäävät meitä vastaan. Ja silloin tuo faarao alkoi orjuuttaa kaikkia israelilaisia.

Jumala aikanaan kuuli tuon rukouksen, minkä Israelin kansa jokainen jäsen sydämestä lähetti taivaalliselle isälle, että taivaan isä auttaisi tästä todella vaikeasta elämäntilanteesta. Ja kun tuon Abrahamin sukukunta, noin 70 henkeä, aikanaan siirtyi Egyptin maalle, niin sinä aikana, jolloin Israelin kansa sai sitten lähteä Jumalan määräämänä aikana korven matkalle kohti luvattua maata, niin tuo kansa oli monimiljoonainen.

Tarkempaa tietoahan Raamatusta emme siitä saa, siellä kerrotaan kyllä asekuntoisten miesten ja samalla varmaan naisten lukumäärä, mutta paljon oli kansaa. Ja inhimillisesti ajatellenkin se korven matka oli todella vaikeaa. Tuntuu aivan mahdottomalta se, että kansa lähtee paljain jaloin kulkemaan kohti luvattua Kananin maata.

Sillä Jumala oli niin suunnitellut asiat, että kun tuo Abrahamin sukukunta oli pieni, se oli paimentalaisena Kananin maalla, ja kun se oli kasvanut niin suureksi, niin tarvitsi myöskin suuren asuma-alueen. Ja Jumala oli päättänyt, että Kananin maalle tämä kansa saa tulla asumaan. Sen Jumala oli luvannut Abrahamille ja vahvistanut sen lupauksen myöskin Iisakille ja Jaakobille. Ja näinhän aikanaan tapahtui.

Kun Abraham oli 85 vuoden ikäinen, se oli kulunut kymmenen vuotta siitä, kun he olivat lähteneet Harranista, niin Saara käskee ottaa omaan henkilökohtaiseen orjattarensa Haagarin. Ja selkeästi näkyy se, että Haagar päätteli niin, että ei sitä lasta tule, että ainoa keino, että minulle tulee lapsi, on se, että minun oma orjani sen synnyttää.

Ja niinhän siinä sitten tapahtui, että noin vuoden kuluttua Abrahamilla oli poika, mutta sen pojan äiti ei ollut Saara, vaan Haagar. Ja silloin, kun Haagar alkoi odottaa lasta, niin hän ylenkatsoi Saaraa. Ja Saara sanoo, sekin on Raamatussa merkitty. Saara sanoi miehelle Abrahamille, että tuo Haagar ylenkatsoo minua ja sinä et tee mitään.

Ja Abraham sanoo siihen rauhallisesti, hänhän on sinun orjasi, tee hänelle niin kuin sinä tahdot. Ja silloin Saara karkotti tuon Haagarin ja Haagar lähti pakomatkalle. Tuon koko matkan aikana Jumala puhutteli Haagaria ja sanoi, että se lapsi, joka sinusta syntyy, hänestä tulee suuri kansa.

Mutta tuo syntyvä poika on tylymies. Ja hänen kätensä on kaikkia vastaan ja kaikkien käsi on häntä vastaan. Ja samalla Jumala sanoi, että palaan nyt takaisin emäntäsi Saaran luokse. Ja niin Haagar palaa siihen.

Jaa Abraham oli siis silloin noin 85 vuoden ikäinen, mutta meidän tekstimme, josta lukemani teksti alkaa, kertoo 14 vuoden päästä tulevasta ajasta. Eli Abraham 99 vuoden ikäinen. Ja ei vieläkään ollut lasta Abrahamilla ja Saaralla. Ja Jumala puhutteli silloin jälleen Abrahamia. Nyt oli tullut Jumalan aika, että tuo Jumalan antama lupaus täyttyy.

Ja me muistamme sen, että kun Abraham oli sitten sadan vuoden ikäinen, niin Saara synnytti hänelle pojan, jolle Jumala oli ilmoittanut, että pitää antaa nimeksi Iisak.

Jos me ajattelemme vielä Abrahamin kokemia koettelemuksia, niin ne eivät päättyneet tähän. Lupauksen lapsi oli syntynyt. Mutta Jumala antoi sitten myöhemmin Abrahamille tehtävän, että ota nyt poikasi Iisak ja mene muistaakseni Moorian maalle, ja sinun pitää uhrata poikasi Iisak siellä.

Oli varmasti todella raskas tieto Abrahamille, mutta Abraham oli jälleen kuuliainen. Ja noista tapahtumista, mitä siellä Moorian maalla tapahtui, muistamme sen, että juuri siinä vaiheessa, kun Abraham olisi ollut valmis teurastamaan poikansa, niin enkeli puuttui tapahtumien kulkuun.

