Seurapuhe Kuopion RY:llä 20.11.2022 17.00

Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Jatkamme näitä tuomiosunnuntain seuroja. Ja nyt näissä seurapuheissa on tästä kirkkovuodesta puhuttu, mutta täällä varmaan on sellaisiakin seuravieraita, jotka eivät ole olleet näiden kahden aikaisemman puheen aikana. Minähän pidin sen ensimmäisen puheen ja sitten tuo Kraftin Tuomo tuon seuraavan, ja sitten minulla on tämä kolmaskin puhe, kun tuo minun kumppanini, pianista, joutui yllättäen perumaan tämän puheenvuoron, eikä sitten saatu uutta tilalle, niin siksi minä tästä toista kertaa jo tulen tänne puhumaan teidän eteen.

Ja nyt on siis tuomiosunnuntai, ja kirkkovuosi päättyy tähän, ja marraskuun kirkkovuoden aiheet puhuvat kuolemasta ja Ihmisen Pojan tulemisesta ja viimeisestä tuomiosta. Ne ovat tietenkin vakavia aiheita. Ja niin kuin tuossa jo muisteltiinkin erään ystävän kanssa, niin voi olla, että joskus lapsuudessa tai miksei myöhemminkin tämä tuomiosunnuntai on saattanut olla semmoinen, vähän jo sananakin pelottava: viimeinen tuomio. Mutta se on kyllä ihan Raamatun mukainen asia, että kerran tulee maailman ajalle loppu ja tulee se viimeinen tuomio.

Vaikka tuo tuomiosunnuntai-sana sinällään, sehän on otettu sieltä ruotsin kautta ja tarkoittaa enemmänkin sitä latinan kielen domus-sanaa eli koti-sanaa, niin kuin tuomiokirkkokin. Mutta kuitenkin aihe on vakava, ja me emme voida jättää näitä välistä, vaikka ne tuntuvatkin sillä tavalla, että joskus itsekin tuntuu, että olisi mukava saarnata iloisemmistakin aiheista. Mutta toisaalta ei meillä uskovaisilla ole näitten asioitten alla ja edessä mitään hätää.

Luen nyt tuota viime sunnuntain tekstin ja vähän mietin tässä, että onkohan täällä siitä saarnattu jo. Kuuntelin kyllä viime sunnuntaina paria puhetta ja toinen puhe vähän läheltä liippasi, mutta ei se tästä tekstistä kuitenkaan ihan ollut. Mutta on teillä ollut kolmaskin puhe, jota en ainakaan kuullut, mutta se on siis tämä palmusunnuntain teksti Matteuksen evankeliumista, luku kaksikymmentäneljä, ja luen sen vähän pidennettynä eli jakeesta kaksikymmentäyhdeksän jakeeseen neljäkymmentäkaksi.

Ja sitten toivon, että te jaksatte kuunnella nämä sanat, niin helpottaa tämä puheenkin kuuntelua. Sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen seuraavasti:

"Mutta kohta noiden päivien ahdingon jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoaan. Tähdet putoavat taivaalta ja taivaiden voimat järkkyvät. Silloin taivaalle ilmestyy Ihmisen Pojan merkki. Kaikki maan sukukunnat puhkeavat valituksiin, kun näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan. Suuren torven soidessa hän lähettää enkelinsä neljälle ilmansuunnalle kokoamaan kaikkialta maan kaikista ääristä ne, jotka hän on valinnut.

Ottakaa oppia vertauskuvasta, jonka viikunapuu tarjoaa. Kun sen oksa virkoaa ja alkaa tulla lehteen, te tiedätte, että kesä on lähellä. Samalla tavoin te kaiken tämän nähdessänne tiedätte, että se aika on lähellä, aivan ovella.

Totisesti, tämä sukupolvi ei katoa, ennen kuin kaikki tämä tapahtuu. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.

Mutta sitä päivää ja hetkeä ei kukaan tiedä, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika. Sen tietää vain Isä.

Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee. Vedenpaisumuksen edellä ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin. Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee.

Kaksi miestä on pellolla, toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa viljaa, toinen otetaan, toinen jätetään.

Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee." Aamen.

Miksi lopun ajoista puhuminen ja tuomiopäivästäkin puhuminen on uskovasten seurassa tärkeää? Sitä vähän voi valaista, kun katsoo Raamattua. Esimerkiksi Matteuksen evankeliumissa on kaksikymmentäkahdeksan lukua. Tämä siis luettiin kahdestakymmenestäneljännestä luvusta, ja luvut kaksikymmentäneljä, kaksikymmentäviisi, kaksikymmentäkuusi ja kaksikymmentäseitsemän kaikki kertovat, siis neljä lukua, maailman lopun ajoista, ahdingon hetkistä, Kristuksen kärsimisestä ja Kristuksen kuolemasta. Neljä lukua, se on iso määrä. Pitkä tekstimäärä täällä Raamatussa, ja sitten muutkin evankelistat kertovat Ihmisen Pojan tulemisesta ja tietenkin ristinkuolemasta.

Mutta sitten Matteuksen evankeliumi päättyy lukuun kaksikymmentäkahdeksan, ja se on sitten riemullinen loppu, kun pääsiäisen aamuaurinko alkaa vähitellen valaista opetuslasten sydämiä ja he ymmärtävät kaiken vähitellen. Kristus on ylösnoussut. Seuraa ilon ja riemun päivät, kun me ymmärrämme ja kun opetuslapset ymmärsivät, että heidän syntinsä on kaikki sovitettu. Ja tätä pääsiäisen riemua ja ilosanomaa me edelleen julistamme.

Mutta tämä teksti tapahtui, siis Jeesus puhui näitä asioita pääsiäisviikolla. Vähän aikaisemmin, muutamaa päivää sitten, hän oli tullut Jerusalemiin, ja ensi sunnuntaina on ensimmäinen adventti, niin teksti on myöskin siitä, kun Jeesus ratsastaa Jerusalemiin viimeisen kerran aasin tamman varsalla.

