Seurapuhe Oulun RY:llä 16.10.2022 18.27

Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Jatkamme vielä seuroja, ja seurapuheen johdannoksi luen psalmin satakaksikymmentäyksi, ja sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen seuraavasti:

Matkalaulu.

Minä kohotan katseeni vuoria kohti. Mistä saisin avun? Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on luonut taivaan ja maan. Herra ei anna sinun jalkasi horjua, väsymättä hän varjelee. Ei hän väsy, ei hän nuku. Hän on Israelin turva. Hän on suojaava varjo. Hän on vartijasi. Hän ei väisty viereltäsi. Päivällä ei aurinko vahingoita sinua, eikä kuun valo yöllä. Herra varjelee sinut kaikelta pahalta. Hän suojelee koko elämäsi. Herra varjelee kaikki sinun askeleesi, sinun lähtösi ja tulosi, nyt ja aina. Aamen.

Rakkaat kuulijat täällä Oulun Rauhanyhdistyksellä ja siellä viestimien äärellä! Teitä on täällä paljon sanan kuulijoita. Ja minulla on sellainen olo niin kuin opetuslapsilla Gennesaretjärven rannalla silloin, kun siellä viisituhatta ihmistä, nälkäistä ihmistä odotti syötävää. Jaettavana oli vain viisi leipää ja kaksi kalaa, ja opetuslapset valtasi epäusko. Riittääkö näin vähästä näin suurelle joukolle?

Mutta muistamme, kuinka Jeesus siunasi nuo vähäiset eväät, ja niistä riitti kaikille niin paljon, että kaksitoista korillista jäi vielä tähteitäkin. Niin me nytkin pyydämme, että... niistä eväistä, mitä nyt tässä iltahetkessä on jaettavana, niin siitä riittävän pieniksi paloiksi murusteltuna, niin riittää jokaiselle kuulijalle ravintoa. Pyydämme, että Jeesus Pyhän Henkensä välityksellä olisi meidän kanssamme.

Olen nyt entisessä kotisiionissani täällä Oulussa. Olen viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni, ja tänne Oulun Rauhanyhdistykselle liittyykin monta lämmintä muistoa. Ja oikeastaan ensimmäinen semmoinen asia, mikä muistuu mieleen, on se, kuinka vaikeaa tuolta takarivistä joskus oli tunnistaa puhuja täällä edessä. Ja samalla tavalla nytkin, kun sinne salin takaosaan katson, niin vaikea ehkä on tunnistaa, että kuka siellä istuu.

Sitten tuo toinen muisto liittyy noihin iltalauluihin, mitä täällä aina seurojen päätteeksi laulettiin. Niistä on jäänyt sellainen turvallinen tunne, tuo yhdessä laulaminen ja yhdessä uskominen. Siitä sai voimaa arkeen. Ja vielä, kun nuo laulut ja virret ovat aina sellaisia, että sanat ja sävel yhdessä ruokkivat ja virvoittavat.

Mutta se, miten meidän näkökykymme on rajallinen ja miten minäkään en täältä kaikkia teitä erota, niin Jumala näkee meidän jokaisen sydämeen. Hän näkee täällä jokaisen teidän seurasalissa istuvan sydämeen, ja hän näkee teidät jokaisen, joka siellä viestimen äärellä tätä seurapuhetta kuuntelette. Jumala tuntee teidät jokaisen nimeltä, ja teitä jokaista hän on nimeltä kutsumassa.

Ja Jumala tahtoo myös ruokkia meitä sanallaan ja antaa vahvistusta ja voimia, uskoa ja voimia jokaiseen päiväämme. Jumala tahtoo kutsua myös sinua, joka et vielä ole tässä armovaltakunnan osallinen. Rakas kuulijani, on hyvä, että olet tullut tänä iltana sanan kuuloon. Niin kuin tuossa edellisessä puheessa kuulimme, että usko tulee kuulosta, mutta kuulemisen synnyttää Jumalan sana.

