Alustus Kuopion RY:llä 10.09.2022 17.59

Yhteisen kokoontumisen aluksi hiljennymme rukoukseen. Salmin 115 sanoin ja ajatuksin. Älä meille, Herra, älä meille, vaan omalle nimellesi anna kunnia armosi ja totuutesi tähden. Miksi pakanat saisivat sanoa, missä on heidän Jumalansa? Meidän Jumalamme on taivaissa. Miten ikinä hän tahtoo, sen hän tekee. Hän siunaa niitä, jotka Herraa pelkäävät, niin pieniä kuin suuriakin. Lisätköön Herra kansaansa teitä ja lapsianne polvesta polveen. Siunatkoon teitä, Herra, hän, joka on tehnyt taivaan ja maan. Me kiitämme Herraa nyt ja ikuisesti. Aamen.

Kiitos. Kiitos. Kiitos. Jumalan terve kaikille. On mukava olla täällä Kuopiossa. Täältä on lapsuudesta ja nuoruudesta monet rakkaat muistot. Tämä teidän siioni on minulle lapsuuden ja nuoruuden kotisiioni, jossa olen saanut kokea kristittyjä rakkautta ja yhteyttä ja juurtunut Jumalan valtakuntaan.

Lapsuudessa seurapenkki täällä Ahmantiellä tuli hyvinkin tutuksi. Ei seuroihin aina kovin innolla lähdetty, mutta lähdettiin kuitenkin ja sama sana sai omalla tavallaan hoitaa. Jostakin syystä, kun etukäteen mietin tätä tilannetta, minulle nousi mieleen kolme jo edesmennyttä puhujaa täältä kotisiionistani. Jokainen heistä on omilla lahjoillaan kutsunut uskomaan ja kirkastanut Jumalan valtakuntaa.

Kun katselen teitä, niin täällä on paljon outoja kasvoja, jotka ette ehkä näitä puhujia muista, mutta on myös tuttuja teitä, jotka varmasti olette kuulleet näiden samojen puhujien saarnaa. Ja ensimmäisenä tulee mieleen Rouvisen Eino. Hän oli iso, lempeä, matalaääninen, joka selkeästi avasi Jumalan sanaa. Jostakin syystä on jäänyt mieleen, että hän puhui usein Korneeliuksen huoneesta. Ehkä se kertomus apostolien teoista oli Einolle tärkeä, koska siinä kertomuksessa Korneelius löytää Jumalan valtakunnan. Ja Eino oli itsekin saanut sen löytää. En tarkalleen muista, kuinka Eino oli sen löytänyt, mutta muistelen hänen sanoneen, että hänen lapsuuden kotinsa ei ollut kirkon kipeä. Eli ei paljon kirkossa käyty, eikä varmasti hengellisiä asioita puhuttu, mutta Jumala kuitenkin sai herättää ja johtaa niin, että Eino sai kuulla Jumalan valtakunnan kutsun ja löytää aarteen Jumalan valtakunnan.

Toisena mieleeni tulee Arikoske Olli. Hän oli myös saanut kuulla kutsun Jumalan valtakuntaan ja löytää sen vaimonsa Maijan kanssa. Jumala oli herättänyt Maijan ja Ollin ja antanut etsivän mielen. Heidät oli sitten johdatettu rauhanyhdistyksen seuroihin Männistön vanhalle kirkolle. Siinä taitaa nykyään olla katolinen kirkko. Olli muisteli, että seurapuheessa oli kuulunut kutsu Jumalan valtakuntaan. Siitä hän oli sen kutsun uskonut yleisestä saarnasta seurapuheesta ja saanut lähteä seuraamaan Kristusta ja hänen omiaan.

Ja vielä kolmantena mieleeni tulee Kauhasen Timo. Hän oli nuorempi ja lainasi puheessaan usein Raamatun kohtaa hebrealaiskirjeestä. Raamatun mukaan nuo sanat kuulevat, että niin myös Mooses katsoi paremmaksi kärsiä vaivaa Jumalan joukon kanssa kuin ajallista tarvetta synnissä nautita. Tämä kohta muistuttaa, että Jumalan valtakunnan kutsun vastaanottanut myös arvottaa asiat uudella tavalla. Jättää jälkeensä entisen elämänsä ja lähtee seuraamaan Herraa Jeesusta, Kristusta.

Muistelin puhujia, mutta koskeeko tuo kutsu Jumalan valtakuntaan aihe muita uskovaisia? Ja onko tällainen aihe ylipäätään sopiva aviopuolisoiltaan? Vastaukseni molempiin kysymyksiin on kyllä. Tuo kutsuminen Jumalan valtakuntaan tehtävä. Kutsua armosta osattomia Jumalan armon yhteyteen kuuluu kaikille uskovaisille.

