Seurapuhe Kempeleen RY:llä 28.08.2022 15.57

Hiljennymme tämän päivän kirkkorukoukseen. Jumala, isämme, anna meille armo katua synteämme ja tunnustaa ne sinulle. Anna meille usko, joka on vilpitön ja teeskentelemätön. Lahjoita rakkaus, joka parantaa sisäiset kipuumme ja on läheisiämme kohtaan lempeä ja kärsivällinen. Kuule meitä, poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden.

Seurakunnalle on myös jätetty esirukouspyyntö. Me jätämme tämän pyynnön taivaallisen isämme sydämelle. Pyyntö on, että Jumala ei hylkäisi arkuuden ja ujouden tähden, vaan antaisi aina voiman elää ja toimia hänen tahtonsa mukaan. Ja että mieltä askarruttavat asiat selkiäisivät ja läheiset saisivat elää terveinä.

Nume psalmista 139. Herra, sinä olet minut tutkinut. Sinä tunnet minut, missä olenkin, minne menenkin. Sen sinä tiedät ja kaukaa sinä näet haikeani. Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut. Perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni. Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa, jota sinä, Herra, et tuntisi. Sinä suojaat minua edestä ja takaa. Sinä lasket käteesi minun päälleni. Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä. Siihen ei ymmärrykseni yllä.

Tähän lupaukseen nojaten me pyydämme taivaallinen isämme. Muista tätä ystäväämme, joka on pyytänyt seurakuntasi esirukousta. Tue ja auta sinä hyvän tahtosi mukaan. Me tiedämme, että sinun tahtosi on aina hyvä. Aamen.

Rakkaat seuravieraat, hyvät radion kuuntelijat. Tämän sunnuntain aiheena on itsensä tutkiminen. Jumalan sana neuvoo meitä arvioimaan itseämme ja elämäntapaamme. Oikea itsensä tunteminen näkyy nöyryytenä, ottaa vastaan armo yksin Jumalan lahjana.

Tämän päivän vanhan testamentin lukukappale on viidennestä Mooseksen kirjasta luvusta yhdeksän sen alusta. Tämä katkelma on otsikoitu raamattuun: Luvattu maa, Jumalan lahja. Kuulkaamme.

Kuulkaa, israelilaiset, te olette nyt lähdössä Jordanin yli kukistamaan kansoja, jotka ovat teitä suurempia ja mahtavampia, ja joiden suurten kaupunkien muurit hipovat taivasta. Siellä asuu, niin kuin tiedätte, anaakilaisten monilukuinen ja kookas kansa, josta olette kuulleet sanottavan, kuka voisikaan vastustaa anaakilaisia. Mutta nyt te saatte nähdä, että Herra, teidän Jumalanne, itse kulkee teidän edellänne polttavana tuleena. Hän lannistaa ja kukistaa heidät niin, että voitte lyhyessä ajassa hävittää heidät tieltänne ja tuhota heidät, kuten Herra on teille luvannut.

Kun Herra, teidän Jumalanne, karkottaa heidät teidän tieltänne, älkää ajatelko, että Herra on teidän omien ansioittenne tähden tuonut teidät tänne ja antanut teille tämän maan. Ei, vaan Herra hävittää nämä kansat teidän tieltänne, niiden pahuuden tähden. Ette tee omaan kuuliaisuutenne ja rehellisyytenne ansiosta pääse ottamaan haltuunne niiden maita, vaan Herra, teidän Jumalanne, hävittää nämä kansat teidän tieltänne, niiden pahuuden tähden. Ja täyttääkseen lupauksensa, jonka hän valalla vannoi on antanut teidän esiisillenne, Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille.

Painakaa siis mieleenne, ettei Herra, teidän Jumalanne, anna tätä hyvää maata teille teidän kuuliaisuutenne takia, sillä te olette uppiniskainen kansa. Aamen.

