Seurapuhe Muhoksen RY:llä 10.07.2022 17.00

Isän, pojan ja pyhän hengen nimeen hiljennymme yhteiseen rukoukseen. Pyhä Jumala, rakas taivaallinen Isä, tänä kauniina iltana, kesäisenä iltana olemme edessäsi kiitollisella sydämellä. Olet siunannut meitä kauniilla säällä ja lämpimällä kesällä. Olemme saaneet viikko sitten kokoontua kansasi suureen juhlaan suviseuroihin. Moni meistä sinne pääsi ja saimme kuulla paljon evankelimin sanaa ja lohdutusta uskollemme.

Jälleen olemme kuitenkin edessäsi sillä rukouksella, että sinä taivaallinen Isä olet henkesi kautta keskellämme. Johdat sanojamme ja avaat pyhä sanasi. Avaa myöskin sydämemme vastaanottamaan, mitä sinä itse kenellekin meille tahdot tänään puhua.

Isä meidän, joka olet taivaissa, pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

Luen puheenaiheeksi erään tämän päivän teksteistä. Se on täällä profeetta Joonan kirjan luvussa kolme, jakeet yksi viiva viisi ja kymmenen ja neljännestä yksitoista. Kuulemme sanat Jeesuksen nimeen.

Joonalle tuli toisen kerran tämä Herran sana: Lähde Niiniveen tuohon suureen kaupunkiin ja julista sille sanoma, jonka minä sinulle puhun. Nyt Joona meni Niiniveen niin kuin Herra oli käskenyt. Niinive oli suunnattoman suuri kaupunki, laidasta laitaan kolme päivän matkaa.

Joona lähti kulkemaan kaupungista ensimmäistä päivän matkaa ja huusi: Enää neljäkymmentä päivää, sitten Niinive hävitetään. Sen kuultuaan Niiniven asukkaat uskoivat Jumalaan. He julistivat paaston. Niin ylhäiset kuin alhaisetkin tukeutuivat säkkivaatteeseen. Jumala näki, että he kääntyivät pahoilta teiltään. Niin hän muutti mielensä eikä sallinutkaan onnettomuuden kohdata Niiniveläisiä, vaikka oli sanonut tuhoavansa heidät.

Joona pani tämän kovin pahakseen ja suuttui. Hän rukoili Herraa ja sanoi: Voi Herra, enkö minä tätä sanonut, kun olin vielä omassa maassani? Siksi minä ensiksi lähdin pakoon Tarsisiin. Minä tiesin, että sinä olet anteeksi antava ja laupias Jumala. Sinä olet kärsivällinen ja sinun hyvyytesi on suuri. Sinä olet aina valmis luopumaan rangaistuksesta, jolla olet uhannut. Ota nyt, Herra, minun henkeni. Parempi minun on kuolla kuin elää.

Mutta Herra sanoi: Onko sinulla mitään syytä olla suutuksissa? Joona meni ulos kaupungista ja jäi sen itäpuolelle. Siellä hän kyhäsi itselleen oksista katoksen, asettui sen alle suojaan ja odotteli nähdäkseen, miten kaupungille kävisi.

Silloin Herra Jumala pani risinikasvin kasvamaan Joonan yläpuolelle varjoksi hänen päänsä päälle ja helpottamaan hänen murheellista oloaan. Ja Joona iloitsi kovin tästä risinikasvista. Mutta seuraavana päivänä aamun koitteessa Jumala antoi madonkullan purra risinikasvia niin, että se kuivettui.

Auringon noustua Herra pani kuuman itätuulen puhaltamaan ja aurinko paahtoi Joonan päähän niin, että hän oli nääntymäisillään. Silloin Joona olisi tahtonut kuolla ja hän sanoi: Parempi minun on kuolla kuin elää.

Mutta Jumala kysyi Joonalta, onko sinulla mitään syytä olla suutuksissa risinikasvan tähden? Joona vastasi: Kyllä on, tahtoisin kuolla.

Herra sanoi: Sinä suret risinikasvia, vaikka et ole nähnyt vaivaa sen vuoksi, etkä ole sitä kasvattanut. Yhden yön se vain eli, yhden yön jälkeen se kuihtui pois. Enkö minä säälisi niin nimeä tuota suurta kaupunkia? Siellä on enemmän kuin 120 000 ihmistä, jotka eivät pysty edes tekemään eroa oikean ja vasemman käden välillä, ja lisäksi paljon eläimiä. Aamen.

