Seurapuhe Jyväskylän RY:llä 06.11.2022 18.00

Kiitos, että isän ja pojan ja pyhän hengen nimeen. Aamen.

Aloitetaan nämä iltaseurat yhteisellä rukouksella. Kaikki-valtias Jumala, kiitos sinun poikasi Jeesuksen pelastavasta työstä. Raivaa tietä evankeliumin julistamiselle kaikkialla maailmassa. Varjele seurakuntasi uskossa ja rakkaudessa niin, että se uskaltaisi kaikissa vaiheissa luottaa armoosi.

Taivaan Isä, kuule, kun rukoilemme vielä poikasi opettamiin sanoin. Isä meidän, joka olet taivaassa, pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme ja anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

Eilen vietettiin pyhäinpäivää ja tänään sitten kirkkovuodessa on uskonpuhdistuksen muistopäivä. Ja aiheena on uskon perustus. Uskonpuhdistuksen muistopäivä liittyy Martti Lutherin suorittamaan uskonpuhdistukseen 1500-luvulla, josta sitten juontaa myöskin tämä meidän luterilainen kirkkomme.

Luther toimi tai oli siellä luostarissa munkkina ja myöskin sitten tohtorina luennoi yliopistolla. Ja muistamme, kuinka hän sitten alkoi katolisen kirkon tällaisia epäkohtia arvostelemaan. Ja muun muassa tästä anekaupasta kirjoitti teesejä. Ja kävi niin, että sitten tuli tällainen muutos ja uskonpuhdistuksen aika, jonka sitten voisi sanoa, että johdossa Luther oli. Hänellä ei ollut lähtökohtaisesti tarkoitus perustaa uutta kirkkoa, mutta lopulta kävi niin, että tuo kirkko hajaantui ja syntyi tämä luterilainen kirkko.

Toki on hyvä kaikkina aikoina myöskin aina palata siihen, että mikä on meidän uskomme perustus ja mihinkä meidän uskomme oikein perustuu. Maailmassa on lukematon määrä erilaisia uskoja ja uskontoja. Ja myöskin kristinuskosta on hyvin monenlaisia haaroja. Ja mikä on se oikea usko, sitä on hyvä aina yhä uudelleen ja uudelleen kysyä.

Ajattelin, että luen yhden tämän päivän teksteistä tähän alkuun. Se on roomalaiskirjeestä, sen luvusta kymmenen, jakeet kaksitoista aika kahdeksantoista. Sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen:

Kaikilla on sama Herra ja häneltä riittää rikkautta kaikille, jotka huutavat häntä avukseen. Onhan kirjoitettu: jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, jota eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista? Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty? Onhan kirjoitettu, kuinka ihanat ovat ilosanomantuojan askeleet. Mutta kaikki eivät ole olleet evankeliumille kuuliaisia. Jesaja sanookin: Herra, kuka on uskonut meidän sanomamme?

Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.

Nyt kysyn, eivätkö he ehkä ole kuulleet sitä? Varmasti ovat. Heidän äänensä on kaikunut kaikkialle, heidän sanansa maan ääriin asti. Aamen.

Niin, mikä on uskomme perustus sitä? Sitä tosiaan uskonpuhdistuksen muistopäivinä mietitään erityisesti ja pohditaan. Ja mihinkä meidän uskomme perustuu? Ehkä luterilaisissa kirkoissa ja Lutherille oli tärkeää, että usko on raamatun mukaista ja usko perustuisi raamatun sanaan.

Lutherille oli tärkeää se, että jokainen saisi lukea raamattua omalla äidinkielellään. Hän muun muassa käänsi saksan kielelle raamatun ja pian sitten oikeastaan Mikael Agricola oli jo Lutherin oppilaana ja hän käänsi sitten uuden testamentin suomen kielelle 1548. Ja sitten myöhemmin koko raamattu käännettiin myöskin suomen kielelle. Siksi, että Jumalan sanan lukeminen ja kuuleminen omalla kielellä oli Lutherin mukaan tärkeää.

Luterilaista kirkkoa kutsutaan usein sanan kirkoksi. Onko meidän uskomme sitten raamatun mukaista? Ja miksi se on raamatun mukaista, sitä saatetaan kysyä. Ja mikä raamatussa on lopulta olennaista ja tärkeintä?

