Kodinilta/Alustus Tampereen RY:llä 26.08.2018 16.00

Rakkaat veljet ja sisaret, minulta on pyydetty täällä teidän kodin illassanne puheenvuoroa, joka käsittelisi meidän uskovaisten keskinäistä kanssakäymistä ja myös uskonlahjasta osattomien kesken, totuudessa rakastamista, toinen toistemme kunnioittamista, suvaitsemista sekä toisistamme huolehtimista ja evankeliumin käyttöä kotona. Tästähän on siis kysymys meidän ihmissuhteista.

Tämä aihepiiri on varsin laaja ja meille jokaiselle aina ajankohtainen. Meidän ihmissuhteisiimmehän liittyy eri tasoja. Kuinka tuttuja me olemme toisillemme? Olemmeko sukulaisia, naapureita, työtovereita? Yhdistääkö meitä sama usko ja sama rakkaus? Kaikista kiinteimmät ja merkittävimmät ihmissuhteet ovat aviopuolisoiden ja lasten keskinäiset välit. Perheen ihmissuhteilla on keskeisin merkitys kodin elämässä ja ne myös heijastuvat laajalle kaikkien kodin asukkaiden elinpiiriin. Äidin ja isän keskinäiset välit ovat tässä avainasemassa ja myös vaikuttavana esimerkkinä lasten kasvamisessa.

Meidän ihmissuhteisiin vaikuttavat kaikki inhimilliset piirteet, niin sukupuolesta, iästä, luonteen piirteistä, koulutuksesta ja vieläpä yhteiskunnallisesta asemastakin riippuen. Meidän ihmissuhteita on kuvattu myös niin, että ne ovat joko toimivia tai toimimattomia henkilökemioita.

Kun me tänä iltana täällä Tampereella olemme koolla kodin illassa uskovaisten joukkona Jumalan seurakuntana, meidän rukouksemme on, että me kaikki saisimme vahvistua ja virvoittua ihmissuhteissamme ennen kaikkea uskonveljinä ja sisarina keskinäiseen rakkauteen, avoimeen vapauteen ja uskomisen iloon. Tämä Eero Veljen lukema raamatun kohta liittyy keskeisesti juuri tähän.

Lähtökohtaisesti emme täällä tänä iltana ole koolla inhimillisten elämäntaitojen koulutustilaisuudessa, ei, vaan Jumalan sanat, Sanan ja pyhän hengen opetettavina teemme arkisen kilvoituksen matkaa Jumalan armon turvissa, ja saamme täällä olla myös evankeliumin siunauksen lähteillä.

Ajattelin lukea tämän puheenvuoroni johdannoksi Paavalin kolosalaiskirjeen kolmannesatoista luvusta, jakeesta kaksitoista. Ja jos tässä nyt voi tällaisia henkilökohtaisiakin muistoja kertoa, niin tämä raamatun kohta on ollut minulle siinä mielessä rakas. Silloin kun minä täytin 21 vuotta, vuonna 1961, minä sain ensimmäisen oman raamattuni. Tuon raamatun lahjoitti minulle vanhin sisareni. Ja hän tuon pienen ruskistin ja kandisen raamatun väliin oli laittanut pienen onnittelutervehdyksen ja merkinnyt siihen 13.12-17.

Mitä Paavali kolosalaisille ja nyt tänä iltana meille sanoo? Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen. Kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niin kuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.

Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side. Ja vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon te olette kutsututkin yhdessä ruumiissa. Ja olkaa kiitolliset.

Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana. Opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne. Ja kaikki, minkä teette sanalla tai työllä, tehkää kaikki Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttansa.

Kiitos.

Seuraavaksi tarkastelen evankeliumia Jumalan voimana. Mikä evankeliumi on? Missä se on? Mitä se tarkoittaa? Evankeliumi on ilosanoma, joka on lähetetty taivaasta. Se on Jumalan sanoma, hyvä uutinen. Se on ollut lupauksen sanana jo vanhan liiton aikana. Ja ensimmäisenä jouluyönä Jumalan profeettojen kautta antama lupaus täyttyi Kristuksen syntymässä. Sanaa tuli lihaksi ja asui ihmisten keskellä.