Herra, Jumala, kysyi Joonalta kaksi kertaa: Onko sinulla syytä olla suutuksissa? Niinpä minäkin aloitan tämän puheeni tällä kysymyksellä sinulle, sanankuulija: Onko sinulla syytä olla suutuksissa? Minua ainakin on suututtanut. Kun olen seurannut maailman uutisointia, rikki pommitettuja taloja, murskautuneita ihmisiä ja lapsia sodan keskellä, niin kyllä minua on äärettömästi suututtanut.

Luulenpa, että näinä kuukausina ja ihan näinä päivinäkin moni on kysynyt, miksi Jumala sallii. Kauanko Jumala sallii? Niiniven kaupunki oli kuuluisa pahuudestaan. Kuuluisa siitä, että siellä viholliset tuhottiin armottomasti. Se oli sotaisa kansa ja kuuluisa siitä, että siellä oli väkivaltaa. Mutta myöskin sitä hillittömyyttä, jota tämänkin ajan keskellä paljon näemme tiedotusvälineistä. Hillittömyyttä, joka johtuu moraalin puutteesta. Jossain eletään niin kuin ihminen vain voi elää, juuri sillä tavalla kuin hänen omat viettinsä ja halunsa häntä johdattavat.

Tuskinpa tuo Niiniven kaupunki ja sen elämä kovinkaan paljon eroaa siitä, mitä tässä ajassakin me näemme ympärillämme. Joudumme kohtaamaan ja lukemaan pahuutta, silmitöntä pahuutta. Ja väkivaltaa pursuava maailma kuohuu meidän ympärillämme.

On kuitenkin niin, niin kuin oliko se Salomon saarnaaja sanoi, että kaikella on määrätty aika. Ja kaikella, mitä taivaan alla aljetaan, on heidän hetkensä. Niin julmaa hallitsijaa, kansanjohtajaa ei tämän maailman keskellä ole ollutkaan, etteikö se ole kohdannut aikanaan myöskin loppuunsa.

Joona, pikkuprofeetaksi sanottu tai joukkoon kuuluva, saa vaikean tehtävän. Hänet lähetetään suunnattoman suureen, niin kuin täällä sanotaan, Niiniveen kaupunkiin, jonka läpi kulkeminen kestää kolme vuorokautta lähetysmatkalle.

Täällä on teitä veljiä, ja itse asiassa koko Jumalan lapsijoukkohan on lähetysmatkaa tekeviä uskovaisia. Joskus sitä lähetysmatkaa tehdään sukulaisten keskellä, joskus naapureitten keskellä, joskus oman perheenkin keskellä. Ja mitä mieltä te olette, tai mihinkä tulokseen te olette tulleet, onko se tuo lähetysmatkan tekeminen ja sille lähteminen helppo asia? Ainakin oman kokemukseni mukaan se on tuntunut enimmäkseen vaikealta.

Ja onpa sellaisiakin kokemuksia, ainakin minulla, että kun olen sitten jotakin pyrkinyt jossakin tilanteessa sanomaan, niin minä olen jälkeenpäin harmitellut kauan aikaa, että jopa se tulikin niin huonosti hoidettua ja niin jotenkin taitamattomasti aloitettua, että ei ole kummakaan, että se epäonnistui.

Eivät ne uskoneet. Joona lähetetään lähetysmatkaa tekemään tuohon kaupunkiin, joka oli kuuluisa pahuudestaan ja jonka pahuus oli tullut, niin kuin kaikki tässä maailmassa, Jumalan tietoon. Mutta Joona päättää, niin kuin hyvin muistamme, että en lähde. Hän lähtee aivan toiseen suuntaan, Tarsisin kaupunkiin.

Nyt minulla ei ole tuo teksti edessä, luen tästä kirkokäsikirjan tekstistä. Toiseen suuntaan, aivan toiseen suuntaan Joona päättää lähteä. Ajattelet, että en minä lähde. Myöhemmin paljastuu syykin, joka oli vähän erilainen, mitä ainakin minä itse ajattelin.

