Seurapuhe Jyväskylän RY:llä 21.08.2022 15.59

Isaan, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kirjennymme rukoukseen. Pyhä ja vanhurskas Jumala, rakas taivaallinen Isämme. Tänne me tulimme pyhää sanaa kuullaksemme. Sinä, rakas Taivaallinen Isä, olet johdattanut meidät sanasi äärelle, sen sanan, joka on Pyhän Hengen inspiraatiosta kirjoitettu ja tallennettu.

Se myöskin Pyhän Hengen voimasta avautuu kuolemattomien sielujen ruoaksi. Näin me uskomme. Siksi me pyydämme, sitten näissä seuroissa lainasi Pyhää Henkeä se selittäjäksi, niin että nälkäinen ja uskossaan väsynyt kilvoittelija saisi siitä ravintoa matkalla taivaaseen, niin että sinun pyhä henki eläväksi tekemä sana kutsuisi langennutta parannukseen ja ulkopuolella olevaan valtakuntasi osallisuuteen. Sinä itse, Isä, voit sen tehdä, ja vain sinä voit vaikuttaa sen voiman, mikä evankeliumissa on, mikä sinun sanasi on kätketty.

Kiitämme sinua siitä, että olet tähän päivään saakka, tähän hetkeen saakka meitä uskomassa varjelut valtakuntasi osallisuudessa. Meillä ei ole osuutta siihen. Me olemme syntisiä ja mahdottomia sinun armoosi, mikäli ei sinun poikasi vanhurskaus. Meitä tässä vanhurskaudessa kannattelisi ja kuljettaisi, että me saamme sinun armosi varassa olla niin kuin pieni lapsi äitinsä sylissä.

Tässä uskossa meitä vahvistaa. Tässä uskossa meitä virvoita ja lisään meille iankaikkisen elämän elävää toivoa. Siunaa nämä seurat. Amen.

Minä mietin, että ketä tulee kello kuudentoista seuroihin, ja ajattelin, että siellä on ehkä enemmän vanhempia, mutta onpa mukava, kun täällä on kaikenikäisiä.

Mä kysyisin teiltä, nuoret ja lapset, että tiedättekö, mikä on se kirja, jota on käännetty yli kaksisataa, viisisataa kielelle. Tuota kirjaa. Tässä kahdeksan miljardin maailmassa voi tällä hetkellä lukea noin kahdeksankymmentä prosenttia omalla kielellään. Ja tuota kirjaa luetaan. Sitä on luettu satoja vuosia, ja se on sellainen bestselleri, että sitä luetaan niin kauan kuin tämä maailma seisoo.

Tuo kirja on Raamattu. Kun Jumalan lapset tulevat seuroihin, niin ne tulevat sellaisiin seuroihin, jonka tilaisuuden keskiössä ei ole puhuja, ei kuulijat, vaan Raamattu. Jos Jumala ei Hengellänsä sanansa avaa, niin voisiko sanoa, että on ehkä tultu aivan turhaan paikan päälle. Siksi on veljet ja sisaret tuiki tarpeellista, että kun lähdetään seuroihin tai kun tullaan seuroihin, että te kuulijatkin pyytäisitte, että Jumala avaisi sanansa, että Jumala antaisi puhujalle puhuttavaa.

Ei puhujanrakennukseksi, vaan seurakunnan rakennukseksi. Tosin Raamatussa sanotaan, että yksikään profeetallinen sana ei ole tullut julki ihmisten tahdosta, vaan ihmiset ovat puhuneet Pyhän Hengen johtamina sen, minkä ovat Jumalalta saaneet. Siis ollaan niin arvokkaan asian äärellä.

Te tiedätte varmaan, että kun puhujana tällaiseen tilanteeseen valmistautuu, niin miten sitä on yksin ja hätääntynyt, että miten tästä selviää?