Ja sitten Jeesus tuli Jerusalemiin, ja paljon kerrotaan Jeesuksen toiminnasta sen piinaviikon aikana Jerusalemissa. Ja siellä oli sellainen tilanne, että he vierailevat temppelissä. Muistatte, miten Jeesus siellä ajoi rahanvaihtajat pois sieltä Jerusalemin temppelin sisäpuolelta. Mutta ne opetuslapset kävivät siellä temppelissä Jeesuksen kanssa varmaan joka päivä. En ole ihan varma, mutta eräänä päivänä, joitakin päiviä ennen pitkää perjantaita, he olivat käymässä temppelissä.

Ja se temppelihän oli siis rakennettu, se ei ollut se alkuperäinen kuningas Salomonin rakentama temppeli. Se tuhottiin siis Jerusalemin valtauksessa, mutta pakkosiirtolaisuuden jälkeen rakennettiin uusi temppeli, joka oli kyllä aika vaatimaton verrattuna Salomon temppeliin. Mutta sitten tämä temppeli, jossa Jeesus opetuslapsineen kävi, oli kuningas Herodes Suuren uudelleenrakentama, laajentama, massiivinen, valtava temppeli.

Ja kun tuollaiset Galilean maalaismiehet tulevat sinne temppeliin, niin se oli hämmästyttävä se temppeli. Kyllä se olisi meillekin. Se temppelihän on nyt lähes täysin tuhottu. Siitä on jäljellä vain se itkumuuri. Mutta kun jostakin luin, en tiedä, voiko tämä edes olla totta, että ne isoimmat kivet siinä temppelissä olivat satakolmekymmentätuhatta kiloa painavia ja kolmetoista metriä pitkiä. Siis yhdet kivenlohkareet.

Ja kun näitä kivenlohkareita opetuslapset katsoivat, niin Markus kertoo sen. He sanoivat Jeesukselle: "Opettaja, katso mitkä kivet, katso mikä rakennus!" Inhiminen mieli hämmentyi sen mahtavan temppelin ihailun edessä.

Silloin Jeesus sanoi jotakin järkyttävää tai ainakin sellaista, mikä hämmästytti ja pysäytti opetuslapset. Hän sanoi näin: "Näettekö kaiken tämän? Totisesti, kaikki revitään maahan. Tänne ei jää kiveä kiven päälle." Siis valtavan isot kivenlohkareetkin hajotetaan niin, ettei jää kiveä kiven päälle.

Ja tämä jäi mietityttämään opetuslapsia. He olivat hämmentyneitä. Ei suorastaan kerrota siitä Raamatussa, että he olivat hämmentyneitä, mutta me voimme päätellä siitä, että nämä Matteus, Markus ja Luukas kaikki kertovat siitä, että vähän ajan kuluttua, kun muita ei ollut lähistöllä, nämä opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät. Siis hehän aavistivat Jeesuksen puheesta, että Jeesus puhui aikojen lopusta, temppelin tuhosta.

He kysyivät Jeesukselta: "Sano meille, milloin se kaikki tapahtuu? Mikä on merkkinä sinun tulostasi ja tämän maailman lopusta?"

Nyt jos tarkalleen mietitään opetuslasten kysymystä, he kysyvät siis maailman lopusta, mutta he kysyvät myöskin siitä temppelin hävityksestä, milloin kaikki revitään ja milloin tämä kaikki tapahtuu. Mikä on merkkinä sinun tulostasi?

Ja Jeesus kertoo tässä luvussa kaksikymmentäneljä sekä maailmanlopusta että temppelin tuhosta. Ja ne nivoutuvat, limittyvät toisiinsa nämä asiat, ja ehkä vaikea erottaakin, milloin Jeesus puhuu temppelin tuhosta ja milloin maailmanlopusta.

Mutta tässä uudessa Raamatussa, tässä minulla on tämä Trio-Raamattu, niin tässä on nämä otsikoitu nämä aiheet, niin nämä on otsikoitu sillä tavalla, että temppelin hävitys, sitten suuri ahdinko, joka liittyy temppelin hävitykseen, Ihmisen Pojan tuleminen. Nämä ovat ne otsikot, eli Jeesus kertoo ensin lopunajan merkeistä ja sitten hän kertoo temppelin tuhon ajoista ja sitten palaa takaisin maailmanlopun asioihin.

Ja minähän luin siis tuolta luvusta, jakeesta kaksikymmentäyhdeksän eteenpäin, jossa kerrotaan sitten maailmanlopusta. Mutta jos mennään tämän luvun alkuun, niin kun ne opetuslapset kysyivät, että mikä on merkkinä sinun tulostasi, niin Jeesuksen ensimmäinen vastaus siihen kysymykseen oli tämä, että varokaa, ettei kukaan teitä johda harhaan, ettei kukaan teitä viehtele, eksytä teitä.

Aika pysäyttävä varoitus. Ensimmäinen varoitus oli, että varokaa, ettei kukaan teitä johda harhaan. Ja minä sanoisin, että me elämme nyt sellaista aikaa, jolloin on erityisen suuri vaara, että meitä vietellään ja meitä johdetaan harhaan. Tämä aika on siinä mielessä petollinen aika.

Ja sitten Jeesus sanoo, että monet tulevat esiintymään minun nimessäni ja sanovat: "Minä olen Messias" ja eksyttävät monia.

Ja sitten Jeesus kertoo ehkä joskus aika pelottaviakin asioita lopun ajoista: "Te kuulette sanomia sodista. Älkää antako sen pelästyttää itseänne. Niin täytyy käydä, mutta loppu ei ole vielä käsillä. Kansa nousee kansaa vastaan, valtakunta valtakuntaa vastaan. Joka puolella nälänhätää ja maanjäristyksiä, mutta tämä on vasta synnytystuskien alkua." Silloin teidät pannaan ahtaalle.

Ja minä tuon edellisen puheen puhuin Vanhan testamentin puolelta Saarnaajan kirjasta. Ja jos joku oli kuuntelemassa, niin tämä on oikeastaan jatko, jatkosaarna siihen Vanhan testamentin saarnaan. Eihän nyt ruukata yleensä mitään jatkosarjaa pitää täällä, mutta joskus on yrittänyt samankin puheen aikana puhua siitä Saarnaajan kirjan aiheesta ja tästä, niin se on aika vaikeata, kun se on niin laaja kokonaisuus.

