Pyhäinpäiväseurat/Seurapuhe Rovaniemen RY:llä 06.11.2022 12.45

Kaikki kyyneleet. Aamen. Millaista on taivaassa? Varmaan itse kukin meistä on tämän kysymyksen ääreen pysähtynyt ja etsinyt vastauksia. Erityisesti silloin, kun taivas koskettaa.

Läheisen poismeno tuo taivaan lähelle sen, että me olemme tässä ajassa, ohikiitävässä ajassa, vain hetken käypäläisiä. Aikamme juoksee ohi kuin hiekkatiimalasissa. Taivaasta kerrotaan meille Raamatussa vähän. Korinttilaiskirjeessä apostoli antaa vähän tapaan sitä kuvaa, mitä ei ole silmä nähnyt eikä korva kuullut. Sen on Jumala valmistanut niille, jotka häntä rakastavat.

Mehän tiedämme, että se, mitä Jumala valmistaa, on aivan hyvä. Jumala omasta luomistyöstäänkin sanoi, että se oli sangen hyvä. Mutta tähän ajalliseen elämään tuli turmelus, käärme, joka pettää, petti ja pettää yhä. Siksi tämänkin ajan ihminen taivasta ajatellessaan joutuu liittymään virrentekijän sanaan: Oi jos sinne minäkin murheen maasta pääsisin. Tiedämme nimittäin sen, että monen taivasmatka on jäänyt kesken.

Kun ajattelemme omaa voimaamme aika ajoin, meille saattaa tulla voimakkaitakin epäilyksiä siitä, että olenko minäkin vielä taivasmatkalla. Tässä Johanneksen Ilmestyskirjan tekstissä, jonka luin, puhutaan, mitä on taivaassa. Johannes sai katsella suuria asioita tässä Ilmestyskirjassa, joka on profetia tulevasta ja jonka teksteistä ainakin itse hyvin vähäiseltä osin olen kyennyt ottamaan puheeni aiheeksi. Kun katselemme tätä Ilmestyskirjan tekstiä, puhetta taivaasta, ainakin sen verran voimme katsella, mitä taivaassa on.

Sitäkin voimme katsella, mitä taivaassa ei ole. Jo näiden kahden näkökulman kautta Taivaan Isä voi avata ja avaa tahtonsa jälkeen taivaasta rahtusen kuin heikon silmäyksen, jota me näillä ajallisilla silmillä voimme vain katsella. Virrentekijätkin ovat kuvanneet taivasta. Taivaan riemua, taivaan iloa ei taida kuvata. Kaikki sanat ovat köyhät kertomaan taivaasta.

Sen juhlariemusta voi Herra sebat. Sen me tiedämme, että kun Jumala on luonut taivaan, niin se on aivan hyvä, täydellinen asuinpaikka Jumalan omille. Johannes katsoo katsottuaan ensin Juudan Emon sukukuntia, katselee tämän jälkeen näin suuren kansanjoukon, niin suuren, ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan. Siinä oli ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä ja seisoivat valtaistuimen ja Karitsan edessä yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksan. Tämänkin me saamme ymmärtää ja uskoa aivan niin kuin se on kirjoitettu.

Kaikista kansoista, kaikista sukukunnista ja kaikista heimoista Jumala kutsuu taivaan kunniaan ihmisiä. Joskus tässä ajassa mietitään, mihinkä menee se pieni ihmistaivi, jota ei ole ehditty kastaa. Mihin se menee? Tiedättehän, mihin se menee.

Taivaaseen se menee. Ei sen tähden, että se ei ole ehtinyt tehdä yhtään syntiä, vaan sen tähden, että se uskoo. Käsittämättömällä tavalla, jota usko aina pohjimmiltaan on turvautumassa meidän Vapahtaamme Jeesuksen Kristuksen täydelliseen ansioon, joka ei ala vastakasteesta vaan jo aivan idullaan, niin kuin eilen psalmissa kuulimme. Niinpä Jumalan lapsille ei ole suinkaan ollut ongelma ja aivan kuin sellainen urakka, jota pitää tavoitella tai kaikki kansa pitää saada kastetuksi. Toki meidän Herramme on meidät siihen asettanut ja sitä me teemme Jumalan voimalla ja hänen antamalla ajallaan ja mahdollisuuksilla.

Mutta meidän ei tarvitse, veljet ja sisaret, murehtia niistä pienokaisista, jotka ovat eri puolilla maailmaa siirtyneet ikuisuuteen. Meilläkin on Oulunsalon kirkkomaalla pieni hauta, jossa tuolla tyttövauvalla ei ole nimeä, sillä hän syntyi kuolleena.

