Seurapuhe Kajaanin RY:llä 21.08.2022 15.57

Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Kirkkovuodessa meillä on nyt etsikkopäivä, ja ajattelin, että tämä rukous, jonka minä löysin Raamatusta, sopii varmaan hyvin tämän etsikkopäivän rukoukseksi. Se on nimittäin Psalmissa 86, Daavidin rukouksen sanoja. Aloitamme nämä seurat tämän Daavidin rukouksen sanoin:

"Herra, kuule rukoukseni, vastaa minulle. Minä olen köyhä ja avuton. Varjele minua! Minä olen hurskas ja uskollinen. Auta palvelijaasi, joka turvaa sinuun. Sinä olet minun Jumalani.

Herra, armahda minua. Kaiken päivää huudan sinua avukseni. Minä ylennän sydämeni sinun puoleesi.

Täytä palvelijasi ilolla. Sinä, Herra, olet hyvä. Sinä annat anteeksi runsain mitoin. Sinä jaat armoasi kaikille, jotka sinua avuksi huutavat.

Kuule minun rukoukseni, Herra, ota vastaan avunpyyntöni."

Ja rukoilemme vielä näille seuroille sinun, rakas Isä, siunaustasi. Aamen.

Niin kuin tuossa aluksi jo mainitsin, tämän sunnuntain aihe on etsikkoaikoja.

Ja tämä etsikkoaika, se on semmoinen sana, joka esiintyy Raamatussa. Ehkä on tuttu lapsillekin, ja sehän muistuttaa "etsiä"-sanaa, ja siitä se tuleekin. Mutta se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että ihminen on se, joka etsii Jumalaa, vaan sitä, että Jumala etsii ihmistä. Ja kun ihminen kuulee sydämessään, tunnossaan Jumalan äänen, niin sitä sanotaan etsikon ajaksi. Jumalan ääni, kutsuva ääni sydämessä.

Luen puheeni aiheeksi tälle sunnuntaille merkityn Uuden testamentin lukukappaleen, joka on Johanneksen ilmestyksestä, Ilmestyskirjasta luvusta 3 ja siitä kuusi ensimmäistä jaetta, ja sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen seuraavasti:

"Sardeksen seurakunnan enkelille kirjoita: Näin sanoo hän, jolla on Jumalan seitsemän henkeä ja seitsemän tähteä. Minä tiedän sinun tekosi. Sinä olet elävien kirjoissa, mutta sinä olet kuollut. Herää ja vahvista sitä, mikä vielä on jäljellä, sitä, mikä jo oli kuolemaisillaan. Olen havainnut, että tekosi eivät täytä minun Jumalani vaatimusta. Muista, kun kuulit sanan ja otit sen vastaan. Tarkkaa sitä ja tee parannus. Ellet ole hereillä, minä tulen kuin varas, yllätän sinut hetkellä, jota et aavista.

Muutamia sinulla sentään on Sardeksessa, jotka eivät ole tahranneet vaatteitaan. He saavat käyskennellä minun seurassani valkeissa vaatteissa. He ovat sen arvoisia. Se, joka voittaa, saa ylleen valkeat vaatteet, enkä minä pyyhi hänen nimeään elämän kirjasta, vaan tunnustan hänet omakseni Isäni ja hänen enkeliensä edessä. Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä henki sanoo seurakunnille."

Aamen.

Ilmestyskirja on Raamatun viimeinen kirja, ja oikeastaan se on Uuden testamentin ainoa kirja. Siellähän on evankeliumit ja sitten kirjeet, ja sitten on tämä Ilmestyskirja. Vanhassa testamentissa on kirjoja, Uudessa testamentissa kirjeitä, paitsi tämä Johanneksen ilmestys. Ja jos katsotte tätä Raamattua, mikä täällä on, niin se Ilmestyskirja on ihan täällä viimeisillä lehdillä.

Aika pitkä teksti on tuo Ilmestyskirja, ja se on hyvin, hyvin mielenkiintoinen, mutta myöskin äärettömän vaikea. Näin uskallan sanoa.

Sen Ilmestyskirjan kolme ensimmäistä lukua, ne ovat selkeitä. Varmaan moni, joka on lukenut Ilmestyskirjaa, ja moni puhuja minun kanssani, voi yhtyä tähän, että ne ensimmäiset luvut ovat sellaisia, että ainakin jollakin tavalla siihen tekstiin riittää ymmärrys.

Mutta sitten alkaakin profeetallisia ennustuksia. Se Ilmestyskirjan loppu kuvaa lopunajan tapahtumia, ja ne ovat niitä vaikeita, joiden pohjalta ei oikein itse ainakaan uskalla saarnata. Kyllä siellä moni asia kiehtoo, mutta sitä aina epäilee, että riittääkö oma ymmärrys ja onko se oma tulkinta siitä profetiasta oikea.

Muistan kyllä lapsuudesta, ja varmaan moni vanhempi ja minun ikäinen muistaa, miten aikaisemmin Ilmestyskirjasta saarnattiin enemmän myöskin tästä lopusta, jossa puhutaan maailman lopun ajoista.

Sitten haluan tuosta Ilmestyskirjasta sanoa semmoisen asian, mikä koulussa on tullut esille ja siitä on puhuttu, kun opettajana on siellä ollut: se Ilmestyskirja kiehtoo tavattoman paljon myöskin tämän ajan populaarikulttuuria, eli sitä rock-kulttuuria ja heavy metal -musiikkia. Nyt tulee semmoisia nykyajan sanoja, mutta he ovat kiinnostuneita tästä Ilmestyskirjasta. He kaivavat sieltä esille monenlaisia mystisiä asioita ja lukuja ja sitten käyttävät niitä musiikissaan. Voi sanoa näin, että väärällä ja petollisella tavalla.

