Ranuan opistoseurat/Seurapuhe Ranualla 29.07.2022 17.30

Sisaret ja veljet, sanankuulijat, seuravieraat, täällä, entä siellä laitteittenne ääressä, missä lienettekin yhtä ja samaa seurakuntaa. Seuratunnus on, minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Siis tulevaisuuden ja toivon.

No mitäpä ajattelet, kun katsot tulevaisuuteen? Ukrainan sota. Ei ole käsitystä, miten se saadaan loppumaan. Pandemiat, ilmastonmuutos, uhkakuvia on. Alkuviikosta pidimme lastenlapsillemme leiriä, niin siellä saunalauteilla istui sellaisia kymmenlaisia. Kymmenenvuotiaita pojan kosseja, ne minä kysyin, että pelottaako teitä tulevaisuus? Onko turvatonta? Niin nuo pojat, aika kuin yhdestä suosta jo yhtä aikaa, sanoisivat, että ei pelota. Ei pelota.

Pelottaako sinua? On sellainen sanonta, että niin kauan kuin on elämääni, on toivoa. Me toivotamme, toivottavasti paranet. Toivottavasti pääset kouluun. Toivottavasti löydät puolison. Toivottavasti kaikki menee hyvin.

Sitten Paavali sanoo korintilaisille, että jos me olemme panneet toivomme vain tähän ajalliseen elämään, me olemme säällittävimpiä kaikkia muita ihmisiä. Aimoveli totesi saarnassaan, että ovatko nämä iankaikkisuusasiat jääneet vähän nyt taka-alalle, ja meidän huomioimme kiinnittyy liiallisesti. Liiallisesti. Vähän aikaa.

Siis minä kysyn tätä itseltäni. Tulenko ajatelleeksi, mistä toivosta itse asiassa on kysytty? Nimittäin, hebrealaisessa kirjassa sanotaan, että se meidän toivomme ankkuri on valiverhon tuolla puolella. Siis meidän toivomme ankkuri on valiverhon tuolla puolella.

Niin kuin tiedätte, tie on auki taivaaseen. Kristus on kulkenut ylimmäisenä pappina. Valiverho on auki ja taivas on auki. Tie on auki taivaaseen. Ja meidän toivomme ankkuri on... On tuon valiverhon tuolla puolen.

Että kun me puhumme tulevaisuudesta ja toivosta, niin me puhumme silloin tietenkin siitä, mikä on tällä ajassa, mutta myöskin siitä toivosta, mikä on ikuisuudessa.

Miksi minä tällaisen aiheen valitsin? En halua dramatisoida, mutta minun tekstin valintaani vaikutti se, että noin kaksi kuukautta sitten minä kävin... Lähinnä kuolemaan. Ajoin sellaisen kolarin, että kun ambulanssista hyrräisin ja sairaalassa makasin niin... Ajatuksissani kysyin, että entäpäs jos en olisikaan herännyt? Missä on minun toivoni? Ja missä on minun tulevaisuuteni?

Olisi kuulkaa niin yllättävä asia. Täysin tietämättä, yllättäen... Tapahtuu sellaista, joka on täysin poissa minun hallinnastani ja... Minä olisin voinut kuolla. Siksi tämä teksti.

En halua dramatisoida, mutta nämä pysäyttävät meitä ja minä nyt ajattelen, että minä olen kiitollinen. Ja minä olen kiitollinen siitä kokemuksesta, joka minulla on.

Mutta teksti, jonka ajattelin lukea, tämä on pitkä. Liittyy nimittäin tähän... Tessalonikalaisessa kirjassa, ensimmäisessä Tessalonikalaisessa kirjassa, neljännessä luvussa, siitä alkaen, ja osin viidennen luvun puolella. Tämä on pitkä teksti, mutta kuunnelkaa vaan.

Tämä on luettuina. Tämä jo avaa aivan kuin uutta ja rohkaisevaa näköalaa meille, jotka elämme tässä ajassa ja näiden uhkakuvien keskellä.