Korinttilaiskirjassa Paavali kirjoittaa, että olettehan te selvästi Kristuksen kirje, jonka kirjoittamisen hän uskoi meille. Tätä kirjettä ei ole kirjoitettu musteella, vaan elävän Jumalan hengellä, ei kivitauluihin, vaan ihmissydämiin. Te olette Kristuksen kirje. Jokainen uskovainen on sanoillaan, teoillaan ja käytöksellään elävä Kristuksen kirje, joka voi herättää ja kutsua Jumalan valtakuntaan etsiviä ja armosta osattomia. Ei omalla voimalla, vaan niin kuin Paavali kirjoittaa, Jumalan eläväksi tekevän hengen, pyhän hengen voimasta.

Aihe on myös sopiva aviopuolisoiltaan. Varmasti moni aihe on aviopuolisoiltaan hyvä ja sopiva, mutta uskonpa, että emme liikaa pysähdy keskustelemaan keskeisten uskon kysymysten äärelle. Jumalan valtakunta ja kutsu siihen ovat aivan keskeisiä uskon kysymyksiä ja uskon ytimessä. Ne liittyvät oppiin vanhurskauttamisesta, eli siitä, kuinka Jumala pelastaa syntisen ihmisen. Ja Jumalan tahtohan on, että kaikki ihmiset pelastuisivat. Ja Jumala tekee tuota pelastavaa työtä juuri Jumalan valtakunnan kautta.

Ensinnäkin, mikä tuo Jumalan valtakunta sitten on, jonne ihmisiä kutsutaan. Jumalan valtakunta merkitsee ensisijaisesti Jumalan hallintavaltaa, hänen herruuttaan ja kuninkuuttaan. Jumalan valtakunta on paradoksaalisesti yhtä aikaa julkinen ja salattu. Uskoon liittyy monia tällaisia paradokseja, joita ei järjellä voi ymmärtää. Sellaisia asioita, jotka ovat yhtä aikaa kahta eri asiaa. Eli vaikkapa Jeesus oli yhtä aikaa ihminen ja Jumalan poika. Ja Jumalan valtakunta on yhtä aikaa julkinen ja salattu. Se on salattu niiltä, jotka eivät usko, mutta avautuu niille näkyväksi, joilla on usko sydämessään.

Ne, jotka eivät usko, näkevät enemmänkin risumajan yrttitarhassa, niin kuin Raamatussa sanotaan, tai kurkkupelovartiolla, vaan niin kuin uudessa käännöksessä. Käytetään tuosta samasta Vanhan testamentin kohdasta. Puhutaan uskon filmilaseista, jotka saavat näkemään. Luther luonnehti Jumalan valtakuntaa saarnassaan myös, että se on armon valtakunta maan päällä, mutta kunnian valtakunta taivaassa. Eli maan päällä Jumalan valtakunnassa armahdetaan syntisiä ihmisiä. Ja taivaassa se on lopulta sitten riemuitseva kunnian valtakunta.

Jumalan valtakunta on myös kukistumaton ja ikuinen. Maalliset vallat ja järjestykset elävät aikansa, mutta lopulta tuhoutuvat ja vaihtuvat uusiin. Jumalan valtakuntaa on myös yritetty usein ihmisten toimesta kukistaa ja sammuttaa maan päältä. Mutta siinä ei ole koskaan onnistuttu, eikä siinä tulla koskaan onnistumaankaan. Jumalan valtakunta on maan päällä viimeiseen päivään saakka.

Voidaan myös luonnehtia, että Jumalan valtakunta on Kristuksen läsnäoloa kristityn sydämessä uskon kautta. Roomalaiskirjassa Paavali opettaa, että Jumalan valtakunta ei ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa. Lutherin isokatekismus opettaa, että Jumalan valtakunta ilmenee Pyhän Hengen voimasta julistetussa sanassa. Isokatekismuksen kolmannessa uskon kohdassa Luther sitä avaa.

Minut on asetettu sananpalvelijan tehtävään aikoinaan täällä Kuopion Siionissa. Vuosi taisi olla 2006. Olin silloin teologian opiskelija. Asuin Helsingissä, mutta kun tämä oli minun kotisijoni, niin täällä sitten sain kutsun tuohon sananpalvelijan tehtävään. Ennen puhujan tehtävän asettamista kokoonnoimme yhteen Kuopion puhujien kanssa. Ja siinä tilanteessa kokeneet sananpalvelijat neuvoivat ja rohkaisivat tuohon muuhun tehtävään.

