Seurapuhe Tampereen RY:llä 21.08.2022 17.29

Kolmi yhteisen Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen tämän seurapuheen aluksi rukoilemme. Lastesi koolla ollessa, nyt ole kanssamme, Herra. Sanasi meille kirkasta ja seurakuntaasi hoida. Anteeksi anto saarnata, suo hengen vaikuttamana, sielujen voimaksi täällä. Suo työssä valtakuntasi, alttiina palvella aina, myös uhrimieltä vaikuta, armoosi on autetuissa.

Jo aika vaihtuu illaksi, vahvista seurakuntaasi ja lisää kansasi siellä. Näitä me, Herra, pyydämme, henkesi lahjana vielä, niin seurakunta riemuitsee, lapsesi iloitsee niistä. Sinua kiittää päällä maan, taivaassa kerran ainaan, ylistää armosi tähden.

Isä meidän, joka olet taivaissa, pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä, niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leivämme. Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta, sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

Kirkkovuodessa on tänään 11. sunnuntai helluntaista, ja päivän teemana on etsikkoaikoja. Kirkkokäsikirjassa tästä teemasta kirjoitetaan: Jumalan oman kansan historia osoittaa, että elämässä on aikoja, jolloin ihminen ja ihmisyhteisöt erityisesti joutuvat ratkaisujen ja valintojen eteen. Omiin kykyihin, ihmisviisauteen ja omaan erikoisasemaan luottaminen estävät usein näissä tilanteissa kuulemasta Jumalan ääntä ja noudattamasta hänen kutsuaan. Etsikkoaikaan pätee sana: "Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne."

Päivän tekstit puhuvat siis Jumalan kutsusta ja kutsun kuulemisesta. Tähän liittyen puheen aiheeksi luenkin Jeesuksen pyhässä nimessä Jumalan sanaa, joka on Ilmestyskirjan luvussa kolme, sen jakeesta yksi, jakeeseen kuusi. Sanat kuuluvat seuraavasti:

"Sardeksen seurakunnan enkelille kirjoita: Näin sanoo hän, jolla on Jumalan seitsemän henkeä ja seitsemän tähteä: Minä tiedän sinun tekosi. Sinä olet elävien kirjoissa, mutta sinä olet kuollut. Herää ja vahvista sitä, mikä vielä on jäljellä, sitä, mikä jo oli kuolemaisillaan. Olen havainnut, että tekosi eivät täytä minun Jumalani vaatimusta. Muista, kuinka kuulit sanan ja otit sen vastaan. Tarkkaa sitä ja tee parannus. Ellet ole hereillä, minä tulen kuin varas. Yllätän sinut hetkellä, jota et aavista. Muutamia sinulla sentään on Sardeksessa, jotka eivät ole tahranneet vaatteitaan. He saavat käyskennellä minun seurassani valkeissa vaatteissa. He ovat sen arvoisia. Se, joka voittaa, saa ylleen valkeat vaatteet. Enkä minä pyyhi hänen nimeään elämän kirjasta, vaan tunnustan hänet omakseni, Isäni ja hänen henkiensä edessä. Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille." Aamen.

Tämä teksti puhuttelee minua suuresti. Se pitää sisällään paljon asiaa. Ajattelinkin, että tarkastelemme tätä tekstiä muutamasta erilaisesta näkökulmasta, jotka kuitenkin limittyvät toisiinsa. Tämä teksti on siis Vapahtajan omaa puhetta. Vapahtaja Jeesus Kristus itse tuo sanojaan julki tämän kirjeen kautta.

Kenelle hän tahtoo osoittaa nämä sanansa? Me kuulimme, että täällä sanottiin Sardeksen seurakunnan enkelille. Tämä kaupunki Sardes sijaitsi muinaisessa Lyydian valtakunnassa, nykyisen Turkin alueella. Se on edelleen siellä, ei ehkä yhtä kukoistavana, mutta edelleen se alue sieltä löytyy. Ja tämä enkeli, kenestä puhutaan, niin se oli tuon Sardeksen seurakunnan sananpalvelija.