Siksi tuo Ilmestyskirja on sellainen, että se ei ehkä ole ensimmäinen Raamatun kirja, mistä kannattaa aloittaa lukemista. Se vaatii ehkä semmoista varovaista mieltä. Kyllä sen voi lukea, ja kyllä minäkin olen sen lukenut monenkin kertaan, mutta jos sinä katsot sitä, niin ymmärrät, mitä minä tarkoitan: että pitää olla Jumalan viisautta ja ymmärrystä, että pystyy sitä lukemaan ja tulkitsemaan.

Mutta sitten sattuu maailmassa aikoja, jolloin sieltä ikään kuin avautuu Ilmestyskirjasta kohtia, jotka tuntuvat, että tämähän kertoo nyt tästä maailmanajasta.

No, tämä Ilmestyskirjan alku, josta jo mainitsin, on siis kuvausta siitä, kun tälle Johannekselle, joka on tämän kirjoittanut, ilmestyy Kristus saarella, jonka nimi on Patmos. Tämä Johannes, siitä ei oikein tiedetä, kuka tämä Johannes on, mutta hänestä sanotaan, tai hän itse taitaa kutsua itseään, että hän on vanhus Johannes, presbyteeri Johannes, hyvin iäkäs.

Ja tämä on todennäköisesti kirjoitettu Raamatun Uuden testamentin kirjoista viimeisenä, ehkä 90-luvulla, eli 90 vuotta Kristuksen syntymästä. Viimeinen Uuden testamentin kirja.

Ja tämä Johannes, siis vanhus, on joutunut vangiksi saarelle, jossa voi nykyäänkin käydä. Sen nimi on Patmos-saari. Hän kertoo täällä Ilmestyskirjan alussa, että hän on joutunut sinne uskonsa ja oman tunnustuksensa takia, eli hän on uskonsa takia vankina siellä saarella.

Ja siellä saarella hän alkaa nähdä ilmestyksiä, näkyjä, ja hän kertoo täällä, että miten Herran päivänä, tai ilmeisesti sunnuntaipäivänä, henki valtasi hänet, ja hän kuuli takanaan kovan äänen, niin kuin torveen olisi puhallettu. Johannes kääntyi katsomaan, ja sieltä kuului julistus: "Kirjoita, mitä näet." Ja Johannes kääntyy katsomaan, että mitä ihmettä siellä näkyy.

Hän näkee jotakin hahmoa, ja hän näkee ensin seitsemän kultaista kynttilänjalkaa, ja näiden seitsemän lampun keskellä on hahmo, joka on Ihmisen Pojan kaltainen. Ja tällä hahmolla on pitkä viitta, ja viitan ympärillä, rinnan ympärillä, on kultainen vyö. Hänen päänsä ja hiuksensa ovat kuin valkoinen villa, ja hänen silmänsä ovat kuin tulen liekit. Ajatelkaa, miten pelottava se näky on ollut! Ja hänen jalkansa välkehtivät kuin sulatusuunissa hehkuva pronssi, ja hänen äänensä on kuin suurten vesien pauhu.

Mutta sitten hän näkee, että tuolla ilmestyksellä on kädessään jotakin. Hänen oikeassa kädessään on seitsemän tähteä, ja sitten hänen suustaan pistää esiin terävä miekka, ja hänen kasvonsa ovat kuin loistava keskipäivän aurinko. Ja varmasti kaikki ymmärtävät, että tuossa näyssä säikähtää valtavasti. Johannes kertoo, että hän vaipuu tuon hahmon jalkoihin kuin kuollut.

Mutta hahmo laskee lempeästi oikean kätensä hänen päälleen ja sanoo: "Älä pelkää, minä olen ensimmäinen ja viimeinen, iäti elävä. Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän, elän aina ja ikuisesti." Ja ymmärrätte, että tämä oli Kristus tällaisessa näynomaisessa muodossa.

Ja sitten Kristus sanoo Johannekselle: "Kirjoita siis, mitä näet." Ja huomatkaa, mitä hän sanoo: se, mikä on nyt, ja se, mikä on myöhemmin tapahtuva. Ja tämähän tarkoittaa sitä, että Ilmestyskirjassa on asioita, jotka ovat tapahtuneet silloin, mutta sitten siellä on asioita, jotka tulevat tapahtumaan myöhemmin. Eli ne ovat niitä profeetallisia asioita, jotka liittyvät tulevaisuuteen.

Mutta ei kaikki Ilmestyskirjassa ole sellaista, mistä me voimme katsoa tulevaisuuteen, vaan ne kertovat siitä hetkestä, mikä oli vallalla. Kuitenkin me voimme ajatella niin, että jos täällä on joku asia, mikä on tapahtunut silloin, niin se on kirjoitettu sinne jostakin syystä myöskin meille tuleville Jumalan lapsille.

Ja ennen kuin hän alkaa luettelemaan näitä kirjeitä seitsemälle seurakunnalle, niin hän kertoo, että mitä tarkoittaa se seitsemän tähteä. Ja hän sanoo, että se salaisuus on tämä: seitsemän tähteä ovat seitsemän seurakunnan enkelit, ja seitsemän lamppua ovat ne seitsemän seurakuntaa.