Evankeliumi on vapahduksen, rauhan, ilon ja lohdutuksen sanaa syntisille, murheellisille, vaivatuille ja väsyneille. Paratiisissa tapahtunut syntiinlankeemus turmeli koko ihmiskunnan. Se vaikuttaa yhä meissä, jokaisessa.

Jumala on isällisessä hyvyydessään rakastanut langennutta ihmiskuntaa, tämä Jumalan isän rakkaus kohdentuu meihin henkilökohtaisesti. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.

Koko raamatun ydinsanoma kiteytyy pienoisevankeliumiin: Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että lähetti ainoan poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän.

Tämä Jumalan rakkaus tulee meitä lähelle, korvin kuultavassa Jumalan valtakunnan evankeliumissa, pyhän hengen voimassa. Se on lupaus kaikkien syntien anteeksiantamuksesta Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä.

Evankeliumi on hyvä sanoma vapahtajasta, joka sovitti koko maailman synnit ja lepytti näin Jumalan vihan. Tämä elävä evankeliumi yhdistyy Jumaluuden kolmanteen persoonaan, pyhään henkeen, joka vaikuttaa Jumalan seurakunnassa.

Jumala käyttää evankeliumin saarnaamiseen ihmisiä, armahdettuja syntisiä. Evankeliumi saarnataan uskosta uskoon, ja se otetaan vastaan uskolla.

Sionin laulaja on tästä runoillut hyvin havainnollisesti: Ilmoitit ihmishuutuun, kuulin anteeksiantoas.

Evankeliumi on Jumalan valtakunnan aarre, ja se on myös uskon salaisuus. Tämä maailma ei voi sitä nähdä tai ymmärtää.

Viime aikoina olen erityisen paljon myös miettinyt sitä, miten elävä uskon lahja ja evankeliumi, ja myös Jumalan seurakunta on uskon salaisuus.

Niittaan tässä nyt alustukseni ulkopuolelta siihen Paavalin hyvin puhuttelevaan ja syvälliseen sanaan, kun hän puhuu Kristuksesta ja seurakunnasta. Hänhän vertaa sitä aluksi avioliittoon miehen ja naisen väliseen, mutta sitten hän sanoo, että tämä salaisuus on suuri: minä puhun Kristuksesta ja seurakunnasta.

Raamattu monin esimerkein vahvistaa ja kirkastaa evankeliumin uskomisen asian ytimen. Tutuin meille on kohta, jossa Elämänherra itse antaa päästöavaimet ja side-avaimet seurakunnalleen. Nämä avaimet saavat valtuutuksen pyhältä hengeltä: Ottakaa, Pyhä Henki, joiden synnit anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut.

Sitten me kysymme, ketkä ovat evankeliumin saarnaajat ja kenelle se saarnataan. Jokainen uskovainen Jumalan lapsi on evankeliumin saarnaaja. Hänellä on tämä kallis virka. Veljeni ja sisareni, sinä olet yksi tämän pyhän pappeuden omistaja.

Sitten Jumala on säätänyt niin, että seurakuntaan on annettu yleinen saarnavirka. Puhujan tehtävänä on koko seurakunnan palveleminen.

Evankeliumi on äänellinen ja usko tulee kuulosta. Jumalan sana opastaa etsivää ihmistä ja neuvoo häntä Jumalan seurakunnan luokse kuulemaan evankeliumia.

Seuroissa saarnataan evankeliumia yleisesti kaikkien kuullen, niin kuin on vanhastaan sanottu, seiniä myöten ja nykyisin lähes maailmanlaajuisesti kehittyneen tekniikan avulla.

Jokainen armoa etsivä ja kaipaava, syntiään katuva kuulija saa sen uskoa. Evankeliumin uskomisesta sydämensä ilon ja rauhan saanut haluaa etsiytyä Jumalan elävän seurakunnan yhteyteen.