Mutta me uskomme vahvasti siihen, että kun iankaikkisuuden aamu aukeaa, siellä on hänkin. Monet muut pitkin maailmaa ja eri kansojen ja sukukuntien keskeltä, jo pieninä Jumalan luokse kutsutut, Herramme Jeesuksen Kristuksen lunastamat ihmiset. Emmekä me tiedä, kenen kaikkien kansojen keskuudessa Jumalan Sana, lupaukset ja usko on kulkenut näiden vuosituhansien keskellä. Se on meille aivan salattu asia.

Mutta me mielellämme myöskin sen, että Jumala iankaikkisessa aivoituksessaan on jo edeltäkäsin nähnyt ne, jotka hän on iankaikkiseen kirkkautensa kutsunut. Suuri kansanjoukko, sitä hän katseli myöskin Abraham, kun Herra Jumala palutti hänet tähtitaivaan alle, lue tähdet, jos taidat. Näin suuri on sinun perillistesi joukko. Ei Abraham osannut varmaan laskea tähtien lukua, vaan hän vain uskoi, mitä Jumala sanoi. Siellä ollaan valtaistuimen edessä, Karitsan edessä, yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksa.

Täällä ei päätä nyt olla kovin paljon sen ikäisiä nuoria, jotka ovat kohta suunnittelemassa avioitumista. Kyllähän se morsian pukeutuu valkeaan pukuun, häävaatteeseen. Sellaiset ne ovat tälläkin morsiammella, josta Ilmestyskirja toisaalta sanoo, että Karitsan äär ovat tulleet ja sen emäntä vaatetti itsensä ja hänen annettiin pukea itsensä puhtaaseen ja kalliiseen liinavaatteeseen, joka on pyhäin vanhurskaus. Tällaisessa puvussa me Jumalan lapset saamme olla jo nyt, mutta me olemme vielä matkalla, kilvoituksen matkalla. Mutta eikö ole myöskin niin, että me heikoin ja vapisevin äänen jo tässäkin ajassa aloittelemme kiitosvirttä Jumalalle ja Karitsalle.

Aina silloin tällöin Jumala saa täyttää meidän sydämemme ja mielemme sellaisella lämmöllä ja ilolla ja rauhalla, että aivan kuin pysähtyy katselemaan, että ajatella, minäkin saan olla tässä hääjoukossa tässä, jotka odottavat hääpäivää ja rukoilemme: Pidä minut valvovana tässä joukossa. Sielläkin on palmun oksat, niin kuin Jeesusta tervehdittiin, kun hän tuli viimeisen kerran Jerusalemiin. Siellä oli kiittävä joukko palmunoksat kädessään. Se oli kuin kuva siitä lopullisesta kiitosjuhlasta, jota Jumalan kansa kerran viettää Jumalan ja Karitsan istuimen edessä. He seisoivat valtaistuimen, vanhinten ja neljän olennon ympärillä, heittäytyivät kasvoilleen valtaistuimen eteen ja osoittivat Jumalalle kunnioitustaan sanoen: Amen, ylistys ja kirkkaus, viisaus, kiitos, kunnia, valta ja voima meidän Jumalallemme, aina ja ikuisesti.

Aamen. Joskus, kuten jo äsken puhuimme, Jumalan lapsi, niin sanotusti unohtaa nämä arjen murheet ja kiittää taivaallista isää. Me olemme tuon rakkaan Samuli-veljen kanssa olleet sellaisessa tehtävässä, että olemme olleet valitsemassa Kesäseura-radioon saarnaajaa. Muistatteko te vanhemmat, Jumalan lapset, sitä aikaa, kun seuroissa oli paljon kiittäjiä? Lapset eivät ole nämä nuoremmat edes oikein kuulleet.

Ja mitä nämä kiittäjät sanoivat? Ne sanoivat: Herra Jeesus, ole kiitetty. Siihen aikaan se saattoi jotakin niin häiritä, että uskovaisia äänettiin vaikkapa kirkkotiloista pois, kun nämä kiitosäänet niin häiritsivät ihmisiä. Ja me olemme joutuneet aivan kuin miettimään, että vieläkö ne häiritsevät ja pelkäämme, että juuri näin on. Mutta kiitosäänet.