Paavali sanoi siis näin. Tahdomme, veljet, teidän olevan selvillä siitä, mitä tapahtuu kuoleman uneen nukkuville, jotta ette surisi niin kuin nuo toiset, joilla ei ole... toivoa.

Jos kerran Jeesus on kuollut ja noussut kuolleista niin kuin me uskomme, silloin Jumala myös on Jeesuksen tullessa tuova pois nukkuneet elämään yhdessä hänen kanssaan.

Ilmoitamme teille, mitä Herra on sanonut. Me elossa olevat, jotka saamme jäädä tänne siihen asti, kun Herra tulee, emme ehdi pois nukkuneiden edellä.

Itse Herra laskeutuu taivaasta yli enkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina.

Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan.

Näin saamme olla hänen... aina Herran kanssa. Rohkaiskaa siis toisiaanne näillä sanoilla.

Aikamääristä ei teille tarvitse kirjoittaa, veljet, sillä te tiedätte itse aivan hyvin, että Herran päivä tulee kuin varas yöllä.

Juuri kun ihmiset sanovat, kaikki on hyvin, ei mitään hätää, tuho kohtaa heidät äkkiä varmaamatta niin kuin synnytyspoltot raskastavat, kun he eivät olekaan olevat naisen. Eivätkä he pääse pakoon.

Mutta te, ystävät, ette elä pimeydessä. Eikö tuo päivä pääse yllättämään teitä kuin varas? Te kaikki olette valon ja päivän lapsia.

Me emme kuulu yölle, emmekä pimeydelle. Emme siis saa nukkua niin kuin muut, vaan meidän on valvottava ja pysyttävä raittiina.

Ne, jotka nukkuvat, nukkuvat yöllä. Ne, jotka juovat, ovat juovuksessa yöllä. Mutta meidän, jotka kuulumme päivälle, on pysyttävä raittiina.

Meidän on pukeuduttava uskon ja rakkauden haarniskaan ja otettava kypäräksemme pelastuksen toivo.

Jumala ei ole tarkoittanut, että saisimme osaksemme vihan, vaan että pelastuisimme Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa.

Kristus on kuollut puolestamme, jotta saisimme elää yhdessä hänen kanssaan. Olimmepä valveilla tai kuoleman unessa.

Rohkaiskaa ja vahvistakaa siis toinen toistanne. Ja niinhän te teettekin. Aamen. Aamen.

Rohkaiskaa. Ja vahvistakaa siis toinen toistanne. Nyt päästään taivaaseen. Jumalan lapsille on luvassa taivas.

Veljet ja sisaret. Tämä maailmassa eläminen on vain väliaikaista. On tilataista. Meidän matkamme kulkeutuu kohti sitä päivää, jossa Kristus tulee.

Ja se mitä tässä haluttiin nyt kertoa Tessalonikalaisille, niin se on nyt kerrottu meille. Että tämä tieto aivan kuin rohkaisisi meitä elämään tässä ajassa ja iloitsemaan elämisen lahjasta ja uskon lahjasta.

Mitä tapahtuu kuoleman uneen nukkuville? Meille on hyvin tyypillistä, että kun joku kuolee, niin meitä kiinnostaa aivan ymmärrettävästi se, että no mihin hän kuoli ja minkälainen oli loppu ja kuinka vanha hän oli ja olisiko voitu vielä auttaa ja niin edelleen. Kiitos. Kiitos. Kiitos.

Lohduttakoon siis meitä nämä Tessalonikalaiskirjeen sanat. Mitä tapahtuu kuoleman uneen nukkuville? Siis kun Jumalan lapsi kuolee, hän itse asiassa nukahtaa.

Meidän lapsenlapsamme kuoli yhdeksänvuotiaana syöpään. Ja sitten aivan viime metriillä hän esitti. Hän esitti isälleen kysymyksen. Kun hän ikään kuin aavisti lähtönsä.

Niin hän kysyi isältään, että isä, että kun ihminen kuolee, niin kauanko menee sitten siihen aikaan, kun toiset tulevat taivaaseen?

Siis tuo poika askaroi sitä, että kun ihminen kuolee, niin kauanko hän joutuu aivan kuolemaan? Hän alkoi olemaan yksin.