Oletko, veljeni ja sisareni, ajatellut sitä, että kun meidän seuramme välitetään lähes koko asuttuun maailmaan, eikö siinä myös toteudu jotakin, mitä Jumalan sanassa on kirjoitettu siitä, joka myös liittyy lopun aikaan, että evankeliumi saarnataan kaikkialla maailmassa?

Kun ihminen saa uskon lahjan, Pyhän Hengen ensimmäisenä hedelmänä on taivaallinen rakkaus, joka liittää uskovan Jumalan seurakuntaan, Kristuksen ruumiiseen.

Jumalan lasten keskinäinen rakkaus on Kristuksen seurakunnan kallis tuntomerkki. Muistat varmaan sen, kuinka elämän Herra ennen taivaaseen astumistaan puhui tästä ja sanoi näin: siitä teidät minun opetuslapsikseni tunnetaan, että te rakkauden keskenänne pidätte.

Tämä on, rakkaat matkaystävät, tärkeä ja kallis asia.

Kun me myös seuraamme tänä aikana uutisvirrasta ja ympärillä olevasta informaatiosta tätä ajan iltaa ja ajan merkkejä, niin yksi ajan merkki liittyy myös siihen, että jos tämä Jumalan lasten välinen rakkaus alkaa viilentyä. Raamattu sanoo näin: kun vääryys saa vallan, niin rakkaus monissa kylmenee.

Yhteinen kokemuksemme on varmaan myös se, että yleisestä evankeliumin saarnasta uskomisen lisäksi me usein kaipaamme kuulla evankeliumia aivan omakohtaisesti. Tämä tapahtuu niissä tilanteissa, kun Jumalan lapset puhuvat tiestä ja matkasta, saattomiehet toinen toisiaan tällä kaidalla kirkkotiellä hoitavat ja rakastavat.

Silloin saarnataan evankeliumia myös aivan henkilökohtaisesti. Ja myös meidän seuroissamme monesti uskovainen haluaa nostaa kätensä ja saada aivan kuin omakohtaisesti kuulla tuon evankeliumin siunauksen.

Tässä yhteydessä minä myös harrastan sanoa sen, että sielunvihollinen joskus saattaa olla tässäkin esteenä, että kehtaatko sinä pyytää evankeliumia. Mutta Paavali sanoo, että minä en häpeä Kristuksen evankeliumia. Jumalan lapsi sanoo, että minä en häpeä Kristuksen evankeliumia. Jumalan lapsi saa sitä pyytää ja Jumalan seurakunta aina siunaa.

Kun sitten kristitty on matkan vaivojen alla uupunut ja joutunut nimellisiinkin synteihin, hänelle syntyy sydämen kaipaus sielunhoitoon. Hänellä on halu puhua, tuntoa vaivaavat asiat saattomiehen, rippi-isän tai rippi-äidin kanssa. Ja näin hän saa hoitaa oman tunnon taloutta.

Ja sen ripin armoetu on siinä, että Jumalan lapsi ei tarvitse kantaa kuormia.

Evankeliumin arvon mukaan vaeltaminen on aina ja viime kädessä henkilökohtainen asia. Me jokainen olemme itse vastuussa elämästämme Jumalan edessä.

Uskovaisten keskinäinen rakkaus synnyttää halun kulkea kanssamatkaajien rinnalla ja olla oikealla tavalla heidän tukenaan. Emme voi olla huolettoman välinpitämättömiä, jos vierellä kulkeva väsyy uskon kilvoituksessa vihollisen pettämänä.

Silloin meiltä kysytään laupiaan samarialaisen mieltä pysähtyä haavoille lyödyn rinnalle. Tässä on kysymys totuudessa rakastamisesta.

Viittaan lyhyesti siihen tilanteeseen, kun profeetta Naatan tahtoi hoitaa ja auttaa syvälle langennutta kuningas Daavidia. Hän lähestyi langennutta nöyrästi, ja tuon Naatanin toiminnan vaikuttimena oli rakkaus, syntisen auttaminen parannukseen.