Moni puhuja on varmaan viime viikolla miettinyt, jättäisikö seuroissa käsittelemättä tämän tekstin, koska siinä on niin sotaisia asioita. Ja olihan siinä voimakkaita ilmaisuja: hävittää, kukistaa, lannistaa, karkottaa, ottaa haltuun toisia kansoja.

Toisaalta me tänäkin päivänä näemme, että elämän raadollisuuteen kuuluvat sodat niin aikaisemmin kuin tänäänkin. Olemmehan nytkin puolen vuoden ajan seuranneet sotaa Euroopassa. Täällä on paljon lapsia ja nuoria ja keski-ikäisiä, joille varmaan sotaa on sillä tavalla outo asia, että tuntuu ikään kuin se ei olisi Suomea koskaan kohdannutkaan. Se on aina jossakin tuolla hyvin kaukana.

Mutta me vähän vanhemmat ihmiset ajattelemme ja huomaamme ja koemme varmaan, että ei kai se nyt Suomessakaan niin hirveän kaukainen asia ole, kun täältäkin on sotaan lähdetty. Minä yllätyin viime viikolla, kun kohtasin yhden ihmisen, joka sanoi, että hän on ollut kolmessa sodassa: Talvisodassa, jatkosodassa ja Lapinsodassa. Mahtaneeko täällä olla sellaisia seuravieraita, joiden tuttavapiirissä on vielä näinkin iäkkäitä ihmisiä, jotka muistavat omia kokemuksinaan Suomen sodan ajat.

Lapsuudessani ja nuoruudessani minulle oli hyvin tuttu asia kuunnella, kun veteraanit kertoivat sotakokemuksia. Asuin maalaiskylässä, pienessä kylässä, ja siihen aikaan monet ihmiset vierailivat toistensa luona. Usein miehet puhuivat iltaisin sotajuttuja. Minusta ne miehet olivat hirveän vanhoja, mutta eivät kai niin hirveän vanhoja, kun he olivat nelikymppisiä, viisikymppisiä. Mutta heillä oli kovia kokemuksia.

Sitten, kun minä olin nuori pappi, niin minulle tuli tutuksi useinkin siunata hautaan veteraanimiehiä ja heidän puolisoitaan. Ja näin tuntuu ikään kuin tuo sotakokemus ei niin hirveän kaukainen asia olekaan. Kun jo lapsena niitä asioita kuuntelin, niin ne jäivät minun mieleeni hirveän voimakkaasti. Ja pitäisikö nykyään sanoa, että ne jättivät minun identiteettiini jäljen. Tuntuu, että minä olen aina veteraanin poika, jonka lapsuuden kokemuksia sävyttivät nämä sotamuistelukset veteraaneilta.

Sitten, kun puhutaan sodasta, niin kyllähän meidän on hyvä huomata uskovaisnakin se, että uskovaisten näkökulmasta ja Raamatun näkökulmasta sodat ovat monesti hyvin merkityksellisiä historian vaiheita. Ja Jumala on niissä vaiheissa myöskin monesti puhutellut voimakkaasti ihmisiä. Ja siellä uskon asiakin on tullut silloin läheiseksi.

Muistan, kun yksi veteraani sanoikin, veteraani, jonka sitten myöhemmin siunasi hautaan. Hän sanoi, että he siellä rintamalla, niin he siunasivat toinen toisiaan. Sota on raakaa ja siellä aina katsotaan kuolemaa silmästä silmään. Mutta uskovaiset miehet siunasivat toisiansa Jumalan evankeliumilla, syntien anteeksiantamisen evankeliumilla. Siitä he saivat voimaa ja lohtua ja ymmärsivät, että vaikka sota vie paljon, voi viedä hengen ja terveyden ja omaisuuden, ja voi tulla lähtövieraisiin ympäristöihin asumaan, niin uskoa ei sota voi kuitenkaan riistää.