Mutta lukekaapa te nuoret, täällä on paljon nuoria: lukekaapa Saarnaajan kirjan luku kaksitoista. "Muista Luojaa nuoruudessasi." Se on hyvin kiehtova kohta ja siinä puhutaan samoista asioista kuin tässäkin, mitä Jeesus puhuu. Ja jopa tuhat vuotta ennen Jeesusta kirjoitettu se Saarnaajan kirja.

No niin, Jeesus jatkaa. Eli teidät pannaan ahtaalle ja teitä surmataan. Kaikki kansat vihaavat teitä minun nimeni tähden.

Toisaalta Jeesus sanoo, että kun teitä vihataan, niin hyppikää ja riemuitkaa. Eli se, että saadaan maailmalta inhoa ja vihaa, niin se on merkki siitä, että me olemme elävässä uskossa. Ja siksi Jeesus sanoo, että hyppikää ja riemuitkaa, kun maailma vihaa teitä. Silloin kun maailma kiittää, niin silloin me olemme yhtä maailman kanssa. Ja Jeesus siitäkin varoittaa: "Voi, jos maailma teitä kiittää!"

Ja sitten Jeesus jatkaa: "Silloin monet luopuvat. He kavaltavat toisensa ja vihaavat toinen toistaan." Tämä on tosi surullista luettavaa, mutta näin se Jeesus sanoo. "Ja monta väärää profeettaa ilmaantuu ja johtaa useita harhaan. Kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee." Uskovaisia yhdistää keskinäinen rakkaus. Mutta lopun aikoina käy niinkin, että laittomuus lisääntyy ja rakkaus kylmenee. Monien rakkaus kylmenee, mutta joka kestää loppuun asti, pelastuu.

Mutta sitten Jeesus sanoo myöskin sillä tavalla, että sitä ennen, ennen viimeistä päivää, Taivaan valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu.

Ja tästä on sillä tavalla aika rohkaisevasti sanottu, että niin pitkään, kun Jumalan sana otetaan vastaan ja evankeliumia saarnataan ja tehdään parannusta, niin niin pitkään maailman aika vielä jatkuu.

Mutta sitten kun pakanain luku on täysi, siitä Paavali kertoo Roomalaiskirjeessä, että aikojen lopulla evankeliumi palaa takaisin Israeliin, luvatun maan luvatun kansan keskuuteen, ja se palaa silloin, kun tämä paatumus, joka on kohdannut Israelia sen tähden, että he eivät ottaneet Kristusta vastaan, jatkuu siihen asti, kunnes pakanain luku on tullut täyteen.

Eli sitten kun luvatun maan ulkopuolella meidän keskuudessa, täällä Pohjolassa ja kaikkialla maailmassa, missä evankeliumia saarnataan, sitten kun pakanain luku on täysi, niin sitten on lopun aika. Se palaa vielä sinne Israeliin, mutta ehkä sillä tavalla, että me emme sitä ymmärrä. Meidän silmät on sokaistut.

Ja muutenkin minä olen miettinyt näitä suuria pelastushistoriahetkiä, kun Jeesus syntyi maailmaan köyhänä, alhaisessa muodossa, haisevassa eläinten tallissa. Ei päässyt edes majataloon. Silmät olivat sokaistut. Kukaan ei nähnyt, että Jumalan Poika syntyi.

Ja kun Jeesus kulki ristin tietä, kärsimyksen tietä, niin Raamatussa moneen otteeseen sanotaan, että opetuslapset eivät ymmärtäneet mitään, mitä Jeesus puhui. Jeesushan puhui Jerusalemiin matkatessaan lopun ajoista, mutta opetuslapset eivät ymmärtäneet, sillä heidän silmänsä olivat sokaistut. Jumala oli tämän asian jostain käsittämättömästä syystä, se on suuri salaisuus, sokaissut opetuslasten silmät, että he ymmärsivät vasta sen jälkeen, kun Kristus oli ylösnoussut.

Ja minä olen ajatellut sen niin, ja kyllä tämä Raamattukin sen sanoo. Jeesus tässä tekstikohdassakin sen sanoo, että lopunaika on samanlainen. Meidän silmämme ovat sokaistut. Kukaan ei tiedä eikä osaa odottaa Kristuksen toista tulemista. Se tulee äkkiarvaamatta silloin, kun kukaan ei osaa sitä odottaa.

Toinen, tämä nyt vähän poikkeaa tästä, mutta toinen minusta semmoinen pysäyttävä asia on se, että aina kun on pelastushistorian suuria tapahtumia, niin tulee lapsiin kohdistunut viha ja vaino.

Se tuli silloin, kun Israelin kansa oli Egyptissä. Se kansa lisääntyi liikaa, kun Israelin äidit ja isät eivät halunneet surmata lapsia, vaan halusivat ottaa kaikki lapset vastaan. Faarao ehdotti kätilöille, että surmaa kaikki lapset, mutta he eivät voineet sitä tehdä. Lapset otettiin vastaan. Ne piti heittää virtaan.

Seuraava kerta, kun tuli suuri pelastushistorian aika, oli Jeesus syntyi maailmaan, niin Herodes Suuri, tämä temppelin rakentaja, järjesti lapsisurman Betlehemissä.

Ja kun Jeesus saapui Jerusalemiin ja ihmiset lauloivat Hoosiannaa, muistatteko, miten se kertomus jatkuu? Nämä lapset jatkoivat sitä laulamista ja jatkoivat siellä temppelissä, siellä suuren temppelin, pyhän temppelin sisällä lapset lauloivat, ja fariseukset ja kirjanoppineet olivat hyvin, hyvin loukkaantuneita ja sanoivat Jeesukselle, että kuuletko, mitä nämä laulavat, että käske niitten hiljentyä!

Niin silloin Jeesus sanoi, miten sen sanoikaan? Te varmaan muistatte sen paremmin, että: "Lasten ja imeväisten suusta sinä olet kuuleva kiitokset." Siksi, jos joku isä tai äiti yrittää tuskissaan pitää lapsiaan hiljaisena, kun ne häiritsevät seuramenoa, muista, että ne ovat Jumalan valtakunnan suurimpia. Ja jos lasten ääni vaikenee ja loppuu, niin se on surullista.