Mitä nämä enkelit ovat? Ne eivät ole kirkkauden enkeleitä. Raamatun sanalla enkeli tarkoitetaan monia asioita. On pimeyden enkeleitä ja kirkkauden enkeleitä, mutta enkeleillä tarkoitetaan myöskin maan päällä olevia uskovaisia, ja tässä enkeleillä tarkoitetaan sen seurakunnan sananpalvelijaa, seurakunnan ehkä johtajaa. Ne olivat vasta muodostuneita seurakuntia. Niissä ehkä oli yksi johtaja, sananpalvelija, niin ne enkelit olivat näitä puhujia.

Ja nyt tämä teksti, minkä minä luin, ja kaikki nämä tekstit, jotka ovat näille seurakunnille, tulevat lähelle tämänkin ajan sananpalvelijoita.

Nimittäin se, mikä tässä pysäyttää, on se, että kun pyydetään kirjoittamaan kirje seitsemän seurakunnan johtajalle, sananpalvelijalle, niin vain kahdelle näistä seitsemästä sananpalvelijasta annetaan vilpitön tunnustus uskosta, ja viidelle annetaan kehotus parannukseen. Ja näistä viidestä, joille annetaan kehotus parannukseen, selkeästi tulee esille, että he ovat uskossaan jo kuolleet.

Nyt tämä pysäyttää sananpalvelijan, koska tosiasia on se, että sananpalvelijalla, minullakin, on samat kiusaukset kuin kenellä muulla tahansa. Eli tässä ne puhujan kiusaukset.

Kun minä tätä puhetta valmistelin, niin minä löysin itseni syntiseksi. Oli tullut lähimmäisen kanssa riitaa. Minun piti asioita sopia.

Täällä Raamatussa tuli vastaan sanat, että jokainen, joka vihoittaa veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion. Ja sitten Jeesus jatkaa Vuorisaarnassa, että jos sinä olet viemässä uhrilahjaa siihen alttarille, eli jos sinä olet vaikka menossa jumalanpalvelukseen tai seuroihin, ja muistat, että sinulla on tai veljelläsi on jotakin sinua vastaan, niin käänny takaisin. Käy ensin sopimassa veljesi kanssa ja mene vasta sitten antamaan lahjasi. Näin tärkeää on keskinäinen rakkaus.

Me emme tässä onnistu. Minä tiedän sen omalta kohdalta, ja varmaan kaikki muukin tietää, että emme onnistu tässä, mutta erityisesti tämä kosketti minua. Jouduin asioita korjaamaan, ja kun nämä asiat ovat olleet, olen saanut vapauden siitä.

Mutta kuitenkin tuntuu siltä, että kun on tämmöistä tekstiä käsittelemässä, niin haluan kysyä, että saanko minä uskoa omat epäonnistumiset, synnit anteeksi? Minä haluan uskoa.

Ja jos täällä seuroissa on nyt joku paikan päällä tai siellä radion ääressä tai netin ääressä, joka kokee itsensä syntiseksi, niin sinä saat nyt seurojen aluksi uskoa tämän saman evankeliumin ilosanoman. Saat uskoa syntisi ja epäilyksesi anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

No niin, jos mennään tähän Sardeksen seurakunnan kirjeeseen, niin se alkaa... Minä arvaan, että ei varmaan helppo ollut tuosta seurata, kun minä sen luin. Monesti ajatus lähtee heti ensimmäisenä karkuun, kun luetaan Raamatun teksti. Niin ainakin itselle käy yleensä, tai aika usein.

Tässä kuitenkin se viesti Sardeksen seurakunnan enkelille oli semmoinen. Kuvitelkaapa, miten suora se oli! Siinä sanotaan näin. Eli Kristus sanoo Johanneksen kautta näin: "Sinä olet elävien kirjoissa, mutta sinä olet kuollut." Tai niin kuin Biblia sanoo, että sinulla on nimi, että sinä elät, ja olet kuollut.

Onko tämmöinen seurakunnan enkeli, sananpalvelija, uskomassa? Ei se ole. Se on kyllä elävien kirjassa. Se elää täällä maan päällä, ja näyttäisi siltä, että se päällepäin täyttää kaikki seurakunnan johtajan ominaisuudet. On varmasti fiksu ja asiallinen ja tekee tehtävät niin kuin pitääkin, mutta usko on häneltä kuollut.

Ja kun sananpalvelijalta, tai varsinkin tässä, kun kyse olisi ehkä ainoasta seurakunnan sananpalvelijasta, kun usko on mennyt, niin kyllä se seurakunta muuttuu levottomaksi. Ja on myöskin se vaara, ja se on nähty kautta aikain, että myöskin seurakunta saattaa jakautua ja lähteä tällaisen harhautuneen puhujan mukaan.

Sekin minua puhutteli, kun minä luin noita vanhoja Siionin julkaisuja tätä puhetta valmistellessa. Kyllä se vaan pysäyttää, kun siitä näkee paljon puhujien nimiä, jotka ovat langenneet. Että kyllä tarvitaan Siionin ja Jumalan seurakunnan rukousta, että puhujat säilyisivät uskomassa. Ne vaarat ovat niin monenlaisia. Eivät ne ole pelkästään siinä, että puhuja luopuu uskostaan ja lähtee elämään maailmallisesti, mutta puhuja voi johtaa myöskin harhaan lakihenkisellä julistuksellaan taikka sitten jollain muulla.