Näitä uskovaisten kokemuksia on myöskin tallennettu meidän kristillisyydessämme. Voi olla, että tekin monet olette olleet mukana kirjan tekemisessä. Oulun salolainen Toivo Määttä 1995 toimitti kirjan "Tässä auttoi Herra". Suosittelen sen lukemista. Siinä tulee niin konkreettisesti uskovaisten kokemukset sota-ajalta.

Raamattu on sillä tavalla rehellinen kirja, että se käsittelee myöskin näitä hyvin raadollisia asioita, kuten sotaa. Sitten tämä viides Mooseksen kirja on hyvin merkityksellinen kirja Uuden testamentin näkökulmasta. Nimittäin Uudessa testamentissa on paljon viittauksia, jotka liittyvät ja nousevat juuri viidennestä Mooseksen kirjasta.

Otettakoon pari esimerkkiä. Apostoli Paavali kirjoitti korinttilaisille, että älä sido puivan härän suuta. Ja sitten vielä täsmensi, että kyntäjän ja leikkaan on tehtävää työtä siinä toivossa, että saa oman osansa. Ja jatkaa vielä, että ei kai tässä ole kysymys siitä, että Jumala olisi häristä puhunut, vaan hän tarkoittaa juuri tätä näkökulmaa, että työmies on palkkansa ansainnut. Ja näin myöskin evankeliumin työmies on palkkansa ansainnut. Ja tämä lainaus on juuri viidennestä Mooseksen kirjasta.

Ja sitten toinen esimerkki. Meidän Herramme ja Vapahtajamme koki autiomaassa rankat vihollisen, sieluvihollisen hyökkäykset neljänkymmenen päivän ja yön ajan. Ja siellä se vihollinen sanoi, että muuta kivet leiviksi. Ja toiseksi, hän nousee temppelin muurin harjalle ja hyppää sieltä alas. Onhan kirjoitettu, että Herra lähettää enkelit suojaamaan sinua. Ja oli tuokin ilkeä teko, että kun kiusasi, vihollinen kiusasi, niin sitten vielä kaiken huipuksi liitti Raamattua siihen. Otti psalmista 91 lainauksen, että enkelit tulevat ja auttavat, jos hyppää korkealta alas.

Ja sitten vielä kolmanneksi vihollinen kiusasi, että hän näytti kaikkien maailman kunnian ja loiston ja sanoi, että kaiken tämän sinä saat, jos kumarrat minua. Mitä Herramme vastasi? Hän otti esille viidennen Mooseksen kirjan sanoman ja sanoi, että on kirjoitettu, ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta. On myös kirjoitettu, älä kiusaa Herraa Jumalaasi. On kirjoitettu, Herraa Jumalaasi sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.

Tekstimme alkoi kehotuksella, kuulkaa israelilaiset. Tekstimme liittyy siihen tilanteeseen, jossa oltiin luvatun maan portilla Jordanin virran toisella puolella. Ja kohta oli eteen avautumassa luvattu maa. Ja nyt kirjoitetaan, ja oikein halutaan teroittaa vastaanottajia ja kuuntelijoita: Kuulkaa israelilaiset. Nyt on tärkeää sanottavaa tuo kehotus.

Kuuluhan on tuttu Mooseksen viidennestä kirjasta myöskin silloin, kun puhutaan uskon tunnustuksesta: Kuule Israel, Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin. Rakasta Herraa Jumalaasi koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi.

Ja tähän myöskin psalmin kirjoittaja liittyi: Kuule kehotukseen ja uskon tunnustukseen. Kuule kansani, minä varoitan sinua, kumpa kuulisit Israel. Muuta Jumalaa sinulla ei saa olla. Vierasta Jumalaa älä kumarra.

Tärkeää on aina kuulla herkällä korvalla, kun taivaan isällä on asiaa palvelijoittensa kautta. Ja muistammehan vielä senkin ydinasian, minkä apostoli kirjoittaa tästä kuulemisesta. Hänhän sanoo, usko tulee kuulemisesta ja kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.