Minulle tulee tämän tekstin äärellä mieleen tästä Sardeksen seurakunnan sananpalvelijasta eräät toiset Jumalan lapset. Jumalan lapset, jotka olivat Kristusta lähellä, nimittäin opetuslapset. Tämä on aika ristiriitaista tämän tekstin sisältöön nähden. Täällä tekstissä moitittiin tätä sananpalvelijaa aika kovinkin sanoen ja kehotettiin parannukseen. Mutta jos mietimme opetuslapsia, niin kovin sanoin sai Kristus heitäkin moittia ja ohjata.

Muistamme, miten apostoli Pietarille Jeesus joutui sanomaan: "Mene pois, Saatana." Pietari yritti suostutella häntä luopumaan ristin kuolemasta. Muistamme Pietarista myös sen, että hän kielsi Jeesuksen siellä pappilan hiilivalkealla. Ei ollut todellakaan mikään täydellinen kristitty. Epäuskon tilaan joutunut Pietari. Opetuslapsetkaan eivät olleet mitään yli-ihmisiä tai täydellisiä uskovaisia. Toiset opetuslapset pakenivat Getsemanen puutarhassa, kun Jeesus tultiin vangitsemaan. He eivät jääneet tunnustamaan uskoa sinne, vaan hylkäsivät opettajansa ja pakenivat suin päin jokainen, minne kukin tahtoi mennä.

Ja jos ajattelemme opetuslapsi Tuomasta, niin ei hänkään uskonut ennen kuin hän näki itse ylösnousseen Jeesuksen. Voimme huomata tästä, että opetuslapsetkin olivat heikkoja ja vajavaisia syntisiä ihmisiä. Niin kuin mekin. Siitä Luukas kirjoittaa, miten Pietari on joutunut Jeesukselle sanomaan, että "Mene pois, Herra, minä olen syntinen mies."

Mutta tällaisina syntisinä ja heikkoina opetuslapsetkin kilvoittelivat ja panivat syntiä pois. Luottivat Jumalan armoon ja Kristuksen sovitukseen ja ylösnousemukseen. Eivät he omalla voimallaan jaksaneet uskoa, vaan Kristuksen armon ja anteeksiantamuksen tähden. Ja tämä anteeksiantamus on meidänkin voimanamme tänä päivänä. Siinä hebrealaiskirjoittaja sanoo kauniisti, että "Pankaa pois kaikki kuorma ja synti, joka aina meihin tarttuu ja tekee matkan hitaaksi."

Tämä Sardeksen seurakunnan sananpalvelija oli siis kuin opetuslapset. Lankeavainen, syntinen ja heikko. Ja kun tekstimme sen osoittaa, oli tämä sananpalvelija joutunut todella heikoksi. Hän oli joutunut syntiin ja epäuskon tilaan. Hänen opetuksensa ei ollut enää sellaista, joka olisi ruokkinut Jumalan seurakuntaa. Hänestä sanottiin täällä, että hän on elävien kirjoissa, mutta kuollut. Kristus tiesi hänen tekonsa, ja ne eivät olleet enää sellaisia, että elävä usko olisi ollut sydämellä.

Ajattelen, että tämä teksti on myös meille tämän päivän sananpalvelijoille tärkeää luettavaa ja kuultavaa. Että opetuksemme ja elämämme olisi sellaista, mikä olisi Jumalan sanan mukaista ja valaisisi kuulijoille Kristuksen armoa. Kirkastaisi sitä kärsinyttä ja kuollutta ja ylösnoustutta Kristusta, jonka ansion tähden saamme syntimme anteeksi ja saamme kantaa Jumalan lapsen nimeä. Ja pääsemme kerran taivaan kotiin.