Niin se Joona siinä sanoo. Ja Jumala näkee ja tietää Joonan matkat ja retket ja näkee, että Joona, sinä olet menossa väärään suuntaan. Ja merellä tulee myrsky. Ja niin kuin muistatte, laiva joutuu myrskyyn ja Joona ja koko laivan miehistö ovat hätää kärsimässä. Ja Joona nukkuu kaikessa rauhassa laivan pohjalla ja laivan kapteeni tulee herättelemään: Herää, sinäkin rukoilemaan Jumalaasi.

Ja ihmetellään, mikä syy on, että joudutaan tähän myrskyyn. Ja niin kuin muistamme, Joona kertoo sitten, että minä olen oikeasti pakomatkalla. En minä ole saarnamatkalla, vaan minä olen pakomatkalla. Minä olen menossa toiseen suuntaan, minne minun piti mennä.

Ja sitten Joona heitetään, niin kuin hän itse sanoikin, että minun syytä tämä kaikki on. Heittäkää vain minut ulos laivasta, niin myrsky laantui ja niin laantuikin. Ja Joonan nielaisee suuri kala. Ja hän on kolme päivää ja kolme yötä siellä valaskalan vatsassa. Muistaakseni jossakin käännöksessä sanotaan valaskalan vatsassa.

Mutta ei Joona ollut siellä yksin. On lohdullista tietää ja muistaa, veljet ja sisaret, että vaikka Joona oli tottelematon Jumalan käskylle, niin tuo aika kolme päivää ei mennyt Joonalla hukkaan siellä valaskalan vatsassa. Sillä hän löytää vanhan testamentin psalmeja.

"Syvyys huutaa syvyydelle, kun sinun koskesi pauhaavat, kaikki sinun tyrskysi ja aaltosi ovat vyöryneet ylitseni." Psalmi 42.

"Herra, sinä pelastit minun sieluni tuonelasta, sinä herätit minun henkiin hautaan vaipuvien joukosta."

Ja sitten vielä eräs psalmi, jota Luther selittää mielenkiintoisesti. Ennen kuin luen tämän Lutherin selityksen, kysyn teiltä, kuunnelkaapa tämä psalmi. Miten te tätä selittäisitte?

Näin kuuluu tämä psalmi: "Uhraa Jumalalle kiitos ja täytä lupauksesi korkeimmalle." Psalmi 50:14.

Ja nyt sitten tämä Lutherin selitys tälle psalmille. Martin Luther selittää, että korkeimmalle annettu lupaus tarkoittaa sitä, että olemme luvanneet pitää yksin häntä Jumalanamme. Lupauksen täyttäminen ei ole mitään muuta kuin Herran tunnustamista, ylistämistä, hänestä saarnaamista, hänen kunnioittamistaan ja palvelemistaan.

Enpä olisi osannut selittää tuota oikein. Nämä olisin jotakin muuta varmaan ajatellut. Ja on mukava, että meillä on näitä Lutherin selityksiä sekä psalmeihin että muihinkin raamatunkohtiin.

Lue vielä, kun se oli itselle ainakin mielenkiintoinen ja opettavainen: Korkeimmalle annettu lupaus tarkoittaa sitä, että olemme luvanneet pitää häntä yksin Jumalanamme. Lupauksen täyttäminen ei ole mitään muuta kuin Herran tunnustamista, ylistämistä, hänestä saarnaamista, hänen kunnioittamistaan ja palvelemistaan.

Olipas Joonalla hyvä psalmi tuolla valaskalan vatsassa. Ja kun hän sitten tätä psalmia on opetellut ja ajatellut, mitä se tarkoittaa nyt tämä Herran ylistäminen ja saarnaaminen, niin Joona joutuu ja tulee valaskalasta oksennetuksi maalle.

Ja sitten Herra toisen kerran lähettää: Lähde Niiniveen tuohon suureen kaupunkiin ja julista siellä, että minä olen nähnyt sen pahuuden ja rankaisen sitä.

Olemme niin kuin kerroin, kuinka moni teistä lapsista pääsi suviseuroihin. Nyt lapset voitte viitata. Oliko moni suviseuroissa? Eikös ollut aika lämmin? Ja oli niin lämmin, että teltassa oli vähän uuvuttavaakin kuunnella puheita ja vaikka vähän missä tuntui, että onpas täällä kuumaa. Ja että piti aivan itseään virkistellä, että niin mehän tultiin seuroihin eikä aurinkoa ottamaan.