Raamatussa on lukuisia kirjoja ja jos sitä alkaa lukemaan ja tutkimaan, niin saattaa välillä ensinnäkin löytää sieltä sellaisia kohtia, että saa nostaa hattua, niin kuin Luther sanoi, että ei oikein voi ymmärtää, mitä niillä kohdilla ajetaan takaa tai tarkoitetaan. Ja jos sitä inhimillisellä mielellä lukee, niin se saattaa myös vaikuttaa ristiriitaiselta ja kirjalta, jossa on hyvin vastakkaisia sanomia.

Mutta ajattelen, että kun raamattua luetaan, niin sieltä voi löytyä ydin. Ja se ydin on siinä, että kuinka Jumala pelastaa syntisen ihmisen. Kuinka Jumala vanhurskauttaa syntisen ihmisen. Ja se on oikeastaan koko tuon raamatun ydin. Oikeastaan sellainen kristillinen käsitys raamatusta.

Ja ajattelen, että Jumalan hengenmukainen käsitys ei ole se, että tällainen niin kutsuttu fundamentalistinen käsitys, jossa jokainen raamatun sana pidettäisiin historiallisesti ja maantieteellisesti toteena. Ei näe vain raamatun uskon oppikirjaa. Ja se kertoo siitä, kuinka Jumala todella pelastaa syntisen ihmisen.

Se antaa meille vastauksia elämän perimmäisiin kysymyksiin. Siihen, että miksi ihminen elää täällä maan päällä. Miksi me synnymme. Miksi me kuolemme ja mikä on ihmiselämän tarkoitus.

Nykyaikana toki ihmiset saattavat kysellä, että mistä minut täytyy pelastaa. Mikä merkitys Jumalalla on. En minä tarvitse enkä kaipaa pelastusta. Ehkä tämä osittain liittyy sellaiseen nykyiseen ajatukseen, jossa korostetaan, että kaikki ihmiset ovat hyviä sellaisena kuin ovat. Ja kaikkia ihmisiä täytyy arvostaa. Ja sinä voit olla parhain versio itsestäsi.

Tällaisissa ajatuksissa voi olla ihan hyviäkin painotuksia, mutta hengellisessä mielessä ne voivat johtaa ajatukseen, jossa ihminen ei tarvitse pelastusta, koska hän on ihan riittävä sellaisena kuin hän on.

Mutta jos me tutkimme raamattua, niin oikeastaan me emme ole Jumalan edessä hyväksyttyjä ja riittäviä sellaisena kuin me olemme. Nimittäin me kaikki olemme perisynnin vaikutuksen alaisia.

Luin tuon kohdan, jonka luin roomalaiskirjeestä, joka on Paavalin kirjoittama kirje. Ja voisi sanoa, että se on Paavalin teologian, eli tällaisen popiillisen ajattelun ydin löytyy juuri tästä roomalaiskirjeestä. Ja sitä kannattaa lukea. Siellä on juuri näitä uskon perusteita hyvin kirkkaasti ja vahvasti ilmaistuna.

Mutta täällä roomalaiskirjeessä Paavali muun muassa kirjoittaa, että yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä.

Näin Paavali kertoo siitä, että me kaikki ihmiset olemme synnin alaisia. Ja vielä toisessa kohdassa roomalaiskirjan kolmannessa luvussa Paavali sanoo, että miten siis on, olemmeko me muita parempia? Emme lainkaan. Olin jo esittänyt sen syytöksen, että kaikki, niin juutalaiset kuin kreikkalaisetkin, ovat synnin vallassa.

Onhan kirjoitettu: Ei ole yhtäkään vanhurskasta, ei yhtäkään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa. Kaikki ovat luopuneet ja käyneet kelvottomiksi. Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan. Heidän kurkkunsa on avoin hauta, heidän kielensä puhuu petollisesti. Huultensa takana heillä on kyykäärmeen myrkkyä. Heidän suunsa on täynnä katkeria, irouksia. Nopein jaloin he rientävät vuorattamaan verta. Tuhoa ja kurjuutta he jättävät jälkeensä.

Näin Paavali useammassakin kohdassa kertoo siitä ja todistaa siitä, että me ihmiset olemme syntisiä. Ja me emme kelpaa omien tekojemme perusteella kaikkivaltiaan Jumalan edessä.