Ja nyt sitten tämä viimeinen maailmanaika. Tuntuu, että lapsia ei haluta ottaa maailmaan. Ihmisen oma viihtyminen ja elämän koreus ja nautinto menee niin pitkälle, että ihmiset haluavat elää kahdestaan tai yksin. No, joillekin se osa on Jumalan tarkoittamaa osaa. Ei siinä väärää ole, mutta se yleinen ilmapiiri on lapsivastainen. Ja lapsia syntyy vähemmän ja vähemmän, ja nyt on jo huoli siitä, että mistä löytyy vanhustenhoitajat. Ja se on jo nyt nähty, että tämmöinen on tilanne.

No niin, nyt minä palaan takaisin tähän.

Ja Jeesus kertoo sitten tässä tästä Jerusalemin ahdingosta. Minä en nyt siihen ala käymään läpi, mutta se toteutui, se ennustus Jerusalemin temppelin tuhosta vuonna seitsemänkymmentä jälkeen Kristuksen, kun sotapäällikkö Vespasianus, hänestä tuli myöhemmin keisari. Vai oliko se se Julius? Jompikumpi kuitenkin piiritti Jerusalemin, koska siellä oli noussut kapina.

Ja semmoinen juutalainen, Raamattuhan ei kerro näistä mitään, semmoinen juutalainen historioitsija kuin Josefus on kuvannut sitä Jerusalemin piiritystä. Josefus oli juutalainen, siis, eikä kirjoittanut kristittyjen näkökulmasta, mutta se on hämmästyttävää se, mitä siellä tapahtuu Jerusalemissa ja miten kirjoitukset käyvät toteen.

Ja minä nyt tässä olen vähän tästä asiasta puhunut, mutta minä voin teille sen mainita, että minä olen tässä nyt sivutoimisesti opiskellut teologiaa ja käynyt raamatunhistorian kursseja, niin tuo, miten tarkasti Jeesus ennustaa Jerusalemin tuhon, on raamatun historioitsijoille ja eksegeetikoille niin vaikea asia, että he määrittelevät näitten evankeliumien kirjoitusajankohdan sen mukaan, että mitä ne puhuvat Jerusalemin temppelin hävityksestä.

Eli jos sen tiivistää, niin jos Matteus puhuu täällä Jerusalemin temppelin hävityksestä, niin siitähän ei ole voitu kirjoittaa ennen temppelin hävitystä, koska moni raamatuntutkija ei usko siihen, että on olemassa joku jumaluus, joka pystyy ennustamaan maailman tapahtumia. Ja sitten niitä evankeliumien kirjoitusaikoja siirretään ihan tämän vuoden seitsemänkymmentä jälkeen, koska tuntuu niin hämmästyttävältä ja mahdottomalta, että joku evankelista kirjoittaa niistä Jerusalemin temppelin hävityksestä ennen sitä.

No sitten tässä päädytään aivan mahdottomiin tilanteisiin, että muun muassa semmoiseen, että Markuksen evankeliumi on kuitenkin kirjoitettu pikkusen ennen. Mutta Markuskin puhuu näistä samoista asioista. Tutkikaapa tätä näin.

Jaa, tämä on semmoinen kysymys, että mennään vähän enemmän, mutta Jerusalemin temppelin tuho on historiallinen tosiasia, ja Josefus kertoo, että jopa miljoona juutalaista kuoli siellä. Se on vähän järkyttävää, mitä siellä tapahtui. Monen vuoden nälkä, ahdinko. Juutalaiset kääntyivät toisiaan vastaan ja... Se, mitä Jeesus täällä puhuu siitä, niin se toteutui.

Minä sen verran sanon, että mitä Jeesus ennusti, ja minä en tiedä, oliko se Josefus vai kuka historioitsija siitä kertoo, että kristityt ymmärsivät toimia Jeesuksen ennusteitten perusteella niin, että he lähtivät ennen Jerusalemin piiritystä ja tuhoa pakoon. Ajatelkaa, tämmöinen tieto on historiassa.

Kun Jeesus täällä sanoo, että voi niitä, jotka noina päivinä ovat raskaana tai imettävät. Rukoilkaa, ettette joutuisi pakomatkalle talvisaikaan tai sapattina. Ahdinko on oleva niin suuri, ettei sellaista ole ollut maailmassa alusta tähän päivään asti eikä koskaan tule. Ja sen, joka on katolla, ei pidä mennä hakemaan mitään tavaroita talostaan. Sen, joka on pellolla, ei pidä palata noutamaan viittaansa. Silloin kaikkien Juudeassa asuvien on paettava vuorille.

Tuntuuhan tämä uskomattomalta, että Jeesus on näin profeetallisesti nähnyt Jerusalemin tuhon, mutta historia todistaa, että näin kävi ja kristityt ymmärsivät sen näitten perusteella toimia oikein.

No niin, nyt mennään, ettei ihan mahdottoman pitkäksi tämä puhe menisi. Tarkoitus ei ole pitää koko illan kestävää puhetta, vaan päättää tämä jossakin vaiheessa, niin mennään tähän tekstipätkään.

Tämä siis liittyy tämäkin tekstikohta siihen Saarnaajan kirjaan. Tämä alkoi sillä tavalla, että: "Mutta kohta noiden päivien ahdingon jälkeen" Jeesus puhuu lopun ajoista. Aurinko pimenee, eikä kuu anna valoaan. Tähdet putoavat taivaalta ja taivaiden voimat järkkyvät.

Auringolla ymmärretään evankeliumia, kuulla lain valoa, sitä kelmeää valoa, joka kyllä näyttää tietä, mutta ei se meitä lämmitä eikä siinä näy Kristuksen kirkkaita kasvoja. Mutta kuukin valo pimenee, aurinko pimenee, evankeliumi pimenee, kuu pimenee, tähdet putoavat taivaalta.