Jos opetuksemme ei ole enää sellaista tai jos opetamme väärin, niin tulkaa, rakkaat veljet ja sisaret, keskustelemaan ja korjaamaan meitä, jotta mekin saisimme pysyä tässä Kristuksen laumassa. Emmekä itse ajaisi ketään omilla puheillamme pois. Emmekä saarnaamalla pääse taivaaseen, vaan mekin tarvitsemme sitä sovituksen sanaa, pakotusta Kristuksen sovitustyöstä.

Kun puhumme sananpalvelijoista, en malta olla sivuomatta lyhyesti erästä seikkaa, joka nousee useasti etenkin rippikoulussa, eli kysymys naispappeudesta. Me tiedämme, että tässä meidän rakkaassa evankelisluterilaisessa kirkossamme toimii naisia pappeina ja on toiminut jo useamman vuosikymmenen ajan. Kristillisyydessämmehän on kuitenkin pitäydytty siihen ajatukseen, että sananpalvelijan ja papin virka on vain miehille tarkoitettu. Ja tämä ei ole syrjintäkysymys, vaan tämä on Jumalan sanaan, raamattuun ja kristilliseen traditioon pitäytymistä.

Raamattu selkeästi osoittaa meille sen, että sananpalvelijan tehtävä on miehen osa. Tästä Paavali opettaa meille ensimmäisessä kirjeessään Timoteukselle, miten seurakunnan kaitsijan eli sananpalvelijan tulisi olla: moitteeton, yhden vaimon mies, raitis, harkitseva, rauhallinen, vieraanvarainen ja taitava opettamaan. Ei juomiseen taipuvainen, ei väkivaltainen eikä rahanahne, vaan lempeä ja sopuisa. Hänen on pidettävä hyvää huolta perheestään, kasvatettava lapsensa tottelevaisiksi ja saavutettava kaikkien kunnioitus. Jos joku ei osaa pitää huolta omasta perheestään, kuinka hän voisi huolehtia Jumalan seurakunnasta? Hän ei saa olla vastakääntynyt, jotta hän ei ylpistyisi eikä joutuisi tuomittavaksi paholaisen kanssa. Hänen on nautittava myös ulkopuolisten arvonantoa, jottei hänestä puhuttaisi pahaa ja jottei hän lankäisi paholaisen virittämään ansaan.

Tämä lista on aika kattava. On paljon ominaisuuksia: lempeä, raitis, sopuisa, ei rahanahne ja niin edelleen. Tätä listaa tarkastellessa me joudumme monesti omasta puolestamme sanomaan, että emme me koe täyttävämme oikeastaan yhtäkään noista listan ominaisuuksista. Niin usein joutuu toteamaan, että on vajavainen ja syntinen, kuten olemme edellä puhuneet. Ja tätä listaa onkin todella vaikea täyttää. Tämän listan voisi tiivistää kuitenkin kahteen sanaan: seurakunnan sananpalvelijan tulee olla uskovainen mies. Siis uskovainen mies.

Voisimme myös tarkastella vähän Jeesuksen toimintaa tähän sananpalvelijan virkaan liittyen. Raamattua lukeneina muistamme, että Jeesuksen seurassa ja seuraajina oli myös naisia: Martta, Maria, Magdalan Maria. Monia, monia eri sisaria siellä kulki Jeesuksen seurassa ja oli hänelle läheisiä. Eivät he olleet eriarvoisia Kristukselle. Tämä kuvastaa sitä, että miten me uskovaiset olemme sukupuoleen katsomatta tasa-arvoisia. Täysin samanarvoisia Jumalan kuvia ja täysin samassa asemassa Jumalan silmien edessä. Tämähän tulee esille myös luomiskertomuksessa, miten Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen mieheksi ja naiseksi.

