Seurapuhe Vaasan RY:llä 11.09.2022 17.24

Armo, laupeus ja rauha lisääntyköön meille meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta.

Jatkaessamme näitä seuroja luen puheenjohdannoksi toisesta Pietarin kirjeestä luvusta 1, jakeesta 1, jakeeseen 7, ja sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen. Simon Pietari, Jeesuksen nime. Jeesuksen Kristuksen palvelija ja apostoli, niille jotka ovat saaneet meidän kanssamme yhdenkaltaisen kalliin uskon vanhurskaudessa, jonka meidän Jumalamme ja vapahtajamme Jeesus Kristus antaa.

Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herran Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta. Että hänen jumalallinen voimansa... Meille kaikki näiset, jotka elämään ja jumaliseen menoon sopivat, on lahjoittanut hänen tuntemisensa kautta, joka meitä kunniaan ja avuun kutsunut on.

Joiden kautta meille ne suurimmat ja kalliit lupaukset lahjoitetut ovat, että te niiden kautta Jumalan luonnosta osalliseksi tulisitte, jos te katoavaisen maailman himon vältätte.

Niin ahkeroikaa... Ja kertokaa kaikella vireydellä teidän uskonne avua osoittamaan ja avussa tointa ja toimessa kohtuullisuutta ja kohtuullisuudessa kärsivällisyyttä ja kärsivällisyydessä jumalisuutta. Ja jumalisuudessa veljellistä rakkautta ja veljellisessä rakkaudessa yhteistä rakkautta. Aamen.

Tämä ei varsinaisesti ole tämän sunnuntain tekstejä, vaikka se eräällä tavalla kyllä voidaan ajatella myöskin siihen liittyvän. Tämä raamatun kohta oikeastaan puhuu meille uskon saamisesta ja uskon merkityksestä, että mitä se minulle ja sinulle merkitsee, että me olemme uskomassa. Mitä se sinulle merkitsee, että sinä olet uskomassa.

Tässä ensinnä kirjoittaja sanoo... Kuka nyt puhuu? Kun luemme päivämiestä, siellä on joku kirjoitus, niin kyllä minä ainakin katson, että kuka tämän kirjoituksen on kirjoittanut. On mielenkiintoista joskus sellainenkin, että kun lukee jonkun pelien hartauskirjoituksen, niin siinä... Saattaa olla se ajatusrakenne ja ne lauseet niin, että voi jopa kuvitella, että tuo veli on tämän puhunut, vaikka se on kirjoittanut. Että me saatamme jostakin tekstistä tunnistaa henkilön, kun siinä tulee sellaisia sanoja ja ajatuksia ja lauserakenteita.

Tässä nyt kuitenkin Pietari esittelee: Simon Pietari, Jeesuksen Kristuksen palvelija ja apostoli. Niille, jotka ovat saaneet meidän kanssamme yhdenkaltaisen kalliin uskon vanhurskaudessa, jonka meidän Jumalamme ja vapahtajamme Jeesus Kristus antaa.

Eli apostoli sanoo, että hän on palvelija ja esittää vielä, että kenelle hän on palvelija. Ja sanoo, että niille, jotka ovat saaneet meidän kanssamme yhdenkaltaisen kalliin uskon ja vanhurskaudessa. Se siis ei ole, niin kuin tässä mielenkiinnolla katsoin, kun tässä tuo 38. käännös sanoo, että jotka ovat saaneet yhtä kalliin uskon kuin mekin. Siinä ajatus menee, minun mielestäni, syrjään. Siinä ei ole siitä kysymys, vaan kysymys on nimenomaan samanlaisesta uskosta, siis yhteisestä uskosta, yhdenkaltaisesta.

Ei siis Jumala anna, niin kuin tässä sanotaan, että jonka Jumala ja Kristus antaa, niin Jumala ei anna monenlaista uskoa. Antaa yhdenkaltaisen. Paavali sanoo... Sillä tavalla korintolaisille, että... Sillä minä olen sen ensin teille antanut, jonka minä myös saanut olen, että Kristus on kuollut meidän syntejemme tähden, raamattujen mukaan.