Ja kyllä se on hyvä, että Jumalan kansa pysähtyy eri paikkakunnille suviseurojansa pitämään. Se nimittäin on lähetysmatka, eikö vaan? Laajasti kerrottiin tiedotusvälineistä Jumalan kansan juhlasta, jota vietettiin siellä Lopella ja tulevinakin vuosina eri paikkakunnilla.

Kannattaa Jumalan kansan kokoontua ja järjestää tämä seurasanoma niin, että se kuuluu laajalle. Huomasin teillä tuolla Sakahtin puolella, että teillä on niin sanotusti pelit ja vehkeet, että täältä varmaan tulee silloin tälle nettilähetyksiä milloin mihinkin, että voi kuunnella muhoksen ulkopuolellakin seuralähetystä.

Ja niin tuo Joona lähtee saarnaamaan. Oulussa ainakin jossakin vaiheessa ennen sen laajenemista oli noin satakunta ihmistä. Nyt siellä on varmaan paljon enempi. Miten se on, veljet ja sisaret? Miltä se tuntuisi huomenna lähteä tuolta Oulun laidalta saarnaamaan? Vielä neljäkymmentä päivää ja Oulu hukkuu. Oisko paljon saarnamatkalle lähtiöitä?

Jumala antaa Joonalle niin vaikean tehtävän, että toisaalta me ymmärrämme nuo Joonan vastustelut. Mutta Joona lähtee ja alkaa saarnata niiniveläisille parannusta. Ja niin tapahtuu ihme. Kun Joona saarnaa, enää neljäkymmentä päivää ja sitten Niinive hävitetään. Sen kuultuaan Niiniven asukkaat uskoivat Jumalaan. He julistivat paaston, niin ylhäiset kuin alhaisetkin, ja pukeutuivat säkkivaatteeseen. Ja Jumala muutti mielensä eikä sallinutkaan onnettomuuden kohdata niiniveläisiä.

Yleensähän tapahtuu niin, että taisi tulla suviseuroistakin jollekin ainakin sellaisia terveisiä, että joku on saanut parannuksen armon. Mahdotteko kuulla tällaisia ilouutisia? Minä kuulin eilen. Ei suviseuroista, vaan eräältä sukulaiselta.

Jumala, jonka äidin minä muistan vuosikymmeniä sitten surullisena minulle puhumaan, että minä en oikein millään meinaa jaksa ymmärtää, että tästä minun suuresta lapsijoukosta on niin moni epäuskoinen. Ja hänelle oli se asia, jota hän suri tavattomasti.

Ja nyt tuo saman perheen uskovainen sisar sanoi, että ennen kuolemaansa usea oli saanut parannuksen armon. Eipä se äiti osannut arvata, että kun hän on jo multien alla, niin hänen lapsensa muistavat, mitä se äiti ja isä puhui, ja saivat parannuksen armon. Sehän on meille sellainen ilouutinen, eikö vaan.

Mutta nyt kun Joona saa kuulla, että Jumala muuttaa mielensä eikä sallinutkaan onnettomuuden kohdata niiniveläisiä, niin Joona suuttuu. Miksi se Joona mahtoi suuttua? Sitä ei ole tähän kyllä kirjoitettu, mutta voisimme asettua Joonan asemaan.

Ja kun hän on siellä huutanut isoon ääneen parannussaarnaa ja sanonut, että Jumalan tuho koittaa, ja ei koitakaan, niin se pikkuprofeetta on vielä pienempi profeetta. Nimittäin ihmiset pakkaavat, kun ne ehkä moni herää ja saa parannuksen armonkin, niin Jumalan sana on osoittanut, että eivät ne kaikki kuitenkaan pysy.

"Suo Jeesus rakkaani, mun pitää liittoni," lauletaan eräässä virressä. Tätä ei kylläkään kerrota, mutta kyllä se Joonan profeetan virka, ainakin hänen omassa mielessään, kokee jonkinlaisen kolauksen.

Minkälainen profeetta sinäkin olet? Joonan näyttää nimittäin paremminkin ajattelevan niin, että tuo Niiniven kaupunki joutaakin tuhoutua. Mitäpä hän on niin paha ja kuuluisa pahuudestaan, se joutaakin tuhoutua.