No nyt sitten tässä kuitenkin toisessa jakeessa sanottiin sillä tavalla, että: "Herää ja vahvista sitä, mikä vielä on jäljellä, sitä, mikä jo oli kuolemaisillaan." Ja tätä moni on ihmetellyt, että jos se kerran uskonsa on menettänyt, niin miksi häntä kehotetaan vahvistamaan sitä, mikä vielä on jäljellä, mikä oli jo kuolemaisillaan?

Mutta huomasitteko, mikä oli ensimmäinen sana? Se oli: herää. Eli Jeesus kehottaa heräämään synnin unesta, paatumuksen unesta, tuon seurakunnan enkelin, ja vahvistamaan. Niin kuin hän on varmaan, kun hän on siinä tehtävässä ollut aiemmin, hän on varmaan ihan oikealla tavalla uskonut ja hän on saarnannut Jumalan sanaa. Ja nyt hän on nukahtanut. Hän nukkuu synnin unessa, niin Kristus kehottaa, että herää ja vahvista.

Sitten jos te aluksi huomasitte, kun minä sitä Ilmestyskirjan alkua lainasin, niin siellähän puhuttiin, että Kristuksen oikeassa kädessä oli seitsemän seurakunnan tähdet, eli ne enkelit. Ja siitä voisi ajatella, että miksi Kristus piti niitä kädessään, niitä kaikkia enkeleitä, vaikka osa niistä oli jo selkeästi epäuskossa.

Minä ymmärrän sen niin, että ne olivat Jumalan rakkauden piirissä, nämä seurakunnat ja niiden enkelit. Jumala halusi puhua niille ja kutsua laupiaasti ja esittää etsikkokutsun myöskin niille, jotka olivat uskossaan harhautumassa tai harhautuneet. Jumala ei ollut luopunut niistä, vaan rakasti edelleen niitä sananpalvelijoita.

Siitä on joskus sanottu hirveän puhuttelevasti: ne, jotka ovat olleet ulkomailla, ovat kuulleet lentoasemalla sen kuulutuksen, että "viimeinen kuulutus lennolle". Ja ehkä tämä oli viimeinen kuulutus näille langenneille sananpalvelijoille. Tämän jälkeen Jumala ei enää anna kutsuansa kuulua. Se oli viimeinen puhuttelu.

Mutta sitten tässä Raamatussa myöskin tulee voimakkaasti esille se Jumalan rakkaus, Kristuksen rakkaus. Muistatte varmaan, miten siellä Vuorisaarnassa Jeesus sanoo sillä tavalla, minä nyt omin sanoin muistelen, että etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Eli ihminen, joka etsii Jumalan valtakuntaa, niin se löytää, ja kolkuttavalle avataan Jumalan valtakunnan ovi. Niinhän se on.

Mutta mikä tässä Ilmestyskirjassa on semmoista äärimmäistä Jumalan rakkautta, on se, että tässä seuraavassa kohdassa, eli Laodikean seurakunnan kohdalla, Kristus sanoo sillä tavalla, että: "Jokaista, jota rakastan, minä nuhtelen ja kuritan." Ja minä olen itse ajatellut niin, ja niin kuin vanhat puhujat sanovat, että kun uskovainen on Jumalan ankaran kurituksen alla, niinhän se monesti tuntuu, kun on raskaita vastoinkäymisiä.

Eräs vanha puhuja sanoi, että kuule, sinä olet silloin Jumalan lähellä, Jumalan käsivarrella. Hän kurittaa sinua, koska hän rakastaa. Näin se Jumala armollisesti kutsuu, monesti myöskin vastoinkäymisten kautta, ja johtaa ja ohjaa oikealle tielle.

Mutta sitten, mikä tässä vielä pysäyttää tässä seuraavassa jakeessa Laodikean seurakunnan enkelille, niin Kristus sanoo näin: "Minä seison ovella ja kolkutan." Ajatelkaa: ei niin, että ihminen kolkuttaa, vaan Kristus seisoo ovella ja kolkuttaa. Eikö se ole äänetöntä rakkautta?

Ja sitten hän jatkaa, että: "Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen." Eli Kristus kolkuttaa itse, ja se tarkoittaa sitä etsikon aikaa ja sitä, kun ääni sanoo sydämessä, että tee parannus, tee parannus.

Voi olla, että joku sitä seurapuhetta kuuntelee ja kokee etäisesti tai sitten voimakkaasti sydämessään Jumalan kutsuvan äänen, niin sinulle kuuluu armo, armo ja evankeliumi. Tee parannus jo tänä päivänä, niin sinä saat uskoa syntisi anteeksi. Ehkä Jumala puhuu nyt sinun sydämessäsi ja haluaa vetää sinua rakkautensa pariin ja Jumalan valtakuntaan. Tee siis parannus.

No sitten tässä Sardeksen seurakunnan kohdalla puhuttiin näin: "Sinun tekosi eivät täytä minun Jumalani vaatimusta." Ja tässä voisi tulla semmoinen ajatus, että pitääkö sitten olla ihan täydelliset teot. Eihän se ole mitenkään mahdollista, että me pystyisimme Jumalaa miellyttämään omilla teoillamme.