Eli tässä on se ajatus, että ensinnäkään uskoa ei voi... Eli ei tietenkään niin ajatellen, että Paavali olisi antanut Paavalin uskon, vaan sen uskon, minkä hän, niin kuin hän sanoo, että sen, minkä itse saanut olen. Eli sinäkin, rakas matkaystävä, nuorenpidästävä ja vanhempi, niin sinä voit jakaa tätä yhdenkaltaista uskoa. Eli ei monenkaltaista.

Ja kun tässä sanottiin, että kalliin, niin mehän ymmärrämme kuinka arvokas tämä uskonasia on. Se on niin kallis, että sanotaan, että teitä ei ole lunastettu kullalla eikä hopealla, vaan kalliilla Kristuksen viattomalla verellä.

Eli ei voida tällaista uskoa saada. Ei löydy niin paljon rahaa, että joku voisi ostaa tämän uskon. Sellainenkin tapaus kyllä on. Muistatte, puhutaan raamatussa sellaisesta Simonista. Oliko se, sanottiinpa sitä Simon Noidaksi, en nyt oikein muista. Mutta joka tapauksessa, kun hän katseli, kun apostolit panivat kätensä syntisen päälle, niin hän sai uskon lahjan ja jotkut paranivat. Ja hän esitti pyynnön, että hän haluaisi ostaa tuon, että kun hänkin voisi laittaa jonkun päälle kädet, niin silloin apostoli sanoi, että luuletko sinä, että tämä on rahalla ostettavissa. Ja sanoi, että sinä, en muista miten se oli, mutta aika voimakkaasti, että rahojesi kanssa sinä joudut.

Ja hän oli saanut kadotuksen suurin piirtein tämän ajatuksen, että tämä yhdenkaltaisen uskon saaminen, siis se on Jumalan antama. Mutta niin kuin hän oli korintolaisille antanut, kun Jumala antaa, niin se käyttää siinä Jumalan lapsia seurakuntaansa.

Eli kun sitten... Sitten täällä tässä sanottiin, että yhdenkaltaisen kalliin uskon vanhurskaudessa. Eli sanottu niin, että kalliin uskon vanhurskaudessa. Mietin tuota, että mitä se oikein voisi tarkoittaa. Ja sitten tuli se ajatus, että silloin kun usko syntyy.

Jos joku haluaa tehdä parannuksen, niin parannuksessahan olemme meidät kristinopista oppineet, että siinä on kaksi osaa: on katuminen ja sitten on usko. Ja Jumala laajottaa uskon evankeliumin kautta. Ja ei voisi ajatellakaan tilannetta, että joku saisi uskon niin, että siinä ei olisi läsnä Jumalan vanhurskaus.

Siellä profeetta sanoo niin, että etsikää Herraa silloin kun hänet voidaan löytää. Ja silloin kun hän läsnä on. Eli ei voida etsiä eikä löytää, tai vaikka voitaisiin etsiä, niin ei voida löytää, jos ei Jumala anna löytää itseänsä.

Eli silloin kun ihminen haluaa tehdä parannuksen, silloin tulee olla Jumalan vanhurskaus läsnä. Ja Jumala voi kyllä kutsua ihmistä ja monella tavalla ja herätellä tuolla maailmassakin. Mutta Jumala vanhurskauttaa vain omassa valtakunnassaan.

Siis usko ei voi syntyä ulkopuolella Jumalan valtakunnan. Näin siis.

Tässä Paavali sanoo, että te olette saaneet yhdenkaltaisen uskon silloin, kun minä olen teille puhunut. Ja siinä on silloin ollut Jumalan valtakunta, eli Jumalan vanhurskaus läsnä.

Sitten hän sanoo, jatkaa, että armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herran Jeesuksen Kristuksen kautta. Tämä on aika tuttu tervehdys: armo ja rauha lisääntyköön.

Joskus on sanottu tuosta, että minkä armo tuo, sen synti syö. Onko sinulla, veljeni ja sisareni, tällaisesta kokemusta? Kuinka kauan on, kun olet lähtenyt seuroista hyvällä mielin ja iloisena lähtenyt, niin onko se hyvä mieli? Ja ne tuntemiset, onko ne jatkunut seuraavat kuukaudet vai viikot? Vai olisiko parempi kysyä, että seuraavat tunnit tai minuutit? Kuinka lähellä meillä on se turmelus?