Tämä sama kysymys vaivasi Lutheria silloin, kun hän oli munkkina luostarissa. Hän kyllä tunsi sen, että hän on syntinen. Ja hän yritti sitten löytää pelastusta. Hän tunsi, että Jumala on vanhurskas, eli oikeamielinen tuomari. Ja tuo ajatus ahdisti Lutheria vallan suunnattomasti.

Ja hän pyrki kaikin teoin elämään sitten niin, että hän eläisi hyvää ja synnitöntä elämää. Hän ripittäytyi mahdollisimman usein. Ja kerrotaan, että kun hän toimitti Jumalan palvelusta siellä luostarissa, niin ehkä hän ajatteli, että ylipäätään Jumalan palveluksen toimitus on sellainen erityisen pyhä tehtävä.

Mutta kun hänelle tuli joku synti mieleen siinä Jumalan palveluksen aikana, josta hän ei ollut ripittäytynyt vielä, niin hän keskeytti sen Jumalan palveluksen ja meni ripittäytymään. Ja jatkoi sitten sen jälkeen vasta Jumalan palvelusta ja messua.

Eli hän oli vahvasti Jumalan lain alla. Hän oli Jumalan vanhurskaan katseen alla, mutta hän ei ollut vapaa.

Kuinka ihminen voi sitten pelastua ja päästä sellaiseen kristityn vapauteen ja vapauteen siitä Jumalan kaikkivaltiaan ja ehkä ahdistavankin lain vaikutuksen alta?

Tässä kohdassa, jonka sanoin, jonka luin, Paavali kirjoittaa, että onhan kirjoitettu: jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. Onko niin, että kun huudamme Jumalaa avuksi, niin kyllähän sitten pelastaa?

Rukous on tärkeä asia ja me voimme rukoilla Jumalaa ja meillä on etuja. Ajattele, että sellainen ihminen, joka etsii Jumalaa, niin on hyvä, että hän saa rukoilla sydämestään, että Jumala pelasta minut ja anna minun sydämeeni rauha ja anna minulle synnit anteeksi. Se on hyvä ja oikea rukous.

Mutta kuitenkaan raamatun opetuksen mukaisesti Jumala ei suoraan rukouksessa meitä pelasta. Oikeastaan siitä kertoo myöskin tämä raamatun kohta. Kun Paavali sitten jatkaa, että mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista? Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty?

Eli tässä Paavali avaa sitä, kuinka usko syntyy. Kuinka uskon voi saada. Ei voi uskoa, ellei kukaan julista. Ja kukaan ei voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty julistamaan.

Tarvitaan ennen uskovaa sellaista ihmistä, joka on itse saanut kuulla Jumalan sanan, jotta voi kuulla tuon saman Jumalan sanan itselleen. Siitä eri raamatun kohdista kerrotaan.

Samarialainen nainen on Jeesuksen kanssa kaivolla. Siinä kohdassa Jeesus lupaa, että hän voi antaa elävää vettä ja sellaista vettä, että kun sitä juo, niin ei tule enää koskaan janoiseksi. Ja tuo nainen sanoo, että anna minullekin sitä vettä.

Jeesus sanoo, että hän voi sitä antaa ja joka siitä lähteestä juo, niin myös hänestä tulee lähde, joka kumpuaa iankaikkisen elämän vettä.

Eli ihminen, joka on saanut kuulla ilosanoman evankelmin sanat, myös hän saa mahdollisuuden ja oikeuden toimia lähteenä julistaa sanomaa eteenpäin. Hänet lähetetään julistamaan sanomaa Jeesuksesta, Kristuksesta eteenpäin.

Paavali kirjoittaa, että onhan kirjoitettu, kuinka ihanat ovat ilosanoman tuojan askeleet. Mutta kaikki eivät ole olleet evankeliumille kuuliaisia. Jesaja sanookin: Herra, kuka on uskonut meidän sanomamme?

Ja jatkaa vielä, että usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.

Usko syntyy kuulemisesta, eli se elävä usko. Raamatun mukainen usko syntyy Kristuksen sanan kuulemisesta, jota ilosanoman tuojat, evankelmin tuojat tuovat.

Paavali lainaa vanhan testamentin Jesajan kirjan kohtaa ilosanoman tuojista ja siitä, kuinka ihanat ovat ilosanoman tuojan askeleet.