Mutta jos me ajattelemme apostolin virkaa, siis opetuslapsia, joita valittiin 12 kappaletta, niin Jeesus valitsi vain veljiä tähän opetuslapsen osaan apostolin virkaan. Mutta se ei tarkoittanut sitä, että hän olisi vähätellyt naisten panosta tai naisten asemaa. Ja tässä mielestäni toistuu jälleen se, että ei tässä ole kyse siitä, että me haluaisimme alistaa naisia. Te olette monessa suhteessa parempia kuin me miehet, esimerkiksi empaattisempia, rauhallisempia, parempia keskustelemaan ja kuuntelemaan. Toki tässäkin on yksilölliset erot, mutta näin yleistettynä.

Mutta tämä sananpalvelijan ja papin virka on sellainen asia, että me emme ota sitä tasa-arvokysymyksenä, vaan se on opillinen kysymys meille. Uskoon vaikuttava kysymys. Pelastukseen vaikuttava kysymys. Me tahdomme seurata tässä Raamatun opetusta, ja siksi tässä meidän kristillisyydessämme asetetaan sananpalvelijaksi seurakunnan hyväksikatsomia veljiä. Tässäkin täytyy ottaa huomioon, että ei kuka tahansa meistä miehistäkään pääse tänne, vaan seurakunnan täytyy valita ne veljet, jotka tulevat palvelemaan.

No olemme puhuneet jo paljon sananpalvelijoista, mutta yksi asia meidän pitää vielä tämän tekstimme pohjalta huomioida. Nimittäin se, mikä tuli jo tekstissä esille, että joskus käy niin, että sananpalvelija joutuu tähän Sardeksen sananpalvelijan sieluntilaan. Eli hänen opetuksensa ei vastaa enää Raamatun sanaa, ei tuo sitä armoa ja totuutta, jonka Raamattu sisältää. Ja tällaisessa tilanteessa sisaret ja veljet voivat sopia, että tämä veli ei enää palvele Jumalan seurakuntaa Jumalan sanalla. Nämä tilanteet ovat haastavia ja vaikeita. Meidän on pitäydyttävä Raamatun sanassa, mutta on muistettava myös armahtava ja anteeksi antavainen mieli, jotta säilyttäisimme keskusteluyhteyden tähän langenneeseen matkaystävään. Tämä ei olisi ajamassa häntä ulos Jumalan valtakunnasta, vaan kutsumassa takaisin. Jumala saa meitä tällaisessa tilanteessa auttaa.

No sinulle kuulija voi herätä kysymys, koskeeko tämä teksti mitenkään minua ja elämääni. Sillä koko teksti on osoitettu sananpalvelijalle, ja olemme jo puhuneet sananpalvelijoista. Vastaus tähän kysymykseen on, että kyllä koskee. Vaikka tässä puhutellaan seurakunnan sananpalvelijaa, niin voimme jokainen kohdistaa myös sen sanat omaan sydämeemme. Pysähdymme etenkin tähän, kun tässä tekstissä puhutaan teoista ja siitä, että nimi on elävien kirjassa, vaikka on kuollut.

Mitä tämä tarkoittaa? Ajattelen niin, että se tarkoittaa uskon näkymistä elämässä. Meidän teoistamme, valinnoistamme ja tekemättä jättämisistämme voi tämän tekstin mukaan päätellä, että sydämen usko näkyy ja heijastuu kaikkeen elämässämme. Aivan kaikkeen. Kuten täälläkin rakas velikerran saarnassaan sanoi, ei usko ole mitään sellaista, joka otetaan hyllystä silloin, kun itseä huvittaa. Usko läpäisee jo koko elämän, joka päivä ja hetki. Eli voimme sanoa, että usko Kristukseen on kaikki meidän elämässämme. Ja jotta me pelastumme, meidän tulee uskoa häneen ja hänen sovitustyöhönsä joka hetki ja elää uskoamme todeksi.

Tästä myös apostoli Paavali kirjoittaa, miten olemme eläviä lähetyskirjeitä. Se on elämämme, että me elämme rohkeasti ja vapaasti uskoamme todeksi ja sen mukaisesti. Se on sitä lähetyskirjeenä olemista. Tämän meidän elämämme kautta uskon tuoma ilo ja rauha voi välittyä eteenpäin ja kutsua sellaista ihmistä Jumalan valtakuntaan, jolle Jumala on antanut etsikkoajan.