Mutta rukoillaan, että Jumala auttaisi. Sano sanasta ja Raamatusta sanotaan vielä ja sen kirjoituksista roomalaiskirjeessä: Miksi sitä pitää kuunnella ja miksi sitä pitää lukea? Niin siellä sanotaan näin, että: Kaikki, mitä pyhät kirjoitukset sisältävät, on kirjoitettu meille opiksi, jotta saisimme siitä kestävyyttä, lohtua ja toivoa. Siis tärkeän asian ääressä!

Minun tekstini on nyt, minkä minä valitsen, on Johanneksen evankeliumista.

Johanneksen evankeliumi on tullut minulle kaikista läheisemmäksi, niin kuin se näytti tulleen Lutherillekin. Se on kirjoitettu viimeisimpänä näistä evankeliumeista, ja kuulin sellaisen perimätiedon, että Johanneksen tästä aivan erityisesti pyydettiin, että etkö sinäkin voisi, kun niin läheltä näit ja koit kaiken sen? Johanneksen evankeliumi kerrotaan, että se on julkaistu ensimmäisen vuosisadan loppupuolella. Johanneshan kirjoittaa omassa epistolassa, että mikä on alusta alkaen ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselleet ja käsin koskettaneet. Siis hän oli todella silminnäkijä paikan päällä.

Niinkun tiedätte, jos tulee kolari, niin poliisi kysyy, onko silminnäkijöitä. Jos on silminnäkijä, niin sen todistus on aivan ensiarvoisen tärkeä. Ja siltä kysytään: Ja kerro sinä, kun näit. Ja kun luette Johanneksen evankeliumia, niin näette, miten yksityiskohtaisesti hän on kirjoittanut ylös kaikkea sitä, mitä hän havaitsi. Vaikkapa esimerkiksi sen, kun Johannes ja Pietari juoksivat silloin pääsiäisammana haudalle.

Lukikaapa, miten yksityiskohtaisesti Johannes pistää ylös sen, mitä kaikkea siellä nähtiin. Se on autenttista kerrontaa tapahtuneesta. Tämä minun tekstini on Johanneksen evankeliumin kolmannesta luvusta. Muutamia jakeita.

Nämä sanat kuuluvat Jeesuksen nimen. He olivat kokoontuneet aterialle. Ja paholainen oli jo pannut Juudaksen, Simon Iskariotin pojan sydämeen ajatuksen, että tämä kavaltaisi Jeesuksen. Jeesus tiesi, että isä oli antanut kaiken hänen valtaansa ja että hän oli tullut Jumalan luota ja oli nyt palaamassa Hänen luokseen. Niinpä hän nousi aterialta, riisui viittansa ja kiinnitti vyötäisilleen pellevalinan.

Sitten hän kaatoi vettä pesuastiaan. Rupesi pesemään opetuslasten jalkoja ja kuivasi ne vyötäisillään olevalla liinalla. Näin Jeesus puhui. Järkyttyneinä hän sanoi heille: Totisesti, totisesti! Yksi teistä kavaltaa minut!

Opetuslapset katsoivat toisiaan ymmällään tietämättä, ketä hän tarkoitti. Yksi opetuslapsista, se joka oli Jeesukselle rakkain, oli aterialla hänen vieressään. Simon Pietari nyökkäsi hänelle, että hän kysyisi ketä tämä tarkoitti? Opetuslapsi nojautui taaksepäin Jeesuksen rintaa vasten ja kysyi: Herra, kuka se on? Jeesus vastasi: Se, jolle annan tämän leivänpalan.

Sitten hän kastoi palan ja antoi sen Juudakselle, Simon Israelin pojalle. Silloin, heti kun Juudas oli sen saanut, saatana meni häneen. Jeesus sanoi hänelle: Mitä aiot? Teissä pian. Kukaan aterialla olevista ei ymmärtänyt, miksi Jeesus sanoi hänelle näin.

Koska Juudaksella oli hallussaan yhteinen kukkaro, jotkut luulivat, että Jeesus oli käskenyt hänen ostaa jotakin juhlaa varten tai antaa almuja köyhille. Syötyään leivänpalan Juudas lähti heti ulos. Oli yö.