Eivät Jumalan valtakunnassa lakkaa eikä kiitos lakkaa, oli se sitten hiljaisempaa, oli se sitten välillä niin äänekästä, että se jotakin saattaa häiritä. Tämä maailma sietää kyllä kiitosääniä, toisenlaisia kiitosääniä, joissa äänikähästi huudetaan menestyneiden urheilijoiden puolesta. Niitä se kestää, mutta se ei tahdo kestää Jumalan kiitosta. Suokoon Taivaan Isä, että meillä säilyisi kiitollinen mieli ja sellainen aivan kuin kokoaikainen ihmetys, että onko se totta, että minäkin saan olla tässä joukossa. Ja minä tiedän, että kun kerran aika loppuu, niin siellä taivaassa onkin paljon kiittäjiä.

Niitä, joidenkaan ääntä ei tarvitse kenenkään vaientaa. Siellä olemme mekin. Ylistys, kirkkaus, viisaus, kiitos, kunnia, valta ja voima meidän Jumalallemme, Jumalallemme aina ja ikuisesti. Ja sitten mennään varmaan lähemmäksi sitä aikaa, jossa me nyt olemme. Yksi vanhimmista kysyi minulta: Keitä nämä valkeavaatteiset ovat?

Mistä he ovat tulleet? Minä vastasin: Herra, sinä sen tiedät. Hän sanoi minulle: Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. Sen tähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä hänen pyhäkössään päivin ja öin.

Hahdinosta. Eikö usko ole iloa, vanhurskautta, rauhaa ja iloa? Miksi tässä puhutaan ahdingosta? Pietarihan sanoo näin: Jos tarvitaan, teitä moninaisilla kiusauksilla vaivataan, että teidän uskonne koettelemus paljoa kalliimmaksi löydettäisiin kuin katoava kunta, joka tulessa koetellaan kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi, koska Jeesus Kristus ilmaantuu. Jota te rakastatte, vaikka ette häntä näe, jonka päälle te myös uskotte, ehkette nyt häntä näe.

Te saatte kuitenkin iloita sanomattomalla ja kunniallisella ilolla ja käsitätte, eli saavutatte teidän uskonne päämäärän sieluina. Tuskinpa minun tarvitsee kauan kysyä sinulta, matkaystävä, onko tällä tiellä ollut surua, ahdistusta, jopa suurta ahdistusta. Lähin nousee omasta itsestä. Siitä, että minä löydän minun lihastani toisen lain, joka sopii minun henkeni lakia vastaan. Ahdistus voi tulla ihan monta kertaa tavattoman suuri niiden puolesta, jotka ovat meitä lähellä mutta ovat vihollisen pettämänä kulkeutuneet Jumalan valtakunnan ulkopuolelle.

Minä luulen, että on teitä monia äitejä ja isiä, jotka ajattelette, että mitä minun olisi pitänyt tehdä eri tavalla. Olisiko tämä tilanne vältetty, jos minä olisin ymmärtänyt toimia eri tavalla, jos minä olisin osannut rakastaa aidommin ja syvemmin, jos minä olisin osannut neuvoa paremmin, olisiko tilanne toinen? Sanon itselleni ja sinulle, Jumalan lapsi, älä tällä vaivaa itseäsi. Älä käy laisinkaan mittaamaan, että olisiko tämä ollut voinut olla enempi minun varastani, kun se ei sitä alkuunkaan ole. Niin kuin se ei ole niidenkään kohdalla, jotka vielä ovat Jumalan lapsia, senhän me ymmärrämme, se ei ole alkuunkaan meidän varassamme, niin se ei ole myöskään niiden kohdalla, jotka ovat luopuneet.

Mutta Jumalan kansa kulkee täällä maailman keskellä usein monenlaisten ahdistusten ja vaivojen kesken, vaivojen saartamana. Ja ei sekään ole mitenkään helppoa, vai onko teillä esittää sitä niin kuin rakkaan veljen kirkkosaarnassa kuulimme Lutherin tavoin kerjäläisen passia. Kun ei ole iltaisin esittää aviopuolisolle eikä kenellekään muullekaan luetteloa onnistuneesta päivästä. Vaan on joutunut, mutta oikeastaan saanut kysyä, että saako uskoa vieläkin synnit anteeksi. Taistelu on monta kertaa ollut kuuma ja uuvuttava, ja me olemme olleet heikot.