Ja Raamatussa monessa kohti puhutaan tähdistä Jumalan sanan palvelijoina. Siitä puhuu Ilmestyskirja monessa kohdin ja muuallakin Uuden testamentin puolella puhutaan näistä, että tähdet putoavat taivaalta.

Ja en tiedä. Voi olla, että minä en... Se ei nyt välttämättä pysty ihan näinkään sanomaan, mutta minä ajattelen, että minkälaista saarnaa kuuluu tällä hetkellä kirkosta? Evankeliumisaarnaa ei kuulu, mutta ei kuulu lainkaan saarnaa. Se lain saarnakin, jota minä muistan vielä minun lapsuudesta, nuoruudestani, oli ankariakin lain saarnaajia kirkon piirissä, pappien piirissä. No, nyt ei tahdo kuulua lain saarnaa, mutta ei oikein evankeliumiakaan.

Siitä on osuvasti eräs uskovainen pappi sanonut, että nykyään evankeliumi on rakkaus ja rakkaus. Rakkauden saarnasta on tullut evankeliumi ja suvaitsevaisuudesta on tullut laki. Eikö se ole hyvin sanottu?

"Silloin taivaalle ilmestyy Ihmisen Pojan merkki. Kaikki maan sukukunnat puhkeavat valituksiin, kun näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suuressa voimassa ja kirkkaudessaan." Mikä on se Ihmisen Pojan merkki? Minulle jäi lapsena tämä kohta mieleen. Minä vähän mietin, että mikä ihme se merkki taivaalle ilmestyy.

Siitä on kuullut sen sanottavan niin, että siitä merkistä kertoo Apostolien tekojen alku. Kun Jeesus nousi helatorstaina taivaaseen, niin taivaalle ilmestyi kaksi valkopukuista miestä ja he sanovat näin: "Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin samalla tavalla kuin te näitte hänen taivaaseen menevän." Se on se Ihmisen Pojan merkki.

Mutta Kristus ei tule häväistynä, lyötynä, orjantappurakruunu päässä, ei kasvot syljestä ja räästä roikkuen, vaan hän tulee kunnian kuninkaana suuressa kirkkaudessaan ja kaikkien maan ihmisten ja kuninkaiden on polvistuttava hänen edessään. Silloin on kunnian päivä. Kristus tulee täydellisyydessään ja kirkkaudessaan.

Ja tämä jatkuu näin: "Suuren torven soidessa hän lähettää enkelinsä neljälle ilmansuunnalle kokoamaan kaikkialta maan kaikista ääristä ne, jotka hän on valinnut." Ja minulla tulee mieleen kotikirkko, Rovaniemen kirkko. Minä en tiedä, onko täällä Rovaniemeltä lähtöisin olevia. Ainakin äsken vielä oli, mutta jos te käytte Rovaniemen kirkossa, niin se alttarifresko, joka ainakin ennen oli Suomen suurin, niin se kertoo tästä. Se on pysäyttävä. Siinä on viimeinen tuomio. Kristus on siinä Ounasvaaran ja Kemijoen ja Ounasjoen vaaran päällä. Viimeistä kertaa tulee toisen kerran maan päälle ja enkelten torvet soivat taivaalla.

Ja siinä alttaritaulussa on paljon puhuttelevaa yksityiskohtaa. Käykääpä joskus katsomassa. Siinä on ihan loputtoman paljon kiinnostavaa ja se liittyy tähän tilanteeseen.

Ja sitten Jeesus jatkaa: "Ottakaa oppia vertauskuvasta, jonka viikunapuu tarjoaa. Kun sen oksa virkoaa ja alkaa tulla lehteen, te tiedätte, että kesä on lähellä", ja me äsken lauloimme... Ei, emme laulaneet. Joo, mutta kuitenkin tämä virsilaulu 221, "Oi kuulkaat te ystävät rakkaat!" Ja siinähän on tämmöinen säkeistö, että: "Oi, katsokaa viikunapuuta, joka puhkeaa jo lehteensä. Muu maailmanmenokin meille myös aikojen on merkkinä."

Ja nyt minä olen jotenkin saanut semmoisen käsityksen lapsena ja nuorenakin, että se viikunapuu olisi semmoinen kaunis kevään tulon merkki. No, voisi ajatella niinkin, mutta vähän ennen tätä tekstiä ja kun Jeesus oli jo tullut Jerusalemiin, niin Jeesushan meni viikunapuun luo ja etsi siitä hedelmiä. Ja kun hän ei löytänyt siitä hedelmiä, hän kirosi sen viikunapuun ja hetken päästä se kuivettui. Se viikunapuu, se kuoli. Ja Raamatussa kerrotaan, että opetuslapset ja muut hämmästelivät sitä, että miten se puu nyt kuoli.

Tuo viikunapuu on epäuskon symboli. Eli lopunaikoina... Viikunapuu puhkeaa, hedelmätön puu, epäuskon puu, ja kun se alkaa tulemaan lehteen, te tiedätte, että kesä on lähellä.

Jotenkin järkyttyneenä olen seurannut tätä ihan viimeisten vuosienkin aikana tapahtuvaa luopumusta. Eilen luin semmoisen jutun, miten lasten kastaminenkin alkaa käymään harvinaiseksi. Isoista kaupungeista se ilmiö leviää ja varsinkin tämmöinen tapakristillisyys muuttuu sillä tavalla, että siitä tulee semmoinen hyvin marginaalinen ilmiö, että kastetaan lapset ja mennään kirkkoavioliittoon. On tapahtunut iso muutos!

Minä tämmöisen yhden tutkimuksen luin. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana on tapahtunut järkyttävän iso muutos ihmisten suhtautumisessa kirkkoon. Tulee pimeys. Kyllähän se pimeys oli silloin Paavalinkin aikaan siellä Roomassa. Sehän oli pakanamaailma, mutta tuntuu, että me olemme palaamassa pimeyteen ja pakanain luku tulee täyteen. Evankeliumi hiipuu, tai evankeliumi ei koskaan hiivu, mutta ei ole enää parannuksentekijöitä.

Mutta jospa me jaksaisimme loppuun asti jäädä uskomaan. Kesä on lähellä. Samalla tavalla te kaiken tämän ääressä tiedätte, että aika on lähellä, aivan ovella.