Tämän tekstin keskiössä, tai sen keskiössä on tietysti Jeesus, mutta sitten toinen henkilö, joka minusta nousee tämän tekstin keskiöön, on Juudas. Tämä teksti alkoi näin: He olivat kokoontuneet aterialle, ja paholainen oli jo pannut Juudaksen sydämeen ajatuksen, että tämä kavaltaisi Jeesuksen.

Onko kiusaus ajatus? Siis paholainen oli syöttänyt Juudakselle sellaisen ajatuksen, että entäpä jos kavaltaisit Jeesuksen. Tämän teksti nimittäin pysäytti minulle. Nimittäin, kun minä olen kokenut ihan samanlaisen. Paholainen syöttää minulle jonkun ajatuksen.

Entäpä jos? Nuori sanankuulija istuu seurapenkissä ja kuuntelee. Seurapuhetta ei oikein jaksa kuunnella, kun on niin pitkäveteistä saarnaaja, niin mitä on kuunnellut jo viisikymmentä kertaa, niin sieluvihollinen työntää tällaisen arvon: Onkohan tämä oikeaa uskoa? Siitä se lähtee. Uskovaisessa perheessä jo on pitkästi toistakymmentä lasta ja ollaan viimeisen päälle uupuneita ja rasittuneita, niin pikkuhiljaa sieluvihollinen alkaa syöttämään sellaista ajatusta, että onkohan tämä sittenkään niin kuin on sanottu?

Voisiko se olla toisen? Uskovaisella isällä oli valtavasti velkaa. Oli isot seurat ja oli kannettu kolehti. Ne kolehtihaavit oli tyhjennetty sakastin pöydälle. Siellä oli suuriakin seteleitä.

Niin tuo ison perheen velallinen isä menee yksin siihen sakastiin, näkee ne rahat, niin sielunvihollinen syöttää sellaisen ajatuksen, että entä jos ottaisit tuosta muutaman setelin. Kun niitä ei ole vielä laskettu, niin eihän kukaan tiedä, että otit. Kiusaus. Onko teillä ollut, veljet ja sisaret, kiusauksia? Puhujalla on sellaisia kiusauksia, että paholainen syöttää tällaisia ajatuksia, että sun pitäisi pitää oikein hyvä puhe, kun sinä menet sitten seuran pitäjäksi.

Tai paholainen syöttää sellaisen ajatuksen, että kyllä tuolla toisella veljellä on muuten paljon paremmat lahjat kuin sinulla. Ei sinusta ole saarnamieheksi. Sitten se nenäänsä riiputtaen tässä tehtävässä koittaa mennä, kun se on niin allapäin, kun sillä on tällainen ajatus syötetty. Jumalan lapselta on mennyt vapaus. Onko teillä ollut kiusauksia?

Joskus nuorempana ihmettelin, että mistään syistä seuroissa moni pyytää kiusauksia, että saanko minä uskoa kiusaukset anteeksi. Mutta kyllä minä nyt sen ymmärrän. Kun kiusausten kanssa kamppailet, niin ei ole muuta vaihtoehtoa päästä niitten yli kuin evankeliumin voima. Minä luulen, että täällä on muitakin puhujia kuin minä, ja olen seuroihin lähtiessä joutunut lähtemään sellaisen ajatuksen kanssa, että on sanonut vaimolle, että saarnaa minulle vielä kiusauksia anteeksi. Ja se on pitänyt tehdä monesti seurausta palaamisen jälkeen, kun paholainen sanoo, että sinun saarnastasi ei ollut mitään järkeä.

Sillä ei ole mitään tolkkua sinun puheessa. Se painaa alas tai toisinpäin se kehuu niin hyväksi, että ei oikein tahdo ovesta mahtua. Niin nekin ovat kiusauksia. Tällaisten kiusausten kanssa te nuoret, pojat ja tytöt, isät ja äidit, mummot ja papat, sieluvihollisen konstit kuulkaa eivät ole muuttuneet miksikään. Tällaisia ajatuksia ne meille syöttävät.