Teille kaikille on ehkä tuttu maratonjuoksu, jossa juostaan reilu 40 kilometriä. Ehkä teistä osa on osallistunutkin joskus tuohon maratonjuoksuun. Ehkä tiedätte, että tuo maratonjuoksu, sen juuret ovat antiikin Kreikassa ja siinä kertomuksessa, että oli maratonin taistelu. Ja kreikkalaiset voittivat siinä taistelussa persialaiset.

Ja sitten viestinviejä lähetettiin viemään sieltä Maratonista sanaa Ateenaan, että taistelu on voitettu. Ja tuo viestinviejä juoksi tuon reilu 42 kilometriä ja sai legendan mukaan kerrottua, että voitto on tullut ja sen jälkeen vaipui kuolemaan maahan.

Eli kun taistelu oli voitettu, laitettiin sananviejät viemään viestiä, että taistelu on voitettu. Me olemme pelastuneet. Ja ehkä siellä vuoristoisessa maassa nähtiin, että tuolta vuorilta nyt tulee ilosanoman tuojat, tuolta tulee viestinviejät, tulee hyvä sanoma.

Ja siitä tulee tuo Jesajan ylistämä: kuinka ihanat ovat ilosanoman tuojan askeleet, jota Paavalikin sitten tässä roomalaiskirjassa lainaa.

Se on oikeastaan ihan kaunis vertaus, että ilosanoman tuojat tuovat viestiä sodan voitosta ja rauhasta. Evankelmi on rauhan evankelmi ja se on ilosanomaa siitä, että sotaa, sieluvihollista, syntiä ja pahaa vastaan on voitettu.

Kuka sen on voittanut? Me ihmiset emme ole voittaneet. Me tiedämme sen, niin kuin Paavali kertoo, että myöskin täällä roomalaiskirjeessä, että minä kurja ihminen, että sitä hyvää, mitä minä tahdon, sitä minä en tee, mutta sitä pahaa, mitä minä tahdon, sitä minä teen.

Me saamme uskoa Kristuksen voittoon. Me saamme uskoa Jumalan sanaan, joka kertoo meille, että Kristus on voittanut synnin, kuoleman ja pahan vallan. Ja sinäkin saat uskoa synnit anteeksi hänen nimessään ja sovintoveressään.

Siinä on voitto.

Ja myös Luther, kun hän sai keskustella sitten ehkäpä uskovaisen munkin kanssa, näin kerrotaan ja siitä on myöskin historiallisia todisteita, niin tuo munkki Staubitz ehkä sitten vakuutti Lutherille sen, että Kristus on todella kuollut sinun syntiesi puolesta ja sinä et itse voi täydellisesti ripittäytyä, vaan sinun täytyy uskoa kaikki synnit anteeksi ja luottaa siihen, että Kristus on sen työn täydellisesti tehnyt.

Kun Luther sai tuon uskoa, hänen sydämeensä laskettui rauha. Se rauha ei ollut varmasti peräisin siitä, että Luther olisi siellä luostarissa saanut meditaatioharjoitukset täydellisesti suoritettua, vaan se oli rauhaa, jonka Jumalan henki, Pyhä Henki, toi hänen sydämeensä.

Se oli rauhaa, joka kestää iankaikkisesti ja siitä rauhasta myös Paavali roomalaiskirjeessä, tässä samassa roomalaiskirjeessä, kirjoittaa.

Nyt en sitä kohtaa tuosta tavoita, mutta Paavali puhuu siitä rauhasta ja myöskin Jeesus puhuu kyllä rauhasta, kun hän sanoo, että minun rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa, vaan Jumalan rauhan.

Kun ihminen saa uskoa ilosanoman, kun hän saa uskoa synnit anteeksi, niin hän saa Jumalan vanhurskauden itsellensä.

Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa.

No siinähän se oleekin se kohta, mitä etsin. Eli näin Paavali opettaa, että meillä on uskon vanhurskaus, joka tuo meille rauhan Jumalan kanssa.

Tuo vanhurskaus tuossa merkityksessä tarkoittaa sitä, että me ihmiset olemme pelastettuja ja Jumalalle kelpaavia.

Vanhurskaus on vähän vaikea sana ja se on myöskin sillä tavalla monikäsitteinen, että vähän eri yhteydessä se voi tarkoittaa hieman eri asiaa.