Vuorisaarnassaan Jeesus sanoo, että autuaita ovat ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano. Heidät ravitaan. Nälän tunne on elämän merkki.

Tämä palvelusvuoro on ollut minulla jo pitkään tiedossa ja pitkään myös mielessä. Ja tuota saarnatekstiä pohtiessani ajattelin, että mitä tahtoisin täällä Oulussa sanoa? Mitä Jumala tahtoo tänä iltana olla sanallaan teille välittämässä? Ja tässä ajassa, tässä nykyhetkessä ja niissä tapahtuneissa ja tapahtuvissa asioissa, niihin liittyen ajattelin, että Jumalan huolenpito on sellainen aihe, josta haluan tänään olla puhumassa.

Ja toinen asia liittyy jo ehkä tuohon edellisen puheen ja tämän sunnuntain teemaan, rakkauden kaksoiskäskyyn ja sitä kautta palvelemiseen. On tärkeää, että saamme Jumalan sanasta rohkaisua tähän hetkeen ja tuleviin päiviin. Ja Raamatusta meille löytyy rohkaisua ja lohtua siitä, kuinka entisetkin pyhät ovat uskoneet ja kuinka he ovat luottaneet Jumalan johdatukseen myös vaikeina aikoina.

Tuo meidän psalmitekstimme on otsikoitu: Herra on varjelija. Ja tuo on totta tälläkin hetkellä. Herra on meidän jokaisen varjelijamme.

Tuo psalmi kuuluu matkalauluihin, ja nuo matkalaulut olivat Israelin kansan pyhiinvaelluslauluja. Ne kertoivat niistä tunnelmista ja tunnoista, mitä nuo sen ajan israelilaiset tunsivat matkatessaan Jerusalemiin, kohti Jerusalemin temppeliä. Nuo tunnot, mitä noista psalmien matkalauluista on luettavissa, sieltä löytyy epäilystä, luottamusta, huolta ja hätää, mutta myös toivoa. Ne välittyvät edelleen tuoreena sieltä kolmentuhannen vuoden takaa tähän meidän hetkeemme.

Ihmisen osa ei ole muuttunut noista ajoista, vaikka tekniikka ja maailma ympärillämme on muuttunut.

Tuossa psalmin alussa tuo psalmirukoilija kertoo: "Minä kohotan katseeni vuoria kohti." Ja sitten hän ikään kuin kysyy, mistä saan avun? Ja tuo vastaus on tuolla rukoilijalla tiedossa. Hän itse vastaa tuohon kysymykseen: "Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on luonut taivaan ja maan." Nuo sanat kertovat luottamuksesta Jumalaa kohtaan.

Ja tuo psalmirukoilija perustelee tuota luottamustaan sillä, että Jumala on kaiken luonut. Miksei Jumala kantaisi huolta myös hänestä?

Tuo sama luottamus on hyvin ilmaistu tuossa psalmissa kahdeksan, kun siellä tuo psalmirunoilija lausuu näin: "Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen. Mikä on ihminen? Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi? Kuitenkin pidät hänestä huolen."

Mekin saamme Jumalan luomistyön äärellä ihmetellä Jumalan luomistyön suuruutta. Jos ajattelemme tähtitaivaan suuruutta ja avaruuden laajuutta ja sieltä sukellamme tuonne mikrokosmokseen, mikrobiologian ja perinnöllisyystieteen avaamiin ihmeisiin, niin kyllä me saamme sitä ihmetellen kysyä, että mikä on ihminen. Kuitenkin pidät hänestä huolen.

Sitten tuossa psalmissa puhuja vaihtuu. Tuo rukoilija, hänen sijalleen astuu tuo Jerusalemin temppelin temppelipappi, joka vakuuttaa tuolle pyhiinvaeltajalle, että Herra ei anna sinun jalkasi horjua. Väsymättä hän varjelee. Ei hän väsy, ei hän nuku. Hän on Israelin turva.