Mutta tämän kohdan voi ymmärtää sillä tavalla, että sen seurakunnan enkelin teot eivät olleet Jumalalle soveliaita. Ne saattoivat olla ulkoisesti hyviä, mutta ne eivät ole Jumalan rakkaudesta lähteviä tekoja, vaan ihmisestä lähteviä tekoja. Ja vaikka ne olisivat muodollisesti täydellisiä, pyhiä, kunniallisia tekoja, mutta jos niistä puuttuu se Jumalan lapsen rakkaus, niin ne eivät täytä Jumalan rakkauden vaatimusta.

Ja sitten jatkaa: "Muista, kun kuulit sanan ja otit sen vastaan. Tarkkaa sitä ja tee parannus." Eli tämä sananpalvelija oli ottanut evankeliumin vastaan sanan kuullon kautta ja tehnyt parannuksen, mutta oli siitä myöhemmin luopunut.

Ja Kristus jatkaa: "Ellet ole hereillä, minä tulen kuin varas, yllätän sinut hetkellä, jota et aavista." Nyt tässä haluan pysähtyä edelleen tähän sananpalvelijan osaan ja kerron vähän sellaisia asioita, joita minä aikoinaan mietin.

Minä olen ollut vähän semmoinen, että minä olen hirveästi miettinyt ja vähän kipuillutkin monenlaisia asioita. Ja yksi asia oli se, että miksi puhujat aina valittavat sitä omaa surkeuttaan ja kurjuuttaan, että mikseivät ne mene vaan ja puhu. Onko se joku semmoinen tapa tai joku semmoinen hurskastelu? Näin minä omasta itsestäni saatoin ajatella.

Mutta kun tälle paikalle tulee, niin kokee sen, että kyllä sitä yleensä on tosi heikko. Vaikka voisi pitää puheen jossakin ajallisessa tilaisuudessa, niin se saattaa mennä niin kuin sen suunnittelee. Mutta kun seurapuhetta pitää, niin ei koskaan voi tietää, että mihin suuntaan se menee ja antaako Jumala puhuttavaa.

Täälläkin on eräs poisnukkunut veli, joka kerran kertoi siitä, että kun hän oli mennyt puhujan paikalle, niin ei ollut yhtään sanaa tullut suusta. Hän oli joutunut tulemaan takaisin penkkiin istumaan. Näin saattaa Jumala joskus sulkea sanansa, ja sitten se saattaa myöskin sulkea, kun Jumala näkee tarpeelliseksi seurakunnan takia sulkea puhujan sanan.

Tuolla historiassa, SRK:n historiassa, taidetaan kertoa se tilanne, kun oli tämmöinen... No, minä sanon nimen. Väinö Havas oli semmoinen tunnettu ja kuuluisa pappi, ja häntä tultiin kuulemaan pitkienkin matkojen takaa. Ja ennen sotia hän eli, ja sieltä tuli muistaakseni ihan linja-autolla lasteittain ihmisiä kuuntelemaan Väinö Havaksen saarnaa kirkkoon.

Ja kun Havas meni saarnaamaan, niin sanat otettiin pois. Hän sulki Raamatun ja käveli puhujan paikalta pois. Ja sitten sen jälkeen saarnan piti vähäinen kansanihminen, seurakunnan suntio muistaakseni, ja hänen sanansa kaikuivat kirkossa voimakkaasti, ja siinä oli Jumalan voima. Ja moni, joka oli kauempaa tullut kuuntelemaan kuuluisaa puhujaa, koki, että tämä oli Jumalan väkevä viesti heille: ettei me tule kuuntelemaan ihmistä, vaan Jumalaa.

Ja sitten, niin kuin monesti sanottu, että seurakunta kutsuu sananpalvelijan ja hoitaa sananpalvelijaa. Ja se on just niin.

Ja minähän nyt sanon tämän, ja minä uskon, että muutkin sananpalvelijat ajattelevat samalla tavalla: hoitakaa meitä. Se ei tarkoita sitä, että pitäisi järjestää jotakin kokouksia. No, jos on tarpeen, niin niitäkin. Mutta se voi olla esimerkiksi, että sinä tulet seurapuheen jälkeen, laitat vaikka viestiä tai kyselet, että miten se tuo kohta oikein oli, että sehän jäi vähän vaivaamaan.

Se lähestyminen voi olla myöskin toisenlaista: voi olla, että kertoo jonkun oman psalmin tai kokemuksen, mikä on seurapuheen aikana tullut mieleen. Mutta tämmöiset keskustelut, joita minä joskus olen saanut käydä, ovat minusta kyllä rakentavia, ja tulee tosi iloinen mieli, että joku ottaa yhteyttä ja haluaa keskustella.

Ja sitten jos haittaa... no, haittaa-sana on vähän huono sana, mutta jos jotenkin tulee semmoinen tuntu, että siinä puheessa on semmoinen ruostunut ääni, se torvi ei soi puhtaasti, niin varsinkin silloin on tärkeää, että siitä tullaan keskustelemaan. Mutta sen ei siis tarvitse aina olla niin vakavaa. Se voi olla ihan kiinnostustakin, että häntä kiinnostaa tuo kohta, että mistä raamatunkohdasta se oli. Tämmöistäkin viestiä tai keskustelua voidaan käydä, niin tulee semmoinen olo, että turvallinen olo, että seurakunta on mukana ja auttaa ja hoitaa puhujaa.

Sitten jos käy niin, että puhujan ääni muuttuu, niin on tärkeää se, että seurakunta myöskin sitten tarpeen tullen... miten se nyt sanoisi... joskus on niitäkin tilanteita, että ei sitten puhuta lyhyemmäksi tai pidemmäksi aikaa. Tämmöinen voi olla tarpeen, mutta on tärkeää, että seurakunta hoitaa.