Tämä tekstikohta tuo meidät myös sen vakavan asian äärelle, että pelastumiseen todella tarvitaan sydämen usko. Ei meitä pelasta se, että meitä kutsutaan luterilaisiksi tai vanhoillislestadiolaisiksi. Ei se nimike tee meistä Jumalalle kelpaavia. Ei tämän joukon mukana kulkeminen auta mitään, jos emme omakohtaisesti turvaa Jeesuksen sovitukseen ja lapsen kaltaisesti usko kaikkia syntejämme anteeksi.

Tämän asian voi selkeyttää myös elävän elämän esimerkillä. Voimme kuvitella ihmisen, jolla on uskovaisia ystäviä. Hän on uskovaisesta perheestä ja hän käy silloin tällöin seuroissa. Mutta seuroissa hän käy tavan vuoksi. Eihän sillä tahdo kuunnella saarnaa tai uskoa evankeliumia omalle kohdalleen. Usko Kristusta omaksi Vapahtajakseen.

No mitä tekstissämme sanottinkaan? Sinulla on nimi, että olet elävä, mutta olet kuollut. Olisimmeko itse tuollaisessa tilanteessa enää uskomassa? Tekstimme pohjalta sanoisin omalta kohdaltani, että en minä välttämättä olisi. Sillä eivät uskovainen perhe, ystävät tai edes seuroissa käynti meitä pelasta, jos meillä ei ole omakohtaista uskoa. Ja ennen kaikkea halua uskoa synnit anteeksi.

Sitä myös tarkoittaa tämä tekstimme kohta elävä, mutta kuollut. On kuitenkin myös syytä muistaa, että me ihmiset olemme vajavaisia ja heikkoja. Tämän edellä on tullut ilmi. Monesti on tilanteita, jolloin emme välttämättä keskity seuroissa saarnaan tai ei jaksa edes lähteä seuroihin. Voi olla sairautta, uupumusta, muita elämän tuomia paineita, koettelemuksia. Eivät nämä asiat ole siis aina mustavalkoisia.

Yksi merkittävä tekijä voi olla myös nuoruus ja murrosikä. Jos ajattelemme nuoruuden ikävaihetta, niin nuorena monesti käydään seuroissa tavan vuoksi. Sinne mennään tavan vuoksi, koska ystävät ovat siellä ja perhe menee seuroihin. Mutta se on hyvä tapa. Se on erittäin hyvä tapa. Sillä sieltä seuroista voi jotain jäädä aina mieleen. Jumala voi avata tällaisen ihmisen sydäntä. Voi jäädä mieleen ainakin se, että synnit saa uskoa anteeksi ja ne ovat anteeksi. Ja tämä tapa on myös sellainen, joka juurruttaa meitä Jumalan valtakuntaan ja nuoria Jumalan valtakuntaan.

Jeesuskin kävi seuroissa tapansa mukaan. Muistamme varmasti jokainen omasta nuoruudestamme myös, miten usko saattoi tuntua vaikealta asialta. Silloin oli tärkeää, että rauhan yhdistyksellä olisi edes yksi, jonka kanssa olla, jonka viereen olisi päässyt istumaan. Tuntui pahalta mennä yksin vanhempien viereen ja nähdä muita nuoria isoissa porukoissa istumassa itse yksin vanhempien vieressä. Silloin suuntana saattoi usein olla myös kahvio. Siellä oli turvallista olla. Oli rauhan yhdistyksellä, mutta kukaan ei nähnyt, että oli yksin. Sillä kahvissa ketkittyminenkin saattaa olla välillä, mitä on.