Minä haluaisin nyt ottaa tähän kuulemisteemaan myöskin nykyajasta sovelluksen ja pienen mainoksenkin antaa. Nimittäin kristillisyydessämme on nyt tovin aikaa ollut Kuule-niminen sovellus. Sinne on kerätty paljon materiaalia, joka tukee, auttaa, rohkaisee kulkemaan uskon tiellä. Voi kuunnella ja voi myös lukea. Ja se ohjelma taitaa koko ajan vain laajentua.

Taivaan isä pitää meistä nyt silläkin tavalla hyvää huolta, että hän on antanut tämmöisiä mahdollisuuksia meille. Ja samallahan tämä tietenkin muistuttaa ja verottaa sitä, että on hyvin tärkeää, että kristillisyyden tuotanto, esimerkiksi kirjatuotanto, tulee tutuksi.

Kyllä minä ilahduin, kun nyt luin puhelinviestistä, että perjantaina täällä on ollut rippikoulun käyneiden ilta. Ja siellä on annettu viime kesään rippikoululaisille lahja: lahjakortti kristillisyyden kirjojen ostamista varten.

Sitten tekstimme jatkuu. Te olette nyt lähdössä yli Jordanin kukistamaan kansoja. Ja Mooseksen tietä sanoi, että ei nyt mikään helppo tilanne ole. Siellä on paljon vihollisia vastassa. Ja siellä asuu, niin kuin tiedätte, anaakilaisten monilukuinen ja kookas kansa.

Toisissa yhteyksissä luetellaan muitakin kansoja: amaleekkilaisia, jebusilaisia, kanaanilaisia ja vielä muitakin. Ja nyt heidät on kohdattava. Näistä anaakilaisista tiedetään, että he ovat olleet voimakas kansa. Puhutaan jopa jättiläiskokoisista ihmisistä. Anaakilaisten kantaisän nimestä tulee myöskin nykyisen Hebronin kaupungin nimi.

Se oli varmaan pelottava tilanne, kun oli lähdettävä kohtaamaan tämmöisiä jopa jättiläisen tuntuisia ihmisiä. Ja siitä oli pikkusen kokemustakin. Nimittäin neljäs Mooseksen kirja kertoo, että Mooses lähetti tiedustelijoita aikanaan sinne Kananin maahan. Ja hän lähetti kaksitoista tiedustelijaa, kunkin heimokunnan päämiehen.

Ja he kävivät katsomassa, miltä näyttää, minkälaista väkeä siellä on vastassa ja minkälainen maa se yleensä on. Onko se hedelmällinen vai ei ja niin poispäin. Ja kymmenen tiedustelijaa tuli ja sanoi, että huonolta näyttää. Nyt ei selvitä.

Se oli huonosti sanottu. Nimittäin Herrahan oli luvannut, että hän antaa teille luvatun maan. Ja Herra vie näin asiansa päätökseen. Ja nyt nämä kymmenen miestä sanovat, että ei. Ei se vaan niin ole. He saarnasivat epäuskoa ja epäluottamusta. Sanoivat jopa niin, että he ovat ihmisiäkin niin suuria kuin jättiläisiä ja mehän olemme kuin heinäsirkkoja niiden rinnalla.

Mutta kaksi miestä, Joosua ja Kaalep, sanoivat, että se maa on hyvää ja ihana. Ja jos Herra on suosiollinen, niin me voitamme ja pääsemme tuonne. Herra on meidän kanssamme. Ei teidän saa ruveta kapinoimaan. Se oli kapinointia tuommoinen.

Ja siitä oli myöskin ankara seuraus. Nimittäin nämä ihmiset eivät päässeet koskaan Kanaanin maalle. Jumala ei antanut heidän päästä, kun he kapinoivat eivätkä luottaneet siihen, mikä oli Jumalan lupaus.