Ja nyt minä sanon, että jos näihin seuroihin on tullut joku kiusattu, joka kokee, että kyllä minua on niin kiusattu kaikennäköisillä: tulevaisuuden uhkakuvilla, rahanpuutteella, terveyden menettämisellä, niin saat uskoa heti seurojen alussa: kaikki kiusaukset anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovinnon veressä. Jeesuksen nimessä ja veressä. Jeesuksen nimessä ja veressä on kiusaukset anteeksi!

Sitten kiusaukset ja epäilykset ovat muuten veljeksiä keskenään. Ne kuuluvat aika lailla yhteen. Kulkevat rinta rinnan. Oonkohan minä uskovainen? Oonkohan mä ollenkaan uskovainen, kun mulla on tällaisia ajatuksia: kateutta, ahneutta, kiukkua, turmelusta, pahoja ajatuksia, niin onkohan mä ollenkaan uskovainen? Ne ovat epäilyksiä.

Uskovaisen ihmisen kilvoitukseen kuuluu epäilykset. Sitten annan teille veljet ja sisaret hyvän konstin, jonka minä kyllä luulen, että tiedätte, että millä kiusauksia voi karkottaa. Niin minä annan vinkin. Laittakaapa silloin kun on oikein kiusauksia, niin pistäkääpä kuulemaan Siunilaulut ja virret. Vaikkapa oma kokemukseni on se, että vaikka alkaa kuuntelemaan "Herra Jeesus verellänsä maksoi syntivelkani", niin eipä aikaakaan, kun huomaa, että kiusaukset ovat vähän hälvenneet.

Ja on tullut sellainen Jumalan lapsen mieli, että kun on niin mukava olla uskovainen. Enkä malta sen verran olla mainostamatta, että kyllä minä uskon niin veljet ja sisaret, että kun tässä ajassa meillä on nyt Kuule. Eli kaikki Siunilaulut: Suviseura-laulut, seuralaulut, kuorolaulut kulkevat meidän taskussa joka paikkaan, niin ei se kuulkaa ole ihmisen keksintö vaan Jumala haluaa, että pitäkää matkassanne näitä matkalauluja, että ne teitä lohduttaisivat kiusausten ja vaikeuksien keskellä. Se on Jumalan keksintö.

Esimerkiksi, jos haluatte päivästänne jotenkin, en minä tiedä toimiiko tämä kaikilla, mutta minulla toimii, että kun tuntuu siltä, että tästä päivästä taitaa tulla vähän turmeluksen päivä, niin pistää vaikka Suviseura-laulut kuuntelemaan aamulla, kun pistetään kahvia tulella. Sielun vihollinen ei kuulkaa tykkää Siionin laulusta eikä virsistä. Siionin vihollinen ei tykkää yhtään siitä, että Suviseura-lauluista kuuluu Jumalan kansan matkasaadon ilo ja riemu. Se ei tykkää siitä ja se haluaisi, että niitä ei kuunnella, kun ne tuo Jumalan lapselle hyvän mielen. Mutta kokeilkaapa! Minäkin kokeilen.

Ettei kilvoitus jäisi kesken ja ette jäisi välille. Niin moni kuin on jäänyt välillä. Niittenkin kohdalla kaikki on alkanut niistä kiusauksista. Ja sitten on vielä syytä sanoa, että ei Jumala meitä kiusaa. Jaakobin kirjoissa sanotaan, että meidän omilta jokainen kiusaa hänen omat himonsa ja halunsa.

Ja se johtuu siitä, että sielunvihollinen on liitossa minun lihani kanssa. Ne on tehnyt liiton. Ja liittolaisethan toimii samankaltaisesti, että no niin, nyt tehdään tällainen temppu, että saatais tuolta ihmiseltä usko pois. Mutta veljet ja sisaret on meillä aarre. Evankeliumi.

Matkasalla ja kun saa kysyä, että saako uskoa anteeksi tai etkö siunais minua evankeliumille? Taas tuli mieleeni se yhden veljen kertomus, mutta se tuli töistä kotiin. Niin se meni keittiössä se vaimonsa luo ja sanoi, että ei hänellä mitään syntiä niin erikoista oo, että vois nimetä. Mutta on niin valtava ahdistava olo. Ja tie nousee pystyyn, että etkö siunaisi häntä?