Ja on se kyllä niinkin sanottava, että jos Jumalan sananpalvelijan usko heikkenee tai menee harhaan, tai hän on eksymässä tai hän on eksynyt, niin kyllä sen siitä puheesta myöskin kuulee. Kyllä sen kuulee, että nyt se on jotenkin muuttunut ulkonaiseksi ja mekaaniseksi. En tarkoita tätä sanoa niin, että me alkaisimme jotenkin haistelemaan ja vikoilemaan, mutta helposti käy niin, että se sana ei ruoki. Siitä ei saa leipää.

Ja se rukous tietenkin on, että puhujan sanat, millä lahjoilla hän palveleekin, ruokkii, ja eri puhujien sanat ruokkivat erilaisia ihmisiä. Voi olla, että lapsille puhuu joku ja joku nuorille ja joku aikuisille, perheellisille, joku vanhuksille ja joku vaikka perheettömille tai kelle vaan; sairaille, sidotuille, missä vaikeassa tilanteessa olevia onkin. On ihana monesti penkistä kuunnella, miten eri tavalla puhujakin pystyy lähestymään erilaisissa elämäntilanteissa olevia.

No niin, mennään sitten edelleen tähän tekstiin. Tässä sanotaan sillä tavalla, että: "Muutamia sinulla sentään on Sardeksessa, jotka eivät ole tahranneet vaatteitaan. He saavat käyskennellä minun seurassani valkeissa vaatteissa. He ovat sen arvoisia." Eli vaikka se seurakunnan puhuja, se enkeli, oli mennyt harhaan epäuskoon asti, niin ei se koko Siion ollut kuitenkaan langennut. Siellä oli muutamia, jotka eivät olleet tahranneet vaatteitaan.

Ja näissä muissakin seurakunnissa on semmoisia tilanteita, että siellä annetaan parannuskehotus enkelille, ja siellä seurakunnassa on paljon ongelmia ja harhoja. Harhaoppeja on, vääriä oppeja ja on monenlaisia eri seuran henkiä, lihan henkiä tai väärän opin henkiä. Mutta ei kaikki seurakunnasta ole kuitenkaan tahranneet vaatteitaan.

Ja nyt sitten minä otan semmoisen asian esille, joka ei nyt varmaan kaikkiin ole osunut, mutta monesti tuolla netissä, kun itse joskus on jotakin etsinyt ja lukenut, ja keskusteluissakin törmännyt, niin otetaan semmoinen syytös, että Rauhanyhdistyksellä on semmoinen väärä oppi, semmoinen tahrateologia, että täällä muka koko ajan vaan yritetään hinkata niitä tahroja pois, että pyydetään kaikki pienetkin synnit anteeksi, että saataisiin koko ajan sitä pukua pidettyä valkeana. Että sehän on Kristuksen vanhurskaus, se puku. Eihän se ole ihmisen puku, vaan se on Kristuksen valkea vaate, eikä siihen voi tulla tahraa eikä ryppyä.

No, he ovat siinä oikeassa, että meillä on myöskin vaarana, varsinkin sellaisella herkillä, joilla on taipumusta semmoiseen pakkoajatteluun. Minullakin oli nuoruudessa semmoista, että alkaa joutua ripin kierteeseen, eli alkaa tekemään jatkuvasti rippiä, että minä olen sitä ja sitä syntiä tehnyt, ja ne koko ajan pyörivät ja vaivaavat mielessä, ne pienetkin asiat.

Ja te ymmärrätte varmaan sen, että jos joutuu tämmöiseen ripin kierteeseen, niin uskomisen ilo loppuu. Ei se Jumalan lapsen elämä ole sellaista, että me koko ajan yritämme löytää itsestämme syntejä. Kyllähän te tiedätte sen, ja siitä Lutherkin puhuu, että kun Lutherkin joutui tämmöiseen ripin kierteeseen epäuskoisena ollessaan, niin se on loputon tie. Kun ihminen alkaa omaa tuntoa rapsuttamaan ja kaivamaan, niin mitä sieltä muuta löytyy kuin pahuutta ja syntiä? Ei koskaan ihminen pääse siihen tilanteeseen, että tuntuisi puhtaalta ja Jumalalle kelpaavalta, täydellisesti kelpaavalta.

Ei, vaan Jumala armahtaa meitä armosta, ei meidän oman onnistumisemme takia. Siksi on tärkeää myöskin uskoa armosta, ja kun saarnataan synnit anteeksi, kaikki synnit anteeksi, niin kaikki synnit ovat anteeksi.

Mutta sitten se, että kyllä Raamattu on täynnä esimerkkejä siitä, miten ihminen, miten Jumalan lapsi voi langeta, miten hän voi tämän Kristuksen vanhurskauden puvun saastuttaa omilla töillään, omilla saastaisilla töillään. Hän ikään kuin sen Kristuksen vanhurskauden puvun päälle pukee oman likaisen, omien töittensä puvun. Ja siksi tässäkin kohdassa sanotaan se niin selkeästi, että on niitä muutamia, jotka eivät ole tahranneet vaatteitaan.

Kyllä se, että me teemme parannusta ja teemme rippiä ja hoidamme omaatuntoa, niin kyllä se on tärkeää, ja uskomisen kannalta se on ihan välttämätöntä. Ei työnä, ei täydellinenkään rippi meitä auta, vaan Kristuksen evankeliumi.