Joitakin saattaa askarruttaa, että no mitenkä se Mooses. Eihän sekään päässyt. Näin oli. Viides Mooseksen kirja päättyy siihen, että Mooses kuoli Nepon vuorella, Piskan kukkulalla. Ja Jumala hautasi hänet niin, ettei jälkipolvet kukaan tiedä, missä se hauta on.

Mooses ei päässyt. Mutta samalla tuo Mooseksen kirjan loppu antaa kuvan, että Mooses oli kuitenkin uskollinen profeetta. Niin suuri profeetta, ettei toista ole tullut eikä tule hänen jälkeensä. Eli Mooses oli kuitenkin uskovainen mies.

Mutta aikanaan oli käynyt kyllä niinkin, että Mooses oli joutunut kovaan turmelukseen. Ja Jumala otti hänet siitä kiinni, eikä antanut hänen päästä sinne, konkreettisesti sinne Kanaanin maalle. Sehän oli eräällä vesipaikalla, jossa kansa oli kapinallinen. Ja Mooseskin joutui sinne kansan edessä ahtaalle.

Ja Mooseksen piti kopauttaa kallioon, että sieltä alkaisi tulla vettä, jota kansa janosi. Niin se Mooses ei kyllä ihan sitä selvinnyt. Hän oli turmeluksessa ja löi kallioon ja sanoi, että tästäkö mukaan tulee vettä. Se oli Jumalan edessä huonosti sanottu. Ja Jumala otti hänet kiinni. Mutta uskovaisena Mooses sai siirtyä pois.

Ja rakkaat sanankuulijat, mitenpä se olisi meille, jos meille sanottaisiin, että oletko sinä joutunut turmelukseen? Jos olen, niin mahtaneeko sinä päästä koskaan taivaaseen? Rakkaat, eikö tullut siltä, että turmelus on kovin tuttu asia meille itsellemme. Ja toistuvasti, vaikka me emme sitä halua.

On se suurta Jumalan armoa, että turmeluksenkin alta saa uskoa ja panna syntiä pois ja kilvoitella taivasta kohti.

Rakkaat seuravieraat, Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä saat tänäänkin uskoa synnit, epäilykset, kiusaukset, tottelemattomuudet ja vastahankaisuudet anteeksi annetuiksi.

Sitten tässä kerrottiin, että kun te menette sinne Kananin maalle kukistamaan, niin siinä on aivan kuin tuli kysymyksessä. Herra teidän Jumalanne itse kulkee teidän edellänne polttavana tuleena. Tätä kukistamista ja haltuun ottamista kuvataan nyt tuleena, polttavana tuleena. Jumala on kuin polttava tuli.

Toisessa yhteydessä, toisessa Mooseksen kirjassa puhutaan myöskin tulesta. Siinä on vähän eri merkitys. Nimittäin kerrotaan, että Israelin kansa kulki päivällä pilvenpatsassa ja yöllä tulenpatsassa. Ja se tulenpatsas valaisi heidän tietään niin, että he saattoivat kulkea.

Siis siinä tilanteessa tulenpatsas valaisi ja ohjasi tietä. Mutta tässä tuo tuli on nyt tämmöisen kukistamisen kuvaan.

Sitten tämä Mooseksen kirjan katkelma haluaa osoittaa, että kun te menette sinne maahan, niin tässä kaikessa on kysymyksessä Jumalan lupaus ja Jumalan suunnitelma ja Jumalan voima ja Jumalan suuruus.

Älkää vain tippaakaan ajatelko, että perille pääsy tuonne jättiläisten sekaan ja heidän voittamisensa johtuisi teistä. Hän sanoo monta kertaa tämän asian: ei teidän omien ansioittenne tähden, ei teidän kuuliaisuutenne tähden. Te olette uppiniskainen kansa.