Sit se veli kertoo, että kun vaimo sinne ruokaan laittaessaan siunasi, niin taas tie aukesi. Taas tie aukesi. Evankeliumin voimalla me selviämme. Ja sitä ei kannata hävetä sen käyttöä. Jumala on antanut sen käyttötavaraksi uskovaisen ihmisen kilvoutuksen matkalle.

Muistatte sen ensimmäisen kiusauksen, kun ensimmäiset ihmiset käärme sanoi niille, että kun syötte keskimmäisestä puusta, niin teidän silmänne avautuvat. Ja teistä tulee niinkuin Jumala. Nousin tossa mieleeni se, kun minä olin neljäntoista. Meitä oli nuorten poikien porukka, niin aika moni siitä porukasta sitten kielsi uskonsa. Minä muistan, minkälaista kamppailua minä kävin.

Kun minä sitten seurasin niitten uskonsa kieltä näitten nuorten miesten elämää, miten siihen mukamas tuli sellaista iloa ja reippautta ja ronskeutta. Niinku sielowvilonen kävi sitten iltaisin aina kimppuun, että entäpas sinäkin tiellä? Mietipä, minkälainen sulla saattaisi olla keskikoulussa ajan viettoon ja osallistumiset nyt, kun kieltäisit uskosit. Mutta Jumala varjeleli, että en kieltänyt. Jumala auttoi.

Rukkoilkaa, ne sanoo erityiset teille nuoret, kun elätte niitten kiusausten kanssa ja keskellä. Ja myöskin aikuiset, niin puhukaa isälle siitä asiasta, että isä hei, nyt on kuule semmoset kiusaukset, että voitko auttaa, että pääsisin näitten yli. Ja varmasti Jumala kuulee sellaisen rukouksen. No Juudokselle kävi. Siis hänelle oli syötetty se ajatus.

Hän oli rahan ahne. Hänellä oli kukkaro. Hänelle oli syötetty se ajatus, että Jeesuksen kavaltamalla saisi vähän lisää rahaa. Tuo raha on muuten yks kiusaus, koska sitä pitäis saada aina enemmän ja enemmän. Vaikka meilläkin sitä on eläkeläisenä ihan tarpeeksi, niin ei haittais, jos sais muutaman kymmenen tuhatta vielä lisää, vaikkei sille mitään käyttötarkoitusta tiedä.

Ahneuden kiusaus! Ja kun Raamattu pistää sen elatuksen tason siihen, että kun teil on elatus ja vaatteet, niin tyytykää siihen. Kaikki mikä on sen yli onko se tarpeetonta? Mutta tämmönen minä oon. Tämä teksti jatkuu tämä Jeesuksen opetustapahtuma, niin hän ottaa yllättäen orjan roolin.

Siis miettikääpä siinä oli kaksitoista opetuslasta paikan päällä. Oltiin syömässä, niin kun jalkojen pesu kuului orjille, ei sitä muut tehneet. Sitten Jeesus ottaa viitan pois päältä. Aivan kuin korostaakseen sitä, että nyt hän ottaa orjan roolin. Ottaa pellavalinan, sellaisen karkean pellavalinan ja kietoo sen vyötäisilleen ja alkaa pesemään niitten opetuslasten jalkoja.

Sillä oli kuulkaa iso merkitys. Hän antoi konkreettisen esikuvan siitä, millä tavalla meidän pitäisi suhtautua toinen toisiimme, millä tavalla meidän pitäisi auttaa toinen toistamme kilvoituksessa näitten kiusausten keskellä? Ja mistä löytyy apu? Ja sanoi, että niin kuin minä olen teidän jalkanne pessyt, niin tekin toinen toista tänne jalkoja pestään. Mie olin viime kesänä rippikoulussa opettajana ja sitten puhuttiin tästä Pyhän Hengen pappeuden virasta ja siinä oli sitte luokassa niitä rippikoululaisia aika paljon.