Mieleni on jäänyt siitä tilanteesta Korosen Erkki-veljen neuvo. Hän sanoi, että anna puheessasi kuulua aina kutsu Jumalan valtakuntaan ja syntien anteeksiantamuksen evankeliumiin. Joskus kuulee väitteitä, että Jumalan valtakunta ja seurakunta sekä syntien anteeksiantamus ovat kristillisyytemme opetuksessa ja saarnoissa ylikorostuneet. Ehkä itse työssäni kirkon yhteydessä saatan joskus kuulla sitä kritiikkiä, että teillä on aina se sama sisältö, aina ne samat sanat niissä saarnoissanne.

Kuitenkin jos me tutkimme Jumalan sanaa, niin huomaamme, että kutsu Jumalan valtakuntaan on Jeesuksen opetuksen aivan keskiössä. Se on niin sanottu Jeesuksen ohjelman julistus, joka on muun muassa Markuksen evankeliumissa selvästi esillä. Markus aloittaa evankelminsa kertomalla Johannes Kastajasta ja hänen vangitsemisestaan. Sen jälkeen hän jatkaa: Kun Johannes oli vangittu, Jeesus palasi Galileaan ja julisti Jumalan evankeliumia. Hän sanoi: Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle, kääntykää ja uskokaa, hyvä sanoma. Tehkää parannus ja uskokaa, hyvä sanoma, uskokaa evankeliumi.

Jeesus myös opettaa Jumalan valtakunnasta evankelmeissa yli kolmessa kymmenessä eri vertauksessa. Ja myös seurakunta Uuden testamentin opetuksessa on hyvin laajasti läsnä. Kristillinen seurakunta syntyy Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen ja käytännössä Jeesuksen elämästä kertovien evankelmeiden jälkeen. Loput Uuden testamentin kirjat kuvaavat seurakunnan syntyä ja kasvua ja elämää.

Kun Raamatun perusteella uskomme, että Jumalan vanhurskauttava työ tapahtuu seurakunnasta julistetun Jumalan valtakunnan saarnan kautta, niin ei niitä silloin voi liikaa korostaa. Toisaalta on hyvä muistaa, että seurakunnalla ja Jumalan valtakunnalla on myös ero. Emme voi ottaa ihmisinä Jumalan hallintavaltaa ja totuutta omiin käsimme. Jumalan valtakunta ja seurakunta ovat siis eri käsitteitä, mutta ne kyllä kuuluvat aivan saumattomasti yhteen. Jumalan valtakunta siis ilmenee maan päällä kristillisen seurakunnan julistamassa sanassa.

Näitä käsitteitä käytetään välillä limittäin tai myös synonyymeina muun muassa seurapuheessa, mutta on myös kysymys siitä, kuinka nuo käsitteet määritellään. Voi ajatella, että ei sillä niin väliä ole, mutta ajattelen, että opetuksen selkeyden ja opillisten sekaannusten välttämiseksi olisi hyvä myöskin miettiä ja määritellä Jumalan valtakunnan ja Jumalan seurakunnan eroa.

Kristillisyydessämme oli 1970-luvulla epäterveitä piirteitä opetuksessa seurakunnasta ja Jumalan valtakunnasta. Silloin syntyi ihanne puhtaasta ja täydellisestä seurakunnasta. Jotkut rauhanyhdistyksiä johtavat henkilöt kokivat velvollisuudekseen puhdistaa seurakuntaa. Silloin näissä niin kutsutuissa hoitokokouksissa ei luotettukaan aina Jumalan voimaan, vaan ihmiset saattoivat mestaroida. Ja syntyi myös käsitys jakamattomasta seurakunnasta uskossa, opissa, niin kuin se onkin. Mutta lisättiin myös elämä.

Toki uskon vanhurskaudesta, eli siitä kun ihminen saa varmuuden, seuraa myös uskon hedelmät, jotka ohjaavat Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Ja siten yhteisesti jaettuihin Jumalan sanan mukaisiin kristillisiin arvoihin. Ja siinä mielessä myöskin elämään. Mutta vääränlainen vaade yhteisestä, yhtenäisestä elämäntavasta hävittää myös kristittyjen vapauden. Ja tilaa ihmisten erilaisuudelle voi hävitä.

Luterilaisissa tunnustuskirjoissa sanotaan, että kirkon, eli seurakunnan todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Sen sijaan ei ole välttämätöntä, että perinteiset inhimilliset traditiot, Jumalanpalvelusmenot tai seremoniat, jotka ovat ihmisten säätämiä, ovat kaikkialla samanlaiset. Paavali sanoo: yksi usko, yksi kaste, yksi Jumala, joka on kaikkien isä ja niin edelleen.