Tuon isän vastaus oli viisas. Sanoi, että ei siinä välissä ole ollenkaan aikaa. Koska kuolleen ihmisen aika pysähtyy.

Ja seuraavan kerran, kun hän havahtuu aikaan, on viimeinen päivä. Ja siinä välissä ei ole aikaa. Aika tuon ihmisen kohdalta on päättynyt.

Tässä kerrottiin siis, että Jeesus palaa tänne maan päälle. Jos kerran Jeesus on kuollut ja noussut kuolleista niin kuin me uskomme, silloin Jumala myös on Jeesuksen tullessa tuova pois nukkuneet elämään yhdessä hänen kanssaan.

Siis tämän tekstin mukaan, Jeesuksen kanssa tänne elämään, tulevat vielä kerran pois nukkuneet.

Siis aivan niin kuin se kun Jeesus virratti Lasaruksen kuolleista.

Mennäänpä siihen tilanteeseen. Eli Jeesushan oli lähtenyt pakomatkalle Jerusalemista, kun olivat aikoneet kivittää sen.

Ja oli noin 30 kilometrin päästä Jerusalemista, kun tuli tieto, että Lasarus on sairassa.

Niin Jeesus viivytteli vielä kaksi päivää. Ja sitten sanoi viimein, että nyt lähdetään.

Opetuslapset vastustelivat, että eivät tietenkään lähdetä, koska pelolla siellä lähdettiin, että ei sinne uskalla palata.

Ja muistatte, miten Tuomaskin sanoi siihen, että mennään ja kuollaan kaikki yhdessä.

Ja sitten Jeesus palaa tuonne Betaniaan, joka oli sen kolme kilometriä siitä Jerusalemista.

Ja hänelle kerrotaan, että Lasarus oli ollut kuolleena jo neljä päivää.

Niin Jeesus huutaa, Lasarus tulee ulos. Ja Lasarus tuli. Palasi elämään.

No miksi se neljä päivää? Olen kuullut, että jotkut rabit opettavat, että juutalaiset tietenkin hautaavat kuolleensa heti.

Mutta sitten niillä on aivan kuin tällainen uskomus, että sielu palaa vielä kolmen päivän jälkeen ja tarkistaa, että onko elämä todella painut vai oliko kyseessä vale kuollut.

Ni yksi selitys tälle on aivan kuin se, että miksi Jeesus viivytteli, kun siinä oli juutalaisia ympärillä, niin hän viivytteli, että tuli vasta neljäs päivä.

Eli oli ollut neljä päivää kuolleena, että ei tullut aivan kuin sellaista väitöstä, että se olisi ollut vale kuollut.

No niin, siis Jeesus huusi Lasarukselle, tule ulos.

Kaikki vanhurskaat, siis uskovaisena nukkuneet, haudoissa makaavat, kerran kuulevat tuonne saman. Saman.

Jos minä olen silloin jo uskovaisena haudassa, niin minä kuulen Jeesuksen äänen, kun hän sanoi, että Lasarus tulee ulos.

No se ylös.

Ni, minä ajattelen, että tuo, mitä Jeesus teki, tuo on ihmettä.

Sillä on aivan kuin tällainen esikuvallinen merkitys ja aivan kuin vahvistus meille siihen, että Jeesuksen kuolema. Se oli todella voitto.

Ja hänen ylösnousemisensa on myöskin meidän voittomme. Ja hänellä on jumalallinen valta. Hän siis palaa vielä kerran. Ja hänellä on valta.

No sitten tässä tekstissä on mielenkiintoisella tavalla, Paavali korostaa sitä, että ilmoitamme teille, mitä Herra on sanonut.

Siis nämä eivät ole Paavalin keksimiä selityksiä, vaan että Herra oli ilmoittanut Paavalille.

Ja sitten kertoo yksityiskohtaisesti. Me elossa olevat, jotka saamme jäädä tänne siihen asti, kun Herra tulee, emme ehdi pois nukkuneiden edellä.

Ja sitten. Itse Herra laskeutuu taivaasta yli enkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasunan kaikuessa.

Ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina.