Minä kysyin, että kuinka moni teistä on saanut siunata jollekin synnit anteeksi. Kyllä minä olin ilonen, kun niin moni käsi melkein kaikki kädet nousi. Se on kuulkaa arvokas tehtävä, kun saa Pyhän Hengen pappiuden virassa priskoittaa uhriverta ja sanoa toiselle uskovaiselle, että saatisko synnit anteeksi! Synnit saat uskoa anteeksi. Jeesuksen nimessä ja veressä.

Miksi Jeesuksen nimessä? Kun muuta nimeä ei ole tämän taivaan alla annettu kuin yksi nimi. Miksi Jeesuksen veressä? Ilman verenvuodatusta ei ole yhtään syntien anteeksiantamusta. Kristuksen veri on vuotanut, ja velat on maksettu.

Jeesus antoi sitä meille esikuvan. Kun täällä maailmassa vaeltaessamme vaelluksen jalat, niinku minusta se on hyvin sanottu, tomuttuvat. Ja kyllä sen kuulkaa tietää, kun on tomua jaloissa. Ei tarvitse kysyä, minun ei tarvitse kysyä, että miltä se tuntuu. Hyvin tietää, miltä se tuntuu, kun pitäisi päästä jalkoja pesemään.

Mutta sitten erikoista on se, että niitä ei itse kyllä voi peseskellä vaan se toinen Jumalan lapsi, Jumalan lapsi siinä rinnalla, voi sen tehdä. Oletteko huomanneet, että evankeliumi antaa sen, mitä se lupaa, kun saa tunnolle rauhan. Kun saa tunnolle rauhan. Ihan oikeasti on semmoinen olo, että minä muuten taisin saada ihan oikeasti kaikki synnit anteeksi. Jalat ovat puhtaat, pätkän matkaa.

Mutta niin se kilvoitus jatkuu. Ja sitten se kerran päättyy. Ja sekin on kuulkaa onnellinen asia. Muistakaa, sanon teille vanhuksille, jotka kyllä minäkin alan jo olla aika vanha ja joskus mietinkin, että ei minulla enää pitkästi matkaa ole, niin turvallista on ajatella, kuinka siitä sanotaan Raamatusta, että se joka kuolemalle valmistaa, niin se on Jumala. Siis Jumala pitää ihan viimeiseen metriin asti lapsistaan huolen.

Ja antaa myöskin valmiuden täältä lähteä. No sitten tämä teksti jatkuu: Jeesus järkyttyy. Siis kun hän oli Jumala ja ihminen, niin Johannes kirjoittaa tänne, hän oli siis siinä paikan päällä, ihan siinä Jeesuksen vieressä, niin hän pistää kirjoittaa muistiin, että Jeesus järkyttyi, kun tultiin tähän asiaan, että hänen piti ilmaista tämän pettäjän toiminta. Hän sanoo: Totisesti, totisesti: yksi teistä kavaltaa minut. Miettikää, mikä hämmennys tuli.

Ja Johannes kirjoittaa: Opetuslapset katsoivat toisiaan ymmällään tietämättä, ketä hän tarkoitti. Kuka meistä? Verens veli tästä saarnasi, niin se sanoi, että siellä se Juudaskin pyöritteli muka hämmästyneenä päätään, että kuka meistä, vaikka olen osallinen. Se oli yllättävä tilanne. Tämä on minusta hyvä esimerkki siitä, että kun uskovaisena eletään, niin kuin nämä veljet eli todella tiiviissä yhteisössä joka päivä kolmisen vuotta päivästä toiseen yhteinen kukkaro.

Kenelläkään ei ollut käsitystä siitä, kuka siitä porukasta oli petturi. Kyllä Jumalan lasten joukossa voi kulkea paatuneella sydämen tilalla. Minä palaan vielä sinne omaan nuoruuteeni, kun ei ollut asiat kunnossa silloin rippikoulun aikaan. Ja sitten kun omatunto vaivasi, niin sielun vihollinen sanoi, että no käytännössä seuroissa ja terveilit Jumalan terveillä ja sinulla on uskovaisia kavereita. Eikö se riitä?