Ehkä tämä asia voisi havainnollistua nykypäivänä siinä, että kun kutsua Jumalan valtakunnasta, viedään eri puolille maailmaa. Toimitaan hyvin erilaisissa kulttuureissa. Ja silloin usko on sama, vaikka kulttuuri ja tavat ja kieli voivat olla hyvin erilaisia. Toki aina varmasti me tulemme siihen, että me etsimme sitä Jumalan valtakuntaa ja etsimme sitä, mikä on Jumalan sananmukaista elämää. Ja siksi me tänäänkin olemme yhdessä kokoontuneet.

Ja vielä tuohon 70-lukuun viitaten ensimmäisessä Timoteuksen kirjeessä on sanat, joissa sanotaan, että seurakunta on totuuden patsas ja perustus. Ja ne sanat silloin saatettiin ymmärtää siten, että seurakunnalla itsellään olisi valta määritellä Jumalan sanan, Jumalan totuus. Eikä siten, että seurakunta kannattelisi ja pitäisi esillä Jumalan sanasta nousevaa Kristus-totuutta. On tärkeää muistaa, että Pyhä Henki ei kirkasta itseään, vaan Kristusta.

No sitten tuosta kutsusta Jumalan valtakuntaan. Eli Jeesus aloitti julkisen toimintansa tuolla kutsulla: Aika on täyttynyt. Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvää sanomaa. Ja kuolemansa ja ylösnousemuksensa jälkeen ennen taivaaseen astumistaan Jeesus jätti tehtävän tuosta kutsumisesta omille seuraajilleen. Se kerrotaan lähetyskäskyssä muun muassa.

Myöskin evankelmeissa kerrotaan siitä, kuinka Jeesus lähetti 72 opetuslasten. Ja siinä yhteydessä hän myös antaa tehtävän julistaa evankeliumia ja kutsua Jumalan valtakuntaan. Sanan palvelijoille on annettu erityinen tehtävä julistaa sanaa ja kutsua Jumalan valtakuntaan. Miten me sananpalvelijat puhuisimme niin, että kutsu voisi kuulua ja sana ruokkisi? Tätä on lupa pohtia.

Me saarnaamme niin sanotusti savisista astioista ja kukin omilla lahjoillamme. Mutta voimme miettiä sitäkin, kuinka puhe olisi selkeää ja kaikille ymmärrettävää. Kerran juttelin erään parannuksen armon saaneen nuoren kanssa. Hän oli löytänyt Jumalan valtakunnan ystäviensä kautta. Hän kertoi, että ei hän aluksi ymmärtänyt seuroissa puhujan puheista oikein mitään. Mutta hän ajatteli, että kyllä se on varmasti tärkeää, koska hänen uskovaiset ystävänsä, joiden elämä oli häntä puhutellut, halusivat sitä kuulla.

Selkeä kieli palvelee niitä, jotka eivät koskaan ole vielä kuulleet evankeliumia. Mutta se palvelee myös kaikkia lapsia ja nuoriamme. Ja kaikkia meitä, joille saamme kirkastaa Jumalan valtakuntaa ja sillä tavoin kutsua sinne.

Lopulta kuitenkin on niin, että Jumala antaa sanat ja herättää kuulijat. Ja me sananpalvelijat olemme vain kylväjiä. Olisi ihmismieltä hivelevä ajatella, että olisin itse puhunut niin taitavasti, että joku olisi herännyt uskomaan ja löytänyt siitä Jumalan valtakunnan. Jumala ei kuitenkaan anna kunniaa ihmiselle. Usein kylväjä ja korjaaja saattavat olla eri ihmisiä.

Sain kerran kutsun Jyväskylässä sairaalaan. Oli pyydetty lestadiolaista pappia. Ajattelin, että siellä on joku uskovainen jostakin lähikunnasta. Menin sinne sairaalahuoneeseen ja hän tervehti minua. Ei Jumalan terveellä, vaan ihan yleisellä tervehdyksellä. Ja aloitimme keskustelun.

Tuo mies kertoi, että hän on asunut siinä Jyväskylän tai yhdestä Keski-Suomen kunnassa koko elämänsä. Hän on elänyt ihan hyvää elämää. Hän on käynyt muun muassa aina Jumalan palveluksissa ja laulanut kirkkokuorossa. Ja on myös paljon kuunnellut saarnoja. Hän sanoi, että häntä on puhutellut se, että kun hän on kuullut teidän lestadiolaisten pappien saarnoja. Ja niissä kuuluu eri tavalla Jumalan sana-ääni kuin muissa saarnoissa.