Nyt minä palaan siihen ihan alkuun. Kun sinä olet lukenut näitä surkeita uutisia, niin mitä sinä olet ajatellut? Onko ollut sellainen mieli, että saisivatpa nuo tuhoajat parannuksen armon, vai onko jotakin muuta ollut mielessä? Minulla on nimittäin ainakin muuta: Joutasivat maistaa omaa lääkettään.

Sellainen meille ihmisille helposti tulee mieleen. Ja Joona suuttuu, ja Jumala kyselee Joonalta: Miksi olet suutuksissa? Jumala, niin, oletko sinä kenellekään suuttunut? Nyrjäyttänyt mieltäsi? Teitä on täällä vanhempia, isiä ja äitejä. Onko tullut suututtua lapsille? Minä ainakin olen.

Sitten minä kysyn seuraavaksi, että onko tullut suututtua aivan turhastakin? Minä ainakin olen. Me olemme ihmiset sellaisia turmeluksen kantajia, että me suutumme toisillemme.

Oli kai siellä opetuslasten joukossakin tällaista tapahtunut, koska Pietari kysyy: Herra, kuinka monta kertaa minun pitää veljelleni, joka rikkoo minua vastaan, antaa anteeksi? Onko seitsemässä kerrassa kyllä?

Ja kaunaisia ajatuksia saattaa nousta toista ihmistä kohtaan. Ja niin saattaa käydä, että nuo kaunaiset ajatukset valtaavat mielen, keräävät ympärilleen lisäkaunaisia ajatuksia. Ja meille saattaa käydä niin, että meistä tulee niin kuin Israelin kansasta napisevia, jotka lähtivät kerran Egyptin maasta Mooseksen johtamina kohti luvattua maata, he rupesivat napisemaan: "Meidän sielumme suuttuu tähän huonoon ruokaan," he sanoivat. "Miksi sinä toit meidät tänne korpeen kuolemaan? Parempi olisi kuolla Egyptissä, eikö siellä olot hautajaiset?"

Joona suuttuu ja Jumala alkaa kyselemään Joonalta. Ja sitten Joona vastaa: Voi Herra, enkö minä tätä sanonut, kun olin vielä omassa maassani? Siksihän minä ensiksi lähdin pakoon Tarsisiin. Minä tiesin, että sinä olet anteeksi antava Jumala. Sinä olet kärsivällinen ja sinun hyvyytesi on suuri. Sinä olet aina valmis luopumaan rangaistuksesta, jolla olet uhannut. Ota nyt, Herra, minun henkeni. Parempi minun on kuolla kuin elää.

Mutta Herra sanoi: Onko sinulla mitään syytä olla suutuksissa? Voi, Joona Parka.

Ja niin me joudumme itsemmekin lukemaan tähän Joonan veljeksi ja sisareksi. Kyllä me löydämme napiseviksi Jumalan johdatusta vastaan.

Sellainenkin virsi on tehty meille ilmoista puhuville, jotka välillä ajattelemme, että onpa mukavan lämmintä ja onpa liian kuuma ja onpa liian sateista. Ja Jumala saa paljon neuvoja ihmisiltä. Hän säät ja ilmat säätää ja aallot tainuttaa. Ja hyisen hallan häätää ja viljan vartuttaa. Hän onneen meidät ohjaa, jos joutuu johdantaan sen rakkauden pohjaa, ken pystyisi koskaan tutkimaan.

Joona on nyt Jumalan koulussa ja tunnin aihe on ansaitsematon armo. Oletko sinä ollut Jumalan koulussa? Mitä tarkoittaa ansaitsematon armo? Minä luulen, että kaikki olemme olleet, sillä meillähän on tämä armo aivan armosta. Ansaitsematon. Me emme ole mitenkään voineet sovittaa syntejämme. Jeesus Kristus on kaikki tehnyt puolestamme.

Ja Jumala alkaa Joonalle opettamaan. Hän kasvattaa risinikasvin, mutta seuraavana päivänä toimittaa madon niin, että tuo kasvi kuolee. Joona on entistä surkeampi. Parempi minun olisi kuolla kuin elää.

Ja jälleen Jumala kysyy, onko sinulla mitään syytä olla suutuksissa risinikasvin tähden? Joona vastasi: Kyllä on, tahtoisin kuolla.