Oletko sinä, rakas kuulijani, joskus uupunut? Väsyttääkö sinua nyt? Voimme tuntea monenlaista väsymystä ja heikkoutta. Voimme tuntea fyysistä väsymystä. Voimme tuntea psyykkistä väsymystä, mutta voimme tuntea myös väsymystä uskon kilvoittelussa.

Meille kaikille ja varsinkin teille varttuneemmille on tuttua se, kuinka silloin, kun ikää tulee lisää, niin kuinka tuo fyysinen suorituskyky alkaa heiketä, eikä ole enää voimia sellaisiin suorituksiin kuin nuorempana oli. Palautuminenkin on paljon hitaampaa kuin ennen.

Ja tuo psyykkinen väsymys, tämän ajan kiire ja kuormitukset ja monenlaiset uhkakuvat, ne saattavat laittaa myös tuon henkisen terveyden koetukselle.

Ja myös tuo väsyminen uskossa. Meille kaikille on tuttua se, kuinka vaelluksemme saattaa olla horjuvaa ja väsyminen uskossakin on tuttua. Ja silloin, kun matka alkaa käydä hitaaksi, niin on hyvä, että silloin saamme ja tarvitsemme Siionin hoitoa ja huolenpitoa, ettei matka kokonaan katkeaisi ja jäisimme välille, emme saavuttaisi sitä määränpäätä, jota kohti olemme kulkemassa.

Raamatussa Jumala rohkaisi Israelin kansaa profeetta Jesajan suulla tukemaan heikkoja: Voimistakaa uupuneet kädet, vahvistakaa horjuvat polvet. Sanokaa niille, jotka sydämessään hätäilevät: olkaa lujat, älkää pelätkö. Tässä on teidän Jumalanne.

Ja mitä tapahtuu, kun nuo horjuvat polvet ja uupuneet kädet saavat virvoitusta ja uutta voimaa? Silloin tuossa tuo Jesaja, sama kohta jatkuu:

Silloin aukenevat sokeiden silmät ja kuurojen korvat avautuvat. Rampa hyppii silloin kuin kauris. Mykän kieli laulaa riemuaan. Lähteitä puhkeaa autiomaahan, vuolaina virtaavat purot arolla. Hehkuva hiekka muuttuu lammikoksi, janoinen maa pulppuaviksi lähteiksi. Siellä, missä hyeenat lepäilivät, kasvaa silloin rantakaisla ja papyrusta, ja sinne syntyy tie, valtatie. Sitä kutsutaan pyhäksi tieksi. Epäpyhä ei saa sille astua. Herrantien kulkijoille se kuuluu, heille yksin. Siellä ei tyhmäkään eksy. Leijona ei nouse sille tielle, ei yksikään raateleva peto, ei yksikään. Vain vapaaksi lunastetut sitä vaeltavat. Herran vapaiksi ostamat palaavat ja saapuvat riemuiten Siioniin. He kantavat päänsä päällä ikuista iloa. Ilo ja riemu astuvat portista. Huoli ja huokaus pakenevat kauas.

Sitten tuo psalmimme jatkuu, että hän on suojaava varjo. Hän on vartijasi. Hän ei väisty viereltäsi. Päivällä ei aurinko vahingoita sinua eikä kuunvalo yöllä.

Jumala kulkee vierellämme päivällä ja yöllä koko elämämme matkan. Siihen saamme nytkin turvallisesti olla luottamassa.

Virsirunoilija kauniisti tuon saman asian muotoilee:

Halki elinpäiviemme tien hän on avannut. Riemut, murheet matkalleni viisaasti on jakanut. Vaikeinakin päivinä Herra oli lähellä. Rakkauden voimin kantoi, murheeseenkin toivon antoi.

Meidän on turvallista kulkea Jumalan kanssa matkasaatossa. Nytkin, vaikka Euroopassa käydään sotaa, joka meidänkin elämäämme heijastuu monella tavalla. Ja te vanhemmat kuulijat, teillä on muistoja vielä sota-ajalta ja niistä vaikeuksista, mitä Suomen kansa sai silloin kokea. Onko tuo aika kaukana vai lähellä? Minäkin olen evakon poika.