Evankeliumin ja Jumalan sanan kokonaisuuteen kuuluvat myös opetuksen ja neuvon sanat. Opastaessaan nuorta työtoveriaan Timoteusta, Paavali puhuu kirjeessään taistelusta ja kärsimyksestä evankeliumin työssä. Hän muistuttaa terveestä ja totuudenmukaisesta opetuksesta, mutta Paavali piirtää myös eteemme aika lohduttoman lopun ajan kuvan ihmisistä, jotka ovat vastustajia ja jotka tukkivat korvansa.

Paavali kirjoittaa toisen Timoteos-kirjeen luvussa neljä näin: Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia, vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä, mitä kulloinkin mieli tekee.

Paavali tästä Jumalan sanan kokonaisuudesta kirjoittaa samassa kirjeessä näin: Jokainen pyhästä Jumalan hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään.

Meidän sisarten henkemme halu on auttaa ja rakastaa, rakastaa lähimmäistä armossa ja totuudessa.

Tässä tehtävässä me varmaan jokainen tunnemme arkuutta ja monesti myös voimattomuutta. Saatamme myös näissä tilanteissa joskus kokea tämän lopun ajan ilmiön ihmisenä, joka Paavalin sanoo, että hän on tukkiva korvansa totuudelta.

Sitten omakohtaisesta uskon kilvoituksesta vielä muutama ajatus. Tässä yhteydessä minä aluksi viittaan ihan toiseen asiaan, nimittäin siihen, että meidän rakas isänmaamme vuosi sitten vietti merkittävää juhlavuotta.

Kiitollisin mielin olemme muistaneet tämän edellisen sukupolven, meidän isiemme ja äitiemme, mummojemme ja pappojemme työtä ja heidän uhrauksiaan rakkaan kotimaamme ja meidän elämämme hyväksi.

Nyt minä ehdotan, että me laulamme tässä yhden virren, joka liittyy noihin menneisiin sukupolviin ja joka virsi liittyy tähän meidän henkilökohtaiseen uskon kilvoitukseemme. Se on Väinö Havaksen kirjoittama rippivirsi: Kun tunnon taakan alla kristitty vaikertaa. Se on virsi 291.

Ja täällä on aika paljon näitä nuorempia jumalapsia, niin ehkä teille vielä kertauksena tämä, että tämä kirkkoherra, kansanedustaja Väinö Havas oli kotoisin tästä teidän naapuripitäjästänne Lempäälästä. Öhring oli hänen aikaisempi sukunimensä. Hän syntyi 1898. Hänhän oli viidessä sodassa taistellut mies, ja Suomen jatkosodassa hän oli jalkaväkirykmentti 50 kompanian päällikkönä.

Hän kaatui elokuun 21. päivä vuonna 1941 Suvilahdessa, kun hän oli tähystämässä etulinjaa. Tarkka-ampujan luoti lävisti hänen rintakehänsä, ja Väinö Havaksen matka päättyi siihen. Hän oli kuollessaan 43-vuotias. Hänen hautansa on siellä Keski-Suomessa Kivijärvellä.

Ja sellaisenkin asian tässä voin omasta elämästäni muistella: Hänen poikansa Hannu oli minun koulutoverini yhden vuoden ajan Jyväskylän lyseossa.

Tämä virsi rohkaisee meitä henkilökohtaiseen sielunhoitoon, käyttämään sitä arvoa, käyttämään sitä lahjaa, jonka Jumala on kilvoituksen tietä kulkeville lapsilleen antanut. Siis virsi 291.

Vihollisen aikaansaannokset tekevät Jumalan hengen murheelliseksi. Tätä Jumalan henkeä on joskus kuvattu kuin araaksi linnuksi, jonka ääni voi olla hiljaisesti vaikeroiva.

Kun oma tunto sairastaa turmeluksen tunnon alla, on hyvä kuunnella Jumalan ääntä sydämessä.

Oma koti on uskonkilvoituksemme keskeisin kilpakenttä. Toinen toisensa kunnioittaminen ja aviopuolisoiden toisilleen vihkialttarilla antama velvoittava lupaus on meillä tärkeä.