Ainakin itsellä täytyy sanoa kyllä, että näin se tahtoo olla, että se minkä armo tuo, sen synti syö. Eli tarvitaan lisää armoa.

Joskus joku ulkopuolinen on ajatellut, että kun seuroissa nostetaan kättä ja ihmiset haluavat uskoa, että onko ne niin syntisiä. Tai jotenkin tällainen ajatus.

Tunnetko sinä, veljeni ja sisareni, itsesi syntiseksi? Voi kuinka me olemme suuria syntisiä.

Kun Jumalan vanhurskaus, niin kuin tuossa puhuimme siitä, me saamme katsella vapahtajamme, niin me näemme itsemme suurena syntisinä.

Apostoli jatkaa tässä, että hänen jumalallinen voimansa meille kaikki naiset, jotka elämään ja jumaliseen menoon sopivat, on lahjoittanut hänen tuntemisensa kautta, joka meitä kunniaan ja avuun kutsunut on.

Joiden kautta meille ne suurimmat ja kalliit lupaukset lahjoitetut ovat, että te niiden kautta Jumalan luonnosta osalliseksi tulisitte, jos te katoavaisen maailman himon vältätte.

Tässä puhuttiin tuntemisesta. Onko sinulla käynyt joskus niin, että olet nähnyt jonkun henkilön takapäin ja olettanut sen tietyksi henkilöksi, mutta sitten kun olet nähnyt hänen kasvonsa, niin sitten olet tuntenut, että kuka siinä sitten on.

Nyt tässä siis sanottiin, että lahjoittanut hänen tuntemisensa kautta. Ja vielä tuolla edellä, kun oli tämä, että ja meidän Herran Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta, siis armo ja laupeus lisääntyy.

Niin nyt voimme kysyä, että mitä tuo oikeastaan tarkoittaa. Mistä me tunnemme Kristuksen, kun hän ei nyt enää ole lihansa päivänä täällä maailmassa.

Taiteilijathan ovat kuvanneet Jeesusta tietyllä tavalla. On paljonkin kuvia maalattu Jeesuksesta, kasvokuvia, mutta emme me voi sanoa, että onko Jeesus ollut juuri sen näköinen, kun taiteilijat ovat sen nähneet.

Mutta oikeastaan sillä näköisyydellä ei ole nyt merkitystä, vaan tuo tunteminen, se on tuossa muistaakseni korintolaiskirjeessä. Se on sanottu sillä tavalla.

Sillä tavalla puhutaan epäuskoisista, joilta on peitetty tämä evankeliumi. Mutta siis sanotaan, että se on niiltä peitetty, jotka karotetaan.

Ja sitten puhutaan Kristuksen kirkkaudesta, hänen kasvoistansa loistavasta kirkkaudesta ja evankeliumista.

Eli siinä apostoli tuo, että Kristuksen kasvoista loistava valo on itse asiassa evankeliumi.

Eli nyt tämä tunteminen. Raamattu johtaakin tämän tuntemisen evankeliumiin.

Ja kyllä sanomme, että siitä mekin tunnemme.

Muistelen kuulleeni sellaisen tapauksen, että silloin kun tuonne itärajaan aukesivat mahdollisuudet, että sieltä oli mahdollista päästä seuroihin, niin eräs mummo, joka pääsi seuroihin, kiitti Jumalaa, että missä sinä olet ollut, Jeesus, kun minä en ole sinua nähnyt vuosikausiin.

Joku tällainen. En nyt muista sitä tarkkaan, kuulin sen vain kerrottavan.

Eli hän uskon kautta sai tuntea sen, että tuntea Kristuksen kasvot.

Ja siitä mekin tunnemme, kun me tulemme seuroihin, niin se evankeliumin sana, mikä seuroissa kaikuu, niin siitä me tunnemme.

Onhan käynyt joskus niinkin, että joku on mennyt johonkin seuratilaisuuteen tai kirkkotilaisuuteen ja ajatellut, että siellä on uskovaisten seurat menossa, ja onkin käynyt niin, että se onkin ollut joku muu, ulkopuolinen tilaisuus.