Me saamme rukoilla sitä, että kukaan meistä ei jäisi meidän kristittyjen kokouksissa ja tapahtumissa yksin. Ja huomaisimme myös sen yhden ainoan, joka joutuu olemaan itsekseen. Tämä vaihe kestää varmasti jokaisella oman aikansa. Mutta tuolloin on tärkeää kannustaa nuoria seuroihin ja olla valmiita keskustelemaan kaikesta, mitä he tahtovat uskon asioista kysyä. Ei niin, että olisimme ankaria, esimerkiksi että sanoisimme, että ei noin voi ajatella, vaan että lempeästi ja ymmärryksellä kuuntelisimme ja vastaisimme, mitä itse ajattelemme, miksi ajattelemme niin kuin ajattelemme ja ennen kaikkea, mitä Raamattu sanoo tai mitä sieltä voidaan lukea tähän asiaan liittyen.

On myös syytä muistaa, että emme me tahdo olla kenenkään tuomareita. Kenenkään ihmisen sieluntilan tuomareita. Mutta kuten äsken sanoin, on hyvä, että me keskustelemme ja saamme keskustella uskomisesta ja siitä, mikä auttaa meitä pysymään tällä taivaan tiellä ja mikä vie meitä tältä pois.

No toinen merkittävä asia, jonka saamme ihmisinä muistaa, on se, että me olemme syntisiä. Teemme syntiä ajatuksin, sanoin, teoin ja laiminlyönnein. Huomaamme sen etenkin siellä rakkaiden ihmisten keskellä. Ja se on todella ristiriitaista. Itsellä ajatellut, että miten se on niin ristiriitaista, että me loukkaamme aina eniten niitä, joita me rakastamme. Ne pahimmat loukkaukset kohdistuvat aina niitä kohtaan, joita me rakastamme.

Itsekin joutuu monta kertaa toteamaan sen, että miksi tuli taas sanottua huonosti tai oltua ymmärtämätön ja välinpitämätön. Ja kaiken tämän lisäksi on niin hidas ja huono pyytämään anteeksi ja antamaan anteeksi. Ei se oma luonne tahdo antaa periksi nöyrtyä anteeksi pyytämiseen, vaan helposti syyttää toisia. Eikä anteeksi antaminenkaan aina maistu, vaan mielessä on, että mitä meni tekemään ja sanomaan noin. Omaa vikaa sijaan. Aivan omaa vikaa sijaan.

Eivät myöskään tuntemattomat ihmiset jää tästä meidän syntisyydestämme osattomiksi. Sillä niin usein suhtaudumme varauksella toiseen ihmiseen. Ajattelemme tai puhumme pahaa selän takana: "Minkälainen tuokin ihminen on? Mitä hänkin tekee elämässään?" Nämä olivat esimerkkejä siitä, miten me olemme syntisiä. Ja näistäkin syistä me tarvitsemme anteeksiantamusta. Tarvitsemme sitä joka päivä.

Syntiin lankeamisen lisäksi meille tulee epäilyksiä. Ja niitä on aivan kuin kolmenlaisia. Huomaan sen niinkin läheltä kuin omasta itsestäni. On aivan kuin kausia, jolloin epäilee kaikkea uskoon liittyvää: Onko Jumalaa? Onko tässä mitään järkeä? Onko ylösnousemusta? Taivasta tai kadotusta? Tällaisia epäilyjä meillä voi olla.

Toinen epäilyksiä tuova asia on elämän koettelemukset ja vastoinkäymiset. Niitä on meillä monia. Ja voi tulla sellaisia ajatuksia kuin Jobin kirjassa, että voiko Jumala olla armollinen ja rakastava, kun minulla on näin paljon pahaa kärsimystä ja kipua elämässäni. Tämäkin on ihan aiheellinen kysymys. Ja me saamme kysyä sen. Jumala ei mene siitä rikki, vaikka me sen kysymyksen kysymme.

Se kolmas asia, mikä usein voi epäilyttää, on oman uskon riittävyys. Kelpaanko minä Jumalalle? Voiko näin huono uskovainen päästä taivaaseen? Kun tällaista ja tällaista on elämässä, eikä anteeksiantamuskaan aina tunnu oikein miltään.