Kun Jeesus oli täällä maan päällä, niin hän puhui fariseuksille, joiden kanssa erityisesti Johannes on merkinnyt muistiin monia keskusteluja. Hehän sanoivat nämä fariseukset, että me olemme Abrahamin lapsia. Ylpeilivät sillä, että heidän ei tarvitse sen tähden kuulla ollenkaan, mitä se Jeesus sanoo.

Heillä on niin ylpeänä kantavat sitä perintöä, että heidän isänsä on Abraham. Jeesushan sanoo heille, että jos te uskoisitte Abrahamiin, niin te ette niitä tekoja tekisi. Ja sitten Jeesus sanoi, että Abraham halusi nähdä yhtä ihmisen pojan päivää, ja hän näki sen ja ihastui.

Niin siihen nuo fariseukset sanoivat, että sinä olet tuskin viidenkymmenen vuoden ikäinen, ja muka sanot olleesi ennen Abrahamia. Juuri tuo tapahtuma Moorianmaalla oli sellainen, jossa Abraham, jonka uskoa Jumala oli monesti ja pitkään koetellut.

25 vuotta oli kulunut siitä, kun Jumala antoi lupauksen, että Abrahamille syntyy oma perillinen hänen vaimostaan Saarasta. Tuo aika oli kulunut. Ja kun Jumala niin raskalla tavalla koetteli häntä, että hänen olisi pitänyt oma poikansa uhrata, niin Abrahamille avautuu se, kuinka suuresti taivaallinen Isä on rakastanut meitä luomaansa ihmisiä.

Että me, jotka olisimme omien syntiemme tähden kadotuksen omia, niin Jumala antoikin oman poikansa, Herra Jeesuksen, syntyä tänne maan päällä, ja sovittaa viattomalla elämällään, kuolemalla ja kärsimisellään meidän syntimme. Jeesus, joka oli viaton, niin hänen päällensä Jumala meidän sijastamme heitti, ei vain meidän, vaan koko maailman syntien taakan.

Se oli tuon kovan koettelemuksen jälkeen varmaan ihana hetki Abrahamille, kun hän uskon kautta sai katsella, että hänenkin puolestaan ja hänen perheensä puolesta taivaallinen isä oman poikansa antaa uhriksi.

Me saatamme, kun me ajattelemme tätä Abrahamin elämää, niin me saatamme ihmetellä sitä, että miten se on mahdollista, että Abraham jaksoi uskoa. Kuitenkin me raamatusta saamme lukea sen, että kaikkina aikoina, olipa ajat olleet mitkä tahansa, Jumala on antanut lapsilleen voiman kilvoitella uskomassa.

Evankeliumimmehan on Jumalan voima jokaiselle meille, että me säilyisimme uskomassa. Me olemme saaneet ja saamme kuulla evankeliumia, jossa me saamme uskoa kaikki synnit anteeksi. Ja tuossa evankeliumissa, niin kuin Raamattu sanoo, siinä paistavat taivaallisen isän kasvot.

Raamattu sanoo, että kun opetuslapset kerran kysyivät, että näytä meille isä, niin Jeesushan sanoi, että joka on nähnyt minut, hän on nähnyt taivaallisen isän. Ja toisessa paikassa Raamattu sanoo, että evankeliumi on näkymättömän Jumalan kuva.

Tuossa evankeliumissa me Jumalan lapset saamme nähdä taivaallisen isän leppyisät ja armolliset kasvot sinua ja minua kohtaan. Sitä sai myöskin Abraham ihastella oman elämänsä aikana.

Ja kun me ajattelemme vielä tuota Abrahamille annettua lupausta ja Abrahamin elämää, hänen odottaessaan tuon lupauksen täyttymistä, niin mehän näemme velitä sisäilettä suoraan samalla sen, että sinulle ja minulle taivaan isä on luvannut kerran iankaikkisen armopalkan taivaassa.

Olipa meidän kilvoituksemme lyhyt tai pitkä, se on sen mittainen kuin taivaallinen isä on sen hyöksin nähnyt, niin taivaallinen isä hoitaa meitä lapsinaan, että me säilyisimme uskomassa ja saisimme aina uskon silmin katsella sitä armopalkkaa, mikä on perillä taivaassa odottamassa.

Abrahamhan sai elää pitkän elämän, hän kuoli raamatun mukaan noin 175 vuoden ikäisenä. Ja monista vanhan testamentin ihmisistä Raamattu sanoo, että he kuolivat elämästä kyllänsä saaneena.