Tänäkin päivänä meidän ansiomme ovat mitättömiä. Niillä ei pääse eteenpäin. Meidän uskomme ja kilvoituksemme on Jumalan voiman, suuruuden ja armon varassa. Ja Jumala halusi näin osoittaa tuolloin ja myöskin tänään, että näin pitää olla, että kukaan ylpeilisi ja olisi kaikki kerskaus pois.

Kyllä kai se helposti on sellainenkin ajatus lähellä, että jotakin ansiota ja hyvää me olemme voineet tehdä ja joska Jumala se muistaa. Se on sellainen salakavala ajatus ja siitä kyllä täytyy päästä kokonaan irti ja pyytää Jumalalta voimaa.

Tämä kaikessa näkyisi vain Jumalan armo ja voima ja suuruus.

Toki on myöskin toisinpäin, eli ennen kuin vielä tutut, nimittäin niin päin, että kun minä olen niin huono, niin siksi tapahtuu sitä ja tätä huonoa asiaa. Minäkin olen kipuillut tämän kysymyksen kanssa ja pitkään. Ja se tavan takaa nousee esiin.

Nyt kuitenkin olisi aina tärkeää muistaa, että ei Jumala jaa meille menestystä eikä tappiota sen mukaan, miten me olemme kunnostautuneet tai huonosti toimineet.

Joku isä ja äiti saattaa sanoa ja itkeskellä, että heidän lapsensa monet ovat epäuskossa, kun hän ja he ovat olleet vanhempina niin huonoja. Kerran yksi lapsi opasti vanhempaansa tässä tilanteessa, kun vanhempi valitti tätä asiaa.

Vanhempi murehti, että monet lapset ovat menneet epäuskoon, mutta osa oli kuitenkin uskomassa. Niin se uskovainen lapsi oli sanonut, että miten sinä ajattelet? Ajatteletko niin, että kun meidän perheessä on osa lapsista uskovaisia, niin ne ovat sinun ja teidän ansiotanne?

Se oli hyvä pysäytys uskovaiselle vanhemmalle.

Toki tästä tekstistä näkyy myöskin se, että aina on paha asia, kun ihminen tai kansa tekee syntiä. Tässäkin sanottiin selvästi, että näiden vieraiden kansojen pahuuden tähden Jumala antaa teidän nyt vallata tämän Kanaanin maan.

Sananlaskuissa sanotaan, että vanhurskaus korottaa kansan, mutta synti on kansakuntien häpeä. Synti ja pahuus ei siis ole vain yksilön asia, vaan se on jopa koko kansan asia.

Minä muistan hyvin vanhat suviseurat, kun sillonkain lähetettiin joku julkilausuma sieltä seuroista kierrätysvälineelle. Siihen lainattiin juuri tämä sananlaskujen kohta, että vanhurskaus korottaa kansan, mutta synti on kansakuntien häpeä.

Rakkaat matkaystävät, Jumalan suuresta armosta saamme tänään olla uskomassa ja taivastiellä. Matkalla kohti luvattua maata, jonne sydämemme kaipaa, aivan niin kuin virsi sanoo: sydämessä soi jo ääni, taivaan kiitos sävelten. Toivossa nyt nostan pääni, uutta maata tähyilen. Uutta virttä karitsalle, siellä sitten veisataan. Ylistystä Jumalalle, väsymättä milloinkaan.

Tätä osaa kohti me olemme matkalla, matkalla luvattua maata kohti.

Herramme itse sanoi jäähyväissanoissaan: Älköön sydämenne olko levoton, uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun isäni kodissa on monta huonetta, enää minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille sijaan. Minä menen valmistamaan teille sijaan, mutta sitten tulen takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä, missä minä olen.

Rakkaat seuravieraat, luvatussa maassa, taivaankodissa on meidän lopullinen päämäärä. Ja siksi me uskomme ja siksi tälläkin hetkellä taidamme sovitella omalle kohdallemme syntien anteeksiantamuksen Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Aamen.