No nämä asiat ovat sellaisia, että ne voivat johtaa meidän Sardeksen seurakunnan sananpalvelijan tilaan. Me tarvitsemme rohkaisua. Aivan kuin Jumalan kutsua. Ja sitä tahdon heikkona Jumalan palvelijana olla tälläkin hetkellä välittämässä.

Jos me katsomme esimerkiksi tuonne ulos, me voimme nähdä Jumalan töitä ja tekoja kaikkialta ympäriltämme: luonnon kauneudessa ja monimuotoisuudessa, elämän kohtaloissa, toisissa ihmisissä ja ennen kaikkea itsessämme. Saamme psalmin 139 sanoin sanoa: "Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä."

Näiden pohjalta minä ainakin sanon, että kyllä Jumala on olemassa. Tai jos ajattelemme luonnonlakeja, miten ne ovat täydelliset. Jos pienikin osa luonnonlaista ei olisi tasapainossa, se ei olisi enää luonnonlaki eikä toimisi. Niissäkin ainakin minä näen Luojan käden jäljen.

Ja sinulle, kuulijani, jolla elämä koettelee, tahdon sanoa, että ei Jumala sinua kiusaa tai tahdo pahaa. Juuri Jumala kantaa sinua koettelemusten keskellä sylissään. Ja me toiset Jumalan lapset tahdomme auttaa, tukea ja rukoilla, kuten apostoli Paavali kirjoittaa: "Kantakaa toinen toistenne kuormia." Emme tahdo jättää ketään yksin.

Muistamme myös apostoli Pietarin vertauksen, kun hän vertaa uskoa kultaan, joka koetellaan tulessa. Ja samalla tavalla meidän uskoamme koetellaan monesti. Mutta saamme todella luottaa niissäkin Jumalan huolenpitoon ja siihen, että kaikki surut ja murheet loppuvat.

Täällä Ilmestyskirjassa myöhemmin kerrotaan, että taivaassa ei ole enää murhetta, kyyneleitä eikä mitään surua, vaan Jumala itse pyyhkii ne meidän silmistämme pois.

Toki saamme tavoitella myös onnellisuutta täällä ajassa. On tärkeää, että me olemme onnellisia elämässämme. Mutta saamme myös muistaa sen, että todellinen onnellisuus on rauhaa ja iloa taivaassa. Kumpa se näköala ei koskaan katoaisi meidän elämässämme.

Olen ajattelemassa nyt tätä saarnaani ja tahtoisin lähestyä sellaista ihmistä, jos olet kuulolla ja koet, että sinulla ei ole vielä uskon lahjaa sydämellä, niin tänään Jumala kutsuu sinua seurakuntansa kautta valtakuntaansa. Jumala on etsinyt sinua ja tuonut sinut tähän tilanteeseen. Saat uskoa kaikki synnit ja epäuskon kaikkien syntien äitinä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, rauhaan, vapauteen ja iloon asti. Saat olla turvattu ja siunattu Jumalan valtakunnan asukas.

Ja sinä, rakas veljeni ja sisareni, omassa elämäntilanteessasi, kenties kiusattuna ja epäilyksissä, synti on tarttunut ja tehnyt matkan hitaaksi. Saat edelleen luottaa, että Kristus kantaa sinua. Saat olla Kristuksen turvallisessa sylissä. Ja hänen armonsa tähden uskoa kaikki synnit, kiusaukset ja epäilykset anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, aivan viimeisetkin kiusaukset ja synnit, rauhaan, vapauteen ja iloon asti. Saat jatkaa edelleen matkaa kohti taivasta, yhdessä toisten uskovaisten kanssa.

Ja jos tätä vielä kuuntelee joku sellainen ystävä, joka olet kieltänyt uskosi, mutta kaipaat Isän kotiin, niin rohkaistu uskomaan nyt kaikki synnit anteeksi Vapahtajamme Jeesuksen nimessä ja veressä. Meillä on hyvä Jumala, joka tahtoo meidät luokseen taivaaseen. Joka kutsuu ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa parannukseen sekä uudistamaan niitä lupauksia, että kyllä minä tahdon uskoa.