Mutta puhutaan vanhurskaista, eli uskovaisista, ja puhutaan myöskin vanhurskauden vaatteesta, jonka uskovainen saa pukea päälleen.

Vanhurskauden vaate on vähän niin kuin kastemekko tai papin alpa, se valkoinen vaate, jota papit käyttävät Jumalan palveluksissa.

Se on sillä tavalla vertauskuvallinen, että vaikka siellä alla ovat ne mustat vaatteet ja ehkä likaisetkin vaatteet, niin siinä päällä on se valkoinen vanhurskauden vaate.

Se kuvaa sitä, että Kristus on se meidän vanhurskautemme. Ja me saamme pukea Kristuksen päälle, kun uskomme ilosanomaan ja evankeliumiin.

Ja silloin me emme omien tekojemme perusteella ole pelastettuja, vaan sen Kristuksen täydellisen teon perusteella pelastettuja.

No, kun me uskomme ilosanomaan, niin me uskomme ilosanomaan siitä, että Kristus on sovittanut meidän syntimme, ja me saamme uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Eli sekin tuo meille sitten vapautta ja iloa ja rauhaa, että me saamme tuntea pyhän hengen vaikutuksesta, että meidän syntimme ovat anteeksi. Ne eivät enää paina meidän sydämellämme, ja meillä on helppo ja vapaata olla.

Kuitenkin, niin kuin jo aikaisemmin sanoin, niin eihän me uskovaiset olla täydellisiä. Vaikka me olemmekin saaneet synnit anteeksi, niin aina se synti myös tarttuu ja tekee matkan hitaaksi, niin kuin sanotaan.

Ja niinhän se on. Tuo synti tarttuu. Se ei kuitenkaan tarkoita välittömästi sitä, että me ihmiset emme enää olisi uskovaisia, jos me lankeamme syntiin.

Meillä pysyy tuo vanhurskauden vaate, mutta toki synnin kanssa ei ole leikkimistä.

Voi käydä niin, että jos me lankeamme syntiin, emmekä jaksa enää uskoa syntejämme anteeksi, niin meillä voi tulla lisää kuormaa, ja lopulta emme enää jaksa luottaa siihen, että Kristus on sovittanut meidän syntimme, ja joudumme silloin meidän uskomme kuoleen, ja silloin emme enää saa olla Jumalan turvassa ja suojassa, vaan joudumme tuon Jumalan pelastuksen ulkopuolelle ja epäuskoon.

Siksi sanotaan, että synnin kanssa ei ole leikkimistä.

Siksi on tärkeää, että me täällä kulkiessamme pesemme jalkoja, niin kuin Jeesus antoi jalkojen pesuesimerkin. Siellä pääsiäisen alla ennen viimeistä ateriaa hän pesi opetuslasten jalat, niin me saamme pestä niitä jalkoja, jotka likaantuvat, kun kuljemme täällä maailmassa, kun synti tarttuu.

Me saamme pestä ne jalat puhtaaksi, niin että jälleen jaksamme kulkea ja kävellä eteenpäin.

Tuo vanhurskauden vaate, siitä kauniisti Sionin laulussa sanotaan, että jos kerran siihen katsahdan, se aina on uutena, se pysyy aina puhtaana ja valkoisena.

Toki joskus, ja raamatusta löytyy myöskin ajatus siitä Ilmestyskirjasta, että sitä vaatetta myös on pesty Kristuksen verellä, sanotaan siinä näyssä, missä uskovaiset kerran nousevat ylös iankaikkisuuteen, että mikä on tuo valkopukuisten joukko, ja sitten siihen Kristus vastaa, että ne ovat ne, jotka ovat peseet vaatteensa karitsan veressä.

Sillä tavalla tuota pesuesimerkkiäkin voidaan käyttää tuon vanhurskauden vaatteen yhteydessä, mutta ehkä ajatus on siinä, että me ihmiset emme voi myöskään sen omiin voimiin ja sen ripin avulla ansaita pelastusta, vaan se on täydellisesti Jumalan työ, jonka hän meille antaa.

No sitten mitä tuo vanhurskauttaminen, mitä tuo usko sitten ihmisessä tekee ja aiheuttaa, se antaa sen rauhan ja ilon, mutta se vanhurskauttaminen synnyttää myös muuta.