Ja sitten Jeesus sanoi tämmöisen yhden jakeen, mitä ihmiset, tutkijat, ovat pyöritelleet ja hämmästelleet, kun hän sanoo näin: "Totisesti, tämä sukupolvi ei katoa, ennen kuin kaikki tämä tapahtuu." No, minäkin selvittelin ja olen selvitellyt, että mitä ihmettä tämä sukupolvi tarkoittaa, ja ei se... Minä tarvitsen siihen mitään järjellistä vastausta löytää, mutta se voidaan kääntää myöskin sukukunnaksi, niin kuin vanhassa Bibliassa se on käännetty. Ei tämän sukukunnan pidä hukkua, ja sillä on myöskin semmoinen merkitys, että se on viimeisen maailmanajan sukukunta.

Me elämme viimeistä maailmanaikaa, lunastuksen jälkeistä, Kristuksen ylösnousemuksen, sovituksen jälkeistä aikaa, viimeistä maailmanaikaa, ja tämä sukukunta ei tule katoamaan ennen kuin kaikki tämä tapahtuu.

"Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa." Se on turvallista ajatella, että Jeesuksen sanat ja Jumalan sanat säilyvät viimeiseen hetkeen asti.

Mutta sitten Jeesus sanoo sen, minkä varmaan olette monesti kuulleet, että tätä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan muu kuin Isä taivaassa. Ja Jeesus vielä sanoo näin, että ei sitä tiedä taivaan enkelit, eikä edes Poika eli Kristus. Sen tietää vain Isä.

Taivaan Isä tietää, milloin se lopunpäivä tulee.

Minä en tiedä, olenko minä tässä asiassa vähän väärin ymmärtänyt, mutta minä olen monesti ajatellut, kun minä olen lukenut Vanhaa testamenttia, niin Jumala monta kertaa uhkasi, että hän tuhoaa Israelin kansan, kun se on niin napiseva ja niskuroiva ja jatkuvasti luopuu Jumalan sanasta, ja niin Mooses ja Aaron, ne monta kertaa heittäytyvät maahan rukoilemaan, että Jumala, armahda meitä, älä tuhoa tätä kansaa, niin Jumala armahti.

Ja siksi minä ajattelen, että se on turvallista ajatella, että niin pitkään kun evankeliumia saa saarnata, eikä tästä joudu oikeuden eteen ja saa toinen uskovainen vaikka kuiskata toiselle evankeliumin korvaan, niin niin pitkään jatkuu vielä maailman aika, ja me voimme rukoilla Jumalaa, että anna tämän ajan jatkua.

Jumala armahti Israelin kansaa, ja yksin Jumala tietää, milloin tulee aikojen loppu, vaikka ne merkit näyttävät nyt niin pelottaviltakin.

Ja sitten Jeesus puhuu, että käy samalla tavalla kuin Nooan päivinä. Niin on käyvä silloin, kun Ihmisen Poika tulee.

Minkälainen oli Nooan päivä? Siis eihän kaikki... Ihmisethän eivät uskoneet Nooaan. Nehän naureskelivat: höpöhöpö, ukko, joka rakentaa valtavaa arkkia sinne kuivalle maalle. Ei varmaan yhtään ihmistä ollut, joka olisi tullut sanomaan, että sähän teet hyvää työtä, järkevää työtä, vaan Nooaa naurettiin. Hän saarnasi ja saarnasi, mutta ei ollut parannuksentekijöitä.

Täällä sanotaan näin, että: "Vedenpaisumuksen edellä ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin." Ja silloin tapahtui se, että Jumala sulki arkin oven ulkoapäin.

Ja voitte ajatella ihan konkreettisesti, että kun valtavat rautalukot ovat siinä ympärillä ja siihen pannaan hirvittävä hirsilankku, niin sitä ei kyllä sisältäpäin avata. Niin se on myöskin tänään viimeisenä aikana, kun ovet katua vastaan suljetaan ja evankeliumi joutuu pakenemaan lukkojen taakse kammioihin ja kätköihin, niin sen oven sulkee Jumala. Me emme sitä tee, eikä se ole meidän tehtävä. Mutta jos Jumala jonkun sulkee, niin sitä ei ihminen avaa.

Ja kun se suljetaan ulkoapäin, niin sitä ei... Vaikka varmaan kun vesi alkoi virrata, niin kyllä siihen arkin oveen oli hakkaajia ja epätoivoisia huutajia. Ja varmaan se Nooa olisi sen itse halunnut avata. Eihän kukaan pysty kuulemaan ihmisten tuskaa, mutta kun Jumala oli sen sulkenut, niin sitä ei avattu.

Se on muuten mielenkiintoinen tuo vedenpaisumus, kun siellähän sanotaan, että taivaan ikkunat aukenivat ja syvyyksien lähteet aukenivat, eli sieltä vesi syöksyi taivaitten ikkunoista ja syvyyksien lähteistä. Tästä eräs minun ystävä, joka on asiaa selvitellyt, sanoi... teki tähän mielenkiintoisen selityksen. Tuon maan syvyyksistäkin tulee valtavia määriä vettä, mutta se nyt ei ole tämän puheen keskeisin sisältö.

No sitten sanotaan, että: "Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee." Ja nyt se, että me emme tiedä. Me emme voi sanoa, että no niin, nyt se viikunapuu puhkeaa ja tässä on puoli vuotta aikaa, tulee Kristus toisen kerran maan päälle. Kukaan ei aavista mitään.

Ja tästä minä ajattelin, kun minä sanoin aikaisemmin, että Jumala sulkee ihmisen silmät, niin lopun aikana käy näin, että kukaan ei aavista mitään, niin kuin Nooan päivinäkään.

"Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee. Kaksi miestä on pellolla, toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa viljaa, toinen otetaan ja toinen jätetään." Eikö nämä ole vakavia sanoja? Me elämme niin kuin kaikki muutkin. Meillä on samanlaiset olosuhteet, samanlaiset talot, autot, ammatit, mutta sydämessä on Jumalan evankeliumi ja Jumalan armo, niin toinen otetaan ja toinen jätetään.