Hän sanoi, että hän on nyt niin sairas. Lääkäri on hänelle juuri antanut tuomion, että hänellä ei ole enää kauan elämää jäljellä. Ja voisiko hän uskoa samalla tavalla niin kuin te uskotte. Oli yksinkertainen, helppo ja riemullinen tehtävä. Ei tarvinnut paljon sanoja, sai Jumalan Pyhän Hengen voimasta julistaa tuolle ihmiselle. Ainoastaan synnit anteeksi ja kutsua omistamaan Jumalan valtakuntaa.

Me sananpalvelijat mietimme oikeanlaista kutsua. Mutta kyllä varmasti me kaikki uskovaiset sitä mietimme. Niin kuin jo tuossa alussa Paavali lainaten sanoi, tuo kutsumistehtävä Jumalan valtakuntaan kuuluu kaikille uskovaisille. Me saatamme miettiä, että osaammeko olla tuollaisia Paavalin kuvailemia eläviä Kristuksen kirjeitä. Ja kuinka tuo meidän kirjeemme näkyy eri tilanteissa, kun elämme arjessa.

Ajattelen, että Jumalan valtakuntaan kutsuminen voi olla ihan tavallista elämää uskovaisena siellä missä itse kukin elää. Ainahan me elämässämme joudumme tekemään valintoja ja ratkaisuja. Ja saamme rukoilla, että niissä me osaisimme toimia Jumalan tahdon mukaisesti ja sillä tavalla toimia. Kutsua Jumalan valtakuntaan ja olla valona ja suolana.

Ehkäpä kutsu Jumalan valtakuntaan voi olla uskon esillä pitämistä tai siitä kertomista sopivissa tilanteissa. Silloin Jumala tekee työtään meidän kauttamme.

Aina kun kohtaa tuollaisia parannuksen armon saaneita, niin on mielenkiintoista kysyä, että kuinka sinä löysit Jumalan valtakunnan. Ja kun erään nuoren perheen isän kanssa tuosta asiasta keskustelin, niin hän sanoi, että hän oli nuorena vastavalmistuneena ulkomailla töissä. Ja siellä samassa kaupungissa oli sitten myös muita suomalaisia töissä ja siellä oli sitten muutamia nuoria, joiden elämä oli hyvin erilaista kuin keskivertotyökavereiden elämä.

He eivät juhlineet samalla tavalla ja mistä välittyy sellaista iloa ja vapautta ja rauhaa, joka puhutteli tuota nuorta miestä. Ja hän sai sitten tutustua nuoriin paremmin ja selvisi, että he olivat uskovaisia nuoria. Ja hän sai kuulla kutsun Jumalan valtakuntaan ja parannuksen armon noiden nuorten kautta.

Eivät ne nuoret varmaan ajatelleet, että he nyt elävät jotenkin erityisen kutsuvasti tai erityisellä tavalla, vaan heillä oli Jumalan rauha sydämessä. Heillä oli Jumalan Pyhä Henki, joka ohjasi elämää ja se sai näkyä myös ulospäin.

Välillä kristillisyytemme opetuksessa on saattanut olla painotuksia, joissa on kehotettu ikään kuin vähän eristäytymään epäuskoisista ihmisistä. Ja myös Suomessa on alueita, joissa uskovaisia asuu paljon ja on ehkä helpompi elää ilman lähempiä kontakteja epäuskoisiin ihmisiin.

Kristittyjen yhteys on tärkeä asia. Rohkaisen pitämään yhteyttä toisiin uskovaisiin. Ei muuten jaksa uskoa, jos ei saa tuota kristittyjen yhteyttä tuntea ja jos ei saa kuulla Jumalan sanan hoitavaa ääntä. Ajattele, että korona-aikana me huomasimme sen, kun ei päässytkään kokoontumaan yhteen. Ja kuinka tärkeä, vaikka kuuleikin sitä Jumalan sanaa teknisistä välineistä, niin kuinka tärkeä on myös se, että saa istahtaa seuropenkkiin ja huomata, että tuokin on täällä seuroissa minun kanssa. Tuokin on vielä jaksanut lähteä. Se rohkaisee ja tukee, kun näkee, että on myös muita.

Tai tulee mieleen suviseurat viime kesältä monen vuoden jälkeen. Ja muistan, kun ensimmäisen kerran tulin siihen keskuskentälle ja se ihmispaljous oli vastassa. Jotenkin tuntui, että se rohkaisi uskomaan ja näki, että moni tänne on tullut, vaikka tietää, että moni on myös uupunut matkalle. Rohkaisen pitämään yhteyttä ja olemaan yhdessä uskovaisten kanssa.