Mutta tämä meidän Vapahtaamme sovintoveri puhdistaa edelleen meidät kaikesta synnistä. Sitä runsaasti täällä Jumalan lasten seuroissa saarnataan. Sitä kulutetaan kaikille uskovaisille, mutta myöskin niille, jotka eivät vielä ole uskoneet. Olettehan panneet merkille, että Taivaan Isä on ohjannut veljen sanoja siihen, että lähes jokaisessa saarnassa ja tuntuu, että jokaisessa saarnassa on esitetty kutsu Jumalan valtakuntaan ja tuotu se asia niin lähelle, niin kuin se onkin, että juuri nyt sinä sanaa kuunteleva ahdistuksen keskellä oleva ihminen saa tarttua Jumalan lupaukseen ja uskoa syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. En tiedä, menevätkö nämä Rovaniemen seuratkin ehkä nettiradion kautta eteenpäin, mutta minä tahtoisin, niin kuin Paavali sanoo, äänisenkin, mutta että jokainen, joka on omien syntiensä vuoksi kokemassa ahdistusta, rohkaistuisi tarttumaan kiinni tähän armoon.

Sinulle juuri, rakas ystävä, on tarjonnut aarteista suurin Jeesus Kristus ja hänen sovintotyönsä. Sinä saat uskoa juuri siinä kodissasi, autossasi, työpaikallasi, missä oletkin. Juuri sinä saat puskua syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Ja myöskin sinä, nettiradion äärellä oleva Jumalan lapsi, joka monta kertaa tunnet nälkää ja janoa, tunnet polttavuutta, kun toteat niin kuin Vanhan testamentin. Oliko se korkea-veisun laulaja, minä olen musta, päivä on minut polttanut.

Saat ajatella, että tämä arvoaurinko ei sinua polta. Se lämmittää, se on täynnä Jumalan rakkautta. Jumala on levittänyt, niin kuin täällä sanotaan, telttansa heidän ylleen. Jumalan maja ihmisten keskellä on yhä todellisuutta. Se on löydettävissä, asuttavissa, sitä asuvat itsessään syntiset ihmiset. Karitsa, joka on valtaistuimen edessä, kaisee heitä ja vie heidät elämän veden lähteille.

Kyselimme aluksi, mitä taivaassa on. Siellä on kiittäjien joukko, siellä on valtavasti kansaa, lukematon määrä kansaa. Siellä on ylistystä, kirkkautta, kunniaa, viisautta ja voimaa. Siellä on Jumala ja Karitsa istuimellaan. Mitä siellä ei ole?

Siellä ei ole syntiä. Ei yhtään syntiä, ei mikään. Täällä suruun on syynä, siellä kotiani voi ahdistaa. Veljet ja sisaret. Lohdullisin lupaus oli täällä.

Hän vie heidät elämän veden lähteille ja Jumala pyyhkii heidän silmistään kaikki kyyneleet. Taivaassakin näyttää olevan elämän lähde. Elämän vesi, Herra Jeesus itse on taivaassa, odottamassa meitä. Mutta mikä onnellisinta, siellä ei ole enää kyyneleitä. Ei yksikään sure heikkoa kilvoitustaan.

Ei siellä ole myöskään kaipausta. Ei siellä enää muisteta, että on oltu sodassa. Ei turmeluskaan ahdista, vaan kaikki on tyyntä suloista. Mutta mikä ihmeellisintä: meidän ei tarvitse odottaa taivaaseen asti, että ollaan puhtaita ja pyhiä. Se on totta jo nyt siellä, missä uskotaan synnit anteeksi.

Herramme Jeesuksen Kristuksen puhtaus ja pyhyys omistetaan uskomaan. Jos yksikään Jumalan lapsi on alakuloinen omasta kilvoituksestaan, tai jos sinulla on ollut aihetta kyyneleihin, niitä Jumalan Poika pyyhkii jo nyt sinun silmistäsi. Ylennä sydämesi uskomaan synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä on kaikki synnit anteeksi. Ajattele. Kaikki synnit anteeksi.

Eikö olekin syytä kiittää Jumalaa, että hänellä on tällainen valtakunta, jossa Herra Jeesus on armoistuimena meidän keskellämme. Veljet ja sisaret alkavat. Ei tarvitse hätäillä. Saa turvallisesti uskoa. Saanko minäkin uskoa syntini anteeksi?

Näin tahdon. Taivaallinen Isä: Kuljeta kosmeitä armossaan ja suuressa rakkaudessaan kotiin saakka. Jumalan lapset rakkaat, olkaa hyvässä turvassa. Jeesus sanoo: Minä olen voittanut maailman. Hänen nimessään ja veressään saat uskoa syntisi anteeksi. Jeesuksen nimeen.

Aamen.