Ja ei ole kauaa tarvinnut istua, kun on huomannut, että eihän tämä vastaa minun henkeeni, eli ei ole tuntenut siinä puheessa Kristusta, ei ole nähnyt hänen kasvojansa.

Eli evankeliumin loisteessa me saamme katsella Kristuksen kasvoja. Me tunnemme hänet siis niistä kasvoista.

Ja Raamatussa puhutaan kyllä muistakin merkeistä, mistä hänet tunnetaan, jotka myöskin liittyvät ajatukseltaan evankeliumiin.

Kerrotaan, että kun Jeesus nousi ylös kuoleman haudasta ja ilmestyi omilleen, niin kun hän ilmestyi omilleen, niin hän näytti heille haavansa.

Ja Raamattu kertoo, että kun he näkivät ne haavat, niin he ilahtuivat, he tunsivat Herran nimenkin.

Tänä iltahetkenä saamme katsella Kristuksen haavoja. Ne eivät ole merkkejä siitä, että olisi tapahtunut joku vääryys, vaan ne ovat voiton merkkejä ja ne lohduttavat meille.

Ne ovat evankeliumia parhaimmillaan: se, että Herra Jeesus Kristus on minun tähteni kärsinyt ja kuollut. Hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, ja rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä olisi rauha.

Näin sanoo profeetta.

Eli me tunnemme Herran Jeesuksen evankeliumin sanassa.

Sitten tämä tekstimme jatkuu. Tässä sanottiin, että meillä ne suurimmat ja kalliimmat lupaukset lahjoitetut ovat, että te niiden kautta Jumalan luonnosta osalliseksi tulisitte, jos te katoavaisen maailman himon vältätte.

Jumalan luonnosta osalliseksi.

Tuossa veli saarnasi siitä laupiasta samarialaisesta, ja Jeesus sanoi tälle kyselijälle, että mene ja tee sinä samoin.

Eli Jumalan luonnossa oli se, että hän, laupias samarialainen, pysähtyi sen haavoitetun lähelle.

Mutta oikeastaan tässä myöskin on ajatus se, minkä Paavali sanoo korintolaiskirjeen viidennessä luvussa jakeessa 17: Sen tähden, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luontokappale.

Sillä saatavat kadonneet, katso, kaikki ovat uudeksi tulleet.

Eli tässä kun Pietari kirjoittaa näille, niille jotka ovat yhdenkaltaisen uskon saaneet, niin hän tuo tämän esiin, että te olette päässeet osalliseksi Jumalan luonnosta.

Eli teistä on tullut uusi luontokappale.

Kun joku tekee parannuksen, niin siinä tapahtuu muutos.

Parannuksesta on sanottu, että se on täyskäännös, ei niin ajatellen, että tuosta ihmisestä tulee sellainen, ehkä pyhä, että hänellä ei olisi enää synnin vaikutuksia.

Ei näin, mutta hänellä vaihtuu sydämessä isäntä, tai niin kuin sanotaan, hän saa uuden kotiopettajan. Hänen sydämessään on Pyhä Henki ja armo on hänellä opettajana.

Niin tätä kautta hän pääsee osalliseksi Jumalan luonnosta.

Ja silloin on mahdollisuus välttää katoavaisen maailman himo.

Ihmispäätöksillä, hyvillä päätöksillä ja korkealla moraalilla päästään pitkälle, mutta ei taivaaseen.

Eli Jumalan lapsikin, vaikka on osallinen perisynnistä ja synnin kiusauksista, tulee vikoja ja virheitä, lankemuksia, syntiä.

Niin hän haluaa kilvoitella synnin poistanajana ja armon kerjäläisenä, niin kuin olemme usein kuulleet.

Eli tänäkin päivänä, rakas veljeni ja sisareni, joka tunnet, että minä olen suuri syntinen, epäonnistunut kilvoittelija, sinä saat uskoa kaikki matkan viat ja synnit anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä.

Tällaista on olla osallisena Jumalan luonnossa.