Siitä muuten Luther sanoo sillä tavalla, että kun sitä rippiä tekee, niin se rippi ei koskaan ole täydellinen. Ei se synnintunnustus ole koskaan täydellinen. Kyllä sieltä jää puuttumaan syntejä, mutta se evankeliumi on täydellinen, ja sen evankeliumin alle voi uskoa iloisesti ja vapaasti, että kaikki synnit ovat anteeksi.

Mutta sitten jos on semmoinen joku synti, joka vaivaa, tietää sen, että se on minulle semmoinen valtavan iso asia, niin on tärkeää, että jos ei saa vapautta yleisestä saarnasta ja se asia pyörii mielen päällä, niin on tärkeää sekin, että siitä asiasta voisi rip-isälle ja -äidille puhua. Kyllä se vapauttaa.

Niin kuin minäkin: minä olen heikko puhumaan ja ylpeä itsestäni. Ja vaikea on minun nöyrtyä, mutta kyllä minun täytyi niiden kanssa, kenen kanssa olin riidellyt ja välini katkennut, lähestyä ja puhua. Ja ne molemmat keskustelut kahden ihmisen kanssa olivat kyllä tosi vapauttavia, ja uskovaisia lähimmäisiä olivat, ja me saatiin sitten päästää puhelut iloisella mielellä.

No sitten tässä tämä viimeinen jae menee näin, että: "Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä henki sanoo seurakunnille." Ja jokainen kirje päättyy samalla tavalla samanlaiseen lauseeseen.

Eli on tärkeää, että jokainen Jumalan lapsi kuuntelee Jumalan seurakuntaa, mitä sieltä sanotaan. Minä tiedän, että kun minä tämän sanon, niin siellä saatetaan ajatella, että mitähän pakko-oppia sieltä sitten taas tulee. Mutta se on Raamatun sanoma, että Jumalan seurakuntaa pitää kuunnella, mutta vain sillä ehdolla, että Jumalan seurakunta on oikeassa.

Nimittäin tämä Sardeksen seurakuntakin, sehän oli harhautunut seurakunta. Siellä oli vain enää muutamia, jotka uskoivat oikealla tavalla. Samoin Laodikean seurakunnassa oli se tilanne. Pergamon seurakunnassa ja Tyatiran seurakunnassa, Efeson seurakunnassa, oli tilanne, että sananpalvelijalle, johtajalle, annettiin parannuksen kehotus, ja seurakunta oli mennyt vikaan monelta osin.

Ja Luther jotenkin sanoi, että Jumalan seurakunta on siellä, missä evankeliumia puhtaasti saarnataan ja sakramentit toimitetaan Jumalan sanan mukaisesti. Eli Jumalan seurakunta on se, jossa evankeliumia puhtaasti saarnataan. Siellä on oikea oppi. Silloin pitää kuunnella seurakunnan ääntä.

Ei voi sanoa, että tämä on minun käsitys ja minä sovin näistä asioista Jumalan kanssa. Kyllä uskomiseen kuuluu se, että me olemme Kristuksen viinipuu ja me olemme sen oksia, ja Kristus on sen pää.

No sitten tämmöinen mielenkiintoinen terminologinen kysymys on se, että kun puhutaan seurakunnasta tai valtakunnasta, niin oikeasti se pitäisi kääntää kuningaskunnaksi. Se on alkukielessä, kreikassa, kuningaskunta, ja englanniksikin se on kingdom, kuningaskunta. Ei me sitä käännetä, tämä on jo vakiintunut sana satoja vuosia. Ei sitä lähdetä varmaan kääntämään.

Mutta ajatelkaapa: jos puhutaan Jumalan kuningaskunnasta niin kuin sen pitäisi olla, niin siinähän tulee selkeästi esille se, että ei tämä mikään tasa-arvo ole, vaan tässä on kuningas, joka johtaa valtakuntaa, ja se kuningas on Kristus.

Ja tämä kuningaskunta, Kristuksen seurakunta, Jumalan valtakunta, ei koskaan erehdy, kun sen päänä on Kristus. Mutta ihmiset voivat erehtyä, ihmisjoukot voivat erehtyä ja joskus koko seurakuntakin voi erehtyä. Siksi on tärkeää kuunnella, että kuuluuko se ääni: onko siellä oikea evankeliumin ääni.

Nämä Ilmestyskirjan seurakuntien tilanteet osoittavat sen, että semmoista seurakuntaa, missä ei ole puhdas oppi eikä evankeliumin ääni, niin ei semmoista seurakuntaa voi kuunnella autuuden ehdoilla.

No sitten tässä on myöskin tämä sana parannus. Ja se parannuskin on, niin kuin moni on sanonut, vähän huono sana oikeastaan. Se on tuttu sana meille, mutta sehän viittaa vähän siihen, että meidän pitäisi parantaa omia tekoja. Ja oikeastaan se sana, mistä se on tullut, tarkoittaa sellaista ihmistä, joka kävelee ihan väärään suuntaan.

Ajatelkaapa ihmistä, joka kävelee kohti jyrkännettä. Mehän juoksemme sen perään ja sanomme, että käänny pois ja älä mene sinne, sinä tiput sieltä. Niin se parannus tarkoittaa Raamatun alkukielessä täyskäännöstä. Eli tämmöinen, joka tekee parannuksen, se tarkoittaa, että se kääntyy sieltä pimeyden tieltä. Se kääntyy takaisin kohti Jumalan kirkkaita kasvoja ja lähtee vaeltamaan sitä kaitaa tietä muitten jumalalaisten kanssa.