Siis veljet ja sisaret. Sanankuulijat. Tämä on raamattua ja näin tapahtuu kerran.

Kuuluu pasunan ääni. Kuuluu ylienkelin ääni. Ja itse Herra laskeutuu taivaasta.

Ja muistatte, kun Jeesus nousi silloin taivaaseen ja siinä oli veljet, jotka sitten katselivat sinne taivaalle Jeesuksen noustessa ylemmäksi ja ylemmäksi, niin sitten kysyi, että no mitä te sinne taivaalle katselette?

Että samalla tavalla, kun hän on lähtenyt, hän palaa kerran takaisin.

Tämä on kuulkaa veljet ja sisaret sellaista raamattua ja sellainen kohta, joka avautuu vain lapsenmielisille.

Jos tämän asian äärelle jää aivan kuin järjellään askaroimaan, niin sanoo niin kuin se pikkupoika sanoi minulle kerran leirillä, kun pidin raamattutuntia Danielista jalopeuraan luolassa, niin se tuli minun luokseni ja sanoi, että uskotko sinä ihan oikeasti noihin juttuihin?

Siis näin on kerran tapahtuva. Ja kun näin on kerran tapahtuva ja tämä kerrotaan meille, niin tämä on aivan kuin rohkaisuksi meille sanottu.

Kun täällä sanottiin, että rohkaiskaa siis toinen toistensa.

Mitä väliä? Ikävä on se, että on Ukrainan sotia, on pandemioita ja on kaikkea muuta.

Mutta kun Jumalan lapsella on tällainen tulevaisuus.

Hän kuulee, jos hän on kuollut, niin hän kuulee itseään kutsuttavan omalla nimellä ylösnousemukseen.

Hän kuulee ilolla sen, kun ylienkelin ääni kuuluu ja suunnan ääni puhaltaa.

Ja hän tietää, että nyt on se päivä, josta niin monesti seuroissa puhuttiin.

Nyt on se päivä, josta minä niin kauan olen ikävöinyt ja toivonut, että se jo tulisi.

Onko teillä joskus taivas ikävä? Onko sellainen ajatus, että kyllä tästä jo voisi lähteä?

Vaikka kuinka on elämän iloa ja halua elää ja onnellisia päiviä, niin kyllä joskus tulee aivan kuin sellainen tunne, että saattaisipa sitä jo lähteä tästä taivaaseen.

Onko se? Onko se? Onko se? Onko se? Onko se? Onko se? Onko se? Onko se? Onko se? Onko se? Onko se? Onko se? Onko se?

Sitten tässä sanottiin niin, että nämä vanhurskaana nukkuneet siis nousevat ensin.

Minä sanon teille, kun minä niin uskon tähän, miten minä olen tämän raamattuun kirjoitettu, niin minä sanon teille lapset ja nuoret, että aivan oikeasti tapahtuu joskus niin, että vanhurskaat nousevat, siis uskovaiset nousevat haudoistansa ensin.

Ja sitten ne kootaan yhteen kaikista. Ja sitten me saamme olla aina Herran kanssa.

Ja sitten tuli taas tämä. Rohkaiskaa siis toisianne näillä sanoilla. Rohkaiskaa.

Minä luin tämän tekstin, tai olen lukenut sitä kyllä monta kertaa. Ja näiden omien kokemusteni kautta, niin ja vielä tähän kevääseen liittyy sekin, että minun rakas pikkusiskoni kuoli.

Eli kuolema on ollut lähellä.

Niin, tästä tekstiä lukiessani minua ilahdutti se, että totta tosiaan. Ei Jumalan lapsen suru ole sellaista, että kaikki avakuun loppuu tähän, kun meillä on taivas.

Pikkutytöt, pojat, kaikki, vanhat mummot ja papat, kaikki uskovaiset saavat kerran taivaaseen.

Ja siellä on kuulunut. Siellä on hyvä olla. Siellä on niin hyvä olla, että ette arvaakaan.

Kun ei ole syntiä eikä ole turmellusta, ei riidellä, ei ole kateutta, ei ole ahneutta. On vain autuus.