Ja siitä muistutuksena joka aamu töihin ajaessani ohitan tienviitan, jossa lukee Mutalan tie. Tuolla Mutalassa on professori Levonin Mutalan kartano, ja tuolla Mutalan kartanossa, siellä sai oma isänikin olla evakkoreissulla turvassa sodan kauheuksilta. Siellä Mutalan kartanossa ja tuolla Raahen muissakin taloissa majoitettiin silloin jatkosodan aikana Kuusamon evakoita.

Nyt kun katselemme aikaa taaksepäin, katselemme tuonne sotavuosiin ja katselemme vähän lyhyemmän matkan päähän näihin viime vuosien vastoinkäymisiin, niin emmekö yhdessä voi todeta, että kyllä Jumala on meitä varjellut halki elinpäiviemme? Miksi emme nytkin luottaisi siihen, että Jumala varjelee meitä tänään ja huomenna?

Pietari meitä kirjeessään muistuttaa, että heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen.

Olemme kohta kolme vuotta eläneet poikkeuksellista aikaa, ja turvallisuuden tunnettamme on monella tavalla koeteltu. Ensin saimme kokea tuon maailmanlaajuisen pandemian ja sen nopean leviämisen ja sen, kuinka se vaikutti meidän kaikkien elämäämme. Se muutti meidän normaalin elämämme poikkeusajan elämäksi, joka toi meidän elämäämme monia rajoituksia, mutta se toi myös meidän elämäämme pelon.

Moni mietti: sairastunko tuohon tautiin? Ja jos sairastun, millaisen tautimuodon saan? Onko tuo tauti kuolemaksi?

Mutta nyt kun tuon pandemian ajalta pahin on takanapäin, mistä on osoituksena se, kuinka me olemme tänne monilukuisesti saaneet Oulun Rauhanyhdistykselle kokoontua, niin eikö tämäkin osaltaan vahvista sitä luottamusta, mitä meille Jumalan sana tahtoo tuoda?

Mutta pandemia on osoittanut meille sen, että mikään ei ole itsestäänselvää. Monenlaiset vaiheet voivat meitä kohdata. Silloinkin meidän on hyvä muistaa se, että vastoinkäymisetkin tulevat Jumalalta. Jumala voi herätellä meitä monella tavalla.

Moni on varmasti kysynyt sitä, missä Jumala on? Miksi Jumala sallii kaiken sen, mitä maailmassa tapahtuu? Joku voi perustella noita tapahtumia sillä, että ei Jumalaa voi olla olemassa.

Meidän on ehkä tässä yhteydessä hyvä palauttaa mieleemme kristinopin opetus Jumalan olemuksesta. Tuossa kristinopin toisessa kohdassa meille kerrotaan, että Jumala on salattu. Me emme voi nähdä häntä silmillämme emmekä ymmärtää ajatuksillamme.

Jumala lähestyy meitä. Voimme oppia tuntemaan Jumalan vain siten, että hän ilmoittaa itsensä meille. Rakkaudestaan Jumala lähestyy meitä ja vetää meitä puoleensa.

Ja jos joku ihmettelee sitä, että kuinka Jumala meitä sitten lähestyy tai millä tavalla Jumala ilmoittaa meille itsensä, niin tuo kristinoppi kertoo kahdesta erilaisesta tavasta, millä tavalla Jumala meille ilmoittaa itsensä. Eli puhutaan yleisestä ja erityisestä ilmoituksesta.

Tuo yleinen ilmoitus on sitä, että Jumala ilmoittaa itsensä meille luonnossa, elämämme kohtaloissa ja kansojen vaiheissa. Hän puhuu meille omassatunnossamme. Ja erityinen ilmoitus on sitä, että Jumala ilmaisee meille itsensä Pyhästä Raamatusta ja Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.