Ansaitsematon armo tulee erityisesti esille tuhlaajapoikavertauksessa, jossa kaikki sat tuhlannut tulee isän kotiin. Isä rientää tuota tuhlaajapoikaa vastaan, ja hänen ylleen puetaan juhlavaatteet: "Tuokaa pian ne parhaat vaatteet ja pukekaa hänen ylleen."

Ja vanhempi veli on kaunainen. Vanhemmalle veljelle oli nimittäin kertynyt sellaista, jota uskovaiselle ei saa kertyä: omaa ansiota. "Niin monta vuotta minä palvelen sinua, enkä ole koskaan käynyt sinun käskyäsi ylitse," sanoo vanhempi veli.

Mutta nyt tämä sinun poikasi tulee, joka on kaiken omaisuutensa uhrannut hurskaudessa, niin sinä annat tappaa syöttövasikan ja järjestät juhlat.

Kuinka surullista onkaan tapahtunut silloin sydämessä, jos meillä loppuu armo toisiamme kohtaan, jos meillä loppuu armo rikkonutta kohtaan.

Jos jäljellä on vain Daavidin mieli, joka oli itse paljon rikkonut, kun profeetta Naatan tulee häntä nuhtelemaan sen tutun vertauksen kautta, rikkaasta miehestä, joka teurastaa köyhän ainoan karitsan pitoruuaksi vierailleen. Daavid sanoo: "Se mies on kuoleman oma."

Lieneekö meilläkin uskovaisina taipumusta nopeasti antaa tuomio erilaisista tilanteista? Kuinka paljon tarvitaankaan sitä Herran Jeesuksen opetusta, joka on erässä tämän päivän evankeliumitekstissä: Olkaa valmiit armahtamaan.

Sehän tarkoittaa sitä, että jo silloin, kun tuo toinen on rikkonut, ennen kuin tuo asia tulee edes puheeksi, meillä olisi sellainen mieli, että minä olen ja tahdon olla valmis armahtamaan ja antamaan anteeksi.

Kodissakin tarvitaan paljon armollisuutta. Puolisot tarvitsevat sitä toisiaan kohtaan. Lapset kaipaavat sitä, ja me vanhemmat vasta tarvitsemme sitä lapsiltamme armollisuutta.

Kuinka hyvä ja lohduttavaa on kuulla vanhempana sitten lapsilta, kun on kysynyt, että onko tämä jäänyt paljon niitä huonoja asioita mieleen, että ne sanovat, että onhan me annettu ne anteeksi. Onhan niitä pyydetty ja annettu anteeksi niin, että niitä ei enää vuosikymmentenkin jälkeen lähdetä uudestaan kaivamaan esille, vaan että Jumalan armo saa kodissa vaikuttaa, pestä puhtaaksi, ja että meillä on armollinen mieli toinen toisiamme kohtaan.

Jumalan valtakunnan tuntomerkki on rakkaus. Jeesus sanoo, että teidät siitä tunnetaan minun opetuslapsikseni, että te rakkauden keskenänne pidätte. Siihen sisältyy sekin, josta apostoli kirjoittaa, että antakaa anteeksi, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Kristus on antanut teille anteeksi, niin myös tekin tehkää.

No, tarkoittaako tämä sitä, että ne huonot asiat silotellaan ja peitetään niin sanotusti maton alle? Eihän tämä siihen ohjaa, koska Joonakin pantiin saarnaamaan parannussaarnaa.

Mutta se, mikä Joonalla tuossa työssä näyttää unohtuneen, oli se, josta hän kyllä tiesikin, että Jumala on armollinen. Jumala armahti, mutta Joonan piti tehdä siinä, tai Jumalan piti tehdä Joonan sydämessä työtä.

"Sinä surit risinikasvia, vaikka et ole nähnyt vaivaa sen vuoksi, etkä sitä kasvattanut. Yhden yön se vain eli, yhden yön jälkeen kuihtui pois. Enkä minä säälisi Niiniveä, tuota suurta kaupunkia. Siellä on enemmän kuin 120 000 ihmistä, jotka eivät pysty edes tekemään eroa oikean ja vasemman käden välillä, ja lisäksi paljon eläimiä."