No sitten tämä tekstin toinen osio. Tässä puhutaan aikamääristä.

Tämä on mielenkiintoinen kohta, koska minä luulen, että aika monesti, moni teistä on minun kanssani askaroinut sitä, että milloin tämä tapahtuu. Milloin tämä on niin kuin ajankohtaista.

Niin tässä Paavali kirjoittaa. Aikamääristä teille ei tarvitse kirjoittaa, veljet, sillä te tiedätte aivan, itse aivan hyvin, että Herran päivä tulee kuin varas yöllä.

Juuri kun ihmiset sanovat, kaikki on hyvin, ei mitään hätää. Kaikki on hyvä. Kaikki on hyvin, ei mitään hätää.

Minä olen joskus miettinyt, että minkälainen se päivä olisi, jos minä sen aivan kuin omaan elämääni tuon, että kun minä voin sanoa, että kaikki on hyvin, ei mitään hätää.

Ehkä perjantai-iltapäivä. Ollaan kotona. On juuri syöty. On ajateltu, että voitaisiin lähteä vaikka jonnekin seuroihin.

Elämä on onnellista ja raha-asiatkin on kunnossa ja autokin toimii ja lapsilla menee hyvin. Aurinko paistaa. On sellainen tuntua, että kaikki on niin mahdottoman hyvin. Nyt.

Ja nyt tässä sanotaan niin. Juuri kun ihmiset sanovat, ei mitään hätää, kaikki on hyvin. Ja sitten se tulee.

Minä olen tästä tehnyt sellaisenkin tulkinnan, että kun on joku ennustellut, että maailmanloppu tulee aivan kuin näiden sotien myötä.

Että sitten kun on tällainen valtava maailmanlaajuinen sota, niin sitten tulee.

Se ei käy yksin tämän raamatun kohdan kanssa. Vaan tässä tulee nimenomaan silloin, kun ihmiset vähiten sitä arvaavat.

Ja se tulee sitten. Tulee niin kuin varas yöllä.

Tästäkin olemme saaneet opetuksen, kun asumme tuolla vähän kauemmana. Huolimattomasti jätettiin parvekkeen ovi auki.

Ja aamulla kun nostiin ylös, niin oli varas käynyt ja hakenut tavaroita meidän asunnostamme.

Ja se oli aivan yllätys, että miten tänne toiseen kerrokseen voi varas tulla.

Sen jälkeen on muuten ovet pidetty lukossa.

Mutta sitten tässä on lohdullista. Nimittäin tämä maailmanloppu tämän tekstin mukaan ei yllätäkään uskovaisia.

Mutta te ystävät, ette elä pimeydessä, eikä tuo päivä pääse yllättämään teitä kuin varas.

Te kaikki olette valon ja päivän lapsia. Me emme kuulu yölle, emmekä pimeydelle.

Emme siis saa nukkua. Emme kuulu niin kuin muut, vaan meidän on valvottava ja pysyttävä raittiina.

Siis Jumala kyllä pitää huolen siitä, että Jumalan lapset täällä maailmassa elävät ovat riittävällä tavalla tietoisia siitä, miten Jumalan aika kulkee.

Koska hän sanoo tässä näin, tuo päivä, ei pääse yllättämään teitä niin kuin varas. Siis Jumalan lapsia.

Meillä saattaa olla sellaistakin taipumusta, että me näitä ajanmerkkejä, sotia, energiakriisiä, pandemioita ynnä muita, niin me aivan kuin niiden avulla ryhdymme pohtimaan, että liittyykö hän nämä jollakin tavalla maailmaan. Maailman loppuun.

Ja tässä maailmassa on sellaisia, sellaista hengellisyyttä, joka on kumminkin altista muodostamaan aivan kuin käsityksiä näistä tapahtumista, että niillä on jonkinnäköinen syy-yhteys siihen, että tulisi maailman loppu.

Meidän Jumalan lasten ei tarvitse lähteä tällaiseen syy-yhteyksien etsintään.

Vaan mitä? Mitä? Otetaan veljet ja sisaret siihen, että kyllä isä huolehtii.