Mutta Jumalan Henki ei kyllä turvannut näihin ulkoisiin asioihin. Kyllähän Jumalan lasten joukkoon voi aivan kuin tulla. Kun opettelet tervehtimään ja ehkä pyytämään siunaustakin. Mutta että saatat siinä vuosikausia vaeltaa huonolla omallatunnolla, vähän jopa jo enemmänkin kuin toinen jalka maailmassa. Kun se joukkoon kulkeminen ja siinä joukossa kulkeminen ja nämä tervehtimiset eivät ole se asia, koska Jumala näkee sydämeen.

Tässäkin tilanteessa opetuslapset olivat täysin tietämättä. Mutta sitten mielenkiintoista tässä tekstissä on se, että Pietaria kiinnostaa ihan hirveästi, että kuka on syyllinen. Kuka on se, joka on tehnyt? Tämänkin kohdan äärellä meille ihmisenä inhimillisesti on meillä taipumusta tällaiseen syyllisten etsintään. Olisi mukava tietää, kuka on syyllinen.

Muistan lapsuudestakin, meillä oli neljätoista lasta, ja sitten jos jotakin oli tapahtunut, kun mentiin ruokapöytään, niin äiti tai isä kysyi, kun kertoi, että tällaista on tapahtunut ja kuka sen on tehnyt, niin kuinka päät pyöri niin kuin opetuslapsilla, että kuka meistä on syyllinen. Kuka on tehnyt.

Sitten minulla oli vielä sellainen vaiva, että minä syyt punastuin, ja sitten minusta tuli aika usein syyllinen, kun minä menin punaiseksi. Sellaista luonnollista uteliaisuutta syyllisyyden etsimiseksi. Niin Pietari näkee, että Johannes oli siinä Jeesuksen vieressä. Hän oli Jeesuksen rakkain opetuslapsi.

Ja Johannes oli aivan siinä Jeesuksen vieressä. Niin Pietari oli siellä vähän kauempana, niin hän kuiskaa sieltä Johannekselle, että kysy, kuka se on. Kysy Jeesukselta, kuka se on. Ja Johannes kertoo. Hän käyttää tällaista nimitystä itsestään: opetuslapsi, joka oli Jeesukselle rakkain, niin kallistuu Jeesuksen puoleen niin lähelle, että sitten kuiskaten kysyy: Herra, kuka se on? Minä luulen, että Pietari ajatteli niin, että kun Johannes on Jeesuksen rakkain opetuslapsi, niin jos jollekin sen sanoo, niin kyllä se Johannekselle sen sanoo.

Tai jos joku tästä porukasta on sellainen, joka ei olekaan valtia, niin se on Johannes. Näin minä ajattelin, minä tiedän, mutta ajattelen, että hän päätteli näin, että kyllä Johannekselle sen vastauksen kyllä Jeesus voi kertoa. Ja sitten Jeesus sanoo, että avaatte on se, jolle hän antaa tämän leivänpalan.

Siinäkin on muuten kummallinen, tai näin minulle on kerrottu tai minä olen lukenut, että kun oltiin tällaisella aterialla, jos siinä aterialla oli joku vieras, joka oli aivan erityisen arvostettu, joka haluttiin erityisesti huomioida, niin isäntä toimi juuri näin. Eli hän kastoi leivänpalan viiniin ja antoi sen sille erityistä huomiota ansainneelle pöytävieraalle.

Minä ajattelin, että haluaisiko Jeesus aivan kuin erityisesti varjella tuossa tilanteessa sitä, että tuo Juudaksen syyllisyys ei tulisi esille? Koska hän sitten sanoo Juudakselle, kun antaa sen leivänpalan, niin sanoo, että: Mitä aiot? Tee se pian.

Sitten Johannes kirjoittaa: Kukaan aterialla olevista ei ymmärtänyt, miksi Jeesus sanoi hänelle näin. Ja sitten ruvettiin päättelemään.