Nuo kaksi Jumalan tapaa ilmoittaa itsensä nousivat mieleeni tapahtuman tuosta pandemian alkuajoilta maaliskuusta kaksituhattakaksikymmentä. Siltä ajalta, kun Suomi meni kiinni ja kaikki eristäytyivät koteihinsa ja siirryttiin etätöihin ja etäkouluun.

Mutta tuolloinkin suunniteltiin kuitenkin tulevaisuutta, ja oli yhdeksäsluokkalaisten aika hakea yhteishaussa jatko-opiskelupaikkaa. Ja meidänkin yhdeksäsluokkalainen oli omat hakupaperinsa täyttänyt, ja siinä etätyöpäivän aluksi ajattelin, että yhdistän huvin ja hyödyn ja käyn tekemässä pyörälenkin ja samalla pudotan tuon kirjekuoren postilaatikkoon.

Ja niin tein ja jatkoin matkaani sitten metsäpolulle. Ja samalla kun pyöräilin, niin kuuntelin korvanapeista muutaman vuoden takaista suviseurasaarnaa. Ja tuo teksti, josta puhuja siinä äänitteellä kertoi, oli tuosta profeetta Jeremian kirjasta, ja tuossa kohdassa Jeremia lohdutti pakkosiirtolaisuuteen vietyä Israelin kansaa.

Ja juuri sillä hetkellä, kun sieltä korvanapeista kuului tuo tuttu kohta, että "minä annan teille turvallisuuden ja toivon", niin samalla hetkellä niiden korvanappien läpi kuulin, kuinka kevään ensimmäinen peipponen laulaa lurautti sen tutun säkeensä.

Minulle tuo kahden yhtäaikaisen asian kuuleminen merkitsi paljon. Se antoi äärimmäisen turvallisen olon. Toisaalta tuossa tuo Jumalan sanan kohta rohkaisi katsomaan eteenpäin ja siihen, että Jumala on luvannut meille tulevaisuuden ja toivon. Ja tuo peipposen laulu, se vahvisti tuota Raamatun sanomaa. Että näin me vaikeiden aikojen kohdatessa voimme luottaa siihen, että meistä pidetään huolta.

Omassa työssäni joudun paljon tekemisiin erilaisten karttojen kanssa, ja joskus, kun niitä erilaisia teemakarttoja tietokoneen näytöllä asettelen päällekkäin, niin siinä vaiheessa, ennen kuin ne ovat täsmälleen kohdakkain, niin nuo kartan viivat näyttävät sumeilta ja epäselviltä. Mutta sitten kun ne ovat täsmälleen kohdakkain, niin nuo viivat täsmentyvät teräviksi viivoiksi.

Samalla tavalla tuossa pyörälenkin aikana kuulemani Raamatun kohta ja tuo peipposen laulu, niin ne ikään kuin noiden karttaviivojen tavoin terävöityivät ja antoivat sellaisen kirkkaan näköalan ja turvallisen tunteen katsoa tulevaisuuteen.

Muistamme, kuinka Pietari, Jaakob ja Johannes saivat nähdä kirkastetun Jeesuksen yhdessä Mooseksen ja Elian seurassa, ja kuinka Pietari olisi mielellään jäänyt tuonne kirkastusvuorelle, mutta kuinka tehtävä kutsui heitä: "Menkää ja saarnatkaa evankeliumia kaikille kansoille." Tuo kirkastusvuorikokemus vahvisti noiden opetuslasten uskoa ja antoi voimaa tuon evankeliumin sanan eteenpäin viemiseen.

Samalla tavalla itsekin koen, että tuo pyörälenkkini pieni kohtaus oli tuollainen pieni kirkastusvuorikokemus, joka antoi turvaa ja rohkeutta kulkea kohti tulevia päiviä.

Tuo toinen teema tämän Jumalan huolenpidon lisäksi, jota erityisesti täällä Oulun Rauhanyhdistyksellä haluan tuoda esille, on tuo palvelemisen teema. Niin kuin tuossa Markuksen puheessa kuulimme tuosta rakkauden kaksoiskäskystä ja siitä, kuinka siinä kehotettiin meitä kaikkia rakastamaan Jumalaa ja lähimmäistämme ja tätä kautta tuota palvelutehtävää korostettiin, niin samalla tavalla tahdon täällä Oulun Jumalan lapsille tuota palveluteemaa korostaa.