Rakkaat veljet ja sisaret, tämä saarnani oli toistaiseksi viimeinen Tampereen rauhanyhdistykselle. Olemme perheen kanssa muuttamassa Kokkolaan, jossa aloitan, jos Jumala suo, avioliittovihkimyksen jälkeen seurakuntapastorin virassa. Tahdon kiittää teitä kaikkia, rakkaita veljiä ja sisaria, siitä, että täällä Tampereen Sionissa on ollut turvallista ja hyvä asua. Meille jää hyvät muistot kaikista näistä vuosista Tampereella.

Tahdonkin hyvästellä teidät rovasti Lestadiuksen sanoin. Nämä ovat kyllä vanhaa Suomea ja kuvastavat 1800-luvun Ruotsin ja Suomen Lappia. Samielestäni nämä sanat ovat todella puhuttelevia:

"Jääkää siis hyvästi isän haltuun kaikki armonpenikat. Jääkää hyvästi kaikki tiaiset ja pääskysen pojat. Sen suuren Luojan haltuun annan minä tänä päivänä kaikki ne köyhät, viheliäiset, alastomat ja alaspainetut sielut. Armollinen Herra Jeesus varjelkoon teitä haukan kynsistä ja ruokkikoon teitä hyttysillä.

Jääkää hyvästi te Jeesuksen karitsat, jotka Ylimmäinen Paimen on temmannut raattelevaisen suden hampaista. Herra Jeesus vieköön teitä parhaille laitumille. Ruokkikoon teitä parhaalla vainioheinällä, kun talvi tulee.

Jääkää hyvästi te pienet maitojyvät, jotka vielä olette kasvamassa Jumalan pellossa. Antakoon Siementen Herra hyvän ja soveliaan ilman, että tulisitte täytetyksi ruualla ennen kuin pakkanen tulee, että tulisitte kauneimmaksi eloksi ja nisuun jyväksi, joita elomiehet kokoavat aittaan.

Varjelkoon eloon Herra tämän pienen peltosateen, lumisateesta ja rajuilmasta, ettei pakkanen panisi näitä maitojyviä ennen kuin elonaika tulee.

Jääkää hyvästi te vastasyntyneet lapset, joita taivaallinen Vanhin on synnyttänyt suurella tuskalla ja verenvuodatuksella. Jääkää hyvästi te vastasyntyneet, jotka makaatte ja parutte tämän maailman kylmällä laattialla. Nostakoon Vanhin teitä ylöstämään maailman kylmältä laattialta. Peseeköön puhtaaksi elämän vedellä ja kääriköön puhtaaseen liinavaatteeseen. Ja painakoon teitä rintaansa vasten. Painakoon rintansa parkuvaisten suuhun, että he heittäisivät parkumasta ja ilolla katselisivat synnyttäjänsä.

Jääkää hyvästi te kaikki talvitiaiset ja kesäpääskyset. Se taivallinen Vanhin, joka antaa kaarneen pojille ruokaa oikealla ajalla, kun ne hänen tykönsä huutavat. Antakoon teille maitoa, voita ja hunajaa, kun teille nälkä tulee. Ja varjelkoon kaikki diaiset haukan kynsistä.

Jääkää hyvästi te pulmukaiset ja satakieliset, jotka olette yksinäiselle matkamiehelle visertäneet ja laulaneet kallissa puussa. Ja antakoon Jumala armonsa, että minä saisin kuulla pulmukaisten ja satakielisten visertävän Jumalan ja Karitsan edessä taivaan valtakunnassa ja elämän puussa veisaavan uutta virttä."

Onko minulla vielä lupa uskoa kaikki synnit anteeksi? Haluan uskoa yhdessä teidän kanssanne. Hiljennymme iltarukouksiin ja haluan uskoa meille sinun rauhasi Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.