Ja ne, joilla on Jumalan rauha, Pyhän Hengen lahja sydämessään, ne otetaan ja toiset jätetään.

En tiedä, liittyykö tämä tuohon kymmenen neitsyen vertaukseen, joka muuten tulee seuraavana. Sekin on ihan älyttömän mielenkiintoinen kohta ja ajattelin siitäkin puhua, mutta en minä nyt ehdi tänä iltana siihen varmaan paljon palata.

Mutta siinähän kävi niin, että oli kymmenen. Tämä viljan jauhaminenhän, niin kuin tuossa minun ensimmäisessä saarnassa tuli esille, sehän on sitä, kun ne jauhaa ja naiset käyvät pähiin. Ne jauhavat Jumalan sanaa.

No, lopun aikoina, niin kuin kymmenen neitsyen vertaus kertoo, niin Jumalan taivasten valtakunta on kymmenen neitsyen kaltainen. Siis taivasten valtakunta. Ei maailma, vaan taivasten valtakunta on kymmenen neitsyen kaltainen: viisi viisasta ja viisi tyhmää.

Ja kun tuli aika, että alkoi väsyttämään niin kuin meitäkin väsyttää: ei se Jeesus tule. Tämä on vaan jotakin vanhaa uskonnollista tekstiä, ja helposti me väsymme. Mutta sitten kuuluu huuto, että ylkä tulee, ja kaikki nukkuivat. Ajatelkaapa sitä, että kaikki nukkuivat.

Oli varmaan sellainen aika, että ei oikein toisiakaan enää uskallettu varoittaa. Tämä tuntuu jotenkin tutulta. Ei uskallettu sanoa, kun pelätään varmasti, että siitä seuraa jotakin pahaa, jos sanotaan toiselle, että se on väärällä tiellä.

Kaikki nukutaan ja sitten tulee huuto, että ylkä saapuu. No, osa on sen evankeliumin öljyn vara-astiaa pitänyt mukana, mutta osalla se öljy on loppunut. Pyhän Hengen öljy on loppunut kokonaan.

Ja kun ne sitten pyytävät, että antakaa meille öljyä, niin nehän sanovat ne viisaat, että emme me voi antaa. Se loppui silloin meiltäkin. Tämä on vähän sellainen vaikea kohta, mutta minä ymmärrän sen niin, että armon aika on ohi. Kun kuuluu huuto, että ylkä saapuu, niin evankeliumin aika on ohi.

Ja näittenkin viiden viisaan, ne eivät osaa enää. He eivät pysty. Se otetaan pois se kyky ja taito saarnata evankeliumia. He eivät pysty enää sitä tarjoamaan.

Ja nämä viisi viisasta menee hääsaliin ja viisi tyhmää lähtee hakemaan öljyä ja ovet suljetaan, ja sinne eivät enää tyhmät pääse öljyastioittensa kanssa.

"Valvokaa siis, sillä te ette tiedä hetkeä, minä päivänä teidän Herranne tulee." Jeesus kehottaa tässä meitä valvomaan.

Ei siis... Joskus nuorten rippikoululaisten kanssa on puhuttu tästä, kun ne ovat sanoneet, että no täällähän Jeesus sanoo, että pitää valvoa. Minä olen sanonut, että no ei se, että me yöt valvotaan, niin se ei ehkä juuri ole sitä valvomista. Jeesus tarkoittaa, että me uskossa valvoisimme. No, saahan sitä nyt yölläkin valvoa. En minä sitä sano, mutta se valvominen tarkoittaa Raamatussa nimenomaan uskossa valvomista.

Sitten tuota, minä en tiedä. Tässä on nyt varmaan tullut vähän sellainen olo, että onko tässä nyt jotenkin... Toivottavasti kukaan ei ajattele, että miten tämä on niin, tämä lopunajan tekstit, miten nämä ovat niin synkkiä, mutta meillä uskovaisilla ei ole mitään hätää.

Tämä tuomion päivä uskovaisille: meillä on rauha, Jumalan rauha sydämessä. Meillä ei ole mitään hätää. Me saamme riemuiten ottaa vastaan Kristuksen toisen tulemisen.

Ja siitä minä luen, minkä minä luin tuon ekan saarnan aikanakin, ja minäpä luen täältä Malakian kirjasta uudelleen sen kohdan, kun Malakia, Vanhan testamentin profeetta, puhuu tuomion päivästä ja hän kertoo siinä, miten Jumalan tuli polttaa kaikki oljenkorret ja röyhkeät ja pahantekijät palavat silloin viimeisen tuomion alla.

Mutta sittenhän se on uskovaisille näin: "Ja kuunnelkaa, lohduttautukaa näillä sanoilla: mutta teille, jotka pelkäätte minun nimeäni, on nouseva pelastuksen aurinko, ja te parannutte sen siipien alla. Te astutte ulos, hypitte riemusta kuin vasikat laitumella." Se on ilon ja riemun päivä meille uskovaisille.

Ja nyt kun täällä on nuoria, minä haluan kertoa erään kertomuksen, joka liittyy minun sisarusteni lapsuuteen tai nuoruuteen.

Minä olen lähtöisin Rovaniemeltä, niin kuin minun kaikki sisarukset. Meitä oli viisitoista lasta ja nyt koko perhe on sieltä muuttanut pois, myös isä ja äiti, ympäri Suomen maata ja eri puolelle maailmaakin.

Mutta siellä noin kaksikymmentä vuotta sitten minun siskojen ollessa yläasteella, niin tuli herätyksen ajat, että monta epäuskoista nuorta teki parannuksen. Ja minun isä ja äiti kuljetti näitä seuroihin.

Eräs tyttö kävi seuroissa ja oli kiinnostunut uskonnollisista asioista. Hänen nimensä oli Karoliina, ja hän sanoi, että kun isä puhutteli, isä on semmoinen suora ihminen, niin hän sanoi sille, että tee sinäkin parannus.

Ja se tyttö sanoi, että kun isä ja äiti ei anna, niin ei hän oikein pysty tekemään, niin isä sanoi, että ei sitä parannuksen tekoa saa siirtää, että minä en tiedä milloin se elämän loppu tulee.