Mutta onko eristäytyminen omaksi porukaksi tai epäuskoisten suoranainen välttely tai karttaminen Jumalan sanan mukaista? Jeesus itse aterioi syntisten kanssa. Ja hänen vastustajansa paheksuivat Jeesusta siitä. Mitä Jeesus vastaa noille paheksujille? Hän sanoi, että eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat.

Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa. Armahtavaisuutta minä tahdon. En uhrimenoja. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.

Raamatussa myös kerrotaan, kuinka Jeesus muutamien opetuslasten kanssa nousi kirkastusvuorelle. Siellä olivat eristyksissä muista ihmisistä. Yhdessä Jeesuksen kanssa. Opetuslapsi Pietari tunsi, että siellä on hyvä olla. Hän sanoi, että ehdotti Jeesukselle, että minä voin rakentaa tänne kolme majaa. Mutta ei Jeesus kuitenkaan sitä sallinut.

Uskoa vahvistavan hetken jälkeen Jeesus ja mukana olleet opetuslapset laskeutuivat alas vuorelta. Takaisin muiden ihmisten pariin. Mekin saamme vahvistaa uskoamme yhdessä toisten uskovaisten kanssa vaikkapa seuroissa. Mutta sieltä meidät lähetetään aina takaisin arkeen. Omille paikoillemme. Elämään kristittyinä kaikkien ihmisten parissa. Kutsumaan siellä ihmisiä Jumalan valtakuntaan.

Keitä Jumalan valtakuntaan kutsutaan? Matteuksen evankeliumi Vuorisaarna kertoo, että Jeesus kehottaa olemaan huolehtimatta kaikesta ajallisesta ja päättää opetuksensa kehotukseen: Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin kaikki muukin teille annetaan.

Jumalan valtakunnan kutsu kuuluu luonnollisesti niille, jotka ovat vielä armosta osattomia ja jotka eivät ole vielä Jumalan valtakuntaa löytäneet. Toisaalta Jeesus ei erottele kuulijoita Vuorisaarnassa, vaan kehottaa kaikkia etsimään Jumalan valtakuntaa.

Käsittäisin, että Jumalan valtakunnan etsiminen on sitä, kun pysähdymme yhdessä keskustelemaan uskon asioista ja etsimään perusteita uskollemme Jumalan sanasta, Raamatusta. Sillä tavoin Jumalan valtakunnan kirkastaminen ja kutsu siihen kuuluvat kaikille, myös uskovaisille.

Täällä on paljon teitä vanhempia, tai meitä vanhempia, joilla on omia lapsia. Ajattelen, että myös kristillinen kasvatus on kutsua Jumalan valtakuntaan. Kuinka me voisimme parhaiten kirkastaa Jumalan valtakuntaa ja kutsua siihen lapsiamme ja nuoriamme.

Yksinkertaisimmillaan siten, että elämme itse niin kuin uskomme. Jos uskomme, sen ilo, rauha ja vapaus saavat näkyä meistä vanhemmista, kannustaa se varmasti lapsiakin uskomaan.

Tiedämme kuitenkin oman heikkoutemme ja inhimillisyytemme. Heräs uskovaisen perheen vanhempi sai työhyvinvointiin liittyen sykettä ja stressitasoa ja palautumista mittaavan laitteen työpaikalta lainaan. Viikon jakson jälkeen tuloksia analysoitiin ja huomattiin, että mittausjaksolla stressitasot olivat korkeimmillaan sunnuntaina kello 15 ja 16 välillä. Silloin oli seuroihin lähtöaika.

Uskonpa, että mittari minulla ja monella muullakin voisi tuoda ainakin välillä samansuuntaisia tuloksia. Ja se on vähän harmillista. Jos seuroihin lähdön ilmapiiri on kireä ja stressaantunut, niin ei lapsellekaan välity myönteinen kuva siitä tilanteesta.

Mutta toki me olemme inhimillisiä ja tiedämme, että aina ei ole helppo saada isoa lapsiporukkaa seuroihin ja siinä on paljon valmisteltavaa. Ja eivät lapsetkaan aina niin innolla seuroihin lähde. Joudumme vanhempina tyytymään kylväjän osaan myös lastemme kohdalla Jumalan valtakunnan kirkastamisessa ja kutsussa siihen.

Usko on lahjaa. Se on aarre, jonka säilyttämiseen voimme lapsiamme ja nuoriamme kannustaa ja tukea. Mutta emme me voi heidän puolestaan uskoa. Tunnen lapsia, jotka ovat säilyneet uskomassa, vaikka molemmat vanhemmat ovat menettäneet uskonsa. Ja kuinka paljon on sitten meitä vanhempia, jotka olemme yrittäneet kaikin tavoin parhaamme mukaan tukea lapsiamme uskomaan. Mutta silti lapsi ei ole jaksanut.