Joskus tuosta vanhurskauttamisesta sanotaan, käytetään semmoista latinankielistä sanaa kuin forenssinen, että onko se vanhurskauttaminen tämmöistä forenssista. Forenssinen tarkoittaa, että se kuvaa tuomiota, ja ajatellaan, että onko meidät julistettu vanhurskaiksi meidän ulkopuolellamme jossakin meistä erillään taivaan torilla.

No se vanhurskaus ja pelastus on meidän ulkopuoleltamme tulevaa. Se on täysin Jumalan teko meissä, ja sillä tavalla se on forenssista, mutta se on myöskin, käytetään sellaisia latinansanoja kuin reaalinen ja efektiivinen, ja se on myöskin reaalista ja efektiivistä, eli todellista ja vaikuttavaa meissä ihmisissä.

Paavali itse sanoi, että enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa.

Eli emme voi ajatella myöskään niin, että se usko ei näkyisi meissä mitenkään, että me voisimme elää kuinka tahansa, koska me olemme pelastettuja.

Jumalan armo on meidän osamme. Me ymmärrämme, että asia ei ole näin, vaan silloin kun Pyhä Henki saa meissä vaikuttaa, niin silloin se vaikuttaa myös sitä elämää, joka on Kristuksen mielen mukaista, joka on Jumalan mielen mukaista, joka on Jumalan rakkauden mukaista.

Ja silloin se pelastus meissä näkyy todellisesti ja todellisena sillä tavalla, että me haluamme elää Jumalan lapsina yhdessä uskoen.

No, me tiedämme varmasti, että kuinka helposti kuitenkin tunnemme itsemme syntisiksi, ja emme oikein jaksa nähdä itsessämme hyvää Jumalan työtä, mutta jos sinä tunnet itsesi tänään kelpaamattomaksi Jumalan edessä, ja tunnet, että on vaikea löytää noita hyviä hedelmiä itsestä, niin sinä saat ihan sille paikalle uskoa kaikki synnit Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Anteeksi, rauhaan, vapauteen ja iloon asti.

Saat tänään olla osa tuota pelastettujen joukkoa, saat olla tuon ilosanoman omistajana, ja saat luottaa siihen, että armo opettaa myös elämään Jumalan tahdon mukaisesti.

Se, joka sai paljon synnit anteeksi, hän rakasti paljon.

Näin Jeesus opetti fariseuksia, kun syntinen nainen oli tullut hänen luokseen, kun he olivat yhdessä ruokailemassa fariseusten kanssa, ja nuo ihmettelivät, että eikö Jeesus tiedä, että kuka hänen jalkojaan kyynelillä pesee, että tuohan on ihan syntinen ja huono ihminen.

Jeesus silloin opettaa fariseuksia, että se, joka on saanut paljon anteeksi, myös rakastaa paljon.

Jumalan rakkaus on täydellistä, ja meidän ei tarvitse epäillä sitä, että vaikka minkälaiseen syntiin olisimme elämässämme langenneet, että voiko sitä saada anteeksi.

Toki Jumalan sana opettaa, että jos tekee sellaisia asioita, joista on maallisen lain edessä määrätty rangaistus, niin silloin kärsitään se rangaistus, mutta kyllä sen voi sitten saada anteeksi Jumalan edessä, käsittämättömän isonkin synnin.

Mutta sen armon seurauksena tulee juuri myöskin se mieli, että haluaa sopia asiat, ja haluaa sovittaa sen tekonsa myös maallisen lain edessä, jos siitä rangaistus maallisen lain edessä olisi määrätty.

Näin saamme jäädä turvallisesti tänäkin iltana uskomaan ja elämään, ja vapaasti tutkimaan uskomme perusteita, ja luottamaan siihen, että ne perusteet löytyvät Jumalan sanasta ja sen lupauksesta.

Jumala on hyvä, ja hänen tahtonsa on lopulta hyvää, ja hän johdattaa meidät kerran myöskin taivaan kotiin.

Yhdytään vielä Herran siunaukseen.

Herra siunaa meitä ja varjele meitä. Herra, kirkasta kasvosi meille ja ole meille armollinen. Herra, käännä kasvosi meidän puoleemme ja anna meille sinun rauhasi.

Isän ja pojan ja pyhän hengen nimeen. Aamen.