Mutta sitten Jumalan lapsen tiehen kuuluu arkielämässä tapahtuva parannus. Eli me panemme syntiä pois ja huolehdimme sillä tavalla, että me pysymme tällä kilvoittelun tiellä.

Mutta se, kun me teemme epäuskossa parannuksen, se on täyskäännös. Siinä ei ihminen parantele omia tekojaan, vaan Jumalan armosta ihmisen tie muuttuu. Ja me olemme myöskin kokeneet sen toisinpäin, että kun ihminen kääntyy Jumalan seurakunnan, Kristuksen tieltä, kapealta tieltä, päinvastaiseen suuntaan, niin miten ihminen muuttuu. Me koemme, me olemme kokeneet sen, että ihmisen uskonelämä ja arvot ja kaikki muuttuvat voimakkaasti.

No niin, tässä näitä ajatuksia tästä tekstin johdolta.

Minä haluan vielä yhdestä asiasta sanoa. Kello on jo paljon ja varmaan te alatte jo väsyä, mutta minulta viime kerralla puhuessa jäi yksi asia pois, minkä olisin halunnut sanoa.

Ja se on se, että kun puhutaan siitä, että meitä maailma vainoaa ja pilkkaa, niin sehän on ihan totta ja se on uskon mukaista. Ja siitä Jeesus puhuu monessakin kohtaa Raamatussa, että se maailman taholta tuleva pilkka ja halveksunta, niin se on elävän uskon merkki.

Ja Jeesus varoittaa, että voi teitä, jos maailma teitä kiittää! Ja ajatelkaapa, jos mekin. Me monesti koemme, että me saamme epäreilua arvostelua, joskus ihan syystäkin, mutta me saamme hirveän paljon arvostelua. Totta kai arvostelua on helppo saada. Mutta kun me yleensä yritämme kaikkemme, että meidät hyväksyttäisiin, silti me koemme sellaista, että maailma meitä jotenkin roskittaa ja saastuttaa. Niin se on kyllä Raamatun mukaista.

Ajatelkaa, miten Jeesus sanoo täällä Luukkaan evankeliumissa: "Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan, kun ihmiset erottavat teidät keskuudestaan ja inhoavat teidän nimeännekin." Ja sitten Kristus jatkaa: "Iloitkaa silloin, hyppikää riemusta, sillä palkka, jonka te taivaassa saatte, on suuri. Samoinhan tekivät heidän isänsä profeetoille." Eli se, että maailma ei meitä hyväksy, pilkkaa ja roskittaa, niin se on riemun asia. Se on merkki siitä, että olemme oikealla tiellä. Iloitkaa, hyppikää riemusta, sillä palkka, jonka te saatte, on suuri.

Ja sitten hän jatkaa: "Voi teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä hyvää. Samoinhan tekivät heidän isänsä väärille profeetoille." Niin ei se ole huono asia, että meitä pilkataan.

Nuoret saattavat ajatella, että miten minä jaksan elää uskomassa, jos tämä on tämmöinen joukko, että meitä aina roskitetaan. Mutta mietipä, että meidän elämän päämäärä on kirkkaudessa, ja se ei ole tässä ajassa.

Ja varmasti moni, joka on elämää kokenut, tietää sen, että sillä uskolla, vaikka siinä on paljon monenlaista vaikeutta sen uskomisen asian kanssa ja lankeemisia ja on surua ja murhetta, niin kun tulee oikein rankat ajat, niin se usko on sellainen asia, mihin tarttuu kuin ankkuriin.

Ja se tuntuu, niin kuin minä monesti olen sitä muistanut, että kun Jumala ottaa kädestä kiinni ja kuljettaa mukanaan, niin mikään muu ei ole niin suuri turva kuin se, että Jumala saattaa. Kristus ottaa kädestä kiinni ja taluttaa jonkin aikaa ja sitten taas jättää meidät vaeltamaan tänne maailmaan, uskossa ja toivossa, monenlaisten vaikeuksien ja syntien keskellä, mutta sillä tavalla, että meillä kuitenkin on mahdollisuus uskoa armosta anteeksi.

No niin, nyt minä tässä opettelen, mutta haluan vielä julistaa tätä evankeliumia. Tämä ei ole minun evankeliumini. Ei tämä minun uskoani ole, mitä minä julistan. Jos se olisi minun uskoani, niin ei tähän kannattaisi uskoa. Mutta kun minä julistan Pyhän Hengen kautta elävää evankeliumia, näin minä uskallan sanoa ja iloita siitä uskosta, joka minulla on sydämessä.

Minä julistan Kristuksen uskoa, Jumalan Pojan uskoa.

Saat jäädä uskomaan, mitä sinulla onkaan mielessä. Voi olla kuormia. Voi olla syntejä, taakkoja. Sinä saat jäädä uskomaan ilosanoman. Saat uskoa kaikki syntisi, epäilyksesi ja kuormasi anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Saat iloita siitä uskosta, mikä sinun sydämessäsi on.

Ja jos on joku sellainen, joka kokee, että Jumala kutsuu ja kutsuu, ja on pitkäänkin voinut kutsua, niin kuule tämä Jumalan ääni ja tee parannus. Tee täyskäännös, usko syntisi ja epäuskosi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Näin me jäämme uskomaan. Jeesuksen nimeen. Aamen.