Siinä tulee esiin uskon erityinen lahjan luonne. Joudumme tyytymään kylväjän osaan ja rukoilemaan, että osaisimme rakkaudella kutsua takaisin myös uskonsa menettäneet lapsiamme. Ja jälleen kylväjä ja korjaaja eivät välttämättä ole samoja henkilöitä.

Vasti ikään olin iäkkään ihmisen kuolinvaiheen äärellä. Hän oli uskovaisen kodin lapsi. Hän oli saanut muutama kuukausi aiemmin parannuksen armon. Ja nuo sisarukset kertoivat, että useampi heistä oli löytänyt takaisin Jumalan valtakuntaan. Aivan iäkkäänä jo lähellä lähdön aikaa.

Heillä kaikilla oli jäänyt lämmin kuva siitä lapsuuden perheestä ja uskosta. Heillä oli kaipuu siihen Jumalan rakkauden lämpöön, joka oli välittynyt heidän vanhemmistaan. Varmasti nuokin vanhemmat olivat inhimillisiä ihmisiä, mutta myöskin tuo Jumalan rakkauden lämpö oli heistä saanut välittyä. Ja sai kutsua nuo ihmiset takaisin Jumalan armon yhteyteen, vielä kun siihen oli mahdollisuus.

Mitä kutsu saa aikaan? Varmasti se on jo tässä tullut, mutta usko ja Jumalan valtakunnan löytäminen ovat Jumalan työtä. Jumala ainoastaan voi herättää ihmisen etsimään, synnyttää kysymyksen elämän perustasta ja kohtalosta ikuisuuden edessä. Ihminen on heränneellä tunnolla ja etsivällä mielellä. Ja silloin Jumala voi johdattaa kuulemaan Pyhän Hengen kautta julistettua Jumalan sanaa.

Silloin syntyy usko kolmiyhteiseen Jumalaan, Kristukseen, Jumalan poikaan, Isäluojaan ja Pyhään Henkeen. Ja tuo usko synnyttää halun elää sitten Jumalan tahdon mukaisesti.

Kirjassa Tiitukselle kirjoitetaan: Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille. Ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot. Ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa. Kun odotamme autuaan toivomuksen toteutumista. Suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen, Kristuksen kirkkauden ilmestymistä.

Hän antoi itsensä alttiiksi meidän puolestamme lunastaakseen meidät vapaiksi kaikesta vääryydestä. Ja puhdistaakseen meidät omaksi kansakseen, joka kaikin voimin tekee hyvää.

Mikä sitten saa hylkäämään tuon kutsun Jumalan valtakuntaan? Jeesus kertoo vertauksen kuninkaan pojan häistä. Palvelijat lähetetään kutsumaan ihmisiä hääjuhlaan. Mutta kutsutuilla on monenlaisia esteitä. Kuka oli ostanut pellon? Kuka härkäparin? Kuka oli mennyt naimisiin? Ajallinen omaisuus? Pelko läheisten suhtautumisesta? Monet muut asiat voivat estää kutsun vastaanottamista.

Jeesus kertoo myös vertauksen ahtaasta portista ja toteaa, kuinka vaikea rikkaan on tulla Jumalan valtakuntaan. Jumalan valtakunnan portilla kun oma viisaus, omat ansiot ja muut ajalliset esteet pitäisi jättää pois ja turvautua vain täydellisesti Jumalan armoon. Se on meille ihmisille vaikea ja omivoimin me emme siihen pysty, mutta Jumala voi niin johdattaa, että nöyryymme ottamaan Jumalan armon vastaan.

Yksi keskeinen loukkauskivi ja este Jumalan valtakunnan kutsun vastaanottamiselle on raamattomukainen oppi seurakunnasta. Ja vielä lopuksi esimerkki tähän liittyen. Eräs henkilö kyseli seuraavasti Jyväskylän rauhanyhdistyksille lähettämässään sähköpostissa:

Moro, kertokaapa mulle miten juttu menee eli perustelut väitteelle, että vain teidän liikkeenne piiristä voi pelastua. Sille väitteelle todella haluaisin kuulla perusteluita. Olen pyörinyt nyt teidän porukoissa ja viihtynyt hyvin. Pystyn myös uskomaan Raamattuun ja Jeesukseen, mutta teidän väitteeseenne en pysty uskomaan.