On luonnollista, että erityisesti teillä rakkaat nuoret, niin kuin toki meillä kaikillakin on elämänhalu. Mutta sen yli näkyy ennen kaikkea se, että kun me saamme olla uskomassa, niin me odotamme, niin kuin hepreiläiskirjeen kirjoittaja sanoo, sitä kaupunkia, jonka rakentaja ja luoja on Jumala.

Sitä taivaallista Jerusalemia, jossa kerran alkavat karitsan häät. Sieltä ei tarvitse enää palata tänne arkeen. Ei ole enää koettelemuksia, ei ole kiusauksia, ei ole vaaraa langeta syntiin.

Mutta me olemme vielä täällä ajassa, ja kilvoituksen matka jatkuu. Mutta aivan niin kuin tähän päivään asti, sinun ja minun voimana uskon kilvoituksessa on ollut evankeliumi, jossa näkyvät, niin kuin jo sanoin edellä, näkyvät taivaallisen isän leppyisät kasvot.

Niin tuo evankeliumi on myöskin, sen on Jumala luvannut meille jokaiselle päivälle ja jokaiselle hetkelle elämän voimaksi, että me pääsisimme kerran perille.

Meidän edellämme ovat monet meille rakkaat ihmiset, saaneet jo matkansaamassa laskea. Ja kerran koittaa se päivä, jolloin kilvoitus ja taistelu loppuu, ja me saamme avata uudessa isänmaassa, silmämme uudessa isänmaassa taivaassa.

Siksi nytkin, rakas matkaystävä, veljeni ja sisarini, ole turvallisella mielellä. Kaikki sinun syntisi, kiusauksesi ja epäilyksesi ovat anteeksi annetut Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Saat olla turvattu ja vapaa.

Ja minulle, ja myöskin sille matkaystävälle tai sanankuulijalle, joka et vielä ole uskomassa, niin sinulle kuuluu sama kutsu kuninkaan pojan häihin taivaalliseen Jerusalemiin, että sinä saisit tulla täällä maan päällä kilvoittelevan seurakunnan jäseneksi ja pääsisit kerran perille taivaankotiin, sillä se on taivaallisen isän tahto jokaista hänen luomansa ihmistä kohtaan.

Että sinä, joka olet näitä sanoja kuulemassa, saisit myöskin ylentää sydämesi uskomaan aivan kaikki synnit, epäuskon ja kaikki sen hedelmät anteeksi annetuiksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Jumalan sana osoittaa sen, että kun ihminen saa uskon lahjan, niin hänelle tapahtuu sellainen ihmeellinen asia, että jos me otamme vanhan testamentin puolelta tuon kielikuvan kivisen sydämen tilalle tulee lihallinen sydän. Silmät avataan näkemään Jumalan kansa ja korvat avataan opetuslapsen korvina kuulemaan, mitä henki seurakunnille sanoo. Tapahtuu mielenmuutos.

Mehän ihmisinä saatamme, ajattelen niin, että ehkä erityisesti nuori ihminen saattaa tuossa vuodenvaihteen tienoilla tehdä sellaisia uuden vuoden lupauksia, että kun vuosi vaihtuu, niin minä ensi vuoden aikana teen sitä ja sitä ja yritän välttää, että en tekisi sellaista, minkä olen kokenut haitaksi. Monesti me ihmisinä unohdamme ne lupaukset.

Mutta kun Jumala on luvannut, niin tuo esimerkiksi Abrahamin elämä on meille aivan konkreettinen esikuva siitä, kuinka Jumalan antama lupaus pitää. Ja Jumala, joka on kaikkivaltias Jumala ja kaikkinäkevä Jumala, me ihmisinä saamme sitä katsella, kuinka Jumala ilmoitti Abrahamille, että aikanaan sinun jälkeläisesi joutuvat olemaan 400 vuotta orjina.

Jumala sen tiesi. Ja Jumala sen myöskin tuossa tilanteessa Abrahamille edeltä kertoi. Jumalan lupaukset ovat vahvat. Vielä tänäkin päivänä on voimassa se, että omille lapsilleen Jumalan sana sanoo, minä nostan, minä kannan ja minä vien sinut perille.

Jää veljeni ja sisarini uskomaan, synnit ja matkaviat anteeksi, Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Jeesuksen nimessä ja veressä on kaikki synnit anteeksi.

Minä tahtoisin myöskin omalle kohdalle kysyä, saadaan minäkin vielä uskoa omat synnit anteeksi. Minä lupaan näin uskoa yhdessä teidän kanssanne. Jeesuksen nimeen, aamen.

Yhdymme vielä Herran siunaukseen. Herra siunaa meitä ja varjele meitä. Herra kirkasta kasvosi meille ja ole meille armollinen. Herra käännä kasvosi meidän puoleemme ja anna meille sinun rauhasi. Nimessä isän, pojan ja pyhän hengen. Aamen.