Näen täällä paljon ihmisiä ja näen täällä paljon monenlaista lahjakkuutta. Osalle on siunattu paljon älykkyyttä, osalle on siunattu kädentaitoja, osalle kuuntelemisen taitoja tai lohduttamisen taitoa. Jumalalla ei ole lahjatonta lasta.

Niin kuin Pietarikin kirjeessä kehottaa, että palvelkaa kukin toistanne sillä armolahjalla, jonka olette saaneet Jumalan moninaisen armon hyvinä haltijoina. Elikkä tuossa meitä kehotetaan lahjojen oikeaan käyttöön. Se on kehotus siihen, että emme niillä lahjoillamme tavoittelisi vaan omaa parastamme, vaan näkisimme myös ympärillämme ne lähimmäiset, joille voimme auttavan kätemme ojentaa.

Ja meidän on hyvä muistaa myös aina se, keneltä olemme kaikki lahjamme saaneet. Jaakob meitä muistuttaa, että jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä, jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi.

Eli Jumala on kutsunut meidät palvelemaan. Jumala on kutsunut meitä rakastamaan itseään ja rakastamaan lähimmäisiämme.

Tuossa virressä neljäsataaviisikymmentä lauletaan, että:

Voit armon Herra hajottaa pois itsekkyyden muurin, niin että lapses oivaltaa, se joukossa on suurin, ken enin auttaa, palvelee ja toisten kuormaa kantaa. Alttiiksi sydämemme tee, on autuainta antaa.

Vuosi sitten kuuntelin radiosta Aalto-yliopiston professorin haastattelun. Ja hän kertoi noista huippulahjakkaista oppilaistaan ja siitä, kuinka hän oli havainnut opiskelijoissaan ja heidän opiskelumotivaatiossaan ja niissä tavoitteissa, mitä he tavoittelivat, merkittäviä eroja.

Hän oli havainnut sen, että suomalaisia opiskelijoita pääasiassa kannusti se, että he voisivat käyttää lahjakkuuttaan ja saamaansa oppia ja opetusta koko maailman ja kaikkien ihmisten parhaaksi. Kun taas sitten monilla ulkomaalaisten huippuyliopistojen opiskelijoista korostui tavoite päästä korkeaan asemaan ja saada arvostusta.

Tuo asia on tämänkin päivän teemaan liittyvä, ja se on varmasti jokaisen hyvä sisimmässään miettiä, mikä meitä kannustaa ja mitä varten opiskelemme ja mihin tehtävään meitä kutsutaan? Miten voimme omassa työssämme myös tuota rakkauden kaksoiskäskyä olla toteuttamassa?

Muistamme, kuinka nuo Sebedeuksen pojat kiistelivät siitä, kuka saa parhaan paikan taivaan valtakunnassa ja kuinka Jeesus heitä opetti: "Te tiedätte, että ne, jotka ovat hallitsijan asemassa, ovat kansojen herroja, ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta."

Sitten tuo meidän psalmimme loppuu sanoihin: Herra varjelee sinut kaikelta pahalta. Hän suojelee koko elämäsi. Herra varjelee kaikki sinun askeleesi, sinun lähtösi ja tulosi, nyt ja aina.

Jumala on luvannut olla uskollinen omilleen. Hän on luvannut siunauksen sateen kaikille, jotka ovat kuuliaisia hänen käskylleen ja hänen tahtoaan noudattavat. Suurinta rikkautta tänäänkin on Jumalan valtakunnan jäsenyys.

Vuorisaarnassa Jeesus meitä siitä muistuttaakin, että älkää siis murehtiko, mitä me nyt syömme tai mitä me juomme tai mistä saamme vaatteet. Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.