Se on tyypillistä. Jos ei ole tietoa, niin sitä pitää itse tuottaa. Pääteltiin näin, että koska Juudaksella oli hallussaan yhteiset rahat, niin jotkut niistä opetuslapsista luulivat, että Jeesus oli käskenyt hänen ostaa jotakin juhlaa varten. Siis oli tulossa juhlat. Niin Jeesus laittoi markettiin Juudasta, te käy ostamassa sitä ja tätä.

Näin ne päättelivät. Eivätkä osanneet kuvitellakaan, että Juudas oli kavaltaja. Tai sitten piti mennä antamaan almuja köyhille. Juudas lähti. Ja kun tuolla alussa kerrottiin, että paholainen oli syöttänyt Juudakselle ajatuksen, että hän voisi kavaltaa Jeesuksen, niin nyt oli tullut sitten tultiin siihen tilanteeseen, josta Jaakobin kirjeessä sanotaan, että kun synti on täytetty, syntyy kuolema.

Kerrotaan, että kun Juudas oli syönyt sen viinissä kastetun leivänpalan, niin sitten Johannes kertoo, että saatana meni häneen. Siinä vaihtoi asukas Juudaksen sydämessä. Hän menetti uskonsa, ja niiltä se Joel käveli ylipappien ja vanhempien luokse tekemään kauppaa siitä, että mistä rahasta ja missä tilanteessa ja millä tunnuksilla hän voi selvittää teille, että kuka niistä on Jeesus.

Minä olen joskus ajatellut, että oliko Juudaksella tällainen aivan kuin ajatus siitä, että Jeesus on tehnyt sellaisia ihmetekoja, että ei hän välttämättä jää kiinni. Hän saa tässä kaupassa sen kolmekymmentä hopearahaa ja pääsee aivan kuin koira veräjästä.

Kun oli sovittu sellainen merkki, että kun tullaan sinne katsomaan puutarhille, jolla oli täyspimeys, niin Juudas oli sanonut, että Jeesus on se, jolle hän antaa suudelman. Kun miehet näyttivät kaikki samanlaisilta, niin täytyyhän erottaa sieltä joukosta se, joka on Jeesus.

No niin, syötyään leivänpalan tuo uskonsa menettänyt Juudas lähti heti ulos ja oli yö. Samankaltainen kertomus liittyy Pietariin. Pietari lähti ylipapin pihalta.

Hän lähti itkien. Juoksi yöhön, mutta Jumala ei ottanut häneltä armoa pois. Hän palasi veljien luokse ja sai palamisen armon uskoa syntinsä anteeksi, mutta Juudakselle kävi toisin.

Noniin, tällaisen tekstin minä valitsin ja ajattelin, että jos Jumala tästä jotakin antaisi niin, että se rakentaisi seurakuntaa. Aivan kuin palaisin tähän Juudaksen näihin kiusauksiin, näihin ajatuksiin, syötettyihin kiusauksiin.

Musta se on jotenkin ajankohtaista. Tänä päivänä näitä ajatuksia kyllä syötetään vaikka minkälaisia. Voi kun Jumala varjelisi meidät lapsenmielisinä tässä lasten valtakunnassa! Ja kyllä se varjeleekin. Uskokaa veljet ja sisaret juuri sellaisiksi kuin nyt itsenne koette.

Usko synnit anteeksi! Jeesuksen nimessä ja kalliissa, maahanmuutuneessa sovintoveressä. Jeesuksen nimessä ja veressä on veli rakas synnit anteeksi. Jeesuksen nimessä ja veressä on synnit anteeksi.

Joten nuoret, kyllä minä tiedän, että teillä on kiusauksia. Siellä on miehiä, jotka ovat armeijassa, ja vaikka kyllä minä tiedän, että minkälaisten asioitten kanssa sitä nuoruudessa eletään, niin minä teille pyytämättä haluan välittää evankeliumin niitten kiusausten yli, että selviäisitte niitten kiusausten kanssa.

Uskokaa kaikki anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Minäkin haluan vielä lopuksi kysyä näitä kaiken maailman puhujan kiusauksia ja kaikkea muutakin syntiä: Saanko uskoa anteeksi? Minä haluan ja lupaan uskoa Jeesuksen nimeen. Aamen.