Samaan kurkihirren alla asuvat perheenjäsenet tuntevat parhaiten toinen toisensa, niin hyvät puolet kuin myös meidän heikkoutemme.

Kun turmelus on saanut sumentaa ja kiristää kodin ilmapiiriä ja keskinäisiä ihmissuhteita, on suurta lahjaa ja armoa se, että silloin saadaan pystyttää koti-alttari.

Sen ääreen turmeltuneen ihmisen on usein vaikeaa, vaikeaa nostaa, notkistaa sydämensä polvia. Joskus siihen tarvitaan myös aikaa, kun Jumala valmistaa sydänten maaperää.

Sen alttarin ääressä saadaan hoitaa, anteeksiantamuksen evankeliumilla, huonot asiat kuntoon. Synnin viat annetaan ja saadaan anteeksi. Anteeksi, anteeksi.

Kun Jumala siirtää anteeksi annetut synnit niin kauaksi kuin itä on lännestä, ei anteeksi saaneen ihmisen tarvitse enää niitä lupaa muistella. Armon meri on pohjaton.

Sitten veljet ja sisaret, evankeliumin saarnaaminen on pyhä hetki. Kristus itse on läsnä siinä, missä kaksi tai kolme hänen seuraajansa kokoontuu hänen nimessään.

Tuossa hetkessä ollaan avoimin ja vilpittömin sydämin. Evankeliumin saarna ei ole vain ulkokohtaista huulten puhetta.

Jos minä tässä vielä rohkenen kertoa yhden oman kokemukseni yli 30 vuoden takaa: Minä olin saattamassa erästä rakasta puhujaveljeä, pappisveljeä siellä Jyväskylässä. Olin hänen kyytimiehenä.

Ja kun jätin tämän erkkiveljen hänen majapaikkansa pihalle, nousimme autosta talvi-iltana, ja minun sydämeni kaipasi evankeliumia.

Mitä teki tämä kokenut rakas veli? Hän otti hatun päästään pois, tuli minun rinnalleni, laski käteensä minun olkapäälleni ja saarnasi kalliin evankeliumin.

Tämä hänen esimerkkinsä kertoi siitä, että hänellä oli myöskin tällainen kunnioitus Jumalan evankeliumia kohtaan.

Veljet ja sisaret, saarnaamme evankeliumia. Se on pyhä hetki. Kristus itse on siinä läsnä.

Tänä iltana täällä kodin illassa me kaikki saamme jäädä Jumalan kalliin lahjan armoevankeliumin siunattuun suojaan. Saamme ylentää uskon silmämme ja sydämemme maailmalle. Matkamme päämäärä on taivasta kohti.

Rakas matkaystäväni, kilvoituksen tiellä uupunut tai epäonnistunut, epäilevä ja kiusattu, sinä saat uskoa kaikki synnit ja matkan viat, epäilykset ja kiusaukset anteeksi Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä.

Miten paljon myös merkitsee se, kun evankeliumi saarnataan rauhaan, vapauteen ja iloon asti. Se rauha merkitsee Jumalan rauhaa, ja se vapaus merkitsee oikeata sielun vapautta.

Ja tämä ilo, se ehkä tänä aikana meillä on monesti sellaista hiljaista sydämen iloa, mutta on kuitenkin iloa.

Tämä Jumalan valtakunnan evankeliumi pyytää tavoittaa myös sinut. Jos yksikin sellainen ystävä on tämän puheenvuoron kuulolla, jonka vihollinen on saanut langettaa pois elävästä uskosta, jos sinun sydämesi ikävöi Jumalan armoa ja kaipaa anteeksiantamusta, sinullakin on lupaa uskoa tämä armahtava evankeliumi.

Usko ja kaikki sinun syntisi ovat annettu anteeksi Jeesuksen ansion tähden. Hänen nimessään ja sovintoveressään saat sinäkin uskoa: synnit anteeksi.

Ja sitten lopuksi vielä tämä roomalaiskirjeen paljon sisältävä sana: Usko tulee siis kuulosta ja kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.

Kiitos. Kiitos.