Juuri tuo kysymys seurakuntaopista on usein ehkä suuri loukkauskivi ja este uskomiselle. Mitä tuohon kysymykseen vastattiin? Luen sen vastauksen, koska tuo seurakuntaoppi on tosiaan uskon ja vanhurskauttamisen kannalta keskeinen asia.

On sanottu, että tuo kysymys usein avautuu Jumalan valtakunnan löytävälle viimeiseksi ja hämärtyy sen jättävälle ensimmäiseksi. Vastaus oli tällainen:

Kyseli perusteluita inhimillisesti vaikeasti ymmärrettävään kysymykseen. Aivan ensimmäiseksi täytyy sanoa, että pelastuminen ei ole kytköksissä ajalliseen organisaatioon. Eli esimerkiksi rauhanyhdistyksen jäsenyys ei ole pelastumisen edellytys tai ehto. Jumalan seurakunnan rajat kulkevat sydämestä sydämeen ja ihmisymmärryksellä emme pysty sitä tarkasti rajaamaan. Tuomiovaltaa ei ole ylipäätään Raamatun mukaan annettu ihmisille, vaan se on Jumalalla.

Jumalan sana on vanhoille staadionlaisille pyhää. Jumalan sanasta nousee käsitys yhdestä seurakunnasta, jolla on yksi henki ja joka on yksimielinen opissa. Vertauksessaan lammastarhasta Jeesus opettaa: Minulla on myös muita lampaita, sellaisia jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen.

Apostolien teoissa alkuseurakunnasta kerrotaan: Koko uskovien joukolla oli yksi sydän ja yksi sielu. Efesolaiskirjeessä Paavali taas kirjoittaa: pyrkikää rauhan siteen säilyttämään hengen luoma ykseys. On vain yksi ruumis ja yksi henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi. Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste.

Myös Lutherin opetukset ovat meille tärkeitä. Isokatekismuksen kolmannen uskon kohdan selityksessä Luther kuvaa pyhien yhteyttä seuraavasti: Minä uskon, että maan päällä on pieni pyhä joukko ja yhteisö, joka koostuu pelkistä pyhistä ihmisistä. Sillä on yksi pää Kristus, ja Pyhä Henki on kutsunut sen koolle. Sillä on yksi usko, yksi mieli ja ymmärrys. Sillä on monenlaisia armolahjoja, mutta se on yksimielinen rakkaudessa. Puolueita ei siinä ole eikä hajaannusta.

Pelastuminen ei ole ihmisen työ missään määrin. Ihminen ei voi siis itse omasta tahdostaan ja harkinnastaan liittyä pelastuvien joukkoon, vaan Jumala herättää ihmisen tunnon etsimään elävää Jumalaa ja hänen seurakuntaansa. Jumalan seurakunnasta julistetaan Pyhän Hengen voimalla Jumalan sanaa ja evankeliumia Jumalan herättämälle pelastusta kaipaavalle ihmiselle.

Kun Jumala on ihmisen herättänyt ja ihminen kaipaa armoa, ei seurakunnan olemuskaan ole esteenä uskomiselle. Luther jatkaakin edellä lainaamassani kohdassa selitystä pyhien yhteydestä seuraavilla sanoilla: Siihen, eli pyhien yhteisöön minäkin kuulun, olen sen osaaja jäsen, osallinen sen kaikista aarteista ja keskinäisestä yhteydestä. Pyhä Henki on vetänyt minut siihen ja liittänyt sen jäseneksi antamalla minun kuulla Jumalan sanaa, jota edelleenkin saan kuulla. Sanan kuulemisesta alkaa pääsy pyhien yhteisöön.

Kiitoksia. Tässä oli tämä alustus kokonaisuudessaan. Tuossa vähän kiireessä mietin siihen kysymyksiäkin ja voin ne lukea tässä. Markus tulee sitten johtamaan puhetta, niin voit vielä kertailla ja voin ne kirjoitella kyllä tuohon myöskin näkyville nuo kysymykset.

Ja toki varmasti voidaan keskustella kaikesta siitä, mitä ajatuksia tästä alustuksesta kutsui Jumalan valtakuntaan teillä mieleen nousi. Eli ajattelin, että tämmöisiä aiheita voisi olla vaikka keskusteluun: kokemuksia siitä, kuinka kutsu Jumalan valtakuntaan tai Jumalan sanan saarna on erityisesti koskettanut; kuinka kutsua ja kirkastaa Jumalan valtakuntaa lapsille ja nuorille; uskonsa menettäneen läheisen kutsuminen, suhtautuminen armosta osattomiin läheisiin, naapureihin ja muihin; mikä rohkaisee erityisesti uskomaan ja pysymään Jumalan valtakunnan yhteydessä.