Kun Herra Jeesus kertoo vertauksen Jumalan rakkaudesta, niin se on niin suuri, että se lähtee yhden ihmisen perään, yhden kadonneen lampaan perään. Se etsii yhtä kadonnutta lanttia. Jokainen ihminen on nimittäin kallisti lunastettu.

On hyvä muistaa, kun me näemme niin sanotun laitatien kulkijan tuolla milloin missäkin, palautan mieleeni erään Venäjän lähetysmatkan. Selvästihän oli tällainen laitatien kulkija, kun me siinä aseman kahviossa söimme jotakin pientä purtavaa, niin tuo ihminen pysähtyy siihen kohdalle katsomaan.

Ja sitten, mitä meillä jää, niin hän kopistaa siihen laukussa olevaan pieneen pussukkaansa lautaselta ja lähtee pihalle. Ja kun menemme, niin hänellä on sitten joku kaveri, jonka kanssa hän on jakamassa.

Meidän on helppo, eikö vaan, mitata ihmisarvoa niin sanotun laitatien kulkijan ja elämässään syville vesille joutuneen ihmisen ja niin sanotun tavallisen ihmisen välillä ja arvottaa ihmistä sen mukaan, mitä hän on ehkä elämässään saavuttanut.

Mutta hänestäkin, tuosta laitimmaisesta, on maksettu yhtä kovaa hinta kuin yhteiskunnan tukipylvästä. Täsmälleen sama hinta. Jeesuksen Kristuksen veri on vuotanut hänenkin tähtensä ja hän on yhtä arvokas.

Ja siksi, veljet ja sisaret, on tärkeää, että kun meillä täällä Jumalan lasten joukossa on hyvin monenlaista ihmistä, niin kuin tiedämme, että meidän arvonantomme riittää myöskin vaatimattomaan elämään. Palautuu mieleen sekin, kun oli arvosteltu eräälle veljelle, että teille kelpaa kaikki puliukotkin. Hänellä Jeesuksen nimessä ja vedessä on synnit anteeksi.

Hänellä ilmeisesti oli tieto, että joku tällainen poloinen oli saanut parannuksen armon, että teille sitä kelpaa kaikki. Niin tuo veli oli sanonut, että kuule, sitä puliukostakin on maksettu Jeesuksen veren hinta. Jumalan poika on kuollut kaikkien edestä. Ei yhteiskunnan tukipylväitten näkyvien hahmojen edestä, vaan Herra Jeesus on kuollut kaikkien ihmisten edestä. Sinun ja minun.

Niin, että tässä Jumalan valtakunnassakaan ei ole yhtään niin kurjaa ihmistä ja niin vaatimatonta ihmistä, etteiköhän olisi täysiarvoinen Jumalan edessä. Vielä silloinkin, kun hänessä on syntiä niin kuin meissä kaikissa on.

Armahtakaa on tämän päivän ytimekäs kehoitus. Kysynkin lopuksi, jota voimme jäädä itse kukin miettimään: Minullakin on kyllä ajatus tähän kysymykseeni, kun kysyn itseltäni ja sinulta, kenet sinä armahtaisit tänään? Kenelle sinä osoittaisit armollisuutta? Olisit valmis armahtamaan.

Jumala nimittäin armahtaa syntisiä ihmisiä, myöskin tänä iltana näihin seuroihin tulleita meitä poloisia, jotka joudumme tätäkin lyhyttä sanaa armahtakaa yhä uudelleen ja uudelleen opettelemaan. Jumala armahtaa tälläkin hetkellä jokaisella syntinsä tuntevalla, niin kuin meillä sitä on, on Jumalan armo omanamme.

Veljet ja sisaret, on lupa uskoa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Rauhaan, vapauteen ja iloon asti. Voimaksi tähän lyhyen ja ytimekkääseen kehotukseen pyydän itsellenikin: Saanko uskua omat syntini anteeksi? Näin tahdon, ja se opettaa Jumalan armosta. Se antaa voimaa lähimmäisen kohtaamiseen. Se antaa voimaa sille, että me olemme valmiita armahtamaan toisiamme.

Jeesuksen nimeen. Aamen.

Hiljennymme Herran siunaukseen.

Herra, siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä. Herra, valistakoon kasvonsa meille ja olkoon meille armollinen. Herra, kääntäkoon kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan. Isän ja pojan ja pyhän hengen nimeen. Aamen.