Ja no nyt sitten, kun kysyin tuossa alussa, että mitä se merkitsee, kun ihminen on sitten uskomassa, niin siinä siis tosiaankin tapahtuu eräänlainen täyskäännös.

Ja samalla ei tuo ihminen enää jatka esimerkiksi juomari, ei juo enää.

Ja jos ihminen on tehnyt pyhätöitä, tottunut siihen, niin kun me kävelemme tuolla tai kuljemme tuolla, niin ihmiset innostuvat siellä.

Joku leikkaa nurmikkoa ja toinen lehti puhaltimella puhaltaa niin, että pöly oli ilmassa.

Tänä aamuna kävin kävelyllä, niin piti muuttaa reittiä, ettei joudu sinne pölyn keskelle, kun siellä ihmiset puhalsivat.

Että nekin ihmiset, jotka lauantaina ovat hyvin väsyksissä, niin sieluvihollinen sanoo sunnuntaina, että nyt pitää lähteä liikkeelle. Lauantaina kyllä saa lepätä, mutta ei sunnuntaina.

Eli ihmiset haluaisivat toimia ja tehdä kaikkea mahdollista pyhänä, niilläkin joilla ei muuten ole mitään erityistä tehtävää.

Näin siis tämä ei ole sitä videyttä, mitä on uskovaisella, vaan niin kuin tässä sanottiin, että niin ahkeroikaa kaikella videydellä teidän uskonne avua osoittamaan ja avussa tointa.

Niin uskovainen tahtoo toimia, kun hän on itse saanut paljon, niin Jumalan rakkaus hänen kauttaan saa tällaisen vireyden aikaan.

Sitten tässä sanottiin vielä viimeisessä jakeessa, minkä otin tähän tutkittavaksi, että ja jumalisuudessa veljellistä rakkautta ja veljellisessä rakkaudessa yhteistä rakkautta.

Tämä on aika mielenkiintoinen asia. Tähän kätkeytyy, kun puhutaan Jumalan veljellisestä rakkaudesta ja yhteisestä rakkaudesta.

Nimittäin voi olla, että jollakin pienellä ryhmällä voisi olla, näin on ainakin ollut eri seurojen aikaan, että voi olla tulla hyvin toimeen joku pieni porukka, niillä on veljellinen rakkaus siellä.

Mutta ei välttämättä ajatella sillä tavalla, mitä kristillisyydessä ajatellaan.

Eli ei sovitakaan sinne kotisi keskelle tai yhteiseen veljelliseen rakkauteen.

Kun ajattelemme koko Sionia.

Eli tässä siis apostoli sanoo, että veljellistä rakkautta ja veljellisessä rakkaudessa yhteistä rakkautta.

Eli Jumalan lapset, niillä on tärkeä asia se, että me säilymme uskomassa, me säilymme siinä Jumalan joukossa, joka kilvoittelee kohti kunnian taivasta.

Ei auta se, että jossakin pienessä, niin kuin uusi käännös käyttää tämmöistä sanontaa, kun kuppikunta.

Eli ei riitä se, että veljellinen rakkaus olisi tällaista kaveri, joku tietty kaveripiiri, johonka ei sitten ole muilla asiaa, eikä he sitten välitä siitä, mitä Jumalan seurakunnassa opetetaan.

Valitettavasti me elämme nytkin sellaista aikaa, missä joistakin kysymyksistä ajatellaan tällä tavalla.

Ajatellaan siis niin, että kyllä me olemme uskomassa, mutta me olemme vähän eri tavalla.

Tämä kysymys nousee erityisesti tässä, kun puhutaan siitä, että Jumalan lapsi tahtoo ottaa vastaan ne lapset, jotka Jumala hänelle antaa.

Niin tulee ajatus, että me toimimme näin, me ymmärrämme tämän asian näin, ja kyllä me olemme uskomassa, mutta meillä on vähän, me ajattelemme eri tavalla.

Palaan tuonne alkuun, missä puhuttiin yhdenkaltaisesta kallista uskosta.

Ei olekaan enää yhdenkaltaisesta uskosta.

On niitä toki muitankin kysymyksiä ollut kristillisyyden historiassa, joissa on lähdetty ajattelemaan eri tavalla.