Kyllä se isä sitten antaa sellaista tietoa ja pitää meitä aivan kuin ajan tasalla siitä, että me jaksaisimme valvoa ja kilvoitella niin, että olisimme valmiat.

Koska tehän tiedätte, että Kristus valvoo meissä. Kristus kilvoittelee.

Kun me Jumalan lapsina täällä on, kun me täällä maailmassa elämme, niin kyllä Jumala, joka oman poikansa antoi meidän puolestamme kuolemaan, huolehtii meistä lapsistaan myöskin sinä hetkenä, kun tämän maailman päivät tulevat päätökseen.

Mutta sitten tässä neuvottiin, että me emme saa nukkua. Meidän on valvottava ja pysyttävä raittiina.

Kyllä te tiedätte, mitä tarkoittaa valvominen. Uskossa valvominen.

Mikä se nukuttaa? Synti.

Minulla on siitä ihan omakohtaista kokemusta. Kun on syntiä omalla tunnolla, niin johan väsyttää.

Ei ole oikein haluja mennä seuroihin. Uskominen on vähän sellaista nahjuamista.

Kaikki ilo siitä uskomisesta on pois.

Ja tällaiselle väsyneelle ja synnin väsyttämälle sille tarjotaan evankeliumia uskottavaksi, että sinä aivan kuin evankeliumien voimalla voisit aivan kuin virkistyä ja jatkaa vaellusta Jumalan lapsena, vapaana, armo lapsena Jumalan lasten keskellä.

Tässä sanottiin näin, että ne, jotka nukkuvat, nukkuvat yöllä. He ovat juovuksessa yöllä, mutta meidän, jotka kuulumme päivälle, on pysyttävä raittiina.

Meidän on pukeuduttava uskon ja rakkauden haarniskaan ja otettava kypäräksemme pelastuksen toivo.

Siis haarniska ja kypärä. Nämä kielikuvat ovat siis Paavalin luomia kielikuvia.

Voisiko tämän päivän uutisointien välittämistä kuvista aivan kuin rinnastaa luotiliivit ja kypärät?

Haarniskahan on se, jolla aivan kuin suojellaan kaikista tärkeintä elintä, joka on sydän.

Siis sydämeen suoraan kohdistuva ammus tai mikä tahansa, se kuolettaa välittömästi.

Ja tämä usko on sydämen uskoa. Meidän uskomme on siis sydämen uskoa.

Ja meitä suojaa vanhurskauden haarniska.

Ja sitten meidän päässämme on pelastuksen toivo.

Tätä kypärää, eli siis lakkia, Jumalan lapsen päässä, niin kuin muistatte ylipappi Joosua, joka sai parannuksen armonisille, niin se pantiin puhdas lakki päälle.

Ja sillä on myöskin tällainen oikean opin merkitys, että me varjeltoisimme myöskin oikeassa opissa.

Sydämen kristittyinä ja oikeassa opissa.

Ja ei, tällä ajalla on kyllä täysin mahdollista eksyä myöskin oikeasta Kristuksen opista, niin kuin tiedätte.

Kyllä meidän korviimme kantautuu, sellaista opetusta, joka on Kristuksen opille vierasta ja väärää opetusta.

Jumala meitä varjelkoon oikeassa opissa, odottaen Kristuksen toista tulemista.

Taivas on ihmistä varten. Sinne meidät on kutsuttu. Ja sinne me olemme matkalla.

Tässä sanottiin tästä lopussa, että Jumala ei ole tarkoittanut, että saisimme osaksemme vihan, vaan että pelastuisimme Herran ja Jeesuksen Kristuksen tullessa.

Siis Jumala ei vihaa yhtäkään ihmistä.

Siis se on, veljet ja sisaret, niin tärkeä asia, että me muistaisimme, että Jumalan silmissä kaikki ihmiset ovat samanarvoisia.

Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä. Ja Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä. Ja Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä. Ja Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä. Ja Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä. Ja Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä. Ja Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä. Ja Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä. Ja Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä.

Saanko uskoa synnit anteeksi? Haluan uskoa. Jeesuksen nimessä. Aamen.