Jumalan valtakunnan löytäminen avaa silmät sille, mikä tässä maailmassa on tärkeintä. Ja silloin kun nuo silmät avautuvat, silloin asema, arvostus ja varallisuus asettuvat oikeaan mittakaavaansa. Ne eivät ole elämän pääasiallinen tavoite, mutta niitä Jumala voi hyvyydessään meille siunata. Mutta on tärkeää, että aina muistamme sen, että ne on Jumalan meille suomaa lahjaa.

Rakkaat kuulijani täällä salissa ja siellä vastaanottimien ääressä, nytkin saatte jäädä turvallisesti uskomaan kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit anteeksi.

Tässä joukossa on turvallista vaeltaa. Itsekin pyydän, saanko minäkin vielä jäädä uskomaan kaikki synnit anteeksi? Jeesuksen nimessä ja veressä. Tahdon uskoa. Kaikki kiusaukset ja murheet anteeksi. Olla turvallisella tunnolla ja mielellä.

Ja erityisesti sinä kuulijani, joka et ole vielä päässyt Jumalan valtakunnan sisälle, niin sinä olet nyt Jumalan valtakunnan ovella. Voi olla, että olet heränneellä tunnolla ja kysyvällä ja etsivällä mielellä. Voi olla, että epäilet sitä, että voiko tämä pieni joukko olla se, joka antaa sydämeesi Jumalan rauhan. Voi olla, että tuon opetuslapsi Natanaelin tavoin saatat kysyä, voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?

Mutta samoilla sanoilla, joilla tuota Natanaelia Filippus rohkaisi. Filippus sanoi hänelle, että tule ja katso.

Tuo sanan vastaanottaminen ja tähän Jumalan valtakuntaan tulo. Ja se, mitä tapahtuu, jos et tästä portista rohkene käydä sisälle, niin tuolla Heprealaiskirjeessä kirjoitetaan, että huomaamme näin, että perillepääsyn esti epäusko.

Olkaamme siis varuillamme. Jumalan lupaus, että pääsemme hänen lepopaikkaansa, on vielä täyttymättä, eikä yksikään teistä saa jäädä taipaleelle. Mehän olemme kuulleet hyvän sanoman aivan niin kuin nuo entisajan ihmiset. Heille ei kuitenkaan ollut mitään hyötyä sanasta, jonka he kuulivat, koska he eivät sitä uskoneet, eikä se näin sulautunut heihin.

Vain tuo uskottu ja sydämellä omistettu sana, se antaa pelastuksen. Jos sinä vielä ulkopuolella oleva tahdot tämän sanan uskoa ja ottaa sen vastaan, niin usko Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki syntisi anteeksi ja käy sisälle tähän Jumalan armovaltakuntaan.

Jeesus on kertakaikkisesti sovittanut ihmiskunnan synnit ja jättänyt ylösnoustuaan opetuslapsilleen valtuuden saarnata Pyhän Hengen voimalla parannusta ja syntien anteeksiantamista.

Paavali Efesolaiskirjeessään kirjoittaa, että armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä.

Tuossa profeetta Sefanian kirjassa Sefania lohduttaa meitä seuraavilla sanoilla: "Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi. Hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa. Rakkaudestaan hän tekee sinut uudeksi. Hän iloitsee. Hän riemuitsee sinusta."

Näin saamme jäädä Jumalan ja hänen armonsa sanan siunattuun haltuun ja yhdymme loppurukoukseen virrentekijän sanoin:

Aurinko vaipuu mailleen, pois päivä katoaa. Se ikuisuuden helmaan iäksi vajoaa. Kun yli maitten ehtoo jo varjojansa luo, jää luoksemme, oi Herra, valosi meille suo.

On turvallista, Herra, rauhaasi nukahtaa ja uusin voimin nousta, kun päivä sarastaa. Taas nukkuessa suojaa kotimme vaaroilta, yö rauhallinen anna, pois paha karkota.

Vielä yhdymme Herran siunaukseen.

Herra siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä. Herra kirkastakoon kasvonsa meille ja olkoon meille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan.

Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.