Niin se tyttö tuli seuroihin ja pääsiäisenä teki parannuksen. Ja eli onnen päiviä. Eli kesän, sen kirkkaan Lapin kesän, ja minun siskot muistelee, miten tämä Karoliina eli kuin lapsi uskossaan, iloitsi ja nautti siitä.

Ja sitten tuo Rita, joka asuu tuolla Iisalmessa ja me tulimme sen Ritan kautta tänne, kävimme siellä syömässä, niin Rita muistelee, että hän oli tulossa illalla töistä. Oli juhannusaika ja Karoliina oli siellä sillan yläpuolella toisen uskovaisen, parannuksen tehneen nuoren kanssa juttelemassa ja Ritalla oli jo kiire kotiin. Hän huiskutti ja hyvästeli, ja Karoliina lähti polkemaan pyörällä sitä Ounasjokivartta kohti pohjoista.

Lapin kesäyön aurinko loisti punaisen kirkkaana silmiin ja Karoliinan silmät sokaistuivat ja hän törmäsi pyörällään tien laitaan pysäköityyn kuorma-autoon ja hän menetti henkensä.

Se oli suuri järkytys, mutta se puhutteli voimakkaasti ihmisiä ja isä ja äiti menivät käymään siellä kotona. Edelleenkin vanhemmat olivat hyvin vaikeina sen asian kanssa. Se ei ollut uskovainen koti, mutta kun he menivät sen huoneeseen, se huone oli täynnä koriste-enkeleitä. Se oli joka puoli täynnä. Joka hylly ja joka seinäpaikka oli täynnä enkeleitä.

Ja sitten tähän liittyy vielä semmoinen. Minä vielä tämän kerron, että siellä perheessä oli käynyt semmoinen perhetyöntekijä, kodinhoitaja, ja Rovaniemellä seuroissa sitten tämä kodinhoitaja itki lohduttomana ja sen luo tuli se toinen sisar, että mitähän sinä itket, niin se Elma sanoi, että kun se Karoliina on kuollut.

Ja kun minä kävin siellä perheessä, niin minä ajattelin, että se oli niin kuin uskovainen tyttö. No voi, ettäkö se olisi tehnyt parannuksen, mutta nyt se on kuollut.

Niin tämä sanoo sitten, tämä toinen sisar, että tiesitkö, että Karoliina oli uskomassa? Niin voi sitä ilon ja liikutuksen määrää, kun se Elma kuuli, että Karoliina oli tehnyt parannuksen.

Siitä Lapin tytöstä, mihin joskus on sanottu, että Lapin Mariasta jäi kaunis muisto ja se viitoittaa tietä meillekin taivaaseen.

Mutta sinä nuori ja sinä vanhempi, kaiken ikäinen, lapsikin, jää uskomaan iloiten. Vaikka minäkin nyt täällä kyyneleet silmissä puhun, niin minun sydämessäni on Jumalan rauha.

Minä olen elämässäni kokenut äärettömän raskaita vaiheita. En ala käymään niitä läpi. Jumala on ottanut kaikki pois, mutta silloin, kun Jumala riisuu aivan paljaaksi, tulee kuolema ja sairauksia, vakavia sairauksia ja ahdinko, niin silloin Jumala tulee ja ottaa kädestä kiinni, niin kuin minä koin sen melkein ihan konkreettisesti, että Jeesus talutti minua hetken aikaa ja sitten jossain vaiheessa sanoi, että nyt sinun pitää jatkaa täällä elämistä niin kuin muutkin jatkavat.

Mutta se, vaikka minäkin olen nuorena ollut semmoinen epäilevä ihminen ja aina ajatellut, että ei tässä ole mitään järkeä, niin se kokemus, mikä minun elämässäni oli, niin siitä uskosta oli niin suuri onni ja ilo elämässä, että minä sain valtavasti siitä voimaa.

Mutta arki jatkuu ja kiusaukset jatkuvat ja vaarat ympärillä. Myrsky jatkuu, mutta kerran, vaikka Jeesus tuntuu, että se nukkuu siinä myrskyssä, niin kerran se laiva... Myrsky tyyntyy, tuuli lakkaa ja näkyy kotiranta. Se laiva pääsee satamaan ja pääsemme sinne kunnian rannalle, ja sinne me olemme matkalla.

Ja me voimme sinne iloiten mennä. Me voimme mennä niin kuin hääsaattue sinne. Ei päätä painaen surussa itkien, vaan voimme mennä iloisesti tässä Jumalan valtakunnan matkasaatossa.

Jää uskomaan nyt sinä, millä mielellä oletkin. Voi olla, että sinun mieli saattaa olla vähän hämmentynyt ja ahdistunut, kun näitä lopunajan asioita kerrotaan, mutta sinä saat jäädä uskomaan.

Missä mielentilassa sinä oletkin, saat jäädä uskomaan kaikki omat syntisi ja epäilyksesi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Jeesuksen nimessä ja veressä. Rauhaan, vapauteen, Jeesuksen nimessä ja veressä, Jeesuksen nimessä ja veressä.

Jääkää uskomaan tämän maailman ihanimman saarnan alle. Voiko olla iloisempaa ja suloisempaa saarnaa kuin: usko syntisi anteeksi, poikani, tyttäreni, sinun syntisi on anteeksi annettu.

Ja jos joku epäuskoinen kuuntelee tätä saarnaa, koet, että sinulla ei ole sydämen rauhaa, Jumalan rauhaa, niin tule sinäkin Jumalan lasten luo ja sinäkin saat uskoa tämän evankeliumin Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Ja sinä uskovainen, laske se raskas reppu selästäsi pois, jossa niitä taakkoja on, ja usko sinäkin tämän ihanan evankeliumin ja armon sanan alle.

No niin, nyt minä puhuin vähän ylipitkän saarnan, mutta tuota, pitäisikö joskus puhua lyhyemmin? Saanko minäkin jäädä uskomaan kaikki omat syntini anteeksi.

Jäädään vielä lopuksi Herran siunaukseen.

Herra siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä. Herra kirkastakoon kasvonsa meille ja olkoon meille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan.

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.