Olimme tuolla puhujien virkistyspäivillä, ja siellä keskustelimme sitten siellä tauolla.

Tuli kysymykseen sellainen, että onko tätä oikeaa uskoa, onko voisi olla sillä tavalla, että olisi jossakin uskovaisia, jotka eivät ole kristillisyyden yhteydessä.

No näinhän kyllä oikeastaan oli silloin, kun Venäjällä oli jo suljettu nämä rajat, ja siellä oli näitä uskovaisia, jotka olivat erillään, mutta olivat oikein uskomassa.

Näin siis on.

Voisiko sanoa, että näin on teoriassa mahdollista, mutta emme me voi ajatella niin, että voisi olla joku ihan toinen hengellinen, jotka hekin uskoisivat oikein.

Tämä on hyvin vaikea asia maailmassa ymmärtää, että kristillisyydessä me ajattelemme niin, että on vain yksi Jumalan valtakunta, ja on vain se valtakunta, missä Jumala vanhurskauttaa syntisen ihmisen.

Kerran eräs vanha veli, pappisveli, hän kertoi esimerkin, joka minua puhutteli, ja nyt ihan tarkkaan muistan, mutta ajatus oli tällainen, että oli joukko, jotka alkoivat miettiä, että olisiko nyt syytä lähteä etsimään ja tarkastelemaan paremmin, että olisiko muualla myös oikein uskomista.

Että pitäisikö nyt SRK:sta tai pitäisikö nyt lähteä selvittämään, että onko niitä sitten jossakin muussakin joukossa taikka ryhmässä sillä tavalla, jotka uskovat oikein.

Sitten tämä veli kertoi, että oli joku henkilö, jolla oli kasteesta väärä käsitys, ilmeisesti tämä aika yleinen kirkollinen käsitys, että ihminen saa, ihminen tulee kasteessa Jumalan lapseksi.

Niin hän kertoi, että tämä miehen kanssa, se oli muistaakseni mies, joka oli tästä kasteesta, niin hänelle selvisi tuo asia, ja hän pääsi raittiisti uskomaan.

Mutta nämä, jotka lähtivät sille tielle, että onko muualla oikeaa kristillisyyttä, niin he eivät selvinneet, he menivät harhaan.

Eli me sanomme, että tämä on kyllä vaikea asia tälle maailmalle, kun me puhumme niin sanotusta ekskluusiivisesta seurakuntaopista.

Eli tarkoittaa sitä, että me opetamme, että vain tässä valtakunnassa, Jumalan valtakunnassa, siellä kun ihminen saa syntyä Jumalan lapseksi, eli hän silloin pääsee sille tielle, joka vie taivaan kotiin.

Eli ei ole muuta tietä kuin Jumalan tie Jumalan valtakunnan kautta.

Näin siis tämä yhdenkaltaisen usko on Paavalin, kun hän tässä siitä puhuu, taikka Pietari kun hän puhuu, niin tämä on se tänäkin päivänä, se että on vain yksi usko, yksi kaste.

Mekin olemme saaneet nyt tänä iltana katsella tämän tekstin kautta Jumalan evankeliumin loistavaa Kristuksen kasvoja.

Olemme käyneet tämän tekstin läpi, ja sinä joka olet tullut näihin seuroihin epäilysten ja kiusausten alta, eli sinä saat nyt ylentää sydämesi uskomaan tässä Jumalan valtakunnassa, armohuoneessa.

Siellä kaikuu tämä armon sana, evankeliumin ydinsanoma, ja sitä ei löydy mistään muualta.

Se ydinsanoma on siinä, että Herra Jeesus Kristus on kuollut ja vuodattanut verensä meidän tähtemme, ja siksi avoimella suulla julistetaan syntiselle kaikki synnit anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kallissa sovintoveressä.

Näin saat nytkin, rakas veljeni ja sisareni, jäädä turvallisesti uskomaan kaikki synnit ja matkan viat anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kallissa sovintoveressä Jeesuksen nimeen. Aamen.

Herra siunaa meitä ja varjele meitä. Herra kirkasta meille kasvosi ja ole meille armollinen. Herra käännä kasvosi meidän puoleemme ja anna meille rauha. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.

Kiitos.